-20 % alekoodi Reimalle! (ja lasten ekat bikinit)

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Reiman kanssa.

Loppuviikolle on luvattu jopa 27 astetta lämpöä. KAKSIKYMMENTÄSEITSEMÄN! Ihan oikea helle!

Lisäksi loppuviikkoon on luvattu korkeita UV-indeksejä. Ilmatieteen laitos näyttää huomiselle keskipäivään jopa tumman oranssia raitaa eli UVI kuutosta. Yli kolmosessa pitää jo suojautua auringolta.

Joten n-y-t-NYT on se aika: suojatkaa ihonne, sekä lapset että aikuiset! UV-vaatteet ja aurinkohatut esiin siis!

Reiman bikinien malli on Caribik ja värit pinkki ja turkoosi.
Uimakenkiä meillä on pidetty ulkoleikkikäytössäkin. Malli on Twister pinkkinä ja pinkkikuvioisena.

Lapset ovat jo muutaman kesän ajan toivoneet itselleen uikkareiksi bikineitä; mä taas olen sellaisten hankkimista jonkin verran… …no en varsinaisesti vastustanut, vaan pikemminkin pitkittänyt niiden hankintaa. Olen ajatellut, että lasten uikkarit voivat olla kyllä bikinimallisetkin, kunhan niissä olisi vähän peittävyyttäkin: mielellään vaikka hame- tai shortsimainen alaosa eikä ihan nirunaruyläosakaan. Mä kun siis tykkään, että lasten vaatteet saisivat olla mahdollisimman pitkään lasten näköisiä eikä liian aikaisin alettaisi pukeutua miniatyyriaikuisiksi saatikka miniteineiksi.

Nyt tänä keväänä sitten huomasin Reiman nettikaupassa tällaiset – jesh, kaikki kriteerit hyville lasten bikineille täyttyvät. Ja lapset siis saivat ensimmäiset bikininsä. (saatu kaupallisen yhteistyön myötä Reimalta)

Aijaijiai, miten onnelliset tytöt tästä olivatkaan!
”Ihan niin kuin Moana!”

Näitä onkin pidetty meillä jo nyt pal-jon. Ja siis tähän asti pelkästään sisällä, haha. Ei olla siis ehditty vielä uimaan tai edes pihalääräykseen näillä, vaan lapset leikkivät jatkuvasti näillä biitsiä meidän olkkarin lattialla. Aikamoinen hiekkaranta!

Bikinien lisäksi meillä ainakin tarvitaan kuitenkin myös UV-pukuja. Saimme siis Reimalta myös seuraavan koon UV-paidan ja -pöksyt.

Tulevanakin kesänä meidän pienempi lapsi polskii todennäköisesti mieluiten tuossa UV-puvussa, koska hän ei tykkää laittaa aurinkovoidetta. Nyt sentään antaa jo laittaa, pari vuotta sitten tämän kanssa oli enemmänkin hankaluuksia. Mutta UV-puku on tavallisesti meidän pienemmän lapsen oma uikkarivalinta, koska sen myötä on vähemmän rasvattavaa; rasvaa kun tarvitsee laittaa vain sille alueelle, joka puvulta jää näkyviin.

Myös hyvä hattu (meillä se Reiman Tropical-malli) suojaa kasvojen lisäksi jopa rintaa ja niskaa!

Reiman koko UV-mallisto löytyy täältä.

Keltaraitainen UV-paita on Fiji ja pinkit UV-shortsit Sicily.
Kuvassa keskellä olevat UV-vaatteet Reiman vanhaa mallistoa aiemmilta vuosilta.

Mutta oikestaan mun tän päivän ydinviesti ei varsinaisesti ollut ”lasten uudet bikinit” vaan tämä: mun Reiman brändilähettiläänä toimimisen myötä sain taas blogiin alennuskoodin!

Eli tälle viikolle Puutalobabyn lukijoille oman -20 % alekoodin Reiman nettikauppaan!

Ja tuo meidän oma koodi on: PUUTALO20

Koodi on napsautettu voimaan NYT. Eli jos siis jollain on tulossa vielä UV-puku- tai mitä vaan hankintoja tulossa, niin käyttäkää ihmeessä tuo hyväksenne! Esimerkiksi jos on ollut mielessä nuo aiemmin mainitsemani xylitol cool- tai anti mosquito -vaatteet – tai sitten jo syksyä varten hankintoja koulutielle tai päiväkotiin…?

Alennuksen saa siis tuolla koodilla kaikista normaalihintaisista tuotteista Reiman nettikaupasta. Ja alekoodi on voimassa tämän viikon lopppuun eli su 9.6.2019 asti.

Olkaapa hyvä, toivottavasti tuosta on hyötyä hankintoihin!
(Ja superkiva, että ollaan alettu näitä alekoodeja silloin tällöin saada!)

Kaupallinen yhteityö Reiman kanssa.
Toimin yhtenä Reiman brändilähettiläänä vuonna 2019.

7

You Might Also Like

  • A
    4.6.2019 at 20:20

    Hoh, just kattelin sääennustetta että kunnon helteet taitaa olla Ilmatieteen laitoksen mielestä kumminkin peruttu. No, passaa kyllä. Meillä lapsella on käytetty lähinnä vaan bikineitä uintihommissa, koska helpompaa (helpompi vessareissuilla, sopii pidemmän aikaa kun uikkarin jää pieneksi aina selkämitasta). Meillä sinällään ei uikkareissa hengailla biitsillä, vaan uintireissut on noh, uintia eli altaaseen ja uidaan, pois altaasta ja hengailut auringossa vaatetettuna. Ja vaikka aurinkorasvaa käytetään muuten, niin uima-altaaseen ei laiteta (noh, kun pitää peseytyä ennen uimaan menoa ja toivottavasti kanssauimarit tekevät saman). Auringon voiman huomaa kyllä, nimittäin kaksi kertaa stadikalla ja skidillä on jo rusketusraidat selkäpuolella. Onneksi hän on mallia ruskettuu helposti, eikä pala. Hattu pitäisi kyllä hommata uintihommiin, paahde päälakeen on kova…tosin neito on varmaan puolet ajasta veden alla sukeltelemassa, niin litimärkä ois hattunenkin…

    • krista
      4.6.2019 at 22:04

      Mulla vielä supersää näyttää torstaille huippua: Ilmatieteenlaitos 26 ja Foreca 27, molemmat täysaurinkoa. Seuraavana päivänä samat luvut toisin päin ja pieni pilvenhattara Forecan auringon päällä. Melkeinhän tuo on jo liian kuumakin, joku 21-23 on mun mielestä just paras!

      Joo meilläkin muuten tavallisesti vaihdetaan uikkari heti varsinaisen pulikoinnin jälkeen. Monesti vaihtuu uv-pukuun (jos sillä ei ole uitu) tai sitten johonkin ohueen kesävaatteeseen.

      Meillä kans ONNEKSI lapsella on sellainen iholaatu, että ei helposti pala. Mä oon se meidän perheen ainoa palava tyyppi… Mulla on ollut iso opettelu aurinkosuojan käyttöön, mutta nykyisin (kiitos nykyisten hyvien aineiden) sekin jo luonnistuu enkä aina ole ravunpunainen kesäisin! Ihan hirvittää se, miten monesti mäkin oon elämässäni palanut…

  • Anna
    4.6.2019 at 21:08

    Tuo hamemalli on kiva. Ostettiin viime keväänä (aikaisin keväällä kun vielä lumikin maassa) tytölle kun piti perheuintiin saada uusi uima-asu pieneksi jääneen tilalle. On tykännyt ja minustakin kiva. On vähän hörsöä olalla peittämässä ja hame tekee kivan lisän. Tyttökin tykkää ja helppo pukea nihkeällekin iholle kun uimahallissa pitää suihkutella ensin ilman uikkaria.
    Kuosi on tietty meillä erilainen (vanha) mutta malli näyttäisi samalta.

    • krista
      4.6.2019 at 22:05

      Joo samalta näyttää ne vanhatkin mallit, eri kuvio vaan! Toi on kyllä kiva malli. Enpä hoksannutkaan, että helpottaa myös veskissä käyntiä, jesh sekin plussana siis!

  • Anomuumioriginaali
    5.6.2019 at 10:39

    Meillä muuten tykästyttiin ihan hurjasti siihen P20-aurinkorasvaan, jota esittelit silloin joskus. Eli sille puljulle oli ainakin yhden uuden käyttäjän verran hyötyä blogiyhteistyöstä :D Haju nyt ei ole mikään maailman paras, mutta muilta ominaisuuksiltaan ja myös teholtaan se on mututuntumalla selvästi tavallisia valkosia aurinkorasvoja parempi. Maksetaan siis korkeampi hinta ihan mielellään. Ja meillä siis osa perheestä erittäin herkästi palavia kalkkilaivan kapteeneja, eli meille se on sydämen asia silloin, kun ei kestä pitkähihaisissa ym olla.

    • krista
      5.6.2019 at 11:47

      No kuule toisenkin uuden käyttäjän, koska me itse käytetään sitä kans! :D Ollaan ostettu jo monet-monet-monet kerrat lisää blogiyhteistyöpurkkien jälkeenkin. PAITSI että just nyt P20 on loppu – tai en tajua Espanjan jälkeen, että missä ne purkit on, oisko kokonaan kulunut sitten loppuun vai onko jossain hukassa… – ja just nyt tällä hetkellä me käytetään siksi taas LV:tä, josta siitäkin on ollut blogiyhteistyö. Ja sekin on hyvä voide. Että ainakin oon myynyt itselleni sekä P20:n että LV:n :D :D :D

    • A
      6.6.2019 at 07:27

      Mä en olisi ostanut P20 rasvaa vielä Kristan mainostuksen vuoksi, mutta saatiin ilmaiseksi sitä pari 50ml purkkia Minimaratonin yhteydessä ja siitä tuli koko perheen lemppari. En jaksa ajatella miten kamalaa myrkkyä se on, mutta se on aurinkorasva mikä toimii (siis aurinkorasva ei toimi silloin jos sen laitto on niin ärsyttävää ja tuo niin ärsyttävän ihotuntuman ettei sitä viitsi käyttää). Keväällä kun hankin uutta purkkia rupesi jo huolestuttamaan kun tuota ei tuntunut löytyvän mistään…(tilasin sitten jostain verkkoapteekista itä-Suomesta :D)

      • krista
        6.6.2019 at 08:46

        Hahaa, todennäköisesti sama apteekki, josta mäkin oon tilannut Espanjaan :D :D :D Toimittavat nimittäin myös ulkomaille! Tai no siis en tilannut just P20:stä, koska sitä sai Espanjastakin, mutta muita apteekkituotteita tilasin siis :)

  • Mimmihiiri
    5.6.2019 at 10:55

    Meillä on ollut noita Reiman UV-vaatteita, mutta laatu on hintaansa nähden aika kökkeliä. Nyppyyntyvät huomattavasti helpommin kuin vaikkapa Molon tai POPin uv-vaatteet. Onkohan matskua uudistettu? Käsikopelolta kaupassa tuntui ainakin ihan samalta kuin aiemmin. Eihän ne nypyt kai ominaisuuksia turmele, mutta ovat ruman näköisiä, ja tosiaan on useammat testattu, kun muksut vetelevät kesät UV-vaatteissa.

    • krista
      5.6.2019 at 11:49

      Voi onpa teille sattunut huono tuuri tai sitten meille hyvä! Meillä on nimittäin ollut Reiman UV-vaatteet koosta 74 asti (ja sitä ennenkin lainapuku, sekin Reimaa) ja yhteenkään ei ole tullut nypyn nyppyä, hassua! Esimerkiksi 92-koon paitaa ja pöksyjä on käytetty kolme kesää (ja myös talvikaudella Espanjassa) ja ihan voisi priimakuntoiseksi sanoa, en näe pinnassa mitään merkkiä kulumasta. Erikoista! Pestään ihan normaalisti 40 asteessa, miten te?

      Lisäys vielä, kun tuli jälkikäteen mieleen: me ei kuitenkaan pestä koneessa läheskään joka käytön jälkeen vaan käsin huuhtelu vaan käytön jälkeen ja sitten taas pitoon.