Sata äitiyspakkausta Keniaan – Puutalobabyn oma hyväntekeväisyyshaaste!

Kaupallinen yhteistyö: Suomen World Vision

Menen suoraan asiaan: alatteko mun kanssa ihan mielettömän mahtavaan ja supertärkeään hyväntekeväisyyskampanjaan?

Lähtekää mukaan!!!

Aika usein sitä tulee mietittyä tapoja, joilla voisi auttaa. Osallistuu omilla pienillä rahallisilla panostuksilla erilaisiin hyväntekeväisyyskampanjoihin – jonnekin olen itse kuukausilahjottajana ja välillä osallistun yksittäisiin kampanjoihin. Koska minulla on tämä blogi, on tässä myös mahtava tapa jakaa tietoa joistain hyväksi kokemistani keräyksistä. Tavallaan on olemassa tietysti mun oma yksityishenkilökukkaro, mutta myös tällainen mahdollinen kanava tehdä yhteisponnistuksena jotain isompaa. Esimerkiksi muutama vuosi sitten pelkällä yhdellä sivubannerilla keräsimme aivan huikean summan (muistaakseni yli 5000 euroa) pakolaiskatastrofiin.

Sen jälkeen olen pitkään miettinyt, että voisiko täältä blogin kautta tehdä uuden vastaavanlaisen yhteisponnistuksen – ja tänä syksynä löysin tämän seuraavan: World Vision kerää äitiyspakkauksia Turkanan alueelle Keniaan. Kohde ja keräystapa tuntuivat molemmat ihan täydelliseltä meille: luotettava toimija, ja heillä tällainen valtavan valtavan valtavan tärkeä projekti, jossa apu menee konkreettisesti kenialaisten äitien käteen ja toivottavasti pelastaa vauvojen henkiä! Toivottavasti tykkäätte tästä valinnastani; ajattelin, että tämä olisi konkreettinen hyvä kohde meille!

Asetin nimittäin haasteen sekä itselleni että teille: kun keskustelin World Visionin kanssa tästä, ilmoitin pokkana, että kyllä me ainakin sata äitiyspakkausta kerätään Keniaan. Sieltä oltiin ihan, että VAU. Ja minä vakuutin, että hei kyllä sen tällä meidän mahtavalla porukalla pitäis onnistua!

Kerätäänkö? Kerätään! No hei todellakin kerätään!!! Mutta tämän homman onnistuminen riippuu teistä – joten kyllä: mua jännittää! Jännittää ihan älyttömästi itse asiassa! Aaaaa jännittää ihan kirjoittaa tätä (enkä meinaa päästä nyt sitten edes siihen asiaan, heh). Joten phuuh, hengitän syvää: tässä lisää!

Vastasyntyneiden kuolleisuus ei ole Keniassa juurikaan laskenut 90-luvun jälkeen. Kenian Turkanan alue on köyhästä köyhimmän kehitysmaan köyhintä ”takahikiää”. Siellä asuu vaeltava turkana-kansa, jonka näkemysten mukaan vain heikot naiset synnyttävät klinikalla – ei siis ole yllättävää, että lapsikuolleisuus on hyvin suurta. Lisäksi alueella sijaitsee Kakuman pakolaisleiri, jossa asuu noin 200 000 Etelä-Sudanin väkivaltaisuuksia paennutta pakolaista. Leiri on perustettu jo 90-luvulla ja ihmisillä siellä on hyvin heikot mahdollisuudet koskaan palata kotiseudulleen.

Mikä on ollut meidän suomalaisten menestysresepti aikoinaan korkeisiin äiti-lapsi -kuolleisuuslukuihin 30-luvulla…? Se, millä houkuteltiin myös suomalaiset äidit terveyspalvelujen pariin…?

No joo, tämä nyt oli helppo:  se äitiyspakkaus!!!

Joskus keskusteluissa näyttää unohtuneen, että äitiyspakkaushan ei ole vaan ”jee jee ilmaista tavaraa” tai ”taas näitä poikavärejä, yhhyh”, vaan se on aikoinaan ollut merkittävä innovaatio, jolla on päihitetty Suomessa suuret lapsikuolleisuusluvut. Ja on aivan ihanaa, että perinne on edelleen käytössä – siitä meidän suomalaisten sopii olla ylpeitä!

Tätä samaa menestystarinaa testataan siis nyt myös Keniassa. Kyseessä on Suomen World Visionin hyväntekeväisyyskampanja, mutta samalla se on pilottihanke, jolla arvioidaan, kannustaako pakkaus vanhemmat neuvolatoiminnan pariin ja lisäntyykö terveysasemilla synnyttävien määrä. Äitiyspakkauksen saamisen ehtona tulee siis olemaan neljä raskaudenaikaista terveysseurantaa ja synnytys klinikalla: tästä halutaan uusi standradi myös Keniassa.

Pilottia myös tutkitaan: jos tästä saadut tulokset ovat hyviä, suomalaista äitiyspakkaus-menestystarinaa on tarkoitus laajentaa myös muualle Keniaan sekä mahdollisesti laajemmin Afrikkaan. Äitiyspakkaus maailmalle! Kyseessä siis ihan-ihan-ihan mahtava hanke, jossa me suomalaiset voimme ilolla jakaa sitä, mikä meidän yhteiskunnassamme aikoinaan pelasti varmasti satoja ja satoja vauvoja!

Tässä kampanjassa mahtavaa on myös se, että tässä kerätään siis ihan konkreettisia äitiyspakkauksia. Kyse ei ole ”pakkausta vastaavasta rahasummasta” tai jostain vastaavasta, vaan jos ostaa yhden pakkauksen, se ihan konkreettinen ja fyysinen pakkaus lähtee Suomesta Keniaan ja annetaan siellä synnyttäneen äidin käsiin. Ne pakkaukset ovat näitä, mitä kuvissa näkyy: sain tämän ensimmäisen pakkauksen katseltavaksi tänne meidän omaan keittiöön. Tuntui jotenkin tosi koskettavalta hypistellä näitä tavaroita – lasten kanssa yhdessä ihasteltiin pieniä vaatteita – ja Seela erityisesti taskulamppua.

Äitiyspakkaus sisältää siis ihan tuttuja tuotteita (samalta suomalaiselta valmistajalta kuin suomalaisessa äitiyspakkauksessa): vaatteita, pyyhe, kosteussuoja. Mutta lisäksi mukana on mm. synnytyksessä tarvittavia steriloituja välineitä, kantoliina, moskiittoverkolla suojattu makuualusta ja aurinkokäyttöinen taskulamppu – sähköjä kun ei monestikaan ole, ja yölläkin vauva tarvitsee hoitoa. Pakkaus on kannellinen muovilaatikko, jotta tavarat pysyisivät puhtaina maalattialla säilytettyinä. Samalla laatikkoa voi käyttää vauvan kylvettämiseen.

Tarvikkeet on valittu tiiviissä yhteistyössä paikallisten kanssa niin, että ne ovat mahdollisimman hyödyllisiä ja laadukkaita. Pilottivaiheessa tuotteet ovat valmistettu osin Suomessa ja osin ympäri maailmaa (kuten suomalaisessa äitiyspakkauksessakin). Jos tämä äitiyspakkausmalli vakiintuu, tuotteita pyritään valmistamaan jatkossa paikallisesti, esimerkiksi juuri Keniassa.

Äitiyspakkauksen jakaminen ei toki yksin riitä, vaan se on kannustin saada äidit tulemaan klinikoille ja raskaudenseurantaan. Samanaikaisesti World Vision myös kouluttaa terveydenhoitohenkilökuntaa ja erityisesti kätilöitä niin, että äitien raskauden seurannasta ja synnyttämisestä saadaan mahdollisimman turvallista.

Huuuuuuuuuh ihan mahtavan-mahtavan-mahtava projekti siis, oon aivan sydänjuuriamyllertäväninnoissani tästä! 

Kuka tunnistaa välineet? Toinen mainittiin jo, mutta mikä on toinen?

Kerätään siis täältä blogista SATA pakkausta, jooko?

Ostan itse alkuun nyt viisi pakettia, eli jäljelle jää vielä 95. Kuka osallistuu myös? Käsi ylös! Saadaanko sata täyteen? Iiiiiik!

Yksi äitiyspakkaus maksaa siis 35 euroa ja sellaisen voi ostaa täältä. Lisäksi voi ostaa (vaikka kimppalahjana tai äiti- tai harrastusporukan yhteislahjana) kolmen äitiyspakkauksen lahjan, joka maksaa 105 euroa, täältä. Kolmen pakkauksen sarjassa on sellainen pieni lisäjuttu, että sellaisen ostaja voi laittaa halutessaan lähetyksensä mukana menemään myös kirjeen (englanniksi) tai vaikkapa piirroksen lapsilta. Tervehdys voi yksi A4-kokoinen paperi (vaikka piirros toisella puolella ja kirje toisella puolella), ja sen voi lähettää joko sähköpostilla tai paperilla: asiakaspalvelu@worldvision.fi tai Lapinlahdenkatu 3 A, 00180 Helsinki. Psst, kannattaa laittaa kuoreen tai meilin osoitekenttään myös sana PUUTALOBABY, niin kaikki tän blogin kautta tulevat kirjeet lähtevät sitten yhtenä kimppalähetyksenä Keniaan!

Ja siis edelleen: tässä puhutaan siis koko ajan ihan oikeista ja konkreettisisista paketeista. Jos me tässä kerättäisiin vaikka 120 pakettia (mikä olisi ihan mieletöntä!), niin 120 fyysistä pakettia lähtee Suomesta Kenian Turkanaan. Puolet paketeista jaetaan Kalobeien äitiysklinikalla Kakuman pakolaisleirillä ja toiset puolet vaeltavan turkana-kansan alueella kolmella eri terveysasemalla.

Jos siis ostatte näiden tässä postauksessa olevien linkkien kautta, saadaan seurattua meidän blogin yhteismäärää! Kyselen ja kerron siis sitten aina väliaikatilannetta! (ostamisista ei tietenkään kerry mulle eikä kenellekään muulle välikädelle mitään)

Yksi äitiyspakkaus siis  täältä.

Kolme äitiyspakkausta puoletaan täältä.

Laittakaa myös sanaa kiertämään, kerätään nyt oikeasti ainakin se sata! Mietin, että voisiko tästä tehdä jotain julistetta vaikka leikkipuistoihin tai perhekerhoihin…? Neuvoloihin, saakohan niihin viedä…? Hmm. Tietysti silloin se ei kirjaudu just näihin meidän lukuihin – mutta kaikkein tärkeintä tietysti, että niitä pakkauksia saadaan Kenian Turkanaan synnyttäville äideille mahdollisimman paljon.

Myös ideoita otetaan vastaan (ja saa olla oma-aloitteinen), että miten voidaan levittää sanaa tästä! Miten saadaan täyteen ainakin se sata? Tai vaikka tuhat, eipä sillä!

Kiiiiiiiiiiiiitos, jos lähdette mun kanssa tähän, kiitos kiitos kiitos! <3 <3 <3 Ihan mahtava päästä tekemään yhdessä tällaista, ja nyt heitän pallon teille. Ottakaa koppi! Kerätään yhdessä sata pakkausta!

PS. Mun lisäksi myös kaksi muuta bloggaajaa lähti mukaan omilla tonteillaan: ihanat ja mahtavat Lähiömutsin Hanne ja Matkakuume.netin Gia. Heitin myös heille tämän ”sata pakkausta” -haasteen, joten toivottavasti saadaan yhdessä kolmen bloggaajan tiimeissä KOLMESATAA ÄITIYSPAKKAUSTA KENIAAN. Jesh!

Mä tarvitsen teitä kaikkia!!! Tehdään yhdessä tää!!!

58

You Might Also Like

  • Carla / Lumos
    1.11.2017 at 20:20

    Äitiyspakkaus ostettu ja haastetta sekä kampanjaa mainostettu oman blogin puolella!

    • krista
      1.11.2017 at 20:32

      Ai hitsi miten hienoa, että jaatte tietoa tästä omissakin blogeissa – iiiiiiihan supersuperia! Kiitos!!!! <3 <3 <3

  • Anna
    1.11.2017 at 20:24

    Osallistuin. Toivottabsti projekti tavoittaisi paikalliset ja pikku hiljaa lapsikuolleisuus vähenisi myös Keniassa.

    • krista
      1.11.2017 at 20:33

      Kiitos!!!! <3 Tälle projektille soisi kyllä menestystä! Tämän vaikutuksia tosiaan tutkitaan aktiivisesti ja samalla nähdään, saisiko tällainen äitiyspakkaushoukutin köyhät perheet terveydenhuollon piiriin!!!

  • Ribis
    1.11.2017 at 22:06

    Yksi äitiyspakkaus ostettu täältä Saksasta käsin! Hieno kampanja, odotan itsekin parhaillaan kolmatta lastamme, joten kovin koskettaa tämä aihe juuri nyt.

    • krista
      1.11.2017 at 22:44

      Jesh, Saksa mukana tässä maavalikoimassamme! (aiemmat siis Ruotsi, Thaimaa, Englanti). Kiitos!!!

      …ja oi, samalla kuulin tällaiset uutiset, tästä et ehkä aiemmin ole maininnutkaan…? Onnea! <3 <3 <3

  • Sumonen
    2.11.2017 at 06:28

    Mukana ehdottomasti ❤️. Ja tuo jonkun heittämä joululahjaidea lähtee kans pohdintaan.

    • krista
      2.11.2017 at 06:47

      Ihanaa, kiitos! Ja kyllä, joululahjaidea huippu! Lähempänäkin ehtii (ja voin muistutella), mutta tuli mieleen, että hoksasin silloin itse tilatesssa, että tuostakin voi ajastaa lahjakirjettä, jos haluaa! Eli että oston yhteydessä voi tehdä sellaisen sähköisen postikortin, jonka saa ajastaa haluamalleen ajalle/haluttuun osoitteeseen esimerkiksi joskus joulun alla menemään kaukaisemmalle sukulaiselle; sellaiselle siis, jonka kanssa ei ehkä livenä tavata jouluna. Mutta joo, jouluhommista voin toki muistutella sit vielä lähempänäkin joulua! :)

  • Eyga
    2.11.2017 at 08:00

    No täähän nyt oli aivan ihana. Yksi pakkaus ostettu! Sitä vaan jäin miettimään että oliskohan vaikea toteuttaa blogiin joku laskuri tai banneri, jossa nähtäisiin reaaliaikainen tilanne, vähän niinkuin äläkerromartille -kampanjassa. Ainakin mua sellainen konkretia inspiroisi lahjoittamaan 😍 ja toisaalta myös seuraamaan homman etenemistä!

    • krista
      2.11.2017 at 09:13

      Kiitos <3 <3 <3 <3
      -
      Joo siis tuollainen laskuri vaikka sivupalkissa oli mun eka toive - silloin pakolaiskatastrofikeräyksessä oli just se, ja HITSI miten hienoa oli nähdä sen luvun vaan nousevan ja nousevan! Tässä ois kuitenkin ollut ongelmana se, että bannerin ja laskusysteemin tekeminen ois maksanut (en itse osaa sellaista tehdä) - tietysti jos ois löytynyt joku vapaaehtoisgraafikkokooodari, mutta ilmeisesti kuitenkin vähän isompi homma. MUTTA he tuolla näkevät reaaliaikaisesti tilanteen: ensin tuli tietoa, että 16 ostettu, sit työpäivän päätteeksi eilen oli 50 ja nyt aamulla tuli just viestiä, että KAHDEKSANKYMMENTÄ OSTETTU. Jeeee! Me NIIIII-IIIIIIN PÄÄSTÄÄN TAVOITTEESEEN JA YLI YLI YLI SEN, IHAN MIELETÖNTÄ JEEEEE!!!!! Voisin laittaa FB:ssä ja Instassa silloin tällöin uusia lukuja, JEEEEE!!!!!

  • piupali
    2.11.2017 at 09:46

    Minäki mukana! Tärkeä ja ihana kampanja.

    • krista
      2.11.2017 at 09:47

      Kiitos <3 <3 <3 <3 Tää on niin mieletöntä, oon taas tänä aamunakin vetistellyt jo kahdesti tästä, ihanat te kaikki!!!! <3 <3 <3

  • Helmi
    2.11.2017 at 10:22

    Mukana, ja jaoin eteenpäin myös. Kiitos tästä, mielettömän tärkeä ja hieno asia.

    • krista
      2.11.2017 at 10:30

      Kiitos <3 <3 <3 Ihan mielettömän hienoa myös täällä päässä päästä ikään kuin "välittäjäksi" näin mahtavalle asialle. Vaikka tavallisen ihmisen kukkaro ei kykene kovin suurien väkimäärien auttamiseen, mutta kun laitetaan yhteen sata auttajaa (ja yli!), saadaan yhdessä pieniä ihmeitä aikaan! <3 <3 <3 Tää on niin hienoa, olen onnellinen!

  • Ipa
    2.11.2017 at 10:53

    Ostettu yks kappale! Ja tietoa levitetty eteenpäin.
    Tärkeä kampanja!❤️ Ja äitinä aina ajankohtaista. Kiitos sulle!

    • krista
      2.11.2017 at 10:56

      Kiitos! <3 <3 <3 <3 <3 <3 Ai hitsi miten paljon sydämiä tässä pääsee naputtelemaan! <3

  • SonQ
    2.11.2017 at 11:29

    Aamubussissa kaivelin verkkopankkitunnukset ja yhden pakkauksen laitoin matkaan. Nyt työpaikalla lounaspöydässä keskustelua aiheesta ja vaikuttaa siltä että muutkin vahvasti harkitsevat osallistumista.

    • krista
      2.11.2017 at 12:05

      Mahtavaa, kiitos!!! Ja joo just kannattaa puheissa kertoa tästä muillekin ja innostaa mukaaan, toivottavasti lähtevät myös! Kiitos, kiitos, kiitos!!!

  • Iiv
    2.11.2017 at 11:33

    Mahtava kampanja. Mulla on kolme lasta, joten ostin kolme pakkausta joista saa hyvää jotkut muut kolme pikkuista. <3

    • krista
      2.11.2017 at 12:04

      Ihanaa, kiitos <3 Tää on niin koskettava ajatus: oikeasti niiden kolmen pakkausen ansiosta kolme pikkuista pääsee syntymään klinikalle ja terveydenhuollon pariin heti masussa olosta asti! <3

  • TMM
    2.11.2017 at 11:40

    Yksi ostettu. Mainostan kavereillekin ja kysäisen, jos saisi paikallisen perhekahvilan fb-ryhmään postata myös.

    • krista
      2.11.2017 at 12:01

      Jee, ihan mahtavaa! <3 Ja hei olisipa huippua, jos saisit postata sinne perhekahvilaankin!!! Tavoittaisi varmaan just sellaisia, jotka voisivat myös lähteä mukaan - kiiiiiiiitos, jos niin teet <3 <3 <3

      • TMM
        2.11.2017 at 15:34

        Sai postata, laitoin linkin sinnekin :)

  • Venla
    2.11.2017 at 12:19

    Eka ostettu, ostelen näitä tipoittain joululahjaksi ettei kerralla kirpaise liikaa.
    Mä siis valitsin sähköisen joulukortin ja se lähtee vasta 24.12. menemään lahjan saajalle. Siihen voi myös kirjoittaa oman tervehdyksen mukaan. Kortti on printattavissakin, jos se on jollekulle parempi vaihtoehto.
    Sori en ehdi lukemaan kommentteja, asiasta on ehkä jo mainittu mut ajattelin kuitenkin kertoa jos ei.
    Kunpa tää lähtisi leviämään kunnolla! Pitää veronpalautuspäivänä mainostaa omalla fb-sivulla! #taktikointia ;)

    • krista
      2.11.2017 at 14:37

      Ihanaa, kiitos!!! Ja hyvä lisäys! Mä itsekin ostaessani vilkuilin sitä korttia, mutta sitten hyppäsin sen kohdan yli enkä nyt tuosta ostosta lähettänyt kenellekään (silti siitä tuli omaan meiliin varmistus). Ostin itse asiassa sen lupaamani
      viisi ja jäin miettimään, että saisiko sellaisessa tapauksessa vaikka viiteen eri meiliin ne kortit ja sen ajastuksen, että voisi ottaa sukulaisporukalle vaikka yhdessä samassa ostossa – vai pitääkö ostaa yksi kerrallaan. Mutta mä selvittelen tätä!

      Joo hei veronpalautuspäivä onkin hyvä! Mä laitan kans muistiin :) Ja sit joulun alla voisi erikseen kans vielä muistella, kun monihan muutenkin aineettomia lahjoja ostaa! Ihan mahtavaa <3 <3 <3

  • Anna
    2.11.2017 at 12:41

    Meidän äitipoppoo otti osaa kolmella paketilla.

    • krista
      2.11.2017 at 14:39

      Mahtavaa, kiitos!!!! Jos haluatte, laittaakaa ihmeessä postiakin Keniaan päin menemään :) Kolmen paketin ostajillehan luvattiin, että voi toimittaa halutessaan henkilökohtaisen paperikirjeen ja sellainen sujautetaan sitten pakettiin myös sisään <3 <3 <3

  • Anni
    2.11.2017 at 13:35

    Ostin kolme pakkausta, koska voin. Tärkeä asia!

    • krista
      2.11.2017 at 14:40

      Juuri näin – lyhyt, mutta olennainen peruste! <3 Kiitos aivan hurjan paljon!!!!

  • Lumina
    2.11.2017 at 13:39

    Kiitos kun jaksat järjestää näitä kampanjoita! Tulee kerrankin osallistuttua ja nyt piti tehdä se heti tässä kahvikupin tyhjennyttyä. Eikä ”sitten joskus”. Ostin kaksi pakkausta. Itsekin saanut yhden pakkauksen ja yhden avustuksen! <3 <3 Nyt esikoisen kanssa muovailemaan ennenkuin pikkusisko herää :)

    Tsemppiä teille vielä lähtöpuuhiin! Kyllä se palkinto odottaa aina perillä, vaikka pakkaamisen keskellä aina itselläni ainakin tuntuu ettei mikään ole sen arvoista. :D

  • krista
    2.11.2017 at 14:44

    Mahtavaa, kiitos! <3 <3 <3 Tästä olen muuten jutellutkin näiden hyväntekeväisyystahojen kanssa: usein vastaanotto on positiivinen, mutta se on heille haaste, että saa sen ihmisen sitten oikeasti tekemään sen oston/lahjoituksen - usein se menee just "sitten joskus" ja sitten unohtuu, kun arjessa tulee ne sata ja yksi asiaa ihan jokaiselle. Mulle itselle kans! Mutta hienoa, että teit sen heti - ja näin moni muukin! Jeeeeee!!!!
    -
    Ja kiitos! Ollaan oltu aika stressaantuneita (töiden kanssa myös kiireet päällä, millä ajallla sitten kaikki lähtöjärjestelyt), mutta kyllä tää tästä... Ja nyt tästä kampanjasta sain jotenkin hurjasti sellaista positiivista energiaa. Kun tuntee tekevänsä hyvää, se tekee hyvää myös itselle <3 <3 <3

  • Jennimaaret
    2.11.2017 at 15:07

    Mukana <3

    • krista
      2.11.2017 at 15:45

      Kiitos! <3 <3 <3

  • A
    2.11.2017 at 17:10

    Osallistuin. Itse haaveilen lapsesta ja toivon kovasti, että pääsisin ensi vuonna ottamaan vastaan suomalaisen äitiyspakkauksen.

    • krista
      2.11.2017 at 17:14

      Ihanaa, kiitos! <3 Ja toivottavasti ensi vuonna suomalainen äitiyspakkaus tulee sitten teille kotiin <3 Se on kyllä aivan mahtava perinne: sillä on ollut aikoinaan tärkeät lähtökohdat ja on niin upeaa, että vielä nykyäänkin perheet saavat tällaisen <3

  • Anna L
    2.11.2017 at 17:18

    Meidän äitiporukka otti osaa kolmen pakkauksen voimin. Todella hyvä kampanja!

    • krista
      2.11.2017 at 17:39

      Mahtavaa, kiitos koko teidän porukalle! <3 <3 <3 Jee, nää viestit tekee niii-iiin iloiseksi!

  • Tarja
    2.11.2017 at 17:31

    Terveisiä kotikonnuiltasi Kuusamosta . Pakkasta enää muutama aste ja lunta tupruttelee hiljalleen .
    Ja yksi lahjapakkaus ostettu.

    • krista
      2.11.2017 at 17:40

      Oi, samoin terveiset Kuusamoon – kuulostaa niin idylliseltä! <3 Täällä on pimeää, mutta just tänään ei niin märkää kuin monena muuna päivänä :)
      -
      Ja kiitos, ihan mahtavaa!

    1 2 3