Käsien iho kunnossa! (sisältää pienen arvonnan)

Kaupallinen yhteistyö: Medisoft

Tiedättekö, kun sormissa kynsien alapuolelta alkaa iho lohkeilla sellaisia pystysuoria ”viiltoja”…? Onkohan niillä joku nimi? Muukin nimi siis kuin ne tosi kipeät jutut. Auts ja aijaijai. Katselen tässä käsiäni ja mietin, että ottaisin nyt tähän kuvan selitystäni selkeyttämään – mutta just nyt mun kädet on niin hyvässä kunnossa, että joudutte nyt vaan olemaan sanallisen selityksen varassa :)


Mutta niitä mulla on sormissa aika usein; ei kuitenkaan juuri nyt.

Itse olen jäljittänyt omien käsieni kuivumisen ja halkeilun paitsi talviaikaan, myös liian ärtsyihin käsisaippuoihin ja kosteutuksen laiminlyöntiin. Mulle itselleni käsien hyvä kunto ei ole itsestäänselvyys, joten silloin, kun iho on hyvänä, tietää tehneensä jotain oikein.

Okei kynnet vähän vinksin vonksin, mutta eipä nyt anneta sen häiritä. 

Tänne Espanjaan me roudattiin (tämän blogiyhteistyön myötä) neljä erilaista isoa pulloa Medisoftin tuotteita, ja näitä me ollaan nyt käytetty. Ja iho on tykännyt. Tuo Medisoftin nimi oli minulle entuudestaankin hämärästi tuttu – johtuneeko siitä, että äitini oli terveydenhoitaja ennen eläkkeelle jäämistään. Medisoftia on nimittäin käytetty ammattilaiskäytössä jo vuodesta 1967 asti.

Tämä uusi koko perheen käyttöön tarkoitettu ihonhoitosarja on lanseerattu tänä syksynä, ja sitä saa siis nyt ihan tavallisista ruokakaupoista. Medisoft on kotimainen merkki, ja kaikissa näissä tuotteissa on avainlipputunnus.

Itse olen joskus koulussa oppinut, että neutraali pH-arvo on seitsemän. Mutta ihon pH-arvo ei ole seitsemän, vaan iholla on luonnostaan lievästi hapan suojakerros (5-5,5). Sen tehtävä on suojata ihoa kosteuden haihtumiselta ja epäpuhtauksilta.

Tässähän tulee nyt minimuotoinen kemian tunti, heh. Mutta siis puolestaan hieman emäksinen vesijohtovesi kuivattaa ihoa joka kerran, kun käsiä pesee. Ja niin tekevät myös liian voimakkaat pesuaineet, jotka tekevät pahojaan sille ihon luontaiselle rasvakerrokselle.

Eli pesuaineen ja kosteusvoiteen kannattaa vastata ihon omaa pH-arvoa, jotta se on mahdollisimman hellävarainen ja suojaa sitä luonnollista rasvakerrosta. Ja noissa Medisoftin tuotteissa siis pH on 5,5 eli ihan just hyvä.

Oiskohan siksi tämä mun käsien iho näin hyvänä? Toki Espanjan ilmastollakin on varmasti osuutta asiaan.

*end of kemian tunti, ha ha*

Käsivoidetta on tässä viime aikoina tullut tuon pumppupullon ansiosta pruutattua usemmin kuin tavallisesti. Vartalovoiteen käyttämisestäkin olen yrittänyt ottaa jonkinlaista tapaa; en ehkä joka päivä (en halua rasvata liikaa), mutta esimerkiksi jumpan&suihkun jälkeen tai kun tuntuu, että iho on kuiva (erityisesti jaloista mulla) tai uhkaa alkaa hilseillä.

Ja siis aijaijai, miten mä muistan joskus talvisin, kun otti mustat leggarit tai sukkahousut jalasta ja sellainen valkoinen pölinä vaan kävi. Eikä se ollut siis pölyä (aina), vaan hilseilevää ihoa. Iyyyyh! Itse asiassa nyt tätä kirjoittaessa tajuan, että noita leggaripölypilviä en ole viime aikoina ollenkaan joutunut kokemaan.

Edelleen: jotain siis kai menee oikein, vaikka en voi tosiaan mitenkään väittää olevani mikään ihonhoidon superpanostaja. Pikemminkin sen ”silloin kuin muistaa tai huomaa ihon kuivuneen” -tekniikan käyttäjä siis.

Molemmat nämä Medisoftin voiteet ovat väriaineettomia ja parabeenittomia, ja niissä on mieto tuoksu.

Pesunestettä meillä on käytetty nyt eniten suihkusaippuana ja myös ihan käsien pesuun – tuntuisi sopivan hyvin kaikkeen, myös kasvoille. Siinä ei ole ollenkaan saippuaa eikä se tunnu yhtään kuivattavan ihoa.

Desinfiointiaine puolestaan meillä odottaa kaapissa mahdollisia (kop kop puuta) vatsatautiepidemioita. Mutta sellainen pikkupullo desinfiointiainetta on aina kulkenut mulla vuosikausia käsilaukussa. Huolellinen käsien peseminen on tietysti parasta, mutta joskus (etenkin matkalla) on tilanteita, jolloin ei pääse pesemään, ja kyllä mä silloin käytän (ensimmäisestä Intian-matkasta lähtien) desinfiointiaineitakin. Mutta siis käsien pesu ennen kaikkea!

..ja käsien huolto myös :) Jos oon oikein ymmärtänyt, niin hyväkuntoiseen ja halkeilemattomaan ihoon ei tartu pöpötkään niin helposti.

Pieni arvonta myös!

Medisoft antoi tänne arvottavaksi kaksi Medisoftin tuotepakettia; yhdessä paketissa aina tuollaiset pesuneste, käsivoide ja vartalovoide. Arvontaan voi osallistua tuttuun tapaan kommentoimalla tähän alle – vilkaise vaikka omiin käsiisi ja kerro kommentissa, että missä kunnossa kätesi ovat juuri nyt, ja miksi? :)

Arvontaan voi osallistua ma 11.12. klo 12 asti, ja arvonnan säännöt löytyvät täältä.

Yhteistyössä: Medisoft

7

You Might Also Like

  • Annis
    4.12.2017 at 10:04

    Heippa! Ei nyt liity aiheeseen mutta ootko kuullut että Ti-Ti Nallen talo suljetaan kokonaan ennen ens kesää? :/

    • krista
      4.12.2017 at 10:14

      Whaaaaaaat, mitä, eiiiiiiih, en ole kuullut!!! Kääk onko tuo totta, äkkiä googlaamaan!

    • krista
      4.12.2017 at 10:18

      Löytyikin heti netistä! Onneksi sentään taitavat avata jonnekin toisalle vielä paremman talon <3 Eli että ei ihan kokonaan lopu vaan kehittyy. Mutta oi, toivottavasti ehditään tuonne vanhaan paikkaan vielä "viimeiselle käynnille", toivottavasti on auki vielä toukokuussa!

      • Annis
        4.12.2017 at 10:48

        Mäki luin nyt uuden jutun, missä sanottiin että muuttaa. :) ekassa tekstissä luki melko suoraan että toiminta loppuis kokonaan eikä uudesta sijainnista puhuttu mitään.

        • krista
          4.12.2017 at 10:59

          Joo onneksi ei sentään! Mäkin näin googlatessa ensin jonkun lyhyen, jossa jatko ei tullut selväksi, mutta onneksi sitten tuo toinen juttu vähän avasi lisää! Hyvä niin!

  • Vikkola
    4.12.2017 at 10:17

    Eihän sitä suljeta, vaan muuttaa uusiin tiloihin ja kehittää konseptiaan. Mutta talo ei olisi enää Ikaalisissa.

  • HannaH
    4.12.2017 at 10:24

    Oijoi, tiedän tuon halkeilun. Vasemmassa etusormessani on tällä hetkellä kaksi viiltoa, jotka yrittävät ilmeisesti kohdata toisensa L-kirjaimen mallisena muodostelmana. Oikean peukalon alla on halkeama, etusormen sisäsyrjässä kaksi ja keskisormen sisäsyrjässä yksi.

    Lapsettomana pesin käsiäni huomattavasti harvemmin ja rasvasin pesumäärään suhteutettuna useammin. Ihoni on ollut kyllä aina kuivahko, mutta käsistä ei ole ollut huolta. Nyt tuntuu, ettei rasvailukaan auta juuri ollenkaan ja se halkeilevien kohtien kipu on jotakin älytöntä esim. vetskaria vetäessä, nappeja kiinnittäessä, keittiövälineitä heilutellessa jne. Ulos tuppaan käteni yleensä täyteen laastaria, sillä onpa tuollainen viiltokohta ”revennyt” kukkaronknipsujakin avatessa.

    • krista
      4.12.2017 at 10:30

      Noi on niiii-iiiiin kipeitä, ihan tunsin sormissani tuon sun kuvailun! Hei kannattaa tsekata, että millainen käsisaippua teillä on käytössä; voisko saippua olla liian ärtsy? Varmasti se on monen tekijän summasta kuitenkin; myös kuiva talvi-ilma, vitamiinit, paljon pesemistä, oman ihon taipumukset jne.

  • Tanja
    4.12.2017 at 10:36

    Kuivat ja koppuraiset ovat; teen hoitotyötä, jossa joutuu jatkuvasti pesemään ja desifioimasn käsiään. Kädet kuivuvat entisestään vielä talvella pakkasen ja kuivan sisäilman vuoksi.

  • Satu
    4.12.2017 at 10:39

    Osallistuisin arvontaan :) Kädet on ihan hyvässä kunnossa tällä hetkellä. Tuntuu, että itselle sopii paremmin perinteiset palasaippuat kuin nestemäiset Palmolivet yms. En siis jaksa käsiä juurikaan rasvailla, mutta kroppa sen sijaan kaipaisi kyllä hellää huomiota… Nuo leggari-/sukkispölypilvet on nimittäin valitettavan tuttuja! :/

  • MarjaH
    4.12.2017 at 10:41

    Mulle ilmestyi pari vuotta sitten raja kämmenselkään: siitä eteenpäin, varsinkin talvisin, iho on kuivempi, joskus jopa halkeillut. Se on hassu ja vähän ärsyttävä

  • Satu
    4.12.2017 at 10:56

    Kynsinauhat aina rutikuivat ja kipeät kun repeileät. Sattuu! Ja on rumatkin sitten. En ol löytänyt mitään lemppari käsivoidetta ja unohdan rasvata. Laukussa kulkenut mukana sama käsivoidetörppö varmaan kolme vuotta, kun en muista käyttää. Hups.

  • Carola
    4.12.2017 at 10:57

    Osallistun mielelläni arvontaan! Käsieni iho tuntuu tällä hetkellä liian kireältä peittääkseen koko käsien pinta-alan ja pelkäänkin, että kohta nahka ei enää kestä vaan rasahtaa pienille haavoille. Ja tämä ongelma on joka talvi.. Joten nuo hellävaraiset tuotteet tulisivat kyllä käyttöön😊

  • Vaeltajatar
    4.12.2017 at 11:09

    Niin osallistun! Koppurakädet ja -jalat halkeiluineen tarvitsisivat pikaista huoltoa. Kun vain muistaisi ja jaksaisi kaiken muun keskellä…

  • pipsa
    4.12.2017 at 11:10

    Kuivan oloset ja kiristää. Tarpeeseen tulis!

  • Miia
    4.12.2017 at 11:24

    Käsien kuivuminen on mullakin ongelmana erityisesti talvisin, mutta tällä hetkellä iho on vielä suht hyvässä kunnossa eikä ole halkeillut. Rasvauskin vain meinaa unohtua päivisin, mutta joka ilta nukkumaan käydessä rasvaan kyllä käteni. Mukana arvonnassa siis, olisi kiva päästä kokeilemaan noita Medisoftin tuotteita 😊

  • Mursu
    4.12.2017 at 11:28

    Käsien kunto on yllättävän hyvä johtuen varmaan siitä, että kuopuksen atooppinen iho reagoi tähän pakkasta-suojaa-pakkasta-suojaa pelleilyyn mitä siis myös Suomen talveksikin kutsutaan ja häntä on nyt saanut rasvailla oikein urakalla ja siinä samalla menee siis myös omien käsien rasvaus.
    Meillä ongelmana on vain se, että lapsi ei haluaisi millä rasvausta muuta kuin iltaisin koska rasva ei ehdi aamuisin imeytymään kunnolla enne vaateiden pukemista ja eskariin lähtöä ja tuntuu siis ”ällöltä”.
    Tuo pesuneste voisi olla jo suuri apu, jolloin oikeasti riittäisi se että rasvaisi vain illalla..
    Tulipas pitkä kommentti, kun ensin meinasin vain kirjoittaa ”mukana”, mutta ilmeisen sydäntä lähellä oleva asia, tämä ihon kostetuts tällä hetkellä :D

    • Pire
      5.12.2017 at 08:40

      Jos medisoftin rasvasaippua ei tehoa, niin apteekista ceralan merkillä on myös ”rasvaavaa saippuaa”. En ole kokeillut,mutta ceralan voiteesta olen tykänny :) ja minun mielestä aqualanilla voi myös pestä käsiä ja vartaloa. Suosittelen vilkaisemaan neuvolassa tai apteekissa orionin ihonhoito oppaaseen, oli hyviä vinkkejä ihonhoitoon. Just talvella käsien pesuun suositeltiin aqualan rasvaa saippuan sijaan muistaakseni. En oo orionilla töissä, tykkään vaan niiden tuotteista :D

  • Karoliinan
    4.12.2017 at 11:30

    Pahassa kunnossa kädet. Paha atopia puolessa kroppaa :( enpä oo tajunnu tätä ph asiaa! Menee ehdottomasti testiin nää!! :)

  • Sanna
    4.12.2017 at 11:31

    Mukana arvonnassa! Vaikka ulkona tulee vettä eikä ole yhtään talvista, iho ilmoittaa talvikauden alkaneen. Rasvaa kuluu ja silti erityisesti kädet on tosi kuivat.

  • A
    4.12.2017 at 11:31

    Mulla tohon ongelmaan auttoi käsidesi! Huomasin tämän aloittaessani uudessa ammatissa, jossa käsidesiä kuluu runsaasti. Eli koska desinfiointi auttaa, voisko syynä olla joku bakteeri tms? Tai sitten käsidesin hoitavat ominaisuudet ovat avun takana.

  • Heispi
    4.12.2017 at 11:40

    Huonossa kunnossa taas. Miten se omien käsien rasvaus voi olla niin vaikeeta 😬

  • Heispi
    4.12.2017 at 11:42

    Ja toivottavasti Titi-nalle ei muuta kovin kauas! Ollaan onneksi menossa ikaalisiin tammikuussa, niin nähdään nallet ainakin kerran vielä 😊

  • HannaLiisa
    4.12.2017 at 12:00

    osallistun. läsiem huolto (rasvaus)meinaa unohtua aina

  • Jessica
    4.12.2017 at 12:10

    Mukana! Kädet ovat tällä hetkellä aika kuivat !

  • Camilla Lagerstedt
    4.12.2017 at 12:11

    Mukana! Käteni ovat aika kuivat..

  • 1 2 3 6