Tulvan jälkeen

Kun sunnuntaiaamuna heräsimme, meillä ei ollut sähköjä eikä tullut vettä. Kurkistelu ikkunasta osoitti, että ei ollut muillakaan. Ulkona satoi.

Someen klikatessa alkoi selvitä lisää. Ei enää ”vähän tässä on sataaripotellut” – vaan ulkona oli pahimmat tulvat vuoden 1989 jälkeen.


Tie, joka yhdistää kaupungiosamme Fuengirolan keskustaan, oli romahtanut. Viranomainen oli asettanut ”punaisen varoituksen”, ihmisiä kehotettiin välttämään autoilua ja pysymään kodeissaan. Joel lähti hakemaan kaupasta (joka oli vielä auki; osa jo suljettiin) meille ruokaa ja vettä muutamaksi päiväksi – samalla asialla kaupassa oli paljon muutakin.

Tuli uutinen ensimmäisestä kuolonuhrista. Talojensa katolle kiivenneitä ihmisiä pelastettiin Malagan lähellä; yhdeksänlapsinen perhe oli pelastettu helikopterilla. Valokuvia ja videoita tulvivista kaduista ja busseista, joista näkyvissä enää katto. Kodittomien koirien ja kissojen keskuksessa kävi huonosti; kaikki irtaimisto tuhoutui. Koirat saatiin kai pelastettua (osa karkasi ja harhailevia etsittiin), kissoista hukkui moni. Kerättiin vilttejä ja huopia; vapaaehtoiset kahlasivat reisiään myöten vedessä.

Tämä video kertoo ehkä jotain:

Meidän omasta ikkunasta katsottuna sade näytti vain ihan tavalliselta kovalta sateelta. Juuri tässä meidän kadullamme ei tulvinut; kiitimme sijaintiamme pienellä kukkulalla ja vielä neljännessä kerroksessakin.  Vedet ja sähkötkin saatiin ihan vaan parin tunnin katkon jälkeen takaisin.

Sade loppui eilen illalla ja nyt paistaa aurinko. Ilma on raikas.

fuengirola-harka-pikkukatu

Ulkona kävellessä kuitenkin huomaa vielä tuhot. Ojat ovat aivan erinäköisiä kuin eilen. Jossain kohdissa jalkakäytävä on sortunut ojaan. Mutaa saatta olla kadulla sellaisissakin paikoissa, joissa ”ei mitenkään kuuluisi” olla. Bussi ei kai vieläkään kulje. Romahtaneen tien korjaamisessa saattaa kulua jonkin aikaa – ainakin vielä eilen illalla siinä oli ollut isoja kivenlohkareita keskellä ajoväylää.

Luonto ja sen voimat.

Siellä koti-Suomessa varmaan vähän erilainen ilmasto?

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

18

You Might Also Like

  • Jenn-
    6.12.2016 at 17:28

    Oho, aikamoista!
    .
    Asian vierestä. Minkälaista on ollu asua kerrostalossa, kun on tottunut asumaan omakotitalossa?

    • krista
      6.12.2016 at 19:43

      Mukavaa vaihtelua :) Parveke on ihana, vaikka omaa pihaa kaipaa kyllä myös jonkin verran. Sen huomasimme pian, että olemme tottuneet esim. huutelemaan toinen toisillemme huoneesta toiseen – ja kerrostalossa tulikin siitä sitten ”hups”-olo, kun tiedosti koko ajan, että kuuluu kyllä naapureihin. Etenkin kun kaikuu ja äänieristys on mitä on – toisaalta espanjalaisetkin ovat tietty äänekkäitä, joten ehkä me ei herätetä paheksuntaa :) Samoin rapussa olemista piti/pitää muistuttaa lapsille; että siellä ei pitäisi kailottaa kovalla äänellä. Sielläkin kai-kuuuuuu… Mutta noi on ollut sellaisia lapsille uusia kerrostalojuttuja – me Joelin kanssahan ollaan asuttu kerrostalossa kyllä ennen lapsia, joten siinä mielessä meille ei tunnu mitenkään oudolta :)

  • Kati / Lähinnä Kauempana
    6.12.2016 at 18:00

    Huh, on kyllä hurjaa millaista jälkeä rankkasateet ja tulvat saa aikaiseksi. Alimmassa kuvassa näyttää ihmeen seesteiseltä. Vesi varmaan valui aika hyvin tuosta alas. Ei ole kiva olla luontokatastrofin keskellä, mutta kyllähän se luonnon voima on kunnioitettavan suuri ja jollain tavalla hienoa kokea se (turvassa sisätiloissa).

    Taisi aika monella tavalla tästä tulla ikimuistoinen talvi teille. :)

    • krista
      6.12.2016 at 19:48

      Tuo kuva on toiselta puolen kaupunkia; en yhtään tiedä, millaista just tuossa oli – toisaalta ei näyttänyt saviselta joten ehkä vaan ”satanut normaalisti” tuollakin. Käsittääkseni ne isoimmat/pahimmat tulvavyöryt tulivat siitä, että tuolla ylempänä kukkuloilla satoi niin valtavasti, ja ne vedet valuivat täysillä/viemärit täyttyivät/kanavat menivät yli sit tänne rantaan päin. Esimerkiksi meillä se sortunut tie oli kanavan lähellä – se kanava on normaalisti aina ollut tyhjä; ollaan ihan vitsailtu, että mihinköhän vuodenaikaan tuossa on ajateltu olevan vettä, kun on lähinnä koirienulkoilutuspaikkana aina. No, nyt tiedetään, mihin tarkoitukseen se on… Se oli siis täysin vyörynyt yli äyräidensä.

      Joo, yllättävä juttu kyllä on ollut tämä sateiden määrä! Tavallistihan kuulemma talven sateet ovat niin satunnaisia, että edes kumisaappaita meille ei suositeltu pakattavan mukaan. Ja nyt niitä ois todellakin tarvittu :) Toisaalta oli kuumaa/kuvaa pitkään; tästä kai tämä luonnonilmiö sit kai osittain johtuikin. Tyyliin vuoden sademäärät tuli kerralla, uhhuh.

  • Mippanen
    6.12.2016 at 21:19

    Noh, ei täällä toki aivan noin hurjaa ole, mutta vuorokauden sisään lumimyrsky, rankkasade, -20, +4, jälleen -5 ja nyt -20 tekee sen, että kaikki tiet ovat peilijäällä eikä toivoa taida paremmasta olla ainakaan sääennusteisiin katsoessa. Eihän tuo haittaisi, jos voisi kulkea julkisilla töihin, mutta silloin kun työmatka on yli 50km pikkuteitä, niin alkaa toivomaan etelän olosuhteita… ;) Työmatkaan käytetty aika kun piteni yhtäkkiä yli puolella…

    • krista
      6.12.2016 at 23:02

      Jaiks, kuulostaa… …liukkaalta! Missä päin Suomea? Toi pakkanen ja sulaminen ja taas pakkanen on kyllä paha! Ja sit jos vielä sataisi kevyt lumi päälle, auts… Toisaalta mulla tätä kirjoittaessa tuli kyllä vähän ikävä lunta :)

  • Puumis
    7.12.2016 at 11:21

    Ai siis te ootte FUGESSA? Miten en oo tajunnu aikaisemmin.. :) Mä oon tulossa sinne (luultavasti) tammikuun lopulla viikonlopuksi, pitäisköhän treffata? ;)

    • krista
      7.12.2016 at 11:46

      Juu juu juu Fugessa, just täällä! Joo, treffataan! Laitetaan viestiä!

  • Helena Kemppainen
    13.12.2016 at 23:26

    Hei Krista ja kiitos eilisestä somekoulutuksesta. Olen nyt kahlannut näitä sinun sivuja ja mietin omien sivujeni muokkaamista paremmiksi. Profiili menikin jo uusiksi ja täytyy hankkia valokuvaaja ottamaan brändikuvia. Sinun vinkit olivat loistavia ja me kaikki ollaan hehkutettu niitä omassa foorumissamme tänään. Toivottavasti me saadaan sille jatkoa.

    Yllätykseni olikin suuri, että asutte Fuengirolassa! Tulin juuri aurinkorannikolta maanantai aamuna ja siksi olin koulutuksessasi Facen kautta, kun iski valtava päänsärky yölennolla. Kävin siellä Fuengirolassa yhden yön yli nukkumassa hotellissa – ajatuksenani olla siellä kuukausi-kaksi, mutta päädyinkin Malagaan. Olin siellä osittain Allergioitteni vuoksi, ihoni elvytysmatkalla.

    Joko olette käyneet katsomassa Malagan jouluvalot? Ne ovat todella upeita iltaisin.

    Lumisin terveisin, Helena

    • krista
      15.12.2016 at 20:44

      Heippa, ja anteeksi vastausviive! Mä kävinkin nyt katselemassa sivustojesi uudistusta ja hyvältä näytti – kirjoitin palautteita/ideoita nyt ja laitoin Anun kautta eteenpäin teille välitettäväksi :)

      Joo mun pitikin siinä istunnossani kysyä, että asutko siis Malagassa, blogistasi olin nähnyt Malagasta kyllä. Mutta Skypen taustasta päättelin, että ainakin Suomessa sillä hetkellä olet, kun taisi olla takkaa ja jotain muuta sellaista suomalaisen näköistä :) Täällä olemme siis viisi kuukautta tänä talvena, vielä reilut kolme (onneksi) jäljellä! Meilläkin atooppisen lapsen iho on tuntunut olevan täällä vähän parempi; tosin lentojen jälkeen tulee aina ”romahdus” ja pahempi vaihe.

      Vielä ei olla Malagassa käyty, mutta tarkoituksena oli käydä juuri jouluvaloja katsomassa. Toivottavasti ehditään ennen joulua tai viimeistään välipäivinä! Palataan myös meilitse, minulle saa laittaa viestiä sparriimme liittyen, jos tulee jotain pohdituttavaa vastaan :) Huippukiva, jos siitä oli teille hyötyä! :)