Aikuinen harrastaa

”Nuoret phojat on jhust hhjyvä, koska nhiillä on HARRASTUKSIA!”, ystäväni tiivisti tiesmonennen siiderin jälkeen.

Elettin vuotta 2008 ja minä olin juuri tavannut erään tietyn roolipelejä, piirtämistä ja jujutsua harrastavan 25-vuotiaan opiskelijapojan; itse olin ”jo” 31-vuotias toimistorott sirkustaiteilija.

”Nhiillä on intoa, elämänhhhalua. Ne ei vaan hhhaluu maata shohvalla thelkkaria khatsomassa nhiin kuin ne mhonet mheidänikäiset, jotka on jo luopuneet khaikesta thoivosta. Nuorilla phojilla on joku OMA JHUTTU, josta ne on khiinnostuneita – ja se tekee NHIISTÄ khiinnostavia”, ystävä linjasi.

Hän oli oikeassa.

Mutta analyysi pitää tietysti laajentaa koskemaan muitakin kuin nuoria miehiä. Meitä ihan kaikkia.

Toinen tarina.

21-vuotiaana harrastin yhden talven showtanssia StepUpin tanssikoululla. Lapsuus-Kuusamossa mitään tanssiharrastusmahdollisuuksia ei ollut ollut (harrastin sitten lähintä tarjollaolevaa eli voimistelua), joten alkeista sitä tietysti oli showtanssit aloittava – ja niin vanhana kuin 21-vuotiaana.

Kävin koko talven tunneilla maksaen käteisellä ja kertamaksuilla, vaikka ilmoittautumalla oppilaaksi harrastus olisi käynyt paljon-paljon halvemmaksi. Miksi niin tein? Koska pelkäsin, että oppilaaksi ilmoittautuessa pitää sanoa syntymävuosi ja muut tajuavat, miten VANHA olen.

21-vuotiaana. Melkein tekisi mieli nauraa itselleni, mutta oikeasti ennemminkin haluaisin antaa sellaisen empaattisensisarellisen halauksen menneelle minälleni. Voi sitä mennyttä epävarmaa minua.

*******

Kolmas tarina – tämän olen joskus (täällä) kertonutkin.

Haaveilin joskus kolmekymppisenä sirkusharrastuksesta. Mutta äh, miten voin enää siinä iässä aloittaa jotain tuollaista.

Mutta ystävä totesi:
”Höpsis. Kun aloitat nyt, voit viisikymppisenä sanoa, että mähän oon harrastanut tätä jo 20 vuotta.”

*******

Kyllä. Harrastukset.

Muuten meidän yhteiskuntaan on lähes kaikkeen tekemiseen sisäänkirjoitettu sellainen tuottavuuden ihanne. Suoritetaan asioita. Tehdään töitä, hoidetaan lapsia, treenataan kroppaa kesäkuntoon – jotta siitä olisi jotain hyötyä. Joo kuulkaas otetaan tavoite ja sitten suoritetaan itseämme sitä kohti. Otsasi hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman.

Harrastaminen puolestaan; se sellainen, että tekee jotain vain siksi, että se on itselle kivaa ja se tuottaa iloa. Aika huikentelevaista hei. Ajanhukkaa. Lapsilla on harrastuksia; nuorillakin. Mutta me aikuiset; kun me tullaan tiettyyn ikään, meidän kuuluu olla vakavia ja ryppyotsaisia, eikö?

Ei.

Miksi meistä aikuisista niin moni tipauttaa sen puolen elämästään pois? Jää ”harrastamaan” sitä telkkarin katsomista muistamatta, että jokin muu sillä ajalla tehty juttu voisi tuoda elämään paljon enemmän iloa ja virtaa.

Osaan tietysti antaa ainakin yhden vastauksenkin.

Koska harrastaminen on (usein) ”tuottamatonta” ja ”ylimääräistä”, ja aika kiireisessä arjessa on rajallinen, me kunnollisina ja velvollisuudentuntoisina kansalaisina (ja etenkin vanhempina) luovumme helposti ja ensimmäiseksi siitä omastamme. Että kyllä mä pärjään ilman tätä mun tanssituntiakin; olen nyt äiti (tai isä) ja annan mieluummin muulle perheelle. Ja se harrastushan maksaakin ja silleen. Ei se niin tärkeätä ollutkaan.

Mutta oli se! Ja on.

Harrastaminen ei ole pelkästään lasten, teinien ja nuorten juttu. Se on tärkeää ihan jokaiselle.

Se, että ihmisellä on ”oma juttu”, jota hän rakastaa ja jonka parissa hän pystyy hetkeksi sulkemaan mielestään kaiken muun – on se harrastus sitten tanssi tai pitsinnypläys – antaa elämään niiii-iin paljon. Ja silloin, kun on rankkaa ja kiireistä, se on nimenomaan tärkeää. Että jostain tulee virtaa. Hyvää oloa. Jaksamista. Että joku asia innostaa ja tuo jonnekin rintakehän taakse niin paljon kuplivaa iloa, että se näkyy siinä ihmisessä. Kun katsoo peiliin, niin näkee sen pilkkeen, mitä se ”oma juttu” on sinne silmiin tuonut.

Ja siitä muuten hyötyy sen ihmisen lisäksi ihan koko perhe.

Oletko aina halunnut aloittaa ratsastamisen/sirkuksen/Bollywood-tanssin/kangaspuilla kutomisen/jousiammunnan, mutta ”no emmä oikein tiedä”…? TEE SE! Oikeasti, tee se! Kokeile! Etsi oma juttusi! Jos et tiedä, mikä se on (harva varmaan kokeilematta tietää), niin kokeile monia. Kokeile kaikkea! Jos jokin ei sytytä, kokeile seuraavaksi jotain muuta!

Et ole liian vanha tai väsynyt tai huono tai nolo tai ”en mä tiedä ketään sieltä”. En mäkään tuntenut ketään näistä ihanista naisista vielä neljä vuotta sitten. Nyt tunnen! Ja me jaetaan yhdessä jotain aivan upeaa! Meille ainutkertaista ja omaa.

Koskaan ei ole liian myöhäistä etsiä se oma juttu. Se asia, mikä tuo sinulle aitoa iloa ja kuplivaa onnea.

Lupaan, että se kannattaa.

PS. Kuvat otettu eilen illalla Bollywood Kamleesien bäkkärillä Kanneltalolla, jossa Ilona Kolachanan uusi mahtava koreografia Prem Ratan Dhan Payo sai ”maailmanensi-iltansa”. Pienen väläyksen tanssin alusta voi nähdä Facebook-videona täällä. Minä vasemmassa etukulmassa :)