Valoa väliovesta

Ai niin, tämä puutalo!

Viimeisen vuoden aikana olemme oppineet itsestämme montakin asiaa. Muun muassa sen, että oikeasti emme taidakaan olla kovin reippaita ja toimeliaita. Ja että siedämme keskeneräisyyttä. Olemme sokeita sotkuille. Lumenluonti on p*rseestä. Etanat tykkäävät samettikukista. Ja niin edelleen.

Mutta on täällä tietysti jo jotain valmistakin. Kuten nämä useastikin täällä vilahdelleet mittatilauksena teetetyt lasiovet:

Olkkarin lattian vauvamenosotkuja lasiovet eivät pääse kätkemään. Damn.

Jo etukäteen arvelimme, että remonttimme suurin ponnistus tulisi todennäköisesti olemaan olohuoneen ja kirjaston välisen oviaukon laajentaminen ja nämä siihen suunnitellut lasiovet. Meillä ei kuitenkaan ollut aavistustakaan, kuinka iso tuosta projektista oikein tulikaan. Jos olisimme arvanneet, niin…

…tai no en sanokaan loppuun: näin jälkikäteen olemme nimittäin tosi-tosi tyytyväisiä.

Puutalossa oli siis kaikkialla kauniit, alkuperäiset ovet. Kuitenkin jo ensikäynnillä alakerran kahden suunnilleen samankokoisen huoneen välisen oviaukon leventäminen alkoi houkuttaa: alkuperäisessä ratkaisussa idänpuoleinen huone  (kirjasto) jäi varsinkin iltapäivällä harmittavan pimeäksi.

Alkutilanne. Ja kappas, puutalon edellinen omistaja unohti olohuoneeseen ihan-vaan-pari tavaraa.

 

Eli sitten hommiin! Joelin isä oli jo aikaisemmin suunnitellut heidän omaan Kumpulan-taloonsa upeat, alkuperäisen hengen mukaiset lasiovet, jotka oli teetetty Vihdissä perinneovia ja -ikkunoita tekevässä pienessä puutyöpajassa. Meidän silmiimme ne olivat niin upeat, että kyllä: me haluamme samanlaiset.

Kumpulan-mummolan lasikuisti.

Piirustuksetkin löytyivät, eli ei muuta kuin tilausta menemään, kiitos ja hieno homma.

Lasiovet tulivat noin kuukaudessa. Ja koska asumme puutalojen muodostamassa taloyhtiössä, sitten vain ilmoitus taloyhtiön hallitukselle, ja puuseppä paikalle seinää kaatam… …ja stop sitten siihen. Kävikin ilmi, että hallitus haluaa kaikenmaailman kantavuuslaskelmat sun muut dokumentit – ja kylmät väreet alkoivat vähitellen hiipiä selkäpiitämme.

Siinä ne teetetyt (ja maksetut) lasiovet makasivat surullisina keskellä kirjaston lattiaa. Talon alkuperäisiä, 1900-luvun alussa laadittuja piirustuksia ei löytynyt mistään ja pitkään näytti siltä, että koko ovisuunnitelma oli tuhoon tuomittu.

Olisi ehkä voinut selvittää tämänkin etukäteen.

Toisaalta siinä tapauksessa emme olisi varmastikaan olleet näin sitkeitä. Monen kuukauden mittausten, laskelmien ja talon alla ryömimisten jälkeen saamme luvan muutostyölle – mutta oven ympärille on rakennettava tukeva lisärakennelma. Koska onhan tietysti suotavaa, että yläkerran lämminvesivaraajat ja painavat puuhellat jatkossakin pysyvät siellä yläkerran puolella eivätkä romahda olohuonehengailijan niskaan. Hui.

No perhana, sitten se lisärakennelma teetetään.

Ja hyvä, että emme luovuttaneet. Koska tällaiset niistä ovista tuli:

Oikein arveltu! Iltapäivän valo tuntuu ihan tulvivan olkkarista kirjastoon ja koko huone kirkastui.

Yläikkunoille voisi periaatteessa laittaa joitain koriste-esineitä – ihme kyllä ikkunat ovat meillä vielä rojuvapaata vyöhykettä. Ovea ympäröivä tukirakennelma häviää seinän sisään niin, että nyt sen olemassaolon voi tietää vain seinään koputtelemalla.

 

Ai niin, ja se alkuperäinen ovi – se sai tietysti arvoisensa uuden elämän keittiöstämme.

 
Like

You Might Also Like

  • M-M
    25.10.2012 at 17:20

    Aivan upeat ovet. Saisipa vuokra-asuntoihin tuollaiset.

    Myönnän kyllä, että ensimmäisenä huomio kiinnittyi Silvan lelutelinejutskaan. Meillä on mummolassa samanlainen :)

  • Kristaliina
    25.10.2012 at 17:28

    Hih Huuto.netistä neljällä eurolla – erinomainen hankinta, sen parissa Silva tykkää kovasti ähertää :)

  • Miitu (Ei varmistettu)
    25.10.2012 at 19:03

    Kannatti. Aivan ihanat!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    25.10.2012 at 21:17

    Ihan mieletön ratkaisu! Upea!!!
    Mutta putosin ihan tuon lelutelinejutskan kohdalla….siis nuo vaunutko vai mistä täällä puhutaan?

  • Kristaliina
    25.10.2012 at 21:31

    Kiitos! :)

    Mä veikkaan, että M-M tarkoitti tuota olohuoneen puolella pienenä häämöttävää lelukaarta (tuo punainen yläosa) – tai siis ainakin sitä tarkoitin :D Nuo puiset pikkuvaunut sain ”kierrätykseen” ystävältä, niistä voisinkin blogata erikseen sitten, kun niitä on vähän kunnostettu. Ovat mun mielestä ihanat!

  • kreetta (Ei varmistettu)
    25.10.2012 at 21:48

    Löysin tämän blogin pari päivää sitten ja luin sen kokonaan läpi! Oli hauskaa lukea jonkun elämästä, joka muistuttaa kovasti omaani. Synnytin 12.4.2012 Kätilöopistolla ja ollaan oltu siellä siis samaan aikaan ;) Poika tuli etuajassa viikoilla 37+5 lapsiveden pulahtaessa kesken unien sänkyyn, ja poika oli myös valohoidossa pari päivää. Olin ollut pelkopolin asiakas, mutta synnytys tulikin niin yllättäen, en ollut vielä ehtinyt alkaa tosissani jännittämään viimeisiä hetkiä! Asun puutalossa, olen seikkaillut maailmalla mm. Tansaniassa. Sanoin vauvalleni Kätilöopistolla: ”Älä itke, äiti on täällä”. Ja heti perään ajattelin, että äiti ei todellakaan ole täällä, äiti on Oulussa. Vieläkin tuntuu, että identiteetti on oudosti muuttunut, pari päivää sitten olin ilman vauvaa Tupperware-kutsuilla ja multa kysyttiin ”Oletkos sä se Tapsan äiti?”. Jäin ihan ihmettelemään, että kyllä, todella olen nykyään jonkun ihmisen äiti! Lapsellamme oli nimijuhlat jne..

    No joo, mutta aivan mahtava blogi ja jään vakituiseksi seuraajaksi!

  • Mamma
    26.10.2012 at 07:53

    Ihanat ovet ja onneksi saitte ne sinne loppujen lopuksi :) Ja tuo ovi-pöytä… I-H-A-N-A!

  • Visu (Ei varmistettu)
    26.10.2012 at 11:02

    Ihanaa! Olen odottanut näitä sisustusjuttuja! Käyn joka päivä seuraamassa että onkohan tullut kirjoitusta. Vauvajutut menee ohi mutta teidän talo ja tyyli vaikuttaa niin mielenkiintoiselta ja vähän samanlaiselta kuin oma että ne pistää aina palaamaan. Ja aivan upeat ovet, vau!! Sopivat aivan tätdellisesti tuohon.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    26.10.2012 at 11:07

    Todella kauniit ovet. Ja kiitos linkityksestä vanhempaan pöytäjuttuun. Meillä samanlainen on odottanut käsittelyäni autotallissa jo kaksi vuotta. Sain taas uutta puhtia tehdä asialle jotain (puhti loppui silloin kaksi vuotta sitten pari tuntia hiottuani…kuumailmapuhallin taitaisi olla oikea laite hommaan). Samassa kaupassa vanhan oven kanssa tulleita karmeja pidin ensin ihan turhina, mutta niistä syntyi jo keväällä tukevat raamit pihalle yrttimaalle.

  • Liisa
    26.10.2012 at 11:28

    Nuo on kyllä kauniit. Nämä remontti- ja sisustusjutut on tosi kiinnostavia, lisää näitä!