Korvatulppayöunet

Ah. Johan helpotti. Hyvää tiistaita.

Olen jo vuosia-vuosia ollut korvatulppanukkuja. Pienten keltaisten kuminpalasten tuoma autuas äänipehmeys on vuosien varrella vaimentanut niin riehuvan kissan mouruamisen, kuorsaavan kumppanin korinan kuin kolisevan hissin, opiskelija-asuntolan käytäväjatkot ja yläkerran naapurin juoppohulluuskohtauksetkin.

Silvan kanssa nukkuessa en ole kuitenkaan vielä ikinä uskaltanut käyttää korvatulppia. Ennen kuin viime yönä.

Korvatulpat ja silmälappu. Hyvää yötä ja huomenta. Ja siis eri äänensävyllä kuin eilen.

 

Kuulin jo hyvin pian Silvan synnyttyä useilta äideiltä suosituksia korvatulppien käytöstä vauvan unitohinoiden -ja tuhinoiden vaimentajana. Itse en sellaista alussa voinut kuvitellakaan: Silvan (refluksista johtuvat?) hengityskatkokset pitivät minut ikuisvalppaana öisinkin, ja usein pomppasinkin kesken unien vauvaa heiluttelemaan hengityksen katkeillessa korahduksiin.

Kerran jopa neljä kertaa yhden yön aikana. Hui, se oli pelottavaa aikaa. Jotenkin siihen kuitenkin vain tottui ja korva harjaantui herkäksi jopa oman syvimmän koomaunen aikana.

(Tai sitten niitä katkoksia tuli silloinkin ja vauva vaan alkoi hengittää aina itse. Jäänee ikuiseksi salaisuudeksi.)

Nyt niitä katkoksia ei kuitenkaan ole tullut pitkään-pitkään aikaan. Ja eilen illalla totesin Joelille, että nyt tämä pieni äiti kyllä kokeilee korvatulppaunia – ole sinä kuulolla, heippa ja hyvää yötä, kullat.

Ja ah. Se meni ihan hienosti.

Heräsin ihan ongelmitta kahteen syöttöön – ja ihan jo niihin pieniin nälkä-ääntelyihin, Silvan ei tarvinnut edes ääntään korottaa. Tulpat kuitenkin suodattivat ne pienemmät ähinäkääntelehdinnät ja sain ehkä vähän pidempiä unipätkiä. Paitsi silloin, kun unissaan viuhtova käsi tai jalka muksahti päähäni.

Heräily ei kuitenkaan ole ollut minulle koskaan kovin iso ongelma. Jo ennen vauvaakin heräsin helposti kymmenen kertaa yössä. Ehkä kaksi kertaa elämässäni olen nukkunut yhtäjaksoisesti illasta aamuun – ja silloin olen ihan säikähtänyt aamulla, että apua, mihin koko yö hävisi.

Ongelma on ollut aina siinä, jos heräämisen jälkeen ei saakaan enää unta. Mikä siinä onkin, että tavallisesti se ongelmayö on se sunnuntai-maanantai -välinen…? Myös äitiyslomalla, jolloin ei työstressiäkään voi enää syyttää.

Mutta siis jo kolmas tämän jutun ah. Yhden vähänkin paremmin nukutun yön jälkeen elämä näyttää taas ihanalta. En välttämättä ota korvatulppayöunia vielä vakitavaksi, mutta ainakin tämän yhden kerran nuo ihanat ihanat keltaiset kapistukset toivat kaivatun helpotuksen.

Silmälappua sen sijaan käytän joka ikinen yö, en enää osaa nukkua ilman sen pehmeää kosketusta silmäluomilla.

Hyvää tiistaita!

 
Like

You Might Also Like

  • villahuivi
    13.12.2012 at 14:54

    Kiitos, Elkku, yhden korvatulpan vinkistä! Yksikin rauhoittaa taustamelua aika hyvin, varsinkin jos nukkuu kyljellän ja toinen korva on kiinni tyynyssä :) Ja ihan mahtavaa kuulla, että vauvallisetkin harrastaa korvatulppaunia!

    Mulla myös useimmat korvatulpat sattuu korviin, mutta just Kristaliinankin käyttämät keltaiset on ainoat jotka sopii pidempiaikaiseen käyttöön. Mä en tiedä onko niitä eri kokoisia, mulla on ainakin jotain minejä tai jotain. Ihan eri juttu kuin mitään ”tavalliset” tulpat! Ne ei kyllä taida mennä kasaan, jolloin vanhoista tulpista tulisi enemmän ääntä läpi.

  • 1 2