Henkilökohtainen oppitunti nettimaksamisesta

Yhteistyössä: Visa

Ostimme tämän meidän Espanjan-matkamme lennot jo viime kesäkuuussa. Ja pling napsahtivat menolennon liput sähköpostiini ihan välittömästi nettiostoksen tehtyäni. Paluulennnon lippuja eri lentoyhtiöltä (ns. halpalentoyhtiö) ei kuitenkaan kuulunut.


Yli viikkoa myöhemmin tajusin, että paluulennon liput eivät ole vieläkään saapuneet. Jaiks. Tsekkasin nettipankin; yli 800 euroa oli silti tililtä lähtenyt. JAIKS!

Olin yhteydessä halpalentoyhtiön asiakaspalveluun, ja onneksi asia selvisi. Liput eivät olleet jostain syystä lähteneet (tai tulleet perille), mutta ostoksemme näkyi heillä ja sain uusintalähetyksenä liput nopeasti meiliini. Kaikki hyvin. Tältä erää ainakin.

Sen jälkeen oma silmä alkoi tieysti osua kaikenlaisiin uutisiin tästä halpalentoyhtiöstä. Lentoja peruttu yllättäen miehistöpulan takia… Alkoi akuutisti mietityttää: kuinkakohan järkevää ylipäänsä oli ostaa kesäkuussa halpalentoyhtiön liput seuraavan vuoden maaliskuun loppuun...? Hmm ei ehkä kovin järkevää. Siinä matkallelähtöhuumassa (”jesh! nyt varataan lennot!!!”) sitä ei ollenkaan ehtinyt ajatella.

”No mut eihän tossa mitään. Kyllähän te saatte rahat takaisin, jos jotain kävisi”, kaveri totesi.
???!?!???!?
”Joo joo, siis kai te maksoitte Visalla”, kaveri jatkoi.

EIIIIIIH! Mitä? Ei me maksettu Visalla! Maksettiin ihan vaan verkkopankilla – en siis oikeasti tiennyt tällaisesta. Verkkopankilla maksaessa ei ole mitään suojaa, jos lentoyhtiö menisi konkurssiin. Mutta – näin kertoi se kaveri ja myöhemmin tarkistin asian Visan sivuiltakin jos olisimme maksaneet Visalla ja lentoyhtiö menisi konkurssiin, voisimme hakea rahoja takaisin Visalta.

Nytpä todellakin sitten opin sen. Jatkossa en kyllä osta yhtä ainoaa tällaista ostosta verkkopankilla. Samoin on kuulemma ihan verkkokaupassa: jos tilaa jotain tuotetta vaikka ulkomailta eikä sitä tule tai se tulee viallisena (ja jos nettikauppaan reklamointi tuota tulosta), viime kädessä apu voi löytyä Visan kautta reklamoimalla. Sieltä voi saada rahansa takaisin.

Hyvän lisävahvistuksen tälle oppitunnille sain heti muutamaa viikkoa myöhemmin heinäkuussa, kun Anttila meni yllättäen konkurssiin. Satuin nimittäin näkemään oman käyttöpankkini sivulla ”Toimi näin” -ilmoituksen; eli miten Visa Creditillä maksetuista (ja saamatta jääneistä) ostoksista voi reklamoida ja saada sitä kautta rahansa takaisin. Ihan oli siinä siististi kaavakkeet valmiina. Itselläni ei siis siellä ollut ostoksia, mutta Facebookin perusteella useilla tutuillani oli. Tosi ikävä juttu.

Eipä olisi tullut mieleen, että niin läpikotaisin tuttu juttu ja ”suomalainen instituutio” kuin Anttila olisi paikka, jossa voisi käydä näin. Hmm. Tarkoittaakohan tämä sitä, että oikeastaan kaikki isommat ostokset kannattaisi ihan varalta tehdä Visa Creditillä…? Itse en ole ihan siihen vielä lähtenyt, mutta pakko sanoa, että pistää miettimään

kortit-pino

Helpoksi on muutenkin mennyt tämä maksaminen, ulkomaillakin.

Täällä Espanjassa me nimittäin maksetaan ihan samaan tapaan kortilla kuin Suomessakin – ei mitään eroa. Ei myöskään kuluissa.

Meillä itsellä on käytössä kahden eri pankin kortit: toiseen Visa Debit/Credit (ja Joelin kanssa rinnakkaiskortit) ja toiseen Visa Credit. Ensimmäinen näistä on meidän yhteinen peruskäyttötili ja jälkimmäinen mun oma vanha tili – lisäksi Joelillakin on oma tili kolmannessa pankissa, mutta siihen ei ole korttia (tai muistissa olevaa tunnuslukua). Perusostoksemme maksamme Visa Debitillä ja joskus isommat ostokset ja nettiostokset Visa Creditillä. Ihan niin kuin Suomessakin. Viimeksi käytin Visa Creditiä juuri pari päivää sitten netissä, kun maksoin sillä Airbnb-majoitukset tänne tulevien sukulaisten puolesta.

Täällä Visalla (Debit tai Credit) maksaminen ei siis tuo meille mitään lisäkustannuksia Suomeen verrattuna – se on kuulemma pankkikohtaista, mutta meidän pankilla tuollaisia veloituksia ei euroalueella ole. Käteisen nostaminen automaatista täällä Espanjassa sen sijaan meidän käyttöpankillamme maksaa, joten kortilla maksaminen on meille täällä taloudellisestikin järkevämpää.

Niin teemme joka tapauksessa kotonakin; oikeastaan vain kierrätysryhmäostoksiin käytän Suomessa enää käteistä. Täällä Espanjassa käteisellä maksaminen on yleisempää, mutta emme ole kuitenkaan vielä tässä ensimmäisen kuukauden aikana törmänneet kauppaan/ravintolaan, jossa korttimaksumahdollisuutta ei olisi.

kortti-kukkaro

No. Nytpä sitä sitten vaan toivotaan, että se meidän halpalentoyhtiö lentää vielä neljän kuukauden päästäkin. Todennäköisesti tietysti lentää – mutta toisaalta onhan näitä tapahtunut yllättäen useammillekin halpalentoyhtiölle. Toivotaan kuitenkin parasta!

Tiesitkö sinä, että Visalla maksaminen voi olla tällainen ”konkurssiturva”? Itse en siis ennen viime kesää tiennyt – tai ainakaan en ollut riittävästi painanut asiaa mieleeni. Nyt tiedän.

Täällä hyödyllistä tietoa Visan ostoturvasta, suosittelen lukemaan!

lifie-logo-rgb

Yhteistyössä: Visa

 

9

You Might Also Like

  • essi
    12.12.2016 at 15:44

    Mithu pussukka?

    • krista
      12.12.2016 at 15:45

      Oi onpas muuten ”mithumainen”, voisi hyvin olla :) Mutta tää on viime reissulta Thaimaasta :)

  • Mari T.
    12.12.2016 at 15:45

    Kyllä, työnkin puolesta tuttu juttu, näitä puidaan asiakkaiden kanssa joka päivä kun ostelevat lentolippuja. Osalla on aikomuksena maksaa luottokortilla, mutta (uskomatonta kyllä!) hyvin usein maksaminen luotolla kaatuu siihen että lentoyhtiö (ja me) veloitamme luottokortilla tehdyistä maksuista 1-1,5% käsittelykulua). Summanahan se on usein hyvin pieni, voi olla vaikka muutaman euron, mutta joillekin se on kynnyskysymys. Mietin vaan monesti että surevatkohan mahdollisessa konkurssitilanteessa sitten kun ”säästivät” sen 2 euroa lippuja maksaessaan kun eivät saakaan lentolipuista mitään takaisin…

    • krista
      12.12.2016 at 15:56

      Hei tämäpä kiinnostaakin: kerrotteko te siis asiakkaille kauppojen yhteydessä, että Visalla maksaessa on tällainen ”peruutusturva”? Se ois kyllä aika huippua palvelua! Itse kun ostaa lippuja aina netin kautta, ei ole tullut koskaan asia vastaan tätä ennen – vaikka kun googlasin, niin oli tästä useampiakin lehtijuttuja tehty. Ei ollut vaan osunut silmään tai jäänyt muistiin…

      Mä vilkaisin nyt vielä tuolta halpalentoyhtiön maksutavoista: he olisivat näköjään perineet 1,99%. Eli jos liput ois maksaneet 800e (mutta se ei ollut tasan se, en muista ihan ulkoa), niin se halpalentoyhtiö ois napannut siitä n. 16e. Onhan se tietysti euroja sekin, mutta jos riskiarviota tekisi, niin oisin silti maksanut Visalla, kun tällainen yhtiö on kyseessä. Eli tavallaan vähän niin kuin ”peruuntumisturvana”.

      Miten muuten matkatoimistossa työskentelevänä itse: maksatko itse teidän matkat Visalla vai otatko riskin? Tietysti jos matkustat oman toimiston matkoilla, voi ehkä luottaa omiin inside-taustatietoihin toimiston varallisuustilanteesta :D

  • Mari T.
    12.12.2016 at 16:02

    Kyllä me kerrotaan ja hyvin usein asiakkaat osaa myös kysyä että mitä etua luotolla maksamisesta on. Tällöin mainitaan juuri tuo mahdollinen konkurssitilanne ja rahojen takaisinsaanti.

    Nuo lentoyhtiön perimät prosentit tosiaan vaihtelee, mutta yleisimmin se on sen 1-1,5%. Jotkut yhtiöt ei peri ollenkaan luottokorttilisää eli niitäkin löytyy.

    Täytyy kyllä myöntää että itse en yleensä käytä Visaa lentojen maksuun, mutta varaankin usein sellaiset lennot jotka pitää kirjoittaa vasta 2-3 vkoa ennen lähtöä, silloin on jo aika hyvin käryä mikäli lentoyhtiö on vaikeuksissa :D

    • krista
      12.12.2016 at 16:07

      Toi on kyllä hyvää palvelua! Nämä on kuitenkin isoja summia; meillä tässä ”vain” nejän hengen yhdensuuntaiset lennot mutta vois olla myös meno-paluu… Olisi aika karu isku, jos hups vaan sinne menisi lähes tonni meilläkin.

      Joo lähempänä olevat lennot tietysti tuovat jo vähän paremmin turvaa. Me tosiaan ostettiin jo kesäkuussa seuraavan maaliskuun paluulennot :D Ehkä sitä paluulentojen ostoa olisi muutenkin voinut venyttää, mutta sit taas toisaalta tuntui turvallisemmalta, että ostaa just niille päiville, kun se itselle käy. Ja kun Finnairilla oli vaan hankalan ajan yölento, siksi otettiin siltä toiselta yhtiöltä. Finnairilla meillä oli meno, se oli taas parempaan ajankohtaan siihen suuntaan.

  • Ninneri
    12.12.2016 at 16:23

    Mä oon luullu et tää on ihan ”yleistä tietoa” siis tottakai maksan lennot ja kaikki nettiostokset aina luottokortilla! Otin luottokortin aikanaan osittain just siks kun aloin käyttää paljon eri nettikauppoja, ja totesin et haluan et mul on joku ekstraturva kun tulee paljon asioitua netin kautta ja usein kaupoissa joita en ole aiemmin käyttänyt :)
    Kyllähän monet lentoyhtiöt tosiaan ottaa jonkun pienen palvelumaksun luottokortin käytöstä -mutta monesti se on silti edullisempaa kuin ottaa esmes. ebookersin tai vastaavien bookkaussivustojen oma peruutusturva.

    Koskaan en ole vielä joutunut kyseiseen turvaan nojaamaan (*kop kop*) mutta oon tosi tyytyväinen että se on olemassa. Tuskin asioisin nettikaupassa niin paljoa kuin nykyään teen (suurin osa joululahjoista esimerkiksi tulee hankittua netin kautta), ellei tätä ekstraturvaa olisi.

    • krista
      12.12.2016 at 16:29

      Multa tää oli mennyt täysin ohi (tai unohtunut?), vaikka lentoja on kyllä tullut ostettua :) Mitenköhän mä oon voinut olla niin urpo? :D Eikä Joelkaan siis tiennyt, eli meidän perheeseen on osunut vieläpä kaksi urpoa :D Mutta tosiaan kun tosiaan googlasin tuota sen jälkeen, kun kaveri tuosta mainitsi, niin useampikin lehtijuttu oli kirjoitettu, jossa vinkattiin, että luotolla kannattaa ostaa aina matkat.

      Mutta joo, tuohan on tavallaan niin kuin ”vakuutus”. Se Anttila-case myös osoitti, että tosi yllättäen voi käydä tuollaiset!

  • TIlia
    12.12.2016 at 16:28

    Siis oikeasti onko olemassa aikuisia ihmisiä, jotka käyttävät luottokortteja, mutta eivät ole tätä tienneet. Apuuva. Itse teen kaikki ulkomaan ja melkein kaikki kotimaan nettiostoksetkin just tän takia luottokortilla, kotimaan nettikaupoistakin aina vähintään sen ekan tilauksen, kunnes ”luotto” kauppaan on muodostunut. Eikä tarvitse olla Visa, Masterillakin toimii. Masterissa (ainakin Nordea Gold) on myös matkavakuutus voimassa, jos matkasta on 75 % maksettu luottokortilla.

    • krista
      12.12.2016 at 16:31

      Selvästikin on :D En mä tiennyt :D Varmaan se on joskus jossain paperissa lukenut, mutta jostain syystä ei ole tallentunut mieleen. Tai joku aivoyhteyspiuha on just siitä kohdasta katkennut :D

      • nro26
        13.12.2016 at 19:27

        Mäkään en tiennyt :D Mulla ei edes ole luottokorttia, kun salaa pelkään että lipee lapasesta ja ostelen enemmän kuin mihin on varaa :D Käytän Paypalia jos ostan jotain ulkomaisesta verkkokaupasta, kun siinäkin on turvasysteemi.

  • Veer
    12.12.2016 at 17:02

    En mäkään oo tienny! Tosin luottokortti hankittu puoli vuotta sitten vasta mutta oisin ehkä hankkinut aiemmin jos oisin tiennyt. Kiitos siis tästä :)
    T. Urpo

    • krista
      12.12.2016 at 17:17

      Jee, löytyihän toinenkin kanssaurpo! Eiku…? :D Mutta jo nytpä mekin siis tiedetään! :)

  • Puumis
    12.12.2016 at 17:06

    Joo siis käsittääkseni kaikilla luottokorteilla on tuo vakuutus…siksi maksetaan kaikki isommat verkko-ostot aina luotolla, vaikka käteistäkin olisi. :)

    • krista
      12.12.2016 at 17:20

      Mä veikkaan, että mä alan nyt jatkossa samaan! Mä oon aiemmin suht vähän käyttänytCredit-ominaisuutta Suomessa, mutta nyt löytyi kyllä selkeä syy sille!

  • Anicca
    12.12.2016 at 17:11

    Mulla oli tää tiedossa mutta toisaalta kun asutaan ulkomailla ja on ulkomainen pankkitili niin eipä pahemmin ole edes mahdollisuutta nettipankkimaksuun. Maksetaan siis kaikki ostokset VISA:lla.
    On myös omakohtaista kokemusta muutaman vuoden takaa eli Malevin mennessä konkurssiin meillä oli ostettuna koko perheelle liput ja just Visan kautta saatiin helpohkosti rahat takaisin.

    • krista
      12.12.2016 at 17:21

      Hei onpa hyvä kuulla, että se sitten oikeastikin käytännössä toteutui… …helpohkosti! Tosi hyvä, että olitte maksaneet Visalla!

      Onko muuten teillä muilla tällaisia kokemuksia, että olette saaneet rahat takaisin Visan kautta maksun jälkeen?

      • Blue Oeony
        12.12.2016 at 17:37

        Hei, on kokemusta. Rahat tulivat tilille viikossa. Kotiin saatiin vielä erikseen kirje, että asia on hoidettu.

        • krista
          12.12.2016 at 17:39

          Vau! Mistä te saitte, tai siis millainen ostos? Myös lento?

          • Blue Oeony
            12.12.2016 at 17:48

            Ollaan saatu sekä Visalta että Masterilta. Pidän siis kahta korttia, koska on ollut näitä kokemuksia, että pankin yhteydet eivät ole toimineet. Pari kertaa ollaan saatu rahat takaisin ihan suomalaisen firman tehdessä konkurssin ja kerran Malevin lentoliput. Ei ole koskaan ollut ongelmia. Itse asiassa käyttämistäni lentoyhtiöistä Finnair on ollut hanakoin reitittämään meitä uudestaan. Sen korvaa lentoyhtiö ja ollaan joskus saatu takaisin jopa paljon enemmän kuin matkat ovat maksaneet. Tienestireissuja selvästi! Uudelleen reitityksistä saa joko rahaa tai halutessaan vouchereita, ja nämäkin asiat lentoyhtiöt ovat hoitaneet max kahdessa viikossa.

          • krista
            12.12.2016 at 21:24

            Oho, ai noinkin voi käydä, että lennoilla pääsee tienaamaan :D

      • LL
        13.12.2016 at 00:27

        Joo mulla on myös kokemusta. Peruin yhden nettitilauksen (ei lentoliput vaan huonekalu) ja vaikka kauppa sanoi palauttavansa rahat niin niitä ei vaan kuulunu yli kuukauteen takaisin. Otin MasterCardiin yhteyttä ja tätä kautta sain rahat kun todistin, että tilaus oli tosiaan peruttu (kaupasta tullut sähköposti, jossa peruutus on hyväksytty). Mä oon ollut tietoinen tästä luottokorttien lisäturvasta ja muutamia vuosia.

        • krista
          13.12.2016 at 20:53

          Hieno homma! Tosi huippu ”takuu” kyllä tällainen!

      • Päivi / Puolivälissä
        13.12.2016 at 00:39

        Jep, meillä oli myös luottokortilla ostetut Malevin lennot, joiden hinnan saimme takaisin kun lentoyhtiö (kansallinen, wtf) meni konkurssiin. Ihan toinen lukunsa on nuo myöhästymiskorvaukset. Hyvästelin tänään miehen, joka lähti Osloon työmatkalle. Parin tunnin päästä se palasi takaisin kotiin, sillä lento olikin yhtäkkiä peruttu. Hänen uudelleenreititettiin huomisaamulle, mutta lentoyhtiö kiltisti jakoi lappusia, joissa kerrottiin oikeuksista myöhästymiskorvauksiin. Tästä tuli siis tienausreissu, sillä kiinteä 250 euron kertakorvaus oli suuempi kuin lennon hinnat. Jee, joulurahaa!

        • krista
          13.12.2016 at 21:06

          Jotenkin niin silmiäavaavaa, että tässäkin keskustelussa on joitain, jotka ovat saaneet rahat Malevilta takaisin ja toisia, jotka eivät. Toisaalta tuntuu pohjattoman epäreilulta niitä kohtaan, jotka rahansa menettivät – ja yhtä aikaa ihan huipulta niiden puolesta, jotka saivat. Joo, to-del-la-kin kannattaa sillä luotolla siis maksaa, uhhuh!

  • Vierailija-Anna
    12.12.2016 at 17:51

    Tuttua on, nettishoppailun yhteydessä on tullu tutuksi :) Muistelisin kutenkin että myös Verified by Visa -takaa saman takaisinmaksun turvan, mutta voin olla kyllä väärässäkin.

    Ja mulle tuo takaisinmaksu on tuttu nettiostoksista, eli jos jostain yrityksestä ei toimitusta kuulu on mahdollista saada rahansa takaisin.

    • krista
      12.12.2016 at 21:31

      Hmm tuostapa mulla ei olekaan tietoa; oon ajatellut, että se Verified by Visa on vain se, että Visalla maksun jälkeen se vahvistetaan pankkitunnuksilla. Mutta kysytäänpä tätä Visalta! Palaan, kun saan vastauksen :)

    • krista
      14.12.2016 at 18:43

      Visalta vastattiin, että Verified by Visa on tosiaan turvapalvelu, joka auttaa suojautumaan korttiin kohdistuvilta väärinkäytöksiltä. Ostohetkellä palvelu todentaa molemmat maksun osapuolet; ostajan ja kauppiaan. Täältä lisätietoja: https://www.visaeurope.com/making-payments/verified-by-visa/
      …ja ostoturvan saa, oli maksanut joko Visa debitillä tai creditillä kummalla tahansa :)

  • Rrr
    12.12.2016 at 17:54

    Mä olen siitä asti kun kortti ollut takataskussa (11v?) tiennyt nää asiat mutta mulla onkin äiti pankissa töissä:) maksan AINA ulkomailla ostokset Visalla, samoin kaikki netistä tilattavat. Suomessa myös isot ostokset Visalla ja aina jos yhtään epäilyttää niin luotolle vaan. Se on niin ihanaa kun ei tarvii ite huolehti koko ajan: mulla on varastettu korttitiedot aikanaan Jenkeissä asuessa ja kun oli tehty/yritetty tehdä normaalista poikkeavia ostoksia niin luottokunnasta soitettiin samantien että onko nää sun. Kun ei ollu niin kortti kiinni ja uutta tilalle. Ja tää siis vaikka oon supertarkka; koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Tää nyt ei varsinaisesti liittyny tohon alkuperäseen aiheeseen mutta kerroin kuitenki:)

    • krista
      12.12.2016 at 21:40

      Joo tuo turvallisuus on kyllä tärkeää! Ei hitsi tulipa juuri mieleen, että meillähän oli vähän vastaava case – kerran tuli yhteydenotto, että mun Visalla oli yritetty ostaa lentoja jossain Aasiassa, että ollaanko siellä. Eikä oltu oltu vähään aikaan edes. Todennäköisesti jossain vaiheessa aikaisemmin Aasiassa (joko Thaimaassa tai Vietnamissa) JOSSAIN (ei mitään käsitystä, että missä) kortin numero oli vuotanut vääriin käsiin. Mutta eipähän mennyt huijausyritys läpi vaan heti jäi haaviin kiinni!

      • Rrr
        13.12.2016 at 18:38

        Sehän siinä on; niitä korttitietoja kerätään ”varastoon” ja sitten yritetään myöhemmin tehdä ostoksia. Itekin olin ollut Suomessa jo varmaan vuoden kun tuli tää huijausyritys! Toisaalta mua harmittaa ihan älyttömästi että nykyään joutuu olemaan niin supervarovainen kaiken kanssa, mitä se kertoo meistä ihmisistä:(

  • Heispi
    12.12.2016 at 18:17

    Onkohan vaan just Visa, vai kaikki luottokortit?
    Mä oon elänyt siinä kuvitelmassa, että masterikin toimis samalla tavalla. Melkein aina maksan luotolla, jos pitää maksaa heti tilatessa ennen kuin oon saanut tuotteen, just tän takia.

    • MirvaK
      12.12.2016 at 18:54

      Pitäisi olla kyllä Mastercardillakin. Hiukan olen vieraantunut ehdoista, kun ei ole enää pariin vuoteen tarvinnut asiakkaiden takia muistaa.

    • krista
      12.12.2016 at 21:42

      Itsellänikään ei Mastercardista kokemuksia, mutta täällä nyt muutama sanoo, että sais!

      • Blue Oeony
        13.12.2016 at 04:41

        Kyllä toimii Masterilla ihan samalla tavalla tuo rahojen saaminen takaisin.

  • Anni
    12.12.2016 at 18:25

    Jos nyt ei yleistietoa niin ainakin yleistä tietoa ;) ja tosiaan, koskee luottokortteja laajemminkin! Jäi kirjoituksestasi häiritsemään, miksi mahdat suhtautua niin negatiivisesti luottokortilla maksamiseen? Ylimääräisiä kulujahan syntyy vasta kun koko luottoerää ei lyhennä, eli sikäli vaikutus on aivan sama kuin debitillä? Vaatiihan se toki yhden tilisiirron kerran kuukaudessa, mutta jos luottokorttia joka tapauksessa käyttää säännöllisen epäsäännöllisesti, ei muutos ole merkittävä? Tyypillisesti luottokortit kuitenkin on kytketty verkkopankkiin ja niiden tilannetta voi seurata reaaliaikaisesti. Ja tuskin keskivertoaikuinen ryhtyy vastuuttomasti törsäämään aivan välittömästi :D

    • krista
      12.12.2016 at 21:48

      Oi, ei siis ollut ollenkaan tarkoitus suhtautua negatiivisesti :) Ehkä jotenkin alitajuisesti välttelin hehkuttamasta liikaa, että ”ostakaa ihmiset luotolla”, mutta jos niin kävi, niin se oli tosiaan ihan alitajuista eikä sellaista, että oikesti pitäisin sitä huonona juttuna silloin, kun talous on normaaliin tapaan hallussa. Tosiaan me joskus Visa Creditillä ostetaan isompia ostoksia ja nettiostoksia (ja tästä eteenpäin vieläkin enemmän, kun tämä ”vakuus” tajuttiin) enkä pidä sitä mitenkään huonona juttua :) Mulla menee oman pankin Creditillä maksetut suoraveloitukseen. Toisessa pankissa (sitä Joel käyttää enimmäkseen) ei mene, vaan niistä tulee ihan kuukausittainen lasku :)

      • Anni
        13.12.2016 at 17:30

        Joo ja pitääkin taas heti vetää takaisin, etten suinkaan tarkoittanut raivokkkaan puolustavan negatiivisesti vaan ehkä juuri varovaisen varautuneen negatiivisesti :) tai ehkä se häiritä oli väärä termi, korvataan se kiinnostumisella ;) oivoi tätä kirjoitetun nettiviestinnän maailmaa, eipä mennyt meikällä nappiin! Mutta vastauksen sain kuitenkin.
        Ja kiitos myös samalla blogista, täällä lapseton vakkarilukija joka päivittäin seuraa teidän eloa. Vaikka tyyli ja erityisesti sävy on muuttunut aika paljon alkuajoista (ei niin mieleiseeni suuntaan), palaan tänne silti aina vaan koska tekee hyvää kuulla ja miettiä välillä erilaisia elämänkatsomuksia ja järjenjuoksuja – ja toisaalta blogi vielä tarjoaa siivun tilaa myös muille mielipiteille :) hauskaa Espanja-aikaa koko remmille!

        • krista
          13.12.2016 at 21:14

          Hei kiva kuulla, että oot näin pitkään ollut ”linjoilla” :) Itse sitä tyylin muuttumista ei huomaa, kun tässä sitä elää vaan elämäänsä – mutta varmaan sitä itsekin muutttuu jatkuvasti; jos blogi ois ollut olemassa vaikka 10 vuotta (saatikka 20), niin oishan sitä kyllä tosiaan muuttunut ihmisenä ihan val-ta-vas-ti :D Mutta huippua, että silti pysyy ”tutut” mukana! :)

  • A
    12.12.2016 at 18:45

    Mä maksan kaiken luottokortilla (Visa tai Mastercard), ihan siis perusostokset ruokakaupassa jne kaikki mitä pystyy. OP:ssa kun niitä diipadaapabonuksia kertyy luottokortilla maksamisesta ja nekin eurot voi käyttää vakuutuslaskun pienentämiseen. Tosin aiemminkin maksoin kaiken luottokortilla, on nimittäin kätevää kun yhdellä laskulla on eriteltynä kaikki kuukauden ostokset (ja itse käytän maksuaikakorttina, eli 100% laskusta maksan, eli luotto-ominaisuutta en ikinä käytä). Joo ja ei tulisi mieleenkään maksaa lentoja tai hotelleja muuten kuin luottokortilla.

    Mutta vielä parempi diili on musta Paypal, jota käytän aina kun mahdollista. Nimittäin sen kautta saa palautuskulut korvattua ulkomaisista (ja kotimaisista) kaupoista, jos palautus on maksullinen. Plus reklamaatioprosessi toimii jos tuote ei tuu tai on viallinen.

    Tuota reklamaatio-ominaisuutta tuli käytettyä juuri yhden suomalaisen (!) pienen lastenvaatevalmistajan kanssa. Se oli ihan uskomaton pulju, siis ensin tuotetta ei kuulu, sit tulee viallinen tuote ja kun teen vaihtoa varten palautuksen yritys ei lunasta asiakaspalautuspakettia ja lakkaa vastaamasta sähköposteihin. Enpä ois uskonut, että Suomessa löytyy noin huonoa asiakaspalvelua, mutta Paypal pelasti ja rahat tuli takaisin luottokortille ilman ongelmia (ja sen puljun vaatteet, vaikka kivannäköisiä ovatkin jäävät nyt käyttämättä, musta ihan käsittämätön asiakaspalvelu). Hankin tosi paljon lapsen vaatteita ja kankaita pieniltä valmistajilta Suomessa ja kaikissa muissa ostoksissa asiakaspalvelu on ollut ihan mahtavaa.

    • krista
      12.12.2016 at 22:12

      Uhhuh aika hurjaa, että suomalaisen lastenvaatevalmistajan kanssa vois olla tuollaista! Oho! Mulla oli kerran yksi case suomalaisen verkkokaupan kanssa ja sekin oli yllättävää – mutta se ei ollut siis suomalainen valmistaja vaan sellainen, joka todennäköisesti tilaa kaikkea huonolaatuista halpisvaatetta megahalvalla Aasiasta ja sit myy kalliimmalla täällä – sorruin siis johonkin FB-mainokseen tai jotain. Tuotteiden laatu oli ihan kamalaa, ja se silloin ei meinannut antaa tehdä asiakaspalautusta ollenkaan. Piti olla tosi tiukkana, lähettää kuluttajasuojapykälää, uhkailla kuluttajaviranomaisella jne. Sain sitten kuitenkin tappelemalla palautuksen tehtyä. Mutta eipä tullut mieleen, että viime kädessä Visakin ois voinut pelastaa – en kyllä enää muista, olinko maksanut Visalla vai verkkopankilla :D

      Tuolla FB:n puolellakin jo kerroin, että mulle tuo Paypal on jotenkin tosi vieraaksi jäänyt. Mutta Thaimaassa tosiaan jotkut majapaikat halusivat varaukset jostain syystä sitä kautta, silloin tein jotkut tunnarit (?) tms. sinne.

  • elppis
    12.12.2016 at 19:53

    Tiedän ja tiesi mieskin kun varasi meille ulkomaanmatkan… Se maksoi sen kuitenkin suoraan tililtä, koska siitä ei tullut lisämaksua (tai joku muu syy, en muista ). No siellä ne ovat sitten edelleenkiin ne nelihenkisen perheen reissurahat.. matkayhtiön konkurssipesässä.. Ei kuulemma mitään toivoa saada takaisin.

    • Koo
      12.12.2016 at 21:53

      Jaiks, nyt alko pelottaa. Mies varas ens kesän reissun nelihenkiselle perheellemme ja maksoi suoraan tililtä… Kyseessä kuitenkin suht iso pohjoismainen matkatoimisto mutta koskaanhan ei voi tietää.
      Mutta siis olen pahoillani teidän puolesta :( Varmasti vituttaa.

    • krista
      12.12.2016 at 22:20

      EIJEIJEIJEIJEIJEI mikä painajainen!!!! Ääk!!! Aivan järkyttävää, miten voi olla noin :( Mä olin ihan pöyristynyt tuttavien muutamien satasten Anttila-ostoksista, mutta siis herranjestas nelihenkisen perheen matka, se on PALJON rahaa, ja vieläpä loma jotain, mitä on niin odotettu :( :( :( Voi ei, oon niii-iiiiiin pahoillani puolestanne! :( :( :(

  • puutalon asukas
    12.12.2016 at 21:28

    Tottakai oli tiedossa :) Lisäks OP:lla on luotolla maksetuille tuotteille vielä ostoturva-vakuutuskin. Kunhan vaan muistais aina kaikkiin pikku elektroniikkaostoksiinkin käyttää..

    • krista
      12.12.2016 at 22:24

      Hei mikäs se OP:n ostoturva on…? Googlasin: eli että jos uusi luotolla maksettu esine rikkoutuu.. Kääk VAU. Onkohan mun pankilla/pankeilla vastaavaa…?

      • Blue Oeony
        13.12.2016 at 04:45

        Olen OP:n asiakas ja tuostakin on hyviä kokemuksia 😊.

      • Tilia
        13.12.2016 at 09:21

        Nordealla Masterissa ainakin joku tuoteturvavakuutus. Lähemmin en ole tutustunut.

  • Susanna
    12.12.2016 at 22:18

    Mä olen käyttänyt Masterin ostoturvaa tms millä nimellä onkaan, kun tuore puhelin kosahti kiville onnettomien tapahtumien seurauksena ja lasi meni rikki. Korjauksen sai huomattavasti halvemmalla. Ja AINA reissut luoton kautta, juurikin tuon konkkaturvan takia.

    • krista
      12.12.2016 at 22:25

      Onpa huippu ominaisuus tuo!

  • Vieras
    13.12.2016 at 16:17

    Hei! Onko kyse nyt juurikin visa creditillä maksamisella vai onnistuuko rahojen takaisin saamiset myös pelkällä visa debitillä? Itse ei ole tullut hankittua luottopuolta korttiin, vaikkakin otin nettimaksu ominaisuuden visa debitiin. En käynyt kaikkia kommentteja läpi, joten pahoittelut jos sama kysymys on jo kertaalleen esitetty.

    • krista
      13.12.2016 at 21:18

      Hitsi nyt mä oon sanomassa, että vain credit – mutta heti sen jälkeen alan miettiä, että onkohan se varmasti just noin vai luulenko vaan. Tuolla sivullakin kun vain puhutaan ”Visalla maksamisesta”. Mä tarkistan tän samalla, kun tarkistan sen Verified by Visa -jutunkin, eli laitan sinne yhteyshenkilölle viestiä & palaan, kun saan vastauksen :)

    • krista
      14.12.2016 at 18:44

      Olipa hyvä, että en alkanutkan sooloilemaan ja kertomaan omia käsityksiä totuutena: ostoturvan nimittäin SAA MYÖS VISA DEBITILLÄ. Eli Visa Debitillä tai Creditillä kummalla vaan saa ostoturvan; näin vastattiin Visalta juuri!

      • Vieras
        15.12.2016 at 19:38

        Mahtava juttu! Kiitos kun selvitit asian!