Ensihavaintoja Suomesta, vol. 2

Tällaiset muistiinpanot täytyy muuten tehdä heti Suomeen paluun jälkeen – muutoin ne hyvin nopeasti haalistuvat. Eli kuten olen ennenkin todennut, pidemmän poissaolon jälkeen täältä kotimaasta näkee selvästi sellaisia asioita ja piirteitä, joita täällä asuessa ei muuten tule huomanneeksi. Mutta ensimmäisinä päivinä kotimaahan paluun jälkeen ne huomaa! Näkee ikään kuin tutut jutut uusin silmin hetken aikaa.

Vuonna 2019 (haa päivälleen samana päivänä!) olen kirjoittanut ensihavainnot Suomesta näin. Silloin olimmekin pidempään poissa, nyt ”vain” kuukauden.

Tässä meidän ensipäivien havaintoja Suomesta:

Täällä on HILJAISTA. Siis ihan älyttömän hiljaista. Tämä iski silmille (korville) heti Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun astuimme sellaisesta lentoputkesta halleihin. Porukkaa oli siellä valtavasti – seuraava koneellinen portilla odottamassa – ja silti oli aivan hipihipihipihiljaista. Siis ihan hurja määrä väkeä ja kaikki ihan hiljaa, whaaaaat?

Myös lapset huomasivat heti tämän tosi kummallisen huomion. Kun me juteltiin ns. ihan normaalisti, meidän äänet raikasivat hallissa. ”Hei puhunko mä jotenkin tosi kovalla äänellä?”, lapsikin kysyi.

Kotona ilmalämpöpumpun humina on välillä voimakkain ääniärsyke. Aika korviahuumaava muutos Espanjan-asuntoon, jossa katumökä ei tauonnut muuten kuin korvatulppiin.

Mustat ulkotakit. Haha taas! Tämä vaan jotenkin osuu aina silmään. Yksittäisiä väriläiskiä toki löytyy (noin yksi sadasta: bongattu esimerkiksi keltaiseen jättivillapaitaan pukeutunut kevätmies!), mutta enimmäkseen suomalaisten ulkotakkien ”väriläiskät” näyttäisi olevan tummansininen, maastonvihreä tai oikein villiksi heittäytyvällä tumma viininpunainen.

Tämän havainnon toki oon tehnyt Suomessa ollessakin, mutta etenkin espanjalaisen värikkäämmän pukeutumisen jälkeen tämä on vaan niin silmiinpistävää.

Kotona on kuiva sisäilma. Hitto mun naama ja huulet halkeaa!

Koti on myös jotenkin pehmeä. En osaa oikein kuvata tätä muuten. Selitin Joelille näillä sanoilla: ”meidän koti tuntuu jotenkin pehmeämmältä kuin Espanjan-koti”, ja Joel ymmärsi heti. Varmaan se on jotenkin puutalo ja paljot tekstiilit. Kaikuu vähemmän? En tiedä. Tuntuu vaan pehmeämmältä.

Pehmeydestä puheen olleen: meillä on liian pehmeä patja. Kyllä se kovempi vaan oli parempi nukkua. Lisäksi näin monen monen Espanja-talven jälkeen olen valmis myöntämään, että mä taidan tykätä niistä Espanjassa tyypillisistä pitkulaisista kovista oudoista tyynyistä.

Automaattivaihteet. Haha tämä liittyy tietysti omaan autoon vs. vuokra-autoon. Mutta hitsi että oli vaikeaa alkaa ajaa taas omalla automaattivaihteisella autolla! Autoa eka kertaa käynnistäessä mun piti ihan kyykistyä lattialle katsomaan, että onko siellä oikeasti vaan kaksi poljinta. Eka ajomatkaa ajaessa mulla oikea käsi vispasi koko ajan ilmaa vaihdekepin päällä ja vasen jalka pumppasi tyhjää kytkintä etsiessään. Onko nyt siis ihan totta, että mun risteyksessä ei tarvitse muuta kuin painaa jarrua ja sit kaasua…?

Tyhjät tiet. MISSÄÄN EI OLE KETÄÄN! Jopa Sturenkatu ja Mäkelänkatu vaikuttivat ihan autioilta. Töölöstäkin oli ihmiset jotenkin ufokaappauspoistettu.

Suojatiet. Espanjassa jalankulkijoille pysähdytään aina. Myös Suomessa pitäisi pysähtyä, mutta eipä porukka pysähdy. Se tuli konkreettisesti huomattua, kun jouduin ylittämään viikonlopun aikana useamman kerran Mäkelänkadun sellaisesta kohdasta, jossa ei ole liikennevaloja. Siinäpä sain seistä (pari kertaa jopa lapsen kanssa), eikä kukaan pysähtynyt pienelle ja isolle jalankulkijalle.

Pääsin myös jalankulkijana keskelle giljotiiniefektiä: eli yksi auto pysähtyi, mutta seuraavan kaistan auto kaahaakin täysillä yli suojatien. Vaaratilannetta ei sinänsä tullut, sillä näin heti kaukaa, että se toisen kaistan auto ei aio pysähtyä. Lisäksi pysähtynyt auto ystävällisesti painoi tööttiä varoittaakseen. Itsehän spontaanisti elehdin käsiäni heiluttaen ja elehtien kaaharin perään. (en tarkoita kansainvälistä käsimerkkiä, vaan yleistä käsillä puhumista)

Liikennekäyttäytymisestä vielä. Ahhhaha tästä en ole ylpeä. Lauantai-iltana otin myös töötti- ja käsimerkkiyhteen Yango-kuskin kanssa. Siis oikeasti en väistänyt vaan jäin siihen pidemmäksi (siltä se ainakin tuntui) aikaa rähisemään ja puolin ja toisin tööttäilemään, ahhhahaha. Mulla oli siis selkeä etuajo-oikeus, mutta silti hän yritti mennä röyhkeämmän ja isomman oikeudella ensin. Mä olisin tavallisesti väistänyt ja puhissut itsekseni, mutta nyt olin jotenkin liian väsynyt ja liian Espanjasta-palannut nöyrtyäkseni.

Niinpä pokkana rullailin ikkunan auki, sieltä huutelin ja heilutin just sitä samaa itseilmaisevaa käsiheilutusta, kommunikoin kaikilla kielellä ja tööttäilin takaisin isolle miehenköriläälle isossa autossaan. Ja siis MÄ TÖÖTTIVOITIN. Espanja opetti! Yango-mies lopulta peruutti sen pari metriä, mikä piti peruuttaa väistääkseen. Ha! Mutta jälkikäteen lähinnä nolotti. Pitäisi vaan antaa urpojen olla urpoja (eikä sitä tiedä, vaikka sieltä tulisi joku sekopää päälle), mutta mulla tuli joku patoutunut ”nyt tämä äiti-ihminen puolustautuu” -efekti päälle.

Puheripuli. Musta jotenkin taas tuntuu, että jään juttelemaan ihmisten kanssa vähän liian pitkään ja vähän liian intensiivisesti niin, että alan jo huomata vastapuolessa kiusaantuneisuutta. Suomalaiset ottavat tällaisessa tilanteessa vaivihkaisia askelia taaksepäin ja alkavat pälyilemään jonnekin puidenlatvoihin kohti talitinttejä. Uuups, sori, vaikenen ihan kohta.

Ajankäyttö. Haha en ole koskaan ollut niin kiireinen kuin Espanjassa maaliskuussa 2023. Okei, okei, tämä vaatii vähän selitystä.

Suomessa siis lapset voivat tietysti lähteä ulos itsekseen – tai ylipäänsä ovat koulussa arkipäivisin, poissa kotoa siis. Mutta Espanjassa ensinnäkään alle 12-vuotiaat eivät saa liikkua yksin missään ulkona. Ja toiseksikin tänä talvena lapset kävivät koulua kotoa käsin niin, että minä opetin. Eli olimme lasten kanssa oikeastaan ihan koko ajan yhdessä. Se oli totta kai ihanaa! Mutta myös aika hektistä. Tunnin harrastuksia oli muutama kerta viikossa, mutta sinnekin piti viedä ja hakea ja tavallisesti siinä välissä käydä hoitamassa joku asia.

Plus että open kainalossa oli koko ajan yks vauva. Plus se, että meillä oli ihan valtava paine koko ajan nauttia-riemuita-iloita, eli tehdä tavalliset viiden kuukauden jutut kuukauden aikana. Niinpä kuukauden jälkeen on olo kuin olisi maratonin juossut. Kun lapset tänään lähtivät kouluun Suomessa ja mulla oli muutaman tunnin ajan käsissä vain vauva, ehdin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vähän hengittää. Noin puolen tunnin ajan. Ennen kuin kiiruhdin luomen poistoon Töölöön, haha.

Mutta siis tajusin konkreettisesti, miten iso juttu se on, että Suomessa lapset voivat jo tuonikäisinä liikkua itsekseen tai vaikka ulkoilla ilman aikuisia – ja millaista se on, kun ei voi.

Aurinko. Kevätauringossa käänsin kasvoni kohti aurinkoa ja sanoin aaaaaah. Vaikka sitä aurinkoa oli saanut Espanjassa kuukauden verran. Mutta miten se vaan tuntuukin täällä Suomessa vielä suloisemmalta!

 

Havainnot vuonna 2019 täällä. Kuvista muuten näkee, miten paljon pidemmällä kevät on ollut silloin: krookusten tilalla on nyt puolen metrin lumihanki!

34

You Might Also Like

  • A
    3.4.2023 at 18:07

    Just kun luin Valeäidin blogista ettei alle 12v. saa liikkua Espanjassa itsekseen, ryhdyin miettimään, että kun oltiin siellä lomailemassa, niin lähetettiinköhän lapsi itsekseen jonnekin (eipä sillä, meidän melkein 11v. voisi hyvin käydä 12-vuotiaasta koon puolesta). Todennäköisesti kumminkaan ei, mutta sekin lähinnä kielimuurin takia, eli kun lapsen kielitaito on rajallinen, niin siksi yhdessä liikkumasta ulkomailla. Ei siis tullut pieneen mieleenkään ettei lapsi saisi itsekseen liikkua :) Tervetuloa takaisin Suomeen! Hassusti on tosiaan talvi edelleen voimissaan (eipä ole 11 vuoden aikana käynyt niin, että stadissa voisi hiihtää lapsen synttärinä, mutta tänä vuonna ois onnistunut.

    • krista
      3.4.2023 at 19:28

      Meillä lapset oli Espanjaan mennessä ihan, että ”jee, mehän voidaan mennä noille rannan leikkipaikoille itsekseen, kun se on vain tien ylitys ja sit kävelytietä”. No nii-in, Suomessa tosiaan voisi, mutta ei Espanjassa. Pienempien lasten kanssa tätä ei niin huomannut (kun lasten kanssa oltiin joka tapauksessa aina mukana), mutta näin koululaisten kanssa kyllä tosiaan huomasi eron: jos vaikka halusi illalla ulkoilua, niin sinne piti aina lähteä aikuisen kanssa ja muutenkin jotenkin suunnitella ja sumplia. Kun taas Suomessa on silleen ”tuossa on ovi, heippa” :D

      Ja kiitos! Tuntuu tosiaan vähän hassulta, kun ihan niin kuin kevät ei olisi yhtään mennyt kuukaudessa eteenpäin. Tai no ihanasti paistaa aurinko tietysti (jee), mutta niin paistoi jo helmikuun lopullakin. Mutta on ollut kyllä aivan mahtavat kelit palata. Joskus palattiin harmauteen ja se oli kyllä ihan eri fiilis. Jännä, miten kovasti se vaikuttaa!

  • mustamekko
    3.4.2023 at 19:01

    Haha, asun Irlannissa ja tuo MISSÄÄN EI OLE KETÄÄN on niin tuttu havainto aina Suomeen tullessa! Samoin hiljaisuus. Ja mietin myös että yksi motivaatio palata lähivuosina Suomeen on se, että lapsi voisi liikkua vapaammin..

    • krista
      3.4.2023 at 19:30

      Toi on kyllä ISO tekijä just tuo, että lapset voi liikkua turvallisesti itsekseen. Miten Irlannissa – onko se ihan säädeltyä niin kuin Espanjassa tuo 12v, vai onko se silleen ”ei tapana” -juttu?

      Ja hih tosiaan tuo tyhjyys kyllä pistää silmään! Äärimmäinen esimerkki tästä tietysti oli aikoinaan, kun palasin Intiasta Suomeen. Jotkut oli silleen, että ”onpa ruuhka, ratikka ihan täynnä”. Mä olin silleen, että ahhhahaha tämä ei ole täyttä nähnytkään :D Muistan myös aikoinaan Kuusamoon mennessä, kun läheiset varoittelivat liikenneruuhkista, kun lähdin autolla pääsiäisenä keskustaan :D Jepjep, muistan varoa sitä yhtä ainoaa autoa, joka tulee matkalla vastaan :D

  • mustamekko
    4.4.2023 at 00:37

    Tietääkseni täällä ei ole mitään tuollaisia ikärajoja, mutta aika vähän näkyy lapsia itsekseen ulkona tai liikenteessä. Kulttuuri on sellainen, että vanhemmat kuskaa autolla joka paikkaan, kouluun, harrastuksiin, kavereille. (Kamalaa.) Osin tämä johtuu huonosta infrasta: kävely- ja pyöräteitä on vähän, suojateitä on aivan liian vähän jne. Onneksi jonkinlaista muutosta on havaittavissa siihen suuntaan, että aktiivista liikkumista ja julkista liikennettä yritetään edistää.

    Ja joo, suomalainen ruuuhka on aika suhteellinen käsite!