Ekaluokkalaisen puheenvuoro

Tänään blogissa puheenvuoron saa ystävän lapsi, tänään ensimmäisen luokan aloittanut Klió.

Hänestä piti olla haastattelu eräässä sanomalehdessä, mutta se haastattelu mälsästi peruuntui viime tipassa ja siitä tuli tietysti hänelle iso pettymys. Jotenkin maagisesti (hih) kuitenkin ilmestyi tällainen toinen haastattelu, jossa Klió pääsee kertomaan fiiliksiään ennen koulun alkua.

Sä menet kohta ensimmäiselle luokalle. Mikä siinä on kaikkein kivointa?
”Se, että kun mä menen välkälle, mä voin nähdä isoveljeä sieltä ikkunasta, kun se on siellä pihalla. Niin mä voin löytää sen sieltä ja se voi kertoa, että mitä täällä tehdään.”

”Mua ei jännitä yhtään tai ehkä hirveän vähän. Mutta mä oon tosi iloinen, että koulu alkaa.”

Onko sulla jo jotain koululaisen taitoja, joita voit käyttää sitten koulussa?
”No mä oon tosi fiksu. Ja mä osaan jo lukea ja kirjoittaa. Ja mä osaan odottaa vuoroa ja viitata, jos on asiaa, kun me harjoiteltiin jo päiväkodissa sellaista, että nostaa käden ylös.”

”Mulla oli ainakin päiväkodissa niin, että mulla oli tosi paljon kavereita. Kaikki päiväkodin lapset oli mun kavereita.”

Miten sä ajattelet, että eskari eroaa koulusta?
”Eskarissa voi leikkiä, mutta koulussa voi leikkiä vaan välkällä.

Millainen koulumatka sulla on?
”Mulla on aika lyhyt koulumatka ja ei ole kovin hankalia kohtia. Oon käynyt veljen ja isin kanssa koululla monta kertaa ja mennyt koululle myös päiväkodilta.”

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää muille ekaluokkalaisille?
”Että kyllä se hyvin menee!”

Ekaluokkalaiset ja muutkin pienet ja isot koululaiset ovat tänään lähteneet koulutielle. Muistetaan siis me aikuiset olla nyt ekstravarovaisia liikenteessä!

Vaikka koulumatkaa on varmasti harjoiteltu paljon, etenkin intoapuhkuvana ja jännityksen alla nämä pienet saattavat joskus käyttäytyä ennalta-arvaamattomasti. Vastuu on meillä aikuisilla! Ajetaan siis rauhallisesti ja oikeanlaisella tilannenopeudella (myös pyöräillessä), että kaikki nämä meidän pienet rakkaat saavat turvallisen koulutien!

Meillä itsellä lähti tänään kouluun toka- ja neljäsluokkalaiset. Miten teillä muilla – onko teidän perheissä ollut ekaluokkalaisia tänään liikenteessä? Miten meni?

Kommenteissa voi myös lähettää Kliólle terveisiä!

60

You Might Also Like

  • Roosa
    11.8.2022 at 18:13

    Kaikkea hyvää alkavaan kouluvuoteesi! Kiva haastattelu ja hyvät kuvat sinusta🌼

  • Iiris
    11.8.2022 at 18:19

    Eilen lähti meidän perheen ensimmäinen koululainen ekaluokalle ja jännityksestä huolimatta päivä oli mennyt hyvin ja kivaa oli ollut! Läksyjä tuli heti, mikä oli tärkeä juttu!! :) Toisena päivänä ei kuulemma enää jännittänyt ja koulumatka oli mennyt hyvin ihan yksin. Turvallista kouluvuotta kaikille!

    • Iiris
      16.8.2022 at 06:34

      Terveisiä vielä Cliólle meidän ekaluokkalaiselta!

  • Viivi
    11.8.2022 at 21:21

    Kivaa syksyä Kliólle! Oppimisen iloa ja hyviä koulumuistoja.

    • Tessa
      11.8.2022 at 21:32

      Klió kiittää! Eka päivä meni tosi tosi hyvin! <3

  • Suvi
    11.8.2022 at 22:03

    Onnistumisen iloa koulumatkalle! Ja mälsiä tuollaiset peruuntuvat jutut, mutta jos yhtään lohduttaa niin en olisi tätä sanomalehdestä lukenut, mutta onneksi täällä tavoitti ja saa vielä toivottaa terkut <3

    • Tessa
      12.8.2022 at 08:01

      Terveisiä
      T Klió🍁

  • Hilkka J
    12.8.2022 at 09:29

    Rakkaat terveiset Kliólle ja onnea koulutielle! T: mummo

  • Satu
    12.8.2022 at 09:54

    Onnea ja intoa koulu taipaleelle Kli’olle! Meillä aloitti eskarilainen ja toka luokkalainen!😊

  • Elinabeth
    12.8.2022 at 11:31

    Olipa kiva lukea haastattelusi, Klió! Iloa koulupäiviin sulle ja kaikille kavereillesi!
    P.S. Hieno reppu!

    T. Kerttu 6v.

  • JaanaKoo
    12.8.2022 at 16:02

    Kiitos ihanasta haastattelusta Sinulle ja mukavaa alkanutta koulutaivalta! 💕

    T. Jaana

  • Tilia
    12.8.2022 at 16:05

    Iloista koulunaloitusta Kliólle ja kaikille muillekin koulunsa aloittaneille! Jos huomaat, että joku on ihan yksin välitunnilla, niin kannattaa käydä pyytämässä häntä leikkiin mukaan, kun kaikilla ei välttämättä ole vielä niitä kavereita. Meilläkin on kotona yksi ekaluokkalainen, mutta hän on jo jatko-opintojen ekaluokkalainen.

  • Nadja
    12.8.2022 at 17:31

    Iloa ensimmäiseen kouluvuoteen sinulle, Klió! <3 Hyvin meni haastattelu! t. Nadja ja pojat (4lk ja Viskari)

  • Maria dogmother
    12.8.2022 at 21:05

    Onnea Klió! ❤️