Kun muutimme puutaloon, villiintyneessä (mutta jo silloin upeassa!) kukkapenkissä komeili kymmenkunta mieletöntä kerrostettua unikkoa. Lajiketta en tiedä, mutta sanoisin, että just se järkkyhieno.
(näkyy mm. täällä)
Pitkälle on tultu siitä seitsemän vuoden takaisesta tilanteesta, kun erottanut vuohenputkea pionista. Vähä vähältä olemme ottaneet kukkapenkkiä ja koko puutarhaa haltuun, henkisesti ja fyysisesti. Ei mitenkään rehkien tai stressaten (tämän vuoden vuoheputkijoogatkin on vielä jumppaamatta), vaan fiiliksen iskiessä niitä näitä puuhastellen.
Ja välillä tuntuu, että jotain hienoja ”tuloksiakin” näkyy. Se on ihan valtavan palkitsevaa!
Äsken lapset hoitoon vietyäni (viimeinen päivä eskaria, niisk!) kurkistin tuohon kukkapenkkiin ja tajusin: ihan mieletön määrä muuten noita unikon pörhelöisiä nuppuja! Laskin summittaisesti.
SEITSEMÄNKYMMENTÄKOLME. Todennäköisesti vähän enemmänkin.
Huh. Huh. Huh huh huh. Ja vau.
Mitä sitten olen tehnyt? Leikellyt, siirrellyt, lannotellut ja kylvänyt? Opiskellut kotihortonomin ylemmän korkeakoulututkinnon?
Ahhhahahaha.
No, ensinnäkin annetaan ansiot sille, jolle se ehkä eniten kuuluu: sattuma.
Mutta sitten oon jotain pientä tehnytkin.
Parin vuoden jälkeen harmikseni huomasin, että kukkapenkin reunoilla kasvava unikko jotenkin kylvää itse itseään nurmikolle, pois penkistä. Nehän kun ovat sellaisia pitkäkaulaisia honkkeleita, jotka kurkottelevat minne sattuu. Ja ilmeisesti (tosin en ole varma, ha) kylväytyvät ainakin osittain siemenestä.
No. Aloin siis vaan kukinnan jälkeen kääntää unikon varsia niin, että siemenkodat osoittivat kukkapenkkiin päin.
Minusta tuli unikonkääntäjä.
Lisäksi vielä siinä vaiheessa loppukesässä, kun kukka alkoi näyttää tosi menetetyltä ja rumensi vaan kukkapenkkiä, saatoin katkaista varren ja heittää koko siemenkodan penkkiin.
Ja nyt: seitsemänkymmentäkolme unikonnupunpalleroista.
Huomenna helatorstain kunniaksi ajattelin (jos fiilis iskee) iskeä ensimmäistä kertaa noihin vuohenputkiin.
Samalla lasken kyllä unikot vielä uusiksi.
Oisko seitsemänkymmentäneljä jopa, löytyisikö jostain vielä joku pullistelija…?
27
Anna
29.5.2019 at 18:41Rakastan unikoita. Tosin omat suosikkini ovat yksinkertaisia ja vähän vaatimattoman näköisiä verrattuna näihin kerrottuihin. Mutta kauniita ovat nämäkin. Unikko on kaunis jo nuppunakin. Yksi lempikukistani. Niin hentoinen ja kuitenkin vahvan oloinen. Tanssii tuulessa ja loistaa kauniina ohuen vartensa päässä.
krista
29.5.2019 at 20:22Hahaa mulla on puolestaan tämä runsauden estetiikka, eli mitä rönsyävämpi, sen parempi :D Mutta siis totta, unikoissa on jotain niin lumoavaa! Honteloa vartta kun katsoo, niin on vaikea uskoa, että kukka on niin iso ja upea! Ja tosiaan pelkästään tuo nuppu on jotain niin hienoa, tuollainen karvainen pörriäinen!
Lilah
30.5.2019 at 09:13Unikkohan on yksi helpoimpia kylvettäviä kun ei tarvitse peittää eikä mitään, ripottelee vaan siemenet penkkiin.
Oma lempparini on ian perus yksinkertainen tulipunainen unikko kun kasvaa harvakseltaan viljapellossa. Tuulessa huojuva kukitettu viljapelto hivelee mieltä ja silmiä. Virossa näitä näkee.
krista
30.5.2019 at 10:07Joo kyllä, tämä tuli todistetuksi myös meidän kukkapenkissä <3