Back to basics

Mikä yhdistää reissujutut ja baby-elämän tämänhetkisen kuumimman (purkkiruokasose)perunan eli kiinteiden aloittamisen?

Kyllä, tähän on taas tultu. Pahoittelen.

Kakka.

(Mitä sanoisikaan Freud tästä…? Aikuinen ihminen kokee tarpeelliseksi kirjoittaa toistuvasti julkiseen blogiinsa kakkajuttuja…?)

Pahoittelen siis jälleen syvästi tätä seuraavaa. Terapeuttisuosituksia ei silti kannata antaa, sillä tämän kakkaperheen toinen aikuinen on itsekin tuleva terapeutti :D

*******

Silva-parka, mitenköhän naperomme ikinä oppii sellaisen kakkakorrektin puhetavan…? Sellaisen, jossa mukamas ei olisi mitään merkitystä, millaista tavaraa sieltä pyllystä ulos tulee. Meillä kotona kun kakasta puhutaan avoimen vapautuneesti. Eikä tämä edes ole sellaista ”äitiys sekoitti sen pään ja nyt se puhuu pelkistä kakkavaipoista” -syndroomaa. Kyllä: me olimme tällaisia jo ennen vauvaa.

Olimme siis Joelin kanssa tunteneet alle puoli vuotta, kun lähdimme reisssuun. Joel ei ollut koskaan ennen reppureissannut, ja minä jostain kumman syystä kuvittelin, että 1,5 kuukautta Intiassa olisi jollain tasolla hyvä tutustumisidea.

(ja kyllä meillä oli kivaa! mun mielestä. mutta Joel ilmoitti Suomeen palatessaan, että ei enää koskaan poistu kotoaan mihinkään. onneksi muutti myöhemmin mielensä.)

No, ainakin Intiassa reissanneet varmasti ovat samaa mieltä siitä, että kakka siellä on tärkeä. Se ihan olennaisissa määrin määrittää, mitä tulevina päivinä tehdään: Uskalletaanko lähteä paikkoihin, joissa pönttö ei ole juoksuetäisyydellä? Onko tämä perusturistplörinää vai oliko ruoassa jotain vikaa?

Toisaalta terve kakkakausi Delhi-bellyn jälkeen tuntuu aina ihanalta: Olen terve! Olen hyvinvoiva! Olen reipas! Minulla on hyvä kakka!

(joskus ollaan jopa ”tuu katsomaan!” -rajalla, mutta sitä ei olla sentään ylitetty)

Niinpä aivan vahingossa jo alussa puheisiimme jäi kakkavapautuneisuus. Ja miksipä ei? Miksi sen pitäisi olla niin suuri tabu? Sehän kertoo kuitenkin jotain ihan olennaista ihmisen hyvinvoinnista.

*******

Erään intialaisella pöntöllä kykkimiskauden yhteydessä päädyimme hieman päivittämään suomalaisia sananlaskuja. Näin:

”Terve kakka terveessä ruumiissa.”

”Suo siellä, kakka täällä.”

”Parempi pyy pivossa kuin kakka pöksyssä.”

”Nyt tässä on kyllä joku kakka haudattuna.”

”Ahneella on paskainen loppu.”

(tätä ei tarvinnut edes päivittää – oli jo valmiina tällainen)

”Roiskuu, kun kakataan.”

”Moni kakka päältä kaunis.”

”Kakka porsaan kotiin ajaa.”

”Paha saa kakkansa.”

”Kakka se on, mikä kannattaa”

”Älä jää tuuleen kakkaamaan.”

”Kotiinsa on moni kakannut.”

”Tulee se mies räkänokastakin, vaan ei tyhjää kakkaajasta”

”Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen kakkaa.”

 

Kyllä vanha kansa sen tiesi.

*******

Ai miksi täällä on taas näin kakka mielessä? Ehkä arvaattekin: sosekokeilujen myötä Silvan kakkaparka on täysin kadonnut – yhdeksän päivää sitä on jo tässä odoteltu… Pari lupaavaa pierua, mutta ei. Ei ei ei kakkaa.

Kakka, huhuu, tuu jo!

*******

Sain jokin aika sitten ihanan palautteen, jossa sanottiin, että joka päivä on pakko tulla kurkistamaan, mitä puutalobabylandiasta tällä kertaa saa lukea. Mukava kuulla, että jutuissa on onnistuneesti mukana myös yllätyksellisyttä.

Yksi kuitenkin näköjään toistuu. Niin kuin elämässäkin. Kakka.

 

ps. Ei kuvia tässä postauksessa. Mulla kyllä OIS hyvä kuva Joelista intialaisella pöntöllä ja se oli joskus Joelilla Facebook-profiilikuvanakin – mutta se ois ehkä vähän liikaa :D

 
Like

You Might Also Like

  • HelloAochi
    16.10.2012 at 12:29

    Kain kakkasi tänään mustikkakakkaa – sellaista ihan kuningatarhillon näköistä, vaan ei hajuista.

  • Kristaliina
    16.10.2012 at 12:34

    :D

    iyyyyh!

  • Mindeka
    16.10.2012 at 12:40

    :D :D

    Kristaliina, oletteko kokeilleet luumusosetta? (Niin, sitä valmista purkkiruokaa!) Toimii meinaa paremmin kuin junan vessa.

  • Kristaliina
    16.10.2012 at 12:44

    Joo, sitäkin testattiin loppuviikosta – ei mitään vaikutusta… Tänään ajattelin just korkata uuden purkin, kun viimeksi annoin sitä niin maltillisesti. Varmaan niin pieni määrä ei vielä vaikuttanut. Pitäkää peukkuja!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    16.10.2012 at 12:46

    Totaalinen repeäminen!! (siis naurun, ei perseen) XD Oi kyllä voin niin samaistua tähän juttuusi! Kakka ON koko perheen yhteinen ilo ja puheenaihe! Lapsia tai ei! Huojentavaa että muillakin näin! Jos ei kakkaa, ei voi voittaa!
    Ja IIISO kiitos ihanasta blogistasi jonka keväisillä yösyötöillä bongasin ja johon jäin niin koukkuun etten usein edes huomannut tyttären lopettaneen aikaa sitten syömistä vaan nukkuneen autuaan onnellisena kainalossa kun äiti vaan luki ja luki.. :)

  • Kristaliina
    16.10.2012 at 12:48

    ”Jos ei kakkaa, ei voi voittaa.”

    Loistava!

  • Mindeka
    16.10.2012 at 12:56

    No sitten: isosti vaan lusikoimaan!

    Täällä pidetään peukkuja, eli odotetaan raporttia myös siitä, kun vihdoin kakan aika koittaa :D

  • Liisa
    16.10.2012 at 12:58

    Meilläkään luumusose ei tuonut lakon tehnyttä kakkaa takaisin, mutta mustikkasose toi. Ja kuten aiemmin jo kerroin, se toi myös riemastuttavan sinertävän pyllyn. :) Loistava juttu monella tapaa toisin sanoen! Myös maultaan mustikkasose tuntuu muuten olevan Ilon suosikki.

    Vaikka en itse tosiaan mikään reppureissaaja olekaan, olen kuitenkin sen verran viettänyt aikaani kehitysmaissa, että tiedän kakan merkityksen. :D Oi niitä ripulin monia lempinimiä ja ravintolasta majapaikkaan suuntautuvien askelten tihenemistä.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    16.10.2012 at 13:00

    Ootko kokeillut kevyttä tuseerausta? Rasvaat oman sormen kunnolla, samoin lapsen peräaukon ja kevyesti pyörittelet sormea siinä aukon sisäpuolella eli laitat sormen pyllyyn. Auttaa aika usein.

  • Miitu (Ei varmistettu)
    16.10.2012 at 13:06

    Varmaan kannattaa tosiaan kokeilla antaa tuota luumua enemmän kerralla ja säännöllisesti – esim. aina aamulla muutama pieni lusikka. Koko purkkia ei varmaan sentään tarvi. Tai sit päärynäsose on kans hyvä. Luumusoseesta saa (ehkä?) stydimpää, jos keittää ite kuivattuja luumuja pienessä vesitilkassa ja soseuttaa sen (jep, meillä oli ennestään jo se sauvasekoitin ;) ). Jos viljoja tohtii lisätä jo ruokavalioon, niin meillä myös normikaura/-neljänviljanpuuro on nopeuttanu mahan toimintaa, kun siinä on kuitua nin paljon. Vauvapuurolla ei aivan samaa vaikutusta. Puuroa vaan pitää hauduttaa suht kauan, että on riittävän sileää.

    Meillä vatsavaivat alkoi kyllä nurinkurisesti helpottaa siinä kohdin, ku siirryttiin kiinteisiin, ku nuo (varsinki erityis-) korvikkeet + rauta jumitti niin mahan. Ennen kiinteisiin siirtymistä duphalac oli pienenä määränä säännöllisesti käytössä parisen kuukautta, että saatiin ne kakat edes noin kerran viikossa (vrt. kiinteiden alettua 1-3 kertaa päivässä).

    Kyllä kakkajuttuihin löytyy aina tarinaa – hyvä, että saa tuosta naperosta vähän suotavamman syyn vaan julkipuhumiseen. Eli juu. Kyllä tässä edelleen ollaan elämän tärkeiden ydinasioiden ääressä :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    16.10.2012 at 13:07

    Sait aikaan huutonaurut, ihme ettei vauva herännyt päiväuniltaan :D Meilläkin ollaan aina oltu kakkavapautuneita ja nyt 5 viikkoisen uuden perheenjäsenen myötä kakka on jopa päivän polttavin puheenaihe. Välillä meidän pienellä on kakka jumissa puoli päivää, joka aiheuttaa ns. kakkakäninää ja pää punaisena punnertamista. Se on sitten ihan yläfemmojen heiton paikka kun kakka vihdoin tulee ja pienen (sekä vanhempien) olo helpottaa.
    Kerran kaupan kassalla kuulin kakkaturahduksen meidän vaunuista ja ihan spontaanisti sanoin ääneen ”JES!” Kassatyttö katsoi hieman hitaasti ilakointiani…

  • Julia Thurén
    16.10.2012 at 13:22

    Nämä sananlaskut ovat hulvattomia! :D

    Meilläkin oli viime keväänä poikaystävän kanssa Intian-matkalla yksi slogan. Se kuului: Kakka kovana Keralasta kotiin.

    Poikaystävä onnistui tavoitteessaan. Minä en. Kotimatkalla Delhin lentokentän McDonaldsin kasvishampurilainen (majoneeseineen) laittoi hommat ns. paskaksi.

  • mir
    16.10.2012 at 15:12

    Mainiota! Tykkään teistä taas vaan enempi! :)

    Kakkaonnea sinne! Täälläkin sitä jo kovasti ollaan usea päivä odoteltu :)

  • mir
    16.10.2012 at 15:20

    Hei saako muutes pyytää toivekirjoitusta!? :) Mielenkiinnolla kuulisin teidän perheen kokemukseta siitä miten soseilu ja maitoilu on yhdistetty? Sinä varmaan siis vielä myös jatkat osittaisimetystä soseiden aloitettua? Miten on mennyt, miten maitoa tulee, onko tullut tukoksia tai muita ongelmia kun ei enään sitä maitoa mene niin paljon ja onko miten muutenkin se kaikki lähtenyt luonnistumaan ym..? :)

  • Kristaliina
    16.10.2012 at 15:27

    pikavastaus mir:lle: Luit mun ajatukset! Toi on näillä näkymin mun huomisen aihe – imetys nimittäin on saanut taas uusia haasteulottuvuuksia soseiden myötä… Palataan!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    16.10.2012 at 16:07

    Jos ei luumut yms auta, niin sitten vaan Levolac/Dufalac kehiin. Meillä katosi kakka kanssa kiinteiden myötä. Ja samalla ei sitten ruokakaan maistanut. Jos menee ihan tosi kamalaan jumiin, niin sitten vielä Microlax avuksi (instat apu jota tulee käyttää hyvin harkiten).

    Ainiin, ja mustikka voi olla myös se kovettava sose. Samoin puolukka.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    16.10.2012 at 16:41

    Meillä jumiutuneeseen kakkaan auttoi ensin lämmin kylpy, sitten varovainen kuumemittarin pyörittely pyllyssä. Ja kun sitä kakkaa lopulta alkaa tulemaan, niin varoitan, sitä sitten tulee kanssa! Eli kunnon paksu pyyhe tms vauvan alle, kun näitä manöövereitä tehdään.

    Hyvä kakka, parempi mieli! :)

  • callette
    16.10.2012 at 16:58

    Muhun ei yleensä kakka-pissa-vitsit itse mutta tälle kyllä naureskelen.

    Toivottavasti tulee hyvä kakka, ei paha kakka ;)

  • Nell (Ei varmistettu)
    16.10.2012 at 17:14

    Voi jestas mikä huutonauru iski :’DD Hirnuin niin että ohikulkevat asiakkaat virnuilivat :DD Ihanaa että maailmassa on muitakin vapautuneita kakkavitsailijoita, tämä postaus pitää näyttää kotona :D

  • Miimöö (Ei varmistettu)
    16.10.2012 at 17:54

    Blogisi on ehdottomasti käytävä tsekkaamassa joka päivä ja voi harmistus, jos ei ole uutta päivitystä tullut. Jatka samaan tyyliin, olet loistava! Kiitos.

  • 1 2