Kuka opetti lapseni sanomaan ”pulla”?

Tapahtui tänä aamuna aamupalapöydässä.

Silva jo nykersi kauraleipäänsä (ja voitta! voitta! lue: Ingmariinia), ja minä puuhailin valmiiksi loppuaamupalaa: Silvalle pikapuuroa (mikropuuroa meillä ei ole tehty tämän jälkeen) ja itselleni leipää, chaita ja kivennäisvettä (perus).

Bannii! Bannii! Silva alkoi vaatia.
Okei, saat banaaniakin. Ja sitten:
PULLAA!

Ai mitä, kulta – mitä sä oikein haluat?
– PULLAA! PULLAA!
– Syö kulta leipää ja banaania, äiti tekee aamupalan loppuun. Haluatko vettä?

*******

Pullaa? Kuka on opettanut lapsemme sanomaan ”pullaa”?

Meillä kotona ei syödä pullaa juuri koskaan – ehkä kerran kahdessa kuukaudessa vieraiden kanssa, jos he sattuvat sellaista mukanaan tuomaan. Viime viikolla mummilan sunnuntailounaalla oli kyllä kahvin kanssa pullaa, ja Silva näki Joelin sellaista syövän:
– Leippää, Silva silloin totesi.

*******

Niinhän sitä kaikissa neuvolaohjeissa sanotaan, että lapsen on hyvä oppia syömään niitä ruokia, joita perheessä muutenkin syödään. Makeiden herkkujen osalta tämä on meillä luultavasti harvinaisen helppoa – meillä ei niitä syödä, joten emme ole nähneet mitään syytä niitä tieten tahtoen Silvallekaan antaa.

Ja makean syömättömyys meillä ei johdu mistään moraalisista syistä; me ei vaan yksinkertaisesti tykätä siitä.

*******

Olin näin kummallinen jo lapsena. Tätä tarinaa minulle jaksetaan aina toistaa: hoitotätini oli leiponut pullaa, ja muut lapset innoissaan herkuttelivat tuoreella pullalla ja maidolla. Minä olin istunut aivan hiljaa ja vaisuna (harvinaista kyllä) pöydän päässä.
Lopulta olin noussut paikaltani ja mennyt salaa supattamaan hoitotädin korvaan:
– Voisinko mä saada sitä ruisleipää?

Karkkia en suostunut syömään lapsena ollenkaan. Muistan itsekin ihan hyvin, miten 5-vuotiaana sain joulupukilta suklaata. Kaikki kilvan kehuivat, miten hyvää se on. Maistoin reippaasti – ja säntäsin sylkemään suklaat mummilan vessanpönttöön. Huuhtelin suuta vedellä loppujouluaaton. Hyi, hyi, hyi miten pahaa!

Ala-asteella kavereiden esimerkistä puoliväkisin opettelin syömään hedelmäkarkkeja. Mahdollisimman mietoja. Purkkaa opin syömään ystävän painostuksesta (että minullakin olisi sitten salaa purkka suussa koulutunnilla) viidennellä luokalla. Salmiakkia opin syömään vasta aikuisiällä. Lakritsia en syö vieläkään.

Kokonaisen wienerin pystyin syömään ensimmäistä kertaa 23-vuotiaana. Senaikaisen poikaystävän mielestä se oli jotenkin pohjattoman huvittavaa. Suklaakakkua en voisi kuvitella laittavani suuhuni vieläkään – en haarukallistakaan, yih.

Joel ei ole makeiden herkkujen suhteen ihan yhtä kummajainen kuin minä: kun vaikka kylässä tarjotaan jotain, kyllä Joel sitä syö. Mutta jostain syystä parinvalinnassa meillä on käynyt tällainen jännä yhteensattuma, että Joelkaan ei mitenkään erityisesti makeasta tykkää. Eli kun minä en sitä syö, ei senkään sitä tule syötyä. Paitsi karkkia joskus harvoin.

*******

Mutta nyt: pullaa?

Jatkoin aamupalan tekemistä hieman ihmetellen. Eipä olisi ensimmäinen kerta, kun Silva on oppinut jonkun sanan, mitä me ei kuvitella itse käyttäneemme. Esimerkiksi eilen illalla Silva osoitteli yöpaidassani olevaa kitaraa soittavan Hello Kittyn (kröhöm – kyllä) kuvaa.
– Kissa. Soitta.
– Joo, kissa soittaa. Mitä se kissa soittaa?
Olin ihan varma, että vastaus olisi ”bassoa”. Silvan muskarissa soitettiin viime viikolla bassoa, ja siitä on puhuttu meillä siitä lähtien.
– Kitta-aaa, Silva vastasi.
Täh? Mistä se ton tiesi?

Laitoin Silvan eteen puurolautasen, annoin sille käteen oman lusikan, ja toisella lusikalla pujautin täyden kuorman puuroa aukinaisena ammottavaan suuhun.
– Puull(o)aaa, Silva totesi tyytyväisenä.

Voi, miten tyhmä tyhmä äiti.

 

Pullaa.

1
Like

You Might Also Like

  • Merih (Ei varmistettu)
    31.10.2013 at 13:02

    Huh, onneks se ei ollut ton vakavampaa. Mä olin totaalisen hämmentynyt yhtenä päivänä kun Tepsu sanoi, että haluaa helou kitin. Siitä asti se on innostunut joka päivä sen pienen kissan kuvan nähdessään, ja kirjastosta haluaisi lainata niitä (mun mielestä ihan järkyttävän huonoja ja mauttomia) Hello Kitty -kirjoja. Jossain vaiheessa sitä ei vaan enää voi kontrolloida mistä ne vaikutteet tulee.

    • Kristaliina
      31.10.2013 at 13:04

      Tsihihi mun pitää ehkä piilottaa se mun (jaiks: vaaleanpunainen!) Hello Kitty -yöpaita :D

  • nelliyay
    31.10.2013 at 14:10

    mites toi hattara maistuu? vai näänkö väärin tosta sun proffiilikuvasta? :D

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      31.10.2013 at 14:15

      Niin ja entäs jäätelökahvit? :D

      • Kristaliina
        31.10.2013 at 14:20

        Jäätelö on <3 <3 <3 <3 !

        Oon ihan tosi-tosi kova syömään jätskiä – ja mehujäitä! Se on mun makuun (oudosti?) jotenkin eri tavalla makeaa kuin kaikki kakut ja pullat… En osaa sitä oikein määritellä – makuasioita :) Ja samoin makeudesta tykkään tyyliin marjoissa (vadelmat!) jne.

        Mutta sitten tuollaiset kakut/täytekakut/leivonnaiset, vähän niin kuin tuollaiset ”kahvipöytämakeat” ei uppoa ollenkaan…

        • Tuulie
          31.10.2013 at 22:25

          Mäkään en pidä kahvipöytämakeista. Saan ne alas ja voin kohteliaisuuttani syödä, mutta menevät täysin hukkaan mulle tarjottaessa. Ei mitään nautintoa pullasta eikä kakuista. Poikkeuksena silloin tällöin hillon ja kermavaahdon alle upotetut letut. Karkki on ihanaa, mutta syön sitä maltillisia määriä, koska kiintiö tulee senkin kanssa täyteen aika äkkiä. Jäätelöstä luulen aina tykkääväni, mutta noin viiden nuolaisun jälkeen alan jo miettiä että kehtaisiko tän nakata jo roskikseen… 

          Mun herkkua on sipsit. Sipsit, sipsit, sipsit… ah. 

          • Kristaliina
            31.10.2013 at 22:38

            Just niin kuin mä! (paitsi tuo jätskiosuus)

            Letut mullekin menee, pelkällä kermavaahdolla (rutkasti) – mutta kaikista parhaiten, jos niiden kanssa on tarjolla feta-oliivisekoitusta; eli suolaisena :) Nam!

          • Tuulie
            1.11.2013 at 19:49

            Joo, suolaiset letut on parhautta!

    • Kristaliina
      31.10.2013 at 14:17

      Se on lavastusta! :D En oikeasti syönyt sitä :D

      • Kristaliina
        31.10.2013 at 14:22

        …vastauksena siis nelliyayn hattarakommenttiin – joskus nämä vastaukset pompsahtaa vähän hassun näköisiin kohtiin :)

  • Jonnaa
    31.10.2013 at 14:39

    Meillä esikoinen söi näkkäriä keksinä kaksi vuotiaaksi asti,meillä ei koskaan ole keksiä tai pullaa kaapissa jos joku ei sitä meille tuo.kukaan tässä talossa ei ole niiden perään.mutta kaikki suolanen herkku,popparir,sipsit kuuluu meidän herkkuihin.
    Karkkia mussutan tiettyyn aikaan kuukaudessa tosi paljon mutta muuten karkki pussi saattaa unohtua kolmeksi viikoksi kaappiin.

    Tuttavat ovat ihmeissään kun meijän lapset ei syö synttäri kakkuja tai herkkuja.edes makeat vanukkaat ei uppoa.
    Jos kaupassa pitää valita ostetaanko karkkia vai sipsiä,esikoinen valitsee sipsipussin.

    Ja leipä…kuulema esikoinen on ainoa anopin tuntema lapsi joka pyytää ruisleipää.ei kelpaa vehnä leipä.tätä myös katsotaan vähän kieroon..meillä ehtii vaalea leipä homehtua vaikka olisi kuinka pieni paketti kaapissa.mutta ruisleipää täällä kyllä syödään.

    • Kristaliina
      31.10.2013 at 14:54

      Tää kuulostaa tosi paljon mun ruokamaulta! Sipsi oli lapsuudessa herkkua – ja edelleenkin :)

      Vaaleaan leipään en suostunut lapsena koskemaankaan. Aikuisiällä oon sitä oppinut syömään patonkien ym. myötä. Mutta Reissari meillä on edelleen perusleipänä, vaaleata ei osteta kotiin oikeastaan koskaan. Ja nyt Joel on hurahtanut noihin kauraleipiin :)

  • Piipo79
    31.10.2013 at 14:55

    Meillä hoetaan kanssa pulla ja tiksi(keksi). Äidin syytä että kanelipulla maistuu! Mä olen siis antanut maistaa!

    • Kristaliina
      31.10.2013 at 22:23

      No mut hei niinhän se neuvolaohje sanoo, että lapsen on hyvä oppia syömään sitä, mitä vanhemmatkin syö :) Meillä tää koskee lähinnä niitä nuudeleita :D

      • Piipo79
        1.11.2013 at 08:45

        Heh! Tää oppi ihan siitä ekasta pikkumaistiaiskerrasta tunnistamaan pullan. Nyt ei saa syödä hänen nähden pullaa tai alkaa heti mankumaan. Tähän on tultu.

  • Cpop
    31.10.2013 at 15:13

    Miä en ole koskaan mitenkään erityisesti välittänyt pullasta tai karkista, mutta oon aina ollut ihan suklaahullu! Miä myös rakastan kaiken suolasen/mausteisen ja suklaan sekotusta! Lempimakeisiani onkin ehdottomasti suklaapopparit ja chilisuklaa nam nam. Suklaa on miulle kyllä enemmän pakkomielle kun mitään muuta:D Olen aina vähintäänkin järkyttynyt kun ”löydän” ihmisen joka ei voi sietää suklaata.

    Tykkään myös leipoa niin tulee sitten tykättyä leivonnaisistakin sillätavalla ”nokun nää on nyt pakko syödä, MIKSI MÄ LEIVOIN!?!?”…

    Muuten osaisin kyllä olla ilman makeisia, leivonnaisia tms., mutta tuo mies haluaa niitä jokaikiseltä kauppareissulta roudata kotiin ja tottakai mieki sitten niitä mutustelen -.- Sillä seurauksella että olen ihan järkyttävässä sokerikoukussa, inhoan tätä. Ennen en tosiaan syönyt makeisia/leivonnaisia kuin tosi harvoin, pääsin jopa suklaan kaipuustakin eroon jollain tasolla, mutta nyt… huh huh.

    • Kristaliina
      31.10.2013 at 22:22

      Mä tykkän joistain suklaista, esim. Tupla tai Daim. Mutta hyvin vähäisissä määrin. Nyt akuutin raskauspahoinvoinnin yhteydessä muutaman kerran tuollaisen patukan oon ostanut :)

      Joo mä luulen, että enimmäiseen (tai mistä mä nyt sen tiedän) noissa on kyse tavasta. Esimerkiksi mä söin jossain vaiheessa joka pe-la sipsiä ja dippikastiketta. Ja join pari siideriä :) Ne kuuluivat viikonloppuun, niitä ihan kaipasi. Nyt, kun Joel ei syö sipsiä eikä juo mitään alkoholia, on mullakin tuo tapa ihan kokonaan hävinnyt. Jo siis ennen raskautta :)

      • Cpop
        2.11.2013 at 11:47

        Joo tavoissa on paljon takana ja puolison tavat vaikuttaa tosi paljon omiinkin. Kai se on sitä sopeutumista (:

  • Annuskainen (Ei varmistettu)
    31.10.2013 at 16:29

    Oota vaan kun lapsi joskus menee hoitoon, sit sillä on yhtäkkiä kokonainen toinen elämä, josta sä et tiedä mitään, ja joka koko ajan tuo uusia asioita teidän elämään. :) Se on jotenkin tosi hassu fiilis, varsinkin alkuun, kun on tottunut siihen, että tietää kaiken lapsensa päivistä, ja sit ei äkkiä tiedäkään.

    • HelloAochi
      31.10.2013 at 16:31

      Niinpä, mun poika on jo useamman viikon selittänyt jostain Nooasta – en ole koskaan tavannut, oletan että tyyppi on päiväkotikaveri.

      • Kristaliina
        31.10.2013 at 22:10

        Eikä – meilläkin fanitetaan Nooaa!!!! Mutta tämä Nooa on ihan tunnettu, Silvan naperoharrastuskaveri. Tirppana on huudellut Nooan nimeä jo parin viikon ajan ihan päivittäin :)

    • Kristaliina
      31.10.2013 at 22:19

      Joo, se on varmaan tosi erikoinen fiilis! Nyt kun on tosiaan totuttu siihen, että aika tarkkaan kaikki lapsensa tekemiset tietää – mummiloistakin tulee usein täysraportointi :) Silva menee näillä näkymin joskus 2-vuotiaana tai viimeistään ensi syksynä sellaiseen kaupungin kerhoon (jos pääsee), missä ollaan parina kertana viikossa pari tuntia. Sitten se ”toinen elämä” on edessä meilläkin :)

  • MrsMuffin (Ei varmistettu)
    31.10.2013 at 20:25

    Hei onko tuo keltainen lusikka Nubyn Hot Safe Spoon? Sen voisi mun puolesta nimetä uudelleen, osuvampi nimi olisi Not Safe Spoon, itse en nimittäin saanut lusikassa minkäänlaista värimuutosta aikaan pakkauksen lupauksista huolimatta. Toimiiko teillä?

    • Kristaliina
      31.10.2013 at 22:13

      Hehee meinasin jo sanoa, että eeeeeei, se on ihan tavislusikka. Mutta kävin nyt sitten kuitenkin katsomassa, ja Nuby siinä luki – eli ilmeisesti on? Ei me kyllä mitään värimuutoksia olla koskaan huomattu :D Ai sen pitäis vaihtaa jotenkin väri, liian kuumasta vai? Ei vaihda :D

      • lee (Ei varmistettu)
        1.11.2013 at 03:38

        Kyllä Nubylla on niitä ihan tavislusikoitakin. Mä ostin just tuon näköisiä, kolmen pakkauksen. Oisko ne lämpölusikat ollut kahden seteissä? Ihmettelin, kun tavallisten lusikoiden mukana tuli käyttöohje ja lukaisin läpi ja mitä sieltä löytyikään…. ”Lusikat on tarkoitettu vain äidin käyttöön ruokinnan apuvälineenä.” Virke jatkui jotenkin niin, että ei puruleluksi, mutta mä jäin niin kiinni tohon äiti-sanaan! Että eikö noilla lusikoilla saa syöttää isä, tai mummo, tai pappa, siis kukaan muu kuin äiti! Ohjeessa oli samat tekstit monella kielellä, ja useissa toi lause oli fiksummin, ilman että se ottaa kantaa kuka syöttää.

  • anonyymi (Ei varmistettu)
    31.10.2013 at 22:05

    Mä niin RA-KAS-TAN sua (ja teitä) ja sun kirjoitustyyliä. Iso kiitos jokaisesta päivän piristysruiskeesta!

    • Kristaliina
      31.10.2013 at 22:13

      Ja mä RA-KAS-TAN tällaisia kommentteja :) Hitsi, kun tulee aina kiva mieli. Kiitos!!!! <3

  • Papyli
    31.10.2013 at 22:32

    Olin sanonut pienenä äidilleni, että on huono äiti kun ei leivo pullaa :D Tuli vaan mieleen tosta sun pulla jutusta.

    • Kristaliina
      31.10.2013 at 23:20

      Hihi! Ja mun äiti puolestaan leipoi, mutta mä söin mieluummin ruisleipää – voi äiti-parkoja :)

  • Lilleri78
    31.10.2013 at 22:37

    Ihana Silva! :) Mä just tänään ihmettelin, mistä meidän tyttö 1 v 4 kk on oppinut laskemaan kuuteen. Tai siis ei nyt kuuteen asti, mutta kun aloitin ”yksi…” hän yhtäkkiä laski ”kakti, kuuti” ja kuutta hoki loppuillan. Syytän Pikku Kakkosta..? Tai sitten selviää joku ihan muu merkitys sanan takana :D

    • Kristaliina
      31.10.2013 at 23:00

      Vau!! Laskeminen ei kyllä vielä täällä suju :) Värejä me yritetään nyt kovasti opetella, mutta nekään eivät tirpalle vielä ihan aukea :)

      • Lilleri78
        31.10.2013 at 23:12

        Miehellä on tapana tehdä jotain hauskaa lapselle niin, että laskee ”yksi, kaksi, kolme” ja kolmella tapahtuu jänniä, vaikka nostaa lasta. Siitä on oppinut ”kakti”, mutta tuo ”kuuti” tuli kyllä ihan puun takaa! :D Oo värejäkin voisi opetella, joku päivä sitten… Mites vanha Silva muuten nyt on, tai missä kuussa on synttärit? Meidän tytteli on syntynyt kesäkuun puolivälissä, Silva lienee hitusen vanhempi?

        • Kristaliina
          31.10.2013 at 23:25

          Toi ”kuuti” on kyllä ihan mahtava :D

          Joo Silva on syntynyt huhtikuun alkupuolella eli on tosiaan pari kuukautta vanhempi. Laskettu aika ois kyllä ollut vasta toukokuun puolivälissä :)

          • Lilleri78
            31.10.2013 at 23:30

            Okei parikin kuukautta vanhempi, mulla oli jostain se toukokuu mielessä! oon kyllä vastikään alkanut seuraamaan sun blogia niin en ole lukenut Silvan vauva-ajoista. Meillä on muuten uusien vauvojen lasketuissa ajoissa ehkä kuukauden ero (meillä 13.3.) eli lähekkäin menevät nämäkin :)

  • pinklady
    1.11.2013 at 10:24

    Täysin ohi aiheesta: millon se uusi Puutalobaby-logo ilmestyy tonne banneriin? Oon sitä odotellut kovasti, samoin kuin uutta blogikuvausta. On miulla elämäkin toki ;)

    • Kristaliina
      1.11.2013 at 11:35

      Pian, pian – tai ehkä tän seuraavan muksun syntymään mennessä, jolloin se on taas sopivasti vanhentunut :D Yläbanneri on ollut Joelilla työn alla parina iltana, mutta sattuneista syistä tässä talossa ei välttämättä saa kovin helposti työaikaa :) Toivottavasti parin viikon sisään etenisi!

      Hmmm tuosta blogikuvauksesta taas mä itse jotenkin tykkään, siksi en ole lähtenyt sitä vaihtamaan. Se jotenkin edelleen kertoo sen lähtötilanteen, mistä tähän blogiin tultiin. Jos siinä lukisi, että ”kohta kahden lapsen äiti kertoo elämästään”, se ei olisi ehkä yhtä… mua :) Mutta ehkä siihen vois lisätä pian sen toisen plussankin edes :D

      • Kristaliina
        1.11.2013 at 11:38

        Lisätty :D

      • pinklady
        1.11.2013 at 19:04

        Yläbanneriuudistusta olen odottanut tiiserikuvasta lähtien, mutta yritän siis malttaa odotella :P

        Blogikuvaus on tosiaan just siun näkönen ja osuva muutenkin, mutta oon odottanut tilalle jotain päivitettyä ”mitähän se nyt siihen keksii”- fiiliksellä :D Täysin riittävä lisäys, ja juurikin sinua! (murteen mukaan pitäis kirjottaa siuta, mutta se näyttää tyhmältä :D)

  • PSK
    1.11.2013 at 14:41

    Te ootte ihania! :D Poskiontelotulehduksen kourissa on kovasti tehnyt mieli pullaa, mutta toistaiseksi olen tyytynyt vain puuroon.

    • Kristaliina
      1.11.2013 at 14:45

      Jos on tosi kova flunssa, noiden kahden sanan sanominen (niin, että erottaa, kumpi on kumpi) saattaa olla ongelma aikuisellekin :D Ja tosi kovassa flunssassa ei välttäättä erota maustakaan :)

  • EWE
    2.11.2013 at 01:13

    Toi on tosi hieno juttu, ettei teillä juurikaan syödä makeita. Meillä syödään mutta kausiluontoisesti. Jostain syystä viime viikkoina on herkut taas maistuneet :) Meillä mies ei ole yhtä perso makealle kuin minä, mutta syö niitä tarjottaessa, aivan kuten minäkin. Itelle pahimmat paheet ovat tietyt suklaat ja jäätelöt. Leivonnaisia yms. en osta mutta aina ajoittain innostun jotain leipomaan. Täyte- tai muiden kakkujen ystävä en ole lainkaan – poikkeuksena kuitenkin, ah niin ihanat, sacher- ja mutakakku :)

    Vaikka meillä makeeta syödään, poika on kuitenkin oppinut tyytymään vähään. Hän kyllä huomaa, jos jotain makeeta menee meidän aikuisten suuhun. Niinpä hän aloittaa tuolloin kerjäämisen tehostettuna pienellä äänen kohotuksellla. Hän saa suunnilleen sormeenpään kokoisen palan herkkua ja se riittää – ainakin toistaiseksi on riittänyt. Sen jälkeen hän on erittäin tyytyväinen, hymyilee vaan muikeasti :)

    Tarkoitus on tosiaan toteuttaa ”karkki-/makeanpäivä kerran viikossa”, kunhan poika kasvaa ja vanhenee. Mutta silloin meidän vanhempienkin on noudatettava sitä. Ja se voi tulla olemaan pikkasen vaikeaa :)

    • Kristaliina
      2.11.2013 at 22:39

      Hih hii, tuosta karkkipäivästä tuli mieleen, että (vähän vanhempana) lapsena me vitsailtiin, että mulla voisi olla karkkipäivän sijaan kurkkupäivä – mä kun olin ihan hulluna kurkkuun :D Että lauantaina kurkkupäivänä mä saisin aina kokonaisen ison kurkun nakerrettavaksi siinä, missä kaverit saivat karkkipussin :)

  • Jennaj (Ei varmistettu)
    2.11.2013 at 21:11

    Voi kunpa mäkin suhtautuisin noin makeaan! Hoitovapaalla oon oppinut nauttimaan päiväkahvit ja sen kanssa pitää kyllä olla jotain makeaa…

    Mutta toi Silvan syömä pikapuurohan sisältää aika paljon sokeria? Ostin sitä samaa kerran mun tytöllle, mutta mies tarkisti pakkauksen kyljestä sokerimäärän ja kielsi antamasta. (No joo, oon antanut sitä pari kertaa laiskuuttani, mutta muuten keitetään peruskaurapuurot.) Mietin vain, että oletteko huomanneet sen sokerimäärän? Jos muuten yritätte olla antamatta sokeria.

    • Kristaliina
      2.11.2013 at 22:37

      Oho, en ole huomannut – täytyypä vilkaista… Toisaalta ei me nyt ehkä niin tarkkoja olla, että jos jossain ns. peruselintarvikkeessa sokeria onkin… Mutta toisaalta jos vastaavaa löytyy vähempisokerisena, niin onhan se varmasti parempi vaihtoehto! Täytyykin vähän lueskella noita puuropakettien kylkiä, kiitos vinkistä!

      • HelloAochi
        3.11.2013 at 10:11

        Joo mä en oo kans antanut noita valmispuuroja sen takia, että niissä tuppaa olemaan niin sokeria, suolaa kuin e-numeroitakin. Vaikka itse AEK (aikana ennen Kainia) söinkin aina just tuon saman merkin omena-kaneli-pikapuuroa, uuh. 

        En halunnut sanoa mitään asiasta, ettet kokisi sitä syyllistämisenä :p Onneksi joku muu kehtasi, hehe. 

        • Kristaliina
          3.11.2013 at 10:24

          Joo, me taas ei olla niin tarkkoja tolla saralla, mitä vois olla… Miettii (huh) sitäkin määrää e-koodeja, mitä mä oon itse elämässäni niissä Mama’s-nuudeleissa vetänyt :) Mun ruumis ei välttämättä maadu koskaan, on sitten historiantutkijoilla ihmettelemistä :)

          Mut joo niin kuin tuolla tekstissä kirjoitinkin, tuo pullattomuuskaan ei ole meillä mikään sellainen moraaliasia (tai tässä tapauksessa kai terveysasia) vaan enemmänkin tällaisin tapoihin ja tottumuksiin liittyvä. Että kyllä niitä aika huonoja tapojakin täältä löytyy, aika paljonkin :D

          • HelloAochi
            3.11.2013 at 11:31

            JoO mäkin oon hyvin valikoiden e-numero-kammoinen, kun en yleensä niitä syö mut vedän kuitenkin ihan sujuvasti esimerkiksi quorn-pihvejä :p

  • Nadis
    3.11.2013 at 09:28

    Hmmh… Meidän neidin sanavarastoon ilmestyi yhtä yllättäin pulla, mutta enpäs tajunnut yhdistää sitä mihinkään muuhun… Pitää vissiin tehdä tutkimusta, tarkoittaisiko se kuitenkin jotain muuta, koska pullaa ei tässä taloudessa kovin usein näe.

    Selvennyksenä vielä: en ole yhtä kummajainen makean suhteen kuin sinä, mutta pullan kanssa on historiassani niin kaamea kokemus, etten enää koskaan sitä leivo.

    • paulahelena
      4.11.2013 at 21:21

      nyt jäi ihan kauheesti kiinnostamaan toi karmiva pullakokemus!

      • Nadis
        6.11.2013 at 15:22

        Hahhaha!

        No totanoinniin… 

        Mulla on tapana leipoa aina aika suuri määrä kaikenlaista ja pakastaa sitten osa. Ekan pullataikinani siis tein kovin suurieleisesti. Oliskohan siinä sitten ollut joku 5 pellillistä pullaa lopulta. Olivat kovin kovia uunista tullessaan, mutta vakuuttelin itselleni, että pehmittyvät leivinliinan alla. Eivät pehmittyneet. Tässä vaiheessa vielä hain lohtua siitä, että ne varmasti maistuvat hyviltä. Koskaan en kuitenkaan saanut tietää, että miltä maistuivat, sillä niistä ei saanut edes hampaita läpi. Illan pimetessä roudasin siis KAKSI isoa MUOVIKASSILLISTA kovaa pulla roskikseen. Tänä päivänäkään en tiedä, että mikä meni pieleen :D Kuitenkin jo silloin esimerkiksi sämpylät olivat bravuurini, että en nyt ihan poropeukalo ollut, vaikka ikää oli 17-vuotta.