Etsivä ei todellakaan löydä (ei ainakaan tästä talosta)

On ihmisiä, joiden kodeissa on järjestelmälliset paikat joka ikiselle esineelle. Ihmisiä, jotka eivät pysty keskittymään töihinsä ennen kuin työpöytä on siisti ja lyijykynät pituusjärjestyksessä. Ja jotka kylässäkin ollessaan suoristavat salaa räsymattojen hapsut, kun luulevat että kukaan ei näe.

(tunnistat heidät siitä, että heidän kyläilynsä jälkeen vilkaiset mattojasi: hei mitä hemm…!)

Sitten on ihmisiä, joille kaikkein luonteenomaisinta on laskea esineet käsistään juuri siihen kuin ne sattuvat tipahtamaan ja unohtaa asia saman tien. Jotka tavallaan nauttivat suunnattomasti siitä, että saavat elellä rennosti ja rauhassa eikä ole kukaan sanomassa, että nalkun-nalkun-nalkun: aina sä jätät ton-ja-ton tohon. (en muuten jätä – eilenkin jätin sen ihan eri paikkaan)

Ja jotka eivät j*mankauta ikinä löydä mitään.

Todennäköisesti jo arvaatte, kumpaan ryhmään me kuulumme.

*******

Homma pysyi vielä kohtuullisen hanskassa silloin, kun asuin yksin. Ainakin tiesin, kenen logiikan (-ttomuuden) mukaan esineitä tulisi etsiä. Mutta nyt… Pakko myöntää, että kahden huithapelin ja yhden naperon taloudessa kysytään joskus pitkää pinnaa, mitä tulee tavaroiden etsimiseen ja hukkaamiseen.

Sen lisäksi, että hukkaajia on siis kaksi eikä kummallakaan ole mitään käsitystä siitä, kumpi esineeseen on viimeksi koskenut (todennäköisesti ”sinä”), sotkussa pyörii mukana myös oma äitini, jolla on taipumuksena ”järjestää” tavaroita oman logiikkansa mukaan. Ja unohtaa se logiikka viidessä minuutissa: ”MINÄ en ole koskenut! En varmasti ole mitään tehnyt!”

Useimmiten syytämme siis äitiäni. Ja löydämme lopulta tavarat omilta jäljiltämme. Niissä tapauksissa, kun ylipäänsä löydämme.

En uskalla edes ajatella, paljonko aikaa kuukaudessa käytän erinäisten kamojen etsimiseen. Eilen taas tuntikaupalla käännettiin taloa ympäri neuvolakorttia etsien. Varmaan viidettä kertaa. Ei löydy. Se on ollut hukassa yksivuotisneuvolasta alkaen. Kolmannella etsimiskerralla sentään löydettiin Kela-kortti (näppäimistön alta) – sekin oli ollut hukassa jo pitkään.

Tällä hetkellä puutalossa (lopullisesti) hukassa ovat ainakin seuraavat esineet:

  • em.  neuvolakortti
  • lempparitennarit
  • minun jumppatossuni
  • Joelin vibramit
  • ikkunanpesin ja -kuivain
  • minun HKL:n kuukausikorttini
  • punottu ulkokukkien ruukku ja kaksi amppelia
  • pussillinen tuttipulloja
  • jumppa-alusta
  • kynsilakanpoistoaine
  • dvd-soitin
  • vihkisormus

Näitä kaikkia on siis etsitty jo tunti-tunti-tuntikaupalla ja useampaan otteeseen. On aika todennäköistä, että niitä ei tule enää koskaan löytymään.

Ja toinen asia sitten ovat ne mystiset ”katoavat ja ilmestyvät” tavarat (kuten passit), joita etsitään kuumeisesti kerran kuukaudessa, löydetään, ja sen jälkeen hukataan välittömästi uudelleen.

Huokaus.

Onneksi neuvolalääkäri ei yhtään torunut, vaikka kerroinkin hukanneeni sen hemmetin kortin.

Kerran yritettiin järjestää.

 

You Might Also Like

  • elppis (Ei varmistettu)
    8.10.2013 at 11:24

    hih, meillä mies yleensä tietää missä mikäkin minun tavaroistani on. tosin nyt muuton jälkeen tuo taito on vähän kärsinyt.. mutta eiköhän se kohta taas tiedä :)

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 11:28

      Ooooh, mikä mahtava taito! Tuollaiseen tavaroidenpaikantamiskykyyn olisi kyllä hyvä kiinnittää kumppanissa huomiota jo ihan siinä parinmuodostusvaihteessa – oh, miten monta etsimistuskaa sillä olisikaan säästänyt! :)

      • FFFifi
        8.10.2013 at 12:04

        Meilläkin on usein tavarat kadoksissa ja (aina) kauhea kaaos. Silti tiedän aika hyvin missä miehen tavarat on. Joskus ihan huvittaa kun se soittaa vaikka mulle töihin, että missä se-ja-se on, ja minä vastaan tyyliin että se on sen keltaisen lipaston päällä, vasemmassa nurkassa, sen vihreän purkin vieressä puoliksi sen vakuutuslaskun alla. Mulla on ilmeisesti jonkintasoinen valokuvamuisti, vaikka ei kovin hyvä, eikä sellainen että se auttaisi kun omat kamat on kadoksissa :D Mutta kyllä mä yleensä aina tiedän mihin omani jätin, joku liikuttaa niitä siitä sitten pois!

        • Kristaliina
          8.10.2013 at 17:03

          Meilläkin käy joku tuollainen outo tavaroidenliikuttelija! Me tosiaan syytetään sitä mun äitiä – mutta aina siinä vaiheessa, kun sen viime vierailusta alkaa olla kuukausi ja ko. tavaraa on viimeksi käytetty edellisenä päivänä, alkaa sekin selityskin ehkä jossain määrin ontua… :)

  • Emmi Nuorgam
    8.10.2013 at 11:30

    On myös ihmisiä, joiden bussikortti on ajoittain hukassa jonkun takin taskussa, vaikka sen kuuluisi olla kassin sivutaskussa tai jumppamatto kulkeutunut vahingossa vaatehuoneeseen vaikka sen paikka on eteisessä, mutta jotka silti ei suorista mattojen hapsuja edes omassa kodissaan. Meitä, jotka ei tajua, miten kukkaruukun on edes mahdollista hukkua. ;)

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 11:32

      En mäkään tajua :D Tai hemmetti vie dvd-soittimen! :D

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 11:38

      Hih niin joo Emmi sä kuvasit muuten tuolla sun kuvauksella ehkä määritelmän ”normaaleja” :) Tarkennuksena: tässä asiassa siis! :D

  • Silkkitassu
    8.10.2013 at 11:31

    Kuulostaa ihan meidän arjeltamme… Meillä vielä kaikki tavarat ovat mustia ja kaikki pinnat mustia (okei… ei ihan kaikki, mutta suurin osa) niin vaikka se tavara olisi ihan siinä nokan edessä, niin ei sitä kyllä löydä. Sitten soitellaan kerran päivässä molempien kännyköihin ja ihmetellään missä kukkarot ovat ja etsitään telkkarin kaukosäädintä, joka lopulta löytyy tiskipöydältä, kun olen lähtenyt hakemaan se kädessäni iltapalaa ja laskenut sen tiskialtaan viereen ja unohtanut asian heti. 
    Ja paperit yleensä kans häviää… eilen viimeksi etsittiin S:n pankkitunnuksia, jotka olivat tulleet kuukautta aikaisemmin postin mukana… ei löytynyt…

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 11:36

      Hehehee kännykän etsiminen on kyllä ihan oma juttunsa :D Joskus päädyn etsimään sitä samalla uloslähtemiskerralla kolmesti :D Graaaah ja pankkitunnukset! Onneksi meillä on useampi tili, niin voi maksaa sillä, jonka sattuu löytämään…

      Mut nämä päivittäin etsittävät pikkujutut on tosiaan sitten siihen päälle. Ja sitten nuo isommat tavarat, joita ihan oikeasti ei löydy mistään, ei vaikka on katsonut jo joka ikisen mahdollisen ja kuviteltavissa olevan paikan. En tajua. Onko täällä joku hemmetin musta aukko, joka imee vihkisormuksia ja dvd-soittimia?

      • Silkkitassu
        8.10.2013 at 13:21

        Mekin ollaan todettu, että meidän asunto vain syö ne tavarat…

  • Heidi M. (Ei varmistettu)
    8.10.2013 at 11:42

    Meillä on myös neuvolakortti hukassa (osittain siksi olen lykännyt 1,5 vuotis tarkastukseen ajan varaamista). Hyvä ettei siitä tullut toruja! :)
    Itse olen sekoitus näitä molempia ryhmiä.. Meillä lapsuudenkodissa oli tosi tiukka järjestys eikä mitään koskaan saanut jättää mihinkään muualle kuin ”omalle paikalleen”. Omassa kodissani tämä järjestys näyttää toimivan päällisin puolin eli seuraavasti: takki on ”paikallaan” naulukossa mutta sen taskuissa on ties mitä asioita eikä niistä löydy mitään. Sama pätee papereihin jotka ovat ”paikallaan” jossakin papereita sisältävistä kaapeista (tai takakontissa jossa sijaitsee yksi arkistointipaikka) eli kun haluaa löytää jotain pitää purkaa lattialle hyllykaupalla asioita kaikista näistä mahdollisista arkistointipaikoista joissa aina arkistoitaessa tuntuu olevan logiikka ”pois silmistä, pois mielestä”. Etsimisoperaatioon valitettavasti myös joka kerta liittyy hermojen menettäminen.. Ja täällä on myös arkistoinnin uumenissa HKL matkakortti..

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 12:43

      Samikset! Joo, niillä on onneksi koneella ne kaikki tiedot – se vaan sanoi, että no jos se kortti joskus löytyy, niin sitä voi sitten itse täyttää jälkikäteen (pyytämällä vaan printit koneelle kirjoitetusta). Että reippaasti neuvolaan vaan! Kyllä mäkin sitä silti jännitin :)

      Ja perhanan matkakortti tosiaan! Mä oon todennäköisesti tiputtanut sen jumppakassista ratikkaan, en oikein keksi enää muutakaan selitystä sille…

      Hih teillä on tuollainen piilevä epäjärjestys :)

  • PiP (Ei varmistettu)
    8.10.2013 at 11:44

    Meillä taas Mummu (äitini), osaa aina telepaattisesti puhelimenkin päästä tietää mistä meillä hukkuneet tavarat löytää. Näin siis vaikkei olisi kuukauteen käynyt meillä. Tiesi aina silloinkin kun asuin kotona, vaikkei välttämättä ollut kyseistä hukassa ollutta esinettä nähnytkään, saati koskenut siihen. Meillä mennään siis samaan kategoriaan mistä joskus kirjoititkin, kun soitat äiteelle. Minä 25-vuotias soitan myös aina. Käsittämätön taito. En ymmärrä. Loogisen pohdinnan lahjakkuus(ko?).
    …oon aina toivonut, että mustakin tulisi noin loistava äiti kuin omani. :D

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 12:40

      Ihmemummu! :) Musta tuntuu kans, että mun äiti joskus ennen paremmin löysi asioita (omastakin kotoaan), mutta nyt vanhemmiten se on alkanut ”järjestää” niin paljon, että ei pysy enää itsekään omassa järjestyksessään mukana :)

      Äidille hätärisoitot <3

  • katja_helena (Ei varmistettu)
    8.10.2013 at 11:46

    Kuulostaa niin meiltä. Miulta on hukkunu mm mikroaaltouuni. TÄllä hetkellä toiset auton avaimet etsityttää, kateissa jo vuoden päivät… ja monta monta muuta asiaa…

    • Iksu
      8.10.2013 at 12:05

      Mikroaaltouuni??? :D

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 12:37

      Hihii, auton toiset avaimet on muuten hukassa meilläkin! :)

      Mikro! :D

  • pimi (Ei varmistettu)
    8.10.2013 at 11:46

    Kröhm… saatan oikoa tai olla oikomatta hapsuja, mitään en virallisesti tunnusta. Tiedän tai ainakin pyrin tietämään AINA missä mun kamat on. Mies ei tiedä omistaan, joten mä tiedän sit senkin puolesta. Joskus autoin kavereita muuttamaan ja joiden viikkojen kuluttua kyselivät satunko tietämään missä nyssäkässä se tai tää asia olisi. Tiesin.

    Tähän on syy: Tarkkaavaisuushäiriö, ihan diagnosoitu. Joko tiedän missä kamat on tai en ikinä lähde mihinkään tai tee mitään koska pääni irtosi ja katosi. Selviytymiskeino, opeteltu sellainen :)

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 16:49

      Hih ihan hyvä keino, voisi niitä olla huonompiakin :) Eipähän tarvitsisi ainakaan etsiä tavaroitaan jat-ku-vas-ti, huokaus :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    8.10.2013 at 11:47

    Auts, ei toimisi meillä. Meillä esim. lasten kelakortit kulkevat minun kukkarossa. Jos mies tarvii lapsen korttia, hän palauttaa sen heti kukkarooni. Ja itse kukkaro taas on siinä ainokaisessa käsilaukussa, jota käytän. Ja käsilaukku tietyssä naulakossa eteisen vaatekaapissa. Neuvolakortit taas ovat tietyssä kaapissa tietyllä hyllyllä… Minun onnekseni mies on perheestä, jossa tavaroilla on visusti oma paikka vähäisten tilojen takia. Helpottaa kummasti omaa järjestelyn tarvetta. :) järjestelyn tarve on kyllä tässä huushollissa aivan eri asia kuin siisteys. Mutta voin sanoa että tiedän aika hyvin, mitä missäkin päin taloa on.

  • SiiriManala (Ei varmistettu)
    8.10.2013 at 11:48

    Meillä menee niin, että mies hukkaa tavaroita ja mä löydän ne. Jos omat tai naperon kamat on hukassa, niin sitten vaihtoehtona on, että ne on jäänyt mummolaan. Mies saattaa kotona yksin ollessa soittaa ja kysyä, että missäs se ja se on. Mä olen oppinut vaan painamaan mieleen, että missä oon nähnyt sen ja en todellakaan mene koskemaan kyseiseen tavaraan, jos se vaikka onkin tarkoituksella siihen jätetty (harvoin on). Mies jaksaa aina ihmetellä, että mistä voin tietää tavaroiden paikan. No kun täällä kotona tulee oltua hoitovapaan ansiosta aikalailla niin mistäs muuta sitä tekiskään, kun katselis että missäs herran tavarat on :D Koska eihän tässä ole kuitenkaan aikaa järjestellä tätä kaaosta, kun pitää muistaa että mihis ne sitten tuli laitettua siististi talteen. Ai joo naperon vauvavalokuvat on jossain näkymättömässä montussa nurkan takan. Ei ole tullut vastaan aikoihin.

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 16:47

      Meillä siellä ”näkymättömässä montussa” taitaa olla aika paljon tavaraa :)

      Oi, oispa mullakin tuollainen kyky muistaa asioiden paikat. Täällä sitä tavaraa on vaan niin paljon, että ei taida riittää mun aivoissa kapasiteettia sellaiseen :D

  • sa (Ei varmistettu)
    8.10.2013 at 11:55

    meinasin kirjottaa et tuo dvd-soitin on jo aika hyvin hukattavax. sit muistin et meillä on hukassa mm. uunin ritiläpelti, imurin putki…tod.näk.jotain muutakin…

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 12:38

      Uunin pelti on kans aika hyvä :D

      Mun täytyy puolustuksekseni (heko heko) sanoa, että tuo dvd-soitin todennäköisesti hukkui jo muuton yhteydessä. Se voi vielä olla… no jossain. Tai sitten sekin on mahdollista, että mä oon myynyt sen pois (en kyllä ymmärrä, että miksi niin olisin tehnyt) ennen muuttoa ja nyt en vaan enää muista sitä :)

  • Raleigh (Ei varmistettu)
    8.10.2013 at 12:04

    Rupes ihan ahdistamaan moinen epäjärjestys. Mä tiedän missä kaikki mun tavarat on, tiedän missä kaikki yhteiset tavarat on ja suurimmaks osaks tiedän myös missä miehen ja lasten (3kpl) tavarat on. Mä niin tykkään järjestellä kaikkia juttuja. Ei meillä silti ole kaikki tavarat aina järjestyksessä. Hullun unelma olis mies ja lapset viikoksi pois talosta ja kaikki kamat järjestykseen.

  • LeenaK (Ei varmistettu)
    8.10.2013 at 12:08

    Ooo – meillä myös hukataan tavaroita. Itse olen pahin (ja tytär tulee hyvää vauhtia perässä, miespuoliset perheenjäsenet karvan verran skarpimpia, paitsi mitä vaatteisiin tulee). Kuljen tavara kädessä, mieleen tulee joku juttu, otan toisen tavaran ja jätän ensimmäisen sen paikalle ja sitä rataa. Mutta sitten kun muistelee mitä on tehnyt ja kulkee jälkiään niin monesti löytyy. :-)

    Mies saa joskus siivouskohtauksia ja järjestelee jotakin ja sen jälkeen kun kysyy esim. ’missä tonttulakit?’ niin vastaus on ’tonttulakkilaatikossa’ (oikeesti, meillä on tonttulakkilaatikko, sidetapeiden laatikko, elektroniikkakaappi yms. mutta mä en oikeastaan tiedä missä ne laatikot ja kaapit on vaan mulle pitää sitten kertoa niitten sijaint)

    – LeenaK

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 17:05

      Mulla kans oli Töölön-asunnossa tapana vastata kysymykseen ”missä sakset?” sanomalla ”saksilaatikossa” :) Mutta tässä talossa hitsi vie tuo ei toimi, kun tavaroilla ei ole omia paikkojaan… Tai jos on joskus ollut, ne on unohdettu tai moneen kertaan muutettu :)

  • Iksu
    8.10.2013 at 12:12

    Meillä on tällä hetkellä totaalihukassa mm. Maisan Kela-kortti, minun toinen (se hienompi) jumppakassi,

    Musta tuntuu että oon kertonu tän täällä aiemminki, mutta me löydetään miehen kanssa toistemme tavarat. Jos multa on jotain hukassa, kysyn mieheltäni, joka osaa aika hyvin ennusta missä se voisi olla. Ja jos sillä on jotain hukassa, se kysyy multa ja mä löydän sen. Keittiönkaapit on ehkä ainoat joiden sisältö on järjestyksessä, tai ainakin tiedän missä mitäkin on. Muutoin meidän tavaroiden-etsintä-taktiikka on pengo, kaiva, pengo, kaiva.

    Syy miksen ota vihkisormusta koskaan pois sormesta, on se, että hukkaisin sen ihan varmasti.

    • Iksu
      8.10.2013 at 12:14

      Oho, lista jäi kesken… on niitä hukassa olevia tavaroita siis enemmän kuin kaksi, mutta ymmärrätte pointin. Unohtelu on mulla vielä vakavampi ongelma kuin tavaroiden hukkaaminen…

    • Iksu
      8.10.2013 at 12:42

      Me vaihdettiin vast’ikään tietokonepöytää, joten näppiksen alla ei ole mitään (sellaista mikä on hukkunut jo jonkun aikaa sitten). Töissä tosin eilen löysin kollegan kirjastokortin tarratulostimen alta…

      Voi surku vihkisormusta :( Mutta onneksi se on vain tavaraa!

  • kao kao
    8.10.2013 at 12:14

    Musta on kauheeta olla sellainen, jolla on ne tavarat aina omilla paikoillaan, tää ei tarkoita siistiä kotia, vaan sitä että ne sotkut on aina samoissa kohdissa, joten löydän aina kaiken. Mulla on myös valokuvamuisti (ei ikävä kyllä niin tarkka että tietäisin tentissä mitä siinä luentomonisteessa luki, mutta tiedän missä kohtaa luentomonisteita se asia on.. se on vain silleen ”suhruna” vähän kuin olisi likinäköinen, ettei sitä voi lukea) joten jos olen jonkin esineen jonnekin laskenut, niin tiedän missä se on. 

    Ja nyt mulla on kaksi timanttisormusta hukassa. Lopetin päivittäisen käytön kun erottiin ”lopullisesti” (ja pah, sillä kertaa lopullisesti) viime syksynä jonkin riidan jälkeen enkä ole halunnut käyttää niitä sen jälkeen. Nyt tuntui siltä että pöly on laskeutunut ja sormuksetkin voisi taas laittaa sormeen. Ei ollut korurasiassa missä piti. Ei ole missään pikku rasiassa, laukun sivutaskussa tai muuallakaan loogisessa paikassa. Talven aikana on tehty kaksi muuttoa, joten ei auta että muistan tarkkaan missä ne Viikissä olen viimeksi nähnyt.. 

    Nyt ei auta kuin uskoa siihe, että jossain vaiheessa nämä kaksi kaverusta kävelevät minua vastaan jossain päin asuntoani (tai siskon tai äidin tai exän). (Exä ei muuten ollut innoissaan kun kuuli, että hänen hankkimansa ”kamalan kallis” sormus on hukassa.. ihan hyvä että ollaan taas erottu.. hi hii.).

    ja p.s. mulla tekis mieli melkein tulla teille etsimään noita tavaroita. :) tiedän, olen ihan sekaisin.

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 12:31

      Voi kuule tervetuloa etsimään! :D

      Sormuksen kadottaminen muuten tuntui (ainakin siis täällä päässä – kun kyse vielä ei ollut tuollaisesta ”vaihtelevasta” tilanteesta niin kuin teillä) aivan kamalalta. Että miten mä voin hukata jotain tuollaista. Joel lohdutti, että hei jos ajatellaan, että vaimo mokaa jotain ”vaimonaolemiseen” liittyvää, niin kyllä tuo sormuksen hukkaaminen on kaikista paras niistä vaihtoehdoista. Että vois niitä olla pahempiakin aviopuolisonaolemismokia :D

      Meillä ei onneksi ollut ihan kamalan kallis sormus jos vertaa timanttisormuksiin (tai mitä kuvittelisin niiden maksavan), mutta kallis kuitenkin. Ja tunnearvohan sillä oli aivan valtava… Niisk.

      • Hannahi90 (Ei varmistettu)
        9.10.2013 at 10:51

        Hah! Mullaki tekis mieli tulla hakeen niitä tavaroita teille :D
        Olen muuttanut kotoa jo 2009 mutta äiti edelleen soittaa minulle jos joku on hukassa ja monesti tiedänkin missä kadonneet tavarat on (johtuiskohan siitä että mie pengon kaikkia kaappeja :D ) Ennen isä oli se joka löysi kaiken ja kyllä hän edelleenkin löytää tavaroita, mutta nyt minustakin on tullut perheen löytäjä. Omassa kodissa tavarat on usein hukassa, ja nyt kun on muutettu niin mitään en löydä vaikka laatikoista 95% on purettu ja suurin osa tavarasta on minun omia ja poikaystävä ei uskalla siirtää mitään (etten hermostu, vaikka olen sanonut ettei se haittaa, koska asunto on meidän yhteinen)
        Sitten joskus tuntuu että juuri kun otin jonkin tavaran esille, esim kuntosalikortin ja huomaan hetken kuluttua ettei se ole minulla kädessä ja sitten ympäri asuntoa kuljetaan ja ihmetellään että juurihan se mulla tässä oli, mihinköhän sen käsistäni laskin :D Onneksi puhelimeen voi soittaa.. Olen harkinnut ostavani sellaisen paikannuslaitteen jossa on avaimenperiä ja litteä kortti jonka voi laittaa lompakkoon tms.

        Eilen ostin kuulokkeet puhelimeen claas olsonilta ja avasin paketin kirjastossa, ihmeteltiin erillistä kuuloke adapteria(Nokialle) ja laitoin ne takaisin laatikkoon ja myöhemmin kun olisin laittanut ne puhelimeen puhelin sanoo ettei tue tatä lisälaitetta, eli se siis tarvi sen adapterin, no minähän sitten kaivoin sitä ja voi paska eihän sitä enää löydy ja ei löytynyt kirjastoltakaan… kyllä pisti vi*****an… ja ihan uudet ei kertaakaan käytetyt ja nyt en tee sillä mitään ku se hemmetin adapteri on hukassa…

        Pyörän avain on ollut hukassa maaliskuusta saakka eikä ole vieläkään löytynyt, ja seurauksena oli että pyörän lukko oli sahattava auki… Olen tullut avaimen kanssa kotiin, koska pyörää ei saa lukkoon ilman avainta, mutta en ehkä sisälle asti kun ei ole muistikuvaa siitä… Ja eipä ole löytyny.

        • Kristaliina
          9.10.2013 at 11:23

          Tsekkaa pesukoneen tiiviste! Joelin pyöränavain löytyi yks kesä sieltä :) Se hukkaa perinteisesti avaimensa juhannukseen mennessä. Seuraavana kesänä sitä ei sitten löytynytkään ja sahaushommiksi meni :)

          • Hannahi90 (Ei varmistettu)
            9.10.2013 at 16:30

            Aikas jännässä paikkaa ollu :) Mulla ei ollu silloin solukämpässä pesukonetta ja heinäkuussa muutin siittä pois niin se on joko jossain rompemuuttolaatikossa tai sitte on tippunu maahan pyörävarasto-ulko-ovi välille ja joku kone siivonnu sen pois… Tai sitte sille on käynyt kuten mun Savonia pikkulusikoille: jugurttipurkki ja lusikka kädessä keittiöön jätän ne sinne ja hetken päästä huomaan että jugurttipurkki on tiskialtaassa ja lusikka menny roskikseen, en muista löytykö vai olinko vienyt jo roskat.. Nyt pyörän vaijerilukon avain (joita on onneksi useampi ja yksi hukkui sen pyörän kiinteän lukona avaimen kanssa) löytyy kotiavainnipusta ja siitä olen todella tarkka että on matkassa ja tietopaikassa, kun kerran jäi avaimet sisälle asuntoon ja minä talvipakkaseen vähissä vaatteissa…

  • Annuskainen (Ei varmistettu)
    8.10.2013 at 12:20

    Meillä on takana jo toinen muutto, jonka jälkeen yhtään mitään ei löydy mistään. Jotenkin tavarat eivät muuton jälkeen ole löytäneet loogisia paikkojaan, varsinkaan kaikki pienet ja tärkeät, sellaiset, joita tarvitsee vain harvemmin. Pitäisi varmaan hommata sellainen koko seinän levyinen ”miljoonalaatikosto” jossa on erikokoisia laatikoita erilaisille tavaroille, jotka eivät itsestään etsiydy mihinkään järkevään paikkaan. Ehkä tämä sitten…

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 12:26

      Just tämä meilläkin! Tuntuu, että puutalossa niitä paikkoja ei vaan ole muodostunut!

      Luultavasti siinä alussa meillä oli niin paljon remppailua, raskaana olemista ja muuttolaatikoiden siirtämistä huoneesta toiseen (rempan takia), että tuollainen looginen tavaransijoittelu vaan jäi tekemättä. Ja nyt se tavara on jo niin vallannut joka kolon tästä talosta, että jälkikäteen organisointi olisi aika… ….huh. Puhumattakaan siitä, että enää opittaisiin laittamaan ne niille paikoille, kun nyt on tottunut toimimaan toisin…

      Ehkä sit ens muutossa :D

  • Kristaliina
    8.10.2013 at 16:46

    Kyllä – siivoaminen on pahasta :D

    Tää oli vähän outo käynti: lääkäri kuunteli sydämen ja keuhkot ja kiitti hei. Ei paljon mittailtu tai muuta :) Ehkä siksi, kun neuvolassa otettiin pituus ja paino mun äitiysneuvolakäynnin yhteydessä muutama viikko sitten. Silloin pituus oli 77,6 cm ja paino 8680g. Pään ympärys on kuulemma ainoa, mikä menee täydellisesti keskikäyrällä eli 46,5 cm. Joku luku sentään käyrällä :)

    • Emppuli (Ei varmistettu)
      8.10.2013 at 22:45

      Ooh, Silva pieni kirppu &lt;3 :D

  • Nuutsa (Ei varmistettu)
    8.10.2013 at 12:28

    Jos mulla on joku tavara kadoksissa, lähden miettimään että missä olen viimeksi sitä käyttänyt/tarvinnut. Esim. neuvolakortti. Se on ollut mukana neuvolassa, mitä on ollut mukana neuvolassa, vaunut, hoitolaukku, tsekkaa vaunun taskut, hoitolaukku jne.. Monesti myös tavara ei löydy, jos mielessään etsii tietyn näköistä asiaa ja se onkin toisen näköinen. Tarkoitan siis, että eikös teillä ollut ne hienot kannet siinä neuvolakortissa ja sitten jos etsiikin sitä perusneuvolakortin näköistä, niin aivot ei rekisteröi sitä päällystettyä, kun ajattelet etsiväsi sitä perusnäköistä koko ajan :) Ymmärtikö tätä nyt kukaan?

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 12:36

      Joo, ymmärrän hyvin! Mutta hih ne kannethan kyllä on tallessa :) Eli kortti hukkui jo sitä ennen valitettavasti… Laitoin muuten ne kannet nyt omaan äitiyskorttiini/muihin kakkosraskauteen liittyviin brosyyreihin, niin jos ne pysyisivät nyt tallessa :)

      Mäkin itse asiassa yritän just miettiä tuolleen, että missä olisin käyttänyt – ja mikä olisi looginen sijoituspaikka sen jälkeen. Neuvolakortista muistan, että se pyöri yksivuotisneuvolan jälkeen pitkän aikaa mun käsilaukussa. Sitten joskus oltiin kiireellä lähdössä jonnekin ja laukku oli taas pullollaan – katsoin että mitä hemmettiä mä tätäkin mukanani kannan – ja otin sen pois laukusta ja laitoin jonnekin. Siinä eteisessä, kengät jalassa seisten. Eli ei pitäis olla pitkällä.

      Mutta eteinen on myllätty nyt ihan perinpohjaisesti vaikka kuinka monta kertaa, samoin kaikki paikat (paperipinot/laatikot jne), mihin se olisi voinut siitä ajautua… Mutta sen on onneksi pakko löytyä joskus täältä meidän talon sisältä. Jostain.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    8.10.2013 at 12:53

    Viime talvena jossain postauksessa oli kuva sun punaisesta jumppa-alustasta, karseassa lumimyrskyssä teidän syreenipuskassa. Oiskohan siis jumppa-alusta lentänyt myrskyn mukana taivaantuuliin? :)

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 17:06

      Vau, hyvin muistettu! :) Joo, silloin se käytiin sieltä pois hakemassa (ja samoin muutaman kerran sen jälkeenkin), mutta tuulen mukana lähteminen on luultavasti kyllä sen jumppapatjan lopullinen kohtalo… Tuskin sitä kukaan sieltä ulkoa on ainakaan sisälle siirtänyt :)

      …jos ei mun äiti :D

  • Raks (Ei varmistettu)
    8.10.2013 at 13:38

    Sekaista on hyllyissä tms tasoilla, mutta en voi sietää tavaraa pyörimässä LATTIOILLA, edes kenkiä useampia pareja eteisessä :D Itse oon oppinu tavaroiden paikalleen laiton vanhemmilta, mutta ´elämänkokemus´ (eli miehen kans elely :D) on kyllä löystänyt tavasta, jopa hyvällä tavalla rentouttavasti: ei kaiken tarvi olla niin justiinsa :)
    Mies kyllä yleensä joutuu kysymään multa missä mikin voisi olla, mutta kyllä täälläkin on jotain ´pysyvässä tallessa´…
    Eikös se mee niin, että kun etsii ei löydä, mutta kun ei etsi, löytää :D

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 16:58

      Mulla on raja vaatteissa lattioilla – eijeijei. Paitsi likaiset vaatteet, ne on itse asiassa aika useinkin lattioilla, kun leväytän pyykkikorin ylösalaisin tai lajittelen pyykkejä kasoihin… Joelilla oli ennen tapana riisua vaatteensa lattioille, mutta hmm – yhtä äkkiä tajusin, että viime aikoina se ei ole enää tehnyt sitä. Johtuu varmaan siitä, kun tuo kissa tykkää mennä just sellaisiin läjiin oksentelemaan :D

      Elämänkokemusta sekin :D :D :D

  • Dalmi
    8.10.2013 at 13:48

    Kuulostaapa tutulta! :D Maksoin juuri laskuja automaatilla ekaa kertaa yli kymmeneen vuoteen, koska olen (taas) hukannut nettipankin avainlukulistan. Aikaisemmin se on putkahtanut esiin ennen laskunmaksupäivää, mutta nyt ei käynyt niin hyvä tuuri. Myös neuvolakortit ja kelakortit oli ennen aina kateissa, kunnes keksin säilyttää molempien lasten liput ja laput yhdessä isommassa lompakossa.

    Nyt olen hävittänyt henkkarini. Onkohan ne karanneet yhdessä avainlukulistan kanssa?