9 x havaintoja Disney-leffoista

Koronasta toipumisen huono puoli on, että enää ei ehdi katsoa päivittäin Disney-leffoja.

Me laitoimme siis tosiaan Netflixin hetkeksi pois ja otimme tilalle Disney Plussan – ja sieltä me katsottiin sairauspäivinä yhdessä leffa per päivä. Meillä olikin aika iso aukko elokuvasivistyksessä näiden kanssa; moni ihan ”perusleffa” oli vielä näkemättä.

No, nyt on sitten katsottu!

Tässä tähän mennessä katsotut (katsomisjärjestyksessä) yhdeksän leffaa ja muutamia havaintoja niistä.

1. Encanto

”Me ei mainita Brunoo, ei ei ei.”

Tämän suht uuden leffan lapset (ja minäkin) halusivat nähdä ihan ensimmäiseksi. Ja sehän olikin aivan huippuhyvä leffa! Värikäs, hersyvä, musikaalinen, tunnelmallinen – yllätyin positiivisesti.

Plussaa siitä, että leffassa ei ollut sellaista perinteistä ”olen musta noita ja haluan tuhota kuninkaan” -pahista. Tai varsinaista pahista ollenkaan. Kiva, että joskus on lastenleffa näinkin!

PS. Bruno oli kuulemma meidän isin näköinen. Huomaan yhdennäköisyyden.

2. Pocahontas

”Tuolla Pocahontasilla on ihan keski-ikäisen naisen ääni! Joku Katri Helena!”, lapset totesivat heti alkuun.

Hmmm, aloin itsekin kuunnella… oisko se tosiaan se, jota kuvittelen…? Oli! Haa, Pocahontas oli kuin olikin Arja Koriseva! Ja täytyy sanoa, että itseäni se kyllä vähän häiritsi, etenkin laulukohtaukset olivat jotenkin niin Arja Korisevaa, että siinä oli hankala jo eläytyä Pocahontasiin.

Arja Koriseva ei siis tietysti ollut keski-ikäinen ääntään lainatessaan; itse asiassa googlen mukaan 30-vuotias. Mutta laulamisen maneerit olivat se, mistä lapset hänet varmasti tunnistivat.

3. Pocahontas II, Matka uuteen maailmaan

Spoiler-varoitus.

Lasten (ja minunkin) mielestä Pocahontas valitsi väärän miehen. Pitäisi pysyä uskollisena sille ensimmäiselle hei! Siitä iso miinus Pocahontasin jatko-osaan.

 4. Aladdin

Joel muisti lapsuudestaan Aladdinin yhtenä suosikkileffoistaan.

Mun mielestä (ja näin eka kertaa aikuisena katsoessa) päällimmäinen fiilis leffasta oli mökäkaaos ja sekasotku. Tunnistin heti lampun hengen äänen Vesa-Matti Loirin ääneksi, mutta täytyy myöntää, että suuren osan ajasta en saanut siitä mitään selvää. Räminää ja räimettä.

Lapsia puhutti eniten alun sisältövaroitus, jossa kerrottiin, että ohjelmassa kuvataan negatiivisesti ja/tai kohdellaan kaltoin kansoja tai kulttuureita.

5. Aladdin ja varkaiden kuningas

Lapset halusivat katsoa jatko-osan, koska siinä on häät. Niillä elokuva lupaavasti alkoikin, mutta häät jäivät kesken ja niin jäi meilläkin tämä leffa. Liikaa… kaikkea.

Ihan käsittämätöntä, että nytkin tunnistin lampun hengen äänen, vaikka en edes kyseisen näyttelijän tuotantoa ole yhtään seurannut (kun ei meillä ole telkkariakaan). Jope Ruonansuu.

6. Kaunotar ja hirviö

Ei juurikaan yllätyksiä – ehkä eniten yllätti se, että laulut olivat minulle niin tuttuja.

Kukaan ei varsinaisesti tykännyt hirviön muuttumisesta prinssiksi. Se hirviö ois ollut ihan söpö sellaisenaankin, ei siihen mitään prinssejä olisi tarvittu.

7. Pieni merenneito

Lapset halusivat ennen leffaa tietää, että saako tässä versiossa Ariel sen prinssin vai ei. Olennainen tieto. Vasta kun se oli tarkistettu satukirjasta, valittiin leffa katsottavaksi.

Elokuva sinänsä oli aika sellainen harmittoman kiva.

Jatko-osakin löytyisi, sitä ei olla (vielä) katsottu.

8. Lumikki ja seitsemän kääpiötä

”Tuohan on ihan lapsi tuo Lumikki!”

”On varmaan aika hankala noilla korkkareilla juosta tuolla metsässä.”

Elokuvasta saatiin myös komediaviihdettä koko päiväksi, kun aloimme kävellä ja muutenkin liikehtiä ja elehtiä kotona niin kuin Lumikki. Kaikkeen silleen prinsessaisesti ”oi, ihanaa!”

Lumikilla oli muuten myös ihan järjettömän kimeä ja korkea ääni. Jännä havainto oli sellainen, että tapahtumia säesti musiikki: esimerkiksi kun hahmo hiipi, siellä oli taustalla sellainen ”hiipimismusiikki”.

Muutenkin aika huikea ajatus, että elokuva on tosiaan vuodelta 1937.

9. Prinsessa Ruusunen

Oho, tämähän on ihan erilainen Prinsessa Ruusunen. Tämä Ruusunen ei esimerkisi nukukaan sataa vuotta – heh asia, jonka luulisi olevan tarinassa keskeinen.

Lapset totesivat, että siihen sadan vuoden unen poisjättämiseen oli varmasti ihan hyvä syy: prinssi olisi nimittäin ollut noin 120-vuotias prinsessaa pussatessaan.

Mulle tutussa versiossa siis värttinä pistää prinsessaa, koko hovi nukahtaa, ja sadan vuoden päästä prinssi tulee läpi ruusupuskan ja pussaa prinsessaa. Disneyn versiossa ruusupuska oli orjantappuraa, ja siellä oli lohikäärmeeksi muuttunutta megapahista taistelemassa prinssin kanssa sun muuta. Yllättävää.

Pari yleistä huomiota vielä kaikista näistä yhdeksästä.

Ensinnäkin: en ollut tajunnutkaan, että nämä kaikki ovat oikeastaan niin kuin musikaaleja. Vähän niin kuin Bollywood-leffat! Tykkäsin tosi paljon siitä puolesta.

Ja se toinen on ikävämpi huomio – tai siis itse en tykkää tuosta puolesta yh-tään. Lähes kaikissa (vai ihan kaikissa? en niin tarkasti katsonut) osa huumoria on sitä, että toisia mäiskitään, lyödään ja sitten sattuu ja hah hah onpa hauskaa. Oon ilmeisesti niin tosikko, että mua ei naurata, kun hahmo juoksee päin puuta, tynnyri tipahtaa päähän tai tyhmä apuri hautautuu lumeen.

Joissain näissä mäiskitään ihmisiä (esimerkiksi Kaunottaren ja hirviön Gaston ihan lyö nyrkillä avustajaansa turpaan useaan otteeseen), mutta usein siinä on joku eläinhahmo (pahiksen tai sankarittaren lemmikki), joka saa jatkuvasti jonkun mäiskäyksen päähänsä.

Mun väkivaltahuumori-tosikkous on ehkä tarttunut jälkikasvuun, koska ei heitäkään naurattanut vaan enemmänkin tuntui ikävältä: ”mitä hauskaa tuossa nyt sitten on, että tuota mopsia koko ajan noin kidutetaan?” Niin-pä.

Nyt en muuten muistakaan, mäiskittiinkö tuossa uudessa Encantossa ”huumorin nimissä” ketään, vai onko tuo huumorilaji näiden vanhempien (onko ysärillä tehdyt vanhoja? on ne varmaan) elokuvien piirre. Ainakin Pocahontasissa (vuodelta 1995) sekä linnulle että koiralle käy koko ajan huonosti. Täytyypä katsella vähän sillä silmällä noita muitakin uudempia.

Ja kyllähän me näiden katselua aiotaan jatkaa! Teidän suositusten pohjalta ainakin Coco ja Ihmeellinen maailma sekä Raya ja viimeinen lohikäärme kiinnostaisi itseäni seuraavaksi.