25 asiaa, joita en voi sietää

Haa! Sain Instassa haasteen, jonka heti näin mielessäni tällaisena perinteisenä blogihaasteena: 25 asiaa, joita en voi sietää!

…ja piti tietysti alkaa ihan miettiä, ei nimittäin ollut ihan helppoa! Muotoilu ”…joita en voi sietää” on aika vahvasti ilmaistu, joten täytyikin sitten ihan mielestä kaivaa sellaisia syvimpiä kätkettyjä inhoöllötyksiä ja -sietämättömyyksiä.

Kääröpäikkäreillä. Voin sietää.

Kiitos, Anna-Leena (nosotros.anna) haasteesta, täältä pesee!

25 asiaa, joita en voi sietää – mieleentulojärjestyksessä:

1. Märät varpaat. Väitän, että tämän tiedostaminen (ja aktiivinen asian muuttaminen) on tehnyt ison vaikutuksen mun sellaiseen arkiseen perushyvänolontunteeseen. Joskus aikoinaan mulla oli aina märät ja kylmät varpaat, ja sen myötä jotenkin kurja olo. Ja sitten, kun sen tajusi – WOTOM elämä muuttui, haha.

Käännekohta tapahtui jossain täällä.

Nykyisin käytän villasukkia tai merinovillasukkia kotonakin. Itse asiassa jo suihkun jälkeen vedän monesti villasukat jalkaan, niin saan jalat sellaiseen lempeään pehmeyteen. Ah!

2. Rapujen syömisen katselu. Itse en siis ole koskaan syönyt, koska aloin kasvissyöjäksi ennen kuin edes kuulin, että sellaisia jotkut syö, hehe. Joten siksi tässä on katselu eikä se itse syöminen.

Valokuvamuisto, joku firman tilaisuus vuonna x. On oltu purjehtimassa ja juotu skumppaa. Paljon. Vesi kimaltelee silmiin, skumppa kuplii, ai hitto tämä ilta alkaa johtaa orastavaan migreeniin. Rantautumisen jälkeen mennään rantaravintolaan – syömään rapuja. Sinnittelen paahtoleipäni kanssa, ajatuksissani hoen mantroja ja katselen kattoon, ympärillä syövien ihmisten hajut ja äänet silti valtaavat tajuntani.

Sitten katseeni osuu keskelle pöytää syntyneeseen läjään, johon ruokailijat ovat pinonneet… no, rapujätteensä, mitä näitä nyt on.

NOOOOOOOUUUUH! Pomppaan pöydästä ja säntään hienon ravintolan vessaan. Lopun arvaatte.

Melkein ehdin.

3. Rotat. Hiirten tulon mökille voin vielä hysterianaureskellen kestää (toki itse silloin poistun tontilta), mutta rotat saisivat minut pakenemaan maakunnasta.

4. Huonot reittiohjeet. Jos meillä joskus saadaan aikuisten riita aikaiseksi, niin tämä on se syy. Eli mä ajan autoa vaikka vieraassa kaupungissa, toisen pitäisi neuvoa mutta se ei neuvo. ”Oota kun mä tässä…” ”SANO NYT MUN PITÄÄ JO AJAA TUONNE LIITTYMÄÄN!” Apua, tuo on meidän parisuhteen peruskriisitilanne, toinen on huono kartanlukija (SE TODELLA ON!) ja toinen tässä tilanteessa aivan liian nopeastikiehuva.

5. Kivikylän lihapullien avatun paketin haju. Lapset rakastaa noita ja meillä syödään niitä jatkuvasti, mutta hitsi se haju, mikä täyttää jääkaapin!

Neulominen riipparissa. Voin sietää.

6. Itsekorostava päteminen. Sellaiset argumentit joko keskustelussa tai somessa, joilla ei oikeastaan ole muuta sisällön tavoitetta kuin painottaa sanojansa säkenöivää erinomaisuutta.

7. Alaspäin katsominen. Edelliseen liittyen. Aaaaargh esimerkiksi sellainen tilanne, että hoitaa jotain hankalaa asiaa. Siihen liittyen on ottanut jostain asiasta selvää, mutta asian hoitamisen toinen osapuoli vastaa vähätellen ajatuksella ”sä kun et näistä mitään tiedä” ja pitää kiinni omasta (väärästä!) näkemyksestään edes kunnolla lukematta, mitä toinen sanoo. Eli just katsoen alaspäin ikään kuin toisen älyllistä kapasiteettia vähätellen, että ”et sä voi tästä tietää enempää kuin minä”. AAAAAAARGH.

8. Muka-vastaukset. Hahaha nyt tästä tuli ketjureaktio, edellisestä tulee mieleen aina seuraava. Eli vaikka sähköpostitiedusteluun, jossa on selkeä kysymys, tulee vastaukseksi vain copy-paste kyseisen tahon nettisivulta. Ja tietysti siis niin, että siihen kysymykseen ei edes vastata! Kyllä mä osaan lukea tuon nettisivun tekstin itsekin, mutta kysyin täsmennetyn kysymyksen just tähän omaan tilanteeseen liittyen. Aaaaargh tähänkin. Kela teki tän mulle tuossa ihan vasta.

9. Likainen tiskirätti. Tämän plagioin Anna-Leenalta. Mutta siis YÄK. Vielä jos se on ripustettu roikkumaan vesihanan päälle niin, että kun ottaa vettä, sekin tuntuu henkisesti tiskirättilikavedeltä.

10. Nenän kaivaminen tai käteen aivastaminen julkisella paikalla, etenkin siis nykyaikana. Haha mä kävin kerran Sotkamon Tokmannilla live-ostoksilla (case uimarengas), ja mun edellä kassajonossa oli henkilö ilman maskia. Hän maksoi kortilla, ja siinä kortin laitteeseen syöttämisen jälkeen juuri ennen näppäimistön PIN-koodin näppäilyä hän (tiedostamattaan) hinkasi etusormella antaumuksella nenänsä alustaa. Ja sitten suoraan siitä samalla sormella näppäili koodin laitteeseen

Haha teki mieli huutaa, että hei mitä sä just teit!?!?!?

Nojoo, tiedostamattaan sitä varmaan räpeltää naamaansa itse kukin.

11. Väärin päin kääntynyt peitto. Siis sillä tavalla, että varvaspuoli onkin ylhäällä ja pääpuoli kääntynyt alas. Iyyyyyh varvasalue poskella! Tää on mun sellainen ”outo ällötys”, mutta oikeasti en voi sietää sitä, kun tajuan peiton jotenkin kääntyneen.

12. Legon päälle astuminen. Auts!

Lasten kanssa riipparissa. Voin sietää.

13. Pahanilmanlinnut. Tiedätte kyllä nämä ihmiset. Kun itse iloitsee jostain asiasta, pahanilmanlintu töräyttää aina jonkun riskin, uhkakuvan tai jonkun muun syyn, miksi ei pitäisi iloita. Okei ymmärrän, että osin on kyse myös persoonallisuudesta – toisten on kai sitten tapana ajatella asiat negatiivisen kautta. Mutta voisiko edes opetella olemaan sanomatta sitä ääneen toisen ilon ääressä.

Pahanilmanlinnun kommentti voi tulla myös ihan randomisti ilman asiayhteyttä. Kuviteltu esimerkki: ”Ihanat hiukset sulla! Ootko koskaan ajatellut, että millaista on, kun noihin tulee täitä?”

14. Kroonisesti hukassa olevien tavaroiden etsiminen. Sakset! Teippi! Aaaaargh!

15. Liiskaantuneet tai kokonaisena hillotut marjat. Vaikka jugurtissa tai hillossa sellaiset marjojen lötköt ruumiit lillumassa. Hedelmien osista mulle ei tule samaa fiilistä, mutta marjanruumiit yöks.

16. Vaatteet, jotka eivät lämmitä mutta hikoiluttavat. Tekokuituvaatteett, jotka saattavat näyttää lämpimältä ja pörröiseltä, mutta todellisuudessa niissä palelee ja kainalot on silti märät.

17. Ulkofarkuilla sisällä lököily. Ulkovaatteet pois sisälle tullessa! Mua on aina ällöttänyt ajatus, että ratikan pissapenkillä istumisten jälkeen samoilla farkuilla istuskellaan sohvalla. Sentään en pyydä vieraita ottamaan housuja pois meille tullessa, vaikka kaukana ei varmaan sekään ole, ha.

18. Lajittelematta pestyt pyykit. Ja sitten on värit levinneet, valkoinen ei ole enää valkoista vaan kaiken peittää tasainen pierunharmaus.

19. Hajusteellisesti pestyt pyykit. Lisäksi kun kerran ne hajustaa, se haju pysyy kai hautaan asti. Haistan ohikulkijoistakin, jos he käyttävät hajusteellisia pesuaineita.

20. Käsisaippuiden hajusteet. Niistä saa kivasti sen hajun sitten itseensäkin, ja päänsäryn kaupan päälle.

21. Levälleen jätetyt potkulaudat. Oikesti! Eihän fillareitakaan jätetä näin!

Potkulaudat jalkakäytävillä. En voi sietää.

22. Facebook-ryhmien liian monimutkaiset säännöt. Ei seinäkuvia, kuvat kansioon, käytä näitä koodeja, luen ensin säännöt (kahdeksan aanelosen verran). Sellaisiin ryhmiin ei todellakaan uskalla postata yhtään mitään.

23. Kahdeksan aamut. En vaan kykene.

24. Omasta puolisosta mollaavasti puhuminen. Mulla nousee niin karvat pystyyn etenkin sellaisesta ”mun mies ei vaan osaa” -vitsailusta. Ei naurata.

25. Kalanmaksaöljyn jälkeinen röyhtäys. Onneksi tätä ei ole tarvinnut kokea oman lapsuuden jälkeen.

Bubbling under: marraskuu, kynsien repimisnypräys, makuesanssicokikset, seissyt suodatinkahvi.

*******

Hahahaha, olipa monta – mutta sainpas puserrettua sietämättömyyteni!

Allekirjoitatko? Mitä et voi sietää?

22

You Might Also Like

  • Iina
    23.8.2021 at 13:29

    Ne marjanraadot samaistun erittäin vahvasti

    • krista
      23.8.2021 at 13:31

      Joo niiden hedelmällisyys on nitistetty ja tyhjät ontot ruumiit jätetty todistusaineistoksi paikalle lojumaan :D

  • Johanna
    23.8.2021 at 14:44

    Mulla tähän listalle pääsisi aika korkealle kaikenlainen salasana/käyttäjätunnus-säätö. Omat tunnukset vielä suht hyvin muistan, mut lasten tunnuksissa hajoo pää. Joku Pokemon Go on ihan pahin. Se haluu kirjautumisen aina sellaisissa tilanteissa, joissa ollaan jossain ulkona sormet ja aivot kohmeessa. Lähettelet ja odottelet salasanan nollauslinkkejä (jos ylipäätään muistaa edes käyttäjätunnuksen) ja käynnistelet sovellusta uudestaan, kun se bugittaa jokaisen virheellisen kirjautumisyrityksen jälkeen. Tai sit jos joutuu todistamaan, ettei ole robotti ja yksikin arpanopan silmälukutesti menee väärin ja siinä sitten klipsuttelet niitä kuvia miljoonaan kertaan, kun lapsi hiostaa vieressä. Ja kaikessa kestää aina KAUAN. Joka kerta, kun joku lapsista tulee sanomaan, ett ”äiti, tää haluu kirjautumisen” tai ”äiti, tähän pitäis sallia se-ja-se ominaisuus” jostain asetuksista, mulla iskee jo valmiiksi raivonsekainen epätoivo. Ja mä oon sentään ohjelmoija ammatiltani ja näppärä sovellusten käyttäjä, ni en tiedä miten muut pärjää… :D

    • krista
      24.8.2021 at 13:44

      Aaaaaaaa alkoi kiehuttaa jo ajatus, mulla siis ihan sama! Ja siis mun tapauksessa MINÄ olen se pääasiallinen syypää, mä en siis kroonisesti muista salasanoja eli joka ikiseen paikkaan kirjautuminen on aina sellainen hermoromahduksen paikka :D Soppaa lisähämmentää se, kun en ole (änkyrä mikä änkyrä) suostunut ottamaan google-tunnareita (vaikka Joel on tainnut mulle ne tehdä) eli oikeastaan… en pääse mihinkään :D Kun kysytään Google-tunnareita, mä huudan, että JOEL!!!!! Ja se tunee hoitamaan homman ennen kuin vaimo romahtaa :D Ahhahahaha, joo tää on paha :D

  • kultamarja
    23.8.2021 at 17:43

    Siis tuo Kivikylän lihapullien avatun paketin haju! Se on kamala. Ja tietenkin rakas puolisoni rakastaa niitä lihapullia.

    • krista
      24.8.2021 at 13:45

      No siis niin on! Miten joku niin hyvä (ainakin jos/kun lapsia uskon, itseähän en ole kasvissyöjänä maistellut) voi haista niin pahalle! Ja ne kai siis on tyyliin parhaita valmislihapullia (lihaprosentiltaankin), mitä on olemassa ja meillä on oikeastaan aina niitä jääkaapissa. Mutta SE HAJU! :D

      • Salallaa
        24.8.2021 at 23:23

        Se avattu paketti kannatta laittaa muovipussin sisään jos haluaa estää sen hajun leviämisen jääkaappiin…

        • krista
          25.8.2021 at 07:58

          No siis meillä laitetaan, ja silti haisee :D Mulla on kyllä supernenä, haistan asioita, joita Joel ei haista ollenkaan :D

      • N
        26.8.2021 at 09:47

        Oletko huomannut että niissä on natriumglutamaattia eli aromivahvennetta (E621)? Sen haitoista on puhuttu aika paljon. Mies on niitä joskus meille ostanut mutta mieluummin teen lihapullat itse.

  • Anna
    23.8.2021 at 18:39

    Haa, tykkään tällaisista listoista joihin voi vastata omilla listoilla :D Otan haasteen vastaan ja koitan miettiä omat 25 (mitkä nyt tulevat mieleen).
    .
    1. Valehtelu.
    Se vie luottamuksen toiseen ihmiseen ja käytännössä romuttaa ihmissuhteen pohjan. Toki pitää kunnioittaa toista ja aina ei ole oikea paikka laukoa päin naamaa mitä ajattelee, mutta (täysin tuulesta temmattu esimerkki nyt vaikka parisuhteesta) kysyn onko toinen pessyt vessan, kuten sovittiin ja hän sanoo että on, mutta selvästi näkee ettei ole. Tai jos lapsi koittaa päästä pälkähästä valehtelemalla. Ei lapsi sitä ilkeyttään tee, mutta se on asia lasten kasvatuksessa jonka edessä koen olevani jotenkin kykenemätön käsittämään miten tulisi toimia enkä pysty enää luottamaan siihen mitä lapsi sanoo, mikä hankaloittaa joidenkin tilanteiden selvittämistä.
    Tämä on siis ihan ehdoton nro. 1 vaikka en muuten mitään järjestystä noudatakaan.
    .
    2. Partavesien hajua.
    En ole vielä ikinä haistanut partavettä joka ei tekisi edes vähän huonovointiseksi ja päänsärkyiseksi. Ja jos partavettä lotrannut henkilö halaa niin koko olkapää ja omakin poski haisee eikä hajusta tahdo millään päästä eroon.
    .
    3. Turhan metelöinti.
    On ihan ookoo pitää hauskaa, nauraa, hyräillä, kuunnella musiikkia yms. mutta jos moottoriajoneuvo tahallaan tehdään pitämään kovaa ääntä ja sitten sillä kaasutellaan metelin aikaan saamiseksi, tai jos joku vaan ääntä pitääkseen pitää jotain ihmeellista naputusta tai ölinää niin minulla alkaa hermo kiristyä aika nopeasti. Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän tunnun arvostavan hiljaisuutta (olen nyt jopa 35 XD).
    .
    4. Suomi kuuluu (syntyperäisille) suomalaisille-ajattelu ja muu isänmaalliseksi naamioitu suvaitsemattomuus.
    .
    5. Ryynimakkara
    .
    6. Se että chilisen ruuan jälkeen pissa haisee chililtä monta päivää (kerran kokenut tämän ja sen jälkeen olen käyttänyt kyseistä kasvia hyvin harkiten. Pissaaminen myös poltti, toisen tuotteen tuottamisesta puhumattakaan).
    .
    7. Munankuoren pala munakkaassa, paistetussa munassa, letussa, pinaattikeitossa (kananmunalla).
    Jos hampaissa rouskahtaa siihen malliin, en pysty enää jatkamaan syömistä kun näen mielessäni miten puraisin lasia ja sisäelimet raapiutuvat verille.
    .
    8. Se kun ihmiset muka kuuntelevat vaikka eivät oikeasti kuuntelekaan.
    Jos ei pysty kuuntelemaan tai ei sisäistänyt asiaa niin parempi kun sanoo vaan suoraan ja reilusti, että ”anteeksi, en nyt kuunnellut. voitko toistaa” kuin, että esittää kuulleensa ja myöhemmin käy ilmi ettei kuullutkaan. Sisällytän tähän myös sen, että kuunteli, mutta ei edes yrittänyt muistaa kun keskittyi muuhun.
    .
    9. Sitä kun palaverissa/kokouksessa joku jaarittelee turhanpäiväisiä ja kiertelee aihetta sanoen saman asian kolmella eri tavalla.
    Yleensä palavereissa on aina aikataulu ja liian usein sen puitteissa ei ehditä kunnolla käydä asioita läpi, joten haluan kohtalaisen napakkaa toimintaa (olen osallistunut kokouksiin, jotka vedetään napakasti ja päässyt muutamia kertoja vetämään kokouksia itsekin, joten tiedän, että ne voi vetää myös napakasti läpi). Tämä on sukuvika.
    .
    10. Poskisuudelmia ja sitä, että joku olettaa toisen haluavan halausta tai kosketusta.
    Jos tuntuu, että haluaa halata tai koskettaa puolitutta tai tuntematonta niin kannattaa joko kysyä tai havainnoida hyvin tarkasti toisen eleitä ja ilmeitä. Minua ei kukaan puolituttu tule pussailemaa. piste.
    .
    11. Sitä kun toisen kengän nauha on kireämmällä kuin toinen.
    .
    12. Jos tukka tulee naamalle.
    Minulla on valtaosan elämääni ollut lyhyt tukka ja nyt kun se on pitkä pidän sen melkein aina kiinni, koska on rasittavaa koko ajan haroa sitä naamalta.
    .
    13. Kun lapsille opetetaan, että kotia selässä kantava nilviäinen on etana. SE ON KOTILO. Etana on kotilo, jonka kuori on surkastunut ihon alle. Etana voi siis olla kotilo, mutta kotilo ei koskaan voi olla etana.
    Samaan kategoriaan menee myös, että kauriita sanotaan Bambeiksi ja Collieita Lassieiksi.
    .
    14. Silmien kutinaa
    Se vie keskittymiskyvystä 60% (ihan arvio, ei mitenkään mitattavissa oleva määrä) ja sitä ei voi olla koko ajan ajattelematta.
    .
    15. Jos kysyn joltain miksi hän ajattelee tai kokee jonkun asian tietyllä tavalla vastaus on välinpitämättömästi ”niin se vaan on”. Haluan perusteluja asioille ja haluan ymmärtää miksi toinen kokee joitain asioita jotenkin. On eri asia jos sanoo ettei oikeasti tiedä kuin se, että ohittaa vaan kysymyksen eikä voi edes puolta minuuttia pohtia syitä mielipiteelleen.
    Vaikka olisin jostain asiasta eri mieltä niin yleensä haluan yrittää ymmärtää miksi toinen ajattelee kuten ajattelee, mutta jos toinen ei yhtään perustele ja keskustele vaan pamauttaa vaan mielipiteensä niin en pysty ymmärtämään toista ja hänen näkemyksiään ja se on ärsyttävää.
    .
    16. Vanhan kuolan hajua
    Jos lapsi vaikka imeskelee paidan naruja niin ne alkavat nopeasti haisemaan kuvottavalta. Sama haju voi olla jonkun hengityksessä jos hän on nukkunut suu auki. Yök.
    .
    17. Tupakan haju
    Tuoreeltaan jo kamala, mutta vanhana vielä yököttävämpi.
    .
    18. sitä, että joku ei noudata sovittuja aikatauluja tai vaivaudu ilmoittamaan aikataulumuutoksista.
    Jos odotan vieraita vaikka klo 15 niin en todellakaan odota heidän saapuvan klo 14.30 tai 15.30 tai mihinkään aikaan tuon haarukan ulkopuolellakaan. Vartin poikkeamasta on jo minusta kohteliasta ilmoittaa, mutta puolen tunnin poikkeama ilmoittamatta on jo sellainen mistä odotan pahoitteluja ja ilman niitä ja toistuvasti näin toimiminen saa aikaan sen, että alan ottaa kysiesiin henkilöihin etäisyyttä.
    .
    19. Sitä, että tahallaan heitetään roskia luontoon. Joskus voi tipahtaa vahingossa ja sille ei voi mitään, mutta jokaisen pitäisi tehdä parhaansa, että roskat päätyisivät sinne minne kuuluu. Jos jonkun pakkauksen vaikka jaksaa kantaa täytetä jonnekin niin sen ihan varmasti jaksaa kantaa tyhjänä pois.
    .
    20. Sellaisten lomakkeiden täyttämistä minkä kysymykset eivät täysin kohtaa asiani kanssa. Jos lomake on luotu jotain vähän toisenlaista tilannetta varten kuin minulla, mutta sitä silti vaaditaan minun tilanteessani niin vastaaminen on jotenkin työlästä ja hankalaa ja turhauttavaa. Jälleen tuulesta temmattu esimerkki, mutta miten mahdollinen alkoholinkäyttöni viimeisen kuukauden sisällä muka vaikuttaa siihen, että mursin tänä aamuna varpaani (olettaen, että olen tänään aivan selvinpäin enkä lyönyt varvasta viinapulloon)? Ymmärrän, ettei jokaiseen asiaan voi olla omaa lomakettaan, mutta silti. (Ja minä muuten juon hyvin harvoin alkoholia.)
    .
    21. Hiekkaa sängyssä
    Olen laiska siivoamaan ja kun on koiria ja lapsia niin hiekkaa kulkeutuu kyllä sisään kaikkina aikoina kun maa ei ole lumen peitossa. Omista jaloistani sitä kulkeutuu myös joskus sänkyyn.
    .
    22. Korianteri
    Kuivattuna ja pienissä määrin menee, mutta jos suuhun osuu tuore korianteri niin se maistuu kuin olisi syönyt marjaluteen.
    .
    23. Kissoja (tai koiria tai muita vastaavia eläimiä) ruokapöydillä tai ruuanlaittotasoilla.
    Eläimet pysykööt poissa pinnoilta joiden päällä valmistetaan ihmisille ruokaa.
    Paitsi, että en halua laittaa ruokaa tasolla jossa omaa vessaansa tonkinut eläin on kävellyt en myöskään halua eläimiä karvoineen työntämään kuonoaan ruokaani tai kulkemaan tasoilla joilla saatan haluta säilyttää tavaroita ja asioita jotka saattavat pudota ja pudotessaan hajota.
    .
    24. Sitä kun henki salpautuu ison rekan ajaessa läheltä ohi.
    Koko yläasteen ajan olen odottanut koulubussia kuutostien varressa ja siellä tuo tunne tuli liiankin tutuksi. Lopulta opin pidättämään hengitystä aina rekan paahtaessa ohi.
    .
    25. Piittaamattomuutta liikenteessä.
    Kaikki tekevät joskus virheitä liikenteessä, mutta huomattavat ylinopeudet, vilkun käytön välttely, turhat ja vaaralliset ohitukset, perässä kiinni ajaminen.
    .
    Puolivälissä luulin, että en kyllä enää keksi yhtään, mutta lopussa olisi vielä tullut mieleen enemmänkin. Taidan olla vähän turhan helposti pahastuva ihminen kun 25 asian lista ei olisi riittänyt :D

    • krista
      24.8.2021 at 13:47

      Ja mä taas RAKASTAN sitä, että sä vastaat omalla listalla ja moni muukin kommentoi, näihin tulee ikään kuin monta postausta saman jutun yhteyteen, ihanaa, kiitos kun kirjoitat tänne! <3
      -
      Allekirjoitan näistä tosi monta! Hihi korianterista ihan eri mieltä kyllä, se on NAM :D Mutta kääks joo vaikka tuo kuolan haju, jos sen haistaa omasta tyynystään illalla, kun menee nukkumaan, YÖKS :D

  • Kirmi
    23.8.2021 at 19:53

    Itse mietin ensin, että minäkin kyllä inhoan sitä alaspäin katsomista ja siitä tulevaa megakaksoisleukaa.. sitten hoksasin, että tosiaan sehän tarkoittikin toistakin juttua. XD tuo lihapullarasian haju on kyllä hirveä, täälläkin junior tykkää niistä paljon.

    • krista
      24.8.2021 at 14:19

      Ahhhahahaha joo sekin :D Jos vahingossa ottaa kännykän käteen ja avaakin kameran, niin on aika viehkeä näky :D

      Parhaat ja haisevimmat lihapullat :)

  • EmppuL
    24.8.2021 at 09:38

    En ole aiemmin miettinyt tota farkku-metro asiaa, mut nyt se ällötys tarttui vahvasti. :D
    Omalla listalla on kaikki kirskahtavat äänet, c-vitamiini, käärmeet, kofeiini, se jos jossain ei pääse pesemään käsiä tai ole käsidesiä, huurtuvat silmälasit ja sekainen koti. Myös kaikki inhottavaa matskua tai väärää kokoa olevat vaatteet. :D

    • krista
      24.8.2021 at 14:23

      Haha anteeksi, nyt monistin ällötystäni eteenpäin :D

      Mutta MITÄ siis c-vitamiini ja kofeiini, hei mun elämän eliksiirit! :) (ja sekainen koti, haha)

  • MMinne
    24.8.2021 at 10:11

    Onko kukaan onnistunut saamaan Kivikylän lihapullien hajua pidettyä kurissa? Mä olen oikeasti joskus käärinyt sen avatun pään rasiasta kelmuun, laittanut sen jälkeen pussiin ja vielä koko komeuden vanhaan jäätelörasiaan. Niin eiiii, menet seuraavan kerran jääkaapille, niin koko kaappi haisee! Selkeesti tarkoitettu syötäväksi kerralla, ei säilöttäväksi..

    • krista
      24.8.2021 at 14:25

      No me ei ainakaan! :D Ja siis pakko vielä nyt tätä korostaa, että nehän on HYVIÄ (lasten mielestä ja lihaprosentiltaan ja taitaa olla lihapullatestivoittajakin), niin hyviä että jopa Espanjssa niitä aina Suomi-kaupasta hamstrailtiin. Mutta se HAJU! :D

  • Sumonen
    24.8.2021 at 13:01

    Kohta 11. Samaistun ☺️. Ei vaan voi nukkua varpaat suussa 😂

    • krista
      24.8.2021 at 14:25

      Hihi joo se tunne, kun tajuaa, että on antaumuksella kaivanut poskeaan kiinni ihanaan pehmeään peittoon, ja…. iyyyyyyh se onkin se varvaspuoli! :D

  • Tilia
    24.8.2021 at 15:21

    1. Märät polttopuut
    2. Vessan vetäminen kansi auki
    3. Pussiteen tarjoaminen hienossa ravintolassa
    4. Kaahailu liikenteessä
    5. Vanhuksille lässyttäminen
    6. Palaveriajan sopiminen lounasajan päälle, tyyliin klo 10-14
    7. Puukiukaan jättäminen kuutamolle seuraavaa saunojaa varten
    8. Kirjastonkirjojen levittely aukinaisina vessan ja eteisen lattialle
    9. Ruoalla leikkiminen kaikissa muodoissaan
    10. Kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden roskaaminen
    11. Kolmion ja stop-merkin takaa pyöräilijän päälle ajaminen autolla
    12. Reikäiset alusvaatteet
    13. Wílma-viestit, joissa positiivinen ja negatiivinen on samassa merkinnässä: olit hyvä, mutta kuitenkin paska
    14. Toisten ottamien kuvien omiminen omiin tarkoituksiin lupaa kysymättä
    15. Tiskirätillä lattian pyyhkiminen niin, ettei rätti mene saman tien pesuun
    16. Vanhojen talojen purkuvimma
    17. Hajusteelliset pyykinpesuaineet
    18. Kotien hajustepöllyttäjät ja niitä ihmisille terveyshöpöhöpöllä myyvät pyramidihuijaajat
    19. Tuliset ruoat
    20. Korianteri
    21. Lipeäkalan haju
    22. Kompostiaines kynsien alla
    23. Nenän verisuonten polttaminen kiinni
    24. Luuydinnäytteen ottaminen
    25. Gynen sisätutkimukset, jotka ”vähän vain nipistää”, mutta olet loppupäivän käytännössä työkyvytön

  • Karina
    26.8.2021 at 16:30

    Hmmmm mua ärsyttää päivittäin moni asia :D mut saankohan mä mitään järkevää listaa koottua – yritän. Tulee varmaan paljon samoja mitä muillakin.
    1. Hitaita ihmisiä – mä en KESTÄ kun vaikka jalkakäytävän tukkii joku porukka joka kävelee hitaasti ja sitten mun on huomautettava että anteeks pääseekö ohi. Pahimmassa tapauksessa ne vielä närkästyy.
    2. Liittyen edelliseen eli jotenkin hitauteen, jos joku alkaa kassalla/vanhaan aikaan bussissa etsimään lompakkoa vasta sitten kun on aika maksaa. Ensin oot kattonut minuutteja kun ne ostokset lipuu siinä hihnalla ja sittenkö vasta tulee mieleen että lompsa on kassin pohjalla??
    3. Täysin perusteeton myöhästyminen. Kerran yksi kaveri tuli n. 45 minuuttia myöhässä (onneksi en odottanut yksin) ja selitys oli, että päikkärit (omat) oli venyneet ja sitten piti vielä tiskata (asui yksin). Tai tulee 45 minuuttia myöhässä ja naureskelee että voi ei mulla meni ajantaju.
    4. Marimekon se muodoton harmahtava mekko jossa värikkäitä taskuja, kenelläkään muulla kuin alle 4-vuotiaalla lapsella tai kuviksen maikoilla.
    5. Ihmiset jotka kyllä innoissaan kertovat omia juttujaan mutta heti kun pitäisi kuunnella muita, menee mielenkiinto ja alkaa katse harhailla.
    6. Aladoobi
    7. Ilmiselvät yhdyssanavirheet (muutamia tosi vaikeita tapauksia on, jotka voi antaa anteeksi ja teen varmaan itsekin virheitä, nyt ei kyllä tule mieleen mitään mutta kuitenkin)
    8. Huonot laulajat viihdeohjelmissa joissa ideana on että pitäisi olla hyvä laulaja
    9. Huonosti näytellyt saippuasarjat,
    10. Pitkät mainostauot niin telkkarissa kuin radiossa
    11. Nykyajan pop-musiikki, etenkin amerikkalainen (:D luin jostain että olet silloin virallisesti vanha kun alat inhota musiikkia jota nuoret kuuntelevat)
    12. Tubettajat, jotka huutaa.
    13. Kun varataan aurinkotuoli eikä siinä näy tuntikausiin ketään
    14. Pakolliset Teams-palaverit joissa kellään ei ole oikein mitään sanottavaa ja välillä ollaan pitkään hiljaa etkä ole varma oletko enää linjoilla, mutta sitten joku ehkä yskäisee
    15. Nokkahuilu
    16. Mopot yöllä
    17. Kun ihmiset yrittävät kääntää jonkun päätä jonkun asian suhteen, jolla ei ole oikeasti mitään väliä, mutta joka on sille ihmiselle jotenkin vastenmielinen, esim jos joku ei ole aamuvirkku, niin toiset yrittävät antaa sille vinkkejä miten toimia, ja kuinka ihania aikaiset aamut ovat. Tai jos joku ei tykkää talvesta, niin jotkut inttämällä inttävät että niin ihanaa lähteä hiihtämään. Siis voi sen mielipiteensä sanoa ja kiva kun on erilaisia ihmisiä mutta minä en mieltäni muuta asiasta (olen kyllä siis aamuvirkku, mutta tuli tuo esimerkki mieleeni)
    18. Bajamajat. Paitsi nyt tänä kesänä Kasarmitorin terassilla oli yllättävän siistit vessat.
    19. Miksi pitää pilata kaikki kivat asiat? Esimerkkeinä puistokuntolaitteiden tahallinen rikkominen, matonpesupaikoilta mattojen varastaminen, leikkipaikkojen rikkominen/töhriminen, lasipullojen rikkominen Kaivarin kallioille.

    …. Nyt ei runosuoni pulppua muuta :) – Taidankin olla aikamoinen mielensäpahoittaja muuten :D :D