Äitien vapaailta teatterissa

Kaupallinen yhteistyö: Suomalaisen Työn Liitto

Harmillisen harvassa tässä nykyelämässä ovat kyllä ne illat, kun tulee lähdettyä ystävän kanssa kiireettä (ilman lapsia) iltaa viettämään. Usein ystäviä tavatessa perheet pyörivät mukana tai lapset leikkivät keskenään äitien vaihtaessa kuulumisia – tai sitten tavataan nopeasti kahvilla jossain.


Mutta niin, että tällaiset äiti-ihmiset lähtisivät kaupungille ihan koko illaksi ja kiireettä. Niin, että molemmille järjestyy yhtä aikaa lapseton ilta, eikä kukaan ole kipeänä. Huh heijaa! Nyt rasti seinään! Viime perjantaina (ja vieläpä siis VIIKONLOPPUILTANA, oho elämä risaseks) siis tehtiin niin!

Arvaa, kumpi meistä on lähdössä teatteriin ja viinille, ja kumpi on jäämässä kotiin…?

Olen tehnyt aiemminkin blogiyhteistyötä Suomalaisen Työn Liiton kanssa (postaukset täällä, täällä ja täällä), ja tämän myötä minulle ja ystävä-avecille tarjoutui hyvä mahdollisuus päästä suomalaista työtä tukemaan.

Teatteriin siis, ihanaa!

Tämäkin on mahtava esimerkki sarjassamme suomalaisen työn monet muodot: tämä tuttu Suomen Komediateatteri on perheyritys ja yli 20 vuotta toiminut ammattiteatteri. Se myös työllistää ison määrän teatterialan ammattilaisia: teatterin omat näyttämömestarit, maskeeraajat, puvustajat, ääneteknikot sekä toimistohenkilökunta. Suomalaista työtä tämäkin!

Saimme siis tänne liput, ja vieläpä vieläpä ensi-iltaan! Siellä olisi ollut sellaiset tyypilliset kuvausseinät ja kaikki, mutta harmi kyllä muhun iski sitten sellainen kuusamolainen ”noeimenyttonnevoiamennä”-tunne. Kuitenkin oltais menty vaan sinne pönöttämään ja meidät olisi opastettu ”hei nämä on vain näyttelijöille” -tyyppisesti sivuun… Uijuijui, ehkä ei.

Paaaaaljon vähemmän noloa on tietysti ottaa selfie vessassa. Siispä tässä meidän ”tyttöjen illan” virallinen poseerausselfie – kuvausseinän sijaan suuren maailman tapaan Aleksanterin teatterin vessassa ”äkkiä ennen kuin joku tulee tuolta kopista ulos”. Haha. Ja sit just tuli. Sori.

Huomaa ei tupakointia -kyltti – tässä on glamour huipussaan kuulkaas. Enkä ole raskaana, vaan söin papukeittoa ennen leffaa. Sori siitäkin.

Aleksanterin teatteri oli ihan pullollaan väkeä; taisi olla loppuunmyyty näytös. Vetonauloja olivat varmasti nuo tutut suosikkinäyttelijät Reidar Palmgren ja Satu Silvo – ja kyseessä oli siis romanttinen komedia Toinen kerta toden sanoo. Suunnilleen tältä se näytti – tämä kuva jotenkin tosi kuvaa koko lähes farssimaisen meiningin, joka sai yleisöstä kuuluumaan naurunhörähdyksiä tasaisesti sieltä täältä:


Kuva: Suomen komediateatteri

Komedia on kyllä haastava ja tavallaan tosi mielenkiintoinen lajityyppi! Joskus aikoinaan olin ihan täysin komediavastainen; en voinut sietää esimerkiksi sellaisia ”väkisinnaurettuja” massakomedialeffoja. Mutta sitten pääsin taas muokaamaan omia aikoinaan-mustavalkoisia käsityksiäni, kun näin muutaman oikeasti hyvän komediaelokuvan.

Tavallaan sen naurun takana voi olla myös syvyyttä – komedia voi herättää myös muita tunteita kuin heko-heko-höhötystä. Esimerkiksi tässä käytiin (koko ajan komedian muodossa toki) läpi 22 vuoden tauon jälkeen tapaavan ex-pariskunnan elämää: mikä sai heidät aikoinaan eri teille? Ja mitä tapahtuu nyt, kun he sattumalta tapaavat ruokakaupassa uudelleen.

”Nuo Satu Silvo ja Reidar Palmgren ovat muuten oikestikin pariskunta”, ystävä supatti minulle juuri saliin astuessamme.

Tämä oli hauska tietää! (nimimerkillä julkkisjuorutietämätön) Se antoi tavallaan esitykselle vielä sellaisen oman pienen vivahteensa. Olisivatkohan he voineet suudella noin intensiivisesti, jos eivät olisi oikeasti pari…? No, ehkä ammattilaiset voivat. Mutta silti: pariskunnan ”vaihinkosuudelma” pysäytti hetkeksi ajan:

Kuva: Suomen komediateatteri

Parasta illassa oli kuitenkin ihan ehdottomasti se, että lähdettiin. Pelkkä siiderillä käyminen olisi ollut tietysti kivaa myös, mutta tällainen ”teatteri ja viini” -yhdistelmäilta tuntui vielä päälle jotenkin… …spesiaalilta. Jotenkin teatterissa käymisessä on vaan jotain erilaista kuin leffassa käymisessä; sellainen hassu paikalla olon tunne. Elokuva toistuu aina samanlaisena, mutta teatterissa on aina jokin sellainen yllätysmomentin mahdollisuus – esimerkiksi tässä näytöksessä yllättävä hetki tuli, kun toinen viinilasi meni näyttelijöiltä vahingossa rikki. Siinä tuli yleisössä istujallekin sellainen ”iik miten ne nyt tämän hoitaa” -tunne, mutta hienosti tietysti ammattilaiset hoisivat. Pysyivät rooleissaan, ja yhtäkkiä näytti niin kuin lasinsirpaleiden siivoaminen olisi ollut oikeastikin käsikirjoitettu osaksi näytelmää. Se oli ehkä mun lempihetki, just siinä kaikessa yllättävyydessään.

Spesiaalista puheen ollen. Päätimme myös olla niin spesiaaleja, että kävimme jo ennakkoon tilaamassa yläkerran ravintolasta väliaikatarjoilun (lue: lasit viiniä) väliajalle – en ole siis koskaan ennen tehnyt niin, mutta eikös se ole jotenkin silleen… ….tosi teatterillista? Mutta joo: sekin oli tavallaan aika spessua, vaikka oli ihan pieni juttu. Ei jonotettu väliajalla baaritiskille vaan istuttiin suoraan pöytään numero 14, jossa odotti kaksi lasia punaviiniä.

Aika ihanaa.

Ja sitten on tietysti vielä tuo Aleksanterin teatterin mieletön sali! Tää on vaan niii-iiin upea – ja oooh siis pakko vielä hehkuttaa, että mähän oon itsekin päässyt nousemaan tuonne lavalle ja tanssimaan Oriental Hype -festareilla pari vuotta sitten. Väitän, että tää on Helsingin upein teatterisali!

Teatterin jälkeen jatkettiin vielä iltaa hetki: ensin käytiin syömässä ja margaritalla (granaattiomenamargarita, vau!), ja sitten vielä puolukkasiiderillä. Ja puolen yön tuntumassa tuhkimoina kohti kotia – ei siksi että pitäisi vaan siksi, että seuraava aamu on kuitenkin aika paljon kivempi hyvinnukkuneena ja ilman ”dagen efter” -tunnelmia, haha.

Meidän teatterilippujen lisäksi sain myös arvottavaksi kaksi tällaista samanlaista kahden lipun pakettia. Liput käyvät mihin tahansa Suomen Komediateatterin näytökseen. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän alle to 12.10. klo 12 mennessä ja kertomalla, mihin teatteriesitykseen (ja kenen kanssa) menisit, jos voittaisit nämä liput? Tällä hetkellä käynnissä olevat esitykset näkee siis täältä. Niistä voi siis valita!

Kilpailun säännöt täällä.

Suomen Komediateatterin näytöksiä esitetään monessa paikassa ympäri Helsinkiä, tuon Aleksanterin teatterin lisäksi mm. Linnanmäen Peacock-teatterissa, Apollo Live Clubilla ja Kanneltalossa.

Myös teatteri on siis yksi tapa tukea suomalaista työtä!

Yhteistyössä: Suomalaisen Työn Liitto

17

You Might Also Like

  • Pessi
    5.10.2017 at 15:03

    Metron rullaportaissa olen katsellut Toinen kerta toden sanoo -näytelmän mainoksia ja kiinnostaisi nähdä Satu Silvo livenä lavalla. Tykkään muutenkin komedioista ja romantiikasta, ja mukaan ottaisin poikaystävän. :)

  • Ssj
    5.10.2017 at 15:34

    Olipa kivan kuuloinen ilta teillä. :)
    Varmasti menisin katsomaan Halun viemää. Vaikuttaa juuri minun tyyliseltäni näytelmältä. Mukaan ottaisin varmasti kurssikaverini, sen joka on vienyt minua vaikka minne. Kerrankin olisi toisinpäin.

  • -paula*
    5.10.2017 at 16:14

    Myydään 3h+k kuulostaa hauskalta (ja Matti Ristinen ;) ). Miehen veisin treffeille, edellisistä on vuosi (jaiks, koska lastenhoitajien puute). Tyttöjen illalle olisi myös tarve, mutta kyllä parisuhde menisi silti nyt edelle teatteri-iltana.

    • krista
      5.10.2017 at 16:21

      Apua tää nyt kuulostaa ihan kummalliselta, mutta mun eka spontaani reaktio oli, että ”no hei tuotte vaan lapset meille”. Sitten vasta tajuntaan upposi, että tämähän on nyt blogikommentissa eikä ”reaalimaailman ystäväpiirissä”, eihän me teitä livenä tunneta! Onkohan mun aivot nyt jotenkin väsyneet vai mitä :) Mutta tällaista meinasin nyt tosiaan vahingossa teille tarjota, hupsis :D

  • Saara
    5.10.2017 at 16:41

    Menisin katsomaan tuon minkä sinäkin, eli Toinen kerta toden sanoo ja ehkäpä voisin miesystävän sijaan ottaakin mukaan jonkun tyttökaverin ja viettää mukavan tyttöjenillan.

  • Täti-T
    5.10.2017 at 17:19

    Toinen kerta toden sanoo! Veisin siskon viettämään teatteri-iltaa.

  • Taru
    5.10.2017 at 17:50

    Myydään 3h+k voisi olla osuva valinta itselleni ja miehelleni vähän rinnastettavankin elämäntilanteen tullessa kohta eteen. :)

  • Maisa
    5.10.2017 at 18:17

    Ihan mahtava arvonta! Mä veisin äidin katsomaan äitejä ja tyttäriä – on kovin kehuttu ja pitkään olen jo halunnut sen nähdä. Peukut pystyssä siis mukana arvonnassa! ;)

  • HannaLiisa
    5.10.2017 at 18:40

    siskon kanssa mitä vaan katsomaan ja viinille <3

  • Rinkeli
    5.10.2017 at 18:53

    Mortified Finland. Kyllä, olen ollut nolo. Ja olen välillä edelleenkin. :D

  • Sumonen
    5.10.2017 at 19:19

    Kaikki äitini, kaikki tyttäreni. Ja äitin kanssa lähtisin ☺️

  • Heli
    5.10.2017 at 19:26

    Kaikki äitini, kaikki tyttäreni ja tietysti äidin kanssa.

  • Sanna
    5.10.2017 at 20:09

    Uijui, nyt on pakko osallistua! Oispa aika jännää viettää pitkästä aikaa vapaailtaa ihan aikuisten kesken! Teatterireissulle ottaisin mukaan äidin tai/ja siskon <3

  • Hanna
    5.10.2017 at 20:13

    Menisin ystävän kanssa katsomaan toinen kerta toden sanoo. Olisi kiva päästä tuulettumaan.

  • Nelli
    5.10.2017 at 21:16

    Veisin äitini katsomaan kaikki äitini,kaikki tyttäreni. Olisi ehdottomasti mukavaa äiti-tytär laatuaikaa. Ollaanhan molemmat vielä äitejä tyttärillemme ❤

  • -l-
    5.10.2017 at 21:46

    Valinnanvaikeus… Poikaystävän kanssa Myydään 3h+keittiö tai Toinen kerta toden sanoo. Äidin kanssa Kaikki äitini, kaikki tyttäreni. Kummipojan kanssa Hevisaurus.

  • Teatteriin
    5.10.2017 at 21:50

    Kallistuisin Kaikki äitini, kaikki tyttäreni -näytökseen. Ja tietty äidin kanssa.

  • Tanja
    5.10.2017 at 22:31

    Äidin kanssa olisi kiva mennä katsomaan ”Kaikki äitini, kaikki-tyttäreni”-esitystä. Tästä olen kuullut ja lukenut paljon hyvää.

  • Sara
    5.10.2017 at 22:32

    Toinen kerta toden sanoo todella houkuttelee. Työkaverin kanssa lähdettäis humputtelee. :-)

  • Heidi
    5.10.2017 at 22:58

    Kaikki äidit, kaikki tyttäret yhdessä tietysti äitini kanssa ❤️

  • Annek
    5.10.2017 at 23:11

    Toinen kerta toden sanoo tai Kaikki äitini ja kaikki tyttäreni siskoni kanssa.:)

  • 1 2 3