Missä neuvolakortti on? (kolmannen lapsen syndrooma)

Tänään oli vauvan toinen neuvola-aika.

”Tämän aamupäivän agendalla meillä on neuvolakortin etsiminen”, totesin aamupalaa syödessäni.
”Joskus kolmen vuoden kohdalla neuvolakortin hukkaaminen on ok – mutta näin toisella käynnillä sen hukassa olo ois jo vähän epäsopivaa”, jatkoin.

Olin jo edellisenä yönä (oi kyllä) kuvitellut mielessäni skenaarion, jossa hiki otsassa raivataan paperipinoja ja syytetään hiljaa mielessämme sadatellen Joelia toisiamme.

Joelin ilmekään ei värähtänyt:
”Neuvolakortti on hoitolaukun taskussa.”

…ja se oli siellä.

Ei siksi, että se olisi sinne tietoisesti ja huolellisesti asetettu niin, että sen sieltä aina näppärästi löytää. Vaan siksi, että se oli viime käynnillä laitettu sinne ja sen jälkeen unohdettu ottaa pois.

Vauvan hoitolaukkuna meillä muuten on tällainen käytetystä riisi(?)säkistä tehty laukku; ostettu Kamputseasta vuonna 2010.

Se EI ole meillä hoitolaukkuna näppärien taskujensa takia. Tai kompaktin kokonsa ansiosta. Tai katu-uskottavan ulkonäkönsä tähden.

Vaan siksi, että se oli ensimmäinen kassi, joka Joelin käteen osui, kun me eka kertaa oltiin poistumassa kotoa vauvan kanssa. Siksi se on edelleen meidän hoitokassi.

Jepjep. Tätä voi ehkä kutsua kolmannen lapsen syndroomaksi.

70

You Might Also Like

  • Asilah
    27.7.2022 at 22:16

    Allekirjoitan täysin. Ekan kanssa hoitolaukkukin oli järjestyksessä, mukana varatutit ja lusikat. Tokan kanssa vähän jo rakoili, mutta kolmannen jälkeen en enää edes jaksa yrittää. Luovalla kaaoksella mennään 😀

    • krista
      29.7.2022 at 21:36

      Luova kaaos on hyvä järjestelmä :D

      Meillä oli ekalla hoitolaukkuna pieni Kånken. Jonkun verran katselin ”oikeita” hoitolaukkuja, mutta en sitten lopulta koskaan ymmärtänyt, että miksi pitää olla hoitolaukku-hoitolaukku eikä mikätahansalaukku :D Joten ihan siihen syvimpään hoitolaukkufilosofiaan ei meillä perehdytty silloinkaan, mutta oli se sentään järjestelmällisempää kuin nyt :D

  • AA
    28.7.2022 at 16:57

    Meillä kolmannen hoitolaukkuna oli muovipussi. Ei ylimääräisiä taskuja, minne hukata tavaraa 😅

    • krista
      29.7.2022 at 21:36

      Ahhahahaha, ihan mahtavaa :D

  • Lilah
    30.7.2022 at 11:55

    Mikä hoitolaukku? Maito on aina (x4) kulkenut tisseissä, varavaippa ja vaatekerta siinä kassissa mikä kulloinkin on mukana, puklurätti lienee usein ollut sillä olalla mille unohtui viime ruokailulta.
    Äitiys- ja neuvolakortit asuvat eteisen lipaston laatikossa milloin eivät ole unohtuneet siihen kulkuneuvoon jolla neuvolassa on käyty (ei onneksi julkista liikennettä täällä). Usein niitä on tosin palattu hakemaan neuvolaan lähteissä vasta kun auto on pihassa jo käynnistetty. Paristi on vasta samassa muistettu noukkia mukaan myös kaukalossaan hiljaa odottanut vauva.
    Kerran olen myös vienyt hammaslääkäriin väärän lapsen. Siis omani toki sentään. Tarkastus tehtiin sitten siihen suuhun joka paikalle saapui ja seuraavalla kerralla sille toiselle.