Uusi arki: pikkusiskon näkökulma

Meidän perheen isosisko ei suinkaan ole ainoa, jota uudenlainen päiväkotiarki koskettaa – arki on tietysti uudenlaista myös pikkusiskolle, joka on tähän asti tottunut isosiskon nonstop-leikkitouhuihin.

Lisäksi myös tämä meidän perheen pienin on aloittanut tavallaan jo omankin hoitouransa. Seela on nimittäin kahtena arkiaamupäivänä viikossa mummilassa. Rutiiniin on opeteltu pienin askelin loppukesästä asti, ja edelleen mukana on tavallisesti jompikumpi meistä vanhemmista toisessa huoneessa Ihan Kaiken Varalta. Seeluskan kanssa kun tällaisissa pitää edetä aivan mini-miniaskelin – mutta vähitellen, vähitellen.

koreissa lowres

Ja kun Silvakin on hoidossa vain 3-4 päivänä viikossa, Seelan ”yksinolopäiviä” ei ole päässyt vielä niiii-iiiin paljon tulemaankaan. Kun lasketaan mukaan kaikki viikot Silvan metsäkerhoaloituksesta eteenpäin, niin Seela on ollut yksin äidin tai isin kanssa ehkä 1-2 päivänä viikossa.

Eli siinä mielessä pehmeä lasku uudenlaiseen arkeen meidän Seelallekin.

vaunussa lowres

Mutta kyllä tämä pikkusisko ihan selkeästi heti aamupalahommista alkaen tajuaa, että noniin nyt se isosisko on lähdössä jonnekin ja mä en. Tajuaa tajuaa, oi kyllä. Ja haluaa mukaan. Ja kun Seela jotain haluaa, se ei kuulkaas jää keneltäkään huomaamatta.

1,5-vuotiaan päättäväisyydellä Seela hakee haalariaan ja pipoaan ja kenkiään – ja vaatii saada Silvan kerhorepun selkäänsä. Jyrää ovea kohden kuin tehokkainkin höyryveturi. Puhkuu ja puhisee. ”Mä lähden muuten sit mukaan!”

kotitouhut lowres

Niinpä Seelan kanssa sitten täytyy lähteä samanaikaisesti jonnekin. Seela kun muutenkin on sellaista… …lähtijätyyppiä. Parasta-ikinä-mitään ovat kengät, koska se tarkoittaa jonnekin lähtemistä. Heh täysi vastakohta siis vähän yli vuoden takaiselle tilanteelle (täällä).

”Hei-hei”:t ovat olleet Seelalle se vaikein hetki – kun toinen vanhempi lähtee isosiskon kanssa toiseen suuntaan ja toinen vanhempi pikkusiskon kanssa toiseen suuntaan. Kun hyvästeistä on päästy yli (ja tosiaan päässyt heti touhuamaan jotain), niin siskoikävä on unohtunut.
”Issssi…? Issssi…?”, Seela kuitenkin kyseli tasaisin väliajoin esimerkiksi maanantaina ollessaan äidin kanssa leikkipuistossa.

muskarista tulossa

Mutta niin… …miten sen nyt muotoilisi… silleen aika pehmeästi on sujunut varmaan tämäkin.

Ei suurempia traumoja syksystä kenelläkään.

sadesuojat lowres

Vielä.

35
Like

You Might Also Like

  • Elinabeth
    24.9.2015 at 17:28

    Hei mulla tuli mieleen noista Seelan ikävöinneistä, että ootteko kokeillu valokuvia? Meillä töissä, etenkin pienillä, jotka ovat juuri hoidon aloittaneet, on pyydetty kotoa tärkeiden perheenjäsenten kuvat. Ikävän iskiessä (ja muutenkin) lapset saavat hypistellä ja antaa kuolaisia pusuja valokuville, ja se helpottaa. Tuon ikäisillä saattaa olla vaikeaa ymmärtää erossaoloa ja pitää perheenjäseniä mielessä vaikka olisikin kyse vain hoitoajasta… eli Seeluskalle perhepotretti tai kuvat erikseen teistä kaikista mukaan minne vaan meettekin, niiden avulla saattaa olla helpompi osoittaa ja sanoittaakin ikävää. :)

    Ja btw #seelafanclub! Ihana tirriäinen teillä, hatunnoston arvoisen matkan ootte tehny vauva-ajasta tähän iloiseen tallustajaan!!! ;)

    • krista
      24.9.2015 at 17:45

      Toi vois olla hyvä idea! Ja tavallaan tuota ollaan muuten (vähän vahingossa) testattukin, kun Seeluska on nähnyt mun Instan/tietokonenäytölle unohtuneen blogin kautta muun perheen kuvia. Mutta niitä voisi tosiaan näyttää vähän systemaattisemminkin, jos (ja kun) sellainen tilanne tulee eteen! Kiitos vinkistä!

      #seelafanclub <3 Kiitos!

      • Miitu
        24.9.2015 at 18:38

        Komppaan! Meillä oli tuo esikoisen kanssa ihan ehdoton just tän ikäsenä, kun ikävöi lähes ympäripyöreää päivää tekevää isäänsä. Testasitteko muuten silloin aikoinaan Silvan isi-ikävään kuvaa? Ei nyt muista…

        • krista
          25.9.2015 at 09:15

          Hitsi en mäkään yhtään muista :D Ainakin siitä oli puhetta! Vois kuvitella, että testattiin – ainakin silloin vanhempana käytiin isin työpaikalla ja soiteltiin…

  • Maininki
    24.9.2015 at 19:24

    Jotenkin suloisen koskettava tuo viimeinen kuva. Siellä ne tyttöset istuu suojassa ”pahalta” maailmalta <3 tietämättöminä elämän murheista mitään.

    • krista
      25.9.2015 at 09:13

      Meidän pienet pussitytöt <3

  • karolinan
    25.9.2015 at 10:57

    Haluaisitko muuten tehdä postauksen tyttöjen imetyksestä? Imetyksen haasteista jne. Moni äiti kuitenkin miettii imetystä ja sen onnistumista ja muiden tarinoita. Facebookissa on tällainen sivu kuin ”imetys – kolmen kauppa” ja sieltä sais hyviä tietoiskukuvia postaukseen.. 😊

    • krista
      25.9.2015 at 11:07

      Joo, tää vois olla hyvä aihe, kiitos vinkistä! Nyt Seelan imetys on muuten juuri loppunut eli ajankohta ikään kuin taaksepäinreflektioon siinäkin mielessä hyvä!

  • Sarivir1
    25.9.2015 at 14:20

    Hei meilläkin samantyyppistä, isoveli käy leikkipuiston kerhossa kahtena päivänä, ja meidän huutaja kovasti tahtoisi mukaan! Kotoa lähtiessä tietää jo, että ”tylsä” aamupäivä edessä kahdestaan äitin kanssa.
    Hokee ”mukaan mukaan” kun veli jää ”keehoon”. Yleensä hengaillaan sitten vain kotipihalla kahden ja tasaisin väliajoin kyselee ”Ami? Ami?” (Jami).
    Sitten kun on aika hakea poika kotiin niin naama on kuin Hangon keksillä, jeeee!

    Pitäis vaan enempi lähteä tekemään jotain kahden kun poika kerhoilee, mutta tuon sekunnissa nollasta sataan kiihtyvän kanssa se aina niin hooceetä. 😄

    • krista
      25.9.2015 at 14:31

      Niiii-iiiin tiedän tunteen! Hei onko teillä ma/pe tällaisia ”kaksistaan”-päiviä? Joskus vois tehdä jonnekin leikkipuistoon huutajatreffit ja katsoa, kenestä lähtee parhaat volyymit. Toistaiseksi te johdatte :)

  • Sarivir1
    25.9.2015 at 14:41

    Hahaah, johtoasema 😄 Huutajatreffit :D
    Mahtava ehdotus (ja todella hoocee 😄), olis kivaa!!! Meidän kahdenkeskiset päivät on ti ja ke 😒 2,5 tuntia kerrallaan (9.30-12).