Kymmenen kuulumista viikonlopulta

Väsyneen (edelleen Käärijä-valvomiset verottaa) maanantain ensikahvikupillisen lomasta topofmind-henkisesti kymmenen kuulumista viikonlopulta.

(jaiks, tuleekohan näitä kymmentä – täytyy käydä korjaamassa alkuun, jos keksinkin vain tyyliin… ööö kaksi)

1. Joel kokosi tyttöjen uudet fillarit. Niin että sellaista vaan, että jos teillä on valittavissa valmiiksi kasattu fillari tai itse kasattava, niin valitkaa se valmis. Frogin pyörät on mahtavia ja 100 % fanitus niille edelleen, mutta Ikeasta he eivät ole ottaneet mallia.

2. Oli ihanan kesäistä: oltiin suuri osa viikonlopusta ulkosalla.

3. Joel täytti pyöreät 40 vuotta äitienpäivänä, meidän perheessä oli siis sunnuntaina tuplasankarit.

Hän pesee hampaita.

4. Suunnittelin ensimmäistä kertaa ikinä itse pakopeliä lapsille. Eipä sitten ollut kovin helppo nakki, mutta kyllä sieltä neljä tehtävää syntyi. Valmiina on tällä hetkellä vasta tehtävien ideat (hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?), joten aika paljon säätöä on vielä luvassa kaikkien materiaalilappusten kanssa.

5. Valvoin Euroviisuja katsoessa puoli kolmeen. Huh heijaa, viimeksi oon valvonut noin pitkään… synnytystä käynnistettäessä. Että cha cha cha sitten vaan. Äitienpäivänaamuna tiesin valvoneeni. Sama tunne muuten edelleen päällä, saas nähdä, koska tasaantuu.

6. Keksin mielestäni nerokkaan drinkin itselleni Euroviisukatsomoon: miksasin tavallista siideriä ja alkoholitonta siideriä! Näin pystyin kuvittelemaan, että meitsi se täällä alkoholillista siideriä juo, kun on Euroviisut ja kaikkea. Mutta silti ei tarvinnut jännittää, että se kihahtaisi liikaa päähän tai seuraavana päivänä olisi heikko olo. (oli silti, mutta siitä valvomisesta, haha)

7. Luin vähän. Okei hyvin vähän. Tuo Kristin Hannahin Tomun ja tuulen maa ei välttämättä ole ihan sitä mun omaa syvintä kirjaskeneä, mutta ai että, miten tiiviisti se vie 30-luvun alun kuivuuteen ja pölymyrskyihin (dust bowl) Texasissa. Lukiessa tuntuu, niin kuin hiekka rahisisi hampaissa, silmissä ja iholla!

8. Tuomi aukaisi kukkansa ja tuoksu on huumaava. Nyt ollaan siis jo tuomen ja syreenin välissä. Lähialueen kirsikankukat ovat parhaimmillaan.

9. Vauva istui ensimmäistä kertaa nurmikolla ja rakasti ruohon nyhtämistä. Haha tehtiin myös tämän kevään ensimmäiset punkkitarkastukset samana iltana. Pistesaldo ei vielä avautunut.

10. Keksin syyn olla pesemättä ikkunoita tänäkään keväänä. Tässähän on luonnollinen hieno valonsuodatin!

35

You Might Also Like

  • Anni
    15.5.2023 at 10:16

    Käärijä-unisena täällä myös MUTTA vinkit pakohuonepeliin kiitos! Pitäisi myös järkätä n 9 vuotiaille jonkinmoinen sellainen.

    • krista
      15.5.2023 at 12:29

      Haa, ei voi vielä spoilata, kun on lapsilta pelaamatta :D Mutta jos onnistuu, voisin katsoa, että voisiko siitä jotain jakaa! :)

  • A
    15.5.2023 at 12:06

    Mä luotin, että jos Käärijä voittaa, niin tuloksen varmistumiseen herää (edellisen voiton kokemisen perusteella, silloin ympäri taloa ja naapuristoa raikui). Ihan tarpeeksi valvomista oli jaksaa sinne Käärijän esitykseen asti (ja se meni kyllä hienosti, on oikeasti makeasti rakennettu esitys ja vaikka vielä UMK:n aikoihin olin Käärijän voitosta, että määh, niin hyvä veto oli! Ja Loreen taas, niin sysitylsä että hohhoijaa).

    Itsellä viikonloppuun kuului puolikkaan parvekkeen siivous (kun parveketta on 20m2 niin se on tehtävä osissa). Piti vaan luututa lattia ja poistaa hämpynseitit, että saisi uuden maton lattialle, mutta innostuin pesemään (puolet) parvekelasit ja ikkunoitakin parvekkeen puolelta, ja kyllä tästä kovasti taputan itseni selkään. Niin ja ennen tätä urakkaa oli myös yksi istutushommissa vietetty ilta (kaksi asiaa mitä vi-haan parvekeviljelyssä, istuttaminen ja syksyllä ruukkujen peseminen … onneksi siihen on vielä pitkä aika, kun parvekeviljely jatkuu pitkään syksyyn).

    Ja olipa harmi bongata, että se mesta mistä meidän(kin) Frog ostettiin on joutunut lopettaan livekaupan, koottu fillari on pop (meillä tosin Frogin käyttäjä kasvoi vuodessa 10cm ja kun lähestyy mun pituutta, niin vaihtaa todennäköisesti minä hetkenä hyvänsä ”aikuisten” kokoiseen fillariin … sattumalta kun kellarista löytyy yksi hyvä ekstrakappale 28″ fillaria … itselleni oon siis ostanut, mutta ajan vanhalla, kun se on vaan best).

    Aurinkoista viikkoa Puutaloon!

    • krista
      15.5.2023 at 12:35

      Me kans oltiin ennen Käärijästä, että p*aa – tai no toki tarttuvaa, mutta ryyppäysteema ei iskenyt perheessä kehenkään. Mutta sit tosiaan oli ihana, että Suomessa tuolleen jostain huumannuttiin ja tuli monin paikoin sellainen karnevaali/vappuhenkinen ilottelufiilis. Siitä näkökulmasta oli itsestäkin kiva vähän osallistua huumaan :)

      Oi, reipas oot ollut parvekehommissa! Toi on ihana, kun joku homma ikään kuin imaisee mukaansa ja sitä tekee ilolla paljon enemmän kuin oli edes kuvitellut. Meillä on vielä istutushommat ihan vaiheessa, ei olla tehty mitään niiden eteen. JA pssst, en ole koskaan pessyt syksyisin ruukkuja :D Käännetään ne vaan toisin päin talon seinustalle (joskus tyhjennetään, mutta harvoin jaksaa) Haha näinkin voi näköjään elää :D

      Ja joo siis samasta paikasta mekin varmaan ostettu aiemmat Frogit, oli tosi harmi huomata, että se oli lopettanut. Melkein petturiksi tunsin, kun tilattiin pyörät toisesta paikasta, mutta heidän nettikaupastakaan ei löytynyt sitä, mitä meille haluttiin ja tarvittiin. Toivottavasti tulee toimiva nettikauppa heille, niin seuraavat fillarit voisi tilata taas sieltä! Me hypättiin nyt Frogien koossa yhden koon yli eikä päästy testaamaan tällä kertaa, joten vähän randomilla ostettiin. Tällä kertaa ne on kyllä lapsille isohkot, mutta onneksi niillä pystyy näköjään silti polkemaan :)

      Aurinkoista viikkoa sinnekin!

  • Sari
    15.5.2023 at 12:35

    Joo, siis meikänhän piti ottaa muutaman tunnin torkut että edes kykenin valvomaan loppuun asti. Sunnuntaina olikin sitten ihan krapulaolo (ja ihan ilman alkoholia).. Edellinen viisuvalvominen olikin sieltä edellisestä ”finläänd 12 points”-ajalta. Jos väli pysyy samanlaisena, niin seuraava olisikin eläkeiässä (veikkaan että jää väliin) ;D

    • krista
      15.5.2023 at 12:38

      Oi, olisinpa mäkin tajunnut ottaa välipäikkärit! Sunnuntaina yritin, mutta olin tietysti tankannut kahvia niin paljon aamuun, että ei se uni sit tullut. Nyt mietin just, että ottaisin maanantaipäikkärit vauvan toka päikkäreiden aikaan…

      Haha mullakin taitaa olla aiempi viisuvalvominen Lordin aikaan! Viime aikoina ollaan katsottu Suomen esitykseen, sitten menty nukkumaan, ja sit loppuun seuraavana aamuna. Mutta oli kyllä niin jännä pisteidenlasku, että ihan kiva, että olin hereillä! (tosin nyt en välttämättä enää ole samaa mieltä, väsyttää ihan lamaannuttavasti :D )

  • Sini
    15.5.2023 at 13:16

    Täällä kans yksi viisuvalvoja. Mä otin iltatorkut ton meidän 4kk kanssa 19.30-21.45. Hän siinä sitten sopivasti heräsi syömään ja jäi tyytyväisenä nukkumaan kun äiti paineli katsomaan viisuja. Oli kiva seurata käärijä-hypeä vaikka en myöskään alkuun umk:n jälkeen jaksanut innostua koko käärijästä. Ihan loppuun asti tosin en jaksanut vaan esitysten jälkeen painelin nukkumaan siinä ennen yhtä. Ja silti aamulla (kun mini äitienpäivän kunniaksi heräsi klo 05) oli sellainen olo kuin ois enemmänkin juhlinut.

    • krista
      15.5.2023 at 19:22

      Meillä vauveli meni Joelin kanssa nukkumaan normaalisti ysiltä, ja kerran kävin imettämässä joskus ehkä yhden aikoihin. Sit takaisin katsomaan ääntenlaskua :D Mutta joo kyllä tosiaan oli (ja heh on edelleen) olo niin kuin ois enemmänkin juhlinut! :D

  • Lilah
    15.5.2023 at 22:33

    Pyörien saatavuus on kyllä niin surkea ollut jo pitkään, että käytetyt viedään käsistä, mikä tietty on hyvä. Frogien koot on niin alakanttiin, että meillä jäi viime kesänä muutaman kuukauden käytölle 55. Onneksi niitä on jemmassa sisaruksilta isompia. Teineille ei olla yhtä hyviä fillareita enää löydetty. Painoa tulee pyörään jopa tuplat osassa maastopyöriä!

    • krista
      16.5.2023 at 08:52

      Joo siis saatavuuden kanssa taistellessa se on tavallaan myös myyjän kannalta (hintahan on uutena aika suolainen tällä hetkellä) huojentavaa, että tietää fillareiden menevän sitten myös eteenpäin hetkessä, esimerkiksi meidän vihreä 1,5 kesää käytetty Frog 55 meni kolmessa minuutissa :D

      Me ollaan aiemmin ostettu Frogit tasan sen jalan mitan mukaan, mutta nyt tosiaan ostettiin ripeästi yhtä kokoa isompi. Myös siksi, että sitä isompaa kokoa oli saatavilla ja yhtä pienempää ei olisi ollut :D Onko teidän teineille jo se Frogin isoin koko liian pieni? Meillä on Joelilla sellainen (Frog 78, Joel on 176 cm pitkä) ja tykkää kovasti!

      • Lilah
        16.5.2023 at 16:21

        Frog 78 ei onnistuttu korona-aikana löytämään kuin 73 jäi pieneksi kuudesluokkalaisella. Pitkäkoipisella teinillä ( tasan puolet sen 162 cm mitasta on jalkaa!) satula nousee reilusti tankoa korkeammalle (tankoon toki saisi korotuspalan, mutta muutenhan siinä ei säätövaraa ole ja silloin pyörä siirtyi vielä nuoremmalle jolle Frog 69 puolestaan jäi pieneksi). Turhan vaaka ajoasento koulurepun kanssa ei ole kovin mukava. Tuleva ekaluokkalainen otti viime syksynä käyttöön Frog 62:n, silloin se oli vähän reilu, mutta halusin myydä 55 pois ennen talvisäilytystarvetta. 140+ senttinen siirtyi samaan aikaan 69:iin mistä on hyvin pieni ero 73:een kun rengaskoko on sama. Taitaa olla siinä isoimmassakin 26″? Onneksi nuo kolme vielä talossa olevaa fillaria menee monta vuotta vielä näille parille lapsille enkä epäile etteikö niistä pääsisi eroon sen jälkeenkin.
        Mä tykkään Frogeista ennen muuta siksi, että ne on kevyt heittää autoon tarvittaessa :-D

        • A
          16.5.2023 at 18:27

          Kyllä niitä kevyitä 28″ fillareitakin saa (mun oma fillari painaa vähemmän kuin lapsen Frog 69), maastoversioista en hirveästi tiedä kun oon sinkuloiden kaveri, mutta alle 10kg on kyllä ihan mahdollinen. Meillä Frog 69:n käyttöaika jää varmaan vuoteen ja siksi vähän harmittaa ettei otettu 73:a (mutta toisaalta hänellä kasvuspurtti, vuodessa 140->150cm, joten ehkei fillaria voi syyttää :)). Meillä tuo Frog jää vikaksi lastenpyöräksi (ja mielenkiintoista tulee olemaan laskelma, että paljonko tuli hinnaksi hänen fillareilleen — Islabikes Cnoc 14, Cnoc 20 ja Beinn 24 sekä Frogbikes 69 — pieneksi jääneet ovat vaihtaneet hyvin sutjakasti uuteen kotiin hyvällä hinnalla, ton Frogin kanssa on vielä tilanne että uusi maksaa yli 100 euroa enemmän nyt kuin vuosi sitten). Jälleenmyyntiarvolta nämä lasten laatupyörät on kyllä pop (vertailussa Islabikes vs. Frog kyllä kaipailen Islabikesin perään, mutta Brexitin jälkeen niiden hinta on vaan turhan kova).