Olipa kerran aikuisten vyöhyke.
Ja sitten ei enää ollut.
Mehän pidettiin tähän kevääseen asti (siitä täällä aiemmin, kolme vuotta sitten) tuota ihanaa pientä mökkeröistä meidän elämän viimeisenä lapsettomana vyöyykkeenä – tämä linjaus oli Joelin toive, ja toimi kyllä ihanasti silloin. Mökillä saatiin sellainen pieni hetki, kun ei oltu päällimmäisenä aina äiti ja isä, vaan hetkeksi aivotkin palautuivat sellaiseen ”Krista ja Joel” -olotilaan, pariskuntaolotilaan.
No, se sitten tosiaan loppui tämän kesän myötä, haha. Ruokailutilaan ilmestyi kerrossänky, mustikkamättäiden väliin polskinta-allas ja kaikkialle merkkejä siitä, että hei täällä lomailee myös tällaisia pieniä muoviesineitä kassikaupalla mukanaan kantavia pikkuihmisiä.
Ja onhan se ihanaa! Tavallaan. Ja siis ihan eri tavalla kuin aikuisten vyöhyke ennen.
Mutta ihan yhtä ihanalla tavalla ihanaa.
Ennen kaikkea on ollut ihana huomata, miten lapset ihanan luontevasti loksahtavat tähän meille aikuisille rakkaaseen ympäristöön ja rakastavat omalla lapsentavallaan sitä myös. Möyrivät päiväkaupalla mustikkamättäissä (punkkitarkastus!), levittävät leikkinsä spontaanisti kaikkialle ja keksivät omia pieniä juttuja, joista rakentuu meille uudenlaisia mökkimuistoja, nyt mökkeilevänä perheenä.
Esimerkiksi yhteen sellaiseen kohtaan, jota me aikuiset emme ole käyttäneet kuin satunnaisena hampaidenpesupaikkana, lapset levittivät viltit eräänä kesäaamuna. Siihen katettiin meidän aamupala, ja paikka sai uuden nimen. Se on nyt aamupalaparatiisi.
Sai jotain uutta.
Henkisesti pidämme kuitenkin edelleen kiinni siitä, mitä mökkiympäristö on meille pariskuntapaikkana. Kun oltiin siellä viime viikonloppuna vuorokausi aikuisten kesken, päästiin kyllä tosi hyvin kiinni takaisin ”aikuisten olotilaan”, vaikka Ryhmä Haun vahtitorni seisoikin ruokapöydällä.
Mutta kun meni ilallla nukkumaan, tuntui tyhjältä, kun viereisen pikkuhuoneen kerrossängyssä ei ollut ketään.
19
kata
22.7.2020 at 15:55Mitä noi nuket on noissa kuvissa? En oo tuollaisiin törmänny, mutta kummitytöille mietin et vois olla kivoja:)
Ja kävin edellisen postauksen innoittamana kattoo sun tiktok-videoita, en siis tiktokkia seuraile normaalisti (oon liian vanha, heh) ja teillä on siellä(kin) kyllä ihanan rento meininki, jotenkin sellainen hyvä meno välittyy katsojallekin ihanasti.<3
krista
23.7.2020 at 20:15Ne on sellaisia kuin Piny Pon, nää on etenkin tuolla Espanjassa lasten suosiossa – varsinkin synttärilahjana yleinen (siksi meillekin on niitä kertynyt), kun on sellainen sopivanhintainen boksi, perusboksi on siellä alle vitosen :) Noille voi siis vaihdella noita ruumiinosia ja ilmeitä, päässäkin on siis selkäpuolella toinen ilme, oisko nukkuva… En ole ihan varma :D Mutta on kiva, kun on just sellainen yhdisteltävä lelu ja meillä ollut suosittu pitkään. Suomesta me ei olla näitä ostettu (ja muualtakin on vaan lahjaksi saatu), mutta veikkaan, että Suomestakin näitä saa!
–
Ja siis hih, kiitos! Ja oon ihan varma, että et ole liian vanha TikTokiin, kun en mäkään ole! Mähän siis oon huomannut, että mitä vanhempi henkilö, sitä parempaa TikTok-sisältöä se tuottaa, mummot ja papat on parhaita! Mä seuraan oikeastaan pelkästään kolmi-neli-viiskymppisiä ja vanhempia :) …ja kiitos! <3 Noita pikkuvideoita on tosi kiva tehdä, tuntuu ns. omalta jutulta ja kivalta blogin rinnalla :)
Anna
24.7.2020 at 09:40Hei tämähän on hyvä nukkevinkki. Lapsi on vinkunut noita LOL nukkeja, mutta minusta ovat aika kamalaia pikkuteinejä meikkeineen, mutta nämä näyttäisivät kuin olevan vähän lapsiystävällisempi versio noista Loleista (kuten lapsi sanoo). Taidan tutkia saisiko näitä Suomestakin.
krista
24.7.2020 at 11:00Meillä kans ei ole LOL-nukkeja (pari paitaa niistä on), kun on todettu, että kaikkia sarjoja ei kannata kerätä. Mutta näitä alkoi sitten kertyä synttärilahjoina ja nää on kyllä olleet tosi kivoja ja kovasti leikittyjä!