Yksi oikea sana

Perusiltapäivä.

Tuplavaunuilla lapsia roudaamassa, kantamuksina lisäksi potkupyörää, kypärää, paria reppua ja vielämitä. Bussissa on ahdasta, neljä nukkuvaa jalkaa sojottaa vaunuista, hymyilen hiljaa anteeksipyytävästi niille, joiden kulkureittiä vaunujen aisa hieman peittää.

Hiki tulee, riisun pipoa. Kolme iltapäivällä, väsymys iskee äidillekin, lounaaksi söin muutaman ranskiksen Seelan Mäkkäri-lastenateriasta, silmäpussit painavat poskissa asti. Saisipa sulkea ihan pieneksi hetkeksi silmänsä.

nukkujat-tuplavaunut

Yhtä äkkiä tuntemattoman käsi minun olkapäälläni.

Käännyn ihmeissäni ympäri ja näen siinä ystävällisesti hymyilevän vanhan mummon, jolla on tuikkivat silmät. Mummo katsoo minua, pitäen edelleen kättään siinä minun olallani, ja sanoo vain yhden sanan:
”Arvostan”.

Miten voikaan tuntemattoman ihmisen sana lämmittää ja lohduttaa. Minä änkytän jotain mitääsanomatonta tyyliin:
”No onhan tämä aikamoista”.

Jos olisin ollut yhtä tunneälykäs siinä hetkessä, olisin vastannut yhdellä sanalla – yhtä lämpimästi häneen katsoen:
”Kiitos.”

Joskus ei tarvita kuin yksi oikea sana. Kiitos.

108

You Might Also Like

  • Nina
    26.10.2016 at 14:59

    Wow. Kunpa useammin ihmiset sanoisivat noin ääneen. Haluan kuitenkin uskoa, että moni arvostaa. Mä ainakin arvostan kaikkea sitä, mitä ihminen tekee, oman hyvinvointinsa kustannuksellakin, toisen hyväksi. On se toinen sitten lapsi, lapsenlapsi, vanhempi, sisarus, ystävä tai kadun kulkija. Tuli kyynel ja kokovartalokylmätväreet.

    Niin ja arvostan. Todella. Toi teidän päivähoitokuvio on oikeen malliesimerkki juuri tosta, että tekee kaikkensa toisen parhaaksi. Itse en pystyis: mulle tämä päiväkotihärdelli on tälleenkin liikaa, että päiväkoti on naapuritalossa ja sinne on pakko mennä, koska olemme molemmat kaikki päivät töissä. Toivottavasti ymmärsit pointin 😊

    • krista
      26.10.2016 at 22:02

      Ymmärsin hyvinkin <3 Ja kyllä; usein sitä ajattelee kivoja asioita ohikulkevista, joskus pinnallisempaakin, vaikka "kivat kengät" - ja HITSI jos uskaltaa ylittää sen meidän suomalaisen tuppisuutunnelman ja sanoa sen ääneen, siitä tulee hyvä mieli varmasti sekä kehutulle että kehujalle itselleenkin.

  • Anicca
    26.10.2016 at 17:33

    Tuli kyyneleet silmiin. Ihana mummo.

    • krista
      26.10.2016 at 22:02

      Niin mullakin – sekä silloin että vielä nyt jälkeinpäinkin sitä tilannetta ajatellessa <3

  • Anu
    26.10.2016 at 18:02

    Olipa kiva postaus! Itse asiassa mullekin käynyt samoin joitakin kertoja. Liikun hki keskustassa kerran pari viikossa lapsieni kanssa (4kk, 2v ja 3v) ja joka kerta useampi mummo (75-90v) pysähtyy juttelemaan ja ihailemaan poikiani. Oonkin alkanut kutsua heitä ”mummomagneeteiksi”…
    Mut joo kyllä tuntuu tosi hyvältä saada palautetta vanhemmilta ihmisiltä!

    • krista
      26.10.2016 at 22:04

      Usein kuulee puhuttavan näistä ”murisevista paheksuvista mummoista”, joiden mielestä lastenvaunut ja lapset on tiellä – mutta onko se sitten urbaanilegendaa, koska itsekin olen törmännyt niihin harvemmin ja näihin ihaniin paljon useammin! Ja niin totta; on kyllä tosi kiva saada mukavia sanoja joltain vanhemmalta ihmiseltä. Toki kaikilta kanssihmisiltä, mutta etenkin jotenkin nää mummot on niin ihania <3

  • Lilah
    26.10.2016 at 18:35

    Mulla on monta samaa kokemusta vanhuksista. Moni heistä seuraa lapsiperheitä tarkalla silmällä varmaan siksi, että se elämänvaihe oli heillä niin erilainen kuin nykyään.
    Sen suunnilleen ainoan kerran kuin uhmis on meillä jumittanut ruokakaupan kassalle,
    takanani noin 65v mies tokaisi: me (vinkataan jonoon takanaan) ollaan kaikki varmaan koettu tuo, ei mitään kiirettä. Arvostin.

    • krista
      26.10.2016 at 22:07

      Todellakin – just tuollaisia juttuja sitä arvostaa! Joskus itse just tukalassa tilanteessa saattaa ajatella vaikka, että ”apua nyt me häiritään muita, kohta joku sanoo jotain ikävää”. Ja sitten jos tuleekin empaattinen lausahdus joltakulta, niin HITSI että se tuntuu hyvältä! <3

  • Kukkis
    26.10.2016 at 19:06

    Mä oon nyt niin univeloissa duunin yövuoroista että tästä tuli itku.

    Näin väsyneenä sitä jotenkin tosi pienistä jutuista joko pahoittaa tai parantaa mielensä. Mua ärsytti tänään ihan sikana kun lapseton työkaverini motkotti mulle siitä että mä nukun liian vähän. No tiedetään, perkele, mut helppohan se nyt on lapsettomana ja sinkkuna sanoa noin. En tietenkään sitä ääneen sanonut koska se olisi vaan turha isku palleaan, hyväähän toinen tarkoittaa. Mutta ärsytti/-tää kun ei tässä nyt vaan mun rytmeillä mennä. Tokihan mä nyt nukkuisin enemmän jos voisin vaan kun pitää yhtä hakea päiväkodista ja toisille ehtiä tehdä ruokaa ennen harkkoja ym. Joskus ärsyttää nuo ”nukut liian vähän, nuku enemmän”-heitot, kun ne ei sisällä mitään ratkaisua.

    Noin, tästä tuli nyt tämmöinen henkilökohtainen oksennus :D ihana mummo!

    • krista
      26.10.2016 at 22:10

      <3 <3 <3
      -
      Nää on just näitä, joissa elämäntilanteet on vaan niin eri levelillä, että vaikka yrittääkin sanoa jotain kivaa, saattaa päätyä just tölväisemään jotain tuollaista. "Nuku enemmän", graah, kiitos neuvosta vaan :D Ja sit samaan aikaan sitä tajuaa, että IHAN HYVIN on itse silloin aikoinaan sinkkulapsettomana saattanut sanoa jotain samanlaista, kun ei ole vaan tajunnut. Sit on ehkä ihmetellyt, että miksi keskustelu on jotenkin kummallisesti tyrehetynyt :D Mutta joo, ei varsinaisesti kovin hyödyllinen neuvo... :(

  • Lotta
    26.10.2016 at 20:03

    Mun mielestä on ihanaa kun ihmiset ottavat noin kontaktia. Siitä tulee jotenkin sellainen olo, että juuri tuollaista maailmankuvaa haluan lapsilleni tarjota, eli että ihmiset ovat hyväntahtoisia ja että tuntemattomillekin voi sanoa muutaman hyvän sanan ihan tuosta noin vain. Tänään bussissa kun olin kahden lapsen kanssa jäämässä pois (toinen kärryissä, toinen kantorepussa selässä) joku vieras nainen sanoi: ”Sinulla on kyllä reippaita lapsia. Todella ihania.” Siitä tuli tosi kiva mieli pitkäksi aikaa. Ja me oltiin ihan normaalisti oltu siinä bussissa. Pienet sanat, mutta minulle hyvä mieli pitkäksi aikaa.

    • krista
      26.10.2016 at 22:21

      Niii-iin totta! Just se, että ajatteleeko ihmisistä/maailmasta/elämästä hyviä asiota vai näkeekö kaikessa ensimmäisenä vaan ne huonot puolet. Ja tavallaan siinä tuntemattomille kivojen asioiden sanomisessa on sellaista romanttisidealistista pikkukaupunkitunnelmaa (vaikka ei pienet kaupungit varmaan niin idyllisiä aina ole). Että ikään kuin huomioidaan toinen kivasti ja just tuolleen hyväntahtoisesti <3
      -
      Joo just tollaisista tulee kiva mieli niin pitkäksi aikaa <3 Että joku on katsonut sun lapsia, että ovatpa reippaita ja ihania <3 Tosi kiva aina, kun pääsee kuulemaan jotain tuollaista! Ja joskus jos itse hoksaa sanoa toiselle jotain kivaa, ihan huomaa, miten sen toisen katse kirkastuu ilosta <3 Ihania juttuja!

  • Lurre
    26.10.2016 at 20:59

    Ihana mummo, ihana. <3

    • krista
      26.10.2016 at 22:24

      Hän oli kyllä ihan huippuihana <3

  • Darzan
    26.10.2016 at 21:40

    Yyyyyyyyyyh nyyyyyyyh!! En ole väsynyt, ei oo menkkoja, ei oo edes lapsia mut pari kyyneltä tirahti! Ihana mummo, ihana sinä, Kiitos kun jaoit tämän <3 huhuhh oot ihana.

    • krista
      26.10.2016 at 22:25

      Ihana SINÄ, kun kirjoitit tuon kommentin! Se mummon yksi kaunis sanahan tässä muuten ihanasti leviää; tosi monelle tullut hyvä mieli, ja ajatella, YHDESTÄ sanasta oikeassa kohdassa <3 Vau! Tietäisipä se mummo! <3

  • Tilia
    27.10.2016 at 07:05

    Oikein yritän tässä muistella, onko meidän lapsille kukaan ventovieras mitään ikävää koskaan sanonut. Ei tule mieleen. Ehkä olen unohtanut, jos on? Mukavasti sanomisia muistan kyllä paljonkin. Varsinkin aurinkoisina vauvoina olivat oikeita mummomagneeteja. Vauvakirjoihin tuli paljon kauniita lauseita talletettua näiltä mummoilta.

  • -jenni-
    27.10.2016 at 13:03

    Nyt on pakko kysyä ja meinaa osua aiheekseenkin. Miten se meni ratikassa? Rattailla ilmaiseksi? Jos isä,äiti ja 5v ja 2v rattaissa kuka maksaa ja mihin? (Essee vastaus 6pistettä) :D

    • krista
      27.10.2016 at 13:48

      Helsingissä julkisissa pääsee yksi rattaiden kanssa ilmaiseksi (keskiovista sisään). Jos molemmat vanhemmat siis mukana, toinen leimaa, ja ratikassa se leimauslaite onkin myös siinä keskiovilla ja se on siitä näpäärää. Bussiin mennessä toinen vanhemmista menee etukautta sisään, koska leimauslaite on siellä. Ihan sama kumpi on leimannut, kunhan yksi on leimannut :) Niin ja kortilla voi olla arvoa tai kautta, me käytetään molemmat arvoa täällä hetkellä.

  • mrs firehill
    27.10.2016 at 13:23

    Mummo kadulla edellispäivänä. Sataa räntää ja mummolla on kyynärsauvat. Minä talutan kahta lasta. Iso maha pullottaa takin alta. Selkää särkee ja vatsa supistelee. Pitäisi levätä lääkärin mukaan mutta ei voi. Mies on työmatkalla jossain kaukana. Mummo tuijottaa meitä koko kadunpätkän ajan. Pienempi pieni ei jaksaisi kävellä hoitopäivän jälkeen kotiin. Isompi pieni aloittaa sanasotaa siitä mistä ovesta tänään mennään sisäpihalle ja kuka saa valita. ”On sulla homma!” Mummo huudahtaa ja jatkaa ”Ja kolmas tulossa”. ”Juu”, vastaan ja hymyilen ”On tää melkoista.” Mummo hymyilee takaisin. Jatkan matkaa vähän kevyemmällä mielellä. Se, että joku huomioi ja huomaa antaa kummasti voimaa. Arvostan.

  • Kristaminäkin
    27.10.2016 at 23:06

    Meidän alle vuoden vanha kävelevä neiti saa paljon katseita ja juttelu osakseen. Onhan se kyllä aikamoinen näky, kun toinen taapertaa niin määrätietoisesti eteenpäin. Usein naiset (yleensä ne vähän vanhemmat) jää höpöttämään muutaman sanan ja vilkuttaa iloisesti (tärkeä taito tytölle :D). Viimeksi kaupassa eräs vanhempi mies kommentoi mulle ja miehelle että onpas teillä kaunis tyttö. Tuli hirveän hyvä mieli ihan pienistä sanoista :) (miehet on vieläpä ”pelottavia”, niille ei hymyillä :D)

    Itsekin yritän aina sanoa muutaman (kauniin) sanan aikuisille ja vähintään moikata/vilkuttaa takaisin lapsille. Usein vaan on sellasessa väsymys/nälkä/äitiysyleisesti aivosumussa että ”unohtuu” :)

    Tuollaset mummot on ihania <3

  • anna-liisa
    28.10.2016 at 01:11

    Mummot on ihania.
    Mieleeni painunut liki kolmenkymmenen vuoden takaa mummo, joka kysyi kaupungilla, kulkiessani kolmen 4v.:n sisällä syntyneen tyttäreni kanssa (nuorin oli vielä vaunuissa), ovatko ne kaikki omia. Vastasin, että kyllä vaan, johon tämä liki satavuotias (tai niin ainakin silloin ajattelin): ”Kyl tietää, et elää”. Se oli siihen tilanteeseen niin laittamattomasti sanottu, sisältäen asian joka näkökulmasta. En ehkä unohda koskaan.

  • Missä olet Laura -Laura
    28.10.2016 at 13:30

    Mää itken.
    Menkat.