Yhden kanssa

Silvalle nousi toissayönä (TAAS!) kuume ja keskiviikko muuttui tirpan osalta tanssituntipäivästä kotipäiväksi. Seela puolestaan lähti normaalisti isin kanssa aamupäiväksi Helsingin tanssiopistolle Kamppiin.

…ja kun pikkusisko oli isin kanssa muutaman tunnin poissa, sillä aikaa mm.:

…avattiin joulukalenterin luukkuja – niin pieniä osia, ettei niitä voi pikkusiskon aikana leikkiä.

joulukalenteri

Ja joo, meillä joulukalenteri jo korkattu. Saatiin tuo LegoFriends-kalenteri Legolta ja koska ei sitä Thaimaahaan kuitenkaan aiota kantaa, availlaan luukkuja jo nyt marraskuussa ja loput sitten reissulta palattua.

…ja pelattiin Hedelmätarhaa:

hedelmätarha

…sekä askarreltiin kisujen vaatteilla:

kisut

…minkä aikana eräs nimeltämainitsematon äiti joi ihan rauhassa ison kupillisen kahvia.

Eikä kipeilyistä huolimatta tuntunut itse asiassa yhtään kurjalta – ei pienestä flunssapotilaasta eikä häntä hoitavasta äidistäkään. Ja myös Seelalla oli ollut tanssitunnilla kivaa isin kanssa.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Myös koko ilta meni puutalossa ihan mallikkaasti. Hei missäs se yksi kaikestakiljuva 3-vuotias oikein on; ei meillä, meillä asustelee tällainen pieni päivänsäde vaan.

Hitsi. Tässäkö salaisuus? Muutaman tunnin vanhemman jakamaton huomio ja yhdessä leikkiminen.

Ei saa ymmärtää väärin – tytöt leikkivät jo aivan ihanasti yhdessä. Paitsi silloin, kun haluavat samaa lelua eli ööö aina. No mutta noin niin kuin muuten leikkivät ihanasti ha ha. Ja Silva viihtyy hurjan hyvin hoidossa ja osa-aikainen rytmi tuntuu about parhaalta mahdolliselta ratkaisulta meille. JA pyrimme antamaan lapsille huomiota perusarjessa paljon – niin yhteistä kuin molemmille lapsille omaa aikaa. Ja juuri esimerkiksi keskiviikot ovat tanssituntipäiviä: ylimääräisiä yhteisiä arkivapaapäiviä, jolloin koko perhe on koolla.

Ja ja ja. Siihen päälle kuitenkin mutta mutta mutta.

Mutta tottahan se on, että juuri kun se pahvipalikkatorni on valmis, pikkusiskoterminaattori kaataa sen. Mutta vaatiihan se voimakastahtoinen pikkusisko huomionsa, joka on aina toiselta pois. Mutta joutuuhan se isosisko usein odottamaan, kun pikkusiskolla on akuutti ”selkä kaarella” -tilanne päällä. Mutta onhan se arki aikamoista härdelliä, jossa kahden pienen tarpeet ja toiveet ja leikit vähän väliä menevät ristiin. Toinen odottaa ja toinen saa – ja sitten toisin päin. Kolme- ja yksivuotiaille siinä on tietysti vielä opettelemista.

Paljon siitä saa – näin kyllä uskon – mutta ei se helppoakaan ole.

Ei tässä ehkä sen kummempaa viestiä. Kunhan tällainen havainto vaan. Kunpa useammin olisi mahdollisuus antaa edes muutaman tunnin keskeytyksetön yhdessäoloaika yhdelle lapselle kerrallaan.

Muulloinkin kun kipeänä.

23
Like

You Might Also Like

  • Vannikkila
    26.11.2015 at 16:57

    Mulla ja siskolla on siis 10 vuotta ikäeroa. Silti tuntui hienolta saada jakamaton huomio. Ja (voimakastahtoinen) pikkusiskohan ilmoitti, kun muutin opiskelemaan, että jee, hän saa vihdoin kaiken huomion itse. Eli kokenut siis kuitenkin osaltaan samaa. (Tosin puoli vuotta mun muuton jälkeen sanoi, ettei ehkä haluakaan ihan NIIN paljon huomiota, mitä sitten sai :D )

    Tämä ei nyt ihan suoranaisesti liity tähän, mutta jaanpa silti, oli nimittäin hyvä juttu: http://hidastaelamaa.fi/2015/11/lapsi-ei-tieda-etta-olet-vihainen-kiireelle-etka-hanelle/

    (Nyt hiivin kirjoittamaan vastauksen siihen unipostaukseen)

    • krista
      26.11.2015 at 17:10

      Apua miten ihana kirjoitus <3 <3 <3 <3 Niii-iiiin totta!

      • krista
        26.11.2015 at 17:11

        Nyt luin sen vielä huolella uudestaan ja aloin itkeä <3

  • Sanna
    26.11.2015 at 17:19

    I so feel you! Meillä on tehty sama huomio. Perheessä on 4,5 v tyttö ja kohta 2 v poika. Pikkuveljen syntymästä asti koitettiin päästä säännöllisesti ”tyttöjen retkelle”, vaikka vain kauppaan tai pikareissu tallille, pääasia että neiti sai hetkeksi täyden huomion. Kuin taikaiskusta Miss All-time-uhma-of-the-decade unohti kaiken kiukun, uhman, tinttailun ja diivailun ja oli koko loppupäivän maailman aurinkoisin tenava, jolle sopi ihan kaikki.
    Myöhemmin alettiin järkätä silloin tällöin vapaapäiviä, jolloin tyttö sai päättää kaiken – mitä tehdään, syödään, minne mennään.. Kohtuuden rajoissa kuitenkin. Ja ne on kyllä ihan huippuja päiviä! Iloinen ja aurinkoinen neiti toimii noina päivinä kuin ihmisen mieli. Eikä tekemisetkään ole olleet mitään luksusta (tai ehkä arjen luksusta kuitenkin), vaan ihan makaronia ja uimahallia, urheilukenttää ja yhteisiä leffoja sohvalla. Ja vaikka uhmailut on jo jääneet, tapaa on jatkettu, koska se on kivaa. Ja pikkuveli saa aikanaan oman päivänsä 😉

    • krista
      26.11.2015 at 21:20

      Tosi ihania tapoja! Meillä oli Seelan eka kesänä samantyyppinen tapa: silloin Seela oli aina mummilassa muutaman tunnin ja me äiti-isi-Silva käytiin ”vanhalla kokoonpanolla” tekemässä jotain kivaa yhdessä. Mutta silloin se tapa vaan jotenkin jäi…

      Ja sit Silva on toisaalta aina HALUNNUT, että ”mennään koko perhe” – meistä on ollut kivakin tehdä yhdessä asioita neljästään. Mutta nyt sitä tajuaa, että silti sitä voi tarvita tuollaista ”priva-aikaa”, vaikka periaatteessa päällisin puolin sanookin haluavansa olla neljästään. Mä uskon, että me tän havainnon myötä yritetään entistäkin enemmän kiinnittää tähän huomiota. Molempien tyttöjen osalta. Seela sitä priva-aikaa enemmän saa luonnostaan, mutta Silvan osalta asiaan pitää kyllä ihan kiinnittää huomiota, että se toteutuu.

      Tai hmm paljonhan meillä on sellaista, että Joel ja Seela käy esimerkiksi kaupassa kahdestaan ja minä ja Silva silloin kahdestaan. Heh näin tarkemmin ajatellen. Mutta ehkä se salaisuus on siinä, että silloin aktiivisesti TEKEE jotain yhdessä, siihen keskittyen. Eikä vaan… …ajelehdi :)

  • Minna
    26.11.2015 at 22:25

    Minun lapseni ovat 19-, 13, ja 3- vuotiaat ja teen kaikkien kanssa asioita myös erikseen ja niin vain lapset nauttivat kun saavat äidin (tai isän) jakamattoman huomion. Saavat kertoa omia asioitaan ihan rauhassa ilman että joku on roikkumassa lahkeessa tai olkapäässä. Jopa tämä kohta 20-vuotias neitokainen ;) Jokainen tarvitsee (ja ansaitsee) hetken olla se tärkein <3
    Mielestäni nämä onkin tosi tärkeitä hetkiä, myös äidille.

    Joten kannatan jatkamaan tätä linjaa :)

  • Neiti Nimetön
    27.11.2015 at 10:14

    Meiltä jännä huomio, että kun ollaan järjestetty lapsille ”omaa aikaa” yksin toisen vanhemman kanssa, niin molemmat lapset alkavat kysellä sekä sisaruksen että toisen vanhemman perään. Ja huolehtivat puolen perheen puuttumista tasaisin väliajoin aina siihen saakka, että riemukas jälleennäkeminen tapahtuu. Ehkä nuo ovat alle 1,5 vuoden ikäerolla niin yhteenhitsautuneita), etteivät oikein tunnu osaavan nauttia täydellisestä huomiosta. (Älä nyt vain käsitä väärin, etteikö meillä kinasteltaisi ja kiljuttaisi lelujen perään – kyllä t o d e l l a k i n kinastellaan ja kiljutaan.)

  • mismiss
    27.11.2015 at 13:03

    Kyllä se vaan on oikeasti niin tärkeää lapselle saada joskus se vanhemman/vanhempien jakamaton huomio hetkeksi, muistan kyllä että itsekin vielä isona koululaisenakin oli joskus kiva olla jomman kumman vanhemman kanssa kahdestaan :) Ja saman huomasin myös hoitolasteni kanssa (3kpl), silloin kun oli kahdestaan vain yhden lapsen kanssa, niin oli jotenkin niin paljon rauhallisempaa ja seesteisempää, lapsi jaksoi keskittyä leikkeihin ja peleihin paremmin ja hänen kanssaan pystyi juttelemaan enemmän ja lapsikin kertoili enemmän asioita ja oli rauhallisempi :D Kaikkien kolmen paikalla ollessa meno oli nimittäin toki aika villiä suurimman osan ajasta….