Jee jee jee jee ehdolla!

Puutaloon (tai siis mun meililaatikkoon) tupsahti niin mahtavia maanantaiuutisia, että tein tässä äsken just työtuolijumppapallollani pari ylimääräistä pomppua: jee jee jee!

Nimittäin: Puutalobaby on päässyt ehdolle The Blog Awards Finland 2015 -nimiseen blogikisaan, ja totta kai kategoriaan nimeltään ”perhe”. Ja itse asiassa… Olen ihan huippu-HUIPPU-iloinen ehdokkuudesta, mutta ennen kaikkea olen huippuiloinen siitä, että tuollainen oma kategoria on siellä ylipäänsä olemassa!

Kun tämän bloggaamisen silloin 3,5 vuotta sitten aloitin, minusta itsestäni ainakin tuntui, että vaikka lukijoita heti löytyi, tuolla yleisessä blogiskenessä ”arvostettiin” vain muotia, kauneutta ja muutenkin sellaisia trendikkäitä nuoria cityihmisiä, joilla oli joka päivä uudet merkkivaatteet päällään. Ensimmäisessä blogigaalassani (täällä) olin kai suunnilleen ainoana perhebloggaajana siellä ja hoomoilasena tuijotin avaruuspukuihin pukeutuneita kanssabloggaajia, joista en tunnistanut ainuttakaan. Todella orpo olo oli, ja kun sitten pokkasin sitten Newcomer-kategoriassa voiton (Maria Veitolan tarinoitua yleisön kauhuksi lapsivesien läsähtämisestä kylpyhuoneen lattiaan), avaruuspukuyleisöstä kuului spontaani huokaisu ”TÄH?”.

Mutta nykyisin tuntuu, että perheblogit ja -bloggaajat ihan oikeastikin tunnistetaan ja tunnustetaan laadukasta sisältöä tarjoavaksi blogeiksi. Ei pelkkää mammojen turhanpäiväistä höpinää, vaan ihan yhtä vakavastotettavaa sisältöä kuin missä tahansa muussakin blogiskenessä. Että niinku hyvä me!!!!

The Blog Awards Finlandissa on siis eri kategoriat, joiden sisältä tuomaristo valitsee voittajat – sekä tietysti yleisöäänestys.

Perhekategoriassa on ehdolla viisi tosi hyvää perheblogia: Puutalobaby, Mamma rimpuilee, Oi mutsi mutsi, Project Mama ja Mutsis on.

Hmmm miten mä tän nyt sanoisin… Äänestäkää Puutalobabya!…mutta jos ette halua äänestää Puutalobabya, äänestäkää ihmeessä jotain muuta noista edellämainituista. Koska… …hyvä me!!!

Perhekategorian ehdokkaat täällä.

…ja Puutalobabya pääsee äänestämään täällä.

HUOM. Jos linkit eivät toimi, kokeile tätä: http://theblogawards.fi/aanesta-suosikkia/

PS. Toki muissakin kategorioissa huippuehdokkaita – omat lempparini Kaikki mitä rakastin (lifestyle-kategoriassa) ja Ruskeat tytöt (kulttuuri, yhteiskunta ja talous -kategoriassa).

 

You Might Also Like

  • Pillisipuli (Ei varmistettu)
    24.8.2015 at 15:43

    Höh, yritin äänestää, mutta tuli vain herjaus virheellisestä tai puuttuvasta nimestä tai s-postiosoitteesta.

    • Kristaliina
      24.8.2015 at 15:49

      Ääääh! Täytyypä laittaa sinne viestiä, että EI TOIMI. Höh ja pöh. Onko muut onnistuneet?

      • KarolIinaS
        24.8.2015 at 16:02

        Onnistui :)

        • Kristaliina
          24.8.2015 at 21:05

          Kiitos kaunis äänestämisestä! <3

      • teijar (Ei varmistettu)
        24.8.2015 at 16:24

        Ei toimi mullakaan :/ Molemmat linkit vie samannäköiselle sivulle (osoite näyttäis kuitenkin olevan eri), joka näyttää kategoriat, mutta niitä klikkaamalla ei asia edisty.

        • Kristaliina
          24.8.2015 at 21:08

          Höh noissa linkeissä on nyt jotain pahasti vialla! Jos en pärjää, voin syyttää mediapeliä :D

          Mutta joo, mulle tulee tuosta nyt sama sun kuvailema tilanne (eikä siitä kategorioihin pääse), vaikka aiemmin toimi!

          Kokeilkaas täältä: http://theblogawards.fi/aanesta-suosikkia/

          Toimiiko?

      • Hannahi90
        24.8.2015 at 16:40

        Kategoriat näkyy mutta yhtään ehdokasta ei näy vaikka mitä valitsis. Kumppanit näkyy myös 

      • Katie
        24.8.2015 at 18:18

        Ei toimi iPadilla. :( Ei näy ehdokkaita eikä pääse äänestämään.

        Mutta onnea ehdokkuudesta, jee! Saat kyllä mun äänen. :)

        • Kristaliina
          24.8.2015 at 21:11

          Höh pöh! Nyt sun pitää päästä ”oikealle” koneelle äänestämään :)

          …ja kiitos! <3

          • Katie
            24.8.2015 at 23:54

            Toi allaoleva Nude-linkki toimi myös pädillä – äänestetty on! :)

            (Hölmöä kyllä, samalla sp-osoitteella saa äänestää vain yhtä blogia, vaikka kategorioita on vaikka miten monta. No, onneksi on mulla niitä eri meiliosoitteitakin…)

  • Hannahi90
    24.8.2015 at 17:08

    Sulla on ihan eri linkki kuin esim Nude-blogissa linkattu ja se kyllä toimi  http://theblogawards.fi/aanesta-suosikkia/ 

    • Kristaliina
      24.8.2015 at 21:10

      Kiitti! Tämä näyttäisi toimivan! :)

  • Devika Rani (Ei varmistettu)
    24.8.2015 at 19:23

    Äänestetty :) &lt;3

    • Kristaliina
      24.8.2015 at 21:10

      Jee iso kiitos! <3

  • HanKo
    24.8.2015 at 21:54

    Mulla ei toiminut Firefoxilla, mut Chromella toimi. Luulin tosin, et jokaisessa kategoriassa saa äänestää yhtä ehdokasta, ja olin pikkasen hämmentynyt, kun ei voinutkaan äänestää kuin yhtä ihan kaikista. Joten mun ääneni meni nyt sitten tällä kertaa Vaneljalle. Oisin kyl äänestänyt sua ja Ruskeita tyttöjä ja Kaikki mitä rakastin Eevaa kans, jos oisin voinut! :D

    • Katie
      24.8.2015 at 23:55

      Käytä eri sp-osoitteita! Niin mä tein ja äänestin kolmea. :)

      • HanKo
        25.8.2015 at 07:56

        Huomasin saman vähän sen jälkeen, kun kommentoin. :D

    • Kristaliina
      25.8.2015 at 08:31

      Hei toi Vanelja onkin uusi tuttavuus, pitääpä tutustua! Varmasti hyvään osoitteeseen meni tuokin ääni! Hehe ja etenkin jos äänestit useampia :)

  • Virkaihmis-äiti
    24.8.2015 at 22:18

    Ääni annettu PB-Kristalle:) Tsemppiä, ja kivaa gaalailtaa!

    • Kristaliina
      25.8.2015 at 08:30

      Hahaa, PB :) Kiitos! <3

  • Maijajoh (Ei varmistettu)
    24.8.2015 at 23:53

    Nyt kun luin tuon linkkaamasi vanhan postauksen aussie-gaalasta, niin tuli mieleen että olitteko te koskaan siellä voittomatkalla IstaMbulissa vai mitä sille tapahtui? :)

    Onnea äänestykseen!!

    • Kristaliina
      25.8.2015 at 08:27

      Hehee, ei koskaan menty IstMbuliin :) Kävi nimittäin ilmi, että se oli Tjärebogin ”avoin” lahjakortti ja sen sai käyttää ihan mihin vaan – ja meillä kun oli haaveissa se Thaimaan-matka. Niinpä me käytettiin se meidän Thaimaan lentoihin silloin, kun Silva oli napero ja Seela vatsassaa. Siis ihan tavallisiin reittilentoihin, kun Tjäreborgin kautta voi ostaa myös niitä. Ja tietysti jatkettiin omalla rahalla :) Mutta se siis osaltaan mahdollisti sen meidän matkan silloin – jee! IstaMbuliin voidaan mennä joskus toiste (mä itse siellä olen aikaisemmin käynytkin) :)

  • KaroliinaN (Ei varmistettu)
    25.8.2015 at 11:42

    Jeiii! Ehdottomasti äänestin sinua! :) Valitaanko aina omista kategorioista voittajat? On tosi kivaa seurata tätä blogia. Oot paras!

    • Kristaliina
      25.8.2015 at 14:36

      Käsitin, että tuomaristo valitsee jokaisesta kategoriasta parhaat, ja sitten on yleisöäänestys, jossa ihan kaikki blogit kilpailevat keskenään. Jännää!

      Iiiiiiso kiitos äänestämisestä ja palautteesta! <3 Jee!

  • stev
    25.8.2015 at 14:30

    Mulla ei kyllä ole yhtään vaikeuksia valita, kuka saa minun ääneni. Tämä blogi on niin huippu ja sinä Krista ihan mieletön persoona (uskallan sanoa näin vaikken sinua tunnekaan ”oikeasti”). Blogisi on niin elämänmyönteinen ja -makuinen. :) Tsemppiä kisaan, pärjäät varmasti! Ihan huippujuttu!

    • Kristaliina
      25.8.2015 at 14:37

      Kiitos! <3 Ja kiitos myös itsellesi, että olet täällä mukana ja kommentoimassa! <3

  • mariiia
    26.8.2015 at 13:05

    Äänestetty ! <3 Ihana seurata sun blogia ja haaveilla ite tulevasta perhe-elämästä ;)