Treffit, vain 99,99

Eilen oli harvinainen, ainutlaatuinen ja uniikki mahdollisuus olla useampi tunti kahdestaan – wohoo. Tätä on viime aikoina tapahtunut about kaksi kertaa vuodessa.

Treffeille!!!!!

kahdestaan lowres

”Varataan Jumbosta huone ja ollaan vaan (kröhöm kohta nro. kolme! KOLME!) siellä kahdestaan se muutama tunti” oli tekemisehdotuslistan kärjessä. Niin siis sen sellaisen listan, jolla ei oikeastaan mitään muuta ollutkaan. Koska ei keksitty. Öööö mitä sitä nyt ihmiset voi tehdä kahdestaan ilman lapsia ollessaan…? Leffassakaan ei mennyt mitään juuri sopivaan (päiväs)aikaan.

Mä se taisin se tylsimys-epäkehtaaja olla:
”No ei kai me voida silleen…? Onks se nyt vähän…? Tsihihi ootsä tosissaan…?”

Typerä realismi sen ratkaisi; no onhan se vähän (paljon) liian kallista.

Mä ehdotin kakkosvaihtoehdoksi Työväenasuntomuseota.

Joel meinasi kuolla nauruun.

No, lähdettiin sitten ihan-muuten-vaan -kaupungille. Joel soitti bussista Patronaan – ei olla siellä koskaan käyty. Että josko tällaisella minivaroitusajalla pöytää kuitenkin…?
”Hello, is this Patrona?”
”No.”

Ööö okei. Tarkistettiin numero. Se oli oikein. Ei viitsitty soittaa uudelleen, että kyllä se kuule nyt vaan on Patrona.

Mentiin sitten Cantina Westiin. Ihan Sama Juttu (trademark). Eli ei. Oltiin hieman huvittuneita henkilökunnan inkkari- ja cowboy-työasuista.

Sitten minä keksin, että ei olla käyty koskaan siinä Katajanokan maailmanpyörässä.

finnair wheel lowres

Kappas, tuntui yhtä äkkiä, että ollaan ihan oikeilla treffeillä. Kädestä kiinni ja turisteina ja silleen.

finnair maailmanpyörä lowres

Kiva iltapäivä ja ilta.

Mutta se hintalappu…

Itse asiassa olisi tullut ihan saman hintaiseksi mennä sinne hemmetin hotelliin.

Ens kerralla niiiii-iiiiin kolmonen.

 

34

You Might Also Like

  • vannikkila/Lennu_
    13.9.2015 at 15:10

    Oliko Tirppa eilen Lintsillä? Olin varma et näin tirpan, mutta, koska en nähnyt muita tuttuja kasvoja, ajattelin nähneeni vain samannäköisen tummat kiharat omaavan silmälasipäisen tytön :) mut jos olitte kahdestaan treffeillä eilen, olisi sitten voinutkin olla?

    • krista
      13.9.2015 at 20:00

      Hihihi no ainakaan meille ei ole kerrottu, että tirppa ois käynyt Lintsillä – ämmin kanssa oli täällä kotosalla. Tai siis niin me LUULLAAN :D

  • Kia
    13.9.2015 at 15:48

    Meinasin tulla onnittelemaan numero kolmosesta! (Vauvasta!!) Hups miten noloa. Onneksi luin uudestaan _kolmoskohdan_ ja ks. postauksen. Tää on eka kerta kun kommentoin ja pakko vielä lisätä, että keep up the good work! :-)

    • merkinkantaja
      13.9.2015 at 18:28

      Hih, niin minäkin! Kunnes muistin, että kolmoselle oli tässä perheessä jo merkityksensä :) tsihhih.

    • krista
      13.9.2015 at 20:00

      Hahaa, joo kolmonen on vain sitä harjoittelua :D

      Kiva kun kommentoit – saa tehdä niin jatkossakin :)

      • nellisi
        13.9.2015 at 20:45

        No minä luin kanssa monta kertaa, että mitämitämitä? Teitä on sit kohta kolme siellä hotellihuoneessa? Siis mitä? Siis oikeesti? Ja sitten vasta tossa postauksen lopussa käänsin jonkun järkevyyskatkasijan päälle aivoissani ja tajusin. :D
        Mutta hei tosi upee kuva susta tuolla maailmanpyörässä! Meri sitten kruunaa kokonaisuuden. :)
        Ja hei P.S. Mää yritin jättää alkuun ihan oman normikommentin (en tällasta vastausta edelliseen kommettiin), mut tää wordpress väitti jotain, että samanlainen kommentti havaittu. Näyttää siltä, että olet jo sanonut tämän. Tai jotain muuta sellaista, en muista tarkkaan oli enkuks. Siis mitä ihmettä toi meinaa?

        • nellisi
          13.9.2015 at 20:46

          AAAARGH ja nyt mulla on täällä miljoona kommenttia!!! NOLOA! :D Ja mun naamakin nyt tossa näkyy, että varmasti muistetaan toheloinnit. :D :D Mutta siis alkuun tää ei antanut mun postata kommenttia, mut sit se näköjään kumminkin tuli. Äh, nyt lopetan, ennen kuin sekoilen enempää. xD

          • krista
            13.9.2015 at 20:58

            Perus :D :D :D :D

            Hei mutta mieleenjäävyys on aina hyvästä! Mä voin vaikka poistaa tuon alla olevan, joka tais olla se eka :)

        • krista
          13.9.2015 at 21:03

          Oho mä tsekkasin tuon kohdan itsekin, ja saattaahan se vähän harhaanjohtavalta näyttää :D Lisäsin ”nro”, jos se vähän helpottaisi tulkintaa :)

  • karolinan
    13.9.2015 at 21:01

    Miten seelalla meni sen treffien ajan? :) kiinnostaa vaan ku tuntuu että en ikinä pääse tosta tissitakiaisesta kahta tuntia pidempään pois :D..

    • krista
      13.9.2015 at 21:08

      Niillä oli mennyt aivan ä-lyt-tö-män hyvin – tuli niii-iiiiin kiva olo siitä <3 Mutta tuota hoidossaoloa (mummilla) on kyllä harjoiteltu silleen pienin askelin; Seela on ollut koko ikänsä mummilassa paljon tietysti niin, että me ollaan paikalla. Ja nyt on sitten kesästä asti viikoittain tehty niin, että vaikka Joel on paikalla, mutta mummi vastannut "käytännöistä". Pienin askelin siis tämän Seeluskan kanssa on pitänyt mennä. Silvahan oli tässä iässä ollut mummilassa jo vaikka kuinka paljon (päiväsaikaan), mutta Seela on ollut meissä vanhemmissa paljon enemmän kiinni.

      Päikkäreiltä heräämistä ei olla vielä uskallettu tehdä niin, että minä/Joel ei olisi paikalla. Siinä kun on Seelalla sellainen kriittinen hätääntymisen hetki. Mutta päikkäreiden jälkeen heti vietiin ja kasiin asti illalla oli - eli tuli siinä neljä/viisi tuntia hoidossaoloa varmaan.