Viisi kertaa kukan kuva

Tänään ei sitten ollutkaan ihan niin hyvä päivä.

Harmittaa.

Hei miten te kestätte te, joiden lapset eivät nuku päiväunia? Uhh jos mä en olisi äsken saanut noita mun kultanuppusia unille (nukahtivat sekunnissa; molemmat vaikuttivat vähän kipeiltä aamulla ja siksi pidettiin kotipäivä), mun järki olisi vaan rä-jäh-tä-nyt atomeiksi.

Kun kärryttelin vaunuja pihatiellä ja linnut lauloivat, ihan tunsin, miten aivojen kireys alkoi sulaa. Näin pihamaan täynnä keväkukkia (mitä lie ovatkaan; unohdan nimet joka ikinen vuosi) ja alkoi ehkä ihan vähän itkettää.

Päätin, että otan viisi kuvaa meidän kukkivista kukista sisältä ja ulkoa.

Yksi tulppaani… …hengitä syvään…

tulppaani

Yksi oranssi mikäliekukka… hengitä syvään…

oranssi kukka

Yksi narsissi… …hengitä syvään…

narsissi

Yksi valkoinen mikäliekevätkukka… …hengitä syvään…

valkoinen kevätkukka

Yksi sininen mikäliekevätkukka… …hengitä syvään.

sininen kevätkukka
Hengitä syvään… Hengitä syvään… Hengitä syvään…

Tämä on arkitutkielma nimeltään lasten päiväunien ja kukkivien kukkien merkitys äiti-ihmisen mielenterveydelle.

Syön vähän. Mikro lämmitti eilisen papumössön liian kuumaksi. Kohta otan kupin kahvia. Istahdan siivotun keittiönpöydän äärelle ja kuuntelen lintujen viserrystä itkuhälyttimen kautta. Orava juoksee naapurin katolla.

Meidän nurmikko on sammalta ja syksyn ryönät lakaisematta, mutta kesän vehreys sen kaiken on korjannut ennenkin.

Saatan kostustuttaa yhden silmäkulman harmituksesta tai sitten en.

Kun saan tämän iltapäivän hetken yksin tässä, minä kyllä jaksan taas.

40
Like

You Might Also Like

  • Vannikkila
    11.4.2016 at 14:49

    <3

    Mulla tulee toi iltaisin, kun miesväen nuorempi ja vanhempi jo nukkuu, mut ite olen hereillä, vaikka väsyttäisi.

    Tokaa kukkaa väittäisin gerberaksi ja vikaa krookukseksi. Neljättä kasvaa myös meidän pihalla (huomasin eilen, eka kevät tässä talossa :), muttei mitään havaintoa, mistä kukasta on kyse.

    • Larppa
      11.4.2016 at 14:53

      Oisko se lumikello?

    • krista
      11.4.2016 at 14:59

      Joo, googlasin ja tutuilta näytti! Gerbera, lumikello ja krookus siis luultavasti! Mulla putkahti päästä nyt se kukk, jonka nimeä tuolta aivoyhteyksistäni hain: SKILLA. Mutta se on näköjään sit taas vähän erilainen – mutta niitäkin tuossa pihalla kasvaa. Ois voinut ottaa kuudennenkin kuvan siis <3

  • Maarit
    11.4.2016 at 14:57

    Noina päivinä sitä vaan odottaa iltaa. Ja se ilta tulee aiemmin lasten kanssa, jotka eivät nuku päiväunia. Illalla on sitten pakko valvoa muutama tunti ja nauttia hiljaisesta hetkestä.

    Tsemppiä sinne loppupäivään, toivottavasti se näyttää jo paremmalta!

    • krista
      11.4.2016 at 15:06

      Aa niin joo totta! Ja ehkä tässä on vaan vuosien varrella niin ehdollistunut siihen, että iltapäivällä tulee tämä rauhanhetki, että senkin takia tuntuu, että sitä TARVITSEE. Ja tällaisina päivinä myös just se viimeinen päiväuniaikaa edeltävä tunti on se vaikein, kun lapset ovat loppuTÖÖTväsyneitä ja itse ihan yhtä tööt :)

      Kiitos tsempeistä! Tän parin tunnin akunlatauksen jälkeen sitä on kyllä ihan uusi ihminen taas. Taidanpa mennä sohvalle puoleksi tunniksi pötköttämään <3

  • A
    11.4.2016 at 15:23

    Mä viikonlopun jälkeen hengähdin niin, kun sain lapsen päiväkotiin. Yhdistelmä lapsiseurankaipuinen uhmaikäinen ja väsynyt aikuinen ei ole kovin toimiva (seurankaipuinen as in, että jos aamupäivä on leikitty ulkona puistossa kaverin kanssa, niin jo lounasaikaan voi mankua että tarvii lisää leikkiseuraa). Päiväkodista sitten saadaan hakea iloinen ja nauravainen lapsonen, en tiedä mitä taikalientä siellä syöttävät (no tiedän oikeasti, siellä on tytön rakkaat kaverit ja kivaa tekemistä). Päiväkotipäivien jälkeen riittää sitten vähän tylsempikin vanhempien seura :D

    Niin ja päiväunet…niitähän lapsi ei päiväkodissa nuku ja viikonloppuisin kotona fifty-sixty. Meillä on sääntö, että päiväuniaikaan pitää levätä rauhassa omassa sängyssä unilevyn ajan (28 minuuttia) ja sen jälkeen saa nousta rauhallisiin leikkeihin. Jos lapsi on väsynyt, nukahtaa ja jos ei nukahda, niin saa tovin lepohetken (ja tää on meidän lapselle tärkeää, että on tiedossa milloin saa nousta, eli musiikki antaa rauhoittumishetken ja samalla kellottaa ”pakollista” lepoaikaa). Hiljainen leikki taas tarkoittaa sitä että äiti saa rentoutua ja isä nukkua päiväunensa (mä en itse pysty nukkumaan päiväunia, mutta on kiva hetki köllötellä). Vähän samaahan noilla on päiväkodissa, eli isojen ryhmässä ne jotka ei nuku piirtelevät ja tekevät palapelejä tms.

    Tsemppiä!

    • krista
      11.4.2016 at 20:17

      Kyllä mun täytyy taas tässä tän päivän jälkeen kans todeta, että uhhuh ei musta olisi enää viisi päivää viikossa -meiningillä KAHDEN lapsen kanssa kotiin. Ja just tähän päivään vaikutti tietysti sekin, että oltiin ”ollako kipeä vai eikö olla” ja siksi sisällä – ja kränäisiä, liekö kipeydestä vai mistä; tai ehkä vaan sisälläolosta ja maanantaista ja siitä, että oli kaksi väsynyttä lasta ja vain yksi äiti. Siis tosiaan IHAN eri juttu ne tavalliset päivät, jolloin Silva pääsee 4-5 tunniksi kavereiden kanssa leikkimään. Joo. Kyllä mun täytyy sanoa, että tuo osapäiväinen päivähoito on ollut kyllä tosi monelta kannalta niii-iiiin hyvä ratkaisu.

  • Heispi
    11.4.2016 at 15:25

    Me vietettiin tää päivä sairaalassa korvien putkituksessa. Huh. Ihan poikki. Nyt ne onneksi nukkuu molemmat ja termarissa oli vielä kahvia, jopa kuumaa :)

    • krista
      11.4.2016 at 20:18

      Voih! <3 Toivottavasti sait iltapäivävirkistyksesi ja toivottavasti putkitus helpottaa sairasteluja! Teillä on ollut paljon korvatulehduksia?

      • Heispi
        11.4.2016 at 21:20

        Kyllä kahvi virkisti ja kun mentiin pihalle! Sisällä olo On rankkaa kaikille!

        On ollut paljon. Kivuliaita ja kivuttomia. Ja vaikuttaa kuuloonkin nyt positiivisesti, kun ei ole koko ajan tulehdus päällä.

        • krista
          11.4.2016 at 21:54

          Hyvä siis, että saitte putket! Ja sä kahvit :)

  • Sa&Lo
    11.4.2016 at 15:52

    Vastaus kysymykseen: Muumit.

    Meidän 2v nukkuu päiväunia vain harvoin ja äiti tarvitsee 40 minuuttia hengähdystaukoa, vaikka ei siitä mikään hyvä äiti -fiilis tuu kun lapsi saa katsoa Muumeja joka päivä..

    • krista
      11.4.2016 at 20:19

      Hei oikeasti mä väitän, että pitää ajatella näin: jos sä 40 minuutin Muumeilla oot parempi äiti kaiken sen muun päivän, niin se TODELLAKIN on sen arvoista! Eli ”hyvä äiti” -fiilikset kuule vaan muumeistakin – sä huolehdit sillä omasta jaksamisestasi! Ja se on tärkeää!

  • MarjaH
    11.4.2016 at 15:57

    Tsemppiä!

    Olin lapsen kanssa pe hullareilla, ja Herkun kassalla se alkoi täysiä kirkua, että ”EI SAA PAKATA!” Itsekin hieman väsyneenä (ja nälköisenä, mikä on mulle merkittävämpi tekijä) meinasin alkaa kirkua takaisin.

    Oon edelleen superylpeä itsestäni, pakkasin kamat ja mentiin syrjempään. Selitin rauhallisesti, miksi tavarat täytyy pakata. Rauhoituttiin molemmat. Tämä blogi on suuresti vaikuttanut siihen, miten pyrin käyttäytymään; kiitos siis!

    • krista
      11.4.2016 at 20:26

      Vau! …ja vau erityisesti tuohon viimeiseen – kiitos, että sanoit noin! Nyt tuntui, että itse en osannut olla tänään riittävän rakentava. Tai siis aamupäivällä en osannut; ilta sen sijaan on ollut tosi ihana. Mä olin Silvan kanssa kaksistaan ja Joel lähti Seelan kanssa ulkoilemaan. Välillä mä pötköttelin sohvalla ja lapset kujertelivat onnellisina kyljessä – Joel pääsi naureskelemaan, että ”ai tällainen päivä teillä on ollut” :D Olin siis käyttänyt sanoja ”maailman paskinta ikinä” aiemmin, kun olin päivää kuvannut :D Tällaista tää on, hyvin vaihtelevaa :D

  • Devika Rani
    11.4.2016 at 15:57

    Voi, tsemppihalit!

    Meillä tyttö nukkuu päikkärit ainostaan tarhassa tai autossa. :D Mutta kotipäivinä ei siis enää nuku. Aluksi olin yhtä järkyttynyt, tarve omasta ajasta oli suuri. Mutta nyt sitä on tottunut ja toisaalta on kiva kun voi tehdä mitä vain eikä tarvitse miettiä päikkäreitä. Jos tyttö on väsyneen oloinen passitamme hänet omaan sänkyynsä lukemaan tai leikkimään tabletilla. Sillä aikaa pystyy itsekin nukkumaan, jos on tarve tai tekemään jotain muuta. Päikkärittömyys on tietty siirtänyt nukkumaanmenoa aiemmaksi ja se on tosi kiva.

    • krista
      11.4.2016 at 21:13

      Joo se on varmasti loppujen lopuksi ihan tottumiskysymys – ja tosiaan hyvin voi ymmärtää sen, että se ilta-aikakin on kullanarvoista (ja ehkä sitä sitten ajattelee, että oh mä en IKINÄ luopuisi tästä) sitten, jos sitä joskus taas on. Tai siis KUN. Eli varmaan on just sitten, kun lapset lopettavat päikkärit. Mutta meidän omaan nykyelämänvaiheeseen just nyt nuo päikkärit ovat täyttä kultaa; kop kop kop puuta, että saadaan säilyttää vielä tää tilanne jonkin aikaa!

  • Liisa
    11.4.2016 at 16:17

    Samaa olin sanomassa kuin Devika Rani. Ensin esikoisen päikkäreiden loppuminen tuntui ihmisoikeusloukkaukselta, mutta sitten siihen tottui. Ja meneminen ja tuleminen oli vapaampaa, kun ei tarvinnut rytmittää päikkäriajan mukaan, tai pelätä, että kakara romahtaa väsymykseensä keskellä kirkasta päivää. Rauhoittumistuokioita otetaan tarpeen mukaan joko kirjan, pikkukakkosen tai pörköttelyn merkeissä jos siltä näyttää.
    Nyt päikkärijunassa on kuopus ja oikeastaan odotan sitä aikaa, että tästä päästään eteenpäin.

    • krista
      11.4.2016 at 21:38

      Tää on tosiaan varmaan ”puolensa ja puolensa” -juttu – mutta hei ihan mahtavaa,että tässä keskustelussa ihan selvästi niistä molemmista skenaarioista näkee ne hyvät puolet!

      Me itse asiassa just pari päivää sitten mietittiin, että hitsi pitäiskö vihdoinkin tänä kesänä hankkia meidän pyöriin lastenistuimet – että jos pidempiä pyöräretkiä ja silleen. Ja sitten… niin: päikkärit. Ei siinä sitten kovin pitkälle ehdikään, kun iltapäivällä pitää olla jo vaunujen äärellä: Toisaalta vaunuissa nukkuminen kyllä ihan hurjasti vapauttaakin, kun unet voi nukkua missä vaan. Tai siis missä vaan, kunhan on vaunuilla liikkeellä :)

      • Liisa
        12.4.2016 at 17:40

        Kallistettavat pyöränistuimet! Tai peräkärry (jossa ei voi maata, mutta voi sentään retkottaa valjaissa katetussa tilassa :D).

      • stev
        12.4.2016 at 18:03

        Pyöräilee Silva muuten itse? Mietin vaan, että meillä ei kyllä 4-vuotiasta sais suostumaan istuimeen enää..Pyöräilee jopa 7kilsan lenkkejä omalla pyörällä. Nyt on vähän ongelmaa kun 2-vuotias on alkanut myös tajuamaan pyöräilyn ihanuuden ja haluais pyöräillä itse hänkin.
        Tosin Silva taitaa olla niin rauhallinen tapaus, että voisi varmaan pyörän kyydissä kyytiläisenä viihtyäkin. :)

        • krista
          12.4.2016 at 22:52

          Ei vielä – tai siis potkupyörällä kyllä potkutteli viime kesänä. Vaikka aika vähälle se kuitenkin loppujen lopuksi jäi; Silva kun on tosiaan varovainen eikä mikään vautihirmu. Mun äiti lupasi synttärilahjaksi ”oikean” pyörän, mutta mä itse vähän epäröin. Arvelisin, että ehkä Silvalla vois paremminkin olla isompikokoinen potkupyörä tänä kesänä (ja Seelalla se pienempi) ja ”oikean” pyörän aika myöhemmin. Silvalla on siis näön takia motoriikka vähän hitaammin kehittyvää.

          Mutta joo, Silva varmasti hyvin viihtyisi istuimessa. Sillä muutenkaan mitkään ”minä ite” -kaudet eivät ole olleet mitenkään voimakkaita toisin kuin pikkusiskollaan :)

  • Miitu
    11.4.2016 at 18:14

    Tabletilta satukirjasto, ja sieltä määrittelemätön määrä satuja, tai pikku kakkosen pelejä/ohjelmia ja kaikki tietoisuus mediankäyttösuosituksista romukoppaan, että sai ees hetken hengähdyksen siihen 7-21.30 päivävuoroon. Öistä ei nyt keskustella. Ei oo ikävä viime vuotta, ei.

    Josko niitä kukkia vois huomenna taas ihastella ilman erillistä agendaa.

    • krista
      11.4.2016 at 21:59

      Uhhuh. Uhhuh. Uhhuh. Jos meistä jompi kumpi alkaa jossain vaiheessa haihatella, että ”no oishan se kolmaskin aika kiva”, niin voidaanko sopia, että lyödään virtuaaliavokämmenellä läpsyt toistemme poskille. Aaa paitsi joo ei sittenkään mun kipeään leukaan :D

      Mutta joo niin kuin tuolla yllä jo sanoinkin. Tosi selvästi tiedän nyt, että musta ei olisi enää 5-päivää-viikossa kahden lapsen kanssa kotona olijaksi. Eikä se ole mistään jaksamista edes vaan jostain… …toleranssista. Ei vaan enää kykene. JOS kierukka joskus kosahtaisi ja kolmas tulisi (näin ei ole käymässä, toivottavasti), niin Seeluska-murunen – niin karua kuin se olisikin – menisi myös osa-aikaiseen hoitoon. Niisk. Ihan vaan siksi, että en KYKENISI enää, ei vaan riittäis paukkuja näiden vuosien jälkeen. Ha no onneksi tuota ei tarvitse ajatella, kun ei ole suunnitelmissa :)

      • Miitu
        12.4.2016 at 21:28

        On tuossa tullu työkaverin vauvavatsaa ihailtua… Mut juu ei, ei kolmatta tähän talouteen, vaikka tupsahtaessaan olis varmasti aivan yhtä rakas.

        Ja meillä aivan varmasti tytöt jatkais osa-aikaisena päiväkodissa, jos kolmas tulis ja siihen olis mahdollisuus. Isomman kohdalla on huomannut, että olis ehkä kuitenkin pitäny jatkaa. Pitkä 4 kk kesätauko ja vaihtuvat kerhoryhmät ei tukenu sosiaalisten taitojen kehittymistä siinä määrin kuin nyt päiväkoti. Vähän sydän syrjällä luin teidän synttäreistä, kun ne on täälläkin ajankohtaiset, mutta pikkuhiljaa. On tässä edistystäki tapahtunu. Pienempi äiti-äiti-koalanpentu taas viihtyy niin hyvin, että suuttuu, kun tullaan kesken leikkien hakemaan. Tosin äidillä nyt on tällä hetkellä muutenkin tapana olla tyhmä. Rajoittaa käsien pesua, ei päästä ostoskärryistä juoksentelemaan, pakottaa laittamaan vaatteet päälle puolen tunnin nakuilun jälkeen, kun koko tyttö alkaa olla jo kohmeessa, ja mitä näitä nyt on.

  • Emmakko
    11.4.2016 at 19:27

    Muistan, miten mua loukkasi joskus, kun pitkiä päiväunia nukkuvien pilttien vanhemmat ihmettelivät, kuinka jotkut lapset saavat katsoa telkkaria tuntitolkulla. Mutta kyllä se vanhemman lepohetki on saatava jotenkin – jos lapsi ei nuku päiväunia, se on todella vähintäänkin rauhoitettava sohvalle lempiohjelmansa pariin edes tunniksi. Jokainen vanhempi tarvitsee pienen hengähdystauon!

    • krista
      11.4.2016 at 20:35

      Kyllä. Omasta jaksamisestaan on tärkeä huolehtia! Itse asiassa siitä on VÄLTTÄMÄTÖNTÄ huolehtia. Eikä sillä ole minkäänlaisen itsekkyyden kanssa tekemistä; se on lastenkin paras, että vanhemmalla on mahdollisimman hyvä olo eikä koko päivää tarvitse tarpoa pinnakireyden äärirajoilla.

  • anicca
    11.4.2016 at 19:49

    Joo, meillä ei 3-vee enää nuku päikkäreitä kuin kerran-pari viikkoon ja eilen illalla taas manasin, ettá se oli ne nukkunut:/, Nukuttaminen kesti yli tunnin, kun päikkärittöminä päivinä kuukahdus tapahtuu viidessä minuutissa välillä 19-19.30;). Et joo, puolensa ja puolensa.
    Mutta siis mä teen nykyään niin että mennään yhdessä pötköttämään ja itse torkun sen puolisen tuntia, 3-vee nukahtaa jos nukahtaa… Se lepohetki auttaa itseäkin ja sen jälkeen juon kyllä sen kahvin ihan rauhassa, lapsi onneksi jo leikkii aika hyvin itsekseen niin niitä omia rauhallisia hetkiä saa kyllä päivän mittaan.
    Mut joo, tähän mun zen-olotilaan vaikuttaa ehkä se, että oon töissä eli en oo taistelemassa ton kanssa 24/7, kyllä mä muistan elävästi kuinka pää oli räjähtää, kun odotti vaan sitä et saa tyypin päikkeille ja sit se ei nukahtanutkaan – argh.

    Niin ja vielä: olen itsellesi armollinen, kaikki päivät ei vaan voi olla hyviä.

    • krista
      11.4.2016 at 22:30

      Kyllä, puolensa ja puolensa! Meillä tosiaan lapset on aina menneet myöhään nukkumaan; just tällöin kympin aikaan. Siksi varmaan sitä aiempaa nukkumaanmenoa ei osaa ehkä edes ajatella. Tai että siitä ei tajua haaveilla :D

      Joo, varmasti muuten työssä käynti/käymättömyys vaikuttaa – ja just siihen, minkä rytmin ajattelee olevan omalle perheelle optimi. Ja lasten määrä (ja persoonat toki) varmaan myös; itsestä tuntuu aina siltä, että jos on yhden lapsen kanssa, että hei tämähän on ihan ruusuilla tanssimista. Mutta oon usein kuullut, että esimerkiksi nelilapsisessa perheessä on ruusuilla tanssimista, kun on VAIN kolme lasta kotona – eli aina nykytila miinus yksi tuntuu helpoimmalta :D En tiedä, onko siinä perää :D

      Ja kyllä, itselleen pitää olla armollinen! Tietysti tiedostaa ne kohdat, että ”okei toi ja toi ei mennyt ihan putkeen” ja ehkä yrittää toimia jotenkin paremmin seuraavilla kerroilla. Mutta oma inhimillisyys on pakko hyväksyä. Ei tästä elämästä muuten oikein mitään tule <3

  • Riinanen
    11.4.2016 at 21:41

    Jaksaminen on viimeisen viikon aikana ollut kortilla, kun olen itse sairastellut. Nyt mieskin sai vielä vatsapöpön, joten olenkin nyt ihan tosissani miettinyt, että KUKA HOITAA LAPSEN?! Siis toki nyt saadaan lapsi hoidettua, mutta ohjelmassa huomenna lähinnä television katselua ja kirjojen lukua. Iltaan mennessä lapsi menee jo varmasti pitkin seiniä. Miten muut hoitavat nämä tilanteet kun vanhemmat sairastaa ja lapsi on elämänsä kunnossa?

    • krista
      11.4.2016 at 22:35

      Voi ei :( Mutta hei kaikki videoviihdykkeet tietty käyttöön – minkäs ikäinen teillä olikaan, kiinnostuuko jostain ”aktivoivasta”, tyyliin että innostuis itsekseen tanssimaan Fröbelin palikoiden kanssa tai jotain…? Meillä sellainen on joskus auttanut, kun itse on ollut flunssassa (onneksi lievässä).

      Mutta joo, tuota mäkin oon miettinyt. Että mitä jos vaikka molemmat vanhemmat ois vatsataudissa ja lapset hyppisi seinille; mitäs sitten? Hui! Meillä varmaan mummilasta pyydettäisiin apua ja varmaan saataisiinkin, vaikka siellä ollaankin vielä työelämässä, mutta ehkä se jotenkin järjestyisi. Mutta kaikilla kun ei sellaista lähipiiriä ole maantieteellisesti lähellä tai muutenkaan…

      • Tilia
        12.4.2016 at 14:01

        Me oltiin molemmat vanhemmat yhtä aikaa influenssassa esikoisen ollessa reilun vuoden. Teljettiin makkarin ovi kiinni ja levitettiin muksulle kirjoja ja leluja latttialle. Yksi kaveri oli reilu, ja toi ruokakassin oven taakse. Kuumemittarilla arvottiin, kumpi joutuu ulkoiluttamaan koiran. Henkiin jäätiin, mutta nykyään en arvo, otetaanko influenssarokotetta vai ei. Kannattaa ottaa.

        • stev
          12.4.2016 at 14:43

          Meillä kun oli ensimmäinen lapsi n.vuoden ikäinen, oltiin molemmat miehen kans mahataudissa. Molemmille ämpärit lähettyville ja kellosta katsottiin muistaakseni aina 30min. Toinen sai nukkua sen ajan ja sit taas kello kun piippas, niin vaihdettiin. Se oli ihan kamalaa! Just sai hoidettua sen oman vuoron ja sitten se oma lepo-30min. kului niin nopeaa!! Onneksi mahataudit on yleensä nopeita..

      • Riinanen
        12.4.2016 at 19:41

        Nyt täytyy kertoa, että kun oli ihan pohjalla, niin nousikin yht äkkiä pilviin. Mentiin molemmat miehen kanssa nukkumaan huonovointisina ja kuumeisina JA herättiin elämämme kunnossa! 😊 Tyttö on tosiaan vuoden ja kaksi kuukautta, joten televisio viihdyttää ehkä sen hyrräpäiden kuuden minuutin jakson verran. Meillä isovanhemmat on kaikki työelämässä ja asuvat 60-100 kilometrin päässä. Ihan helpolla ei siis saa hätäapua ja tosiaan tartuntariskikin aika suuri jos tänne pyytää hoitajaa. Täytyy ehkä jatkoa ajatellen pohtia miehen kanssa, että miten tuollaiset katastrofit jatkossa hoidetaan.

    • Karusellin Anni
      12.4.2016 at 11:02

      Kyllä: nykytila miinus yksi lapsi tuntuu aina helpommalta. Eikä ole edes väliä, kuka lapsista on muualla. :-) Mulla on tästä ilmiöstä oikein postauskin työn alla.

    • Karusellin Anni
      12.4.2016 at 11:08

      Meillä on ollut luonnollisesti kolmikon kanssa vuosien varrella usein näitä tilanteita, että vanhemmat on kipeänä ja lapsi / lapset joko terveenä tai kipeänä (joskus ei tiedä, kumpi on lopulta rasittavampi vaihtoehto).

      Ja myös paljon niitä tilanteita, että paikalla onkin vain yksi (kipeä) vanhempi.

      Kyllä niistä aina selviää. Tietenkin selviää, jos ei ole vaihtoehtoja. Musta aina kuulostaa vähän hassulta sanonta ”mä en kyllä selviäisi”. Jokainen selviää jos on pakko. Ei kenelläkään ole toista paremmat edellytykset venyä supersankariksi, mutta joskus sellaisiin tilanteisiin vain joutuu. Ja sit selvitään. Rima nilkoissa, luonnollisesti.

      Meillä ei ole ollut sellaisia hoitoapuja saatavilla, että oltaisiin saatu jeesiä tuollaisiin katastrofihetkiin. Ja toisaalta, ei ole kehdattu vanhoja / työssäkäyviä isovanhempia mihinkään tautikeskittymään edes pyytää. Varsinkin vatsatauti on aika epäreilu kiitos hoitajalle.

      Mutta nämähän ovat yleensä sellaisia suht lyhytkestoisia erikoistilanteita. Joissa kaikki erikoiskeinot on sallittuja. Voi pistää telkkarin tai pädin lapsenvahdiksi vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Voi tilata pitsaa tai tarjoilla lounaaksi pelkkiä lämpimiä voileipiä. Voi olla olematta ”hyvä vanhempi” ja keskittyä ihan vain selvitymiseen. Kyllä se siitä sitten taas. Maailma ei kaadu muutamaan kotona vietettyyn päivään jolloin koko porukka elää hetken aikaa kuin pellossa. :-)

  • M-M
    11.4.2016 at 22:07

    Lähetetään (viikonloppuisin) se lapsi, joka ei nuku tätien/isovanhempien luo kylään siksi aikaa, kun nuorempi nukkuu päikkärit :) (tai sitten elokuva pyörimään) Onneksi arkisin nukutaan päikkärit.

    • krista
      11.4.2016 at 22:31

      Nerokasta! :) Mut joo, just hyvä!

    • Riinanen
      12.4.2016 at 19:46

      Toi on kyllä totta, että melkeinpä kaikesta selviää. Ne on enemmän ehkä sellaisia, ettei haluaisi joutua selviytymään sellaisesta, mutta sitten kyllä selviää jos (ja kun) pakko on.

      • Riinanen
        12.4.2016 at 20:49

        Okei. Täytyy näköjään treenata tätä kommentointia vielä, kun nää on nyt ihan väärissä paikoissa..

        • krista
          12.4.2016 at 22:55

          Tiedän tunteen – jos kommentin kirjoitettua klikkaa epähuomiossa kulman nappia (eikä alla olevaa), kommentti lennähtääkin väärään kohtaan. Mullekin käy sitä jatkuvasti edelleen, mutta kirjoitan uuden uuteen paikkaan ja poistan väärän (siirtää niitä ei voi).
          .
          Jatkossakin muuten jos sulla/jollain käy niin, niin voi hyvin kopsata saman oikeaan paikaan ja vääräsijaintisen alla kirjoittaa tyyliin ”Krista, poista tää”. Pääsen siis poistamaan kommentteja (ja muokkaamaankin), mutta en valitettavasti siirtämään viestiketjussa eri paikaan.

          Haha tällainen käytännön juttu tähän väliin :)

  • Eveliina79
    11.4.2016 at 22:52

    Meillä esikoinen lopetti säännöllisen päikkäröinnin just ennen kuin kuopus syntyi, vajaa 4vuotiaana. Sit kun kuopus valvotti samalla koliikilla kuin esikoinenkin aikoinaan, päädyttiin siihen, että esikoinen sai katsella joka iltapäivä lasten elokuvan ja itse sain nukkua sillä välin vauvan kanssa. Ja samaa jatketaan edelleen, nyt kuopus yli 1v. Musta ei tuntunut ikävältä tv:n käyttö tässä vaan se että koin esikoisen ”jäävän yksin” (monethan jaksavat puuhata esikoisen kanssa vauvan nukkuessa, minä en..) Toisaalta, esikoinen ei sitä valitellut; pieni lepotauko leffan äärellä taisi tehdä ja tekee edelleenkin hänelle hyvää kesken päivän touhujen. Ja me nukutaan viereisessä huoneessa, jonne voi aina tulla herättämään jos tulee hätä. Enää en koe syyllisyyttä tästä (alkuun koin, vaikka silloin oli se koliikkikin, nyt kuopus nukkuu muuten vaan huonosti yöt). Ajattelen asian niin että puolen tunnin – tunnin päikkäreillä olen parempi äiti ja jaksan illan ilman ”räjähtämistä”. Ja me ollaan tehty se arvovalinta että esikoinen ei ole päivähoidossa, joten onhan hän kuitenkin – sitä 1 tuntia lukuunottamatta – meidän kanssa koko ajan toisin kuin jos olisi hoidossa..

  • Karina
    11.4.2016 at 23:01

    Ihan kauheeta kun ihmisen muisti on lyhyt! Mun kuopus on 5, täyttää kesällä 6, ja en enää muista koska se lopetti päikkärit ja mitä me tehtiin sillon kun se vielä päikkäreitä nukkui. Sen muistan, että oli hyväuninen ja nukkui aina pitkään, mutta toisaalta isosisko on 3 vuotta vanhempi ja ei todellakaan nukkunut, mutta sen ajan sitten tehtiin tytön kanssa jotain kivaa.

    Mulla ei oikeestaan koskaan ollut aikaa että kumpikin ois nukkunut samaan aikaan. Sillon kun vauva nukkui ja tyttö ei ollut päiväkodissa, niin yleensä oltiin ulkona ja tyttö touhuili puistossa tai sitten oltiin jossain kaupungilla hummailemassa. Poika on nukkunut missä ja millon vaan, että kaupunkikeikat ei ollut koskaan ongelma. Mulla oli myös niin paljon mammakavereita, että en oikeestaan muista että koskaan oisin ollut lasten kanssa hiekkalaatikolla ihan keskenään. Nämä hiekkiskeikatkin on ollut mulla henkireikiä, koska on päässyt juttelemaan kavereiden kanssa samalla kun lapset on leikkineet keskenään.

    Liputan myös isovanhempien puolesta (tiedän että kaikilla ei tätä mahdollisuutta ole). Monesti ollaan miehen kanssa mietitty että oikeesti oltais varmaan jo erottu jos ei olis ollu tuota lastenhoitoapua, ja oikeastaan ihan millon vaan ollaan tarvittu. Joskus on tuntunut, että ollaan sellanen avioeroperhe, jossa on viikonloppuisä – sillä erotuksella että ollaan kyllä naimisissa, mutta meillä on viikonloppuvaari :) Meillä muuten kerran tosiaan oltiin molemmat miehet kanssa vatsataudissa josta 2-vuotias oli juuri parantunut. Mummu tuli hakemaan tytön – sillä seurauksella että siellä olivat sitten mummu ja vaari seuraavaksi vatsataudissa. No, ainakin saivat sairastaa rauhassa keskenään…

  • Lauriczek
    12.4.2016 at 10:45

    Oh, niin tuttu tunne! Meidan 2,5 v. lopetti paivaunien nukkumisen jo reilut kaksi vuotiaana. Se oli minulle hirmuinen shokki! Pikkusisko 14 kk nukkuu iltapaivisin ja hanen ollessaan viela vauva, nukkuivat samaan aikaan. Silloin hengahdin, keitin kahvit ja tein jotain mista tulee hyva mieli. Nyt siihen on jo tottunut etta toinen nukkuu ja toinen ei. Isosisko puuhailee pikkusiskon paikkariaikaan omiaan, piirtelee, askartelee tai tekee jotain mita ei saa rauhassa tehda kun molemmat ovat hereilla. Hyva puoli on se, etta isosisko menee jo 19.00 nukkumaan ja pikkusisko siina 20.00 aikoihin ja illat ovat omaa aikaa. Joskus lasken tunteja siihen iltaan :) Olen kommentoinut tanne harvemmin, mutta ei ole montaa postausta viimeisen kolmen vuoden aikana jotka olisi jaanyt lukematta. Tanne on aina kivaa tulla! Ihanaa lukea ajatuksiasi ja myos muiden lukijoiden aktiivisuus ja kommentointi on tosi hienoa vertaistukea. Kiitos siis! Nauti paivauni-iltapaivista taysilla! Kaikkea hyvaa teidan kevaaseen!

  • nuppunen
    12.4.2016 at 13:14

    Voi miten lohdullista, etten oo ainoo jolla pää joskus rapisee räjähdyspisteessä :D Meillä isosisko 3v ei nuku enää kotona juuri päikkyjä. Pikkusisko 4kk sen sijaan tuhisee tuon tuostakin, ja vähän aikaa sitten oli hirveen vaikeeta saada esikoinen rauhoittumaan niin, että pienempi sais nukkua. Meillä on parisänky ja pinnis tilanpuutteen vuoksi olkkarissa, mikä ei tätä hommaa ollenkaan helpottanut :D Onneksi isompi käy 3-4 päivänä viikosta hoidossa ja on kotipäivinä oppinut puuhaamaan omassa huoneessaan kun nukutan pienempää. Ja onneks on vaunut ja kantoreppu! Mutta joo, kyllä se pää välillä helisee täälläkin, jos ei itse meinaa saada päivän aikana yhtään lepohetkeä…

  • Marsikka
    12.4.2016 at 15:25

    Tulipas niin tilauksesta tämä postaus! Meidän poikasen unirytmit ovat juuri jonkinlaisessa murrosvaiheessa ja on tullut pohdittua että mitäs jos kohta sitä päivittäistä parin tunnin taukoa ei enää olekaan..! Kiva lukea muiden kokemuksia ja tosiaan puolensa ja puolensa. :)

  • Annu
    12.4.2016 at 20:23

    Meillä lapset ei oo nukkuneet päikkäreitä varmaan vuoteen koska illalla kukuttiin sitte sinne 23-24, huoh.
    On niin ihanaa kun saa muksut nukkumaan illalla kasilta ja alkaa ”aikuistenaika ”, eikä oo mitään päiväuniaikoja joiden mukaan suunnitella elämäänsä… ja mikä ihaninta, oon saanut raskausväsymyksissäni torkahtaa sohvalla kun lapset katsoo dvd:tä, tänäänkin yksi muumijakso pelasti päivän!
    Tokihan tilanne taas loppukesästä muuttuu kolmosen saapuu.

    Ihanat kevätkukat! Täällä pohjanmaalla viimesiä lumilänttejä sulatellaan :D

  • Torey
    12.4.2016 at 21:55

    Niin… mä bnappaan melkeen aina kuvan jos meillä molemmat tytöt nukkuu päikkärit. Ei meiän 4,5v. ole kotona päikkäreitä nukkunut pitkään aikaan ku satunnaisesti. Automatkoilla simahtaa jos on pidempi matka ja väsy painaa. Mä vaan haaveilen kotipäivinä omasta hetkestä. Yksi syy miksi meiän tytöt on kumpikin hoidossa sen pari päivää viikossa. Meillähän siis pienempikin on vasta nyt ”isompana” ruvennu nukkumaan 1-2h päikkäreitä mini torkkujen sijasta. Että oma lepotauko, ihana kun sellanen nykyään on joskus.

  • Karusellin Anni
    13.4.2016 at 08:08

    Pienet lepohetket päivien lomassa ovat kyllä tosi tärkeitä silloin kun on lasten kanssa kotona. Tämä tuppaa unohtumaan, kun on töissä… Että miten intensiivistä se touhu lasten kanssa välillä osaakin olla.

    Meillä ei isohkojen ikäerojen vuoksi ole koskaan ollut kahta samanaikaisesti päiväunia nukkuvaa lasta. Esikoinen lopetti päiväunet 3-vuotiaana, juuri sopivasti ennen kuin keskimmäinen syntyi. Ja keskimmäinen ei ollut nukkunut päikkäreitä enää pariin vuoteen, kun kuopus syntyi. Olisi kyllä ollut todella rankkaa, jos isompi lapsi ei olisi meillä ollut aina 3 pv viikossa hoidossa. Sai edes joinakin päivinä nukkua pahimpia univelkoja pois…

    Mutta kyllä, komppaan: unirytmien muutokset aiheuttavat aina pienoisen shokin. Varsinkin päiväunien pois jäänosen ajatuskin tuntuu aluksi kamalalta, kun päivistä jää pois se tärkeä huilitauko!

    Mutta äkkiä siihen tottuu. Iltoihin jää sitten yleensä omaa aikaa, kun lapset simahtavat varhain. Ja arkeen tulee ihan uudenlaista joustavuutta, kun ei tarvitse kytätä päiväuniaikoja. Tosin meillä kyllä siirtymävaiheessa, joka on kestänyt helposti vuodenkin, ongelmia on ollut illoissa; pitäisi kuskata isompaa / isompia harrastuksiin, käydä kaupassa tms., mutta välillä 17-20 pieni sinnittelijä nukahtaa takuuvarmasti jokaiseen liikkuvaan kulkuneuvoon.

    Onneksi meillä nykyään on sellaiset työkuviot, että toinen aikuinen voi yleensä olla iltaisin kotona passissa kuopuksen kanssa. Sikeät unoset auton takapenkillä klo 18-18.40 torpedoivat aika hyvin iltanukkumaanmenon. ;-)