Äidin oikeus? Isän oikeus?

Kylläpäs taas pysäytti. Tämän HS:n kolumnin tilastotiedot nimittäin.

”Al­le kak­si­vuo­tiai­den las­ten isis­tä jo­ka nel­jäs ker­toi, et­tä ha­luai­si teh­dä osa-ai­kais­ta työ­tä. Kuin­ka mo­ni oli to­teut­ta­nut toi­veen­sa? Kol­me pro­sent­tia.”, Jaakko Lyytinen kirjoittaa.

Isi <3 vauva…

Meidän perheessä Joelin kesäloma päättyy ensi maanantaina. Sen jälkeen isi lähtee taas joka aamu seitsemän jälkeen töihin toiselle puolen pääkaupunkiseutua ja ehtii tunnin bussimatkaköröttelyn vuoksi kotiin vasta iltakuudelta.

Isi on aivan varmasti hyvä työssään, mutta kaikkein eniten häntä tarvittaisiin kotona. Mikä oikeus minulla on jäädä onnellisena kotiin meidän yhteistä vauvaamme hoitamaan? Vain se, että olen nainen? Sukupuolten tasa-arvo ei toteudu. Tässäkään asiassa.

Olemme pyrkineet toteuttamaan kaikki jaetun vanhemmuuden ”perusasiat”: Isi piti heti vauvan synnyttyä täydet isyysvapaat ja päälle viikon palkatonta vapaata. Kahden kertyneen kesälomaviikon lisäksi hän otti jälleen kaksi viikkoa palkatonta vapaata. Vanhempainvapaan lopusta isi aikoo ottaa ainakin viimeiset 12 arkipäivää, jotta hän voi pitää taas isäkuukautta maksimimäärän eli 36 arkipäivää. Ja kun vanhempainvapaakautemme helmikuun loppupuolella päättyy, juuri isi jää todennäköisesti vuorostaan hoitovapaalle – ainakin osaksi aikaa.

Mutta silti: kun nämä kaikki laskee yhteen, isi on paikalla Silvan ensimmäisestä vuodesta vajaat kolme kuukautta. Äiti lähes 11 kuukautta. Niin, millä oikeudella?

Keväällä ennen kesälomien alkua kerroin innolla Silvan ensimmäisestä hymystä. Illalla löysin isin yläkerrasta itkemästä. Tulee ensimmäinen hymy, ensimmäiset kääntymiset, ryömimiset, konttaamiset, ensiaskeleet ja -sanat. Onko isi aina silloin poissa?

Tiesittekö muuten tätä: vanhempainvapaan VOI myös pitää osa-aikaisena, samaan tapaan kuin hoitovapaankin. Eli että minä menisin vaikkapa jo nyt syksyllä takaisin töihin kahdeksi päiväksi viikossa, ja Joel olisi töissä kolmena päivänä viikossa.

Olen sitä mieltä, että nämä kaikki ovat vain järjestelykysymyksiä, jos oma tahto on tarpeeksi voimakas. Olemme myös siinä mielessä onnekkaita, että työnantajamme todennäköisesti pystyisivät joustamaan: Joel varmasti päästettäisiin (vaikkakin ehkä vastahakoisesti) osa-aikavanhempainvapaalle. Ja ehkäpä minutkin otettaisiin ilolla vastaan pariksi päiväksi viikossa jo näin ”ennenaikaisesti”…? :)

(että terveisiä vaan töihin, jos tätä luette!)

…mutta kun äitikin <3 vauva!

Omatuntoni kolkuttaa, kaikki ratkaisut tuntuvat vääriltä. Tiedän, että en voi sanoa itseäni tasa-arvoa kannattavaksi ihmiseksi, jos omin lähes kaikki vanhempainvapaat – vaikka se ”maan tapa” onkin. (vaikka siis antaisin Joelille puolestaan ne hoitovapaat) Mutta jos menisin jo nyt töihin, Silvan ollessa vasta 4 kk ikäinen, vaikka vain pariksi päiväksi viikossa… Miten omatuntoni IKINÄ antaisi sitä anteeksi? Kuinka huonoksi äidiksi itseni SITTEN tuntisin? Vaikka tekisinkin sen vain isin takia.

Niin, ja tasa-arvon.

 

Ps. Tätä bloggausta kirjoittaessani Silva heräsi päikkäreiltä itkuisena. Sekä äiti että isi säntäsivät apuun. Isi ehti ensin.

1
Like

You Might Also Like

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    7.8.2012 at 17:14

    Kun me saatiin ensimmäinen lapsi, olimme molemmat opiskelijoita. Mies toi kahtena päivänä viikossa vauvan mulle kouluun imetettäväksi. Oli aika ihanteellista! Toisen lapsen synnyttyä olimme molemmat töissä, eikä systeemi joustanutkaan enää. Joo, opiskelimme 90-luvulla, jolloin ei tarvinnut valmistua niin kiireellä ja oli mahdollista hoitaa vauvaa samalla.

  • hotmama (Ei varmistettu)
    7.8.2012 at 18:05

    Pakko sanoa, että aika KUUMA isi. Saatte olla molemmat onnellisia kun on tuollainen mies perheessä ;)

    Niin ja siitä tasa-arvosta vielä. Monessa muussa maassa äiti saa olla vain muutaman kuukauden vauvan kanssa kotona, samalla kun isi paiskii töitä kahden edestä. Et siis varmasti ole huono äiti, jos palaat pariksi päiväksi töihin jo muutaman kuukauden päästä. Vaihtelu sitä paitsi virkistää. Ja samalla vauvan suhde isiin vahvistuu niin, että voit jatkossakin jättää tyttären ja isin keskenään ja olla rauhallisin mielin.

    Meillä isi on yrittäjä ja AINA töissä, eikä pojalla sen takia ole syntynyt samanlaista suhdetta isiin kuin minuun. En siis voisi ihan niin rauhallisin mielin jättää poikia keskenään, koska tiedän, että poika kaipaa nimenomaan minua.

  • Jonayla
    7.8.2012 at 18:15

    Todella hyvin kirjoitettu! Piti jo aikaisemmin sanoa, että arvaas mistä tietää hyvän blogin? Siitä, että ihminen jonka elämä on täysin erilaista kuin bloginpitäjän, oikein odottaa, koska seuraava juttu Puutalobabylta ilmestyy. Periaatteessa blogissasi ei ole mitään, minkä pitäisi minua kiinnostaa. :D Kirjoitat todella hauskasti monenlaisista asioista ja näin ollen olen ihan koukussa! KIITOS!

  • MirvaK
    7.8.2012 at 18:19

    Noita vanhempainvapaita on tullut mietittyä. Minä palaan töihin toukokuussa 2013 (kolmannen lapsen tarkoitus syntyä ensi kuussa). Isä jää toukokuusta kotiin loppu vuodeksi. Toki isä menettää pienen ensimmäiset asiat, mutta onneksi isältä löytyy halua oppia tuntemaan lasta myös hiukan isompana. Meillä minun ”aikainen” töihin paluu oli koko projektin ehtona. Aluksi oli tarkoitus että palaisin jo maaliskuussa töihin, mutta tuo toukokuu sopii parhaiten miehen työpaikan järjestelyihin (ja näin varmistetaan että varmasti saa mahdollisen tulospalkkionkin).

  • Kristaliina
    7.8.2012 at 18:20

    Tsihihi meidän isi on kuuma!
    …ainakin se on usein aika hikinen :D

    Tavallaanhan tämä on vähän tällaista ”first world problems” -murhetta, eli suomalainen äitiysvapaa/vanhempainvapaa -systeemi korvauksineen (meillä vieläpä maksetaan siitä, että hoitaa OMIA lapsiaan) on tietysti ihan huippuluokkaa jo tällaisenaan – vaikkakaan tasa-arvoinen se ei valitettavasti ole. Tuntuu, että sellainen 6+6+6 -malli olisi tasa-arvoisempi. Näin siis sanon asiasta sen enempää tietämättä – en ihan tarkalleen ole tutustunut, että miten sen systeemi menisi…

    Ja joo, nimenomaan tuo suhteen vahvistaminen/ylläpitäminen meillä on mielessä: että vauvalle tulisi kaksi vahvaa suhdetta vanhempiinsa, sekä isään että äitiin. Tietysti roolit ovat välttämättä vähän erilaiset: äiti on ainoa ruokavarasto, mutta isi on hyvä hovimestari :)

  • Liisa
    7.8.2012 at 18:23

    Voi ei mikä aihe. :( Olen tietoisesti välttänyt tästä puhumista kotona koska en halua kuulla totuuksia. Olen epäreilu.

    Mieheni työ on hyvin epäsäännöllistä. Vuorotyötä, jossa vuorojen pituudet vaihtelevat ja välillä hän on poissa kolmekin vuorokautta putkeen. Vastavuoroisesti hän on tietysti vapaalla joskus kolme tai neljäkin päivää putkeen. Kun Ilo kasvaa, voimme ehkä toisinaan lähteä hänen työmatkoilleen mukaan.

    Pari viikkoa sitten miehelläni oli viiden pitkän iltavuoron putki. Hän oli töissä kellon ympäri joka päivä eikä noiden päivien aikana juuri päässyt seurustelemaan pojan kanssa tämän ollessa hereillä. Ensimmäisenä vapaapäivänä vauva ei tuntenut isäänsä vaan huusi vedet silmissä ja kurkku suorana. Yritin vähätellä tuota aika rajua reaktiota, tsempata miestä ja olla ottamatta vauvaa häneltä (koska aika alleviivaavasti itku loppui kuin veitsellä leikaten jos niin tein), mutta näinhän tietysti että se tuntui hänestä pahalta. Toisena päivänä vauva suhtautui jos mieheen kuin aina ennenkin, mutta asia selvästi mietityttää miestä. Meillä on jo mainittu sana vuorotteluvapaa…

    Ja minä sitten. Pidän työstäni, mutten rakasta sitä (toisin kuin mies, joka suhtautuu omaansa intohimoisesti). Tienaan vain n. puolet siitä mitä mieheni. Olen nauttinut suunnattomasti näistä kuukausista kotona. Totta puhuen pieni vaikutin koko tähän perheen perustamiseen oli haluni irtiottoon, erilaiseen arkeen. Haluaisin olla kotona kunnes Ilo täyttää kaksi. Siksi en haluaisi ottaa asiaa puheeksi kotona. On epäreilua, jos kaikista perheille tarkoitetuista vapaista mies käyttää vain isyysloman ja isäkuukauden, minä äitiys-, vanhempain- ja hoitovapaan. Mutta kun EN HALUA TÖIHIN! Ja taloudellisestikin tasajako olisi hankala. Minun palkallani emme eläisi, mutta miehen palkka siihen riittää. Syvä huokaus. Miksei voida vaan kaikki olla kotona. Ja aina olisi kesä.

    Ja sitten taas. Ilo oppi kääntymään vatsalleen tunti sen jälkeen kun mies oli lähtenyt töihin. En saanut sitä edes videolle koska sössin nappulan painamisen. :(

  • Kristaliina
    7.8.2012 at 18:31

    Kirjoitin juuri samaan Jonaylan ja MirvaK:n kanssa :)

    Jonayla: Jei, kiitos tosi kivasta palautteesta – ihan hyvä mieli tuli!

    MirvaK: Kuulostaa hyvältä tuo teidän järjestelmä: isällä toukokuusta koko loppuvuosi aikaa pikkuisen kanssa, vautsi! Nämä nykyisit on niii-ii-iin parhaita! Toivottavasti meillekin löytyy jokin samantyyppinen systeemi, joka olisi sekä ”henkisesti” että taloudellisesti järkevä. Heh, me ei olla tähän mennessä osattukaan oikein laskea noita taloudellisia järkevyyksiä: mun äitiyslomakorvaukset menivät päin p*settä (tulot olivat muuttuneet jne-jne-ei-siitä-sen-enempää) ja isikin haki isyyskorvauksensa jotenkin väärin ja menetti muutaman päivän korvauksen eikä tajunnut hakea erityisisyysrahaa ajoissa. Täytyis olla jotenkin pykäläviidakon valtias, että pärjäisi noissa hommissa :)

  • Kristaliina
    7.8.2012 at 18:39

    Ja nyt kirjoitin samaan aikaan Liisan kanssa :D

    Niinpä! Oi miksi ei vaan voitaisi olla kaikki aina kotona ja kesälomalla! Sama täälläkin päällimmäisenä mielessä… Perhanan asuntolainat sun muut. Meillä on mietinnässä myös isin osa-aikatyö, mutta silloin kyllä tulot olisivat sitä luokkaa, että sillä ei paljon puutalolainoja maksella. Itseäni kuitenkin kiinnostaa eniten tuo vaihtoehto; ajatuksena olisi laskeskella, että pärjäisimmekö edes jonkin aikaa niin, että minä olisin vanhempainvapaalla ja Joel tekisi 3- tai 4-päiväistä viikkoa. Olisin valmis elämään Hyvin Vähillä Varoilla ja ihan minimikulutuksella, jos vaan saataisiin edes vähän enemmän yhteistä perheaikaa…

    Vuorotteluvapaa olisi varmaan myös hyvä ratkaisu, jos siihen vaan on mahdollisuus! (taloudellisesti ja muutenkin) Meillä Joel ei ole ollut vielä niin pitkään töissä, että se olisi mahdollista… Harmi kyllä!

  • Emmi Nuorgam
    7.8.2012 at 19:57

    Ja sitten kun tähän kuvioon lisätään vielä se, että ainakin minun tuttavapiirissäni ollaan jo himpun verran liian tiedostavia ja mustavalkoisia – äidin ON HALUTTAVA takaisin töihin mahdollisimman pian, vaikka isän jääminen kotiin ei sillä hetkellä olisi edes taloudellisesti kannattavaa. Kun isälle on annettu mahdollisuus olla kotona ja äidille mahdollisuus tehdä töitä, on nämä mahdollisuudet käytettävä, jollei tahdo näyttää takapuolta kaikelle sille tärkeälle työlle, jota vanhempien tasa-arvon eteen on tehty. 

    Olipa päätön kirjoitus.. Mutta päätön on koko tilannekin. Itse yritän tässä kuumeisesti miettiä, että mitä tulevaisuudessa teen, kun lapsia siunaantuu. Tuntuu, että jos lapsen kanssa jää kotiin edes hetkeksi, niin pettää ystävänsä, yhteiskunnan, myöntää olevansa märkäpahvilaatikkopää-äiti, on menettänyt kunnianhimonsa, vahvistaa sukupuolistereotypioita, haistattaa paskan kaikille työssäkäyville äideille, et cetera.

    Milloin mahdollisuudesta ja oikeudesta tuli pakko? Milloin valinnanvapaus muuttui valinnanpakoksi? Ja olenko mä ainoa joka pohtii asiaa tältä kantilta? 

  • Kristaliina
    7.8.2012 at 20:52

    Hehee, no onneksi omassa lähipiirissä ystävät ovat viime aikoina tiedostaneet itsensä lähinnä vuorotteluvapaille, äitiysvapaille, hoitovapaille, takaisin opiskelemaan, freelancereiksi tai matkustelemaan ympäri maailmaa :) Vaikuttaa, että oman (30+) -ystäväpiirini nykyhetken isoin tiedostus on se, että työ/ura/kunnianhimo ei olekaan kaikki kaikessa, vaan elämään haetaan uutta sisältöä muista asioista….

    Aika jännää itse asiassa (ajattelin tehdä tästä joskus erillisen bloggauksenkin): vielä muutamia vuosia sitten me oltiin vaikkapa copywritereitä, markkinointipäälliköitä, diplomi-insinöörejä tai tuoreita maistereita matkalla uraputkeen. Nyt me ollaan onnellisia freelancereita, muuten vain vapaita tai meitä täysin tyytyväisiä märkäpahvilaatikkopäitä :) Ja parikin feministi-”uranaista” on täyspitkillä hoitovapailla ja käsittääkseni täysin hyvällä omatunnolla. Nimenomaan: sehän on OIKEUS ja vapaus, ei pakko :)

    Mut joo, HYVIN ymmärrän tuonkin kantin. Huih. Itse vaan ajattelen niin, että olen ns. tehnyt uraa sen verran kauan (ehdin olla opiskeluiden jälkeen kokopäivätyössä 9 vuotta), että olen märkäpahvilaatikkopääaikani vaihteeksi ansainnut :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    7.8.2012 at 21:34

    Tuohon isän kakkosvanhempi-fiilikseen haluaisin kommentoida, että usein ruokinnan lisäksi se nyt vain on biologinen fakta, että näin on. Siinä asiassa nainen ja mies eivät ole tasavertaisia. Vauva on symbioosissa yhteen ihmiseen ja yleensä se on äiti. Ihan pieni vauva ei välttämättä vielä tee eroa idän ja äidin välillä. Mutta symbioosi tulee hyvin näkyviin 6-9kk iässä, jolloin vauva alkaa tiedostaa olevansa erillinen yksilö ensisijaisesta hoitajastaan ja alkaa kokea eroahdistusta. Mutta lohdutuksen sanana isille, jotka usein ovat ”kakkosvanhempia”: tulee myös vaiheita, jolloin isä on ehdottomasti ykkönen; isään halutaan samaistua tai isää ihannoidaan.

  • Emmi Nuorgam
    7.8.2012 at 21:55

    Kristaliina, noin mäkin toivon. Hartaasti toivon. Ja toisaalta, en mä tiedä tarvitseeko sellaisia ihmisiä ympärilleen, jotka arvostelee tai ei kunnioita lähipiirinsä ratkaisuja. Ehkä tärkeintä on päästä oman päänsä kanssa selvyyteen siitä, mitä haluaa ja miksi tekee ratkaisut kuten tekee. Eli onko nyt sittenkin niin, että ne paineet ei edes tule ulkopuolelta vaan on ihan mun omassa päässä? Onpa isoja asioita.

     

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    7.8.2012 at 23:43

    Meillä on tehty niin että vuoroteltiin töissä (tosin toimeentulon takia, eikä niinkään tasa-arvon takia). Kun palasin aamuvuorosta kotiin, isä lähti iltavuoroon. Kumpikin sai hoitaa vauvaa, mutta yhteisen ajan/ koko perheen ajan voi tässä järjestelyssä unohtaa.

    Vapaiden jakaminen on varmasti hyvä ajatus. Jos nyt voisin tehdä valintani uudestaan, meilläkin ehkä jaettaisiin, mutta pitemmissä pätkissä. Vaihtuvuus arjessa ei tee vauvalle hyvää, varsinkaan päivittäin. On tärkeää että vauvalla on kiintymyssuhde, The One, joka pitää hänet hengissä. Ei se tietenkään tarkoita sitä etteikö töissäoleva vanhempi olisi yhtä tärkeä ja yhtä lailla huolta pitäisi. Turhaa stressiä ja hermostuneisuutta ainakin meillä tuo vaihtelu aiheutti kaikille.

    Mutta valinta on aina jokaisen oma, ja jokainen tuntee oman lapsensa ja perheensä parhaiten. Mikä sopii toiselle, ei aina sovi toiselle.

    Terveisin äiti joka missasi ensimmäiset askeleet

  • Uraäiskä (Ei varmistettu)
    8.8.2012 at 08:54

    Meillä oli niin järjettömän onnekas tilanne että meillä on suht samat tulot (itse asiassa minä olen se parempituloinen) enkä suoraan sanottuna edes järjettömästi nauttinut kotona olemisesta. Niinpä me teimme niin että minä olin kotona äitiysloman plus puolet vanhempainvapaasta ja kun vauveli oli 6 kk niin tapahtui vuoronvaihto ja isä jäi kotiin ja minä palasin töihin. Sitten vielä lopuksi minä pidin kesäloman ja isi oli taas töissä. Molemmat sai tasapuolisesti vauva-aikaa. Lisäksi tuosta seurasi se onnekas jälkiseuraamus että tyttö kiintyi molempiin vanhempiin samalla tavalla, eli se äiti ei aina ollut pakollinen lohduttaja ja hoivaaja.

    Oli hienoa antaa isällekin se tasapuolinen osuus lapsesta kun se nykyään on mahdollista – suosittelen mikäli isä haluaa ja työn puolesta siihen pystyy. Vapaiden uusjaon voi tehdä myös ex tempore, meillä se onnistui 3 viikossa. Isä istui onnellisena kotona (korvatulpat korvissa, epäilen) ja minä istuin onnellisena määrittelypalaverissa kun kukaan ei kirkunut ja sain syödä rauhassa :D (muksu oli maitoallerginen koliikkivauva).

  • eliina (Ei varmistettu)
    8.8.2012 at 11:37

    Meillä minä olen kotona tytön 7kk päivään asti ja mies hoitaa osaltaan loput 3kk vanhempainvapaasta (tämän lisäksi ollaan molemmat oltu kotona isyysvapaiden ja miehen 5vk kesäloman ajan, luksusta!). Tasa-arvon ihmisenä tämä ei ihan vastaa sitä mitä ajattelin, mutta ei etukäteen uskallettu ajatella päivittäistä poissaoloa alle 6kk vauvalle, kun luulin että imetyksellä mennään (mutta tyttö päätti toisin ja siirtyi 3,5kk iässä täysin kaupan ruokaan äidinmaidon sijasta. Tämän lisäksi mies tekee etätöitä keskimäärin 1pv viikossa, niin pääsee näkemään arkipäiviäkin. Mutta on se työssäkäyvälle rajua, ehtii nähdä lapsen pikaisesti aamulla ja illalla, kun tyttö menee yöunillekin jo klo 20 nykyään.

  • Outiko
    8.8.2012 at 13:40

    Luin samaisen Jaakko Lyytisen tekstin eilisestä Hesarista ja pohdin samalla, miten vain muutamaa kuukautta aiemmin olisin nyökytellyt tekstille ja jakanut sen Facebookissa. Entisessä elämässä (l. aika ennen positiivista raskaustestiä) olin keskustellut kovaäänisesti aiheesta ”miksi miehiä ei kiinnosta osallistua lapsenhoitoon” (näin siis yllä olevien tilastojen valossa) ja tosissani uskonut että 96,5% miehistä ei ole halukkaita jäämään kotiin vanhempainvapaalle. 

    Totuus tekee kipeää: viimeisten kuukausien aikana on käynyt selväksi, sekä oman tuttavapiirin, että julkisen keskustelun kautta, että siitä ei ole kyse. Viimeinen vahvistus epäilyilleni tuli maanantaisella neuvolakäynnillä – terveydenhoitaja kertoi tavanneensa satoja lapsiperheitä, joissa äiti piti omaa oikeuttaan vanhemmuuteen suurempana kuin miehen oikeutta samaan asiaan: järkyttävän moni äiti ei suostunut/pystynyt/kyennyt jakaamaan jaettavaksi tarkoitettua vanhempainvapaata, koska koki itse olevansa siihen enemmän oikeutettu (käytettäköön tästä mitä nimeä tahansa, tästä loppujen lopuksi on kysymys). Monet äidit eivät terveydenhoitajan mukaan suostu luopumaan edes siitä kahdestatoista päivästä, jotta miehelle syntyisi oikeus isyyskuukauteen. 

    Tasa-arvo-ongelman nimi ei olekaan miesten haluttomuus käyttää oikeuttaan vanhempainvapaaseen – vaan naisten haluttomuus luovuttaa osa omaksi kokemastaan oikeudestaan isälle.

    Hienoa että vanhempainvapaan nimi on vanhempainvapaa. Hienoa että aihetta käsittelevässä julkaisussa puhutaan molempien vanhempien oikeudesta käyttää vanhempainvapaata. Ikävää sen sijaan on, että todellisuudessa isä voi käyttää vanhempainvapaa-oikeuttaan ainoastaan jos äiti sen sallii. Keskusteluissa välähtelee edelleen sana ”äitiysloma”, jolla viitataan noin yhdeksän kuukautta kestävään ajanjaksoon lapsen syntymän jälkeen. Oikean äitiysvapaan pituus on kuitenkin sen 105 päivää, jonka jälkeen alkava vanhempainvapaa on (teoriassa) jaettavissa molempien vanhempien kesken. Jos äiti siis siihen suostuu. 

    Sukupuolten väliseen tasa-arvoon uskova sydämeni itkee verta. Naisten epäreilusta työmarkkina-asemasta raivokkaan pitkäpiimäisiä puheita pitänyt feministiminäni nousee mielessään barrikadeille ja päättää toimia itse toisin. Työt ja raha-asiat järjestyvät aina, siihen uskon vakaasti. 

    Meillä lähdetään siitä, että isällä ja äidillä on yhtäläinen oikeus vauva-aikaan. Minulla äitinä ei ole yhteiseen jälkeläiseemme yhtään sen suurempaa oikeutta kuin isälläkään. En halua että kummallekaan meistä muodostuu ykkösvanhemmuussuhdetta lapseemme – uskon, että perusta oikealle ja aidolle tasa-arvolle luodaan jo lapsen ollessa vaippaikäinen. En halua olla se äiti, joka salaa mielessään ajattelee olevansa pätevämpi hoitamaan lastaan kuin sen samaisen lapsen isä; tai kokee olevansa oikeutetumpi olemaan kotona lapsen kanssa; tai miettii mitä ympäröivä maailma ajattelee, jos isä hoitaa puolivuotiasta (toivon rintaruokinnan jatkuvan pitkälle tämänkin jälkeen) lasta kotona kun äiti palaa takaisin töihin. Uskon että vauva-aika on korvaamaton molemmille vanhemmille, jonka vuoksi sen oikeudenmukainen jakaminen muodostuu entistä tärkeämmäksi. Myös lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa.  

    Raivokasta vuodatusta, heh. Oikeasti olen aika leppoisa tyyppi. Loppuun vielä normaalit jargonit – tarkoitus ei ole loukata ketään,  pahoittelen jos jollekin tuli paha mieli. Lähinnä tässä purin oman kuplani hajoamista. Nyt sen myönnän, olen suhtautunut miehiin alentuvasti, omien ennakkoluulojeni pohjalta, samalla puolustaen raivokkaasti naisten oikeuksia. 

    Ja kiitos Puutalobaby-perhe, teidän elämää on ollut ihana seurata. Löysin tänne positiivisen raskaustestin jälkishokissa (edelleen käynnissä)  juuri ennen Silvan syntymää ja olin välittömästi koukussa. Kristaliina, olet valloittava äiti ja mainio kirjoittaja. Kokeillaan jos saisin oman palstan koottua, jotta ei jatkossa tarvitsisi tukkia kommenttiboksia sivun mittaisilla avautumisilla. 

  • Mari Inka
    8.8.2012 at 14:03

    Niin tuttua, niin tuttua. Ja tuo yläkerran itku <3

    Outikon vuodatus on ihan aiheellinen :)

    Jokainen perhe tekee omat oikealta tuntuvat ratkaisunsa, mutta meidän systeemi ei salli isälle samaa kuin äidille. Toivottavasti joskus saataisiin se 6 + 6 + 6 malli, joka oikeasti mahdollistaisi kotonaolon molemmille vanhemmille.

    Ihanaa oloa teille kaikille. Ja seuraavaa postausta odotellessa!

  • "uusi" lukija (Ei varmistettu)
    8.8.2012 at 16:10

    Jep, samaa pohdittu täälläkin. Vaikea kysymys. Myös sikäli että töihin lähteviä naisia myös SYYLLISTETÄÄN töihinlähdöstä. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun ihmiset ovat ”ihmetelleet” miten pystyin menemään töihin pojan ollessa 9kk 2-3 päiväksi viikossa. KUKAAN ei syyllistänyt isää ja ihmetellyt hänen työssä käyntiään kun poika oli vaikkapa 2vko!! Ja itsekin aloin syyllistää itseäni. Olenko niin huono äiti kun jätin lapsemme hoitamatta ITSE (hei haloo, ISÄ hoiti lasta, ei kukaan vieras!!) Ja tässä syyllisyydessä kärvistellen jouduin monet kerrat vakuuttamaan itseäni etten ole sen ”parempi” hoitamaan poikaamme kuin hänen oma isänsä!!

    Meillä hoito on jaettu näin: olin kotona ensimmäiset 9kk, jona aikana isällä oli täydet isyysvapaat plus täydet vuosilomat. Lomaviikkoja tuli reippaasti, ehkä 2-3 kk tästä 9kk:sta. Menin 50% työajalla töihin kaksi viikkoa ennen äippäloman loppumista, jolloin mies sai sen pidennetyn isäkuukauden vanhempainvapaan loppuun. Hän oli siis yhteensä 6vko siinä kohtaa kotona. Sen jälkeen hoidettiin poikaa suhteessa 50/50 seuraavat 8kk mun ollessa 50% töissä. Nyt ollaan siirrytty siihen, että mä teen enemmän töitä, 80% (käytännössä mulla on siis enää 3 vapaapäivää viikossa). Poika on nyt 1v 5kk. Tätä jatketaan vuosi eteenpäin. Eli nyt isä saa viettää pojan kanssa enemmän aikaa kuin mä.

    Lohdutusta teille/sun miehelle: lapsi oppii valtavasti kaikkea vielä sen äippäloman loputtuakin, JOKA PÄIVÄ JOTAIN UUTTA. Ja se kaikki on aivan ihmeellistä. Välillä kirpaisee, kun en ollut kuulemassa/näkemässä milloin mitäkin ”ekaa kertaa”, mutta näenhän sitten toisia, kolmansia jne kertoja. Ja on ollut jotain, mitä minä näin eikä isä nähnyt.. Näin se vain menee.

    Itse olen omaa syyllisyyttäni (ja myös surua siitä etten voi olla koko ajan pienen poikani kanssa) huolimatta tyytyväinen järjestelyymme. Pojalla on hyvä olla kummankin kanssa kotona. Häntä ei tarvitse viedä päivähoitoon ainakaan alle 2,5-vuotiaana ja sittenkin vain pariksi päiväksi viikossa. Me aikuiset kärsimme näistä asioista ”pään sisäisesti”, mutta onneksi lapsi on autuaan tietämätön tästä kaikesta saadessaan kuitenkin olla jomman kumman rakkaan läheisen kanssa kotihoidossa&lt;3 Itseä vaan ah-dis-taa äitien syyllistäminen ”kiirehtimisestä” työelämään..:'(

  • uusi lukija jatkaa (Ei varmistettu)
    8.8.2012 at 16:20

    Anteeksi virhe edellisessä tekstissä; siis isukkihan meni töihin pojan ollessa 6vko, ei 2vko;)

    Ja vielä: itse imetän edelleen. Vaikka työkuukausia on takana ”jo” kahdeksan. Iltaisin nukkumaan mennessä ja öisin. Työssäkäynti ei estä imetystä, toki vähentää, mutta eipä 9kk enää pelkällä rintamaidolla pärjääkään. Nyt pojan lähestyessä 1 1/2 vuotta harkitsen vieroitusta pikkuhiljaa…

  • Liisa
    8.8.2012 at 22:39

    Taas tämä äidin syyllisyydentunto. (Eikös sitä sivuttu tällä palstalla jo aiemmin toisesta  näkökulmasta?) Näissä asioissa ei kai vaan voi voittaa. Uusi lukija koki syyllisyyttä (tai tulleensa syyllistetyksi) töihin paluusta. Itse taas tunnen vahvaa syyllisyyttä siitä, että haluan pysyä kotona pitkään vauvan kanssa samalla kun mies joutuu käymään töissä.

    Plah.

  • 1 2 3