Äitiyssynnintunnustus

Syyllisyys. Huono omatunto. Paskaäitifiilikset.

Ne vaanivat lähes joka kulmalla. Ne putkahtelevat esiin myös tämän palstan jutuissa ja kommettiketjuissa.

Mutta ei toisia syytellen (sitä täällä ei onneksi harrasteta!) tai muutenkaan ilmiselvästi, ehei. Paskaäitifiilikset syntyvät paljon salakavalammin, huomaamatta rivien väleissä, sivulauseissa, useimmiten täysin tarkoituksetta, ja lopulta kyseisen äidin omassa päässä:

”Voi ei, noilla soseruokaillaan viisi kertaa päivässä – meillä vaan neljä. Apua mä oon ihan paskaäiti.”

*******

Ihan pieni esimerkki. Ei edes välttämättä kovin hyvä esimerkki, mutta ihan tuore:

Kirjotin tällä viikolla, että Joel on jäänyt keskiviikkoisin kotiin ja on IHANA äidin vapaapäivä. Parin kappaleen jälkeen olin jo ajautunut huono omatunto -teemaan: pitäisikö minun nyt tehdä vapaa-ajallani jotain järkevää?

No, Mimmu kirjoittaa kommentteihin pian samantyyppisistä fiiliksistä: kun isi tulee töistä, Mimmu joskus törkkää lapsen suoraan hänelle, että pääsee rauhassa pesemään vessanpönttöä – se kun ei yksivuotiaan kanssa oikein muuten onnistu. ”Onko se sitten väärin jos äiti on lapsen kanssa koko päivän ja haluaa rauhassa tehdä kotihommia, vai se että isillä ei ole omaa aikaa,vaikka hän on koko päivän ollut erossa lapsesta???”, Mimmu kirjoittaa.

Minä vastaan, että apua: ei saa tuntea huonoa ómatuntoa siitä, että haluaa pestä vessanpöntöt! Ja että meilläkin oma aika on aika vähäistä, mutta me ajatellaan, että perheaika = omaa aikaa ja tykätään olla kolmistaan.

Liisa vastaa, että heilläkään ei oikeastaan tunneta käytetä termiä ”oma aika”. ”Kaikki aika on omaa ja meillä on huisin kivaa yhdessä.

Kaikki kuulostaa ihan kivalta ja kannustavalta, eikö niin? Ehei, koska kaikessa voi piillä mahdollinen syyllisyyssiemen. Tällä kertaa se osuu (valitettavasti) Vierailijaan, joka myös kirjoittaa, että hänellä oma aika on ihan minimissä. Mutta myös: ”Liisan tekstistä tuli huonoäiti-fiilis, oma-aika on mulle kullanarvoista.. tai siis sen rippeet, mitä tuskin on enää tulevaisuudessa ollenkaan kun tulee toinen pikku muru, joten aion nauttia nyt joka tapauksessa omasta-äidin/naisen/vaimon -ajasta.”

Ja: tadaa! Näin ovat syyllisyyssiemenet taas sinkoilleet minusta Mimmun kautta Liisalle ja sieltä osuneet epähuomiossa johonkin pahaa-aavistamattomaan äitiin, jolla oma aika on vähissä ja joka kaipaisi vain ihan vähän hengähtämistä ennen toisen lapsen syntymistä.

Eikä kukaan varmasti halunnut tai tarkoittanut mitään sellaista!

(ja Liisakin tietysti vastasi nopeasti, että apua: ei ollut tarkoitus aiheuttaa huonoäitifiiliksiä kenellekään)

*******

Mistä ihmeestä nämä syyllisyydentunteet oikein kumpuavat? Joskus ympäristöstä ja yhteiskunnasta, kyllä. Mutta usein (ja ainakin omalta kohdaltani) ne tuntuvat pompsahtelevan ihan omasta pienestä päästäni – ja joskus aivan yllättävistä asioista. Muistatte varmaan, minkä megalomaanisen suon sain itselleni tallottua niistä soseruoista. Miksi? Miksi en vain heti tehnyt niin kuin itselleni luontevimmalta tuntui?

Itse sain ”soseomatuntovapautuksen” vasta 73 kannustavan ja hyväksyvän kommentin jälkeen – niii-iii-iin iso kiitos niistä! Kannustusta tuli myös niiltä, jotka hoitavat homman ihan eri tavalla. Oh.

Joskus väitetään, että me äidit syyttelemme liian kärkkäästi toisiamme. Onko näin? Ehkä joillain foorumeilla. Mutta ehkä meistä useimmat ovat kuitenkin aika suvaitsevaisia. Ymmärrämme, että kaikki muutkin äidit painiskelevat samantyyppisten syyllisyydentunteiden kanssa kuin me itse.

Voi kunpa jokaiseen syyllisyysrikkaruohoon voisi saada nuo seitsemänkymmentäkolme ymmärtävää ja kannustavaa vastalannoitetta.

*******

Oman ”äitiyssynnintunnustuksen” teki tällä palstalla ensimmäiseksi S-S ”Rytmitön ryhmä” -kirjoituksen kommenttiketjussa. Ajatus jäi jo silloin muhimaan päähäni: äitiyssynnit pöytään!

(…ja sitten vaan odotellaan niitä hyväksyviä ”no niin meilläkin” kommentteja ja tulee heti vähän parempi olo – eikö niin?)

 

No niin tässä tulee! Ja PLIIS seuratakaa esimerkkiä, että en jää ainoaksi tänne synnintunteineni heilumaan :D

 

1. Silva ei edelleenkään ole saanut mitään muuta kuin purkkiruokaa.

Toisaalta ruokailut ovat muuten lähteneet käyntiin tosi hyvin – ei siis muita ongelmia kuin se purkkiruokah*vetintuli.

2. Mikä ulkoilu?

Tästä on kirjoitettu aiemmin täälläkin, ja myös mm. Puolivahingossa-palstalla. Meilläkään ei lähdetä vaunureippailemaan ”ihan muuten vaan” – ehkä pari kertaa olen käynyt varsinaisella vaunulenkillä, Joel on kyllä tehnyt sitä useammin. Vaunuilla kuitenkin liikutaan paikkoihin (esim. lähdetään käymään Postissa), ja ai niin tietysti vauvakavereiden kanssa on vaunuiltu – hmm, ehkä se sittenkin lasketaan varsinaiseksi vauvanulkoiluttamiseksi…

No, ei kuitenkaan päivittäin eikä aina edes viikoittain.

3. Käyn vauvaharrastuksissa ainakin yhtä paljon itseni kuin vauvan vuoksi.

En usko, että muskari tekee lapsestamme musikaalista tai vauvajumppa/sirkus liikunnallista. Käymme niissä, koska harrastuspäivät ovat mukavia niin vauvalle kuin äidillekin. Silva on harrastuspäivinä yleensä hyväntuulinen ja nukkuu aktiviteettien jälkeen hyviä, pitkiä päiväunia.

4. Joskus vaan v*uttaa.

Silva on ihana vauva, ja kitisee/itkeskelee (käsittääkseni) ilmeisesti jopa tavallista vähemmän. Kitinäpäiviäkin kuitenkin on. Ja huonoja öitä. Joskus v*uttaa niin paljon, että järki lähtee, ja pari kertaa on tehnyt mieli törkätä vauva paikkaan x ja lähteä itse tuulettumiskävelemään korttelin ympäri. Niin en ole kuitenkaan tehnyt.

Sen olen kuitenkin pari kertaa (muistaakseni tasan kahdesti) tehnyt, että olen jaksamiseni viimeisillä metreillä törkännyt selkä kaarella huutavan vauvan vaunuissa ulos ja sulkenut (särkyneellä sydämellä) ulko-oven ajatellen, että ”siinäpä v*u nyt huudat”. Vauva on nukahtanut välittömästi. Sen jälkeen onkin tullut ihan järjetön huono omatunto – se parka oli vaan niin väsynyt…

Tasan kaksi kertaa olen myös menettänyt hermoni niin, että olen huutanut ”NYT HILJAA!”, vaikka tiedän, että se ei auta eikä niin varmaan saisi edes tehdä.

5. ”Ryöstän” omaa aikaa

Joskus vaan vilkuilen kelloa ja odotan, että vauva nukahtaa – ja säntään heti koneelle tai neulomuksien kimppuun, toivoen että unet kestävät mahdollisimman pitkään. Niin kuin nyt – vautsi tämä koko kirjoitus on syntynyt yksien Silvan aamupäikkärien aikana.

Joskus kurkin konetta myös silloin, kun Silva möngertelee lattialla tyytyväisenä. Yritän pitää sen minimissä, mutta joskus vaan ajatukset ovat kyllä täysin jossain muualla kuin vauvan kanssa lattialeikeissä. (jos on vaikkapa yhdeksättä tuntia leikkimatolla päivässä – ymmärtänette, mitä tarkoitan…)

…ja bonuksena vielä yksi ”paskavaimosynnintunnustus”

6. Jos on ”tilanne päällä”, en pysty huomioimaan kumppanin tunteita

Jos Silva kirkuu, en yksinkertaisesti pysty huomioimaan siihen päälle vielä kumppanin tuntemuksia. Ensisijainen toimintani/huomioni kohde on silloin vauvan rauhoittaminen – ja hormonistressitasomyrsky siinä hommassa on melkoinen.

Jos Joel ei esimerkiksi ensiyrityksellä kuule (mikä on ymmärrettävää siinä vauvankiljunnassa) kysymystäni: ”Missä tutti?”, ei toinen kerta tule suustani enää ystävällisellä äänellä. Kiehun kiukusta, pyörittelen silmiäni ja osoitan tyytymättömyyttäni kaikilla tavoilla – vaikka syy ei millään tasolla ole Joelin. Joudun kuitenkin käyttämään kaikki voimani siihen, että pysyn rauhallisena ja johdonmukaisena vauvaa kohti. Voimat riittävät useimmiten (mutta ei aina, ks. kohta neljä) siihen, mutta ei kyllä sitten enää yhtään mihinkään muuhun.

*******

Uhhh. No niin, ehkä siinä on äitiyssynnintunnustusta taas vähäksi aikaa…

 

Onko sinulla samoja syntejä? Mitä muita? Antaa tulla!

PS. …ja sitten itselleen nauramisen kyky suotavaa, samoin kuin toisten ”syntien” hyväksyminen. No äh, turhaan mä sitä teille sanon – täällä se on onneksi aika itsestäänselvää <3

 
Like

You Might Also Like

  • Paskamutsi (Ei varmistettu)
    7.12.2012 at 12:23

    Pakkohan tähän on osallistua. Teen synnintunnustukset, aloittaen sillä että mitään näistä asioista en suostu kantamaan huonolla omatunnolla, minä olen juuri sellainen äiti kun olen ja jos jonkun mielestä olen huono, tulostakoot mielipiteensä paperille ja painukoot sen kanssa vessaan. Minua on jo vuosikaudet sitten lakannut kiinnostamasta mitä muut minusta ajattelee..

    1. Inhosin vauva-aikaa. En nauti yhtään pätkäunista, tississä roikkuvasta kirkuvasta hirviöstä enkä kotiarestista. Yäk. Äitiys alkoi maistua vasta kun lapsi oppi kommunikoimaan.

    2. En juurikaan jaksa leikkiä lapsen kanssa. Polonen joutuu tekemään aikuisten juttuja (esim kokkaamaan paperi-vesikeittoa keittiössä kun äiskä kokkaa) eikä näytä kärsivän siitä pätkääkään. Tuurilla se vaikka kokkaa ja siivoaa isona kun on oppinut naperosta.

    3. En viitsi pakottaa kolmivuotiasta nukkumaan omassa sängyssä. En itsekään tykkäisi nukkua yksin, miksi lapsen pitäisi?

    4. Lapsi saa katsoa aivan liikaa telkkaria. Minä tarvitsen kotitöaikaa ja minä-aikaa. Muumut on kielellisesti hyvää katsottavaa, monesti saatu kehuja lapsen verbaalisesta osaamisesta ikään nähden. Kiitos kuuluu Tove Janssonille.

    5. En edes yritä kitkeä tyttärestä tahtoa pois. Kiukutelkoot, huudetaan yhdessä. Pikkunainen tarvitseet tahtonsa kun on iso nainen. Ei tässä elämässä nyhveröt ja kilteiksi tytöiksi kasvatetut pärjää.

    6. Huudan, tiuskin, karjun. Niin tekee lapsikin. Samaa luontoa, samaa maata. Kasvatan ilmeisesti jollekin yhtä kamalaa akkaa kun itse olen. Vetoan kohtaan 5.

    7. Huudan miehelle jos hän yrittää poiketa kohdasta 5. Vetoan edelleen kohtaan 5.

    8. Lapsi syö mitä sattuu. Tai siis lähinnä ei syö. Hyvin näyttää kasvavan ja voivan siitä huolimatta että porkkanat jää lautaselle (tai siis niitä ei voi laittaa siihen kun syöjä kääntyy ympäri ja pakenee keittiöstä).

    Näitähän piisaisi, MUTTA. Minä rakastan lastani varauksetta ja sanon sen hänelle. Tuen aina ilman että kiedon pumpuliin. Minä siis olen hyvä äiti. Esimerkkinä mainittakoon että minun äitini oli täydellinen äiti aikatauluineen ja oikean koostumuksen välipaloineen. Unohti vaan sen tärkeimmän: varauksettoman rakkauden. Jos sen antaa lapselleen, on hyvä äiti vaikka mitä hifistelyä puuttuisi ja lelut olisi patterin välissä.

  • S-S
    7.12.2012 at 12:28

    …eh, ”netistä kahvia” toki tarkoitti että NYT sitä KAHVIA.

    Ja voi Liisa, virtuaalihalaus. Muita en ehtinytkään vielä lukea, koska seitsemän kiloa rakkautta ja iloa kainalossani kiljuu siihen malliin että nyt mutsi se netti pois.

  • Kristaliina
    7.12.2012 at 12:32

    Niisk ja pikavastaus Liisalle: Mä oon ihan varma, että se ei ollut mitään, mitä sä oikeasti sanoit, ethän ole yhtään pahamielinen <3 Uskon, että nämä oli just näitä, että omaan herkkään paikkaan saattaa osua ihan-mikä-vaan, vaikka sanomalehden sarjakuva tai uutistenlukija katsoo merkityksellisesti :) Joskus sitä vaan väsymyksen ym. vuoksi on niin herkkänä, että mikä vaan asia, joka toisessa perheessä tehdään/ajatellaan eri tavalla, voi aiheuttaa…

    Tämä siis tietysti ihan toisen ihmisen ajatuksia (osaamatta) tulkiten, mutta veikkaan, että kukaan ei kanna sulle kaunaa <3

    Iih palaan myöhemmin, tämäkin kirjoitettu Silvan möyriessä lattialla ja nyt se menee sähköjohtoihin IIIIIK.

    Hyvää keskustelua, kiitos kaikille & palaan!

  • iitu -
    7.12.2012 at 12:39

    Kolmosesta eteenpäin miulla on kaikki samat synnit. Ja lisäksi (voi ei, tää on kamalaa!) unohtelen antaa d-vitamiinitippoja ja oon jo monta kertaa unohtanut harjata hampaan!

  • Liisa
    7.12.2012 at 12:43

    Kiitos S-S ja Krista. Uutistenlukija todellakin katsoo merkityksellisesti! :D

    Mulle tuli mieleen vielä yksi lisäys omaan listaani mutta unohdin sen, koska juuri päikkäreiltä herännyt Ilo leikki imurin kanssa eteisessä kun minä luin jälkeeni tulleita kommentteja olkkarissa, kaatui ja löi päänsä. En tiedä mitä tarkalleen tapahtui, koska en todellakaan katsonut sinne päin. Jostain syystä en tunne tästä syyllisyyttä! :D Vauvojen nyt kuuluu kolhiintua toisinaan vähän (koko ajan).

  • HelloAochi
    7.12.2012 at 13:19

    Ai hitsi ne vitamiinit! Kiitti iitu!

  • Niiskuneiti (Ei varmistettu)
    7.12.2012 at 13:29

    Itselläni ei ole lapsia, mutta olen työni puolesta törmännyt tuohon huono vanhempi-syndroomaan useamman kerran. Se on ilmiö, joka ulkopuolisen silmään vaikuttaa aivan käsittämättömältä. En tarkoita vähätellä tuntemuksianne vaan pointtini on se, että olette varmasti aivan mahtavia äitejä kaikki. Jokainen omalla tavallaan.

    Kun Silva kasvaa ja muistelee lapsuuttaan, ei hän muistele, että antoiko äiti itsetehtyä vaiko kaupan hedelmäsosetta, ei sillä ole väliä. Silva muistaa hetkiä, joita on kokenut vanhempiensa kanssa ja sen tunnelman, joka on kotona vallinnut – sen ihanan, lämpimän, rakastavan tunnelman, joka teksteistäsi huokuu. Ja ennen kaikkea sen, että teillä on ollut kivaa yhdessä.

    Mielestäni olisi lapselle luonnotonta kasvaa ympäristössä, jossa kaikki tehtäisi oppikirjan mukaan ja äiti ei ikinä hermostuisi. Eihän sellainen äiti olisi normaali ihminen. :) Uskon, että hyvä äiti on sellainen, joka yrittää parhaansa – eli teistä jokaikinen!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    7.12.2012 at 13:31

    Kiitos tästä! Ihan vaan alkoi itkettämään, varsinkin kohdan 4 jälkeen. Meillä jo noi ajat alkaa olla harvassa, mutta huomaan, että on niitä patoutumia selvästi jäänyt ja auttaa hirveästi lukea toisen samankaltaisia kokemuksia. KIITOS!

  • Ella F.
    7.12.2012 at 13:35

    Oh, kirjoittelin itse jokin aika sitten äitiyden myyteistä, nehän kai tätä kollektiivista huonoa äitiomaatuntoa ylläpitävät. Siis että vaikka mitään ei sanottaisikaan ääneen, on maailma täynnä oletuksia, kuten juuri esim. mainitsemasi ”kunnon äiti käy lapsen kanssa ulkona, oli sää mikä tahansa”.

    Mä tunnustan tuon kutossynnin,ja sitten vielä joukon ihan omiani:

    • Mä olen tyytyväinen, kun käyn töissä ja opiskelemassa ja lapsi on päikyssä.
    • Olen vienyt lapsen päikkyyn vapaapäivänäni ja mennyt lounaalle ja kosmetologille. Ja aion tehdä niin vastakin, mikäli sellaisia mahdolisuuksia siunaantuu. 
    • Olen pitänyt huudatusunikoulua.
    • Mäkin unohdan ne riivatun D-vitamiinit.
    • Olen yhdessä ystäväni kanssa tehnyt juonia, miten selvitään taaperon ensimmäisestä hammastarkastuksesta mahd. vähällä ja mietitty ”oikeita” reploja, kun totuus on kuitenkin se, että hampipesut jää joskus välistä ja lapsi on suklaatakin saanut maistaa (iiiiiik!).
    • Mäkään en jaksa leikkiä kaikkia päiviä enkä tosiaan rakasta hiekkalaatikon reunalla nysväämistä. Vielä enemmän inhoan tuota lunta.
    • Mä en tykkää ”harrastaa” lastani eli en jaksa mitään vanhempain- yms yhdistyksiä. Mä kävin vauvaharrastuksissa ihan itseni takia. 
    • Mä en sitten millään jaksais tätä, kun lapsi opettelee syömään itse. Se sotku on NIIN pöyristyttävää, että jos vaan mahdollista, niin ne ruokailut jolloin lapsi haluaa itse yrittää, hoitaa puolisoni (jolla on lähes katkeamattomat hermot, en tajuu…)

    Ja lista varmaan jatkuis vaikka kuinka. Ja silti mä rohkeasti pidän itseäni ihan hyvänä äitinä. Ja sitä samaa suosittelen kaikille muillekin hyville äideille <3

  • Maria-Eveliina (Ei varmistettu)
    7.12.2012 at 13:41

    AAMEN!!! just käikki tää ja vielä pitkälle lisää…

    koen itse huonoa omaa tuntoa silloin kun…

    -en ole leikkimässä vauvan kanssa lattialla (hän siis saattaa siinä leikkiä itsekseen tyytyväisenä)
    -selaan puhelimella fb samalla kun imetän enkä ota kontaktia tissitakiaiseen
    -en käytä kestovaippoja
    -kun en käy lenkillä vauvan kanssa
    -kun olemme koko päivän sisällä
    -kun en jaksaisi herätä joka kerta yöllä antamaan tissiä/rauhoittelemaan vauvaa
    mm pari yötä sitten rauhattoman yön aamu puolella jupisin vaivalle jotain suuntaan ”v*ttu ota nyt sitä s*tanan maitoa niin oot sitte v*ttu hiljaa…. pliiiiiiiss”
    -tai kun hermostun siihen ettei muksu haluakaan mennä nukkumaan
    -tai ettei se vielä osaa kontata eikä ryömiä (FBssä postauksia joissa saman ikäiset vauvelit sujuvasti tekevät molempia JA nousevat jotain tukeakin vasten vielä….)

    Huono vaimofiilikset on tulee ku itestään….
    -mies käy koulussa päivän ja rentoutuu sitte kavereiden kanssa ja ottaa matsin peliä koneella, nooooh mies saattaa pelata pitempäänkin kuin haluaisin tästähän seuraa tättärää hermostuminen siinä vaiheessa kun itse saan hermoilevan päiväunien kipeän lapsen unille ja tietokoneeni auki ja lemppari sarjan uusimman jakson alulle ja SITTEN mies yhtäkkiä lopettaa pelaamisen jha tuumaa hällä on nälkä nyt mä teen ruokaa, mitä sä oot varannu tälle päivälle? nooh mä kerron kanaa ja pinaattia valkosipulikastikkeessa riisin kera….. mies alkaa kaivaa pakastinta. se sieltä välillä huutelee jotain mä sohvalla ärisen jotai ettei saa häritä joo joo tee sitä sitä, on siellä sitäkin juujuu…. KUN vauva herää ja menen keittiöön katsomaan mitä se mies tekee.-…….. helv*tti aukeaa eteemme seuraa armoton paasaus (yritän säilyttää malttini ja äänen voimakkuuden minimillä koska vauva on kleittiössä myös) siitä kuinka annoin ohjeita ja mitä piti tehdä…. mies tuumaa vaan et kyl tästä vielä saa tehtyä just tuota mitä sanoit…. kyse on siitä ettei mies löytänyt (mielestäni TODELLA huono etsimään) kolmesta pakastelokerostamme PINAATTIpussia mutta PINAATTIKEITON löysi…. siis siinä kaikessa rauhassa hän oli alkanut tehdä sitä pinaattikeittoa ja tuumas et hei tästä saa kastikkeen kyllä… huoh.. mun mielestä ei…

    tähä jatkoksi tuli keskustelu siitä kuinka mulla ärsyttää kun mies ei hoida vauvaa mun mielestä tarpeeksi ja tunnustus et oon ehkä kateellinen et hän pääsee joka aamu kouluun (saa jopa valita herääkö mihin aikaan…) ja mä oon vauvan kanssa kotona, on jopa päiviä et hän on lähikaupan kassan lisäksi ainoita ihmiskontakteja…. Mies tuumaa yks kantaan mee käymään jossain. TÄH??!?!?!? seuraa miehen logiikkaa ”kyllä mä sen lapsen hgoidan jos haluat mennä käymään jossain…” ihan yllättynyt äiti-ihminen tähän tuumaa et MIHIN MÄ MUKA MENISIN… oon vaan niin tottunu siihen et MUN pitää AINA miettiä onko vauvalla sitä, onko tätä, koska sitä, koska tuota ja sitte joko meillä on kaikki? OK let’s menoks sitten… eli vauva kainaloon ja sit voip äiti-ihminenki mennä jonnekki kodin ulkopuolelle….äää..

    näitä riittäis mut koska on ÄITIPÄÄ niin parhaimmat lue karmeimmat jutut karkaa kun kirjottaa toista..

  • Liv
    7.12.2012 at 13:55

    Minä oon aina miettinyt, että hirveän harvoin kukaan ketään syyllistää. Äidit syyllistää ite ittensä, ja niin se kuuluukin olla. Se mikä on älytöntä, on itsevarmuuden puute. 

    Siis musta on ihan OK syyllistyä, jos toinen kertoo kuinka heillä ulkoillaan 6 tuntia päivässä ja itse on ulkoillut ehkä puoli tuntia. Että siinä on ihan paikkakin miettiä, että hei joo, pitäiskö mun tarjota lapselleni mahdollisuus pidempään ulkoiluun. 
    Tai kun toinen kertoo tekevänsä kaikki sapuskat aina ite raaka-tuotteista. Siinäkin sopii miettiä, että no prkl, olishan se hienoa tarjota mukulalle aina hyvää ja ravinteikasta ruokaa. 
    Tai kun kolmas räpättää käyvänsä joka helkkarin päivä muskarissa ja perhekahvilassa ja imetyskokouksissa ja kirjaston satutunnilla. Just aloitti vanhempi balettitunnitkin! Joo, voihan sitä miettiä, et tarviiko niitä harrastuksia hissukseen keksiä, onko just mun lapsi sen sorttinen, joka kaipaa tekemistä ja ihmisiä. 

    Mutta kun ihmiset unohtaa samalla, että he tuntee ittensä ja lapsensa parhaiten. Ei kaikki tarvii sitä kuuden tunnin ulkoilua.
    Toinen äiti kokee tärkeempänä ajan lapsen kanssa ja tarjoo valmisruokaa. 
    Kolmannen lapsi on ujo ja rauhallinen, turha sitä viedä stressaamaan sinne perhekahvilaan, jos se ei lapsen persoonalle sovi. 

     

    Ja vielä mitä tulee omaan aikaan.. Olis ihan mahtavaa kun ihmiset muistais, että pitää niiden lapsienkin osata olla tylsistyneitä. Pitkästyneitä. Oppii käyttää mielikuvitusta. 
    Että ei nyt mitään pientä vauvaa voi jättää huoneeseensa et leikipä siinä, mut pikkuhiljaa pieniä aikoja. Et ei aina voi olla kivaa ja kauheesti actionia. Välil on ihan ok juosta kotona äidin perässä huutamassa ÄÄ-ÄÄ:tä kun on niin pirun tylsää. Tai potkia niitä leluja huoneessaan. Tai levittää aterimet keittiönkaapista, jos sillä sais vähän huomiota. Tai rakentaa ehkä maja. Tai hakee pikkuhousut äitin vaatekaapista ja laittaa ne kaulanympärille, jotta äiti sit taas repee nauruun nähdessään (joo, näin meillä :D).  
    Kyllä minä otan ihan reippaasti omaa aikaa kotona lapsen hereillä ollessakin. Luen vaikka kirjaa sohvannurkassa ja mukula tekee just yllämainittuja. Pieniä hetkiä silloin tällöin, sopii meille hyvin :) 

    Toivottavasti muutkin löytää ne teille sopivat. Ja muistaa olla armeliaita itteensä kohtaan. Ei aina tarviikaan jaksaa. Sillon istutaan sohvalla ja pyöritetään muumia tai teletappeja telkkarista ja huudetaan ”hyvä _lapsen nimi_” tai ”jee, hienosti tehty!” aina sillon tällön. Ja sekin riittää sille muksulle (no hetken. :D). 

  • Kristaliina
    7.12.2012 at 13:59

    Apua mikä mussa on vikana, kun mä vaan naururepeilen näitä lukiessa :D Tsihihihi anteeksi hihihihihi!

    …ja miten mä voin allekirjoittaa näistä edelleen melkein kaikki, jopa vastakkaiset, vähän päivästä riippuen :D

    Poimin lisää listaani ainakin nämä:

    7. Ei kestovaippoja täälläkään.

    Oikeasti. Me hukutaan pyykkiin muutenkin, vaikka pestään sitä koko ajan. Silvalla on kaksi pyykkikoria, mulla kaksi, Joelilla yksi, ja silti makuuhuone on pyykkiröykkiöitä täynnä. Mä en ois vaan pystynyt tähän kakkapyykkiä vielä päälle. En edes yrittänyt. Sori.

    8. Puhun jatkuvasti vauvajuttuja

    Heh ja tämä ei taida tulla kenellekään yllätyksenä :) Olen kuitenkin niin onnellisessa tilanteessa, että minulla on paljon vauvallisia/lapsellisia ystäviä, joiden kanssa vietän usein aikaa päivisin. Ja tämä blogi. Vain parilla läheisimmistä ystävistäni ei ole lapsia, ja heistä etenkin toista näen nykyisin aivan liian vähän. Anteeksi.

    Pienisiskon analyysi osui muuten todella oikeaan ainakin minun kohdallani: kun on epävarma jostain asiasta ja samanaikaisesti pitää sitä todella tärkeänä, (JA tuntee, että ei univelan ym. takia muutenkaan ole ihan parhaimmillaan) niin siinähän on jo valmis syyllisyydentunteita pursuava soppa valmiina muhimassa…

    Helpotti tosiaankin! Sekä kirjoittaminen että muiden syntien lukeminen :)

    Antaa tulla, lisää vaan!

  • Kristaliina
    7.12.2012 at 14:02

    Mulla oli tuossa kyllä joku ysikohtakin, mutta jostain syystä olen dellannut sen pois enkä enää muista, mikä se oli. Äitipää.

  • Ella F.
    7.12.2012 at 14:14

    Voi kyllä, kestovaipat nuo syyllistämisriekaleet nro 1-10! Tässä sitä vaan superabsorbentillä tuhotaan maailma ja oman kullan genitaalialue siinä samassa, eikä yhtään mietitä, missä maailmassa se raukka sitten joutuu elostamaan. Mulla on itse tehtyjä, täysin käyttämättömiä villavaippahousuja 14 paria. Tosin jo silloin neuloessani mietin, että ei hyvä luoja, näitä on kyllä kiva tehdä, mutta että näitä sitten huuhtelemaan ja lanoloimaan, kääk. Mutta ehkä joku jonka omatunto on kertisvaippapuhdas, haluaa ne sitten.

    Tällä hetkellä tunnen syyllisyyttä ainoastaan siitä, että roikun täällä, enkä tee portfoliota. Lapsella on kotipäivä ja se nukkuu, joten nyt pitäis opiskella. Kiviäkin kiinnostaa, kun tää tarjoaa niin pajon parempaa viihdettä :)

  • Kristaliina
    7.12.2012 at 14:19

    Mun pitäis syödä, kun Silva taas tuolla ”ulkoilee” (nukkuu siis lumipyryssä kuten Liisankin vauva – ja jo toista kertaa tänään), mut silti mä roikun tässä :D

    Okeinytmämeen, NÄLKÄ :)

  • Maitomamma (Ei varmistettu)
    7.12.2012 at 14:42

    Kiitos Krista! Mua melkeen alko itkettään ku luin tätä. Mun silmät on vaan niin lasittuneet viime öisistä valvomisista että ei tipu pisaroita. Melkeen kaiken noista tunnustan, paitsi että huomasin ulkoiluista olevan hyötyä myös minulle, raitis ilma tekee hyvää ja niin pois päin. Joten 1v 2kk poikamme kanssa ulkoilen päivittäin. Kokeilkaa oikeesti! Se on sen hien, rimpuilun, kyynelten ja hermojen menetyksen arvosta kun sinne ulos 3. kerroksesta ilman hissiä pääsee. Ainaki useimmiten. Mut ei -22 pakkasilla, joita oli tällä viikolla… Silloin kaatu seinät päälle. Ainakin mun pään sisällä!

    Hermot ja pinna on mulla koko ajan niin kireellä, että oon vihanen itselleni siitä alinomaa. Ja sekös vasta tekee hyvää tälle huonoäitifiilikselle. Huoh. Oispa näissä kriisitilanteissa (kuten tänään, poika ei nukahda päiväunille MILLÄÄN vaikka on ihan tööt) joku taputtamassa olkapäälle ja sanomassa, että kyllä se vielä joskus onnistuu.

    Huhhuh, kiitos, kyllä helpotti

  • -mimmu- (Ei varmistettu)
    7.12.2012 at 14:47

    Jaiks! Joku on todella lukenu mun kommentin…WAU! ;)

    Ompa täälä syntisiä äitejä..noh, täälä yksi lisää.

    ”1. Silva ei edelleenkään ole saanut mitään muuta kuin purkkiruokaa”
    Meillä soseisiin totuttelu lähti ihan paskasti liikkeelle: lapsi ei suostunut aikaisemaan suuta, joten äidille meni hermot ja sitten isilläkin meni hermot ja koska vauva ei syönyt ”oikeaa ruokaa” niin sitten hän sai maitoa, tietysti koska pitää jotain syödä. Yösyötötkin jatkui meillä pitkään. MUTTA asiaan löytyi helppo ratkaisu:yösyötöt lopetettiin ja lapsi rupesi syömään päivällä hyvin. Helppoa ja yksinkertaista,mutta kamalaa pienelle kun yöt huusi mammaa :/

    ”2. Mikä ulkoilu?”
    Lapsi on mielestäni jo sen ikäinen että voisi nukkua päikkärinsä sisällä ja niin nukkuukin ja hienommasti kuin odotin. Ja me ulkoillaan n.1 tunti päivässä, eli lapsi kävelee ja äiti taluttaa…harvemmin enää vaunuillaan. Joulupukki vinkkas että pulkka on tulossa lahjaksi, joten sitä odotellessa &lt;3

    ”3. Käyn vauvaharrastuksissa ainakin yhtä paljon itseni kuin vauvan vuoksi”
    Me ei harrasteta ollenkaan. Muita lapsia jä äitejä tavataan normaalisti kyläilemällä….se riittää minusta, ainakin vielä.

    ”4. Joskus vaan v*uttaa.”
    Niin vituttaa! Joskus ihan syyttäkin

    ”5. ”Ryöstän” omaa aikaa”
    Lapsen kanssa touhutessa saatan katsoa telkkaria, tai olla koneella. Mielestäni kuitenkin annan lapselle myös ihan jakamatontakin aikaa…

    ”6. Jos on ”tilanne päällä”, en pysty huomioimaan kumppanin tunteita”
    Kuulostaa todella tutulta…ei lisättävää.

    Tämä paskaäidin kiehumistila nousee herkästi..siihen ei paljoa tarvita. Varsinkin nyt hormonimyrskyssä saa kaikki tutut olla varpaillaan, pahoitteluni.

    Ollaan sitte miten paskoja tahansa niin on ihan 100varma että kaikki rakastaa lapsiaan ja lapset rakastaa äitejään! Joten edellä mainitut on ihan sallittuja….eikö niin?;)

  • Amma
    7.12.2012 at 14:56

    Voi just mietin samaa yöllä kun Päde kitisi puol yhdestä neljään  (kun koitan yösyöttöjä pitää 1-2) niin ei saamari auttanut kun tunkea tissi suuhun. Koitin puoli tuntia sitä kiristää (ahhahaa, ikää neljä kuukautta, eli toki ymmärtää kiristyksen päälle) että myyn sen mustalaisille jos ei nyt lopeta sitä potkimista ja huitomista ja ininää ja laita nukkuun. Isi tuli ja pelasti ja äiti sai nukkua. Mut siis ajattelin juuri aamulla että perhana tässäpä päivän postaus. Katotaan illalla kun on vieraat käyneet ja jätkä nukkuu. Jos muistan enää kun yö meni noin viiden tunnin unilla ja siinä on viis tuntia ihan liian vähän.

  • A-Sofia
    7.12.2012 at 14:58

    Joo, kestovaippojen käyttämättömyys on hyvä syyllisyyden kohde. Mä ostin kalliita Fuzzibunsseja ja niitä käytetään -silloin kun jaksetaan.  Miten hitossa joillain on voimia pyörittää kestovaipparumbaa? (meillä esim. saattaa tulla kahdet selkäkakat päivässä…) Onkohan jossain muuten laskettu se, että paljonko ympäristöä kuormittaa jatkuva pesukoneen pyöritys versus kertisvaippojen käyttö? Jos tässä nimittäin on se muovikassi vs. paperikassi- ilmiö, eli ekologikseksi luulemansa vaihtoehto ei olekaan niin ekologinen. En ole jaksanut tutkia näillä yöunilla :D

  • iity-
    7.12.2012 at 15:05

    Jes en todellakaan oo ainoo! :,D

  • 1 2 3