9 vuotta naimissa (eilen)

Tänä vuonna poikkesimme perinteestä siinä, että emme unohtaneet hääpäiväämme.

Myös Facebook poikkesi perinteestä eikä muistuttanut siitä meille ”on this day” -kuvalla, mitä ihmettä? Onkos siinä joku yhdeksän vuoden aikakatkaisu, sen kauempana olleita tapahtumia ei tarvitse paljon muistella, ha. Jostain kumman syystä oma muistipää kuitenkin just tänä vuonna kompensoi Facebookin virtuaalimuistiepäluotettavuutta.

Yhdeksän vuotta naimisissa, ja (viime kesänä) kolmetoista vuotta yhdessä.

Näistä se jälkimmäinen on se meille tärkeämpi merkkipäivä. Naimisiin meno oli vain muodollisuus, sitoutuminen me oltiin tehty jo aikaisemmin.

Mutta nämähän mä tietysti kerron täällä joka vuosi, ha.

Joel tuossa vieressä vitsailee, että avioliiton pointtihan on just jatkuvuus, pysyvyys. Että ei haittaa, vaikka teen saman postauksen joka vuosi, se on vain teeman mukaista.

Joten tämä on se sama postaus, 9-vuotisen avioliiton kunniaksi hei.

Päivää juhlistettiin eilen illalla katsomalla leffaa kotikalsareissa lasten nukahdettua. Knives out. Ihan valtavan hyvä!

Ihan niin kuin tämä meidän 9-vuotinen naimisissaolommekin, haha.

Että sellainen aasinsilta.

 

PS. Otsikon kirjoitusvirhe, ahhaha. Ei ihan freudilainen lipsaus mutta ei kovin kaukanakaan.

13

You Might Also Like

  • Eija
    19.9.2021 at 12:05

    Onnittelut yhteisestä matkasta!
    Haluaisitko tehdä kirjoitelman siitä, mitä teette työksenne? Kiinnostais. Ymmärrän, jos et, seuraan silti blogiasi.

    • krista
      19.9.2021 at 12:43

      Kiitos! <3
      -
      Työasiat ovat tarkoituksella vähän erillään blogin aihepiiristä, mutta vuosia sitten täällä vähän "raotin salaisuuden verhoa", hehe: https://www.puutalobaby.fi/bloggaajan-ammatti/ Samaa teen nykyisin, mutta toiminimellä, silloin olin vielä ns. kevytyrittäjä. Tuo puoliso puolestaan on psykologi, mutta päivätyökseen on videopeli- ja animaatioalalla :)

  • EmiliaK
    20.9.2021 at 13:54

    Ihanaa hääpäivää! Näytätte kuvassa niin onnellisilta<3 Meillä puolison kanssa tulee kohta 9v yhteiseloa, mutta naimisissa ollaan oltu vasta 4kk. Ajattelin et juhlitaan jatkossa kumminkin molempia vuosipäiviä😄

    • krista
      20.9.2021 at 15:04

      Kiitos! <3
      -
      Näppärää, että on kaksi eri vuosipäivää, hih etenkin jos jompikumpi sattuu unohtumaan, niin saa vielä toisen mahdollisuuden, jolloin voi muistaa :) Onnittelut teillekin "vastanaineille!" <3

  • Karina
    20.9.2021 at 22:30

    Oi onneksi olkoon! Meillä taas kävi niin tänä vuonna, että molemmat unohdettiin hääpäivä ihan täysin. Tuli toukokuussa 13 vuotta täyteen. Joulukuussa taas tulee 17 vuotta ensitapaamisesta – ehkä juhlistetaankin sitten ensimmäistä kertaa sitä – jos muistetaan. Tytär tuossa yksi päivä sanoi että me ollaan miehen kanssa kaikkein epäromanttisimmat ihmiset jotka se tietää :D Sanoin että täytyypä sitten alkaa pussailla enemmän, mutta kuulemma ei tartte :D

  • A
    21.9.2021 at 10:28

    Onnea! Meidän keväinen hääpäivä on valittu tarkoituksella sellaiseksi että on helppo muistaa, sattumalta sinä vuonna osui kalenterissa kiirastorstaille (ja pragmaattisesti saatiin pitkä viikonloppu häiden jälkeen, kun hääpäiväkin oli palkallinen vapaapäivä), lapsen syntymäpäivä osui sit päivään ennen hääpäivää, joten ikimuistoisin hääpäivän juhlinta oli Naistenklinikalla (kun oikein laskin, niin 11 vuotta ollaan oltu naimisissa) ja lapsi näin isompana aina muistaa muistuttaa meidän hääpäivästä <3. Siitä kun "alettiin oleen" onkin sit ikuisuus ja se on juuri näitä aikoja kun sitä voi muistella (tapasimme yliopiston lukuvuoden alkaessa…öö…22 vuotta sitten). Kuvista näkee että ollaan oltu kyllä ihan lapsia silloin (ja sen huomaa myös fukseista, jotka yliopistolla pyörivät).