Voiko 5-vuotias päättää alkaa kasvissyöjäksi?

Lihanpala pyörii lapsen suussa. Hampaat nirskuvat johonkin epämiellyttävään, joka aiheuttaa ensimmäisen tahattoman yökkäysrefleksin. Lapsi katsoo anovasti vanhempiinsa ja taistelee suupalansa kanssa. Yrittää purra ja niellä, mutta jokin kurkussa haroo voimalla vastaan. Yök, yök, yök. Lapsi ei voi enää estää yökkäysrefleksejä, vaikka tekee parhaansa. Kyyneleet kohoavat silmiin. ”Äiti mä en vaan saa sitä alas.”

Tämä kuvaus voisi olla 30 vuoden takaa tai tältä päivältä. Pöydässä istuva lapsi voisin olla minä, mutta samanikaisesti se voisi olla myös oma lapseni. Näen sen niin selvästi: meidän lapsi käy lihan kanssa samanlaista sisäistä henkistä taistoa kuin minä tein aikoinani.

Kuvissa satunnaisia (omia) ruoka-annoksiani.

Kun minä olin lapsi, ei meidän taajuuksilla tunnettu kasvissyöntiä. Jossain vaihessa en saanut lihaa alas, vaikka kuinka tein parhaani. Ikävistä ruokakokemuksista alkoi kasvaa vastenmielisyys koko syömistä kohtaan – vaikka onneksi minua ei koskaan (no paitsi kouluruokailussa) yritetty väkisin pakottaa enkä saanut huutoja syömättömyydestäni. Mutta ravintoarvot olivat varmasti ankeat. Söin kai välillä lähinnä porkkanaraastetta. Onneksi pieneksi mössöksi jauhetut eineslihatuotteet menivät alas, samoin mahdollisimman vaaleanpunainen makkara.

Nyt 30 vuotta myöhemmin kasvissyönnin vaihtoehdot ovat tehneet valtavia loikkia eteenpäin. Onneksi! Minäkään en ole enää ollenkaan huono syöjä, millaiseksi ruokaidentiteettini joskus kasvoi. Päinvastoin! Minähän olen ihan erinomainen syöjä! Aina syön lautaseni tyhjäksi, Joel on tyytyväinen.

Luulen, että se on meillä pian edessä: uskon, että meidän 5-vuotiaamme pian päättää itse ryhtyä kasvissyöjäksi.

En tiedä, kuulostaako tämä hassulta muiden korvaan kuin omaani. Mutta onhan se vähän… erikoista? Tai siis: voiko 5-vuotias jo ITSE tehdä tuollaisen päätöksen? Mutta mitä jos se vain haluaa tehdä niin? Ei kai sitä estääkään pidä? Vertaan tosi paljon itseeni: jos minulle olisi annettu tuonikäisenä vapaus valita lihattomuus, olisin välttynyt luultavasti monelta ruokatraumalta.

Ja haluan painottaa: minulle ei ”annettu” valintaa nimenomaan siksi, koska ravintorikasta kasvissyöntivaihtoehtoa ei tuohon aikaan Kuusamo-taajuuksilla tunnettu. Lihaa oli ”pakko” syödä siksi, että vaihtoehtoja ei tunnettu. Ja minä yökkäilin ja söin. Kouluruokailut olivat ihan järkkykamalia, ei ollut yksi eikä viisi kertaa, kun itkin ruokalassa, kun en vaan pystynyt saamaan edes sitä pakollista maisteluhaarukallista suuhun.

Viime aikoina meillä on käyty paljon kuumottavia ruokapöytäkeskusteluita lihasta. Erityisesti nakkeja ja lihapullia rakastava pikkusisko on halunnut tietää muun muassa, että miten se liha oikein irrotetaan siitä eläimestä ja sattuuko sitä. Hmm no tuota tuota. Vastailen mahdollisimman totuudenmukaisesti ja neutraalisti.

Itse pidän tosi tärkeänä, että jos lapsi alkaa kasvissyöjäksi, hänellä on siinä vaiheessa perusruokavalikoimassaan hyviä proteiininlähteitä. Pelkälle makaroni ja ketsuppi -linjalle ei saa lähteä. Tämän olen sanonut lapsellekin: ensin täytyy oppia syömään papuja, soijarouhetta, tofuja, härkiksiä sun muita.

Ja lapsihan on tästä ihan innoissan.
”Minä RAKASTAN tätä ruokaa”, hän eilen illalla hekumoi tavallista papumömmöä suuhun lusikoidessaan. Lounaalla soijarouhebolognese oli saanut yhtä hyvän vastaanoton.
”Vielä minä en tykkää siitä tofusta, mutta kun minä sitä maistelen monta kertaa, niin sitten minä varmasti alan tykätä siitäkin”, lapsi analysoi.

Ja hän on varmasti oikeassa.

Todennäköisesti lapsella ”lihattomuuspäätös” ei ainakaan vielä tässä iässä ole niin ehdoton. Ehkä ensin jää pois joku tietty liha (niin kuin minullakin) ja joskus edelleen maistuu ne lihapullat, jauhelihapihvi, kinkku tai makkara. Ja se on oikein hyvä niin.

Ehkä sitä ”minä alan kasvissyöjäksi” -linjausta ei vielä kuulukaan, vaan edessä on ikään kuin pehmyt luontainen liukuma (todennäköisesti) sitä kohti.

Mutta siltä varalta, että 5-vuotias jokin päivä ilmoittaa olevansa täysin kasvissyöjä… Hmm joo. Kyllä se voi olla edessä, enkä mä omalla kokemuksella voi sitä kieltääkään. Varaudutaan siis harjoittelemalla papupöperöillä ja muillakin kasvisruokakokeiluilla.

Onko kenenkään lapsi itse ilmoittanut jo tässä iässä (ennen teini-ikää) alkavansa kasvisyöjäksi? 

 

PS. Lasten kasvissyönnissä sinänsä ei ole tänä päivänä mitään kummallista, sehän on ihan tavallista nykyään! Tämä tässä itsestä tuntuu siis meillä jännältä, että lapsi näyttäisi olevan itse sisäisesti päätymässä tuollaiseen ratkaisuun. Useinhan se on kuitenkin aikuinen, joka tämänikäisen ruokavaliopäätökset vielä tekee.

58

You Might Also Like

  • murina
    12.2.2018 at 16:03

    Kun teillä kuitenkin sulle on aina kasvisruokavaihtoehto, niin eikö tossa tilanteessa ois helpointa tarjota, että otatko nyt tätä isin vai äidin ruokaa?

    • krista
      12.2.2018 at 16:42

      Joo kyllä, ja näin siis onkin! Eli siis käytännön osaltahan meillä ei ole tässä mitään ongelmaa, sillä perhe syö muutenkin eri ruokia ja mulla on lautasella kasvisruokaa – tosin tulista :) Ja muutenkin ehkä sellaisia… …kröhöm… ”erikoisuuksia”, joihin valikoiva syöjä ei välttämättä koske :) Mutta mun ruokasta on helppo tehdä miedompi versio siinä samalla, jos lapsi sitä syö mieluummin, joten toisen lapsen mahdollinen kasvissyöjäksi alkaminen ei siinä mielessä vaikeuta hommaa mitenkään :)

  • Lilah
    12.2.2018 at 16:05

    Mä ottaisin linjan että syö mitä syö kunhan saa tarvitravat ravintoaineet enkä lähtisi lokeroimaan sitä mihinkään -ismiin. Kokoliha ei rakenteensa vuoksikaan kaikille maistu. (Itse taas en voisi ryhtyä kasvissyöjäksi, koska en voi sietää papujen jauhoista rakennetta.) Mallilla on tuossa varmasti myös osansa. Meillä yksi lapsista melko kategorisesti kieltäytyy maitotuotteista ja eipä ne tuputtamalla mene yhtään paremmin eli sikäli kyllä lapsi itse ruokavalionsa päättää. Jossain määrin uskon myös siihen, että valitsemme ruokaa josta tulee hyvä olo ja yhden ruuansulatukselle sopii eri ruuat kuin toiselle.

    • krista
      12.2.2018 at 16:50

      Se onkin tosi hyvä linja! Ja mä myös uskon siihen, että jossain määrin ihminen ”osaa” tiedostamatta valita just itselleen niitä itselleen sopivia. Esimerkiksi just mulle itselle se liha oli aina vastenmielinen, vaikka kaikkialla mun ympärillä sitä pidettiin suurena herkkuna.

      Meillä sinänsä kasvissyöjän käsite on lapsille aina ollut tuttu, kun äiti on sellainen, joten heille on ihan luontevaa nimetä ”ismiksi” se, että lihaa ei syö. Tuo sun mainitsema ”lokeroimattomuus” onkin just sitä, mitä tuossa ennakoin: että lapsi luontevasti lipuu siihen suuntaan, mutta silti syö jotain lihaa vielä. Itse en lapselle sellaista nimitystä antaisi – siis että sanoisin, että ”okei sä oot nyt kasvissyöjä”, mutta en ihmettelisi, jos lapsi sen nimeämisen jossain vaiheessa tekisi itse.

  • Riika
    12.2.2018 at 16:19

    Meidän 4-vuotias ei ole koskaan syönyt ns vapaaehtoisesti lihaa. Syö sitä kyllä, jos liha on pilkottu pienen pieniksi palasiksi ja sekoitettu muuhun ruokaan niin hyvin, ettei sitä oikein huomaa siellä olevankaan. Mutta ihan oikean lihanpalan syöminen? Ehei, ei kuuna päivänä. Meillä ei päästä edes siihen mupeltamisvaiheeseen, kun oksennusrefleksi tulee jo siinä vaiheessa kun lihapala menee suuhun, tai ihan viimeistään ensimmäisen puraisun jälkeen.

    Oon päätynyt siihen ratkaisuun, että pyrin tarjoamaan muita proteiininlähteet mahdollisimman usealla aterialla, ja skippaan silloin suosista lihan tyrkyttämiseen. Joskus taas ”piilotan” sen lihan muun ruuan sekaan, jos tuntuu että vaihtoehtoisen proteiinin tarjoaminen aiheuttaa kohtuutonta päänvaivaa (esim kylässä tai kiireessä).

    • krista
      12.2.2018 at 16:55

      Sulla varmaan just hyvä linja! Mä en usko, että siitä väkisin tyrkyttämisestä kuitenkaan ois mitään hyötyä; ainakin muistan, miten järkkykamalalta se itsestä tuntui, kun vaikka koulussa oli pakko maistaa vaikka tuntui, että EN PYSTY. Uhh, siitä tulee varmaan vaan sellainen vastareaktio ja homma muuttuu entistäkin vastenmieleiseksi.

      Ehkä teilläkin on tulevaisuuden kasvissyöjä! Tai sitten se vaan yhtäkkiä alkaa maistumaan. Mulle itselle meni hyvin lapsena just makkarat ja jauhelihat (itse paistetun kanssa oli vähän ongelmia, mutta sellainen teollinen jauhelihajauhomössö meni paremmin) ihan hyvin jonnekin teini-ikään asti ennen kuin nekin alkoi tökkiä.

  • viv
    12.2.2018 at 16:54

    Meillä sovelleltaan sen mukaan mikä lapsille uppoaa ja mitä vielä opetellaan syömään. Ja kyse on kouluikäisistä. x) Jostain pojille on jäänyt mieleen että ruokaa pitää kokeilla 20 kertaa ja vasta sitten voi sanoa tykkääkö vai ei. Meillä kokeiltiin tomaattia tukkimiehen kirjapidolla sen 20 kertaa ja kun sen jälkeen edelleenkään ei maistunut, sovittiin että ei ole pakko niitä syödä. Tomaatteja on tietty tarjolla edelleen, ja joskus jompi kumpi hieman maistaa, mutta väkisin ei tarvitse syödä. Meidän vanhempien tehtävä on vain huolehtia että ruokavalio pysyy muuten monipuolisena ja lasten asenne erilaisia ruokia kohtaan avoimena vaikka joku yksittäinen juttu ei maistuisi.

    Eihän se liha välttämätöntä ole, varsinkaan joka aterialla. Teillä on varmaan helpo tipauttaa liha lasten lautaselta pois jos kerran taloudessa on aina tarjolla täysipainoista lihatontakin ruokaa. :)

    • krista
      12.2.2018 at 17:02

      Joo hei mä oon kuullut tuosta 20 kerran maistamisesta kans! Meillä oli kans joskus tarkoitus tehdä sellainen maisteluvihko, ja sitten kun saa sen 20 täyteen, ei tarvitse enää maistaa jos ei halua :) Mun mielestä se on ihan hauska ajatus! Mutta vielä ei olla kokeiltu. Sen sijaan meillä on kausittain tapana ”päivän kasvis” eli kerran päivässä maistetaan jotain kasvismakua, usein jotain yrttiä: korianteria, basilikaa jne. Se on lasten mielestä ihan kivaa :)

      Mutta toi teidän tapa kuulostaa mun korvaan just hyvältä! Ja kyllä, meillä on tosiaan helppo käytännössä jättää (toiselta) lapselta liha pois, jos hän niin haluaa. Toinen lapsi puolestaan mieluiten söisi vaikka pelkkää lihaa :) Ehkä hän on tullut isäänsä tai sitten nämäkin on jotain kausihommia :)

  • Tiba
    12.2.2018 at 17:10

    Tuo kuvaus kuulostaa ihan minun lapsuudelta! :D Muistaakseni ala-asteikäisenä (1.-2.-luokkalaisena) vakaissani ilmoitin alkavani kasvissyöjäksi, mutta se ei lihankasvattajan tyttärenä niin vaan onnistunutkaan. Meillä siis kasvatettiin lihakarjaa ja itse myös siihen aikaan jonkin verran teurastettiin. Lihan alkuperä ja reitti ja lautaselle tuli siis jo varhain selville ja meillä lihaa oli ruokapöydässä joka päivä. En muista koskaan tykänneeni lihasta ja sen syöminen oli erittäin vastenmielestä, se ei vaan millään sopinut suuhun saatika kurkusta alas. Kanaa ja mahdollisimman lihattomia nakkeja saatoin syödä ongelmitta. Valitettavasti meillä kotona kasvissyöntiänä ei tuettu millään lailla, lihan tilalle ei ollut vaihtoehtoja. Omilleni muutosta asti olen syönyt kasvispainoitteisesti, välillä kanaa ja kalaa, mutta muuten en lihaa syö ja jo pelkkä ajatus lapsuuden liharuuista saa palan nousemaan kurkkuun. En siis ole ehdoton kasvissyöjä, enkä varmasti lapsenakaan niin ajatellut, että haluan nimenomaan olla kasvissyöjä, en vain halunnut/pystynyt syömään lihaa. En todellakaan toivo kenellekkään lapselle samaa tilannetta missä itse lapsena ja nuorena ruokailujen kanssa olin.

    • krista
      12.2.2018 at 17:23

      Kääk miten tutulta kuulostaa nuo sun tuntemukset! Tiestystikään meillä ei noin ”lähellä” liha ollut, mutta perheessä esim. metsästettiin ja niitä ruhoja näki, ja niin edelleen. Vieläkin traumat, kun kerran menin varastohuoneeseen hakemaan jätskiä, ja siellä oli tyyliin kokonainen nyljetty poro :D Oisitte kuulleet sen huudon :D

      Mutta joo mun polku kasvissyöjäksi meni ihan samoista tuntemuksista kuin mitä kuvaat. Mähän en ole koskaan päättänyt alkaa kasvissyöjäksi, mutta mä sit vaan puolestani ajauduin siinä lihan vieroksunnassa vähän vaan pidemmälle kuin sinä, eli jossain vaiheessa huomasin lihan syömisestä kuluneen jo niin pitkän ajan, että totesin, että kai mä sit sellainen kasvissyöjä nyt ”oikeastikin” olen. Pitkään mulla oli vielä krapulapitsassa metwurstia, se ja kesän grillimakkara oli viimeiset, jota mä vielä joskus 20+ -vuotiaana söin, ja sitten nekin vaan jotenkin jäi. Mutta tosiaan hurjan paljon tunnistan itseäni tuosta sun kommentista!

      • Tiba
        13.2.2018 at 17:31

        Mä taas lapsena olin aika kiinnostunutkin niistä ruhoista, erityisesti anatomia kiinnosti. :D Mutta ruokana se eläin ei vaan kertakaikkiaan sopinut. Jossain vaiheessa kyllä tuli vaihe, etten voinut enää edes sietää tuoreen lihan hajua.

        Mitä noi lättyset tuossa toisessa kuvassa ovat? Näyttää niin hyvältä! :)

        • krista
          13.2.2018 at 19:30

          Olin jo ihan, että ääh en muista, mitä noissa letuissa oli… Se on siis vuoden takainen kuva. Mutta onneksi hain kuvahaulla ja huomasin, sehän on ollut joskus postauksessa (yhteistyö WWF:n kanssa) jossa se on ollut ihan reseptin kanssa! :D Mutta siis täyte vaan, ei harmi kyllä itse lettu, mutta se on joku peruslettu… Mutta täytteen resepti tuolla :) http://www.puutalobaby.fi/wwf-lihaopas/ Nam!

  • Miitu
    12.2.2018 at 17:46

    Kylläpä nää makumieltymykset on tosi yksilöllisiä. Meillä on pihviherkuttelija ja Mifulle sielunsa myynyt. Pienempi söis ennakkoluulottomammin, mutta seuraa valikoivampaa isosiskoa. Vähän tasapainoiluahan tää on, että kaikki sais niitä omia mieliruokia, mutta myös totuttaisiin syömään yhteisiä ruokia. Ei oikein onnistu sekään (tai ei kasvatuksellisesti mielestäni ole oikein), että pelkästään omia herkkuruokia syödään. Erityisruokavaliot joudutaan jo joka tapauksessa huomioimaan, ja niitä suurimpia inhokkeja ei tarvitse syödä. Sitten on se vaihtelevan suuruinen harmaa-alue, mikä nyt ei juuri maistuisi mutta kelpaa mahantäytteeksi. Tyypillisesti nää on sellaisia kelpo perusruokia, jotka on jonkun muun perheenjäsenen lemppareita.

    • krista
      12.2.2018 at 18:15

      Mekin tosiaan joskus naureskeltiin, että samasta annoksesta (vaikka siis ihan lihaa ja perunaa) toinen lapsi syö ensin perunat ja valittaa, että ei halua syödä lihaa. Ja toinen syö ensin lihat ja valittaa, että ei halua syödä perunaa :D

      Meillä ei se ideaali (jonka kyllä ymmärrän hyväksi) että syötäisiin yhteisiä ruokia, toteudu ollenkaan. Useimmiten meillä on jokaisella perheenjäsenellä vähän eriä – ja sitten vähän jotain samaakin. Eilen oli päivällisellä mulla riisiä ja tulista papupöperöä, Silvalla riisiä ja miedompaa papupöperöä, Seelalla riisiä ja lihapullaa ja Joelilla iso pihvi eikä mitään muuta :D Tälle jopa vähän vitsaillaan. Ei se varmastikaan mitenkään ihanteellista ole, mutta täytyy vaan yrittää olla ottamatta stressiä näistä ruokahommista. Linkkaan tähän yhden vanhan kirjoituksen siitä, jos joku ei muista tai haluaa lukea siitä lisää: http://www.puutalobaby.fi/lapset-ruokailu-hanna-sumari/

      • Miitu
        12.2.2018 at 18:51

        Olihan teillä naisväestöllä riisiä yhteisenä ruokana 🤣 Ja siis juu kyllä meilläkin osin pakon sanelemana löytyy eri ruokia lautasilta (keliakia, allergioita jne.), mut pyritään, et ees jotain yhteistä olis. Sit on toki näitä päiviä, et toisen lapsen lautaselta löytyy eilistä kiusausta, omalta munakas ehkä-tää-on-vielä-hengissä-fetalla ja kuumetyypin käsistä pari kylmää nakkia. Kunhan nyt kaikki tulee jotenkin ravittua.

  • Kaisa
    12.2.2018 at 18:22

    Meillä myös 5-vuotias kieltäytyy lihasta. Me vanhemmat emme syö lihaa, mutta lapset ovat päiväkodissa ja mummolassa syöneet ja välillä kotonakin vaikkapa nakkeja. Kysyttäessä olen vastannut mutta muuten ruokavalioista ei ole niin kovasti juteltu, lähipiirissä on paljon kasvissyöjiä ja muita erityisruokavalioita, eikä se ole juttu eikä mikään. Nyt kuitenkin lapsi on itse ruvennut kyselemään, mistä ruoka tulee, että onko possua vai mitä. Ja vastauksen saadessaan, useimmiten kieltäytyy. Tykkää kyllä lihasta mutta ei ajatuksesta lihan syömisestä. Voi kyllä ruveta kasvissyöjäksi mun puolesta, onkin ollut ihan kummallisen epäjohdonmukaista kasvattaa kahta sekasyöjää kasvisyöjäperheessä. :D

    • krista
      12.2.2018 at 22:11

      Joo tätä kyselyä meilläkin on ollut valtavasti! Että onko nakki lihaa, onko se joskus elänyt, mikä eläin se on ollut. Ja myös sitä, että mitä äiti voi syödä: voiko äiti syödä leipää, entä juustoa. (mähän siis syön maitotuotteita). Ja hitsi nää ”itkikö se possu kun se kuoli” kysymykset on kyllä vaikeita…

  • iidis
    12.2.2018 at 18:32

    Meidän nuorempi (nyt 3-vuotias) on omasta tahdostaan pääsääntöisesti kasvissyöjä. Minä olen kasvissyöjä (ja noin 90% vegaani), joten lapsi on vauvasta asti kotihoidossa saanut ensisijaisesti kasvisruokaa. Päiväkodissa koetettiin aluksi samaa ruokaa kuin muillekkin, mutta pian vaihdettiin sielläkin kasvisruokaan, kun ruoka ei mennyt pojalla (silloin hän oli 2-vuotias) alas. Emme estä lasta maistamasta liharuokia, jos hän jossain kyläillessä haluaa (yleensä ei halua) ja hän syö kahdestaan isänsä ja myös isovanhempiensa kanssa hyvällä ruokahalulla kalaa. Kun syömme koko perhe yhdessä, syömme kaikki aina kasvisruokaa (myös puolisoni ja esikoiseni, jotka muuten ovat sekasyöjiä – tosin mies ei syö punaista lihaa). Mun mielestä ei ole mitään ongelmaa siinä, että lapset ovat kasvissyöjiä perheessä, jossa vanhemmat tai toinen vanhemmista on kasvissyöjä. Oikeastaan parempi koko maapallon kannalta mitä enemmän kasvissyöjiä täällä on.

    • krista
      12.2.2018 at 22:19

      Kuulostaapa sellaiselta mukavanrennolta tuo teidän ruokaan suhtautuminen! Tai siis tavallaan kuulostaa, että jokainen teidän perheestä on ikään kuin ”vapaa” itse sanomaan ruokavaliopäätöksensä, vaikka sitten yhteinen ruoka onkin kasvisruokaa. Kuulostaa hyvältä!

      Ja totta, kasvissyönti on se ekologisesti paljon parempi vaihtoehto! Mä ennen jännitin noita ravintoarvoja, mutta nykyisin on kasvissyöjällä kyllä hyvät oltavat!

  • Lintunen81
    12.2.2018 at 18:51

    Meillä kuopus kieltäytyy maitotuotteista maustamatonta jugurttia lukuunottamatta. Ei juo maitoa, ei syö juustoa eikä ruokia, jossa on juustoa, inhoaa pitsaa ja hampurilaisia, ei syö myöskään kalaa kalana, kalapuikot ja -pullat kelpaa kyllä. Meillä ei myöskään pakoteta syömään, usein maistaa yhden haarukallisen ja se on siinä. Kokolihaa ei syö oikeen kumpikaan lapsi, mutta esikoinen on hyvinkin kaikkiruokainen, maitoa ei kylläkään juo, mutta rakastaa juustoja. Mulla on kuopukselle aina hätävarana soijanugetteja tai kasvispullia pakkasessa, jos sattuu olemaan muille sellaista ruokaa mitä hän ei syö. Hän on ollut vauvasta asti huono syömään, mä olen sen suhteen aika cool, mutta isänsä, *huoh*… Jos isänsä on tehnyt ruuan ja kuopus kieltäytyy, iso mies heittäyttyy marttyyriksi ja yrittää pakottaa syömään. Ne on ainoita kertoja, kun olen kokenut välttämättömäksi puuttua hänen kasvatustyyliinsä. Anoppi oli ennen samanlainen, mutta on onneksi oppinut ettei ole henkilökohtaista vittuilua, kun kuopus ei syö.

    Mun pointti: ei kannata pakottaa eikä stressata, kun vaihtoehdon tarjoaminen on helppoa, miksi ei antaisi lapsen valita.

    • Jepe
      12.2.2018 at 20:27

      Tuo on niin hanurista, että heittäytyy marttyyriksi, muistan kun oma isä teki samaa. Ja kun sen tekemät ruuat oli esim hernekeittoa isoilla läskipaloilla tai muuta joka lapsen mielestä erittäin namia, niin joka kertahan siitä jotain sanomista tuli. Edelleenkään en ikinä lisää edes suolaa tai pippuria muiden tekemiin ruokiin, saati sitten anna kriittistä palautetta, paitsi jos on kyseessä joku kehittelysetti, mistä pitäis tulla moneen makuun sopivaa. Oma ruokatrauma on sipulista, sitä laitettiin jostain syystä raakana moneen ruokaan, esim just siihen hernekeittoon tai perunamuusiin, aikuisena tajusin että mullahan tulee just siitä kypsentämättömästä sipulista maha tosi kipeäksi. Että vaikka lapsi valikoi, niin taustalla voi olla monenlaisia syitä, mitä ei itse osaa yhdistää tai selittää.

    • krista
      12.2.2018 at 22:32

      Tämä ”kokin pahastuminen” on tuttu ilmiö meilläkin. Mähän oon sille immuuni, kun en ole se kokki, heh – mutta kyllä mä tavallaan voin ymmärtää, että se harmittaa, kun on paljon käyttänyt aikaa ruokaan ja lapset vaikka temppuilee :( Mutta meillä on yritetty just puhua siitä, että ei se pahastuminen/suuttuminen siihen auta yhtään mitään. Saatikka sitten marttyyriksi heittäytyminen! Ja yksi juttu, johon sorrun itsekin välillä: tuputtaminen. Ei sekään auta, oikeastaan päin vastoin nämä kaikki vaan voi vaikeuttaa sitä syömistä. Pitäis vaan olla zen ja sressaamatta. Mutta ei se aina kyllä helppoa ole :D

  • Elmiina
    12.2.2018 at 18:54

    Minkä ikäistä voi kutsua kasvissyöjäksi? Ei kai ainakaan 3v vielä (kommentti yllä), alakouluikäinen ehkä? Ei meidänkään kohta 3v tykkää lihasta ja nyppii sitä ruuasta pois, päiväkodissa syö kaikki ruokaisemmin. Jos lapsi perustelee ettei halua syödä kuollutta eläintä niin ehkä sitte ajattelisin että kyseessä on pieni kasvissyöjä :) Lapsilla on niin erilaiset makumieltymykset.

    • Elmiina
      12.2.2018 at 18:55

      *kaikkiruokaisemmin (ärsyttävä yhdyssanavirhe :D)

    • krista
      12.2.2018 at 22:35

      Hmm voisko ajatella, että silloin voi ihan pientäkin kutsua, jos valinta on vanhempien tekemä ja lapsi on systemaattisesti saanut vaan kasvisruokaa. Mutta jos vaikka meidän 5-vuotias viikon ajan kieltäytyisi lihasta, niin en vielä kutsuisi – paitsi sitten jos olisi pitkään tehnyt niin, vaikka vuoden ajan, ja sen itse perustelisi (tai aikuiset olisivat tehneet ”linjapäätöksen” lapsen puolesta).

  • Devika Rani
    12.2.2018 at 19:07

    Kannustaisin ehdottomasti kasvisruokailuun, jos lihan syönti on noin vaikeaa!

    Meidän tyttö on sekasyöjä, mutta pyrin tekemään kasvisruokaa kerran parissa viikossa (pitäis tehdä useammin) ja hän on aina tykännyt kasvisruuista. Esim. kokoliha on mennyt heikommin. Meillä oli hoidossa yhtenä päivänä ystäväni tytär ja koska he ovat kasvissyöjiä, olin kyhännyt pikaiseen spagettia ja kasvispyöryköitä kermakastikkeessa. Kun lapseni kuuli että on olemassa kasvispyöryköitä, hän oli erittäin ilahtunut. Pyrin siis kannustamaan meilläkin tyttöä kasvisruokailuun. :)

    • krista
      12.2.2018 at 22:37

      Hihi kasvispyöryköistä tuli mieleen, että meillä kasvispyöryköitä kutsuttiin joskus herkkupyöryköiksi. Tietysti koska ne olivat mun mielestä herkkua, mutta toisaalta sitten myös en halunnut herättää turhia ennakkoluuloja sellaisessa nirsoiluvaiheessa. ”Tosi kummallista lihaa”, taisi meidän pienempi nakinsyöjä todeta :D

  • hiulihei
    12.2.2018 at 19:18

    En tykännyt lapsena mistään muusta lihasta kuin jauhelihasta. Varsinkin paistetun kalan tuoksu saa oksennuksen kurkkuun. Aloin 13-vuotiaana kasvissyöjäksi, ensisijaisesti aattellisista syistä kuitenkin.

    • krista
      12.2.2018 at 22:40

      Mullehan kala on tosi vaikea. Osittain vitsailen kalafobiasta, mutta on siinä aika iso totuuden siemenkin. Joskus olin niin tarkka, että mun kissaparkakaan ei saanut syödä kalaa. Nyt olen psyykannut itseäni paljon rennommaksi ja en saa flipareita lasten satunnaisista kalapuikoista. Mutta isommat kalakokkailut Joel onneksi hoitaa (ihan huomaavaisuudesta mua kohtaan) niin, että mä en ole kotona vaan vaikka jumpassa – ja kun tulen niin ruoka on syöty, koti tuuletettu ja keittiö siivottu ja tiskikone iloisesti humisemassa. Kalan jäljet peitettynä :)

  • MIMA
    12.2.2018 at 19:52

    Mulle tuli jostain mieleen sellainen juttu, kun kerran juttelin erään aikuisen kasvissyöjän kanssa, niin hän kertoi, että on aina ”selittänyt” kasvissyöntiään muille eettisillä syillä, mutta tosiasiassa kyse on jo lapsuudesta saakka olleesta aistiyliherkkyydestä. Liha on vain aina tuntunut suussa epämiellyttävältä. Minusta tämä oli jotenkin mielenkiintoinen näkökulma asiaan. Että näinkin voi olla.

    • krista
      12.2.2018 at 22:41

      Mulla oli just tämä: se liha vaan tuntui niin kamalalta, että se ei mennyt alas. Mä muuten muistan joskus yliopiston ruokalassa, kun soija oli mulle uusi juttu. Kastikkeessa oli soijasuikaleita, ja niissä sellainen niljakas rakenne. En pystynyt syömää ja ulos meinasi tulla, vaikka tiesin ettei se ole lihaa/kalaa. Siihen kyllä sitten totuin ja nykyisin ei tunnu missään :)

  • E
    12.2.2018 at 20:06

    Kokoliha tökki pahasti lapsena, rakenne ei vaan houkutellut. Eikä naapurin sikakarjan paniikkihuuto teurasautoon pakotettaessa kyllä auttanut sekään. Kotona sain empatiaa, äitikin oli nuorena koettanut kasvissyöntiä (joka kuitenkin oli muodostunut turhan haastavaksi toteuttaa pelkällä papujen proteiineilla). Lupaa kasvissyöntiin ei herunut, vanhemmat pelkäsivät oikeutetusti pituuskasvun ja muun kehityksen puolesta. Jätin lihan pois heti peruskoulun päättöpäivänä kun pituutta ei ollut tullut lisää enää vuoteen. Vegaaniusyritys tyssäsi nopeasti puhjenneeseen soija-allergiaan, minkä jälkeen kala ja maito oli pakko palauttaa lautaselle koska vaihtoehtoja oli yhä vähän.

    Tällä ruokavaliolla on siitä lähtien tallattu. Muu perhe on sekasyöjiä mutta kotona syödään silti yhteistä ruokaa. Jos lapsi tuskailisi lihan kanssa kodin ulkopuolella en empisi kasvispäätöksen kanssa. Mikään oman lapsuuteni perustelu kasvissyöntiä vastaan ei enää ole validi.

    Kuitenkin harmittaa, että lapsen ruokavaliosta on tehtävä päätöksiä eivätkä kasvis ja liha ole luonnollisia vaihtoehtoja joista päiväkohtaisesti voisi valita mieltymystensä mukaan. Samaa kai aikuisetkin lounasravintoloissa tekevät, valitsevat sillä hetkellä maittavimmalta näyttävän annoksen ilman arvottamista johonkin ismiin tai erityisryhmään..

    • krista
      12.2.2018 at 22:47

      Tää sun viimeisen kappaleen pointti tuli myös Instan puolella. Ja tää on just se juttu, joka on mun mielestä tärkeää: vaikka ei olisikaan kasvissyöjä (saatikka vegaani), niin silti voi syödä hyviä kasvisruokia, vaikkapa eettisistä syistä tai ihan vaan maunkin takia.

      Ja totta: vielä mun lapsuudessa oli varmasti ihan totta, että en saanut ”riittävästi” (mitä se sitten onkaan) ravintoaineita omasta porkkanaraasteen nykertämisestäni. Onneksi äitini oli erittäin valveutunut vitamiinien ym. suhteen, mutta eihän se terveellistä ruokavaliota korvaa. Mutta nykyään voi tosiaan kasvissyöjänäkin syödä ravintorikkaasti ja myös monipuolisesti, kun erilaisia proteiininlähteitä on jopa monenlaisia.

  • Nadja
    12.2.2018 at 20:35

    Meidän 3-vuotias päätti itsenäisesti ryhtyä kasvissyöjäksi. Kotona ollaan kasvissyöjiä, mutta ei missään vaiheessa ajateltu, että lapsen tarvitsisi olla, lisäsin aina välillä hänelle siis jauhelihaa tms. Sekaayöminen tarhassa alkoi kuitenkin olla jatkuvaa taistelua ja lopulta kieltäytyi syömästä muuta kuin perunaa ja kasvislisukkeita. Opettajien aloitteesta päätimme sitten ilmoittaa lapsen kasvissyöjäksi ja nyt 5-vuotias lapsi onkin ollut tyytyväinen ratkaisuus ja tykkää kovasti tarhan ruuista. Me ei edelleenkään stressata tätä mitenkään ja oon vapaasti antanut lapsen syödä myös liharuokia, syö siis hotelleissa aamupalalla nakkeja, hesburgerissa lastenaterian hampurilaisen ja mummun kalapuikkoja :) muuten on ylpeä kasvissyöjä ja tykkää itsekin aina ”mainostaa” asiaa.

    • krista
      12.2.2018 at 22:49

      Kuulostaa tosi hyvältä <3 Eli että ootte kuunnelleet lasta ja hänen ruokamieltymyksiään, mutta silti kasvissyöntiä ei olla tehty välttämättömänä linjavetona niin, että se ois sitten loppuelämän kielto niille mummun kalapuikoille. Tosi hyvää tuollaista rentoa joustavuutta niin kuin Iidiksenkin kommentissa tuolla vähän ylempänä. Hyvähyvä!

  • Rinkeli
    12.2.2018 at 21:43

    Mä en itse laske itseäni kasvissyöjäksi todellakaan. Mutta tätä tekstiä lukiessani rupesin miettimään mun ja meidän lihansyöntiä. Mun mielestä kokoliha on ollut aina jotenkin tosi kuvottavaa, pataruuat ja lihakeitto on mun inhokkiruokia ollut aina. Joten niitä ei siis tehdä meillä kotona lapsellekkaan, kun syödään kaikki samaa ruokaa. Meillä liharuuat on aina kanaa eri muodoissaan tai sitten jauhelihasta jotain. Kalaa myöskin. Joskus harvoin mies saattaa ostaa possua ja siitä tehdään jotain. Nakkeja meillä syödään ehkä kerran kolmessa kuussa, kun en niitä halua lapselleni syöttää.
    Ja kyllä tuo lapsi sitten syö sitä ”oikeaa” lihaa, kun on tarvis ja tarjolla jossain.

    • krista
      12.2.2018 at 22:52

      Onpa muuten hei monella (tässä) tämä samanlainen ”torjuntafiilis” siihen lihan rakenteeseen! Mutta mulla oli tosiaan tuo ihan sama, ja niin kuin tuolla ylempänä ehdinkin jo lörpötellä, tavallaan se johti mut ”porttiteoriamaisesti” kasvissyöjäksi, vaikka sitä päätöstä en koskaan tietoisesti tehnytkään. Mutta siis tosi monella tämä, että kokoliha (etenkin tumma) tuntuu pahalta. Mä muistelen, että kana mullekin lapsena meni paremmin kuin tumma liha; tosin kana ei silloin (heh kivikausi) mitenkään yleinen juttu tuolla pohjoisessa ollutkaan. Muistan, että joillain oli kotona joskus sellaisia grillibroilereita, mutta meillä niitä ei tunnettu :D Meillä mentiin hirvi-poro ja sit taas sika-nauta -akselilla. Ja perunaa ja kastiketta :)

  • Mariakoo
    12.2.2018 at 22:07

    Meillä myös tyttö n.3vuoden iässä alkoi hylkimään lihaa. Tietyt jutut, esim juuri tietyllä tavalla valmistetut lihapullat meni ja menee vieläkin, mutta kokolihat jne, ei mitenkään. Ja kotihoidossa oli helppo junailla ruokia, mutta syksyllä kun päiväkoti alkoi, pitikin sit vähän työstää.. tyttö söi tosi huonosti ja heti hoidon alussa väläytin kasvisruokavalion vaihtoehtoa. Kuukauden jälkeen päätettiin sit vaihtaa vegeen, vaan sepä ei ollutkaan ihan helppoa! Piti hommata neuvolan terkalta todistus (niin mistä?! Kasvisruuasta..?). No, siskolla oli juuri tulossa nvla, niin (vaikka periaatteesta vastustin asiaa), ajattelin, että hoidetaan homma helposti siellä samalla. Terkkari vähän ihmetteli, mut lupasi tietty lapun kirjoittaa. Mut ei sit löytänyt koneelta mitään sellaista lomaketta! Soitti sitten perään ja sanoi, että pitää varata aika lääkärille, ajan sai johonkin 2kk:n päähän.. (ja tyttö kyseli, että koska saan sitä kasvisruokaa..). Mentiin nvlalääkärille (jolla varmaan olis ollut parempaakin tekemistä!), kerroin asiani ja hän oli yhtä ymmällään kuin minä! Että mitä hänen pitäisi todistaa? No, lupasi soittaa ylilääkärille ja selvittää asiaa. Lähdettiin päiväkotiin (ja taas lakki kysyy, että joko tänään saa sitä kasvisruokaa..). Marssin keittiölle, jossa sattumalta oli päiväkodin johtajakin paikalla. Ei ollut enää itku kaukana, kun kerroin tarinan ja olin myös saanut ravintokeskukselta viestiä, että päiväkodissa pitäisi riittää ”terveydenhoitajalla käynti”. Ja sit yhtäkkiä homma olikin sillä selvä ja tytöllä kasvisruokavalio.
    Sitä vaan mietin, että eikö tasapuolisuuden nimissä ihan kaikkien lapsiperheiden pitäisi käydä terkkarilla juttelemassa tasapainoisesta ruokavaliosta.. (sittemmin oli muuten lehdessä juttu erilaisista ruokavalioista ja veggisten lisääntymisestä päiväkodeissa. Kuvassa haastattelupäivävä lapset lusikoi päiväkodissa nakkikeittoa..)

    • krista
      12.2.2018 at 22:59

      Whaat, tosi kummallinen tuo terkkatodistusjuttu! Mä oon aina luullut, että se on vaan joku ilmoitusluontoinen asia Mutta onko se sit just sellaista, että terveydenhoitajan kanssa voidaan jutella ja varmistaa terveellinen ruokavalio. Mutta se olisi kyllä tarpeen tosiaan ihan kaikille! Ja ehkä… voikohan näin sanoa… no sanon: voi jopa olla, että kasvissyöjien perheessä ollan jopa ravintotietoisempia kuin joidenkin lihansyöjien. Että tavallaan kaikkien siinä ”terveellinen ruoka” -valistuksessa sitten munkin mielestä kuuluisi käydä :)

      Meillä kans muuten tämä ”lihan hylkiminen” on ollut pitkäaikaisempi juttu tällä lapsella, alkoi varmaan just siellä 3 vuoden iässä ja on vaan jatkunut (toki aalloittain) ja nyt on huomannut, että kiinnostus äidin lihattomaan ruokavalioon on kovasti päällä. Tuli vaan itsellekin siitä nyt mieleen, että vaikka voisi kuvitella, että meidän 5-vuotiaalla saattaisi olla vaan joku vaihe, niin silti mä luulen, että tämä on vähän ”syvempi” hänen henkilökohtainen ruokasuhtautumisensa. Sama kuin mulla – ei se koskaan ollut ”nirsoiluvaihe” vaan ihan kokoelämän juttu. Mun ruoasta nirsoilu (olin oikeasti ihan mahdoton joskus, en syönyt juuri mitään) loppui aika lailla tasan siihen, kun löysin järjettömän hyvät kasvisruoat.

      • Mariakoo
        13.2.2018 at 22:06

        No minusta myös harvinaisen kummallista. Terkut varhaiskasvatuslautakuntaan lähti kyllä! Kouluissahan nyt sit järjestetään ”kaappaa kasvis”-viikkoja, jotta lapset saataisiin syömään enemmän kasviksia. Sit kun joku ihan omasta aloitteestaan haluaisi niitä syödä, niin se onkin niin vaarallista, että terkalta tarttee lausunnon! Ja kyllä, samaa väitän minä: kasvissyöjäperheissä on ravintoympyrään perehdytty varmasti hyvin tarkkaan ja keskivertoa tarkemmin.
        Ja itse olen siis sekasyöjä, mutta totta vieköön jos lapsi haluaa osallistua maailman pelastamiseen jättämällä lihat pois ruokavaliostaan, niin todellakin siihen häntä kannustan!!

    • Nadja
      19.2.2018 at 13:45

      Olipas outoa…Meillä (Helsingissä) ei tosiaan ”vaadittu” muuta kuin nimi alle paperiin päiväkodissa ja lapsi sai jatkossa kasvisruokaa.

  • Henna
    12.2.2018 at 22:44

    Tuli niin mieleen, kun tyttäreni pienenä sanoi aina jauhelihaa apinaksi ja nyrpisteli nenäänsä. Alkoi sitten joskus varhaisteininä vegeksi, itse käännyin mukana vähän myöhemmin. Nykyään 22-vuotiaana hän on edelleen vege, samoin kuin pieni tyttärensä. Myös 20-v pikkuveli vegeytyi reilu vuosi sitten ja oma polkuni on kulkenut vegaaniksi. Mielikuva apinan alkuperästä ei ole selvinnyt, mutta selvästi uusi sukupolvi on aina edeltäjäänsä viisaampaa. Apinaa, yäk.

    • krista
      12.2.2018 at 23:02

      ”Apinaa” :D :D :D Eikä, miten hauska ja suloinen!

      Meillä muuten 3-vuotias lähes päivittäin riemumielin kuuluttaa: ”ME OLLAAN KAIKKI OIKEASTI APINOITA”. <3 Että ei apinoita voi tietenkään syödä :)

  • Elanor
    13.2.2018 at 01:39

    Mä rupesin noin 10v sitten, 8-vuotiaana omalla päätökselläni kasvissyöjäksi! Ja mun mielestä lapsia (tai no kaikkia, mutta eritoten tätä meidän ”tulevaisuutta”) pitäisi kannustaa kasvissyöntiin, tai vielä enemmän just tolleen Intian malliin että kavikset on se normi ja liha voi sit olla mahdollinen ekstra! Kasvispainotteinen ruokavalio on niin paljon ekologisempi (ja tietysti eettisempikin), maapallo ei tule tuöevaisuudessa kestämään lihankulutusta tällä tasolla! Ja kun siihen lapsena kerran kasvaa niin se on helppo juttu myöhemmin :)

    • krista
      13.2.2018 at 19:33

      Ihan samaa mieltä! Ja just noin, että jos ei kokonaan kasvissyöjäksi alakaan, niin liha voi olla harvinainen herkku eikä jokapäiväinen perusruoka.

      Löytyikö sulle muuten koulussa hyviä kasvisruokia? Onneksi nykyään kouluissa ja päiväkodeissa taidetaan tähän panostaa vähän enemmän kuin joskus aiemmin… Mun ruoka lukiossa oli lähinnä kukkakaaligratiinia eli kermassa lilluvia kasviksia, hrrr…

  • Marikki
    13.2.2018 at 10:50

    Kyllä lapsi voi hyvinkin pienenä alkaa ”hylkimään” liharuokia. Minulla on neljä jo aikuista lasta ja aikoinaan n 26 vuotta sitten vanhempi tyttäreni alkoi kieltäytymään kaikesta liha- kuin myös lämpimästä ruuasta joskus kahden vanhana. Kaksi vanhempaa isoveljeä kuin myös me vanhemmat söimme sekaruokaa, kuin myös nuorempi tytär myöhemmin. Käytimme tytärtä vuosien aikana lääkärillä ja neuvolassa kuin myös ravintoterapeutilla varmistaaksemme, että lapsi voi jatkaa raakaruuan syömistä. Näin myös kävi- hän söi kouluikään saakka lähinnä vihanneksia, salaatteja, leipää, muroja, maitotuotteita, hedelmiä, marjoja, siemeniä, pähkinöitä etc ja pärjäsi ihan hyvin. Koulussa vähitellen vuosien myötä ruokavalio laajeni myös lämpimiin kasviruokiin ja kalaan. Nykyisin hän on itse kahden sekasyöjälapsen hyvinvoiva äiti ja valmistaa perheelle monipuoliset kasvisruuat ja on tietysti hyvin valveutunut kasvisruokatrendeistä- ja mies sitten hoitaa liharuokien teon itselleen ja lapsille.
    Kyllä olimme silloin 26 vuotta sitten aika ihmeissämme tyttäremme ”ruokakäytöksestä”, mutta ei tullut mieleenkään pakottaa häntä mihinkään lihansyömiseen. Tarjota kyllä yritettiin ja maistattaa erilaisia vaihtoehtoja- ei auttanut mitään. Muistan, että neuvolassa kysyttiin, onko tyttö myös erityisen kiinnostunut esim. eläinten suojelusta ja oikeuksista- ja olihan hän. Terveydenhoitaja sanoi, että niin on usein tämän kaltaisten tapausten kohdalla- eli ei tytär tietenkään ollut ainoa laatuaan. Itse olen sitä mieltä, että tarve kasvisruokaa ( ja raakaravintoon) tuli hänelle jostain geeneistä- koska läheltä opittua se ei voinut olla siinä iässä ja sekasyöjäperheessä, muutenkaan kasviruokailu ei ollut silloin vuonna 1992 mitenkään hip. Hänellä oli vain sisäinen pakko tehdä niin- Jos ohjeen haluaisin antaa, niin lasta tarkasti kuunnellen on paras tie eteenpäin ja siitä huolehtien, että kaikki tarpeelliset ravintoaineet tulevat saaduksi. Vaan valveutuneet nykyvanhemmat eivät taida paljon ohjeita tämän suhteen tarvita- hyvä niin :0).

    • krista
      13.2.2018 at 19:36

      Ihana kommentti, kiitos kun jaoit teidän tarinan! Varmasti just tuolloin 26 vuotta sitten tämä on ollut paljon erikoisempaa – mutta ihana että ette ole häntä pakottaneet tekemään ”itseään vastaan” ruoka-asioissa.

      Mä oon ihan täsmälleen samaa mieltä! Vanhempi voi huolehtia siitä ruoan ravintopitoisuudesta (just kaikki tarpeelliset ravintoaineet, proteiinit ym), mutta muuten kannattaa kuunnella sitä lasta <3

    1 2