Vessakäytösavautuminen

Olisin voinut kirjoittaa tämän avautumiseni varmasti Suomessakin, mutta täällä asuminen on saanut homman (ja siitä johtuvan ärsytyksen) ihan uusiin sfääreihin.

Julkiset vessat. Ja eivät siis ne vessat, vaan ne niitä käyttävät ihmiset. Aaaargh!

veski

Koti-vessa Suomessa.

Suoraan asiaan: mikä saa aikuisen siistin (nais)ihmisen roiskimaan eritteensä mihin sattuu ja jättämään vessat jäljiltään lainehtimaan pissasta….? Pissaavatko nämä ihmiset mihin sattuu kotonaankin, vai tuleeko vain ravintolan ja kauppakeskuksen vessassa olo, että hei mäpä lorotan tuohon reunukselle? Ja jätän ne pissat siihen. Graaah!

Ihmisten toimintatapoja julkisten vessojen lukittujen ovien takana on käsittääkseni (ainakin) kolmea lajia. Ensimmäiset (onko teitä?) istahtavat reunukselle reteännormaalisti niin kuin kotonaankin. Toinen ihmisryhmä (itse kuulun näihin) vuoraa neuroottisesti reunuksen vessapaperilla ennen kuin istuvat. Kolmas porukka puolestaan ottavat sellaisen reippaan kyykkypissa-asennon ja suihkivat pönttöön sillä tavoin – koskematta siis itse reisillään reunukseen.

Ja mä väitän, että erityisesti tästä kolmannesta ryhmästä löytyy se reunuksellelorotusporukka!!!

Okei, okei, ymmärrän kyykkypissa-asennon edut – teen sitä itsekin silloin, kun reunus on niin räävittömässä kunnossa, että siihen ei enää paperivuoraukset auta. Tai jos veskipaperi on loppu tai vähissä, tai jos pönttö on poikkeuksellisen matalalla, jolloin kyykkypissaus käy erityisen helposti. Mutta jos tekniikkaa ei hallitse ihan täydellisesti ja jos siihen reunalle vähän suihkahtaa, niin oisko hei ihan täysin mahdotonta omilta jäljiltään pyyhkiä ne omat roiskeet pois siitä reunukselta? Kyllä mulla joskus pissatippa osuu siihen reunukselle. Mutta mä pyyhin sen siitä pois.

Ja ylipäänsäkin vessasta poistuessaan oisko mahdotonta hieman katsahtaa ympärilleen, että jääkö se vessa siistiin kuntoon seuraavalle käyttäjälle…? Luulisi jotenkin, että se ois ihan perusjuttu. Mutta ilmeisesti sitten ei.

ruskea-kylpyhuone

Koti-vessa Espanjassa.

Täällä muuten se uusi sfääri julkisvessakäyttäytymisessä: porukka ei vetäise pönttöä vessasta poistuessaan! MITÄ!?!?!!? Miksi?

Siis ihan sellaiset tyylikkäät naiset – keski-ikäiset, mutta ihan myös teinit – poistuvat pokkana julkisesta vessasta ja hymyilevät jonossa seuraavalle… …ja ovat jättäneet omat pissansa ja paperinsa sinne pönttöön vetämättä. Whaaaaat?

Joka kerran jotenkin hämmennyn ajattelemaan, että onkohan vessa tukossa – no, ei ole – se on vaan yksinkertaisesti vetämättä. Eikä se ole vain harvinainen poikkeus (niin kuin ehkä Suomessa), että jollain on vaan jotenkin unohtunut. Täällä se vetämättömyys on siis ihan systemaattista. Useammin kuin kerran olen mennyt julkiseen naistenvessaan, jossa joka ikisessä (3-5) kopissa on vetämätön pönttö. Koska joo: yritän kurkistella koppeihin ja valita pöntöistä sen siisteimmän.

Ravintoloiden ja kauppakeskusten vessat siivouksen osalta täällä ovat hyvinkin siistejä; tai no, siis ihan sellaista siistinsuomalaista tasoa. Eli täälläkään ne eivät ole mitään haisevia viemäriloukkoja, vaan ihan useita kertoja päiviä siivottavia vessoja, joissa peilit ja lavuaarit kiiltelevät. Mutta ne käyttäjät. Ne vessojen käyttäjät, aijaijai.

wc

Koti-vessa Intiassa.

Onko tälle jotain selitystä? Miksi niitä omia pissaroiskeita ei voisi jälkeensä pyyhkäistä? Ovatko ihmiset vaan pohjimmiltaan täysiä pissasikoja?

Oi, kertokaa!

31

You Might Also Like

  • X
    2.2.2017 at 19:09

    Oi hitto. En oo kertonut tätä KENELLEKÄÄN. Mulla jäi kerran lukio-aikoina pönttö vetämättä ja vieläkin hävettää. Lukion vessassa oli aina jonoa, eikä pönttöä viittinyt vetäistä ennen kuin oikeasti tuli ulos kopista. Mä sit aattelin nopeesti tsekata meikin ja hiukset pikkupeilillä ensin. Sit lähdin vessasta ja hymyilin seuraavalle käyttäjälle (oli vielä sellanen naamatuttu). Hetken päästä muistin, että ainiin se pöntön vetaisu. Mulla sattu sillon just olemaan kuukautiset ja pönttö oli tietysti täynnä verta…

    • krista
      2.2.2017 at 19:14

      Auts! No mut hei, yksittäinen moka! Mut joo voin kuvitella sen tunteen, että tajuaa unohtaneensa… Auts!

      Meillä on muuten kotona alakerrassa tuo veski sellainen, että se vetäisee kerran puoleen tuntiin (tai no 10 minuuttiin), täyttää siis niin pitkään itseään. Vieraille pitää aina yrittää muistaa huikkailla, että kantsii mennä yläkertaan vessaan, jos joku muu on ehtinyt käydä veskissä ennen. Sekin on tosi noloa, niin vieraan kuin isäntäväenkin puolesta – että ööö niin joo se meidän veski ei vedä. Jos toisella ollut kuukautiset tai kakkahätä… Auts. Yleensä muistetaan!

      • kaija
        3.2.2017 at 08:27

        Krista, voiskohan olla että teidän alakerran vessan vesiventtiili ei ole kokonaan auki? Meillä oli nimittäin ihan sama juttu, ja vasta myöhemmin tajusin tämän…. vessa toimii nykyään ihan normaalisti :-)

        • krista
          3.2.2017 at 20:57

          Hei mun täytyy jutella Joelin kanssa tästä, kiitos vinkistä! Joel käy siis välillä sieltä jotain venttiiliä säätämässä (silloin kun ei vedä) ja saa sillä säiliön täyttymään nopeammin. Veikkaan, että on vaan joku vaaaanha-vanha pönttö ja sen ongelmat. On alusta asti ajateltu, että pitäisi vaihtaa – mutta samaan aikaan kannattaisi sit tietysti remontoida koko pikkuveski, ja…. no siinä tuleekin sitten ajankäyttö ja budjettikysymykset ja ja ja…. :D Niinpä eletään sitten kerran puoleen tuntiin (no: kymmeneen minuuttiin) vetävän pöntön kanssa :D :D :D

          Mutta niin siis joo mäpä kysäisen tuosta! Mutta veikkaan, että se on siellä jo venttiilejä käännellyt!

  • Ande
    2.2.2017 at 19:36

    Italiassa ainakin oli todella monet julkiset vessat sellaisia jotka vetävät automaattisesti eli sä et itse pystynyt vetämään vessaa. Ehkä siis espanjassaki on näitä ja ihmiset vähän niin kuin tottuneet siihen vetämisautomaattiin? Eka kerta muuten oli aika yllätys kun kesken toimituksen vessa alkoikin huuhtomaan ja olisiko vielä noussut ylöspäin. Siis ihan koko pytty alkoi liukumaan ylös. Vähänkö säikähdin :D

    Ryhmästä jäi muuten yksi vielä, se saattaa olla neuvostoliittolaisille ja venäjällä paljon matkustaville tuttu. Itse kasvoin 90-luvun alussa Venäjällä ja minulle tämä ainakin opetettiin ainoana oikeana tapana käydä julkisessa vessassa. Eli siihen pöntön päälle käydään kyykkyyn pissalle! Jep, kengät jalassa kavutaan siihen reunukselle ja suoritetaan mitä ikinä onkaan tullut tekemään. Arvaat varmaan venäläisten julkisten vessojen kunnon… nauratti kun kaveri laittoi sosiaaliseen mediaan kuvan jossa oli vessanpytty ja kenkä ja niiden päällä ruksi. Ihmetteli että kenkiäkö on pytyissä tapana pestä.

    • Lilah
      2.2.2017 at 21:57

      Tästä syystähän kotimaan laskettelupaikoissa hajoaa välillä pönttöjä. Monot jalassa ei oo ihan helppo ottaa sitä asentoa kun nilkkakaan ei taivu 😂 kuin hölmö voi ihminen olla et edes yrittää?!?!?

      • krista
        2.2.2017 at 22:14

        Voiherranjestasapua :D :D :D Näen silmissäni jonkun monoissa, kun pönttö hajoaa alta. Nooooouh! :D

    • krista
      2.2.2017 at 21:58

      Hei joo, mulle on käynyt sama! :D Oiskohan ollut ihan just Italiassa mullakin (ehkä lentokentällä?), ja säikäytti kyllä :D Mutta hitsi täällä ei ole tuollaisia kyllä näkynyt – enemmänkin ravintoloissa on aika ”mummolamaiset” vessat ja ostoskeskuksesssa sellaiset hyvin perus-ostoskeskusmaiset. Paitsi hei Miramarissa on ihan mahtavat lastenvessat, niistä pitäis joskus ottaa kuva :)

      Hei ja tuo Venäjän/Neuvostoliiton tapa on toimiva myös Intiassa! Siellähän on tuollaiset kyykkyvessat (alin kuva), ja paikalliset käyttävät länkkärivessojakin sit tuohon malliin. Ja itsekin Intiassa tein monesti niin, jos vessa oli ihan ruokoton. Intian-reissun jälkeen käytin tekniikkaa myös festareiden bajamajoissa :D Sinne vaan kiipesin ylös kyykistelemään :D Mutta se oli eräänlainen taito varmaan, minkä silloin oppi. Ei multa enää luonnistuis, kaatuisin sinne bajamajaan :D

    • h
      3.2.2017 at 00:37

      Yhhh! Italiassa varsinkin junien ja huoltoasemien vessat olivat kamalia. Monessa paikassa puuttui rengas johon istua, paperi ja se automaattisesti tapahtuva vetäminen oli ahdistavaa.

      Aikuiset naiset hoi! Pissaroiskeiden lisäksi alapääkarvat voisi myös pyyhkäistä pois renkaalta!

      • krista
        3.2.2017 at 21:05

        No hei TOTTA! Sattuneista (yäks) syistä tän postauksen jälkeen just tänään muistin nuo KARVAT. Joo alapääkarvat pöntöllä… Ymmärrän, että niitä tipahtelee (itse kullakin), mutta vessasta poistuessa nopea vilkaisu ja roiskeiden JA KARVOJEN pyyhkäisy pois reunukselta ois jees :)

    • Neiti Nimetön
      3.2.2017 at 10:12

      Terveisiä leirintäalueelta, joka tarjoaa julkisen vessan kaikille pysähtyjille.

      Väitän, että olen nähnyt kaiken tällä saralla. On vaihdettu rikkinäistä pönttöä, kun joku on kivunnut siihen päälle seisomaan toimittamaan tarpeitaan. On avattu tukkeutunutta pönttöä, kun joku on laittanut sinne rullatolkulla paperia. On ihmetelty, miksi joku sytyttää nuotion vessanpyttyyn (kertokaa toki, jos jollakin on tähän vastaus). Ja kyllä, on myös pesty eritteitä vessan katoista.

      Jätän tämän tähän.

      • krista
        3.2.2017 at 21:07

        Jaiiiiks, sä oot siellä töissä? Voin kuvitella, voi apua! Tulee ikään kuin se ihmisten syvin olemus näkyviin… Jaiks!

        Nuotio?!?!? Jollain oli kylmä? Apua…

        • Neiti Nimetön
          3.2.2017 at 21:21

          Tää on mun lafka :D

          • krista
            3.2.2017 at 22:54

            Oi mahtavaa! Ihan huippu duuni, tai siis lafkanomistajuus – VAU!!!!

            …ja nythän mä klikkasin sun blogiin, oonhan mä tuolla sun tontilla ennenkin käynyt, mutta olin jostain syystä unohtunut. Heti muistui mieleen, kun klikkasin! Ja tähän uudestaan se VAU! :)

  • Jasmin
    2.2.2017 at 19:44

    Meillä on yliopiston kirjastossa unisex vessat ja oon saanut huomata että tähtäysvaikeuksia löytyy ilmeisesti joka toiselta opiskelijalta. Ja ei, niitä tippoja ei siivota edes vahingossa. Oletan kuitenkin että täällä suihkijat ovat pääasiassa miehiä koska muiden rakennusten naistenvessoissa en ole koskaan törmännyt samaan. Mies kun en satu olemaan niin en luonnollisesti tiedä kuinka vaikeaa se tähtääminen on mutta luulisi jokaisen parissakymmenessä vuodessa oppineen tai jos vahinkoja sattuu niin edes siivoamaan ne jäljet? Tosi kiva alkaa siivoamaan vessaa että sitä pääsee edes käyttämään :D

    • krista
      3.2.2017 at 21:13

      Hei joo yliopiston veskit menee kyllä suomalaisten yökötysvessojen TOP10:iin (en voinut laittaa ylemmäs TOP5een tai TOP3een, kun oon kuitenkin käynyt esim. aikoinaan Lepakon veskeissä). Mutta yöks siis etenkin Helsingin yliopiston atk-keskuksen vessat aikoinaan, ja varsinkin yöaikaan. Ne oli kans unisex. Siihen aikaan ei ollut vielä tietokonetta kotona, joten esseet sun muut piti tehdä yliopiston koneilla, useamminkin se meni yöaikaan… Ja siis huh heijaa niitä vessoja! Myös esim. Porthanian vessat joskus mun opiskeluaikana oli aika karseat – ne siis pelkästään naisille tarkoitetut – en tiedä, ovatko yhtään siistimmät nykyään. Akateemiset eivät osu pönttöön?

  • A
    2.2.2017 at 19:57

    Mä voin sanoa (tai tunnustaa :)) kuuluvani ryhmään yksi. Siis jos vessa on sellainen normisiisti (tää kattaa myös junan ja lentokoneiden vessat). Se vessapaperilla vuoraaminen on nii-in mahdotonta hommaa (ainakin silloin pissat lentelee minne sattuu tai paperia tarttuu johonkin ja sotku on taattu)..ja oikeasti paljonko se paperi nyt oikeasti suojaa…

  • Torey
    2.2.2017 at 20:58

    Joskus vuorasin, nykyään useimmiten taidan vaan istahtaa. MUTTA jos edellinen on jotain reunalle jättänyt, niin pyyhin reunan. Tykkään kun joissain vessoissa on seinässä sellanen siivoamiseen tarkoitettu desinfiontiainetta ruiskaseva laite josta paperiin aine ja sit pyyhkii reunan. Kiva istua. :)

  • Essi
    2.2.2017 at 21:01

    Miä olen vissiin niin naiivi luonnonlapsi etten ole koskaan osannut edes kaivata mitään paperia siihen reunukselle,kyykkytaiteiluista puhumattakaan. Kuulun siis ehdottomasti tähän ensimmäiseen. Ja ehdin melkein kolmenkympin paremmalle puolelle ennen kuin tajusin jonkun tekevän toisin! 😄 Vaihdan siis toki koppia jos se tosi törkynen on,mutta muuten menen sillä mentaliteetilla että reidethän siihen vain itse kullakin osuu. Sattuis myöskin enempi hippilapsen sieluun tuhlata paperia sen reunuksen suojaamiseen 😇

  • Anu
    2.2.2017 at 22:24

    Meillä tällä hetkellä lasten kanssa matkustaminen on täysin pannassa, kun nuorempi neiti (reilu 2v) ei suostu menemään julkisiin vessoihin… Juurikin näiden siivottomuuksien takia 😞 Isompi (reilu 4v) sitten kuuluu tähän ensimmäiseen porukkaan ja istahtaa reteesti mihin vain… Toivottavasti ajan kanssa helpottaa! Kiitos ihanasta blogista ❤

    • krista
      2.2.2017 at 22:40

      Hei pikavastauksena nukkumaanmenon keskellä: ootteko ajatelleet matkapottaa? Meillä oli tutulla sellainen ja näytti näppärältä – ja siis ratkaisi sen perheen liikkumisongelman just samanlaisessa tilanteessa kuin teillä, siihen heidän napero siis suostui!

      Meillä muuten välillä julkisissa vessoissa asiointia vaikeutti se, että Seela pelkäsi/pelkää hulluna niitä käsienkuivauspuhaltimia. Välillä kieltäytyi kokonaan menemästä julkisiin vessoihin. Mutta nyt on jo vähän helpottanut; uutena järkytyksenä tällä viikolla nähtiin sininen vesi pöntössä :D Ai ja hajutikin (saippuat, hajusteet) tekee joskus vessakieltäytymisen. Vaiheita, vaiheita :D

      • Anu
        3.2.2017 at 23:11

        Siis juu, ne puhaltimet on pahoja myös. Kädet menee korville pelkästään kuin näkee ne 😞 Meillä on ollut potta alusta asti kuin kirosana. Siihen ei vain ole suostunut kotona eikä muuallakaan istumaan. Kummallisia nämä lasten ”lukot”. Sitten yhtenä päivänä huomaa, että asia on vain ratkennut itsekseen. Toivottavasti tämäkin menee nopeasti ohi. Ihania päiviä teille sinne 😊

  • sssansan
    2.2.2017 at 22:56

    Mä kyllä kuulun ekaan ryhmään, eli istahdan (kuitenkin silleen vähän varovasti reunalle, enkä ihan reteesti kunnolla :-D) pytylle jos rengas vaan näyttää olevan siisti. Jos vessa on tosi törkyinen niin sit koitan kyllä liruttaa sellaisessa kyykkypissa-asennossa :-D Tota paperillavuoraussysteemiä en oo jotenkin koskaan oikeen oppinut omaksi, se on jotenkin niin vaivalloista etten jaksa :-D

  • Anni
    2.2.2017 at 23:42

    Ensimmäiseen ryhmään kuulun minäkin. Yksi lääkärikaverini kerran sanoi, että ei terveen ihon läpi vessanpöntön reunasta mitään pöpöjä tartu. Joten en viitsi vessapaperia tuhlata vuoraamiseen, pyyhin toki renkaan jos se on törkyisessä kunnossa.

    • Elina
      6.2.2017 at 23:46

      Aamen! Siis sitä mäkin olen ihmetellyt, että mitä se haittaa jos reidet siihen reunukseen koskee (jos se siis on ihan siisti). Tuskin kukaan siihen alapäätään varsinaisesti läästii :D

  • örp
    3.2.2017 at 00:25

    Voi kyllä! Oon yleensä aika ”sissi”, pienet muilta jääneet roiskeet ei niin haittaa, kun luonnontuotettahan se on ja sitä rataa… Itse katson kyllä aina tarkkaan omat jälkeni, mutta muiden roiskeista en aina niin jaksa välittää. Mutta nyt oon raskaana, ja pahoinvoinnin vuoksi oon joutunut välillä juoksemaan ties mihin käymälään oksentamaan. Ja voi hyvänen aika, ei ainakaan yhtään helpota sitä yököttävää oloa, kun joutuu siinä pönttöön kurotellessa näkemään ja haistelemaan muiden ”huolimattomuuksia”. Kotivessa meillä ei oo varmaan koskaan ollut yhtä siistissä kunnossa kun nyt, perussiistinä kyllä siis todellakin oon sen aina pitänyt, mutta nyt sitä pahoinvointia kotona jotenkin helpottaa se, että tiedän, että ainakin pönttö ja lattia siinä ympärillä on viimeisen päälle puhdas, jos ja kun sinne joutuu taas konttailemaan :D. Mutta joo, ehkä tää tästä kohta helpottaa!

    Anteeksi muuten tällainen anonyymikommentti, raskaus on vielä salaisuus ja tiedän että jotkut tutut näitä kommentteja täältä lukee. Mutta ihan pitkäaikainen vakkariseuraaja siis täällä, hetkeen ei oo tosin tainnut tulla kommentoitua… :)

    • elinamanda
      17.2.2017 at 22:54

      Pikainen huikkaus: minä se olin! :)

      • krista
        17.2.2017 at 23:06

        Heeeeeeei, vau, siis ymmärränkö oikein… ONNEA!!!!! <3 <3 <3 Oi mikä ihana uutinen!!! Mikä viikko sulla on menossa, onko jo helpottanut olo?

  • destemone
    3.2.2017 at 09:32

    Löysin vasta vähän aikaa sitten blogisi, eli uusi lukija täällä moi vaan!
    Mä olen huomioimut, että juuri ne hienoimmat ja tyylikkäimmät vanhemmat rouvat Stockalla tulevat tyytyväisinä vessasta ulos jättäen ihan oikeasti niin paljon pissaroiskeita pöntön reunalle, että ihmiettelen joka kerta miten se voi olla edes mahdollista! Ovatko he liruttaneet pönttöön ollenkaan! Ja todella MIKSI he eivät voi siistiä pönttöä jäljiltään. Mä en kehtaisi jättää jälkeeni roiskeita, vaan takuulla pyyhkisin. Yäk!

  • Mervi
    3.2.2017 at 10:09

    Tämä on kyllä aika mysteeri tämä espanjalaisnaisten vessakäyttäytyminen. Yleensähän espanjalaiset ovat todella siistiä ja hygieenistä porukkaa. Koteja jynssätään kloriitilla, ja käsiä pestään jatkuvasti. Mutta sitten ne vessat. Tai siis ne ihmiset niissä vessoissa. Olen tullut siihen tulokseen, että kaikki espanjalaiset ovat näitä kyykkypissaajia.

  • Puumis
    3.2.2017 at 10:17

    Mä kuulun kanssa tuohon reteännormaaliin kastiin. Joskus jos siinä on roiskeita (jotka huomaan, aina en edes huomaa), pyyhin ne ensin vessapaperilla ja sitten vaan parkkeeraan sen takaliston ihan huoletta siihen istuimelle. En jää myöskään analysoimaan, ovatko ne roiskeet vessanpöntön huuhteluvettä (joskus sieltäkin voi roiskua) vai ihan virtsaa. Ellei siihen vessan istuimeen nyt ihan limakalvojaan hiero, niin tuskinpa sieltä mitään tarttuu, suihkussa kun kuitenkin käyn päivittäin.

    Mä muuten just Fugessa käviessäni viime viikonloppuna ihmettelin, kun kaikki vessat oli niin siistejä! Olin odottanut ihan päinvastaista. Mutta joo, kävinkin enimmäkseen vähän rauhallisemmissa ja vähän ihmisvirrasta sivummalla olevissa paikoissa (enkä kauppakeskuksissa ollenkaan).

  • Koo
    3.2.2017 at 10:32

    Malesiassa yhden toimistotalon yleisessä vessassa on sellanen kyltti jossa kielletään kaikenlaista. Yhdessä on sellanen iloisen näköinen tikkumies jonka toisessa kädessä pullo ja jalat pistää koreasti – tulkitsin sen tarkoittavan että vessassa ei saa kännätä :D Sitten on sellainen kuva että on kielletty pönttöön oksentaminen… öö mihin sitä pitäisi sitten oksentaa? Ehkä ne kieltää sitten krapulassa oksentamisen :D Mutta paras on kuva jossa se tikkuäijä ihan oikeasti pitää *onkea* siinä pöntössä. Tämä menee ihan yli ymmärryksen. *Kuka* onkisi pöntöstä ja miksi?? Ja kuka luulee että sieltä *voi* onkia?

    Muistan kun Lappeenrantaan yhteen yleiseen vessaan ilmestyi toi renkaalla seisomiskielto. Monet suomalaiset sitä ihmetteli ja naureskeli, mutta mä vanhana Neuvostoliiton-kävijänä ymmärsin heti yskän :)

    PS. Kuulun ryhmään 1.

  • Saila
    3.2.2017 at 11:55

    Tuo kyykkypissailu taitaa olla ihan tapa Etelä-Euroopassa. Ainakin Portugalilaiset tuttuni kyykkypissaavat aivan vakiona kodin ulkopuolella. Kerran tätä ihmettelin ja sain vastaukseksi ”et kai sä nyt istu?!” ihmettelyä :D. En tosiaan tajua, eihän niistä reisistä mitään tartu… Useimmissa uimarantojen vessoissa tämä on eskaloitunut siten, että pöntön rengasta ei ole ollenkaan. Siinä joutuu itsekin pakko kyykkypissalle. Mietin vain, että miten kakkoshädän yllättäessä sitten toimitaan. Juostaan kotiin? Kyykkyasento nyt ei siinä ainakaan toimi 😄.

    • Elina
      6.2.2017 at 23:49

      Voi siihen reunalle istua vaikkei siinä sitä rengasta olekaan :D Tämä tuli kerran yhdelle kaverille ihan täytenä yllätyksenä. Onhan se kylmä ja inhottavan tuntuinen, mutta mikään ei silti varsinaisesti estä siihen istumasta.

      • Saila
        7.2.2017 at 18:23

        No toki 😄. Itsestä se vain tuntuu ihan viimeisen päälle lähmäiseltä ja kylmältä (kokeiltu siis on!) ja todennäkösesti suurin osa kyykkypissii, mikä lisää roiskeiden määrää. Mutta voihan sitä pyttyä tosiaan riisuttunakin versiona käyttää :D

  • Menni
    3.2.2017 at 12:59

    Reteä-ryhmään kuulun. En ymmärrä mitä niistä reunuksista vois tarttua. Käsihygieniasta kun huolehtii, niin se riittää – en ylety nuolemaan reisiäni ;) Toki näkyvä lika on ällöttävää muuten, enkä eriteroiskeiden päälle ns. ilkeä istua

  • An
    3.2.2017 at 18:40

    Minäkin menen reteästi istujiin tai hätätapauksessa kyykkään pöntön päällä, sen päällä seisominen ei ole käynyt mielessäkään. Joskus kokeilin pari kertaa vuorata sitä pönttöä paperilla, MUTTA EN OSANNUT :’D Aina kun taittelin yhden paperin paikoilleen, edellinen tippui pönttöön. Viitisen minuuttia suhrattuani sain aikaiseksi kolme ristikkäistä paperia. Koetin parkkeerata hanuriani niiden päälle, mutta takamukseni aikaansaama ilmavirta pyyhkäisi koko origamitaidonnäytteeni pöntön kuohuihin. Siinä vaiheessa päätin, että tulkoon sitten kuppa, mutten enääikinä kokeile tätä ja istuin alas. Siihen loppui tämän naisen pöntönvuoraus.

  • Tipsu
    3.2.2017 at 18:43

    Ihan btw jos kaikki tosiaan vaan istuisi sille pöntölle, kuten kuuluu niin tämä keskustelu olisi tarpeeton, koska onhan se nyt siistein tapa toimittaa asiansa. :D Istuja siis täälläkin, jos on törkyinen vessa, niin sit pientä reisitreeniä.

  • Murkinamasu
    3.2.2017 at 19:44

    Joo, yksi reteä täälläkin. Mä en ymmärrä, miltä se vessapaperina vuoraaminen suojelisi. Jos siinä olisi jotain viruksia ja muita bakteereja, niin ei se paperi mitään suojaa. Sen vuoksi meille on iho, joka suojaa meitä tehokkaammin kuin mikään muu. Ja jos pitää perushygieniastaan huolta, niin iho tulee pestyksi tarpeeksi usein suihkussa käydessä. Toki jos on vähän roiskeita, niin pyyhin ne ennen istumista ja jos taas paljon, niin kyykkypissaan.
    Mutta nyt ymmärrän, miksi naistenvessassa on niin tolkuton jono, jos kerran niin moni käyttää aikaansa vessan vuoraamiseen wc-paperilla. ;)

  • TKS
    4.2.2017 at 11:00

    Ranskassa asuessani aloin vähitellen ymmärtää paikallista vessakulttuuria: koska yleiset vessat on niin ällöttäviä, siellä käydään siten, ettei kosketa mihinkään. Siis ei pöntön reunaan (kyykkypissataan), ei vessapaperiin (ei pyyhitä), ei vessanpönttöön (ei vedetä vessaa), ei hanoihin (ei pestä käsiä). Äidit hokevat pikkulapsille vessassa koko ajan: ”Älä. Koske. Mihinkään”. Tästä on seurauksena jokseenkin ikävän näköiset vessat… Eikä TODELLAKAAN kukaan kuvittelisi pyyhkivänsä yhtään mitään roiskeita, omia saati toisten. Eihän siellä kerätä koirankakkojakaan kadulta, sehän olisi ällöttävää.
    Yhden järkytyksen koin, kun tajusin, että uimahallissa on vain reikä lattiassa -vessoja (turkkilaisia vessoja), joihin mennään paljain jaloin.
    Kotivessat ihmisillä ovat siistejä, kloriittiakin kaadetaan pönttöön jatkuvalla syötöllä bakteerien tuhoamiseksi. Mutta lavuaaria niissä harvoin on. Ihmettelin tätä vuosikausia, kunnes aloin tajuta, että heidän mielestään käsien peseminen samassa tilassa tarpeiden tekemisen kanssa on vähän ällöttävää. Ja käsien peseminen noin muutenkin melko turhaa.

  • 1 2