Hei muistetaan tämä:

Eilisen keskustelun kommentteja luettuani mieleeni tuli nukkumaanmennessä tämä tädin toteamus, joka on monesti tuonut minulle itselleni oikeanlaista näkemystä erilaisiin  ”vauvanhoidollisiin kriiseihin” – liittyen nyt sitten vaikka purkkiruokaan, imetykseen, nukkumiseen, tai (kröhöm) minun omiin tarpeisiini jumittaa silloin tällöin hetki rauhassa tässä koneella.

Eli:

On ihan tutkittu juttu, että äidin hyvinvointi vaikuttaa suoraan vauvan hyvinvointiin. Hyvinvoivalla äidillä on hyvinvoiva vauva. Parasta, mitä äiti siis voi vauvalleen tehdä, on huolehtia omasta hyvinvoinnistaan.

Tulevalle viikonlopulle (ja tuleville kaikille muillekin päiville) toivotan siis meille kaikille:

  • mahdollisimman paljon asioita, ratkaisuja ja ajatuksia, jotka tuovat meille itsellemme hyvää oloa, ja
  • mahdollisimman vähän asioita, ratkaisuja ja ajatuksia, jotka tuovat meille ahdistusta 

Eikä siis tietysti itseämme ajatellen. Vaan ihan vaan vauvan hyväksi.

(hmm ja tämänhän voi tietty kertoa isillekin – jos tällä saisi vaikka pari tuntia aamukorvatulppaunta, ja ehkä jopa aamiaisen vuoteeseen…)

 

Voisivatko vauvaelämään liittyvät ratkaisut ollakin näin yksinkertaisia?

  • Jos nukkuminen ei onnistu ja äiti on valvottujen kuukausien jälkeen ihmisraunio, on joissain tilanteissa ehkä vauvan kannalta parempi siirtää hänet omaan huoneeseen.
  • Jos imetys ei onnistu ja äiti on stressattujen imetyshetkien jälkeen ihmisraunio, on joissain tilanteissa ehkä vauvan kannalta parempi siirtyä osittaisimetykseen tai äidinmaidonkorvikkeeseen. (apua – tätä ei varmaan olisi saanut sanoa ääneen)
  • Jos soseruokien teko aiheuttaa ahdistusta ja pelkän ajatuksen johdosta äiti on stressikimppu, on joissain tilanteissa ehkä vauvan kannalta parempi antaa vain pelkää purkkiruokaa.

(näistä viimeinen esimerkki kertoi itsestäni, muut viittasivat monien eri keskusteluiden lukijakommentteihin vapaasti yhdistellen)

Huh. Yhtä äkkiä omakin olo taas jotenkin helpottui.

Tuli hassu keveys.

1

You Might Also Like

  • Vierailijaanna (Ei varmistettu)
    11.1.2013 at 11:59

    Rokkibeibi vauvan lelusoitin

    Anna nverfind@gmail.com

  • Silkkitassu
    11.1.2013 at 11:59

    Rokkibeibi, makuupussi?

     

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.1.2013 at 11:59

    eiku lämpöpussi! Rokkibeibi! mia.winberg1@gmail.com

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.1.2013 at 12:00

    Hyviä oivalluksia! Äidin (ja isänkin) hyvinvointi on tärkeää. Kiitos hyvän mielen tuoneesta postauksesta.

  • Liisa
    11.1.2013 at 12:03

    Onnitelut tukea vasten seisovasta vauvasta! :) Siitä se pienen pään kopautteleminen lattiaan (ym.) lähtee.

  • Kristaliina
    11.1.2013 at 12:07

    Uuuu, miten kikatusjännän tiukaksi meni! (hih tai siis mä ainakin täällä jännitän)

    Lelu on vauvanhärpätin Prismasta – mutta lämpöpussi meni oikein! Silkkitassu ja Vierailja-mia ovat bonganneet samalla minuutilla, mutta Silkkitassun kommentti on ilmestynyt ensin…

    Onnittelut siis, Silkkitassu! …ja mia – HITSI miten läheltä piti!

    Tuolla Rokkibeibin sivulla on taas useita vaihtoehtoja, saat Silkkitassu valita sieltä mieleisesi :)

    PS. Mun piti ensin tehdä postaus vauvan talvipukeutumisesta, mutta tuo kiipeäminen sattui just hienosti äsken ja toisaalta mulla oli päällimmäisenä mielessäni tämä Sara-tädin ajatus – niin tästä tuli sitten tällainen ”piiloskaba”.

  • Liisa
    11.1.2013 at 12:23

    Joo ehdottomasti, nyt on hyvä sauma vähän friikkailla vaihteeksi. ;)

    Itse suhtaudun asiaan niin, että lapset on juuri siksi lyhyitä, että se pää ei putoa maahan kovin korkealta. Siitä huolimatta tai juuri siksi Ilo oppi hyvin nopeasti laskeutumaan hallitusti seisomasta takaisin lattianrajaan. En siis todellakaan ole niitä äitejä, jotka päivystävät sen huojuvan lapsen takana jatkuvasti ottamassa koppia. Joskus olen tuurilla saanut suorin vartaloin kaatuvan tapin kiinni. Joskus en.

  • Silkkitassu
    11.1.2013 at 12:25

    Laitoin viestiä. :) Toivottavasti ei huku nyt roskakoriin.. Hihi.. ^_^ Hyvä hämäys tuo lelu..

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.1.2013 at 12:26

    Näinhän se! Jokainen äiti ja isä, joka rakastaa, välittää, hoivaa ja hellii lastaan on se paras lapselleen riippumatta siitä antaako itse tehtyä vai purkkiruokaa (pääasia, että ruokkii), kantaako liinassa vai lykkiikö kärryissä ymym. Että relatkaa äidit, ei elämän ja äitiyden kuuluis niin vakavaa olla.

  • Kristaliina
    11.1.2013 at 12:30

    Ai niin, ja:

    Täten julistan marraskuussa alkaneen Rokkibeibi-bongausskaban päättyneeksi!

    Suurkiitos Rokkibeibin Annelle kaikista kivoista palkinnoista – näillä toivottavasti ilahdutettiin ainakin (laskee) kahdeksaa lukijaa, jos nyt oikein laskin :) 
    (Kurtiksen vaunusuoja, kuolaliina, Sophie-kirahvi-luonnonkumitutti, keinuhevonen (ihan lemppari!), kulmasuojat,  Proud Mama -koru, purulelu, ekstrana (hih mun mokasta) kylpyankkasetti ja lopuksi vielä tämä tämänkertainen lämpöpussi)

    Kiitos, Anne – ja onnea, kaikki voittaneet!

  • HelloAochi
    11.1.2013 at 13:02

    No niin nyt mä sitten unohdin synttärihässäkässä koko Rokkibeibin :( No, lisää kakkua.

  • Myörrepyrsky
    11.1.2013 at 13:28

    Tähän samaan liittyy papin esittämä kysymys kuopuksen ristiäisissä. ”Mikä on parasta mitä Sinä voit tehdä tehdä tälle lapselle?” kysyi pappi vaivaantuneelta mieheltäni. ”No siis leikkiä sen kans, antaa sille aikaa.” vastasi tuore isä. papin vastaus jäi kyllä mieleen:

    ”Parasta mitä voi tälle lapselle tehdä on rakastaa lapsesi äitiä. Vanhempien parisuhde on lapsen syli.”

     

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.1.2013 at 15:09

    Joo äidin ja isän hyvinvointi on tärkeää ja keskinäinen suhde myös. Siksi meillä ei nukuta perhepedissä – äidillä ja isällä on siellä muutakin tekemistä kun nukkuminen (kääk, näitä mukeloita on kohta neljä, pitäisköhän sittenkin harkita perhepetiä ;) ). Eikä meillä myöskään ole koskaan nukutettu lapsia. Kello 20:30 alkaa lasten nukkumaanmenoaika ja vanhempien keskinäinen aika. Jo ihan vauvat ovat oppineet itse nukahtamaan iltatoimien, laulujen yms. jälkeen.

  • Miitu (Ei varmistettu)
    11.1.2013 at 19:12

    Onnea taas uudesta taidosta! Meillä käytettiin silloin kuukausi niiaten, ku typy harjoitteli hallittua laskeutumista alas. Välis piti sitten vähä kiljaista, että tuus äiti laskemaan mut tästä alas, joten aika nopsaan muutaman muksahdoksen jälkeen alkoi oppia varomaan. Jos alkoi enemmän horjua ja kaatuilla, niin tiesi viedä nukkumaan…

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.1.2013 at 21:03

    Onnea uudesta taidosta. Meillä marraskuun pari ekaa viikkoa piti päivystää ihan vauvassa kiinni kun kiipeily seisomaan oli huteroa ja laskeutuminen suoraan takaraivolla oli bebestä joskus hyvä idea. Meinasi epätoivo iskeä kolisevan pikkupään kanssa (ja sen kanssa että ei enää ollutkaan leppoisaa oleilua vauvan kanssa kun piti vahtia ihan joka millisekuntti sen menoa). Mut hei, pari viikkoa ja pään ja lattian yhteentörmäykset väheni ja opittiin laskeutumaan alas ilman ongelmia. Nyt jännätään että onkohan samat kauhunviikot edessä kun tämän päivän taito on nousta seisomaan ilman tukea (tänään kyllä laskeuduttiin pepulle tosi hienosti).

    Mut siis ne hetket kun lapsi on kaatunut ja ei vielä huuda (kerää happea vissiin), on ihan kamalia. Sit kun suora huuto alkaa voi henkäistä vähän helpotuksesta, ainakin keuhkot toimii ja todennäköisesti ei käynyt pahasti (oikeasti nuo pienet lapset ovat tosi kestäviä vissiin, mutta kyllä silti jokainen pahempi kaatuminen sai kylmän hien, huh).

  • Nannii (Ei varmistettu)
    11.1.2013 at 21:25

    Tämä hyvinvoiva äiti:
    – on lapsensa syntymästä asti laittanut tämän muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta omaan sänkyyn nukkumaan
    – on osittaispurkkiruokittanut ja osittaispullotellut (korviketta ja omaa maitoa).. ja ihan vain siksi, kuten MM aiemmin mainitsikin, että voin pitää mahdollisuuden olla erossa vauvastani
    – on toisinaan erossa vauvastaan (jopa vuorokauden) eikä tunne omantunnontuskia (ikävää kylläkin!)
    – väittää olevansa yksi maailman onnellisimmista äideistä
    – pysyy kannoissaan.
    – :)

  • Tiiana (Ei varmistettu)
    12.1.2013 at 00:02

    Meilläkin elellään sekä lasten että äidin jaksamisen ehdoilla. Lapset nukkuu omissa sängyissään koska mä en nuku lainkaan jos ovat vieressä. Esikoinen siirrettiin 6kk iässä omaan huoneeseen kun molemmat häiriinnyttiin toistemme äänistä ja nukkumisesta ei tullut enää yhtään mitään. Kakkosen siirtämistä harkitaan tarpeen mukaan, mieluummin pitäisin samassa huoneessa niin kauan kuin yösyötöt jatkuu mutta jos unet katoaa niin saa muuttaa omaan huoneeseen hänkin.
    Extramaitoa alkoi mennä jo synnärillä kun oma ei riittänyt, se myös helpotti myöhemmin omia reissuja kun pystyi jättämään yhden imetyksen väliin pullon kanssa (pidempään ei tissit kestäneet). Kiinteitä syödään aluksi pelkästään purkista, saa sitten myöhemmin itse tehtyä. Tämä järjestys siksi etten tiedä yhtään lasta joka olisi omatekoisen jälkeen mielellään syönyt teollista ja koska me tykätään olla tien päällä niin purkkiruuat on aivan ykkösiä matkustettaessa. Esikoinen söi purkkiruokia 3vuotiaaksi asti mielellään ja sitten vain yhtenä päivänä ilmoitti ettei enää syö niitä. Onneksi söi noin kauan kun on ne kuitenkin terveellisempiä kuin ABCn ranskalaiset.

  • Tiiana (Ei varmistettu)
    12.1.2013 at 00:05

    Lisäyksenä vielä ettei esikoinen sentään pelkällä purkkiruualla elänyt 3 vuotiaaksi asti mutta söi niitä tarvittaessa mielellään :)

  • Sikuriina (Ei varmistettu)
    12.1.2013 at 13:12

    Mä luulisin, että se on just niin yksinkertaista. Saatan kuulostaa raakalaiselta, mutta uskon, että vauva oppii pikkuhiljaa sietämään monia asioita ja on ihan tyytyväinen oloonsa ja eloonsa. Kunhan siis perustarpeet on täytetty.

    Meillä vauva oli niin hemmetin vaativa monta kuukautta monesta syystä, että kun siitä selvittiin, olen täysin ilman omatunnontuskia viilettänyt harrastuksissa, mökkireissuilla, nukkunut korvatulpat korvissa, vienyt vauvan mummolaan useammaksi päiväksi, tarjonnut korvikkeita ja purkkiruokaa ja ollut välillä vain fyysisesti läsnä. Seurauksena on aika itsenäinen taapero, joka kylläkin vaatii huomiota ja syliä, ja sitä tietenkin saakin, mutta osaa olla myös itsekseen. Vaikea sanoa, millä on enemmän vaikutusta; sillä, että lapsi on oppinut sietämään tylsyyttä ja viihdyttää itseään, vai sillä, että äiti on onnellinen.

    Yhtä kaikki, olen varma, että äidinvaistoon voi varmaan aika hyvin luottaa ja lapsesta näkee suht helposti, onko perustarpeissa vajausta.

    Multa katosi jo punainen lanka tässä mietiskellessä, mutta muistaakseni olen samaa mieltä kanssasi :D

  • Annel (Ei varmistettu)
    13.1.2013 at 00:18

    Hei, luepa Pamela Druncknerin kuinka kasvattaa bébé, niin saat vähän osviittaa siitä miten löysin rantein ranskalaisnaiset kasvattavat lapsensa :) Siellä äidin hyvinvointia pidetään erittäin tärkeänä…

  • 1 2