Olipa kerran taapero, joka ei voinut sietää pinnejä päässään saatikka sitä, että joku jollain hemmetin hiusharjalla koskisi tukkaan. Mikä TÖRKEÄ loukkaus koko pienen ihmisen olemassaoloa kohtaan!!!
Miksi tarvita pinnejä kun voi käyttää pipoa?
Ja koska taaperon vanhemmat…
a) ajattelivat, että ”pick your fights”
b) eivät yksinkertaisesti viitsineet alkaa asiasta raivopääpunaisenahuutotaistelemaan
(valitse mieleisesi vaihtoehto)
…taaperon niskatukka oli hänen elämänsä ensimmäiset vuodet mallia aina mallia ”rasta”. Kyse ei ollut mistään viikkojen tai kuukausien hiusharjauslaiminlyönnistä, vaan niitä takkuja ei oltu selvitetty ikinä – hiusharja ei ollut käynyt puolta metriä lähempänä tätä totaalikieltäytyjälasta.
Joskus naperoharrastuksissa joku muu voivotteli, kuinka oma lapsi ei anna harjata peikkotukkaa:
”Katsokaas tätä”, saattoi kyseisen taaperon vanhempi näyttää; riistää taaperolta hetkeksi lempparipipon pois ja vilauttaa niskassa liehuvaa rastakokoelmaa – ja saada muut vanhemmat sekä repeämään nauruun että helpottumaan:
”No okei ei meillä sentään ihan noin paha ole.”
Sitten oli sellainen juttu kuin aika. Ja se aika kului, kului ja kului.
Ja kun sitä kului tarpeeksi, se kyseinen napero oli kahden vuoden ja muutaman kuukauden päälle. Ja eräänä iltana, kun sen naperon äiti selvitteli isosiskon pitkää tukkaa, se napero sanoi:
”Äiti, harjaa munkin tukka. Mä haluan Elsan letin.”
Otettiin maailman paras selvityssuihke. Otettiin tangle teezer. Otettiin jopa isojen lasten legot, joita tämä pikkusiskokin pääsi nyt hypistelemään ihan niin kuin isosiskokin hiusten selvityksen aikaan vakiona tekee.
Ja kappas. Meillä on tässä 2-vuotias pikkusisko – se sama ex-rastalapsi – joka antaa selvittää tukkansa jopa huomattavan paljon helpommin kuin isosisko samanikäisenä.
Tällä pienellä tarinalla on opetus.
Jos lapsesi:
a) vastustaa tukan harjausta
b) ei syö jotain
c) ei syö mitään
d) ei suostu luopumaan tutista
e) ei suostu luopumaan vaipoista
f) ei suostu menemään potalle
g) ei suostu pesemään tukkaa
h) ei suostu tulemaan lähellekään kurapukuvaatteita (meidän Seela viime keväänä)
i) pelkää imurin ääntä
j) ei nuku
k) ei vieläkään nuku
l) ei jumalauta nuku
m) keksi itse oma vaihtoehto tähän
…älä välitä. Anna ajan kulua. Jos se ei ole vakavaa, se ei ole vakavaa. Jos sillä on takku niskassa, niin anna olla.
Joskus se vielä haluaa Elsan letin. Ja joskus vuosia myöhemmin irokeesin.
Se on se aika. Ja se aika kuluu, kuluu ja kuluu.
85
Heispi
22.8.2016 at 16:47Lapsilähtöisyys ♡
krista
22.8.2016 at 16:54Totta! Sitähän se just on! Mä ajattelin itse, että se on vaan jotain ”älä välitä, anna vaan olla”-lähtöisyyttä, mutta hetkinen, sehän on myös lapsilähtöisyyttä! Asiat tapahtuvat sitten, kun lapsi on niihin valmis :)
Heispi
22.8.2016 at 17:07Just näin. Loppupeleissä kaikilla parempi mieli ilman suurempia taisteluita.
–
Hampaiden harjaamisessa olen kyllä natsi, siitä ei luisteta. Tänäänkin silti esikoinen 3,5v antoi pestä, kun herra hammasharja itse pyysi hassulla äänellä luvan pestä :)
krista
22.8.2016 at 17:16Meillä muuten se vanha hampaidenpesuniksi edelleen ajoittain käytössä! Täällä: http://www.puutalobaby.fi/pieni-hampaidenpesuvinkki/
Heispi
25.8.2016 at 11:37Pitääpä etsiä ääntä :)
a
22.8.2016 at 18:19Tuttu juttu, oikeaan aikaan asiat vaan loksahtaa kohdalleen. Viimeisimpänä meillä neito 4,5-v on oppinut nukahtamaan ihan yksikseen (ilman huoneessa odottavaa aikuista). Viikko takana uutta järjestelyä ja ei itkuja ja hampaiden kiristelyä vanhempien tai lapsen osalta, vaan ison tytön jutusta ylpeä lapsi ja vanhemmat. Taustana siis sen verran, että meillä lapsi on nukkunut omassa huoneessaan 9kk iästä lähtien ja hyvin on nukkunutkin, nukahtaminen on vaan aina ollut vaikeaa ja tosiaan viime viikkoon asti pimeässä huoneessa istui aikuinen 15-60 minsaa odottamassa lapsen unta (joo ei puhettakaan että voisi nettailla tai lukea…en edes halua ajatella kuinka monta tuntia olen siellä viettänyt ja odottanut että lapsi nukahtaa…ja kuinka monta kertaa nariseva lattia on herättänyt lapsen ja homma on alkanut alusta). On itsekseen nukahtamista yritetty muutamaan otteeseen aiemmin, mutta nopeasti on todettu, että ei toimi (lapsi ramppaa koko illan pois huoneestaan tai sit lasta pelottaa) ja on palattu tuttuun tyyliin (koska parempi käyttää tunti ja olla varma että lapsi nukkuu aamuun asti kuin että lapsi ramppaa monta tuntia ja yöunet, tai ennen kaikkea aikuisten oma aika ;) jää vähiin).
krista
22.8.2016 at 20:06Hei hieno homma, onnittelut onnistumisesta! Meillä vielä aikuinen odottelee, mutta muuten tämä kerrossänkyhomma (http://www.puutalobaby.fi/kerrossankykokemuksia/) meni siis tällä ihanalla ”kuin itsestään”-meiningillä, mistä kirjotinkin. Mutta niin se varmaan vaan on, että ne loksahtavat sitten kun ovat loksahtaakseen! <3
Piipo
22.8.2016 at 18:20Tähän on kyllä pakko sanoa että päiväkotilapsella ei toivottavasti ole vaihtoehtoja sillä täit! Täiden vuoksi meillä letitetään joka ikinen aamu tukka ja tähän mennessä se on ollut toimiva strategia. Koputus puuhun.
a
22.8.2016 at 18:47Meidän pitkätukkainen tyttö kulkee suurimman osan päivistä hiukset auki (ja ei todellakaan muisteta kammata joka päivä *nolo*). Ikäviltä tuliaisilta ollaan onneksi vältytty (tosin ehkä siksi, että kolmen vuoden pk-uran aikana on täi-varoitus ollut pk:n ovessa tasan kerran ja silloinkin ilmeisesti yhdessä perheessä jossa oli koululaisia). Mut yh, pitäisi ehkäpä alkaa taas tsempata.
—
Mietin vaan Piipon kommenttia, että pitääkö tuo ymmärtää niin että on paheksuttavaa jos pikkuprinsessa viipottaa päiväkodissa takkutukkana? Ei ole tullut moinen mieleen kyllä…
krista
22.8.2016 at 20:11Oi vau, teillä ollut mahtava tsägä täittömyyden kanssa hoidossa!
–
Mäkään en ole koskaan ajatellut, että takkutukkaisuus ois paheksuttavaa – no sen varmaan arvaakin, että mä en ole ajatellut niin, kun tää on tällainen takkutukkien perhe :D Ei se varmaan ole…? Ja jos on, niin se olkoon niiden paheksujien ongelma; villit ja vapaat hippilapset viipottaakoon niin kuin haluaa, joko leteillä tai tukka hulmuten <3
Piipo79
22.8.2016 at 20:51Ei en tarkoittanut että takkutukka on paheksuttavaa sehän on suloinen!, vaan tarkoitin että koska letit ovat hyvä täidenestokeino niin ainakaan täiaikaan ei kannata antaa lapselle vaihtoehtoa (meillä on ollut lukuisia täiilmoituksia ja viimeisin tänään, mutta kertaakaan ei ole vielä osunut kohdalle!)
a
22.8.2016 at 21:01Huh, onneksi käsitin väärin :) Meillä tytöllä ois kyllä useammin tukka leteillä, jos tyttö saisi valita (”mä haluun Elsa-letin”), mutta kun aamut on kaaosta ja kiirettä, niin se on prioriteettilistan viimeisenä. Eli löytyy tyttö joka tykkää että hiuksia laitetaan (paitsi tietysti silloin kun sattuun se päivä että hän haluaa ne auki). Mutta kyllä meilläkin itseasiassa silloin viime vuonna täivaaran ekan kerran osuttua omalle kohdalle taidettiin pitää tukka visusti letillä.
krista
22.8.2016 at 20:08Koputus puuhun – meillä Silvalla on kans tiukat letit päivähoidossa, eikä täiylläreitä ole ollut (vaikka viime vuonna oli iso epidemia). Mutta saattaa se toki sattumaakin olla! Seela onkin nyt sitten päässyt näihin lettien makuun jo nyt hyvissä ajoin ennen kuin hoitoura alkaa; mutta Seelan osalta täytyy sanoa, että jos se ois päättänyt, että lettiä EI TULE, en tiedä, mikä mahti maailmassa sille ois ne letit tehnyt :D Vahva tahto :D
kukka
22.8.2016 at 18:53Kyllä ne täit letitettyyn tukkaan yhtälailla tulevat. Tietysti silloin sitä ns. Tartunta-aluetta heiluu ympäriinsä vähemmän :D
Piipo79
22.8.2016 at 20:55Joo ei se mikään 100-prosenttinen keino ole mutta vähentää riskiä merkittävästi, koska täit eivät hypi päästä päähän ja vaativat pitkän kosketusajan. Eli juuri oatjat ja sen sellaiset tai avoimet hiukset kun leikitäön vierekkäin. Siinäkin vaatii että hiukset koskevat toisiaan pidemmän aikaa.
krista
22.8.2016 at 21:55Poistin tuplana tulleista toisen kommentin :) Ja varmasti just näin!
kukka
22.8.2016 at 18:55Piti vielä jatkaa, että täithän tarttuvat kontaktin kautta esim. Lapset leikkivät päät toisissaan kiinni tai pipoja vaihdellaan päästä toiseen.
krista
22.8.2016 at 20:13Joo mä veikkaan, että se on monen asian yhteisjuttu, eikä sattuma siinä ole se pienin :) Mutta ei sitä tarttumista voi varmaan estää yhtään millään; tosiaan möyhytään sohvilla ja patjoilla, ja vaikka pipoja ei varsinaisesti vaihdettaisikaan, niin on siellä varmaan vähintään prinsessakruunut, jotka menevät päästä päähän :)
Piipo79
22.8.2016 at 20:53Joo meillä lapselle on opetettu että pipo hihaan ja omia hiuslenkkejä tai pantoja ei muille eikä muilta itselle ja on oppi mennyt niin hyvin jakeluun että kerran kertoi minulle open kokeilleen hänen pantaansa ja sanoi että äiti, etkö sanonut että siitä tulee täitä!? :-)
krista
22.8.2016 at 21:59Mulle ITSELLENI on muuten iskostettu tää sama lapsena ihan tosi lujasti; meillä oli joskus ala-asteella täiepidemia (vain yksi) koulussa ja se oli jotenkin Iso Juttu mukamas silloin, kaikki siitä puhuivat. Vieläkään en tiedä, oonko monessa yhteydessä tätä ääneen uskaltanut sanoa (siihen liittyi jonkinlainen häpeä), mutta siinä epidemiassa mulla oli täitä. Nykyään niitä epidemioita taitaa olla jatkuvasti eikä siihen enää (kai?) liity tuollaista jotain stigmaa. Mutta siitä muistan, että se tuntui KAMALALTA eikä siitä voinut sanoa ääneen. Vieläkin muistan ainakin kaksi lasta, jotka ”jäivät kiinni” siitä, että heillä oli täitä. Jännää (ja vähän surullistakin), että aiheeseen liittyi silloin sellainen häpeä. Enää tuollaista ei taida olla ja hyvä niin!
heiskav
22.8.2016 at 19:00Voihan vaippa… Meidän 2,5 v. kulkee edelleen vaipoissa eikä kerrassaan suostu tekemään pottaan mitään! Osaa kyllä olla ilman vaippaa 2-3 tuntia ja pidättää, jos vähän hätä on, mutta sitte ku tulee, nii tulee vain vaippaan.
.
Kerran elämässä on vähän pissannut pottaan. Silloinkin vähän hädässä ja itkien. Just tuota kertaa aiemmin oli muutaman kerran tullu vahinko lattialle, kun ei ollut vaippaa. Oon tulkinnut tän niin, että lapsi pelkää tehdä muualle kuin vaippaan. Ei kai se auta ku odotella, tätä ei voi oikein väkisin opettaa.
Nathalie
22.8.2016 at 19:11Meidän esikoinen oli tosi vastahakoinen myös pottailu ja vaipattomuus hommissa mutta yks kaks melko vähällä yrityksellä vaippa lähti, lähinnä aina testailtiin joko nyt olis valmis, ja 3 vuotiaana yövaippakin kertaheitolla pois ja hyvin meni :) niin ja meillä innostu enemmän siitä vessarenkaasta, pottaan ei kovin montaa kertaa tullut mitään!
krista
22.8.2016 at 20:20Jesh, kuulostaa just siltä, että oli VALMIS!
–
Mä oon muuten monestikin kuullut tän, että jos potta ei kelpaa, supistusrengas saattaa kelvatakin – tiedän useita, jotka eivät ole koskaan potalle suostuneet. Eli VINK VINK niille, joilla on tällainen tilanne päällä!
krista
22.8.2016 at 20:19Mä oon usein kuullut tällaisista eikä se VARMASTI ole mitenkään poikkeuksellista; 2,5 vuotias on vielä pieni! Ja jos tosiaa väkisin yrittää opettaa, niin siihen voi pahimmillaan tulla vastareaktio ja koko homma viivästyy entisestään. Mutta kyllä ne joskus oppii! <3 Sit kun ovat siihen valmiita! Mutta tuollaisella 2,5-vuotiaalla ei ole asiassa varmasti vielä miiii-iiiitään kiirettä!
-
Tänikäisille tää ei ole enää käypä neuvo, mutta jos on vauvojen vanhempia kuulolla, niin mä lämpimästi suosittelen sitä "pisuttelu" jo vauvaikäisenä! En tiedä, onko tää sattumaa vai ei, mutta mä olin tosiaan kuullut pissatuksista (vessahätäviestintä?) ja niiden herkkyskausista 3-4kk iässä - ja silloin meillä alettiin jo houkutella pisuja aina, kun vaippa otettiin pois. Meillä molemmilla lapsilla tää toimi ja vaipan poisjättäminen kävi... no: itsestään :) Täällä jotain, mitä kirjoitin Silvan ollessa 4 kk ikäinen: http://www.puutalobaby.fi/pissankutsuhuuto/
Eeva
22.8.2016 at 21:09Tuosta ”pisuttelusta” sanoisin että hyvä jos toimii joillain, mutta tässäkin asiassa mikä toimii yhdellä lapsella, ei toimi toisella. Meillä ”houkuteltiin pisuja” kuukausitolkulla ilman mitään vaikutusta kuivaksi oppimiseen (vauvana aloitettiin ja potalla jatkettiin pari vuotta). Lopulta lapsella jäi vaippa pois 2v 10kk iässä muutamassa päivässä. Taisi olla aika vaan oikea! Ja kyllä se vaan siinä kahden ja puolen vuoden iässä alkoi stressata (vaikkei mitään syytä olisi ollut), kun ”serkun kaiman veljenpoikakin oppi jo vuoden ikäisenä potalle”. Pottaa käytettiinkin sitten tosi lyhyen aikaa ennen kuin siirryttiin pöntölle ilman mitään supistusrenkaita.
krista
22.8.2016 at 21:17Kyllä, sattumalla varmasti osuutta asiaan – ja just niillä herkkyyksillä! Ja kun on valmis, niin on valmis :) Mutta se on kyllä kumma, miten nuo stressit iskee, vaikka kuinka yrittäis järjellä ajatella asioita. Mähän oon kans tän jo kertonutkin (herkkyyskausipostauksessa täällä: http://www.puutalobaby.fi/herkkia-kausia/), että mä aloin jossain vaiheessa paineilla, että kuvissa näkyy Seelan pöydällä TUTTIPULLO – silloin 1,5-vuotiaana. Jätin tosiaan jonkun kuvan julkaisemattakin. Ha, tuntuu ihan hassulta nyt. Tuttipullo jäi siis ”itsestään” pois siitä tyyliin muutamia viikkoja myöhemmin :)
Lilah
22.8.2016 at 23:39Meillä kaikkia on alettu potattaa hiljalleen 8kk alkaen ja yli vuoden ikäisenä kaikki kakat on tulleet pottaan, Päivävaippa on kaikilta jätetty pois 2v 1-3kk ja yövaipan olisi voinut jättää samaan aikaan, vaikka sitä sitten vielä muutama kuukausi tuli käytettyä ”varmuuden vuoksi”. Jostain muistan joskus lukeneeni, että keskimääräinen kuivaksioppimisikä olisi 2,5 v eli aika korkea oikeastaan (ottaen huomioon, että yhtä moni kun oppii nuorempana niin oppii sitten myös vasta vanhempana). Päiväkotiryhmissä kun potatus on säännöllistä ja esimerkki tekee tehtävänsä, tuntuu että tuon keskiarvon alle menee suuri osa lapsista.
Menni
22.8.2016 at 23:56Meillä yritin opettaa potalle _kaikilla_ kuulemillani ja keksimilläni metodeilla. Ei toimineet. Lapsi ilmoitti 3,5 veenä että nyt hän ei enää kakkaa vaippaan, eikä niin enää tehnyt. Että olisin ehkä voinut valita taisteluni toisinkin…
krista
23.8.2016 at 09:41Just näin! Aina sit viimeistään jälkikäteen nää sitten itse tajuaa! :)
heiskav
23.8.2016 at 13:12No voisin kuvitella, että meillä käy samalla tavalla kuin teillä. Tyttö tehnyt kaiken aina vasta sitten, kun on halunnut ja osannut täysin. Seisoikin ilman tukea ensimmäisen kerran vasta, kun osasi keskeltä lattiaa nousta itse ja laskeutua turvallisesti takaisin. :D
MiiaK
24.8.2016 at 23:53Niin tuttua ja yritin vain hokea mielessäni, että ei ne enää 18-vuotiaana käytä vaippaa. Meidän tyttö huusi hysteerisesti, jos edes mainitsi sanan potta, joten potta sai olla rauhassa kylppärin lattialla ja vaippa tytöllä. Hoidossa sentään suostui menemään potalle, mutta ilman tuotoksia. Tiesin, että osasi jo 2-vuotiaana pidättää ja olisi silloin jo pärjännyt ilman päivävaippaa, mutta kun ei. Toukokuun lopussa, tytön ollessa 2v8kk, kun helteet tulivat, hän kieltäytyi vaipasta iltakylvyn jälkeen. Ajattelin, että ok, olkoon hetken ilman. Sanoin, että jos pisuhätä yllättää, niin sitten pitää mennä potalle. Muutamat lirut tulivat lattialle, mutta sitten tuli myös se eka pissa pottaan ja että sitä juhlittiin :) Seuraavana aamuna vein tytön potalle (ei ollut ikinä ennen onnistunut) ja päivän eka pissa tuli pottaan, jee!!! Taas hihkuin, tanssin ja riemuitsin. Ihmeteltiin yhdessä pissa potassa ja otetiin vielä kuva potasta ja pissasta, joka lähetettiin töissä oleva isille, että hänkin näkee miten pissa oli tullut pottaan. Tyttö oli selvästi hyvin ylpeä onnistumisestaan. Samalla myös sovittiin, että jätetään vaippa päiväksi pois. Lähdettiin ulkoilemaan puistoon, mutta erona normaalipuistoiluun oli, että vaihtovaatteita pakkasin tuplasti ja rattaiden alakorissa kulki potta mukana. Näin ei tarvinnut käyttää aikaa vessaan ehtimiseen, vaan saatiin tytölle paljon onnistumisen tunnetta, kun pissat tulivat hädän iskiessä käden ulottuvilla olevaan pottaan housujen sijaan. Muutamat pissat tulivat kotona lattialle ja ulkona ollessa housuun, mutta aika vähällä selvittiin. Potta kulki mukana vain viikon ajan. Meillä oli päivävaipaton lapsi! :D :D
–
Yövaippa taas jäi tytön aloitteesta pois maanantaina. Vielä ei sänky ole kastunut kertaakaan :) Ensi kuussa saadaankin juhlia vaipatonta 3-vuotiasta synttärisankaria :D
–
Mitä tehtiin pottailun ja vaipattomuuden eteen:
-Luettiin miehen kanssa tytölle paria eri potta- ja vessakirjaa, jotka oltiin hankittu. Molemmista tyttö tykkäsi. -Systemaattisesti puhuttiin siitä, että vaipan voisi vaihtaa isojen tyttöjen pikkuhousuihin, koska isot tytöt käyttävät pikkuhousuja vaippojen sijaan (tyttö oli jo pitkään aina innoissaan ilmoitellut ihan kaikille tutuille ja tuntemattomille olevansa ”iso tyttö”).
–
Oliko näillä toimilla sitten mitään vaikutusta? Ehkä oli, en tiedä, mutta sen tiedän, että meidän tyttö kun vihdoinkin suostuu tekemään jotain, niin se tapahtuu vasta sitten kun hän on itse täysin varma, että osaa. Jotenkin se lopulta meni omalla painollaan, täysin odottamatta ja suhteellisen vaivattomasti, silloin kun vähiten odotti tapahtuvaksi.
rinkeli
22.8.2016 at 21:58Mites vanhempilähtöisyys?
nimim. en ole valmis siirtämään typyä(2,2v) omaan huoneeseen nukkumaan :D
Nojoo, mutta se kyllä juurtaa vauva-aikaan, kun muutaman kk ikäisenä rupesi oksentamaan yöllä (selälleen nukkui, ei osannut/tajunnut kääntyä) ja heräsin kurluttavaan ääneen. Kiskasin lapsen syliin ja tajusin että se yrittää oksentaa :O ahdistaa vieläkin, mitä olisi voinut sattua jos typy olisi nukkunut omassa huoneessa enkä olisi herännyt! Kammo jäi, ja varmaan nukkuu meidän vieressä vielä 18vuotiaana :D
krista
22.8.2016 at 22:06Se on tärkeä juttu hei se vanhempilähtöisyys myös! :) HUI tuota tapausta, ymmärrän kammon hyvin – kyllähän meilläkin koko perhepetijuttu lähti siitä, että Silvalla oli hengityskatkoksia keskosaikaan. Ja siitä me sitten jäätiin ”koukkuun” siihen, että tuhisijat nukkuu vieressä :)
–
Joten kuule mun mielipide on, että niin kauan samassa huoneessa kuin se vaan tuntuu hyvältä ja oikealta – sehän ei kuulu kenellekään muulle kuin perheelle! Jotkut menee eri sänkyihn/huoneisiin jo vauvana, toiset ei vaikka sitten ennen 18-vuotissynttärin kunniaksi :D Mä itse muuten nukuin mun äidin vieressä vielä silloinkin, kun mulla oli eka poikaystävä :D :D :D Meidän tytöt nukkuu nyt kerrossängyssä alkuyön, mutta samassa huoneessa siis edelleen ovat. Enkä näe niitä lähitulevaisuudessa eri huoneiseen siirtymässäkään. Sen ajankohdan tietää sitten, kun lapset (ja vanhemmat) on siihen valmiita :)
Lilah
23.8.2016 at 00:36Nuo hengityskatkokset muuten voivat joidenkin mukaan johtua siitä, että lämpimässä vastasyntynyt ”luulee olevansa kohdussa” ja ”unohtaa hengittää”. Myös vanhemman rauhallinen syke ja hengitys auttavat vauvaa rauhoittumaan ja vaipumaan syvään uneen. Näin ajatellen vanhemman lämpimän kainalon voisi ajatella olevan vaarallinen.
Meillä myös vauvat on ekan vuoden nukkuneet aika lailla vieressä imetysteknisistä syistä. Olen kieltämättä joskus miettinyt, että heräisinkö oikeasti, jos lapsi siinä lakkaisi hengittämästä, vaikka nukun melko kevyesti.
krista
23.8.2016 at 09:52Joo tällaisia mäkin oon kuullut (ja että vauva just ottaa hengitykseensä aikuisen hengityksen rytmin). Siksi tuntui ”turvallisemmalta” pitää vieressä – ja sitten samanaikaisesti ymmärrän, että jonkun muun mielestä on turvallisempaa pitää kauempana päällenukkumisen pelossa. Sitä päällenukkumista mäkin jännitin Silvan aikaan (ja meillä oli alkuun Silva äitiyspakkauksen boksissa, joka oli vieressä, ja sit sen jälkeen erilaisia peittoreunavirityksiä), mutta sit Seelan ollessa vauva vieressänukkuminen oli meille niin rutiinia, että sitä ei pelännyt enää. Toisaalta olihan Seela tuplasti sen kokoinenkin kuin Silva oli alkuun; Silva oli niin minipieni alussa, ja Seela puolestaan ”tavallisen” kokoinen.
Kataoo
22.8.2016 at 22:04Mun motto on jo pitkään ollut ”kyllä se sitten viimeistään rippikoulussa tekee/osaa asian x”. Eikä ole tarvinnut aina edes sinne asti odotella! Facebookin muistot tarjosivat juuri vilkaisun muutaman vuoden taakse. Odottelin aikaa, jolloin lapsi ymmärtää, että jääkaapin vieressä huutaminen ei kypsytä makaroneja yhtään nopeammin. Tittididii, se aika on täällä! Vielä kun saisi nukkua yönsä ilman pieniä varpaita kylkiluiden välissä… Noh, sitä rippikouluikää odotellessa. Silloin voi tosin olla jo vähän haikukin niitä varpaita kohtaan ;).
krista
22.8.2016 at 22:08Just näin! :) Toi on ihan paras motto! Ja kun se aika sitten KUITENKIN menee niin nopeasti, ja joskus niitä pieniä varpaita ei ole enää siinä omassa sängyssä ja sit niitä jo ikävöi <3 <3 <3 Mä usein ajattelen, että TÄMÄ on se aika elämästä, mitä me vanhuksina ajatellaan kaihoten! Nyt välillä tuntuu (esim. iltavillikohtauksissa just äsken), että OMG - mutta sit vanhuksena tippa linssissä muistaa niitä kahta pientä tättähäärää, jotka leikkivät lumihirviöitä ympäri keittiön pöytää :D
Walssi
23.8.2016 at 13:58Just näin! Ja joskus se pieni poika pitkine hiuksineen oikeasti haluaa sinne parturin tuoliin. Ja sitten kun olet ensin vuoden päivät puhunut miten hyvä olisi hiukset leikata etteivät olisi niin takussa, huomaat ikävöiväsi niitä kullanvaaleita, täydellisellä luomuraidoituksella (Voi kun kampaaja saisi minulle samanlaiset raidat hiuksiin!) olevia pitkiä hiuksia. Kun ne hiukset oli kuitenkin kuin just hänelle tehty. Vauhtitukka vauhtipojalla.
Laura
24.8.2016 at 10:28KIITOS tästä synnin päästö -kirjoituksesta!! :D