Yllättävä lomapäivä

Kaksi vanhempaa kotona – elämä pelkkää onnellista sunnuntaita?

Niin voisi luulla. Tai ainakin niin minä olisin voinut luulla. Mutta ei. Ehkä se on vähän sama juttu kuin että reissussa rentoutuu. Mutta jos matkalla on ns. liian pitkään (tai vaikkapa muuttaa ulkomaille), niin ei se taika ikuisesti pysy yllä. Vapaus muuttuu ihan salakavalasti arjeksi ja harmaantuu.

Me ollaan oltu ehkä vähän harmaita viime aikoina. Yhtä harmaita kuin tuo sää. Ihan naurettavaa kurkata ikkunasta ulos lämpömittariin. Joo joo tee jotain muuta ja säästä sekin aika: se on plus kymmenen ja harmaata – ihan niin kuin viimeiset kaksi kuukautta joka ikinen päivä.

Lauantaina tapahtui yllättäen kuitenkin jotain ihan muuta. Me ei mitenkään suunniteltu sitä; niin vain tapahtui. Meillä oli yhtä äkkiä vapaapäivä. Ihan niin kuin oltaisiin oltu lomalla.

Vähän ennen puolta päivää lähdettiin…

…Suvilahteen Circo-festarin perhepäivään.

Nooh, Silva ilmoitti heti ensimmäisen esityksen alkuun, että ”minä en tykkää tästä”. Yritettiin kurkkia esitystä ovelta ja houkutella naperoa sisään – mutta ei-ei-ei. Veskireissulla rauhassa haastattelin naperoa, että mikä siinä oli ikävää.
”Minä en tykkää, kun ne tädit olivat väärin päin. Pitää olla oikein päin. Eikä tuolilla saa keikkua”, tirppa totesi päättäväisesti.

Siellä siis seisottiin käsillä ja temppuiltiin tuoleilla.

Okei, okei. Ei sitten. Mennään syömään lettuja ja lähdetään kotiin.

Lettuteltassa setä luki sirkussatuja (oi, miten kiva pieni juttu!) ja eräs nimeltämainitsematon äiti-ihminen tankkasi kahvia lähes nollanukutun yön jälkeen. Sitten alkoikin elämä voittaa – sopivasti ulkona alkoi Ilona Jäntin puuhunkiipeämisesitys:

…jonka jälkeen Silva sitten halusikin mennä sinne sirkustelttaan – oho!

Tirppa vaan tarvitsee aikaa uusiin juttuihin sopeutumiseen.

Harmi kyllä sitä aikaa ei sitten kuitenkaan ollut – päiväunirytmit eivät ole oikein meille näissä suotuisia. Mutta ehdimme katsoa Linnanmäen sirkuskoulun esitystä puolisen tuntia ennen kuin lounas- ja päikkäriaika olivat jo niin myöhässä, että enteilivät katastrofia (jota ei kuitenkaan onneksi tullut).

Lasten päikkäriaikaan Joel lähti kuntosalille ja minä hoitelin koneella alta pois niitä roikkuvia hommia, jotka olivat minua edellisenä yönä stressivalvottaneet.

Päiväunien jälkeen – hei lähdetäänpä Tikkurilaan! Ensin leikkipuistoon:

…ja sitten vielä lempparinepalilaiseen syömään:

Heh Silvan ollessa pieni me tavattiin leipäpussinreunuksista suolaprosentteja ja googlattiin ravinto-ohjeita. Seelalle me näköjään työnnetään naan-leipä käteen ja ollaan tyytyväisiä, kun tyyppi pysyy hetken aikaa syöttötuolissa tyytyväisenä.

Nepalilaisruokarakkautemme on muuten akuutisti periytyvää. Silva syö oikeastaan mitä vaan nepalilaista suurella innolla. Lauantaina tyyppi veti napansa niin pullolleen, että lopulta makasi penkillä ja yritti saada mahaan mahtumaan vielä edes vähän.

Lapsi niin kuin äitinsä <3

Ei ehkä mitään erityistä – paitsi että erityistä ihan merkittävästi.

Se olo.

Että hei – kesä tulee. Elämä taas kerran voittaa.

Vaikka tänään onkin taas maanantai, plus kymmenen ja harmaata.

 

 
Like

You Might Also Like

  • S-S (joka-ei-muista-tunnareita) (Ei varmistettu)
    11.5.2015 at 12:54

    Tää on niin hassua! Te tuutte (melkein) meidän hoodeille kun haluutte tehdä jotain kivaa ja eksoottista, me taas tossa taannoin oikein varta vasten ajeltiin puutaloalueelle kävelemään ja fiilistelemään :D
    Olisipa ollut hauska törmätä!

    • Kristaliina
      11.5.2015 at 12:59

      Hehee, niinhän se on, että poikkeama siitä omasta ympäristöstä on se, mikä piristää :) Mut hei tehdään joskus treffit jompaan kumpaan!

      • S-S (joka-ei-muista-tunnareita) (Ei varmistettu)
        11.5.2015 at 13:11

        Tehdään ihmeessä! :)
        Meillä on tosin tää perus vanhemmat-duunissa-lapsi-hoidossa-klo-8-16-kuvio, mutta illat ja viikonloput! Silloin ollaan vapaat arjen rutiineista :)

  • SonjaV (Ei varmistettu)
    11.5.2015 at 14:53

    Meillä mennään tolla leipäsaralla samaa rataa. Esikoiselle tein leivät itse ilman suolaa. Kuopus 10kk saa aina ravintolassa ja usein kotonakin leipää, kun tykkää siitä, eikä sitä nyt niin paljon syö, että suola-arvot paukkuisivat. Ihanaa, että teilläkin sama linja!

    • Kristaliina
      12.5.2015 at 11:43

      Mä kans Silvan ollessa tässä iässä ihan neuvolassa huolehdin, että hitsi kun kävin kaikki Prisman leivät läpi (!) enkä löytänyt yhtään sellaista, jonka suolapitoisuus on suositusten mukainen. Neuvolantäti oli vähän, että öööö aijaa kävit vai :D

      Joo, nykyään naan-leipä käteen vaan. Tosiaan jos sitä päivättäin söis, niin olisi vähän eri. Vaikka kyllä mä Reissaria annan melkein päivittäin nykerrettäväksi – hmmm onkohan se muuten ihan ok…?

  • Elle (Ei varmistettu)
    11.5.2015 at 16:00

    Siis tuo rattaiden kuomu! Ihana! :) haluan! T. Se, joka instassakin valitteli kun ei oo vielä selvitty ostoksille. ;)

    • Kristaliina
      12.5.2015 at 11:40

      Joo, mä kans ihastuin tähän heti ensinäkemältä! Sen istuinkopan paketissa ois ollut harmaa kuomu kyllä, mutta halusin värillisen – olin ajatellut ostaa sellaisen vihreän kuin Seelalla oli vaunukopassakin. Mutta heti, kun näin tän siellä liikkeessä, tiesin että ton haluan :) Vastaava oli myös punasävyissä, mutta se oli vähän liian hempeä meidän makuun :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.5.2015 at 16:01

    Meidän perheessä vanhemmat aina esikoisen eli minun kohdalla vouhottivat kaikesta (esimerkiksi että ei kai mulla ole kylmä yms) ja ruokailussakin katsottiin että mitä se nyt syö ja paljonko.
    Siskoni kohdalla asenne oli vähän että ”siinä on ruokaa. Syö”

    Jotenkin siis nauratti tuo tuttu piirre :)