Parhaat alakoululaisen kirjat pukinkonttiin (-25 % alekoodi)

Tämä julkaisu on tehty kaupallisessa yhteistyössä Myllylahden kanssa.

Kuten ehkä jo tiedätte, meidän perheen suurin lukuhirmu en suinkaan ole minä. Siinä, missä minä luen noin 30 kirjaa vuodessa, meidän koululainen lukee vähintään saman verran kuukaudessa.

Nyt uusimpana juttuna flunssapäivän ratoksi hän päätti ottaa aikaa, paljonko menee aikaa yhden kirjan lukemisessa. Kännykän ajastin päälle, lähtee HEP. Sen jälkeen hän ei näe eikä kuule mitään muuta. Nyt se on sitten testattu: 161-sivuiseen kirjaan meni yksi tunti ja kahdeksan minuuttia.

Ja arvatkaa, auttaako yhtään, kun yritän vihjata, että voisihan sitä vähän hidastaakin. EI AUTA, haha. Lukeminen on ihan parasta!

Tämä meidän lukuhirmu sai taas Myllylahdelta tällaisen iiiiiihanan ja innostavan joulunaluspaketin, täynnä kotimaista uutta alakoululaisten luettavaa. Aaaah. Olen tämän sanonut ennenkin: Myllylahti todella hallitsee tämänikäisten koululaisten lukumaun! Nykyisin on vaan niin paljon kotimaista laadukasta luettavaa alakouluikäiselle, ai että. Jos nämä kirjasarjat eivät vielä ole tuttuja, niin tutustukaa!

Pyysin ja sain muuten taas Myllylahdelta meille huippuhyvän alekoodin – JESH sekä KIITOS! Tiedän, että tälle löytyy innokkaita käyttäjiä, joten tästäpä taas lähtee tämän joulun kirjalahjat pukinkonttiin! Tämän postauksen lopussa siis  -25 % alekoodi kaikkiin (!!!) Myllylahden kirjoihin. Kannattaa hyödyntää joululahjaostoksilla!

Tässä meidän mahtavassa alakoululaisen kirjapinossa oli taas kerran superhyvä annos jännitystä ja etsivätarinoita, ystävyyttä ja hevosia – eli kaikkea ihan just parasta. Seuraavat kirja-arvostelut on tehty yhdessä neljäsluokkalaisen kanssa.

1. Katariina Kotila: Maneesin laidalla

Uusi ihana heppakirjasarja alkaa – jee! Vilman tallielämää -sarjan avausosa Maneesin laidalla kertoo ystävyydestä ja hevosista. Mikäs voikaan olla sen parempi yhdistelmä tällaisen alakoululaisen makuun!

Kun Vilman paras ystävä Enni putoaa hevosen selästä, Vilma saa ratsastettavakseen Ennin hevosen, Tintin. Vilma on innoissaan, mutta uusi tilanne saa myös ystävysten suhteen koetukselle.

Kirja sisältää ystävyyssuhteiden pulmatilanteita lämminhenkisellä ja helposti lähestyttävällä tavalla. Ja tietysti superpaljon ratsastamista ja heppaelämää!

176-sivuinen kirja sopii tosi hyvin itsekseen luettavaksi, mutta meillä sitä luetaan tällä hetkellä myös iltasatuna.

Meidän näppituntuman ikäsuositus: Lapsi arvioi tämän sopivan noin 9-14 -vuotiaille, sillä päähenkilö on 14-vuotias Itse sanoisin, että tämä kyllä sopii nuoremmillekin, jos lukeminen rullaa hyvin – ja tietysti myös yhdessä luettavaksi. Ei sisällä mitään ”liian jännittävää”. Jännittävin kohta on alussa Ennin ambulanssikyyti hevosen selästä tipahtamisen jälkeen.

2. Jutta Tynkkynen: Etsivätoimisto Mysteeri ja ruhtinaan kameleontti

Oooo tätä mutkikaskuvioista mahtavaa etsiväsarjaa on ilmestynyt jo seitsemän osaa! Meillä on hotkittu ne kaikki, ja innolla odotetaan aina uutta.

Etsivätoimisto Mysteeri ja ruhtinaan kameleontti tarjoaa taas rutkasti pähkäiltävää alakoululaisen aivoille. Tässä seitsemännessä osassa Roosa, Timi ja Aurora saavat postissa mystisen lehtileikkeen, joka kertoo 1800-luvulla varastetusta väriä vaihtavasta jalokivestä, ruhtinaan kameleontista. Johtolanka vie heidät baletinopettaja Michel Renardin luokse, ja opettajalla onkin ystävyksille visainen etsivätehtävä annettavana.

Mutta kaikki ei olekaan sitä, miltä näyttää.

Etsivätoimisto Mysteeri -sarja on lapsen mukaan parhaimmillaan aikajärjestyksessä lukiessa, eli ykkösosasta aloittaen. Tämä seitsemäs osa on teoriassa itsenäinen, mutta siinä viitataan myös edellisiin kirjoihin.

Muihin meidän lukemiin etsiväsarjoihin verrattuna tämä sarja on ihan erityisen mutkikas juoneltaan, joten tämä sopii erityisesti haastavampia mysteereitä janoaville. Aikatasollakin ollaan välillä 1800-luvun tapahtumissa, vähän niin kuin aikuisten kirjoissa.

Kirjan tekstin joukossa on taas paljon etsivätehtäviä, jotka voi itse ratkaista ja laittaa etsivätaidot koetukselle. Lisäksi kirjan lopussa on huonepeliseikkailu lapsille.

Meidän näppituntuman ikäsuositus: Etsivätoimisto Mysteeri -sarja sopii mainiosti noin 9-vuotiaasta eteenpäin, lapsen arvion mukaan noin kuudesluokkalaiseen asti. Juoni on tosiaan käänteitä pullollaan, joten sopii sujuvasti lukevalle ja haasteista tykkäävälle. Yhdessä luettuna meillä on kyllä tykätty tästä ihan ekaluokkalaisesta asti niin, että käänteitä ja koukkuja on pähkäilty yhdessä.

3. Jukka-Pekka Palviainen: Jugi ja kauhujen yö

Jugin ja pikkusisko-Irrin toinen seikkailu! Meillä tykättiin tosi paljon jo sarjan ykkösosasta (aiemmin täällä), joten tähän toiseen myös tartuttiin innolla.

Jugi ja kauhujen yö on jännittävä ja huumoria sisältävä tarina majakkasaarelta, jonne Jugin ja Irrin perhe on perustanut hotellin. Eräänä iltana rantaan saapuu merirosvolaiva ja sisarusten vanhemmat kertovat sen olevan majakkahotellin uusi ravintola. Pian oudot tapahtumat alkavat kuitenkin seurata toisiaan ja lapsista vaikuttaa, että kirjastonhoitaja Greta on vaarassa. Keitä ovat nuo salaperäiset, uhkaavat tyypit?

Kuten edellinenkin osa, myös tämä on lapsen mielestä ”sopivasti jännittävä”. Kutkuttavia ja kauhistuttavia tilanteita siis syntyy, mutta lopulta kaikelle löytyy luonnollinen selitys. Jännittävää siis, mutta ei painajaisiin johtavaa.

Meillä toivotaan kovasti, että tämä sarja saa vielä jatkoa!

Meidän näppituntuman ikäsuositus: Kirja sopii meidän arvion mukaan itsekseen lukeville, jännityksestä tykkääville 8-11 -vuotiaille tytöille ja pojille. Ja totta kai yhdessä luettavaksi.

4. Teija Huusko: Heittäydy tanssiin, Alina

Tästäkin meillä on jo luettu kaksi ensimmäistä osaa, ja sarjan kolmas osa Heittäydy tanssiin, Alina vie taas baletin sekä nuorten elämään, ihmissuhteisiin ja tunteisiin.

Kirjassa Alina pääsee tanssitunneille Helsinkiin, baletin erikoiskoulutukseen. Alina on uudesta mahdollisuudesta innoissaan, mutta erikoiskoulutus ei olekaan pelkkää auringonpaistetta. Koulutuksen myötä hän pääsee tutustumaan myös nykytanssiin, joka on balettitanssijalle yllättävän hankalaa.

Baletin ja ystävyyden lisäksi kirjassa käsitellään myös ihastumisen tuntemuksia. Ihana, lahjakas Jasper on siis edelleen kuviossa mukana.

Meidän näppituntuman ikäsuositus: Kirja on varhaisnuorten osastoa, ja sopii meidän näppituntuman mukaan noin 10-14 -vuotiaille. Ihastumisasioita käsitellään koko tässä Alina-kirjasarjassa lämminhenkisesti ja samastuttavasti, osana varhaisnuoren elämää ja harrastuksia.

5. Maarit Nurmi: Etsiväkaverit sirkuksen jäljillä

Hups ihan vastahan me kirjoitettiin uudesta helppolukuisesta Etsiväkaverit-sarjasta! Ja nyt tästäkin on tullut jo neljäs osa, Etsiväkaverit sirkuksen jäljillä.

Etsiväkaverit on siis hauska ja jännittävä kirjasarja, joka sopii itsenäisen lukemisen aloittaville lapsille: pienille alakoululaisille ja jopa eskarilaisille. Kirja on jaoteltu pieniin lukupätkiin. Lyhyet tekstikokonaisuudet, puhekuplat ja ”tikku-ukkelikuvitus” innostavat eteenpäin sellaisiakin, joilla itsenäinen lukeminen ei ihan vielä ole sujuvaa.

…ja kyllä tämän mielellään lukuhotkaisee myös neljäsluokkalainen! Ja hykertelee huumorista lukiessaan.

Sarjan neljännessä osassa kesäsaareen saapuu sirkus. Vilkun ja Antonin ystävä Kasperi kuulee vahingossa, kun kaksi sirkuslaista suunnittelee eläimen nappaamista. Vilkku ja Anton ovat kauhuissaan: miten voi estää rikoksen, kun ei tiedä, kenelle, milloin ja missä se tapahtuu?

Lapsi mainitsee erityispiirteenä, että kirjassa on hyvä fiilis ja positiivinen kerronta.

Meidän näppituntuman ikäsuositus: Kirja sopii erityisesti 6-10 -vuotiaille, mutta kyllä tästä isommatkin lukijat nauttivat ihan jo huumorin takia. Tätä kannattaa kokeilla erityisesti sellaisille lapsille, joita lukukärpänen ei ole vielä puraissut – tässä on nimittäin tosi hyvä lukemiseen innostaja!

7. Elisabet Aho: Kuka on Joonatan?

Vapun ja Annikan seikkailujen kolmas osa Kuka on Joonatan toimii myös itsenäisenä kirjana. Hauska, lämminhenkinen, mystinen ja hieman jännittävä kirja vie lukijan ystävysten lomatunnelmaan.

Vappu ja Annika viettävät lomaansa kurpitsamummin luona Loviisassa. Tältä lomalta ei vauhtia, jännitystä  ja ystävyyttä puutu! Tytöt tapaavat omituisen ja jopa pelottavankin vanhan Hilman sekä mystisen Joonatan-nimisen pojan. Kuka hän on?

Lukuhirmun vanhemmilta erityismaininta kirjasarjan kannen kiinnostavasta ja laadukkaasta kuvituksesta, jonka on tehnyt Kaisu Sandberg.

Sarja kaksi aiempaa kirjaa ovat olleet Helmi, salaperäinen tyttö (aiemmin täällä) sekä Peikkokallion salaisuus (aiemmin täällä).

Meidän näppituntuman ikäsuositus: Kirja sopii noin tokaluokkalaisesta eteenpäin kaikille alakouluikäisille – ja jo nuoremmillekin, jos pienoinen jännitys ei haittaa.

8. Petri Pirkola ja Jaakko Seppälä: Patricia Patonki ja riemukas Ranska

Lapsi protestoi: tätä ei saa jättää viimeiseksi!

Korostettakoon siis, että tämä on postauksen lopussa vain siksi, että se on erilainen! Ei siksi, että se olisi jotenkin kehnompi. Koska tämähän on aivan mainio!

Patricia Patonki ja riemukas Ranska on siis hauska pieni tietokirja lapsille – myös osittainen matkaopas.

Tiesitkö esimerkiksi, että Ranskassa ei voi antaa porsaalle nimeä Napoleon? Tai että eläviä etanoita ei saa kuljettaa luotijunassa ilman matkalippua? Tämän kirjasen luettuasi tiedät!

Kirja tarjoaa paljon kiinnostavaa ja hauskaa tietoa mm. Ranskan nähtävyyksistä, historiasta ja kulttuurista.

Ja sattuipa muuten hauskasti: tämän sarjan ensimmäinen osa Pedro Paella ja Espanjan erikoisuudet kiinnosti meitä, koska olemme viettäneet talvia Espanjassa. Ja tämä Ranska-osa puolestaan osui ja upposi meidän lapsiin, jotka opiskelevat ranskaa koulussa.

Aivan loistavan hauskat ja tietoa pullollaan olevat pikkumatkaoppaat lapsille!

Meidän näppituntuman ikäsuositus: Kaikille koululaisille! Etenkin jos on matka edessä tai muuten kiinnostusta kyseisiä maita kohtaan.


Ja sitten tietysti se alekoodi, niin pääsette klikkaamaan joululahjaostoksille!

Alennus on siis ihan kunnon selvä ale, -25 %. Alekoodi on voimassa viikon eli ke 7.12.2022 asti ja sillä saa tuon -25 % ihan kaikista Myllylahden kirjoista verkkokaupassa täällä. Ei siis pelkästään tässä mainitut kirjat vaan kaikki – myös kaikki aikuisten kirjat, siellä on esimerkiksi dekkarifanien aarreaitta!

Alekoodi on: puutalobaby

Käyttäkää ihmeessä hyödyksi pukinkonttiostoksilla! Kirjat tulevat vieläpä ilman toimituskuluja kotiin asti kannettuina Suomessa.

 

 

PS. Ja SAA taas kysellä tarkemmin, jos kaipaa lisävinkkejä näistä Myllylahden kirjoista pukinkonttiin! Me voidaan vastata ja suositella lasten kanssa yhdessä, että mitä kirjoja minkäkin ikäiselle ja millaisista asioista tykkäävälle lapselle kirjalahjaksi. Kysykää ihmeessä! Meillä nimittäin näiden lukukokemusta on jo (kröhöm) vähän kertynyt.

Meidän lukemat Myllylahden lasten- ja nuortenkirjat aakkosjärjestyksessä kirjan/kirjasarjan mukaan:
Alina-balettisarja kokonaan
Allu-sarja kokonaan
Eemu-sarjan kaikki osat
Etsiväkaverit-sarjan kaikki osat
Etsivätoimisto Muro molemmat osat
Etsivätoimisto Mysteeri kaikki osat
Helmi, salaperäinen tyttö, Peikkokallion salaisuus sekä Kuka on Joonatan?
Herkko ja kadonneen ajan arvoitus sekä Herkko ja kukoistavien kukkien kysymys
Iik-sarjasta Kauhukännykkä, Plattilan Noita, Nuku, nuku leluseni sekä Demonikuiskaaja
Immu ja kylmä kyyti ja Immu ja Torninvartijat (jälkimmäinen äänikirjana)
Jesse keskiaikakoira
Jugi-sarjan molemmat osat
Jäätävä sarjaimuttaja
Mitä eläimet miettivät ja Miten eläimet nukkuvat
Operaatio Hardcore ysäri
Pallo haltuun -matkaopassarjasta molemmat (Espanjan ja Ranska)
Rooli päällä, Tippi
S niin kuin salaisuus (Cheertytöt 2)
Vilman tallielämää -sarjan ensimmäinen osa

13

You Might Also Like

  • mustamekko
    30.11.2022 at 13:39

    Hei kiitos kirjapostauksista! Mahtavaa että kannustat lukemaan.

    Meillä kohta viisivuotiaalle pitäisi keksiä lisää luettavaa. Tällä hetkellä erityisesti Mauri Kunnaksen kirjat ovat hänen mieleen. Mutta mitäs muuta tuon ikäiselle keksisi? Monien kirjojen kohdalla alkaa tuntua että niistä on kasvettu ohi, mutta sitten taas koululaisten kirjat on vähän liian haastavia.. Olisiko vinkkejä?

    • krista
      30.11.2022 at 14:36

      Oispa itsestänikin niin ihana ajatus, jos vaikka joku (aikuinen tai lapsi) näiden postausten myötä innostuisi lukemaan lisää! <3
      -
      Jos näin Myllylahden kirjoissa tämän postauksen teeman mukaisesti pysytään, niin ensimmäisenä mulle tuli mieleen sellainen kuin "Mitä eläimet miettivät", se on meilläkin ja siitä kirjoitin vuosi sitten vastaavassa esittelypostauksessa täällä: http://www.puutalobaby.fi/joulun-kirjavinkit-alakoululaiselle-25-alekoodi/

      Ja sitten tämä menee vähän näppituntumalta, mutta onko Siri-sarja tuttu? Esimerkiksi tällainen: http://www.myllylahti.fi/kirjat/lastenkirjat/siri-ja-hyyt%C3%A4v%C3%A4-naparetki-detail tai tällainen: https://www.myllylahti.fi/kirjat/lastenkirjat/siri-ja-kiemurainen-kotimatka-detail Tämä vinkki tulee tosiaan valitettavasti näppituntuman perusteella, koska meillä on jo isommat lapset. Mutta olen tuon sarjan tuolta bongaillut ja ajatellut, että näyttää tosi kivalta vähän pienemmille!

      Tai jos ihan ensimmäiset koululaishuumorin tyyppiset kirjat iskee, niin sitten sanoisin Eemu-sarjaa tai Etsiväkaksikkoa. Mutta nämä ehkä sitten vähän isommille, eli ei ole enää sellaista kuvitusta mukana.

      Mutta Myllylahden kirjoista oikeastaan tuota Siri-sarjaa lähtisin kokeilemaan! Ja jos joku on lasten kanssa tätä lukenut, niin hihkaiskaa ihmeessä, että menikö näppituntumasuositus nappiin :)

    • E
      30.11.2022 at 16:48

      Jos Mauri Kunnaksen kirjat ovat olleet suosikkeja niin sitten Tatu ja Patu voisivat innostaa myös. Meidän kuopus tykkäsi nimenomaan Kunnaksen kirjoista Tatun ja Patun lisäksi. Kummatkin myös hyvin kirjoitettuja kirjoja, joita aikuinenkin jaksaa lukea (uudestaan ja uudestaan koska lapsi halusi niitä kuulla<3) ja samalla ihailla kuvitusta yhdessä lapsen kanssa.

      • mustamekko'
        1.12.2022 at 13:52

        Kiitos vinkeistä Krista ja muut!

    • Tiina Tee
      30.11.2022 at 18:07

      Nyt ei oo Myllylahden kirjoista, mut suosittelen Pomenia-kirjoja! Ihana kuvitus, pitkiä kirjoja kyllä mutta oma 4-vuotiaani jaksoi jo kuunnella.

  • Tiina Tee
    30.11.2022 at 18:10

    Mitä teidän tytöt suosittelisi lahjaksi ekaluokkalaiselle, jolle nyt luetaan tokaa Harry Potteria… Viime vuonna sai saman kirjailijan Jouluposson ja nyt pyysi lahjaksi ”jotain yhtä hyvää”, taso vähän korkealla. Pomeniat luettu, moni Astrid Lindgrenin kirjoista luettu… Nimen omaan jotain pitkää kirjaa haetaan, aikuisen lukemaksi iltasatu kirjaksi.

    • krista
      30.11.2022 at 19:48

      Näistä Myllylahden kotimaisista kirjoista ensimmäisenä tytöt nimesivät tuon Etsivätoimisto Mysteeri -sarjan – vaikka yksittäiset kirjat eivät ole sellaisia tiiliskiviä kuin ehkä tässä haettiin, niin lapsi huomauttaa, että hei näitä kirjoja on SEITSEMÄN! :D

      Jännityksen puolesta puolestaan tuli mieleen Immu-sarja, vaikka se on kuulemma aaaaaaika jännittävää ekaluokkalaiselle. Mutta tosiaan jos on Potteritkin luettuna :)

      Myllylahdella ON muuten fantasiaakin, mutta ne taitavat olla enemmän aikuisille suunnattuja. Mutta en ole niitä harmi kyllä lukenut, niin en näin äkkiseltään uskalla lapsille suositella :D Vai tietääkö joku enemmän näistä? https://www.myllylahti.fi/kirjat/scifi

    • Nro26
      2.12.2022 at 16:33

      Rowlingiltahan on tullut se Ikkabog:kin, onkos sekin jo luettu? Maja Lunden Lumisisko voisi sopia tähän joulunalus-ajankohtaan. Voisi Krista upota teidänkin lapsille vaikka yhdessä luettavaksi.

  • Tilde
    1.12.2022 at 18:53

    Moi! Onko suositusta eläimistä tykkäävälle ekaluokkalaiselle? Mielellään helppolukuinen, mutta pidempi iltasatu käy myös.