Vuosi leukaleikkauksesta

Tasan vuosi sitten otin tällaisen selfien:

leukaleikkaus-selfie

Vuotta myöhemmin (eli tänään) otin tällaisen:

selfie-vuosi-leikkauksesta

Uskomatonta, että tuosta leukaleikkauksesta on jo vuosi! Ihan tasan vuosi itse asiassa.

Juuri nyt näihin aikoihin vuosi sitten olin heräilemässä heräämössä. Pihalla kuin mikä. Edessä oli terveydellisesti elämäni rankin viikko (siitä mm. täällä ja täällä) kipujen kanssa – onneksi tässä vaiheessa sairaaladoupeissa siitä ei tiennyt vielä mitään.

Mutta siitä selvisi. Ja nyt siitä kaikesta on jo kokonainen vuosi. Vau. Voi aika ja sen parantamat (kirjaimellisesti) haavat.

Pientä kremppaa ja jälkivaivaa toki on, mutta en jotenkin en jaksa siitä kovin paljon murehtia – säästyin kuitenkin hermosäryiltä ja muilta isoimmilta jutuilta. Sellaisen jälkeen tuntuisi melkein vääryydeltä valittaa pikkujutuista.

akupunktio-leukaleikkaus

Liikkuvuudessa ja jäykkyydessä on ollut jonkin verran ongelmaa (ei oikeastaan mulla käytännössä, vaan enemmänkin ”paperilla”). Siksi olen käynyt fysioterpiassa nyt puolisen vuotta – siellä pistellään neuloja ja venytetään ja jumpataan. Kotona puolestaan näytän ajoittain tältä:

korkki-fysioterapia

Korkkiharjoituksia.

Tämänpäiväisellä yksivuotistarkistuskäynnillä kirurgi kertoi mahdollisuudesta rasvansiirtoon, jos haluttaisiin korjailla muutamia leuan klommoja. Jos ne kovasti vaivaavat. Hyvää käyttökelpoista rasvaa minulta kyllä löytyisi (ottaisivat kuulemma vatsasta), mutta silti vastasin kiitos, mutta ei kiitos. Ei vaivaa niin paljon – itse asiassa ei juuri yhtään. Klommot näkyvät tietyssä valossa ja tietyissä asennoissa. Ja sitä paitsi: eipä ole klommoisin paikka mun vartalossa. Se kuuluu elämään. Ei haittaa.

Se tuli uutta, että röngtenin mukaan pari hammasta saattaa olla leikkauksen jäljiltä pystyynkuolleita; ne pitää vielä tsekata tulehdusriskien takia.

Tällaista irtolerpuketta käytän vielä (sori, jos kuva jotakuta järkyttää) noin puolet vuorokaudesta:

hammasrauta-irrotettava

Mutta siis olen tyytyväinen. Ihan tosi-tosi tyytyväinen.

Olen iloinen, että lähdin operaatioon – ja erityisen iloinen siitä, että se on nyt tehty. Tämän 2,5 vuotta kestäneen projektin (tää tais olla eka kuva telaketjutuksesta blogissa) ansiosta mulla on toivottavasti loppuelämään luvassa paljon hyviä hammasvuosia.

Oikea purenta eka kertaa elämässäni. Hampaat, jotka toimivat nyt niin kuin… sakset, wohoo. Mindblown.

Enkä näytä tältä:

leikkauksen-jalkeen

Ahhhahahahaha! Enkestä! :D :D :D

29
Like

You Might Also Like

  • kukka
    19.10.2016 at 16:39

    Hieno juttu että uskalsit lähteä projektiin! Mulla kanssa oiottu hampaat aikuisiällä ja oon niiiiin tyytyväinen, ei ollut kyllä ihan noin suuri operaatio kuin sulla, selvisin pelkillä raudoilla. Mulla öisin purentakisko luultavasti loppuelämän kun leuka rakenteellisesti (lue:lapsena ei oiottu asianmukaisesti,arghh kun ketuttaa) liian pieni kielelle ja hampaille mutta ei haittaa kun näinkin elämänlaatu niin paljon parempi.

    • krista
      19.10.2016 at 17:04

      Mulla oli ihan sama juttu! Lapsena ei asianmukaisesti oiottu ja leuka liian pieni. Mutta sit taas tosiaan se pahempi, että vaati sen leikkauksen koska muuten purenta ei ois pysynyt. Toivottavasti tulevat sukupolvet oiotaan riittävästi jo lapsina, että tällaisiin ei tarvitse heillä enää ryhtyä! Heh ja meitä aiemmilla samojen vaivojen kanssa hampaat on sit vaan tippuneet suusta ja tekarit tilalle – ratkaisu tietysti sekin :D Mutta parempi näin! :)

      Mahtavaa, että sulle oionta riitti! Ja tosiaan ”hammasvikaisena” sen kyllä tajuaa, että joku yöpurentakisko ei haittaa mitään. Mäkin voisin hyvin tätä lärpykkää pitää koko loppuikäni, jos hampaat vaan pysyvät suorassa :) Mullekin saattaa tulla kiinteät kiskot hammasrivin taakse (alhaalla jo on, mutta ylöskin) ja ihan ok, jos tulee. Pysyvätpähän paikoillaan :)

  • Metsärusakko
    19.10.2016 at 17:47

    Siis onko siitä jo vuosi?! Jestas. Niin elävästi muistan ton hamsterikuvan, että sehän oli melkein eilen 😀

    • krista
      19.10.2016 at 17:54

      Sanos muuta! Mä olin kans ihan yllättynyt, kun tajusin, että siitä on vuosi. Mun piti tehdä joskus ”3 kk leikkauksesta”-postaus, mutta siitä tulikin näköjään ”vuosi leikkauksesta” :D

  • Tilde
    19.10.2016 at 20:09

    Jes, tällaista postausta olenkin kaivannut! Minulla on sama projekti meneillään, telaketjut suussa ja leikkaus joskus ensi vuonna. Ihan vähän vaan hirvittää! Muistatko, kuinka pitkään leikkauksen jälkeen sinun täytyi vielä pitää päivisin suussa jotain näkyviä kojeita? Kyllä jo houkuttaisi päästä näistä eroon, pikkulapset leikkipuistossa säikkyy jos hymyilen :D

    • krista
      19.10.2016 at 20:44

      Hetkinen, pitää ihan kelata muistia… Tai siis Instaa ja blogia :D Huhtikuun alussa on näköjään lähtenyt kiinteä telaketjukoje suusta: http://www.puutalobaby.fi/ilon-paiva/ eli about puoli vuotta leikkauksesta. Sen jälkeen tuli tuo kuvassa näkyvä lerpukka ja sitä pidettiin sitten… no, seuraava puoli vuotta 24-7. Nyt muutama viikko sitten tuli tämä, että lerpukkaa pidetään yön ja jonkin verran päivätunteja päälle (noin puolet vuorokaudesta). Mutta tuo lerpukka ei tunnu enää mil-tään siinä vaiheessa prosessia :) Se on niin pieni ulospäin, että sitä tuskin huomaa, yritän ihan väkisin Instassa etsiä jotain, mutta aina se on melkein huomaamaton – mutta esim. täällä: https://www.instagram.com/p/BEjASvGlEOA/?taken-by=puutalobaby

      Voidaan leikkauksen lähestyessä hyvin vaihtaa privaviestiä, jos susta tuntuu, että haluat jakaa kokemuksia! Mä sain samanlaista vertaistsemppausta muilta saman läpikäyneiltä ja itsekin oon vaihtanut jo parin leikkauksen käyneen kanssa tiiviisti viestiä leikkauksen alla ja sen jälkeen. Eli mielelläni oon tsemppaajana, jos sit tuntuu, että haluat jakaa fiiliksiä!

      Joo, pikkulapset tosiaan usein kysyi, että ”mikä sulla on suussa” ja jotkut vähän pelokkaastikin katsoivat. Useampikin ihmetteli, että ”onko NOI nyt sit niitä rautahampaita?”. Siis niitä, mitä koululaiset saa. :)

      • Tilde
        20.10.2016 at 09:40

        Kiitos! Mukava ajatella, että joskus minullekin riittää tuollainen yölärpäke, ja päivisin pystyy taas sulautumaan paremmin tapettiin. Nuo rautahampaat on kyllä aika hauska oivallus lapsilta :D
        Jotenkin koko leikkaushomma tuntuu nyt vielä etäiseltä ajatukselta, kun ei ole mitään päivää sovittuna, se on vaan ”sitten joskus ensi vuonna”. Mutta eiköhän asia lähde talven mittaan konkretisoitumaan. Siinä vaiheessa on varmaan yhtä sun toista mietityttävää, joten laittelen varmaan viestiä, kiitos!

        Eniten tässä hommassa kaipaa 1) porkkanan syömistä muutenkin kuin raasteena 2) että voisi ruoan jälkeen hymyillä, kun ei ole hammasvälit täynnä pinaattia.

  • leukavammainen myös
    19.10.2016 at 23:13

    Täällä myös on odoteltu leukapostausta! :) itseä kiinnostaa myöskin oman leuan takia, vaikkei ihan sama ongelma olekaan. Mulla meni kaksi vuotta sitten toisen leukanivelen välilevy pysyvästi sijoiltaan väärän purennan ja huonon tuurin vuoksi, ja lopuksi päädyttiin alkuvuodesta leikkaukseen jossa välilevy poistettiin kokonaan. Tämän jälkeen toisen puolen välilevylle tapahtui sama, ja vajaan kk päästä pääsen..”pääsen” leikkaukseen jossa tehdään sama operaatio. Mua jännittää ihan hirveästi se hermovaurioriski :/

    Mihin tarkoitukseen sulla käytettiin tuota akupunkteerausta,kipuun? auttoiko se? fyssaria varmaan itsekin tarvitsen tämän jälkeen.

    • krista
      20.10.2016 at 09:13

      Kovasti tsemppiä! Toivotaan, että kaikki menee nappiin – saa laittaa viestiä tulemaan, jos tuntuu että haluaa jutella!

      Mulla ei ole ollut enää kipuja, mutta fyssarille ”jouduin” (pääsin) siksi, että hammaslääkäri katsoi, että suu ei aukea riittävästi ja liikkuvuus sivusuunnassa oli periaatteessa ihan nolla. Eli jäykkyys/liikkuvuusongelmien takia. Fyssarin avulla muutamia millejä on tullut lisää liikkuvuuteen ja ennen kaikkea sellaista hyvää tuntumaa/rentoutta leukaan niin ettei ole ihan lukossa niin kuin puoli vuotta sitten oli. Eli hyvää teki, vaikka ensin itse ajattelin, että ”onkohan toi nyt välttämätöntä” – olin vaan niin tyytyväinen siihen, ettei kipuja ollut, että en jotenkin tuollaisia ”pikkujuttuja” edes ajatellut :) Mutta nyt sen tajuaa, miten jumissa se koko leuka oli :)

  • Karin
    19.10.2016 at 23:47

    Ahaa, tuo on siis tuppisuu.
    Jos mä puhun paljon (mikä on silleen Gilmore Girls -tyyppistä pajatusta), niin mies kysyy’ olenko juonut kahvia. Yleensä olen.
    Jos sä puhut enemmän kuin toinen ehtii/jaksaa ymmärtää, niin Joel voi aina sanoa: ”Kulta, oliskos sun aika harjoittaa sun suun liikkuvuutta?”
    *
    Mua harmittaa ihan tosi paljon, etten selvittänyt opiskeluaikana, kannattaisiko jatkaa oikomishoitoa. Lapsena kyllä oiottiin, mutta hampaat ei ole siltikään rivissä. Lisäksi narskuttelen hampaita, ja etuhampaista on lähtenyt siruja, ja yläetuhampaiden takana on nykyisin alahampaiden mentävät lovet ja ja ja… Opiskelijana toi olisi ollut käytännössä ilmaista, ja aika helppo järjestää.
    *
    Kiva kuulla, että hyvin on mennyt, mutta kyllä mun mielestä pikkuasioistakin voi valittaa ainakin maininnan verran, ainakin haluaisin kuulla että mitä se leikkaus ihan oikeasti käytännössä on.
    Siis vaikken itse sellaiseen ole menossa. Itse olen ehkä eniten leikkauksen jälkeen yllättynyt siitä, miten outoa oli kun tietty alue oli tunnoton. Sittemmin tunnottomuuteen tottui ja nyt tunto on osittain palautunut.

    • Karin
      19.10.2016 at 23:49

      Eikä siis leukaleikkauksesta ollut kyse mun kohdalla. Mutta kasvojen alueella toi tunnomuus voisi olla vielä pahempaa. Kasvoissa ja kämmenissä tai jalkapohjissa, joissa on melko tarkka tunto.

    • krista
      20.10.2016 at 09:20

      Hihihi, joo toi on just se tuppisuun suuntuppi! :D

      Kantsii kysellä tuota oman seuraavan hammaslääkärinkäynnin yhteydessä! Mulle on ollut yllätys, että kyllä ne aikuisillekin paljon oikoo, jos on ”terveydelliset” (ei pelkästään esteettiset) syyt siihen – esimerkiksi mulla se, että purenta olisi vuosien myötä huonontanut tilannetta ja johtanut isompiin vaikeuksiin myöhemmin (hampaiden siirtymiseen, heilumiseen ja jopa irtoamiseen), jos tätä ei olisi nyt tehty.

      Joo hei niitä leikkausjuttuja oli tietty silloin, kun asia oli tuoreeltaan – vaikka varmasti lukemassa olit silloinkin :) Mutta tägillä/haulla ”hammasremontti” pitäis löytyä! Nyt siitä on niin pitkä aika, että muistot on jo vähän hämärät. Kultautuneet :) Nyt viime aikoina – jo varmaan 8-9 kuukauden ajan on itsellä ollut niin ”tottunut” tilanne, että vaikea enää on edes osata kertoa sen kummempaa – se on just se, kun tottuu tilanteeseen niin perinpohjin, että ei enää muuta muistakaan. Mutta joo pientä turtumisen tunnetta mullakin, ja tosiaan noita liikkumisongelmia enää. Leikkauksen jälkeiset kivut puolestaan olivat mallia HC siksi, että mulle ei sopineet ne vahvemmat kipulääkkeet vaan piti mennä perus burana-panadolin voimin eikä se lääkeannostus riittänyt pitämään kipuja hallinnassa. Huh sitä aikaa!