15 x arkea Aurinkorannikolla

¡Hola! …eli kaksi viikkoa aurinkoista arkea takana.

Mutta millaista se meidän tavallinen arki täällä Aurinkorannikolla on? Tässä viisitoista pientä tavallista arkikuulumista tai tilanneväläystä.

1. Elämää rytmittää koulun ja päivähoidon ajat. Koulutunteja on saman verran kuin koululaisella Suomessa, mutta ainakaan toistaiseksi lapsi ei ole halunnut mennä iltapäiväkerhoon vaan on valinnut lyhyet päivät ja pari harrastuskerhoa (espanjaa ja tanssia). Siksi koulupäivän jälkeen ehtii usein vaikka rannalle ennen siestaa. Toisaalta aikuisten työnteon tuntimäärään tämä aiheuttaa vähän haastetta, haha.

2. Iso osa arkipäivää on lasten kuljettaminen kouluun ja hoitoon, niin kuin vasta kerroinkin. Tänä aamuna olin kello kymmeneen mennessä kävellyt jo kuusi kilometriä.

3. Yritän tehdä töitä vähemmän kuin syksyllä, pitää hyvällä omatunnolla arkivapaita ja keskittyä lasten kanssa olemiseen. Olen havahtunut siihen, että nämä lapsuusvuodet ovat lyhyitä ja haluan olla (myös henkisesti) läsnä lasten lapsuudessa. Olen taas yrittänyt skarpata siinä, että en notkuisi koneella tai kännykällä (niin paljon) lasten ollessa paikalla.

4. Tähän asuntoon kotiutuminen kävi nopeasti, oikeastaan saman tien. Matot on nyt saatu puhtaana takaisin ja lastenhuoneen matot jopa jo lattiassa. Muiden huoneiden osalta toivottavasti viikonloppuna – olkkari on täynnä pikkulegoja ja niistä tehtyjä hienoja rakennelmia, pitäisi raaskia rikkoa leikit. Ja imuroida nyt viikonloppuna, sitten vihdoinkin ne matot lattiaan. Viimeinen silaus kotiutumiselle.

Viikonloppuaamun kiireettömät leikit.

5. Asunnossa on uusi pyykkikone. Siellä se suristaakin. Kohta vien pyykit katolle kuivumaan, ne kuivuvat siellä hetkessä. Sisällä puolestaan eivät kuivu kolmessa päivässäkään.

6. Zumbassa on uusi opettaja, nuori mies. Ja hän on ihan mahtava! Rakastin edellistä zumba-opea ja ikävöin häntä ja hänen koreografioitaan jo etukäteen ihan hulluna, kun kuulin, että hän on lopettanut. Tehnyt oikein surutyötä, haha. Mutta hei – tämä uusi opettajahan on tosi mahtava! Zumbaan kaksi kertaa viikossa tänäkin Espanjan-talvena, ja ihan odotan aina niitä päiviä. Ra-kas-tan tanssimista.

7. Rakastan näiden pikkukatujen vanhoja pieniä taloja, jotka ovat urheasti jääneet (usein rapistumaan) siellä täällä kerrostalojen väliin. Mutta vuosi vuodelta ne katoavat, yhtäkkiä paikalla on vain tyhjä tontti. Todennäköisesti monissa niistä asuu vanhuksia, ja heidän jälkeensä tontit myydään ja niihin rakennetaan skandinaavisminimalistismoderneja kerrostaloja, lasia ja metallia. Hinnat on suunniteltu erityisesti skandinaavisepäminimalistiselle kukkarolle; tuskin monella espanjalaisella on niihin varaa. Harmillista, voi kun joku ostaisi ne vanhat talot sellaisinaan ja kunnostaisi – ihania perinteisiä pikkutaloja!

8. Meidän lähikadulla oli kuollut rotta. Jaiks! Melkein astuttiin päälle, kun käveltiin aamuhämärissä lapsen kouluun. En ehkä nyt tarkemmin kuvaile, mitä sille oli käynyt, mutta… no: huonosti oli käynyt, näky ei ollut kaunis.

10. Joku suositteli kosteudenpoistajia. Ostin basaarista vähän summassa jonkinlaiset, mutta en oikein tiedä, mitä ne tekevät. Ainakaan paketista ei paljastunut sellaista kuin mitä mulle kuvailtiin, ehkä ostin jotain väärää. Kuitenkin nuo pallot ovat muuttuneet kokkareiksi parissa päivässä, eli ehkä jotain sitten kuitenkin tapahtuu. Kokkareistumista. Ajattelin vähän katsella, josko olisi vastaavia (vähän uskottavamman näköisiä) jossain.

11.  Näemme paljon ystäviä täällä, aivan valtavan paljon enemmän kuin Suomesssa. Leikkitreffejä sovitaan ja itse tykkään käydä kävelyllä paseolla ystävien kanssa. Kun tuota kävelyä ei muuten tulisikaan täällä, ha.

12. Mun äiti on täällä kaksi kuukautta meidän kanssa ja se on ihanaa. Viime vuonna hän oli kuukauden, palasi helmikuun alussa Sotkamoon, katsoi ikkunasta ulos ja totesi, että ”mitä mä täällä teen”. Nyt tuli siis kahdeksi kuukaudeksi. Maaliskuun hiihtokelit sitten houkuttavat hänet varmasti takaisin – VAIKKA paluulentolippuja ei ole vielä ostettu.

13. Täällä me käydään paljon ravintoloissa syömässä. ”Mennäänkö ravintolaan vai syödäänkö kotona?” on yhtä yleinen kuin Suomessa ”Mitä tänään syödään?”. Hintataso on niin paljon edullisempi ja ulkona syöminen on normaali tapa täällä, siihen me ollaan varmaan soljahdettu mukaan.

14. Aamut ovat viileitä. Silloin tarvitaan takki. Päivällä on kuitenkin jo kuuma. Välillä on kylmä ja välillä hiki, vuorotellen ja joskus yhtä aikaa. Kaikkein kylmintä on meidän asunnossa, haha. Makuuhuoneen ilmalämpöpumppu on rikki. Mutta ei se mitään, se korjataan manana.

15. Kohta lähden hakemaan lasta koulusta. Hän aikoo kirjoittaa lähiaikoina Puutalolasten taikablogiin oman kirjoituksen koulun käymisestä täällä – hän saa itse kertoa (sen verran kuin haluaa), että millaista siellä koulussa on. Mutta kivaa on, sen huomaa äitikin.

Kivaa on meillä muillakin. Kivaa arkea, aika tavallista. Sille huomaa olevansa jo vähän sokea, kaikki tuntuu jo vaan  ihan tavalliselta. Että tällaistahan tämä on, arkea. Niin kuin Suomessakin, mutta sitten kuitenkin vähän erilaista. Onko teillä jotain, mitä haluaisitte täällä elämisestä kuulla?

Juttuvinkit (aina!) tietysti tervetulleita :)

34

You Might Also Like

  • Eliina
    17.1.2020 at 22:14

    Kiva nähdä tällainen juttu, joka vastaa sitä tavallista arkea Aurinkorannikolla. Sellaiset viikon ja parin vierailijat käyttäytyvæt kuin turistit, etsivät koko ajan jotain uutta nähtävää kun ei ole sitä jokapäiväistä arkea. Olen jatkuvasti törmännyt ihmisiin jotka kuvittelevat että elämä siellä on jotain hoellilomaa. Se on ihan tavallista arkea siivoukseen ja ruuanlaittoineen sekä koiralenkkeineen ja harrastukseen kuin Suomessa, toki lämpimämmässä ja ulkona oleskelun mahdollistavassa ympäristössä.

    • krista
      20.1.2020 at 11:05

      Kyllä – ja lomailussa vs. arjen elämisessä on myös ihan eri asioita, joita arvostaa! Rehellisesti sanoen mähän EN olisi aiemmin tänne tullut ”tavalliselle etelän-rantalomalle” (tosin nykyisin voin tullakin, koska täällä on ystäviä ja paikkoja, joita ikävöin), mutta arkea eläessä sitten on sellaiset edut (esimerkiksi suomalainen koulu ja päivähoito), jotka ratkaisevat. Ja arkeahan tänne tosiaan me tullaan elämään! Etenkin eka talvena välillä tuntui, että jotkut kuvittelivat just, että me ollaan jollain tosi pitkällä lomalla – mutta ei, töitä täällä tehdään ja lapsia kuljetetaan hoitoon ja harrastuksiin niin kuin arjessa yleensäkin. Lomat sitten erikseen; tosin täällä ollessa tuntuu, että ei oikein edes lomaa kaipaa, kun arkikin on jo sopivasti rennompaa :)

  • Torey
    18.1.2020 at 07:57

    Kyllähän se arki tulee missään vaan, missä on pidempään. Ja tutussa paikassa varmasti nopeammin. Mutta silti siinä on tosiaan eroja talsiiko sinne päiväkotiin/kouluun kilometrikaupalla pilkkopimeässä ja räntää naamalla, vai auringonpaisteessa kevyessä pusakassa. 😄

    https://naissanelioissa.wordpress.com/

    • krista
      20.1.2020 at 11:07

      No just näin :D Ja arkeahan se suurin osa ihmisen elämästä yleensä on – ja saa ollakin, hyvä ja toimiva arki on ihan parasta! <3

  • TilleriTalleri
    20.1.2020 at 10:43

    Menee vähän aiheen vierestä, enkä edes löydä sitä kuvaa, minkä perusteella kyselen… :D Olin näkevinäni jossain tässä tammikuun postauksessa kuvan tytöistä leikkimässä rannalla, ihan sellaisella ”hiekkakakkurannalla”, eli että hiekka on semmoista, että kakkuja voi tehdä. Olen lähdössä lasten kanssa helmikuussa Benalmadenaan ja olen vain löytänyt mainintoja, että ”karkeahiekkainen ranta”, enkä nyt tiedä, että mitä tämä tarkoittaa ja että missä olisi sitten sellaisia ”hiekkakakkurantoja”, eli sellaista hiekkaa, millä voisi leikkiä? Ei tarvitse mitään unelmanpehmeää, silkinsileää olla, mutta ettei nyt ihan pelkää sormenpäänkokoista kiveäkään? Hotell on lähellä Play Malapesquera sekä Playa de Santa Ana. Osaatko esim. näistä kahdesta rannasta sanoa mitään? Tai onko sulla jotain postausta, mitä kannattaisi tutkailla? :)

    • krista
      20.1.2020 at 11:16

      Joo Fugen ranta on kyllä ihan sellainen ”hiekkakakkuranta”, etenkin jos ottaa vettä ranna suihkuista/merestä, niin saa hiekan vähän kosteammaksi. Instassa näkyy ainakin tuoreessa kuvassa täällä: https://www.instagram.com/p/B7Yd6usBSgh/ ja täällä: https://www.instagram.com/p/B7Yd6usBSgh/

      Mä en harmi kyllä tunne ollenkaan Benalmadenan ranta-aluetta, mutta oon aina kuvitellut, että siellä ois ihan samantyylinen hiekka kuin täällä Fugessakin. Oon aika varma, että löydätte sieltä hyvän ”hiekkakakkurannan” kyllä – ja Fugeen tulee vain 20 minuuttia junalla. Harmi kyllä perustuu siis ihan vaan mun mielikuviin, mutta veikkaan, että ihania hiekkarantoja löytyy myös sieltä Benskun päästä!

  • Puumis
    20.1.2020 at 13:22

    Missä sun äiti asuu tuon 2kk? Mun äiti käski kysyä, ne oli just Fugessa (muutaman päivän turistibussireissu) ja sillä oli kans kotiinpalatessa ”mitä mä teen täällä” -olo :D

    • krista
      20.1.2020 at 15:26

      Mun äiti asuu Stella Mariksessa, entuudestaan tuttu paikka joten halusi sinne – yritin myös ehdotella muita huoneistoja, mutta mieluummin meni tuttuun. Stella Mariksesta tuli kuitenkin sellainen pettymys, että uima-allas ei olekaan enää lämmitetty, viime talvena vielä oli. Höh! Mutta joo, äidillesi terveisiä että tänne vaan, tervetuloa :)