Ultrajännitystä

Huomenna on se paljon puhuttu jännä päivä: reissuunlähtö, IIIIIIK!

Mutta tämä päivä ei ole kyllä ainakaan yhtään vähemmän jännittävä. Parin tunnin päästä on nimittäin rakenneultra.

Matkamasu, raskausviikkoja… ööö en mä edes tiedä! 19 + jotain? Ehkä se selviää ultran jälkeen neuvolakorttiin kurkistamalla.

 

Päällisin puolin oma pää viestittää, että totta kai siellä on kaikki hyvin. Mutta sitten jostain aivojen takalohkosta pilkkii tietysti myös se ”entä jos…?”. Ja sitten sitä taas pohtii, että jos siellä näkyisikin jotain hälyyttävää, niin se olisi sitten niin pysäyttävä ja kamala uutinen, että sen miettiminen ja käsitteleminen olisi sitten ihan oma asiansa erikseen. Sen murehtiminen etukäteen ei kuitenkaan auttaisi asiaa. Se murhe kun sitten kuitenkin tulee samansuuruisena, oli sitä stressannut etukäteen tai ei.

Tietysti sitä toivoo ensisijaisesti tervettä lasta. Mutta jos siellä olisikin jotain ”pientä” vialla, meidän maailmamme todennäköisesti ei kaatuisi siihen. Lähipiiristämme olemme aivan itsestäänselvästi oppineet, että myös kehitysvammainen henkilö voi elää hyvän, onnellisen elämän. Eri asia sitten olisi, jos vamma olisi sellainen, että se tuottaisi ihmiselle jatkuvaa kipua ja jopa kivuliaan kuoleman. Silloin olisimme kyllä niin suurten kysymysten äärellä… …että sitä on itse asiassa turha murehtia vielä näin etukäteen. Phuuh. Hengitä syvään.

Kahden tunnin päästä tiedetään taas vähän enemmän.

*******

Niin, ja tietysti sukupuoli tiedetään pian myös – kivaa! Tytön nimi onkin valmiina, mutta pojan nimessä olisi vielä paljon miettimistä. Hitsi miksi tyttöjen nimiä onkin jotenkin niin paljon helpompi keksiä kuin poikien…?

*******

Eletään siis jännittäviä aikoja. Pitäkää peukkuja!

1

You Might Also Like

  • Jenn-
    21.11.2013 at 13:04

    Eikös se olekaan sitten Ilo? :D Meillä oli kanssa silloin tyttöjen nimi vaikka kuin mietittynä ja poika tuli ja sitten pähkäiltiinkin kovasti.

    Tsemppiä ultraan!

  • NaKri (Ei varmistettu)
    21.11.2013 at 13:08

    Täällä ollaan peukut pystyssä!! Kaikki on kyllä varmasti hyvin :)
    Meillä on vielä ihan ikuisuus rakenneultraan.. Se on vasta päivää ennen joulua ja odottavan aika on piiitkä! Onneksi tuo pikku touhottaja pitää äidin kiireisenä ❤

  • Silkkitassu
    21.11.2013 at 13:11

    Tsemppiä ultraan! :) Meillä oli molemmille nimet jo alusta lähtien valmiina, toista nimeä jouduttiin mietttimään tytölle pitempään. Pojalle olisi suvusta löytynyt toinen nimi. Mut ollaan tyytyväisiä valintaamme, näyttääkin ihan nimeltään. :) ainakin meistä. Saa nähdä tykkääkö itse… :D

  • Taitai (Ei varmistettu)
    21.11.2013 at 13:17

    Ensimmäisen kohdalla veikattiin tyttöä ja mun mielestä oli helpompi keksiä kivoja tytön nimiä, mutta kun rakenneultrassa näkyi selvästi, että poika on tulossa niin löytyi se pojan nimikin aika helposti. Nyt veikattiin, tai oikeastaan oltiin varmoja että se on poika ja monia nimivaihtoehtojakin oltiin mietitty, mutta mitäs vielä, tyttöä rakenneultrassa veikattiin! :O nyt on nimikuviot siis aivan sekaisin ;)
    Tsemppiä ultraan ja ihanaa matkaa! Hurjasti kyllä nostan hattua teille matkasuunnitelmasta, me tultiin 2 vkon ihan perus matkalaukku-turrelomalta vähän alle 1v:n kanssa ja oltiin kyllä melko reissuväsyneitä kaikki. Kuinkas pitkä teidän matka onkaan?

  • Tanuki (Ei varmistettu)
    21.11.2013 at 13:51

    Onnea ultraan! Toivottavasti kaikki on hyvin.

    Meillä ei osattu edes pelätä mitään rakenneultraan mentäessä, mutta sitten sattuikin poikkeavuus löytymään, mutta sen kanssa on opittu elämään onneksi.

    Yhtä rakas lapsi se vanhemmille on kuitenkin, oli hän terve tai ei.

  • Mamma
    21.11.2013 at 13:53

    tsemppiä ultraan :9 Ihan innoissani odottelen että kump sieltä tulee :) Meillä tosiaan esikoinen nyt 2,5v tyttö ja poika täyttää 1v nyt joulukuun alussa. tytön nimi oli helppo, mutta kyllä pojan kanssa väänneettiin kauan ja onneksi on pojan näköinen nimi. Milla ja Atte <3

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    21.11.2013 at 13:57

    Aikanaan Emmistä ei tiedetty sukupuolta, mutta jotenkin poikana pidettiin kun oli kuulemma sen mallinen maha. Toisesta tiedettiin sukupuoli, joten hän sai olla Kasperi melkein koko raskausajan ja vielä sen jälkeenkin (Kasperi oli myös Emmin kutsumanimi ennenkuin syntyi, heh). Hyviä vointeja ja odotuksia ja hauskaa matkaa :-)

    Saara

  • Lauraliii (Ei varmistettu)
    21.11.2013 at 14:04

    Jännittävää! :) Totta se on, että tyttöjen nimiä on paljon helpompi keksiä! Meidän tytöllä (Kerttu, nyt 4 kk) oli nimi valmiina myös jo ennen rakenneultraa, mutta pojalle ei. Onneksi ei sitten tarvinnut alkaa sitä pojan nimeä pähkäilemään. ;) Olin ennen ultraa aivan varma, että poika on massussa, mutta tuntemukset osuivat väärään.

    Onnellista matkaa teille! :)

  • Tuulianna
    21.11.2013 at 14:25

    Aivan ihastuttavaa matkaa teille! Ja toivottavasti ultrassa kaikki hyvin. Itse sain kuulla elämäni kahdeksannessa ultrassa ne sanat ”tämä on ikävää, mutta tämän vuoksi niitä ultria tehdään” – en rehellisesti ollut lainkaan varautunut, kun seitsemän aiempaa ultraa olivat menneet vailla mitään poikkeavaa. Onneksi kohdalle sattui kuitenkin hoidettavissa oleva kehityshäiriö, todellakin tuollaista ”pientä”, jonka kanssa eletään täyttä elämää, eikä se maailma ole lainkaan kaatunut vaan tanakasti jaloillaan :) 

  • Hannakm (Ei varmistettu)
    21.11.2013 at 14:29

    Tsemppiä ultraan! Meillä oli juuri tiistaina sama reissu Kättärille, viikkoja 20+2. Samoin ajatuksin olin itsekin, vaikka kuinka koitti ajatella että kaikki on hyvin niin aina se pieni pelko kytee taustalla. Mutta kaikki oli siis hyvin masussa vaikka bebe siellä kovasti yrittikin karkuun ja piti kättäkin sydämen päällä ettei kätilö saisi tutkittua :) Mies näki tytön, minä pojan, huhtikuussa tiedetään kumpi näki oikein ;) Kotona on jo melkein 4 v ja 1 v 8 kk tytöt &lt;3

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    21.11.2013 at 15:02

    Onnea ultraan! Toivottavasti kaikki näytää hyvältä ja sukupuolikin selviää, kun sitä näköjään toivotte. Meillä kenestäkään kolmesta lapsesta ei olla haluttu sukupuolta tietää. Tytöille nimet on olleet helposti valmiina, pojille ei kertaakaan, mutta ei olla niitä sitten tarvittukaan.
    Kaikki tietysti toivovat tervettä lasta. Mielestäni on kuitenkin hyvä pitääkin se pieni pelko takaraivossa ennemmin kuin suhtautua asenteella ”tietysti kaikki on hyvin”. Itselläni on vielä ultrien jälkeenkin ajatuksena, että vaikka katsotut asiat näyttivät olevan ok, tervettä lasta ei ole kukaan luvannut. Paljon on myös ultraajasta kiinni miten tutkimuksen löydökset esitetään: itselleni on kolmeen otteeseen sattunut ultraamaan sama kätilö ja aina neuvolaan lähteneessä lausunnossa on lukenut ”tarkastellut rakenteet tällä hetkellä normaalit” ja samaa viestiä ultraaja on muutenkin sanonut muistuttaen, että kaikkea ei katsota eikä nähdäkään.

    • Tuulianna
      21.11.2013 at 15:16

      Olen kanssasi niin samaa mieltä tuosta realistisesta suhtautumisesta! Pahinta on minusta kun kuulee ihmisten menevän katsomaan, ”miltä lapsi näyttää” tai juuri pelkästään sukupuolen selviämisen toivossa. Kyllä ne ultrat ovat seulontoja, joissa koitetaan selvittää niitä mahdollisia rakenteellisia poikkeavuuksia, jotka nykymenetelmin ovat ennalta käsin selvitettävissä. Ja itselle ainakin oli todella hyvä juttu, että saatiin tutustua poikkeavuuteen ja sen hoitoon pitkän aikaa ennen pienokaisen syntymää, tiedän, että osa kuopuksen diagnoosilla olevista jää ultrassa huomaamatta ja silloin ei kyllä paljon ennakkovalmistautumista tehdä.

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        21.11.2013 at 15:35

        Olisikin muuten kiva tietää miten eri sairaalat näistä ultrista ja niiden merkityksestä kertovat. Oman kokemukseni mukaan TYKSin paperit ainakin hyvin moneen otteeseen toistavat, että seulotaan poikkeuksia ja annetaan todennäköisyyksiä ja mikään eikä kukaan takaa tervettä lasta. Ultraajan ja kokeneen neuvolath:n kanssa tästä juttelinkin ja kummatkin sanoivat useimpien nykyvanhempien olevan jotenkin yltiöoptimistisia, olipa kyseessä sitten raskauden alkaminen tai myöhemmin tehtävät seulontatutkimukset. Ja kun jotain ikävää löytyy, asia tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta.
        Oma opinto- ja kokemustaustani epäonnistuneine raskauksineen on antanut aika paljon perspektiiviä näihin asioihin. On myönnettävä, että en hirveästi uskalla iloita ennen ensimmäisen kolmanneksen päättymistä ja sen jälkeekin olen joinain masuasukin hiljaisina päivinä ajatellut, että kohtukuolemakin vielä on osunut kohdalle. Nautin silti raskaanaolosta, en koe rasittavani itseäni turhalla murhehtimisella, mutta minusta tuntuu, että matto ei lähde alta ja jalat irtoa maasta, vaikka jotain yllättävääkin tulisi vastaan.

  • Pingale
    21.11.2013 at 15:48

    Tulee ihan toissakevät mieleen. Olimme lähdössä muutamaksi viikoksi Aasiaan ja pari päivää ennen lähtöä oli rakenneultra. Nyt se vatsassa mukana kulkenut ”Eero-Armiida” on vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen Inka. Muistan, kun eräällä Malesian pienellä saarella mies tunsi tyttären liikkeet ensi kertaa mun vatsalta. Jopas meni muisteloksi. Toivottavasti pienokaisellanne on kaikki hyvin ja pääsette Thaimaan lämpöön hyvillä mielin. Ihanaa reissua teille!

  • Kainaloinen kana
    21.11.2013 at 17:05

    Kuinka kävi?
    Itsellä vasta nt-ultra takana. Heräsi sen jälkeen ajatus pojasta, kun toinen on sivuprofiilissa aivan isänsä näköinen (lue: sillä on iso nenä). Sukupuolen näkee sitten, mutta hauska arvailla ja kuulla muiden arvailuja etukäteen :)