Hankalasta alusta onnistuneeseen imetykseen

Kun vauva oli pariviikkoinen, ajattelin (ihmeen tyynesti), että ehkä tämä vauva ei koskaan opikaan rinnalle.

Nyt vauva on kohta kahden kuukauden ikäinen ja hän on ollut jo pitkään sujuvalla täysimetyksellä.

Meidän imetystaipaleen alku ei siis todellakaan ollut helppo, mutta niin se vain sitten lopulta onnistui – ilman sen kummempia taikakeinoja. Kärsivällisyydellä, sitkeydellä ja aikamoisella zen-asenteella.

Imetysmekko saatu: Happy Parrot.

Ensin ne imetyksen alkutilanteen hyvät puolet: maito nousi minulta hyvinkin oppikirjamaisesti kotiintulopäivänä, vauvan ollessa kolmen päivän ikäinen. Maitoa lorisi siis hienosti pumppuun ja ihan alun (sekä muutaman poikkeustilanteen) jälkeen vauva sai kaikki maitonsa pumpattuna äidinmaitona pullon kautta. Toisena hyvänä puolena alkutilanteessa oli ehkä sellainen, että vauva oli kiinnostunut imetyksestä, ja myös vauvan paino nousi hienosti alle viikossa syntymäpainoon.

Mutta sitten se huono puoli: vauva ei vaan kerta kaikkiaan saanut otetta rinnasta. Ei edes imetysohjaajien avustuksella ja vinkeillä tai kielijänteen leikkaamisen jälkeen.

(en halua alkaa diagnosoimaan sitä tässä sen enempää)

Naistenklinikan imetysohjaajalla käymisestä ja neuvolan imetysosaajien vinkeistä oli kuitenkin hyötyä – mutta ehkä eri tavalla kuin äkkiseltään kuvittelisi. Vaikka suoranaisia onnistumisniksejä sieltä ei meidän tapaukseen tullut, sen rauhallisen zen-hengen tuki rakentui kuitenkin sieltä. Lähdin sieltä aina hyvillä mielin ja tyytyväisyysoptimismia huristen. Ja se oli ihan hurjan tärkeää, jotta aiheen ympärille ei kasvanut mitään epätoivoisuus- tai epäonnistumisfiiliksiä.

Vaikka imetys ei siis sujunut, en missään kohdassa tuntenut epäonnistumista. Uskoin nimittäin vakaasti koko ajan, että se voi olla vielä mahdollista – vaikka vauva olikin siinä vaiheessa jo parin viikon ikäinen ja onnistuneita imetyksiä oli vähemmän kuin yhdessä kädessä sormia.

Ihan jo sieltä alusta asti ajattelin, että etenen imetystavoitteissani vaiheittain.

Alkuun pidin tärkeänä maidon tulon käynnistymistä ja ylläpitoa. Niinpä tosiaan sitten pumppasin, pumppasin ja pumppasin. Ensimmäisten viikkojen aikana tuntui, että halailen rintapumppua enemmän kuin itse vauvaa.

Mutta ajattelin, että ensimmäisenä henkisenä tavoitteenani keskityn nyt siihen pumppaamiseen ja nautin sen onnistumisesta. Jos se on se piste, johon tämän vauvan imetys jää, olen siitäkin iloinen ja tyytyväinen. Päätin, että siinä tapauksessa pumppaan niin kauan kuin suinkin jaksan (mielessäni siinsi aikamääre 3kk) ja siinä matkalla iloitsen jokaisesta äidinmaidolla eletystä päivästä, viikosta ja kuukaudesta.

Ja jos sekään ei onnistuisi, painotin mieleeni, että tarvittaessa myös korvikkeella kasvaa aivan yhtä rakkaita lapsia.

Tällainen zen-lehmänhermoinen asenne oli muuten tämän kolmannen vauvan kanssa jotenkin yllättävän helppo omaksua. Olin nimittäin (ja olen) vain niin läpikotaisin onnellinen siitä, että saimme vielä perheeseen näin ihanan, terveen ja kaikinpuolin täydellisen vauvan, että joku sellainen kuin maidon syöttämistapa ei sitä onnea saanut hetkahtamaan mihinkään suuntaan.

Vauva, vauva, meillä on vielä kerran tällainen ihana vauva! Tanssin ruusuilla ja kaikilla muillakin kesän kukkasilla.

Ja samanaikaisesti totta kai pidin kuitenkin sellaisena sisäisenä toiveenani, että tämänkin vauvan kanssa päästäisiin vielä imetykseen.

Pumppaamisen lisäksi pidin vauvaa rinnalla aina sellaisina hetkinä, kun se oli mahdollista. Alkuhärdellissä (minulla oli myös sektiosta toipumiseen liittyviä terveydellisiä murheita ja lääkärikäyntejä; niistä ehkä myöhemmin) ja pumppaamiseen käytetyn ajan takia näitä kiireettömiä hetkiä oli harmillisen vähän – mutta oli niitä kuitenkin.

Ja sitten – hupsis – eräänä päivänä vauvan ollessa parin viikon ikäinen tapahtui ensimmäinen onnistunut imetys. Sellainen, jossa kuului ihan nielemisen ääntäkin.

Seuraavana päivänä myös taas yksi sellainen onnistuminen!

Tässä vaiheessa en siis ollenkaan ajatellut niitä kaikkia ei-onnistuneita kertoja, joissa vauva hermostui ja vaihdettiin taas pulloon – vaan nimenomaan laskin vain niitä onnistumisia.

Ja uskoin, että kahdella peräkkäisen päivän yksittäisellä onnistumisella on jo merkitystä.

Niin sillä olikin!

Kului muutama päivä – ehkä viikko? – niin onnistuneita imetyksiä oli vuorokaudessa jo kaksi. Siinä vaiheessa tiesin, että tämä homma on nyt voitettu. Wohoo! Tästä me kuulkaas selvästi edetään täysimetykseen!

Ensimmäiset imetykset tuntuivat muuten onnistuvan erityisesti silloin, kun vauva ei ollut liian nälkäinen. Välillä tasoitettiin ensin pullolla alkunälät pois ja sitten vaihdoin tarjoamaan rinnastaimetystä. Testailtiin myös, onnistuuko imetys paremmin vauvan ollessa väsynyt vai virkeä. Siinäkin oli jokin logiikka, mutta (heh) ehkä äiti oli sen verran väsynyt, että en enää muista, että kumpi.

Hassua tilanteessa oli muuten sellainen, että imetysohjauksessa oltiin käyty läpi superergonomisia ja rentoja imetysasentoja monine lokoisine tyynyineen. Vauvalla suora linja otteessa ja niin edelleen. Onnistuneet imetykset lähtivät kuitenkin toteutumaan meillä ihanmissäsattuuasennossa kyyköttäen. Heh samaan tapaan kuin aiemmatkin lapset oli imetetty.

Ehkä juuri niissä arkisissa kökötysasennoissa oli minulle se rennoin ja tutuin olotila.

Vaikka imetykset alkoivat jo sujua, senkin jälkeen siirtymä pullon kautta kierrätetystä äidinmaidosta täyteen rinnastaimetykseen tehtiin meillä aika hitaasti ja maltillisesti. Enkä yhtään osaa sanoa, oliko se mitenkään ”oikeaoppista” tai fiksua tai mitään: se vaan tuntui maalaisjärkevältä siinä tilanteessa. Ajattelin, että hitaalla etenemisellä haluan varmistaa, että vauva varmasti saa vuorokaudessa riittävästi maitoa. Toisaalta halusin myös varmistaa, että maidon määrä pysyy sopivana eikä siihen tulisi mitään jättiheilahduksia kumpaankaan suuntaan.

Kolmantena hitaan siirtymän taustatekijänä taisi vaikuttaa myös se, että hoisimme (ja hoidamme edelleen) vauvaa puolison kanssa tasavertaisina vanhempina: niinpä oli kesäpäivien viettämisen kannalta sujuvaa, että välillä vauva oli puolisolla ja pumpattu maitopullo mukana.

Niinpä rinnaltasyömiskerrat viikkojen kuluessa vähitellen lisääntyivät ja pumppaamiskerrat vähenivät.

Vauvan ollessa noin kuukauden ikäinen ilmaistiin ihan yhdessä ääneen, että nyt seuraava tavoite olisi, että pumppamiset jäisivät vain yöaikaan ja muut syötöt tulisivat suoraan maidon alkulähteiltä.

Ja niin se sitten tapahtui. Sekään ei tainnut tapahtua yhdellä päätöksellä vaan ikään kuin jatkumona kaikelle edelliselle.

Nyt vauva on siis kohta kahden kuukauden ikäinen ja imetykset sujuvat aivan saumattomasti – alkuvaiheiden vaikeudet tuntuvat jo tosi kaukaisilta.

Pumppausta harrastan enää öisin: pitkään kahden pumppauksen voimin (noin klo 2 ja klo 6, en laita kelloa soimaan vaan herään itsekseni noihin aikoihin), mutta nyt isompien lasten koulun alun jälkeen vain kerran yössä. Yöpumppausten pohjimmainen syy meillä on sellainen, että puoliso hoitaa vauvan yömeiningit; sillä tavalla me kaikki nukutaan tällä hetkellä parhaiten.

Pumppaamaan nouseminen tuntuu kuitenkin koko ajan vaikeammalta ja vaikeammalta. Usein herään monta kertaa ja yritän kyllä nousta, mutta nukahdan uudestaan jo ennen kuin saan itseni kammettua ylös. Välillä huomaan nukkuneeni puoleksi sängystä ulos liukuneena, haha.

Niinpä seuraava pehmeä siirtyminen on meillä todennäköisesti sellainen, että puoliso herättää minut ja tuo vauvan imetykselle öisin. Itselläni on kuitenkin sellainen ajatus, että en halua, että vauva oppii nukahtamaan vain minun rinnalleni – koko perheen hyvinvoinnin kannalta on näppärää, kun molemmilla vanhemmilla on unihiekan siemenet pyjamantaskuissaan.

(tulipa kummallinen kielikuva, ei meillä ole pyjamia saatikka pyjamantaskuja)

Vauvan imuote ei edelleenkään ole mitenkään oikeaoppinen. Hän lähinnä hörppii ja maitoa sieltä sitten valuu.

Mutta arvatkaas mitä: se(kään) ei hetkauta minua mihinkään suuntaan, minulla ei ole mitään kiirettä alkaa ”opettaa” vauvalle mitään muuta. (enkä toivo vinkejä tähän) Olen vaan niiii-iiiin iloinen ja onnellinen juuri tästä imetystilanteesta, missä me ollaan!

Täysimetän ja vauva kasvaa tyytyväisenä. Maitoa riittää, hörppimisestä ei koidu vauvalle vatsavaivoja ja niin edelleen. Kaikki on siis aivan niin kuin kuuluukin olla, vaikka alku oli sellainen kuin oli.

Ja ai että miten iloitsen tästä onnistumisesta!

Ehkä vaikeuksien jälkeen imetyksen sujuminen tuntuu (jos mahdollista) vieläkin suloisemmalta.

Haluan tällä kirjoituksella ihan valtavasti kannustaa muitakin: vaikka imetyksen alku olisi takkuista, imetyksessä onnistuminen on mahdollista vielä vauvaelämän myöhäisemmilläkin viikoilla!

 

 

PS. Edelleen muistutan, että kaikenlaisten imetyshaasteiden kanssa kannattaa pyytää ja etsiä imetysohjausta ja -tukea.  Todella monenlaisia pulmia on mahdollista ratkaista! Imetysohjausta voi saada jo synnytyslaitokselta, neuvolan kautta, Imetyksen tuesta ja imetystukiäideiltä tai yksityisiltä imetysohjaajilta. Imetyksen tuen nettisivut löytyvät täältä ja myös Facebookista löytyy Imetyksen tuen ryhmä.

45

You Might Also Like

  • Vyyhti
    22.8.2022 at 13:40

    Kiitos tästä, toivonkin että kirjoittaisit teidän imetys- ja pumppauskokemuksista. Meillä on vauva nyt vajaan kolmen viikon ikäinen ja on painittu painon, maitomäärien ja imetyspulmien kanssa alusta asti. Todellakin välillä on tuntunut että minulla on ollut läheisempi suhde pumpun kuin vauvan kanssa… Pari päivää sitten saatiin pitkän tauon jälkeen vihdoin onnistunut imetyskokemus taitavan imetysohjaajan avulla ja siitä eteenpäin on edistyminen ollut huimaa, vaikka paljon töitä joudutaan varmasti vielä tekemään. Ehkä tämä vauva sittenkin oppii vielä rinnalle ja päästään lopulta jopa täysimetykseen. Itse en valitettavasti ole osannut olla asian kanssa kovin zen vaan olen ollut todella huolissani, kun aikaa kuluu eikä vauva osaa eikä jaksa imeä. Ihan tosi tärkeää kuulla näitä kokemuksia joissa rinnalle on opittu vasta myöhemmin. <3

    • krista
      22.8.2022 at 14:19

      Ooooo, oonko mä jo onnitellut…? <3 Ihanaa, onnea teille uudesta pikkuisesta! <3
      -
      Mahtavaa, että ootte saaneet hyvää imetysohjausta ja just sitä kautta onnistuneen imetyskokemuksen! Meillä tosiaan ne onnistuneet ekat kokemukset olivat jokaiset tosi tärkeitä: kun tuli vaan se eka, tuli toinenkin, sitten jo tosiaan kaksi saman päivän aikana jne. Eli kun tulee niitä onnistuneita kokemuksia, vauvaa oppii, että miten tämä homma toimii <3 Melkein väittäisin, että kun muutamia onnistumisia tulee, se jo tosi paljon nostaa onnistumisen todennäköisyyksiä! <3
      -
      Kovasti vaan uskonvahvistusta siis täältä(kin) teille, että se tosiaan voi onnistua vielä tuossakin vaiheessa! Meillä just siinä 2-3 viikon iässä alkoi tulla ne ekat onnistumiset ja siitä se tosiaan lähti, 3-4 viikon iässä sujui jo hyvin ja nyt ollaan täysimetyksellä. Vauva tarvitsi vähän enemmän aikaa harjoitella <3 Toivon teillekin samanlaista onnistumista, kovasti zen-henkeä ja mielenrauhaa siis sinne! <3

  • Miikku
    22.8.2022 at 18:57

    Kuulostaapa tutulta teidän imetustaipaleen alku. Meidänkin vauva (nyt kohta 10kk) syntyi sektiolla. Ja ei meinannut oppia oikeaa imemisotetta. Sain jo sairaalassa imetysohjausta ja sit kotiutumisen jälkeen käytiin 2x sairaalassa vielä tapaamassa kätilöä. Näistä käynneistä oli hyötyä joo mut oikeaa otetta vauva ei oppinut. Sitten vaan hoksas omanlaisensa tavan syödä. Mä niin tiiän mitä tarkotat tuolla et vauva ”hörppii”. Näin söi meidänkin vauva ja hyvin kasvoi. (1-2 krt vrk annoin varuilta pullosta maitoa)Kunnes n. 3-4kk iässä joku imetys kerta tarras kunnolla kiinni tissiin ja se oli siinä😀 Nyt hän on kohta 10kk ja ote on ihan oikea ja tissi on hälle tärkee. Ihania imetyshetkiä saadaan viettää.
    Pulloruokinnan jätin pois silloin kun oikea ote napsahti. Vauva ei enää heräile öisin kun max kerran.
    Mä kyllä alkuun surin paljonkin että enkö saakkaan imettää tätä viimeistäni. Ja stressasin ja pumppasin
    Nyt ajateltuna ihan turhaan.
    Kiitos kun kerroit teidän imetystarinan. Ihanaa vertaistukea.

    • krista
      24.8.2022 at 19:11

      Joo, tosi samanlaiselta kuulostaa! <3 Ja jesh, voisi siis toivoa, että meilläkin vielä hörppimisestä päästään tavalliseen tarrausotteeseen. Mutta pääasia tietysti, että vauva saa maitoa ja kasvaa, oli ote sitten mikä tahansa <3
      -
      Sen sitä muuten on huomannut, että TOSI moni stressattu asia (ei toki kaikki) on lopulta turhaa. Etenkin nyt, kun isommat lapset on jo koululaisia (ja fiksuja, iloisia ja hyvinvoivia tyyppejä), tuntuu että voi miten silloin pähkäilikään tyyliin, että antaako ensin perunaa vai bataattia - tämä nyt itse päästä keksien :D Ja loppujen lopuksi sitä ajattelee, että olikohan oikeasti millään mitään väliä, hyviä lapsia niistä kasvaa <3 Mutta totta kai se on inhimillistä huolehtia kaikenlaista, itsekin olen välillä vähän sellainen murehtija (etenkin öisin).

  • anna
    22.8.2022 at 20:10

    Kiitos kun jaat teidän elämää. Näistä välittyy niin ihanasti…olisikohan tunnelma paras sana. Onnellisuus ja ilo tarttui jälleen kerran ja liikutus teidän puolesta (vauva-asiat ei edes koske minun elämääni, sepä ei estä mitenkään olemasta onnellinen muiden puolesta).

    • krista
      24.8.2022 at 19:12

      Oi, ihanasti sanottu! Kiitos itsellesi kivasta viestistä <3

  • Jenn-
    22.8.2022 at 22:16

    Ihanaa, että onnistui!

    Mun pitikin sulle tsempit kirjoittaa silloin, että meillä myös oli kolmannen kanssa haastavaa aluks, mutta niin vaan onnistui lopuksi täysimetys ja pumppaus sai jäädä.

    Heh, seuraava vaihe oliskin sit vierotus, kun tää vauva on jo 2 v 4 kk :D

    • krista
      24.8.2022 at 19:13

      Kiitos! Ja ihanaa, että tämä on ollut monella muullakin kokemus, tätä jotenkin haluaisikin julistaa imetyksestä murehtiville: että muillakin on ollut hankaluuksia, mutta niistä voi päästä yli! <3
      -
      Hih joo vierotus sitten erikseen <3 Toivottavasti mäkin imetän tätä vauvaa pitkään <3

  • Anna
    22.8.2022 at 22:32

    Oi, juuri näin!
    Imetys voi oikeasti lähteä sujumaan vielä pitkältäkin tuntuvan ajan jälkeen. Meillä vauva aikoinaan hoksasi rinnaltasyömisen taidon vasta kahden kuukauden ikäisenä. Sen jälkeen imetystaipale sujui vaivattomasti ☺️

    • krista
      24.8.2022 at 19:14

      Ai että näitä on kiva kuulla! Vielä kahden kuukauden ikäisenäkin voi siis onnistua <3

      • Tiitu
        30.8.2022 at 18:15

        Me päästiin korvikkeesta ja pullosta eroon 4 kuukauden iässä. Että todellakin voi myöhemminkin onnistua. Maitomäärät alkoi kunnolla nousta vasta kun päästiin rintakumista eroon. Oli pitkä prosessi harjoitella ote ilman sitä, mutta hiljalleen lähti sujumaan.

  • Alina
    23.8.2022 at 20:23

    Neuvolalääkärinä tällaiset imetystaisteluvoitot lämmittävät sydäntä! Vaikka me neuvolassa kuinka yritämme neuvoa ja tukea, niin loppujen lopuksi vanhempien periksiantamattomuus pumppauksineen on usein se, mikä pelin ratkaisee. Uskomattomalla rentoudella, yksimielisyydellä, kärsivällisyydellä ja sitkeydellä olette molemmat vanhemmat asiaa lähestyneet, aivan upeaa! Saatte olla ehdottomasti ylpeitä itsestänne.

    • krista
      24.8.2022 at 19:18

      Oi, kiitos kovasti, tuli tosi hyvä mieli tästä kommentista! <3 Ja kyllä, uskon että sillä sitkeällä asenteella ja zen-fiiliksellä oli osansa tässä - toki sillä pumppauksella myös :) Kiitos ihanasta viestistäsi! <3