Ensimmäinen lautapeli: Hedelmätarha

Sain tämän lautapelivinkin itse asiassa jo keväällä Isyyspakkaus-blogin puolelta; heidän naperonsa sai 3-vuotissynttärilahjaksi Timanttiponit-pelin, ja keskustelussa moni lukija suositteli myös Hedelmätarha-nimistä peliä.
”Timanttiponit, Hedelmätarha, Timanttiponit, Hedelmätarha, Timanttiponit, Hedelmätarha”, painoin hatarastitoimivaan mieleeni.

Etsin sitten noita pelejä jo alkukesästä naperokaverille synttärilahjaksi BR-lelusta – mutta ei. Siellä ei itse asiassa ollut yhtään tällaista 2+ -ikäluokan lautapeliä. Ja kun kysyin myyjältä, hän luuli minun tarkoittavan palapelejä. Ilmeisesti oli vieras juttu, että jo tuonikäisille olisi lautapelejä tarjolla…?

No, nyt muutama viikko sitten oltiin ihan muilla asioilla Kaaren Prisman leluosastolla, kun silmiini osui – tadaa – Hedelmätarha! Muitakin samantyyppisiä pelejä siellä olisi ollut (ei kylläkään Timanttiponeja), mutta ajattelin luottaa Isyyspakkauksen lukijasuositukseen.

Ja onneksi luotin!

Suositus nimittäin lähtee täten eteenpäin: tää on tosi kiva peli!

Pelissä on tosi kivaa se, että pelaajat eivät kilpaile keskenään, vaan yhdessä. Ainakin itsestäni tuntuu, että näin voitot ja häviöt on jotenkin mukavampi käsitellä naperon kanssa.

Pelissä siis heitetään noppaa vuorotellen, ja sen mukaan joko siirretään hedelmiä puusta omaan (tai siis pelaajien yhteiseen) hedelmäkoriin. Yksi nopansilmä näyttää kuitenkin korppia: silloin pääsee nälkäinen korppi liikkumaan yhden askeleen eteenpäin. Jos kaikki hedelmät ovat korissa ennen korpin perilletuloa, pelaajat voittavat.

…ja jos taas korppi ehtii ensin maaliin, se pääsee syömään loput hedelmät ja voittaa. Kas näin.

”Eiiiiih, korppi voitti!!!!”

Lautapelin säännöt olivat sopivan selkeät ainakin tälle 3-vuotiaalle – ja varmasti jo nuoremmallekin, veikkaisin. Suositusikä tosiaan 2+. Isyyspakkauksen bloggauksen lukeneena päädyin selittämään ennen pelin korkkaamista jotenkin, että ”tämä on sellainen lautapeli, ja se on siinä mielessä erilainen kuin leikki, että tässä on sellaiset säännöt, joiden mukaan tätä voi pelata”. Ja sitten tärkeänä etsittiin pakkauksesta sääntökirjanen ja  yhdessä luettiin säännöt – ja tirppana ihan leijui sellaista ”olen iso tyttö ja ymmärrän tämän homman” -ylpeyttä.

Voi mikä iso tyttö tosiaan <3 <3 <3

Vaikka ei tämä kyllä ensimmäinen varsinainen pelikerta ollut; on meillä pelattu aikaisemminkin mm. muistipeliä ja sellaista perinteistä eläinlottoa (omilla säännöillä). Aaa ja dominoakin, omilla säännöillä sitäkin.

…mutta ovat nuo pelin osat tietysti myös sellaisia, että ne kannustavat leikkiin muutenkin. Välillä hedelmiä piti maistella ennen koriin laittamista:

”Mums mums mums mums hyvää päärynää!”

…ja kun peliä oli pelattu muutaman kerran, kuului tirpan mielipide:
”Nyt minä olen pelannut tarpeeksi, nyt minä haluan vaan leikkiä tällä.”

No, sehän sopii.

Joelin ensimielipide pelistä muuten oli, että ”ei ei ei ei ei tuollaista meille”. Ihmettelin, että miksi ihmeessä – meidän kotinörttihän harrastaa pelailua itsekin. Selitys: ”en halua meille lisää sellaisia asioita, joissa on sata pientä osaa ja jotka ovat sellaisia, että kun niistä yksi hukkuu, sillä ei tee enää mitään.”

Hmmm. Ihan hyvä pointti.

No, tässä osat toistaiseksi tallessa. Eikä tässä pelissä yhden osan hukkuminen oikeastaan haittaisikaan.

Kunhan se hukkuva juttu ei ole noppa.

Suositteluni siis Hedelmätarhalle!

 

You Might Also Like

  • SB (Ei varmistettu)
    22.7.2015 at 17:10

    ..ja jos noppa hukkuu niin Joel kyllä tietää mistä saa blanko-noppia.

    • Kristaliina
      22.7.2015 at 18:10

      Aaa joo totta! Mulla itsellä ei ole mitään käsitystä :)

  • HelloAochi
    22.7.2015 at 17:15

    Jatkossa pelihommiin kannattaa ottaa suunnaksi lautapelit.fi Kampin tokassa kerroksessa :)

    • Kristaliina
      22.7.2015 at 18:13

      Ai niillä on myymäläkin! Mä tätä bloggausta kirjoittaessa googlasin noita Timanttiponeja ja päädyin just tuon kaupan nettisivulle! Tarkasti en muuten muista, mutta mun mielestä meidän ostama Hedelmätarha oli tuon kaupan nettihintaa halvempi…

    • Piipo79
      22.7.2015 at 18:45

      Siellä on niin hyvä palvelukin! Ja voi mahti mut aikuistenkin pelejä! Ihan vaan, koska on kotimainen liike extrahyvällä palvelulla ja valikoimallakin, ostan sieltä aina pelilahjat!

      • Kristaliina
        22.7.2015 at 19:00

        Kuulostaapa hyvältä! …ja kun tuollainen lautapeli on tosiaan niin kiva synttärilahjakin… Okei nyt meidän naperokaverit tietää, mitä meiltä saa jatkossa aina synttärilahjoina :)

  • Kahvittelija
    22.7.2015 at 17:56

    Ollaan oltu tänään samoilla blogiaaltopituuksilla :D sain just väkerrettyä pari viikkoa luonnoksissa pyörineen lautapelipostauksen valmiiksi ja sit tulin katsomaan, että mitäs muut ovat tänään kirjoitelleet ja näin sun postauksen. Hedelmätarha vois olla aika hauska esikoisen mielestä! :)

    http://www.lily.fi/blogit/kahvia-kiitos/lautapeleja-lapsille

    • Kristaliina
      22.7.2015 at 18:09

      Hehee, mäkin huomasin! Great minds think alike! …niin ja myös me! :)

  • AaHoo (Ei varmistettu)
    22.7.2015 at 18:18

    Pakko kommentoida (uusiksi) noita tirpan ylisöpöjä silmälaseja! Niiden innoittamana ostin itselleni uudet vastaavantyyppiset rillit :)

    • Kristaliina
      22.7.2015 at 18:23

      Hihihihi kiitos! Hei olitko sä aiemminkin, joka mainitsi ostaneensa samanlaiset (mulla välillä unohtuu vastata; saattoi käydä niin – sori)…? Vai onkohan jo useammatkin ”inspired by tirppa” -lasit maailmalla liikenteessä…? :)

      Noi näissä kuvissa olevat on tirpan vanhat lasit. Tai no siis vuoden vanhat. Nyt keväällä Silva sai uudemmatkin (vahvemmat) lasit ja saa käyttää kumpia haluaa. Niinku kato tyylin mukaan voi valita, tai sen päivän fiiliksen <3

      • AaHoo (Ei varmistettu)
        22.7.2015 at 19:57

        Joo minä se olin aiemminkin, pakko oli uusiksi huudella :). Olin vaan mun miehelle, että kato, tällaiset lasit mä haluan seuraavaksi :D. Ja siis noista vanhoista lähti mun insipiraatio :)

        Ihania ootte &lt;3

  • rinkeli
    22.7.2015 at 20:54

    Kannattaa katsastaa muitakin noita Haba-merkkisiä pelejä. En ole törmännyt varmaan yhteenkään huonoon :) Duunissa pelattu paljon noiden pelejä. 

  • morning glory
    22.7.2015 at 21:18

    Hei jes, hyviä lautapelivinkkejä tuli täältä. Meidän kolmevuotias tykkää pelata tosi paljon, mutta meillä ei ole kun ihan muutama peli, josta toinen on mun lapsuudestani ja siitä on jo muutamat palat hävinneet ja toinen on taas muistipeli, joka ei ole kauhesti tyttöä sytyttänyt. Mutta täytyy kokeilla tuota hedelmätarhaa ainakin :) 

  • MiituOriginal (Ei varmistettu)
    22.7.2015 at 21:36

    Onko Ti-Ti-ranneke pitkäaikaissäilytyksessä ranteessa, vai onko kuvat otettu heti reissusta kotiuduttua?

    Meillä on pelailut lähteny nyt kunnolla käyntiin tuon vuotta vanhemman kanssa, ja jaksaa ajoittain pelata esim. Kimbleäkin pitkän pelin. Aika voitontahtonen tää meidän tapaus vaan on, et joku tommonen, missä tavoitellaan jotain yhdessä, vois kyllä olla tosi hyvä välissä. Tosin siihen tarpeeseen käy palapelitkin erinomaisesti nyt, kun nekin on todella alkanu kiinnostaa. Siinä taas antaisin muuten ehkä hitusen arvoa tabletille, minkä avulla tyttö jaksoi uudestaan ja uudestaan harjoitella noita palapelien kokoamisia, kun kärsivällisyys ei riittäny pyörittelemään tavallisia paloja. Ja olipahan jotain mielekästä (ja sallittua…) tekemistä talvella, kun pikkusiskon hoito vei ajoittain oman ajan lähes täysin. Joka tapauksessa: vuosi sitten tehtiin kuuden palan palapeliä – hätinä 20 palan palapeliä avustettuna – nyt tekee yksin 104 palan palapeliä, joka on ehkä noin viis kertaa tehty yhdessä.

    • Kristaliina
      23.7.2015 at 09:36

      Hihi hyvin bongattu! Nuo taitaa olla pari päivää reissun jälkeen; se ranneke oli sen verran löyhällä, niin sen sai välillä pois, ja sit se on taas haluttu takaisin ranteeseen :)

      Vautsi, mikä palapelitaituri! Meidän tirppana ei ole toistaiseksi vielä koskaan oikein palapeleistä innostunut. Ensin ajattelin, että sillä vois olla jotain tekemistä tuon näköasian kanssa, mutta kyllä se toisaalta nyhertää kaikkea muuta pikkutarkkaa, niin kuin jo talvella sellaisia kisuja &vaatteita, joissa taisi olla ikäsuositus 6 :) Ehkä pitäisi useammin rohkaista palapelien pariin; ehkä se innostus kasvaisi, kun näkee että osaa :)

  • Shazzeen (Ei varmistettu)
    22.7.2015 at 23:02

    Meiltä suosittelut saa Haban Kalastuspeli, 2+ -vuotiaille. Ollut kovasti tykätty :) Samaa sarjaa on kai myös joku maatila-aiheinen pikkuisten peli.

    https://www.prisma.fi/fi/prisma/haba-kalastus-ensipeli

    • Kristaliina
      23.7.2015 at 09:32

      Joo, just tätä katselin toisena vaihtoehtona! Mutta sitten päätin noudattaa tuota kuulemaani suositusta, kun sitä niin kovasti kehuttiin. Mutta kiva kuulla, että tämäkin ois kiva! Harmi, että ei ole meillä mitään synttäreitä tulossa, tiedetään mitä pyydettäisiin :) Ehkäpä jouluna, onhan tuossa toinenkin naperopelailija tulossa :)

      • Shazzeen (Ei varmistettu)
        23.7.2015 at 13:16

        Joo, ehkä jouluun mennessä jo kaipaatte vaihtelua peleissä ;) Täytyypä meidänkin laittaa toivelistalle tämä Hedelmätarha, näyttää tosi kivalta! Itse olen aina ollut suuri lautapelifani ja yritän saada lapsetkin pelailemaan niitä ja välttämään tietokonepelejä, niin kauan kuin mahdollista :D

  • Tommi K
    23.7.2015 at 01:08

    Hei, hyvä kun muistutit. En olekaan saanut aikaiseksi hankkia tuota peliä. Kuulostaa kivalta. Timanttiponit on meillä edelleen suuressa suosiossa.

  • ... (Ei varmistettu)
    23.7.2015 at 09:07

    Täällä olikin sanottu jo melkein kaikki mitä tulin sanomaan, mutta komppaan nyt silti! Eli lautapelit.fi on ihan ehdoton paikka pelien ostajalle. BR-leluihin olen ollut aika pettynyt nyt kun olen lyhyen ajan sisällä vieraillut muutaman kerran. Ihan krääsäkauppa! Päätinkin, että jatkossa asioin mieluummin pienissä, yksityisissä lelukaupoissa joita Helsingistä löytyy useita, tai sitten vaikka ihan Prismassa. :D Ja meiltä myös ääni Haban kalastus-pelille, tai oikeastaan mille tahansa Haban pelille! Ne on ollut hyviä kaikki. :)

  • Jenni_Kuperkeikkaseikka
    23.7.2015 at 12:16

    Joo hei, tämä olikin hyvä juttu!

    Kannattaa tarjota pelihetkiä pienillekin. Meillä on nyt 2,5-vuotias ja pelataan useampaakin peliä: lottoa, muistipeliä, Hopp Hopp -peliä (hypitään kiveltä kivelle pelilaudalla) ja muutamaa isommillekin tarkoitettua peliä helpotetuilla säännöillä. Esimerkiksi Scrabblea (sanapeli) me ”pelataan” myös siten, että lapsi etsii kirjainten joukosta tuttuja kirjaimia (tunnistaa muutamia) ja asettelee niitä pelilaudalle. 

     

  • -jenni-
    23.7.2015 at 16:53

    Ei liity aiheeseen, mutta pakko todeta, että tää heinäkuu on ollut pidempi kuin tammikuu. Ei mulla muuta…

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    23.7.2015 at 17:46

    Meillä pelataan paljon 3,5v. tyttösemme kanssa, melkein joka ilta lopetataan perheen yhteiseen pelihetkeen tai palapelin kokoamiseen.

    Aloitettiin perinteisillä lotto-peleillä, sitten dominoa (avoimin kortein, meillä on monta versiota, sekä kuvilla että ihan perinteinen aikuistenkin versio menee) ja muistipelejä (alkuun vain pieni määrä pareja, näitäkin on monta erilaista). Uusin suosikki on Oppi ja ilo sarjan Rapuralli (http://www.lautapeliopas.fi/peliarvostelut/rapuralli/) ja sitten kirpparilta löytynyt ostoslistapeli, niin ja päiväkodissa lapsi on tykännyt kovin Chocosta (klassikko jonka muistan omasta lapsuudesta). Meillä kaikki pelit on sellaisia joissa joku voittaa ja se joku ei suinkaan aina ole lapsi (alkuun oltiin aika lempeitä, mutta nykyisin saa pelata muistipeliä ihan tosissaan ja silti häviää :)). Kimbleäkin kokeiltiin, vielä pari kk sit se oli lapselle vähän vaikea, mutta nyt voisi onnistua kun pelilaudalla nopan avulla liikkuminen on tullut tutuksi. On kyllä tosi hauskaa kun lapsi on kiinnostunut peleistä, niitä on kiva pelata yhdessä (ja kivaa siksikin että meillä on yksi yläkaappi täynnä mun ja miehen lapsuuden lautapelejä :D)).

    Palapeleissä meillä kiinnostus menee kausittain. Tällä hetkellä palapeleissä 50 palan pelit on vähän vaikeita, mutta toisaalta 20-25 palan pelit turhan helppoja. Näitäkin tehdään tällä hetkellä päivittäin, joten onni on iso kasa Tallinnasta ostettuja palapelejä (1,3e/kpl).

  • Vyyhti (Ei varmistettu)
    24.7.2015 at 18:22

    Hedelmätarhaa olen monesti katsellut, mutta vielä on kokeilematta. Eläinpyramidia kokeiltiin kirjastolla ja se vaikutti aika kivalta, mutta oli vielä vähän hankala meidän alle 3-vuotiaalle. Leikittäväksi ja rakenteluun sopisi jo nyt ja pelillisesti kiinnostaisi varmaan pitkään. Aiemmin kehutun kalastuspelin muksu sai 2-vuotislahjaksi ja siitä on meilläkin tykätty kovasti.

    Tämän hetken suursuosikkeja naperolla on reissusta ostettu Bisous Dodo -korttipeli. Ideana pelissä on laittaa paperinukkelapsi nukkumaan pelilaatikkosänkyyn. Aikuinen on pelinjohtaja ja lapsi pelaa: kortteja käännetään pakasta yksi kerrallaan siihen asti, että on saatu kerättyä pelin lapselle tyyny, peitto ja nalle. Muut kortit ovat joko ”palkintoja” (jotka lunastetaan pelin lopussa) tai aurinkokortteja, joiden tullessa joutuu luovuttamaan palkintokortteja pois. Kun peli päättyy, paperinukkelapsi nukahtaa ja oikea lapsi saa kerätä palkintonsa eli käyttää ne kortit, jotka on saanut kerättyä pakasta. Palkintoina lapsi saa vanhemmalta erilaisia pusuja, lauluja, silityksiä yms. Muksu rakastaa peliä ja aikuisenkin näkökulmasta se on tosi toimiva: helpot ja selkeät säännöt, kaunis ulkonäkö ja kiireetöntä yhdessäoloa ja läheisyyttä lapsen kanssa. Menee pieneen tilaan ja toimi hyvin myös reissussa. Peli sopii hienosti iltahetkiin, koska ”aina voittaa”, mutta myös pettymyksen sietämistä saa harjoitella lempeästi, kun väistämättä kortteja myös menettää jonkin verran. Kerrassaan nerokas peli, jos minulta kysytään, ja veikkaan että teilläkin saatettaisiin tykätä kovasti. Suomesta ei peliä taida saada, mutta sehän nyt ei ole iso ongelma nykyään. Tässä vielä linkki, mistä voi katsella kuvia: http://www.toyjeanius.co.uk/night-night-kisses-card-game-by-djeco-3619-p

    • HelKaMa (Ei varmistettu)
      24.7.2015 at 21:35

      Jos eläinpyramidi vaikutti kivalle, niin suosittelen vähän saman tyyppistä Keinuva Kuu peliä. ( http://www.satuli.fi/fi/ws/12/381/tasapainopelit/keinuva+kuu.html ) On ollut ihan hitti meillä kaksivuotiaasta alkaen, harjaannuttaa motoriikkaa ja samalla oppii värejä jne.. :)