Äitien vapaailta teatterissa

Kaupallinen yhteistyö: Suomalaisen Työn Liitto

Harmillisen harvassa tässä nykyelämässä ovat kyllä ne illat, kun tulee lähdettyä ystävän kanssa kiireettä (ilman lapsia) iltaa viettämään. Usein ystäviä tavatessa perheet pyörivät mukana tai lapset leikkivät keskenään äitien vaihtaessa kuulumisia – tai sitten tavataan nopeasti kahvilla jossain.


Mutta niin, että tällaiset äiti-ihmiset lähtisivät kaupungille ihan koko illaksi ja kiireettä. Niin, että molemmille järjestyy yhtä aikaa lapseton ilta, eikä kukaan ole kipeänä. Huh heijaa! Nyt rasti seinään! Viime perjantaina (ja vieläpä siis VIIKONLOPPUILTANA, oho elämä risaseks) siis tehtiin niin!

Arvaa, kumpi meistä on lähdössä teatteriin ja viinille, ja kumpi on jäämässä kotiin…?

Olen tehnyt aiemminkin blogiyhteistyötä Suomalaisen Työn Liiton kanssa (postaukset täällä, täällä ja täällä), ja tämän myötä minulle ja ystävä-avecille tarjoutui hyvä mahdollisuus päästä suomalaista työtä tukemaan.

Teatteriin siis, ihanaa!

Tämäkin on mahtava esimerkki sarjassamme suomalaisen työn monet muodot: tämä tuttu Suomen Komediateatteri on perheyritys ja yli 20 vuotta toiminut ammattiteatteri. Se myös työllistää ison määrän teatterialan ammattilaisia: teatterin omat näyttämömestarit, maskeeraajat, puvustajat, ääneteknikot sekä toimistohenkilökunta. Suomalaista työtä tämäkin!

Saimme siis tänne liput, ja vieläpä vieläpä ensi-iltaan! Siellä olisi ollut sellaiset tyypilliset kuvausseinät ja kaikki, mutta harmi kyllä muhun iski sitten sellainen kuusamolainen ”noeimenyttonnevoiamennä”-tunne. Kuitenkin oltais menty vaan sinne pönöttämään ja meidät olisi opastettu ”hei nämä on vain näyttelijöille” -tyyppisesti sivuun… Uijuijui, ehkä ei.

Paaaaaljon vähemmän noloa on tietysti ottaa selfie vessassa. Siispä tässä meidän ”tyttöjen illan” virallinen poseerausselfie – kuvausseinän sijaan suuren maailman tapaan Aleksanterin teatterin vessassa ”äkkiä ennen kuin joku tulee tuolta kopista ulos”. Haha. Ja sit just tuli. Sori.

Huomaa ei tupakointia -kyltti – tässä on glamour huipussaan kuulkaas. Enkä ole raskaana, vaan söin papukeittoa ennen leffaa. Sori siitäkin.

Aleksanterin teatteri oli ihan pullollaan väkeä; taisi olla loppuunmyyty näytös. Vetonauloja olivat varmasti nuo tutut suosikkinäyttelijät Reidar Palmgren ja Satu Silvo – ja kyseessä oli siis romanttinen komedia Toinen kerta toden sanoo. Suunnilleen tältä se näytti – tämä kuva jotenkin tosi kuvaa koko lähes farssimaisen meiningin, joka sai yleisöstä kuuluumaan naurunhörähdyksiä tasaisesti sieltä täältä:


Kuva: Suomen komediateatteri

Komedia on kyllä haastava ja tavallaan tosi mielenkiintoinen lajityyppi! Joskus aikoinaan olin ihan täysin komediavastainen; en voinut sietää esimerkiksi sellaisia ”väkisinnaurettuja” massakomedialeffoja. Mutta sitten pääsin taas muokaamaan omia aikoinaan-mustavalkoisia käsityksiäni, kun näin muutaman oikeasti hyvän komediaelokuvan.

Tavallaan sen naurun takana voi olla myös syvyyttä – komedia voi herättää myös muita tunteita kuin heko-heko-höhötystä. Esimerkiksi tässä käytiin (koko ajan komedian muodossa toki) läpi 22 vuoden tauon jälkeen tapaavan ex-pariskunnan elämää: mikä sai heidät aikoinaan eri teille? Ja mitä tapahtuu nyt, kun he sattumalta tapaavat ruokakaupassa uudelleen.

”Nuo Satu Silvo ja Reidar Palmgren ovat muuten oikestikin pariskunta”, ystävä supatti minulle juuri saliin astuessamme.

Tämä oli hauska tietää! (nimimerkillä julkkisjuorutietämätön) Se antoi tavallaan esitykselle vielä sellaisen oman pienen vivahteensa. Olisivatkohan he voineet suudella noin intensiivisesti, jos eivät olisi oikeasti pari…? No, ehkä ammattilaiset voivat. Mutta silti: pariskunnan ”vaihinkosuudelma” pysäytti hetkeksi ajan:

Kuva: Suomen komediateatteri

Parasta illassa oli kuitenkin ihan ehdottomasti se, että lähdettiin. Pelkkä siiderillä käyminen olisi ollut tietysti kivaa myös, mutta tällainen ”teatteri ja viini” -yhdistelmäilta tuntui vielä päälle jotenkin… …spesiaalilta. Jotenkin teatterissa käymisessä on vaan jotain erilaista kuin leffassa käymisessä; sellainen hassu paikalla olon tunne. Elokuva toistuu aina samanlaisena, mutta teatterissa on aina jokin sellainen yllätysmomentin mahdollisuus – esimerkiksi tässä näytöksessä yllättävä hetki tuli, kun toinen viinilasi meni näyttelijöiltä vahingossa rikki. Siinä tuli yleisössä istujallekin sellainen ”iik miten ne nyt tämän hoitaa” -tunne, mutta hienosti tietysti ammattilaiset hoisivat. Pysyivät rooleissaan, ja yhtäkkiä näytti niin kuin lasinsirpaleiden siivoaminen olisi ollut oikeastikin käsikirjoitettu osaksi näytelmää. Se oli ehkä mun lempihetki, just siinä kaikessa yllättävyydessään.

Spesiaalista puheen ollen. Päätimme myös olla niin spesiaaleja, että kävimme jo ennakkoon tilaamassa yläkerran ravintolasta väliaikatarjoilun (lue: lasit viiniä) väliajalle – en ole siis koskaan ennen tehnyt niin, mutta eikös se ole jotenkin silleen… ….tosi teatterillista? Mutta joo: sekin oli tavallaan aika spessua, vaikka oli ihan pieni juttu. Ei jonotettu väliajalla baaritiskille vaan istuttiin suoraan pöytään numero 14, jossa odotti kaksi lasia punaviiniä.

Aika ihanaa.

Ja sitten on tietysti vielä tuo Aleksanterin teatterin mieletön sali! Tää on vaan niii-iiin upea – ja oooh siis pakko vielä hehkuttaa, että mähän oon itsekin päässyt nousemaan tuonne lavalle ja tanssimaan Oriental Hype -festareilla pari vuotta sitten. Väitän, että tää on Helsingin upein teatterisali!

Teatterin jälkeen jatkettiin vielä iltaa hetki: ensin käytiin syömässä ja margaritalla (granaattiomenamargarita, vau!), ja sitten vielä puolukkasiiderillä. Ja puolen yön tuntumassa tuhkimoina kohti kotia – ei siksi että pitäisi vaan siksi, että seuraava aamu on kuitenkin aika paljon kivempi hyvinnukkuneena ja ilman ”dagen efter” -tunnelmia, haha.

Meidän teatterilippujen lisäksi sain myös arvottavaksi kaksi tällaista samanlaista kahden lipun pakettia. Liput käyvät mihin tahansa Suomen Komediateatterin näytökseen. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän alle to 12.10. klo 12 mennessä ja kertomalla, mihin teatteriesitykseen (ja kenen kanssa) menisit, jos voittaisit nämä liput? Tällä hetkellä käynnissä olevat esitykset näkee siis täältä. Niistä voi siis valita!

Kilpailun säännöt täällä.

Suomen Komediateatterin näytöksiä esitetään monessa paikassa ympäri Helsinkiä, tuon Aleksanterin teatterin lisäksi mm. Linnanmäen Peacock-teatterissa, Apollo Live Clubilla ja Kanneltalossa.

Myös teatteri on siis yksi tapa tukea suomalaista työtä!

Yhteistyössä: Suomalaisen Työn Liitto

17

You Might Also Like

  • Veema
    5.10.2017 at 10:12

    Vaikka olisi kiva päästä miehenkin kanss teatteriin, veisin silti Hevisaurusta katsomaan 7-vuotiaan esikoiseni. Meille syntyi elokuussa toinen lapsi ja äidin kahdenkeskinen aika esikoisen kanssa valitettavasti välillä vähön vähäistä, kun toinen roikkuu tissillä. Siispä veisin hänet kahden teatteriin (ehkäpä vien muutenkin :))

    • Veema
      5.10.2017 at 10:12

      Äh, kylläpä tuli kännyllä paljon kirjoitusvirheitä :(

    • krista
      5.10.2017 at 10:13

      No se ois mullakin ollut toinen tosi potentiaalinen noista esityksistä! Me ei vaan olla sitä lasten kanssa koskaan kuunneltu (vaikka muuten kuunnellaan lastenmusiikkia niin paljon), pitäis varmaan ottaa kuunteluun! Seela ainakin varmasti RAKASTAISI, kun eiks ne saurukset oo vähän niin kuin krokotiilejä <3 (vaikka siis dinosauruksia ovatkin, tiedän sen kyllä - mutta siis riittävän lähellä, vihreitä ja kaikkea :D )

  • E
    5.10.2017 at 10:19

    Myydään 3h+keittiö! Sinne menisin mieheni kanssa jos arpaonni suosii :)

    • krista
      5.10.2017 at 10:33

      Joo sen on kirjoittanut Kiti Kokkonen (ja näyttelee jossain roolissakin siinä)! Mä jotenkin vaan tykkään siitä, en edes tiedä että miksi :) Muistan nähneeni sen joskus aaaaajat-ajat sitten jossain roolissa (ehkä komediassa, varmaan vielä aika nuorena) ja jäi jotenkin tosi kiva fiilis siitä. Ja oisko se joskus kirjoittanut joitain kolumnejakin…? En kyllä ole varma :D

  • Annikab
    5.10.2017 at 10:32

    Myydään 3H+keittiö, sinne ukon kanssa viettämään laatuaikaa kahdestaan (jota ei molempien opiskelujen ja rahatilanteen takia ole paljon) tai sitten Halun viemää jonkun tyttöystävän kanssa!

    • krista
      5.10.2017 at 10:55

      Tuo ”Halun viemää” on muuten Espanjassakin, tai siis Fugessa just silloin kun mä oon siellä, hmm…

      Espanjan-ystävät, ootteko kuulolla – pitäiskö mennä tyttöjen illalle…? La 18.11. Fugessa Las Palmeras -hotellissa!

      • Miilu
        8.10.2017 at 01:29

        Tulen tänne väliin huutelemaan: Nouuu :D Majoitumme ko. hotellissa yksityisessä huoneistoissa, mutta kotiudumme lokakuun lopussa. Olisin niin ollut mukana!

      • krista
        10.10.2017 at 16:58

        No hitsi! Oiskin ollut aika mahtava tehdä teatteritreffit Fugeen! :) Te ehditte sit just tulla pois ennen kuin me tullaan; me lennetään 12.11. sinne!

        • Miilu
          11.10.2017 at 17:42

          Niinpä! Meillä koittaa karu paluu arkeen 30.10.

  • A
    5.10.2017 at 10:35

    Ääk, siis valinta ois supervaikea (koska voisin niin katsoa nää kaikki), mutta ehkä se ois pakko valita kumminkin Myydään 3h+k. Menisin yhden äiti-kaverin kanssa ja todellakin tilaisin väliaikatarjoilut meille!

    • krista
      5.10.2017 at 10:52

      Hih väliaikatarjoiluista vielä: mä oon aina ennen sit väliajalla norkoillut ja miettinyt, että mennäkö nyt jonoon vai miten tämä aika kuluttaa vai vai vai vai… …ja nähnyt, että JOILLAIN ON VIINIÄ VALMIIKSI LASEIHIN KAADETTUNA. Haha mikä megakateus :D Nyt vaan käveltiin sinne ravintolaan yläkertaan vähän ennen esitystä, tilattiin ja maksettiin valmiiksi (siellä oli oma kassa ja henkilö ennakkotilauksille) ja sit oli pöytäpaikat suorilta odottamassa. Ehtii jopa juoda rauhassa sen lasillisen ja jutella pöydän ääressä, kun ei mene aika seisten norkoillessa tai jonossa. Mikä miniluksus :D Joo TODELLAKIN teen niin jatkossakin :D

  • Lilah
    5.10.2017 at 10:39

    Ei hitsi, ihan mahdoton päättää. Lapsen kanssa hevisaurusta, äidin kanssa äitejä ja tyttäriä tai miehen kanssa 3h+k. Ehkä tästä huomaa, että ihan kauheasti ei ole tullut missään käytyä kun kaikki kelpaisi!

    • krista
      5.10.2017 at 10:48

      Hahaha, mulla oli sama juttu! :D

  • Riina
    5.10.2017 at 11:14

    Tosi vaikea valinta! Eskaripoikani haluaisi varmasti lähteä Hevisauruksille, mutta luulen kyllä että valitsisin sit kuitenkin just tollasen viini+teatteri-illan naisseurassa! Kaikki äitini, kaikki tyttäreni menisi sopivasti mun ja mun äidin nimipäivänä, se kun sattuu oleen sama päivä meillä kummallakin! Ja toisaalta sit ois kiva lähteä Helsingin humuun täältä Turusta jonkun hyvän ystävän kanssa, vaikka oikein hotelliin yöpymään ja drinksuileen ja tanssimaankin, ehkä?! Jos perheille sattuis sopimaan…? Phuih, siinäpä oliskin pähkinä purtavaksi että saisi sopimaan, mutta kuinkaa ihanaa…!!!! :D

    • krista
      5.10.2017 at 11:22

      Oi, ja yhdistettynä vielä just hotelliyöhön, hyvin nukuttuihin (hih tai vapaavalintaisesti tanssien valvottuihin) yöuniin ja valmiiseen aamupalaan! Oh!

  • Venla
    5.10.2017 at 11:17

    Menisin tsekkaamaan ”Kaikki äitini, kaikki tyttäreni” – yllätys yllätys – tyttäreni kanssa.
    Toi Aleksanterin teatteri on mulle edelleen vanha ooppera. Siihen liittyy todella rakkaita muistoja. Kävin paljon isovanhempieni kanssa oopperassa ja sain tiirailla muinaisilla oopperakiikareilla upeita pukuja, lavasteita ja oopperalaulajien ilmeitä. <3

    • krista
      5.10.2017 at 11:21

      Tuossa Aleksanterin teatterissa tosiaan on edelleen sellaista oopperan loistoa! Mun tekisi joskus mieli päästä käymään tuolla mielettömässä aitiossa – jostain muistan lukeneeni, että siellä on joku oma huoneisto (keisarin sviitti? tsaarin?) myös, onkohan se vielä loistossaan…?

  • KP
    5.10.2017 at 11:20

    Varmaankin valitsisin Myydään 3h+keittiö, vaikka ylipäätään suurin juttu olisi päästä teatteriin, rahatilanteen vuoksi kun tulee harvoin käytyä. Ystävän ottaisin mukaan.

    • krista
      5.10.2017 at 11:29

      Juu mulla vähän sama – kun käy kuitenkin (nykyään, joskus kävin enemmän) niin harvoin, niin jo se koko käyminen on itsessään (ja vapaa-aika!) sellainen erikoisjuttu <3

  • PP
    5.10.2017 at 11:38

    Kaikki äitini, kaikki tyttäreni. Arvosteluissa saanut huomioni, varmasti vaikuttava kokemus. Siskoni kanssa haluaisin mennä pitkästä ainaa viettämään aikaa.

    • krista
      5.10.2017 at 16:04

      Oi, mäkin luin nyt äsken sen arvostelun! Ooo, mä haluan kans nähdä ton!

  • Mammaksi
    5.10.2017 at 11:38

    Miehen kanssa Myydään 3h+keittiö tai Toinen kerta toden sanoo! Vielä ennen esikoisen syntymää tekisi hyvää spesiaaliaika kahdestaan :)

  • Elli
    5.10.2017 at 11:55

    Myydään 3h+k. Mieheni kanssa, ei olla moneen kuukauteen päästy yhdessä viettämään aikaa. Talo myynnissä ja kiirekiire. Olisi tauon paikka :) .

  • Heli'S
    5.10.2017 at 11:56

    Kummipojan kanssa Hevisaurusta tai Siskon kanssa Kaikki äitini, kaikki tyttäreni tai Kälyn kanssa Myydään 3h+keittiö tai Miehen kera Toinen kerta toden sanoo… Kaikki kävisivät :)
    Ja ennakkoon tilatulla väliaikatarjoilulla, todellakin arjen luksusta!

  • Jenna
    5.10.2017 at 12:21

    Myydään 3h+ keittiö ja ehdottomasti just joku tyttökaveri mukaan ja äideille viiniä ja lapsivapaata :)

  • Anu
    5.10.2017 at 12:26

    Menisin parhaan ystäväni kanssa katsomaan Toinen kerta toden sanoo, ihanan Reidarin vuoksi. Myöskään ennakkotilattu viini ei kuulosta pahalta.

  • Helki
    5.10.2017 at 12:35

    Kaikki äitini kaikki tyttäreni oman äidin kanssa. ❤️

  • Salla
    5.10.2017 at 12:45

    Lähtisin kaverin kanssa katsomaan tuon saman näytelmän minkä tekin, vaikuttaa superhauskalta! Komediateatterin Kaikki äitini, kaikki tyttäreni on jo nähty ja se oli ainakin toooodella hyvä!

  • Huopatossutehtailija
    5.10.2017 at 12:49

    Oi että, rakastan teatterissa käymistä, tunnelma siellä on ihan ainutlaatuinen, ja kokemus tuntuu juhlavammalta kuin vaikkapa juuri leffassa käynti. Paljon kiinnostavia vaihotehtoja näyttää olevan tarjolla, mutta noista valitsisin Myydään 3h+k -esityksen, jonne pyytäisin mukaan joko äitini, jota näen nykyään liian harvoin, tai teatteria rakastavan ystäväni.

  • Krisse
    5.10.2017 at 14:31

    Pyytäisi ystäväni, joka usein käy teatterissa. Myydään 3h+k kiinnostaa!

  • Elina
    5.10.2017 at 14:31

    Lähtisin katsomaan Kaikki äitini, kaikki tyttäreni parhaan ystäväni kanssa. Nähdään ihan liian harvoin ❤

  • gone with the fairies
    5.10.2017 at 14:41

    Menisin katsomaan Myydään 3h + keittiö. Mukaan lähtisi ehkä sisko tuulettumaan vauva-arjestaan tai vaihtoehtoisesti liput menisivät siskolle ja hänen miehelleen ja jäisin itse lapsenvahdiksi. :)

  • 1 2 3