Vesirokko

Äitienpäivän iltana huomasimme toisen lapsen rintaan yllättäen ilmestyneet näppylät.

Yksi plus yksi, het-kinen; mitäs siellä päivähoidon seinällä olleessa lapussa lukikaan…?

Kyllä, vesirokko oli tullut puutaloon.

Sairaustupameininkiä.

Olimme aikaisemmin ajatelleet, että jos vesirokko ei ole ”itsestään” tullut jonkin ajan kuluessa, otamme siihen tytöille rokotteet. Mutta sunnuntai-illan näppylät sitten ratkaisivat peliin: okei ainakaan toinen lapsista ei selvästikään tarvitse enää rokotusta.

Lääkäriystävämme suosituksesta teimme kuitenkin pikaratkaisun toisen lapsen osalta: toinen sai vesirokkorokotuksen heti maanantaina. Vielä kuulemma ehti, kun näppylöitä ei toisella ollut. Ja vaikka tartunta olisi ehtinyt tapahtuakin, se saattaisi kenties tulla rokotuksen ansiosta vähän lievempänä.

Miten teillä muilla? Oletteko ottaneet rokotuksen vai sairastatteko ”luonnollisesti”?

Meillä rokotuspäätökseen vaikutti lapsen yleisterveystilanne, minkä takia sairastamista haluttiin välttää. Ja onhan tämä kyllä tosi inha tauti kaikkine kutinoineen. Onneksi sen sairastaa vain tasan yhden kerran. Toisin kuin vaikkapa enterorokon, jonka voi huonolla tsägällä saada vaikka monta kertaa vuodessa, uhhuh.

 

 

PS. Ensimmäistä kertaa jouduimme miettimään myös tällaista: jääkö terve lapsikin kotiin, kun kipeä sisarus sairastaa? Varmaan riippuu taudista, vai mitä sanotte? Mun mielestä ainakin vatsataudissa toinenkin jää kotiin (on akuutti riski, että tarttunut ja se leviää eteenpäin), kun taas ”tavallinen flunssa” on eri juttu. Sitten on tietysti se ”moraalinen puolikin”, eli kun kerran toinen lapsi on kotona (ja aikuinen hoitamassa), miksi toinen lapsikin ei saisi olla kotona. Toisaalta tähän voi vastata samaan hengenvetoon, että monta päivää kestävä neljän seinän sisällä olo kipeän sisaruksen kanssa ei välttämättä aina ole se lapsen etu.

Meillä nyt alkuviikosta pidimme molemmat lapset kotona – viihtyvätkin paremmin täällä kotona yhdessä – ja lasten harrastusmenot jätimme väliin kaikilta. Mutta ehkäpä terve (ja rokotettu) lapsi menee loppuviikosta jo hoitoon. Vesirokon sairastaminen kun kestää niin pitkään, että viikon kotonaolo terveellä lapseella alkaa varmasti jossain vaiheessa tylsistyttää. Aika paljon on Ryhmä Hauta ja Oktonautteja täällä katseltu.

13
Like

You Might Also Like

  • Vikkola
    17.5.2017 at 12:56

    Meidän lapsi on vesirokkorokotettu viime vuonna. Päiväkodin seinälle olikin ilmestynyt sama varoitustaulu, että vesirokkoa olisi liikenteessä. Nyt vain jännätään tuleeko se rokotuksesta huolimatta. Jos tulee, se tosiaan pitäisi tulla lievempänä.
    .
    Vaikka itse tauti on kauhea ja tuskallinen itse sairastuneelle, on se myös tosi kallista koko yhteiskunnalle. Sehän aiheuttaa todella mittavat poissaolot myös lasten vanhempien työpaikoilla, joka tietysti sekin maksaa. Tosi hienoa, että rokote ilmeisesti jo kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan, tai ainakin on tulossa sinne lähivuosina. Vielä kun vanhemmat myös ottaisivat sen lapsilleen.

    • krista
      17.5.2017 at 13:08

      Totta! Sairastamisaika on viikko tai yli (hoitoon saa mennä vasta, kun viimeisetkin rakkulat parantuneet), ja sitten jos kaksi lassta (tai useampi) sairastaa peräkkäin, kun itämisaika on sen kaksi viikkoa… Eli mahdollisesti joutuisi kahden viikon välein olemaan pitkät pätkät pois töistä! Ja sekin mietityttää, että miten ylipäänsä se kotona yli viikon hoitaminen yleensä ihmisillä järjestyy, kun sairasta lasta saa kai hoitaa vain sen 3-4 päivää työsopimuksesta riippuen. Meillä järjestyy niin, että tehdään töitä kotoa käsin, mutta kaikissa ammateissa kun ei tätä mahdollisuutta ole…

      Mä kans oon odottanut, että tulisiko tämä sellaiseksi ”neuvolatasoiseksi” rokotukseksi eli että sitä tarjottaisiin automaattisesti sieltä. Olisi kyllä hyvä! Tästä oon lukenut, mutta ainakaan meille ei 3- ja 5-vuotisneuvoloissa tarjottu. Yksityisellä me nyt käytiin tämä toisen lapsen rokote, kun haluttiin saada mahdollisimman nopeasti. Terveysasemallekin soitin ensin, mutta sit totesin, että nopeammin saadaan yksityisellä.

      • vikkola
        17.5.2017 at 13:24

        Toivottavasti päästäisiin vihdoin tilanteeseen, että lapset ennemmin rokotetaan kuin yritetään päästä vesirokkojuhliin hankkimaan sitä tartuntaa. Vesirokko on oikeasti vaarallinen tauti varsinkin pojilla, eikä sitä pidä ehdoin tahdoin kenellekään hankkia.

        • krista
          17.5.2017 at 13:27

          Samaa mieltä! Toki sen ”tahallaan sairastuttamisen” ymmärtää ajalla, jolloin rokotusta ei ollut saatavilla, koska aikuisena sairastaminen on niin paljon vaarallisempaa. Mutta nyt onneksi on rokote!

        • Anna
          17.5.2017 at 21:19

          Miksi on pojille vaarallisempi?

          • Karin
            19.5.2017 at 13:22

            Samaa ihmettelin. Sikotauti on mahdollisesti haitallisempi pojille/miehille.

      • Miitu
        17.5.2017 at 17:05

        Ymmärsin esikoisen (viimeisellä!) neuvolakäynnillä, että tulis ensi syksynä ohjelmaan. Sinne suunnataan sit, elleivät sitä ennen ehdi sairastaa.

        • krista
          17.5.2017 at 21:34

          Mahtavaa, että tulee!

  • Lilah
    17.5.2017 at 13:03

    Meillä suositaan sairastamista kouluikään asti. Käytännössä kävi niin, että esikoinen rokotettiin ekalla kun rokkoa oli koulussa kovasti liikkeellä. Muutamaa päivää myöhemmin nuoremmalla tuli ekat näppylät. Esikoisella tuli käsiin kolme näppyä, kakkosella vähän toista sataa ympäri kroppaa. Silloinen kuopus selvisi täysimetyksellä just puolivuotiaana kahdella näpyllä joista ei vesikelloja tullutkaan. Nykyisellä kuopuksella on rokko sairastamatta ja olen kyllä varautunut siihen että kolmonenkin sairastaa sen kunnollisena vielä.

    Sehän tuossa on inhottavaa, että jälkitaudit on itse rokkoa pahempia, mistä syystä sitä ei oikein ilkeä ehdoin tahdoin hakea. Mutta nythän se on/tulee rokoteohjelmaan, eikö? Onhan tuo hintavakin ruveta isompaa lapsilaumaa rokottamaan. Meillä esikoisen rokottamisen ratkaisi myös lähestymässä oleva matka: vesirokko kun voi pitkine etämisaikoineen ja karanteeneineen viedä aikaa viikkotolkulla lapsesta seuraavaan tarttuessaan.

    Hoitoon meno/kotiin jäänti ratkaistaan tapauskohtaisesti. Mahataudissa kaikki ovat kotona ja mieluusti 2vrk oireiden jälkeen, jos mahdollista. Entero, kuume ja flunssa taas ovat sellaisia missä terveet menee normaalisti menoilleen. Ja toki koululaiset menevät aina kouluun jos itse ovat terveinä.

    • krista
      17.5.2017 at 21:48

      Joo mulla on kans muutamia kertoja tullut sellainen ”apua, jos nyt tulisi vesirokko” -kauhu matkan alla; viimeksi Espanjaan lähtiessä. Onneksi ei ole sellaiseen saumaan (KOP KOP PUUTA) sattunut mitään tuollaista!

  • Jonna
    17.5.2017 at 13:17

    Ihan sivukommenttina heitän, että vesirokko voi kyllä tulla kahteen kertaan, joskin silloin on ymmärtääkseni melko huono tuuri. Nimim. Lapsena ja aikuisena sairastettu

    • krista
      17.5.2017 at 21:48

      Oho, tää oli mulle uutta!

      • Milla / Periaatteen Nainen
        18.5.2017 at 10:51

        Jep, mun äiti sairasti kaksi kertaa (toisella kertaa sai sen multa) ja se oli kyllä ihan kamalaa, aikuisille sellainen sairaalatason juttu.

  • MarjaH
    17.5.2017 at 13:19

    Vesirokkorokote on juuri tullut ohjelmaan, täällä Mäntsälässä ainakin sitä aletaan jakaa syksystä alkaen :)

    • krista
      17.5.2017 at 21:51

      Mahtavaa! Mulla kans tää oli mielessä nyt tyttöjen neuvolassa, mutta sitten se jäi, kun oli niin paljon muuta asiaa. Jälkikäteen vasta muisti, että ai niin, eipä siitä puhuttukaan mitään. Mutta syksyllä siis, hieno juttu!

  • Hannele
    17.5.2017 at 13:26

    Oi voi, pikaista paranemista Puutaloon! On totta, että kerran vesirokon sairastettuaan, ei siihen todennäköisesti enää sairastu, mutta saman viruksen aiheuttama vyöruusu voi olla yhtä inhottava ja sehän voi iskeä useammin. Vesirokkorokotteen saaneiden lasten riski sairastua vyöruusuun myöhemmin on käsitteeksi huomattavasti matalampi kuin vesirokon sairastaneiden lasten. Tuon takia me valittiin rokote. Mutta käsittääkseni vesirokkorokote on nyt tulossa kansalliseen rokoteohjelmaan ensi syksystä alkaen! :)

    • krista
      17.5.2017 at 21:54

      Kiitos! Sairastaja on ollut yllättävän reipas, ja toivotaan että toinen pysyy terveenä!

      Joo tuo vyöruusu olisi kyllä ikävä vaiva. Ja puhumattakaan tietysti mahdollisista jälkitaudeista, kop kop puuta että vältytään niiltä!

  • Tiiana
    17.5.2017 at 13:29

    Meillä on molemmat lapset rokotettu. Esikoisen kohdalla päätös liittyi muutenkin rankkaan elämäntilanteeseen ja pitkä sairastelu tuntui ylivoimaiselta. Kuopus taas sairastaa kohtuullisen voimakasta infektioastmaa ja useamman sairaalajakson päätteeksi lääkärit vahvasti suosittelivat rokottamista, jälkitaudit olisivat voineet olla liikaa pienille keuhkoille.

    • krista
      17.5.2017 at 13:38

      Joo meillä on kans vähän jälkimmäisen tyyppinen tilanne, siksi päädyttiin ottamaan rokote!

  • Jenn-
    17.5.2017 at 13:30

    Mikä oli se varsinainen peruste, miksi lääkäri sanoi, että toinen kannattaa kuitenkin rokottaa? Esikoinen sen sairasti pienenäja kohtuullisen helpolla päästiin, mutta pienempi ei ole sairastanut ja syksyllä alkaa päiväkoti, joten näitä pitää miettiä. Olis sitten ainakin yks sairaus vähemmän sairastettavana, jos rokotteen ottaa.

    • krista
      17.5.2017 at 13:36

      Tää tuli ihan epävirallisessa yhteydessä (mun FB-status) ystävältä, joka tosiaan tuntee meidät ja lasten terveystilanteen – eli siinä ei tarvittu sen kummempia perusteita kuin ”menkää ottamaan asap” :) Siellä lääkäriasemalla puolestaan kuulemma (Joel oli siellä, mä olin kiinni toisaalla) sanottiin just tuo tuo, että tauti voi tulla lievempänä, vaikka tartunta olisi ehtinytkin tulla. Ja koska ei vielä ollut näppylöitä, niin hyvin voi rokottaa. Ainoastaan siellä lääkäriasemalla kyselivät muut annetut rokotteet (niitä ei ollut) ja enterorokosta kyselivät (ei ole ollut pariin vuoteen).

    • Sarvis
      17.5.2017 at 15:05

      THL:n sivuilta (https://www.thl.fi/en/web/rokottaminen/rokotteet/vesirokko-rokote#Rokottaminen):
      ”Vesirokkorokotteen antamisesta vesirokkotartunnan jälkeen on jonkin verran kokemusta. Yhdysvalloissa ja Japanissa tehdyissä tutkimuksissa saavutettiin vähintään 90 %:n suojateho vesirokkoa vastaan, mikäli rokote annettiin kolmen vuorokauden kuluessa altistuksesta.

      Jos vesirokkokontaktista ehtii kulua yli viisi vuorokautta, rokotteella ei ole suojavaikutusta.”

      • krista
        17.5.2017 at 21:56

        Kiitos!

    • sarvia
      17.5.2017 at 15:06

      THL:n sivuilta:
      ”Vesirokkorokotteen antamisesta vesirokkotartunnan jälkeen on jonkin verran kokemusta. Yhdysvalloissa ja Japanissa tehdyissä tutkimuksissa saavutettiin vähintään 90 %:n suojateho vesirokkoa vastaan, mikäli rokote annettiin kolmen vuorokauden kuluessa altistuksesta.

      Jos vesirokkokontaktista ehtii kulua yli viisi vuorokautta, rokotteella ei ole suojavaikutusta.”

      • Sarvis
        17.5.2017 at 17:06

        Hups, bugitti ja tuli näköjään tuplakommentit. Sori siitä!

        • krista
          17.5.2017 at 17:12

          Joo se johtui tästä mun roskapostisuodattimesta, eli ensimmäinen viestisi oli linkin takia päätynyt ennakkotarkistukseen! Vapautan aina sieltä sitä mukaa, kun huomaan ”vääriä roskaposteja” eli seurailen tiiviisti tuota roskapostikansiota – mutta tänne tulee niin paljon amerikkalaista lääkemainosta, että pakko pitää roskapostisuodattimet päällä… Muuten saataisiin blogin täydeltä potenssimainosta :D Sori!

  • Heispi
    17.5.2017 at 13:51

    Onneksi vesirokkorokote tulee syksyllä yleiseen rokoteohjelmaan. Meillä on tarkoitus silloin rokottaa molemmat lapset. Ja nimenomaan esikoisen ksskoisuuden ja siitä johtuvan heikomman immuunipuolustuksen vuoksi.
    Tsemppiä!

    • krista
      17.5.2017 at 21:58

      Kiitos! Onpa kyllä hyvä juttu, että tuo tulee yleiseen rokotusohjelmaan! Me ei ehditty ihan siitä nyt itse hyötymään, mutta toivottavasti selvitään suht vähällä tästä sairastamisesta ja vältytään toisesta!

  • sarvis
    17.5.2017 at 14:03

    Oma lapsi on rokotettu kahdella rokotteella reilun vuoden iässä, ennen päivähoidon aloittamista. Tiedän taudin ikävät puolet ja olen työn puolesta nähnyt terveiden lapsien joutuvan sairaalahoitoon, osan jopa kirurgiseen hoitoon saakka syvien ihoinfektioiden takia. En usko, että yksikään lasten infektiolääkäri jättäisi omaa lastaan rokottamatta.

    Onneksi vesirokkorokote (1 annos) on tulossa syksyllä rokoteohjelmaan. Yksikin annos suojaa kohtalaisen hyvin vaikeilta tautimuodoilta, kaksi rokotetta suojaa melko hyvin saamasta koko tautia.

    • Anna
      17.5.2017 at 21:28

      kiitos sarvis näistä sanoista! Esikoinen rokotettiin kahdesti omakustanteisesti nelisen vuotta sitten, lähipiirissä oleva lastenlääkäri suositteli vahvasti sitä vaikka on ihan perusterve lapsi. Toisenkin kohdalla kyllä rokotetaan eikä odotella! Jos yksi rokotuskerta ei anna kunnon suojaa, niin omakustannehintaan toinen on kai ostettava, onneksi oma neuvola kuitenkin rokottaa ettei yksityiselle tarvitse mennä.

    • krista
      17.5.2017 at 22:13

      Mua kyllä nyt täytyy myöntää, että harmittaa, että me ei oltu tarmokaampia rokotteen ottamisen kanssa ennen kuin oli ekan lapsen kohdalta liian myöhäistä. Tästä rokottamisesta kun on kuitenkin puhuttu niin kauan kuin eka kertaa kuulin, että rokote on…

      Mutta joo jos nyt siirtäisin muutaman viikon kelloja taaksepäin (tai enemmänkin), niin olisin ottanut molemmille rokotteet! Meilläkin lähipiirin lääkärit ovat suositelleet rokottamista.

  • A
    17.5.2017 at 14:12

    Vesirokkorokote tulee tosiaan syksyllä yleiseen rokotusohjelmaan (ja jippii tehosterokote myös! Siis viimeisin uutisointi oli että kaksi annosta!). En muista missä vaiheessa se eka rokote annetaan, mutta tehoste on 6v. neuvolassa (eli mun lapsen pitäisi saada se ensi neuvolassa ensi vuonna…toivottavasti menee näin eikä niin että tarvii odottaa 12v asti…). Meillä lapsi sai (yhden annoksen) vesirokkorokotettu 1,5v iässä ja on selvinnyt ilman sairastamista päiväkodissa riehuneen kovan vesirokko”epidemian” (ts. aika pitkiä poissaoloja tuli usealle lapsen ryhmässäolevalla). Sen takia että yksi rokoteannos ei vielä anna täydellistä suojaa, ollaan mietitty että pitäisi(kö) ottaa tehoste (ehkä pk:ssa virukselle altistuminen on toiminut tehosteen tavoin, ehkä ei, ei siis voi tietää).

    THL:n sivuilla lisäinfoa (https://www.thl.fi/en/web/rokottaminen/rokotteet/vesirokko-rokote):
    Perusrokotussarjaan kuuluu kaksi annosta.

    Rokotusohjelman ensimmäisenä vuonna kaikille tautia sairastamattomille 1,5 – 11-vuotiaille tarjotaan yksi rokoteannos neuvolan tai koulun ikävuositarkastuksessa.

    Lapsille, jotka syyskuussa 2017 ovat alle 6-vuotiaita, tarjotaan neuvolassa tehosterokotus 6 vuoden iässä.
    Lapsille, jotka syyskuussa 2017 ovat 6–11-vuoden ikäisiä, tarjotaan tehosterokotus 12 vuoden iässä. Tämä rokotus annetaan kouluterveydenhuollossa.
    Näin kaikki saavat 2 annosta 13 ikävuoteen mennessä.

  • Stea
    17.5.2017 at 14:32

    Me otimme vesirokkorokotteen pienemmälle, kun oli pari kertaa altistuttu ja aina huonolla hetkellä eli jokin matka tulossa, mutta ei tullut onneksi tartuntaa kummallakaan kerralla. Seuraavana päivänä rokotuksesta päiväkotikaverin äiti ilmoitti, että heillä on vesirokkoa. Lapsi selvisi ilman tartuntaa.
    Vanhempi sairasti kuukautta ennen pienemmän syntymää melko lievänä. Olen rokotuksen kannalla joka tapauksessa. Tylsää lapsella oli viikon verran olla vaan kotona ja silloin vielä ilman sisarusta seurana. Työnantajan kannalta lapsi tietysti sairastui sopivaan aikaan, kun olin joka tapauksessa äitiysvapaalla. Lapsi sairastui vapaan toisena päivänä. :)

  • Kaisa
    17.5.2017 at 15:05

    Ollaan rokotettu esikoinen noin vuoden ikäisenä. Alkuun mies oli rokotetta vastaan, mutta onneksi kuunteli terveydenhoitajan perustelut ja suostui lapsen rokottamiseen. Kuopus saa automaattisesti syksyllä rokotteen uuden rokotusohjelman mukaisesti eikä miehen kanssa tarvitse edes keskustella asiasta ;)

  • Torey
    17.5.2017 at 15:09

    Mä olen ajatellut sen niin, että alle kouluikästä ei rokoteta. Mutta esikoinen sen sairastikin 3-vuotiaana ja samalla sitten sen sairasti isikin. Onneksi mieheni pääsi vähällä, pelotteluja kun oltiin kuultu ja olin kyllä rokotteesta joskus hänelle maininnut, muttaa… :D Meillä oli siis 3 vuotta sitten kaksi näppyläistä joista pientä rasvattiin vaahdolla ja mies sai työterveydestä lääkkeet kutinaan ja viikon sairasloman. Viikon päästä tuo jo työkuntoinen oli. Samoin lapsi hoitokuntoinen. :)

    Kuopus 2v. ei ole vielä sairastanut vesirokkoa, päiväkodissa sitä juuri oli liikkeellä yhdessä ryhmässä. Mutta sama juttu taas, rokotus ehkä jos ei ole kouluun mennessä vielä sairastanut.

    Niin ja itse sairastin vesirokon pienenä ja tartutin muutkin lapset serkun synttäreillä. :’D

  • murina
    17.5.2017 at 15:20

    Esikoinen oli rokotuksen saanut, kuopuksellekin oli suunnitelmissa ottaa, mutta ei ehditty kun tauti tulikin…. Mä yleensä pidän kaikki kotona, jos joku sairastaa, koska se kuljetusrumba on niin rasittava, että vähemmällä pääsee…. (no koululainen tietysti nykyään menee kouluun jos ei itse ole taudissa…. )

  • M-M
    17.5.2017 at 15:24

    Meillä sairasti molemmat vuosi sitten vesirokon. Veljentyttö sai sen ensin ja siltä sitten tarkoituksella haettiin meille.

    Milla oli pari päivää niin kipeä, ettei saanut edes koskea, mutta Matias pääsi tosi helpolla. Mutta onpa sairastettu nyt pois :)

  • Sannikaarina
    17.5.2017 at 17:28

    Oma poikani on sairastanut vesirokon kaksi kertaa. 3-vuotiaana sai tartunnan veljeltään, rokko todettiin jopa lääkärillä. Oli varsin lievä tapaus 5-vuotiaaseen isoveljeen verrattuna. Selvittiinpä helpolla ajattelin, väärässä olin.
    Parin vuoden päästä tuli uusi tartunta ja sitten sairastettiin korkojen kera se vesirokko.
    Lääkäri sanoi, että joskus harvoin rokko tulee niin lievänä, että immuniteettia ei muodostu.
    No, siitäkin selvittiin :)

  • Thuleia
    17.5.2017 at 17:46

    Itse sairastin nokkosrokon kymmenisen vuotta sitten, ja muutama vuosi sitten suositeltiin vesirokkorokotusta. Vasta-aine arvoni huitelivat yli 400, kun rokotteeseen vaadittava arvo oli alle 6. Meni se ihan luonnollisella sairastelulla ja ilman rokotetta.:)

  • Lurre
    17.5.2017 at 18:53

    Meillä sairastettiin jo vauvavuotena vesirokko, ja hyvä niin, vaikkei se ihan toivotuin vielä vauvaiässä ollutkaan.. :) Vesirokkorokote ei meille olisi ollut vaihtoehto, vaan ihan se perinteinen vesirokon sairastaminen.

  • Pipsa
    17.5.2017 at 20:25

    Viisi sairastanu rokon, kenenkään takia en oo joutunut olemaan pois töistä, ku kaikki sairastaneet lomalla. Ei rokotuksia ja aika kivittomasti menbyt meillä kaikilla ei juuri kuumetta eikä isommin kutittanut. Rasvattiin ihoa kookosöljyllä. En usko et rokotukset on syynä lieväsdä, koska mulla viisi, jotka ei oo saanu vesirokko-rokotetta ja yhdel oli yks näppy eikä kuumetta, yhdellä muutama ja sitten oli näitä vierivieressäkin, mut ei jääny arpia. Yksilöstä kiinni.

  • Pipsa
    17.5.2017 at 20:30

    Tuosta, että sairastaminen tulee kalliimmaksi niin mietin vain , että rokotteet maksetaan verorahoista ja maksavat myös , muistitteko sen?

    • A
      17.5.2017 at 21:16

      Rokote maksaa (itse, omin rahoin apteekista ostettuna) muistaakseni 50-60 euroa. Silloin kun Suomen valtio tilaa näitä ”tukkuhintaan”, on kappalehinta varmasti halvempi. Rokotteet annetaan neuvolakäyntien yhteydessä, joten siitä syntyvä lisäkustannus on marginaalinen. Jos oletetaan että lapsi on kotona keskimäärin viikon vesirokon takia (veikkaan että tämä on alakanttiin), mikä on varmasti isompi kustannus kuin se alle 100 euroa mitä yhden lapsen rokottaminen (2 annosta) maksaa. Eikä tässä vielä edes huomioida, että vesirokolla voi olla oikeasti vakavia jälkitauteja (onnellinen olet kun lapsesi ovat päässeet vähällä, mutta se ei varmasti lohdutan vanhempaa jonka lapselle vesirokko oli todella vakava henkeä uhkaava tilanne), ja lisäksi joillekin lapsille yksinkertaisesti vesirokko voi olla kohtalokasta. Ja normivesirokkokin on lapselle ei kovin mukava ja ainakin minä säästän mielelläni lapsen moiselta (riittää niitäkin sairauksia joihin ei rokotetta ole).

      • Anna
        17.5.2017 at 21:34

        Hienosti perusteltu !

  • Rinkeli
    17.5.2017 at 22:47

    Meillä typy sairasti vesirokon 7kk ikäisenä. Oli tosi kipeä silloin ja paljon näppyjä.
    Sitähän sanotaan, että alle 1v:nä sairastettuna se ei toisi sitä suojaa :(
    Että en tiedä yhtään pitäiskö ottaa se rokote vai luottaa siihen että jonkinlainen suoja siellä on.

  • MADISON
    17.5.2017 at 22:52

    Meidän tyttö on syntynyt alkuvuodesta 2009, ja ehdittiin hankkia omakustanteisesti rotarokote sekä hepatiittirokotteet (matkan vuoksi), vesirokkoakin pohdittiin mutta tyhmästi se vain jäi. Lapsi sairastui 5-vuotiaana, onneksi tosi lievästi, näppyjä oli kymmenkunta eikä kuumetta lainkaan. Kiukkua sitten sitäkin enemmän :D

    Vesirokkorokotteen saaminen rokoteohjelmaan on valtavan hieno asia! Äitiysneuvolaharjoittelussa tuli useita yhteydenottoja odottavilta äideiltä, jotka olivat altistuneet vesirokolle, eivätkä olleet varmoja, onko tauti sairastettu. Äidin vesirokkohan voi olla sikiölle vaarallinen. Äideistä otettiin vasta-ainetestit ja aloitettiin asikloviirikuuri samantien, ja yhdellä ei tosiaan löytynyt merkkejä sairastetusta taudista, jolloin asikloviiriä täytyi jatkaa tosi pitkä kuuri. Googlaten HUS:in sivuilta löytyi tieto, että 30-50 odottavaa äitiä sairastaa vesirokon raskausaikana. Sikiö voi tuolloin menehtyä tai vammautua, ja vastasyntyneellekin vesirokko on hengenvaarallinen – jos äiti sairastuu aivan synnytyksen lähellä, vauva saa hyvin todennäköisesti tartunnan, muttei suojaavia vasta-aineita. Tulevaisuudessa nämäkin 30-50 paljon inhimillistä huolta ja murhetta, sekä paljon sairaanhoitokustannuksia vaativaa infektiota jäävät syntymättä, kiitos rokotteen!

  • 1 2