Vielä voi hiihtää Helsingissäkin! (mutta missä)

Siis kerrassaan jee.

Olen tässä jo lähes kyllästymiseen asti hehkuttanut sitä, miten nyt me saatiin talvi, mutta itse asiassa me saatiin kolme kertaa se talvi.

Ensimmäisen kerran saatiin se vuodenvaihteessa Sotkamossa. Tultiin märänharmaasta Helsingistä sinne lumen keskelle – lapsi väitti auton ikkunasta kivenkovaa, että sen täytyy olla jauhoa. Saatiin talvi!

No sitten saatiin talvi toisen kerran, koska sehän tuli sitten Helsinkiinkin! No JEE. Löytyi lähiseudun luistinradat ja hiihtolatu, omalle pihalle saatiin ihan kunnioitettavan kokoinen lumipenkka.

Sitten tulikin kevät, ihanaa! Sulavan lumen lirinä ja metsikköön paljastuvat kalliot, joissa voi syödä eväät.

Mutta hei. Mikä tulee kevään jälkeen? No tietysti uusi talvi, jee! Meidän kolmas talvi tälle vuodelle. Eilen hihkuttiin lumimyräkässä ja kolattiin pihaa, joka puolen tunnin kuluttua näytti kolaamattomalta.

Tänään sitten googlattiin Helsingin latutilannetta.

Ja se oli mahtava.

Helsinkiläiset ovat todella hurahtaneet hiihtoon tänä talvena. Ihan siis tuolla tavallisilla kävelyväylillä – latuverkoston ulkopuolellakin – on nähnyt aikuisia suksilla lykkimässä. Ja jos joskus murtsikkahiihtäminen on ollut jotenkin noloa ja maalaista, niin ei todellakaan ole enää. Itse asiassa se vaikuttaisi olevan jopa ylpeys – mulle ainakin!

Oon tosi ylpeä ja iloinen siitä, että meidän perheestä on tullut tänä talvena ihan tällainen talviliikuntaperhe!

Ja on ollut tosiaan mahtavaa nähdä, miten paljon Helsingissä on latuja! Sitä latuverkostota on pidetty selvästi ahkerasti huolta – siis täällä ”urbaanissa Helsingissä”. Luulin itse ennen, että Helsingissä latuja on lähinnä joidenkin muutamien urheilupuistojen yhteydessä. Mutta hitsi: niitähän on vaikka kuinka paljon.

Täältä näkee Helsingin latuverkostoa.

Missä sitten on hiihtokelpoiset ladut? No, tuo latuverkostokartta tosiaan on aika hyvä. Lisäksi Facebookissa on sellainen ryhmä kuin Latutilanne: sinne ryhmän jäsenet päivittän keräävät omat kokemuksensa latujen kunnosta. Suositus!

Me ollaan tänä talvena hiihdetty lasten kanssa näissä kolmessa paikassa:

1. Hakunilan urheilupuisto

Hakunilan urheilupuisto Vantaalla ja Oittaa Espoossa taisivat tänä vuonna olla ensimmäisiä ensilumenlatuja pääkaupunkiseudulla. Meitä lähempänä oli Hakunila, ja sinne me mentiinkin silloin, kun muualla ei päässyt vielä hiihtämään.

Hakunilan urheilukentän latu kulkee ensin urheilukentän ympäri ja sitten metsään. Metsän siimeksessä lykkiminen kuulosti äkkiseltään hyvältä idealta, mutta kun kokeiltiin sitä isomman lapsen kanssa, todellisuus tuli vastaan ensimmäisessä korkessa mäessä. Eli siis heti. Mäki näytti sen verran jyrkältä (ja kuuleman mukaan myöhemminkin on jyrkkiä kohtia), että palasimme suksia kantaen pöpelikön puolelta takaisin.

Mutta urheilukenttää me sitten ympäri hiihdetiin. Lisäksi urheilukentän keskelle oli tehty pienempi ympyrän muotoinen latu aloitteleville lapsille, siinä me viihdyttiin kyllä ja otettiin aikaa, missä ajassa sen hiihtää ympäri. Muistaakseni about kaksi minuuttia, ha.

Tällä ladulla on selvästi niitä spandex-hiihtäjiä vähän enemmänkin. Vähän olen jännittänyt laturaivoa, mutta sitä ei olla onneksi jouduttu kohtaamaan.

(tällä hetkellä latukartta näyttää, että urheilukentän koko ympyrää ei olisi kunnostettu)

2. Arabianrannan ja Viikin väli

Tässä me on hiihdetty eniten Helsingin laduista: lähilatu, jossa on mukavan tasainen latu – tosin ruuhkainen. Tämä latu ei myöskään taida olla niitä ykköskunnostettavia, eli ei aina niin hyvässä kunnossa kuin Helsingin ”paraatiladut”.

Mutta ladun ehdoton valtti meille on tietysti läheisyys. Oi sitä iloa, kun pystyi laittamaan jo kotipihalla sukset jalkaan ja hiihtämään ihan sinne ladulle asti. Niin ihanaa! Kun latu on lähellä, kynnys suksimaan lähtemisessä on matalalla.

Latua pitkin pääsee Viikkiin ja Herttoniemeen asti. Itselläni tuo loppupätkä on vielä kokematta: Viikin ”kulmaan” asti ollaan vaan hiihdetty pisimmillään.

3. Pukinmäen peltolatu

Tänään aamupäivällä googlailtiin, että mihin olisi hyvä mennä lasten kanssa – lähilatua ei oltu siinä vaiheessa vielä ajettu. Silmä osui  Pukinmäen peltolatuun: meiltä sopivalla etäisyydellä oleva kunnostettu peltolatu. Sinne!

Ja sehän oli oikein mukava!

Auton sai hyvin parkkiin matonpesupaikan (meille entuudestaan tuttu paikka) kylkeen, ja siitäpä sitten kahdeksikon muotoiselle tasaiselle 2,4 kilometrin pituiselle ladulle. Ei todellakaan ollut ruuhkaa, ja maasto oli just sopivan tasaista lapsille. Tuossa 8-muodossa olisi sekin hyvä puoli, että jos hiihtäisi pienempien lasten kanssa, voisi hiihtää vain toisen kahdeksikon palleroisen verran.

Siis mehän hiihtohirmuina tietysti hiihdettiin tuo kahdeksikko kaksi kertaa ympäri, ja eväspaikalle hiihto päälle, haha. Eli viisi kilometriä tuli hiihtoa, oi reipas perheeni!

Tuuli oli kyllä tänään aika napakka; en tiedä, tekikö tuon paikan aukeus osansa. Ei siis välttämättä ihan kovimpien puhureiden hiihtopaikka.

Mutta tänne tullaan kyllä ehdottomasti toistekin!

Mitä muita lasten kanssa hyviä latuja tiedätte täällä pääkaupukiseudulla? Kerätään taas kollektiivisia vinkkejä alle!

Itselle tärkeää lasten kanssa hiihdettävälle ladulle on tietysti reitin sopiva pituus; ympyrän muotoinen (tai se kasi) on mielekkäin, mutta edestakaisinkin tietysti menee. Meille tuo 5 km alkaa olla aika maksimipituus. Lisäksi olisi kiva, että maasto olisi sen verran tasaista, että ei tarvitse suksia välillä riisua tai koipien katkeamista pelätä.

Kolmantena juttuna olisi mukavaa ruuhkattomuus ja muiden hiihtäjien ”laturaivottomuus”: esimerkiksi Paloheinästä oon nyt lukenut niin monta tähän liittyvä juttua, että ei tee mieli mennä koko sijaintiin.

Vielä jos lisäisi sopivan eväidensyöntipaikan ja tietysti helpon saavutettavuuden (meidän tapauksessa läheisyys kotoa tai näppärä parkkis), niin jo alkaisi olla unelmahiihtoladun ainekset kasassa!

Ja tietysti kunnostettu latu eikä perunapelto, ha!

5