Imetysakrobatiaa

Ennen kuvittelin, että imettäminen on Maailman Luonnollisin Asia. No, niinhän se onkin. Mutta se on myös akrobatiaa, psyykkistä hermopeliä itsetuntopanoksin sekä päällään seisomista ilman paitaa.

Viime viikon perhevalmennuksessa (sellaisessa synnytyksen jälkeisessä ryhmätapaamisessa) kolme äitiä viidestä kertoi imettäneensä alussa kivusta itkien. Yksi äideistä totesi, että imettäminen on tuskallisempaa kuin synnyttäminen – okei hänellä se oli kestänyt 16 minuuttia, minulla 16 tuntia… Mutta miksi missään ei sanota, että imetys SATTUU? Kiiltokuva-äityskuvastossa äidit hymyilevät eteerisesti, tyytyväinen vauva muhkea rinta suussa. Kukaan ei irvistä kivusta.

Itse en onnekseni joutunut taistelemaan kipujen, rintakumien ja -voiteiden kanssa. Mutta oi, eihän tuo kipu tietystikään  ainoa imetysongelma ole. Niitä riittää (luullakseni) kaikille äideille; valitse vaan omasi, älä kursaile, ota vaikka monta tai kaikki peräjälkeen.

Tarjolla on rintaraivareita, suihkutissejä (kyllä: maitoa voi purskuta rinnoista paineella niin kuin puutarhaletkusta), tiehyttukoksia ja rintatulehduksia, pelkoa maidon ehtymisestä ja lukemattomia neuvoja: testaa eri imetysasentoja, pumppaa ”etumaito” pois, imetä seisoen, kävellen, makuulla, ylösalaisin tai päällään seisten. Ja minähän imetän, minä j*mankauta imetän.

Onneksi on myös niitä neuvoja. Imetystukilistan asiantuntijoita joskus imetysfanaatikoiksikin kutsutaan, mutta itse olen saanut sieltä paljon hyviä neuvoja. Olen huomannut useita tilanteita, joissa oma ”näppituntuma” olisi saattanut viedä harhaan, mutta listan neuvojen mukaan olen päätynyt kokeilemaan aina uutta päälläänseisontakeinoa – ja onnistuneesti: keskosena syntynyt minirääpäle on hotkinut luomukeinoin itsensä nätisti kasvukäyrille.

Tissittelyn jälkeen vähän väsyttää.

Tällainen ”harhaanlähtömahdollisuus” oli käsillä taas muutama päivä sitten, kun maailmasta tuntui kaikki maito kadonneen. Korvissani kaikui (muistaakseni – linkkaisin, mutta en enää löydä keskustelua!) Phocahispidan kertomus vanhemman rouvashenkilön kommenoinnista: ”Vauva parka, joutuu pelkkää nahkaa imemään”. No, niin sitä joskus joutuukin. Rumaa, mutta realismia.

Kuivien aikojen koittaessa (”luuleeko tuo lapsi tosiaankin, että äidillä on viisi rintaa…?”) katse kuitenkin hakeutuu jo sille kaapille, jossa niitä ihan-kaiken-varalta -korvikkeita säilytetään. Kiusaus olisi suuri, melkein vastustamaton. ”Lapsi parka, joutuu pelkkää nahkaa imemään.”  Pitäisikö sittenkin antaa, mitä jos sillä on kamala nälkä…?

Hermopeliä, hermopeliä. Ja minähän olen sitkeä j*mankauta. Vauva ”tilaa” vain lisää maitoa, ei se ole nälkään kuolemassa… Kai?

Ja kappas, seuraavana aamuna. Hyvien huomenten jälkeen Joelin silmät pullistuvat ja katse hakeutuu väkisin maidontuotantolaitoksille. Oho. Tilaus taisi mennä perille.

 

ps. Eikä siinä korvikkeessakaan mitään pahaa olisi, jos tilanne sen vaatisi.

 
Like

You Might Also Like

  • Anni,Vierailija (Ei varmistettu)
    2.9.2012 at 06:21

    Ihana Blogi ja mahtavat jutut!
    Itselläni on kaksi lasta ja molemmilta maitoa ei ole riittänyt kuin 2-3,5kk ja sekin sitkutellen. Imetyksen kanssa oon kyllä kokenut ja kokeillut kaikkea. On ollut kipeät rinnat, haavaumia, rasvaamista ja kaalinlehtiä liivien välissä, olen pumpannut ja lypsänyt,pakastanut ja potenut syyllisyyttä, mutta tulut siihen tulokseen, että jos ei maitoa tule niin sitten ei tule, pääasia, että lapsi kasvaa ja tulee kylläiseksi. Nykymaailmassa (tai ainakin Suomessa) kaikkia lehtiä lukiessa ja neuvoja kuunnellessa on saanut kyllä sellaisen kuvan, että olet huono äiti jos et imetä. Se tuntuu pahalta ihmisestä joka on yrittänyt kaikkensa tuloksetta..

    Onhan se niin, että imetys on omahommansa ja hienoa jos se onnistuu, mutta on hienoa myös, että lapsi kasvaa ja saa ravintoa vaikka se ei tulisi suoraan äidistä :)

    Tsemppiä kaikille äideille :)

  • 1 2