Kuinka erkauma kesytetään

Terkut kolmannelta fyssarikäynniltä!

Sain siis synnytyksen jälkitarkastuksesta lähetteen fysioterapiaan erkauman takia. Täällä Helsingissä tällaista synnyttäneiden fysioterapiaa järjestetään käsittääkseni ensisijaisesti ryhmämuotoisena netissä tai paikan päällä (tietoa täällä ja täällä). Hmm voinkohan sanoa itseäni kuitenkin onnekkaaksi tai onnettomaksi, sillä itse sain lähetteen ihan henkilökohtaiselle vastaanottoajalle.

Onnekkaaksi siksi, että tuollaisen lähetteen sain. Mutta heh onnettomaksi tietysti siltä kannalta, että ihan vähäisellä erkaumalla en varmaan olisi tällaista lähetettä saanut.

Se fyssarilla käynti on ollut mahtavaa.

Tämä EI ole raskauskuva. Tämä on 5 päivää sektion jälkeen.

Heti ensimmäisellä käynnillä olin innoissani: sain nimittäin kotiin viemisiksi liikkeitä. Uuuu, ihan oikeita liikkeitä! Jotenkin jo pelkästään se tuntui mahtavalta. Että todellakin on jotain liikkeitä (lähinnä hengittelyä ja syvien vatsalihasten etsimistä), joita voin palautumisen edistämiseksi tehdä.

Koko tämä erkauma-asia ei siis ollut minulle mitenkään uutta: olen aivan varma, että jo toisen raskauden jäljiltä minulla oli erkaumaa. Asenteeni silloin oli kuitenkin mallia ”mitä mä sillä tiedolla teen”, eli oikeastaan en uskonut, että sille on mitään tehtävissä. Elämän jälkiä ja silleen.

Mutta kun nyt kolmannen raskauden jälkeen erkauma (ja etenkin vatsan alueen kivut sektion jälkeen) olivat sen verran selvät, asenne kuin itsestään oli toisenlainen: totta kai tätä pyritään kuntouttamaan.

Reilu 7kk sektion jälkeen, vatsa rentona.

Sain siis lähetteen fysioterapiaan lääkäriltä jälkitarkastuksen yhteydessä. Sen jälkeen tapahtui pieni väärinkäsitysviivästys: jäin odottamaan kotiin saapuvaa ajanvarauskutsua. Nooh, sitä ei koskaan tullut – aika olisi pitänyt tajuta varata itse.

Kun sitten lopulta sain kuulla, että ajan voi varata ihan itse soittamalla, sainkin peruutusajan jo samalle päivälle. Ensimmäiselle fyssarikäynnille menin siis marraskuun alussa. Sektiosta oli siinä vaiheessa kulunut noin 4,5 kuukautta.

Ensimmäisellä fysioterapiakäynnillä käytiin tarkemmin läpi ensinnäkin arven käsittelyä – tästä olin saanut jo ohjeita neuvolassa, mutta ”kädestä pitäen” -kertaus teki kyllä hyvää! Lisäksi sain ensimmäisiä harjoituksia, jotka tosiaan olivat lähinnä hengitystä ja syvien vatsalihasten tunnistamista ja löytöä. Ihana tunne, kun huomasin löytäväni ne kyllä suht helposti: jesh siellähän ne ovat! Ihan tallessa siellä!

Kotitehtäväksi sain päivittäiset harjoitukset sekä arven että syvien vatsalihasten (lue: sen hengittelyn) kanssa.

Toinen fysioterapiakäynti oli noin kuukautta myöhemmin marras-joulukuun vaihteessa. Tällöin sektiosta oli kulunut noin 5,5 kuukautta. Tällä käynnillä tsekattiin edistys – ja tuli kannustusta, syvät vatsalihakset tuntuivat jo vahvemmilta. Arven käsittelyssä olin ollut hieman laiskempi, myönnettäköön.

Toisella käynnillä sain myös hieman lisähaastetta aiempiin harjoituksiin sekä yhden kokonaan uuden seinää vasten tehtävän koontiharjoituksen.

Toisen ja kolmannen käynnin välissä kotiharjoitteluni hieman (lue: täysin) lässähti, sillä elämässä tuli paljon muuta juuri silloin päälle. Tein kyllä hajanaisesti muistaessani harjoituksia, mutta säännölliseen harjoitteluun loppui vaan täydellisesti kapasiteettti.

Kolmas fysioterapiakäynti olisi pitänyt olla taas kuukauden päästä tammikuun alussa, jolloin sektiosta olisi ollut noin 6,5 kuukautta aikaa. Meillä oli kuitenkin korona silloin ja jouduin siirtämään aikaa; seuraava aika löytyi vasta kuukauden päästä helmikuun alussa. Eli sektiosta aikaa noin 7,5 kuukautta.

Tällä käynnillä tarkistettiin taas tilanne ja sain useampia uusia harjoituksia. Jesh! Intoa puhkuen ja monistenivaska takin taskuun kääräistynä lähdin taas Malmilta kotiin.

Neljäs aika on sitten huhti-toukokuun vaihteessa. Kysyttiin, että haluanko vielä tämän uuden neljännen ajan. No todellakin haluan.

Reilu 7kk sektion jälkeen, syvät vatsalihakset jännitettynä.

Niin, se tilanne.

En tarkalleen edes tiedä, mikä se erkauman tilanne varsinaisesti ihan alkuun oli. Muuta kuin että ilmeisesti aika massiivinen. Näin pienenpienellä Lapin lisällä voisin todeta, että todennäköisesti erkaumanmittaajan käsivarsi olisi hulahtanut kyynärpäätä myöten sisuskaluihini. Tuntui, että koko vatsa oli pelkkää erkaumaa.

Nyt kolmannen fysioterapiakännin jälkeen erkaumaa oli noin 2,5 sormen leveyden verran. Kahta sormea kuulemma usein pidetään erkauman määrittelyn ”raja-arvona”. Eli edistystä on tullut. Toki se edistyminen on ollut hidasta, mutta se ei oikeastaan harmita minua yhtään. Hidasta on ollut mun harjoittelukin, ha!

Ja mulla on vahva luottamus siihen, että tilanne tästäkin edelleen vielä jonkin verran korjautuu.

Okei ihan pian en ole zumba-tunnille lähdössä rytkyttämään (kun en vielä voisi kuvitella edes ottavani juoksuaskelia), mutta hei kyllä se aika vielä tulee.

Mun erkauma on navan yläpuolella – se kuulemma voi olla yläpuolella, alapuolella tai molemmissa.

Vaikka ei se navan alapuolinen vatsaosuuskaan kyllä ihan normaalilta näytä. Mutta ehkä se on sitten jotain rasvaa vaan.

Niin siitä näyttämisestä puheen ollen: mun erkauma näkyy kyllä ihan selvästi päälle päin. Eli vatsassa on aivan selvät ”muhkurat”, ilmeisesti ne vatsalihaksen reunat siellä pullottavat molemmin puolin. Vähän erikoisen näköistä, hah. Hyppyrivatsa!

Mutta se nyt on vaan ihan ulkoista.

Plus-puolia sitten on se, että ilmeisesti lantionpohjan lihakset minulla ovat ihan hyvässä kunnossa – esimerkiksi koronanjälkeisyskässä en edes muistanut, että olisi pitänyt pelätä lirahtelua. Trampoliinille en kyllä silti lähtisi.

Ja toinen positiivinen puoli mulla on se, että minkäänlaisia selkäkipuja tai vastaavia tästä ei ole tullut. Pelkästään vatsan alueen herkyyttä ja paranemisen hitautta.

Joten hiljalleen ja ihan hyvillä mielin kohti pienempää koloa vatsan keskellä. En toki oletakaan, että tämä mitenkään kokonaan palautuisi – eikä tarvitsekaan. Elämän merkkejä, kuten raskausarvetkin.

En pienistä kolhuista juuri hetkahda.

 

PS. Sektiosta toipumisesta aiemmin täällä.

38