Trainspotting

Meillä olisi voinut olla tänään sellainen tylsänankea velvollisuusaamupäivä: ohjelmassa oli käynti Oulunkylän terveysasemalla (kävin näyttämässä luomea, joka pian poistetaan). Voi äh ja blaah, luvassa siis loputtomasti viivästyneitä vastaanottoaikoja, laumoittaan räkäkröhiseviä sairauslomanhakijoita sekä tylsyyttään kitisevä taapero?

Ei. Meillä oli yllättäen ihana ja mahtava yhteinen seikkailuaamupäivä!

*******

Jo pelkästään terveysasema oli Silvan mielestä ihan huisin kiva paikka. Oli jänniä pitkiä käytäviä ja tuoleja, joille voi kavuta istumaan niin kuin isot tytöt. Oli ohikulkevia valkotakkisia lääkäreitä ja hoitajia, sekä odotushuoneessa kivoja tätejä ja setiä, jotka jaksoivat sitkeästi leikkiä Silvan ”ole hyvä – kiitos” -leikkiä erilaisten brosyyrien kanssa. Yhdessä luettiin allergiaoppaasta voikukkia, perunoita ja koivupuita.

Terveysaseman ulkopuolella oli ihana parkkipaikka – oh, paljon paljon autoja, brrrn brrrn BRRRN! Jäätiin seuraamaan paria rekkaa, jotka lastasivat tavaraa terveysasemalle ja ostoskeskukseen. Nostolavat hurisivat ja miehet työnsivät rullakkoja. Voi VAU!

Ja sitten: parasta ehkä ikinä mitään. Terveysaseman takaa kuului tuttua kiskojen nirskuntaa ja keksin, että hei mennäänpä vielä hiekkatielle junia katselemaan. JUNIA! Ihan oikeita junia!

 

 

Minulle paikallisjunat merkitsevät harmaata ja kylmää työarkea: pimeitä aamuja ja aivan yhtä pimeitä iltoja, myöhässä olevia M-junia ja väliin jääneitä vuoroja (ja kiukkua VR:n olemattomasta poikkeustiedottamisesta), liian kylmissä korkkarisaappaissa asemalla palelevia varpaita ja liian pitkään tehtyjä ylitöitä, joista harvoin saa mitään kiitosta.

Silvalle junat olivat jotain ihan muuta: uskomattoman mielenkiintoista kolinaa, suhinaa ja piippauksia, avautuvia ja sulkeutuvia ovia ja niistä kiiruhtavia ihmisiä, vauhdilla ohi kiitäviä pitkänmatkanjunia ja hiuksia heiluttavaa hurjaa ilmavirtaa.

Tirppa kirmaili pitkin hiekkateitä, tervehti iloisesti (vuh! vuh!) ohikulkevia koiria ja virnisteli ystävällisille mummoille, ja ihmetteli pusikosta kuuluvaa kaskaiden säksätystä.

Kotimatkalla tuli uni.

Aivan loistava aamupäivä. Hmm mihinkäs niitä huvipuistoja nyt sitten tarvittiinkaan…?

 
Like

You Might Also Like

  • Liisa
    16.8.2013 at 12:15

    Oi miten kivalta kuulostaa. Minä ajattelin viedä Ilon tänään Korkeasaareen katsomaan, näkyiskö siellä jotain meidän kirjoista tuttuja otuksia. :)

    • Kristaliina
      16.8.2013 at 12:32

      Kivaa, Korkeasaareen! Meillä on kans tarkoituksena mennä sinne pian uudestaan. (tai siis jo kolmatta kertaa :) ) Silvan suosikkeja on olleet ne vipeltävät gundit, apinat ja kameli. Terveisiä apinaserkuille! :)

      • Liisa
        16.8.2013 at 13:04

        Me ollaan menossa kahdestaan, tervetuloa mukaan oppaiksi, kantikset! :D

        • Kristaliina
          16.8.2013 at 19:57

          Me oltiin jo ehditty lähteä tuonne Vanhankaupunginkoskelle – kastumaan. Uhh, oltiin sitten aivan uitettuja koiria, kun jäätiin kesärankkasadekuuron alle :) Tuliko Korkeasaaressa vettä? Ja miten meni? :)

          • Liisa
            16.8.2013 at 21:43

            No ei tullut vettä, tuli Ilolle jättimäinen kuhmu otsaan. Eikä me edes nähty juuri mitään eläimiä. :D No, kameli ja pari jotain muuta elukkaa nauratti kakaraa joten kai siitä kannatti 12 euroa ja muutama aivosolu maksaa. (Nyt me ei poistuta kotoa enää ikinä.)

          • Kristaliina
            16.8.2013 at 22:29

            Auts. Joo, seuraavaksi menette vaan tekin tuonne junaradan varrelle seisoskelemaan – tulee halvemmaksikin :)

  • Nannannaa
    16.8.2013 at 14:16

    Meilläkin toi junien bongailu on aika jees, tosin täällä niitä menee ohi paljon vähemmän kuin siellä, joka on pojan mielestä iso harmi. Mutta aina kun ollaan kävelemässä/pyöräilemässä keskustaan, niin jäädään kattelemaan ohi meneviä junia johonkin kohtaan (etenkin tasan aikaan niitä menee monta, pitääkin ajottaa kulkemiset siihen :D ). Auton ikkunoista tuijotetaan aina tiiviisti, että koska tulee rata näkyviin ja joka kerta takapenkiltä kuuluu iloinen ”una-ata, tzuuhtzuuh” ihan ilman sitä junaakin. Ja sitten ihmetellään, kun ”ei mee unii, unat pois on!” :)

    • Kristaliina
      16.8.2013 at 20:03

      Juu, mä just mietin, että tämä taisi olla ihan oikeasti ensimmäinen kerta, kun Silva näki oikean junan. Vaikka kuinka yritän kelailla, niin ei me olla taidettu junassa matkustaa silloin vauva-aikaankaan. Kirjoissa junia on kyllä – mutta en tiedä, yhdistyikö nämä pienessä päässä vielä ollenkaan. Kirjojen junat kun on sellaisia höyryveturi-tsuku-tsuku-junia, ja nää VR:n uudet lähijunat lähinnä sellaisia ohjuksia :)

      • Nannannaa
        16.8.2013 at 20:39

        Yllättävän nopeesti noinkin pienet alkaa asian oivaltamaan. Meillä on kyllä edesauttanut se, että vauva- ja taaperoaikaan ollaan kuljettu tosi paljon junilla, joten ne ”ohjuksetkin” on tulleet tutuiksi. :D

      • Miitu (Ei varmistettu)
        16.8.2013 at 21:07

        Tulipas mieleen tästä Sabine Kueglerin ”Viidakkolapsi” -kirjan (https://www.booky.fi/tuote/kuegler_sabine/viidakkolapsi/9789524597883) aloitus, missä 16-vuotias Sabine ihmettelee asemalle luikertelevaa junaa. Edelliset 11 (?) vuotta kun oli kulunut keskellä viidakkoa lähetystyötä tekevän perheen kanssa, eikä tuo asemalle saapunut juna muistuttanut tippaakaan satukirjojen kukilla koristeltua ja iloisesti viheltävää junaa.

  • Nadis
    16.8.2013 at 14:43

    Hih, maailma lapsen silmin on huomattavan paljon mielenkiintoisempi :) Meillä on autoinnostus myös parhaimmillaan ja lapsi lähtee kotipihasta aina taapertamaan mäkeä alas tielle. Harmi vaan, että on aika pieni tie kyseessä ja autoja menee ehkä kerran 10 minuutissa :D

    • Kristaliina
      16.8.2013 at 20:01

      No niinpä, voi kun itsekin osaisi nähdä maailman tuohon tapaan! :)

      Hih joo täälläkin on itse asiassa lähiteillä (onneksi) vähän hiljaisempaa. Mutta heti, kun päästään isoille teille (joista menee BUSSEJA), niin voi sitä pöristystä :)

  • meric (Ei varmistettu)
    16.8.2013 at 21:23

    Mä oon sitä mieltä että huvipuistot on just siks että aikuiset ja isot lapset vois tuntea sen huiman jännityksen mikä on pienellä vauvalla kun kaikki on ihmeellistä ja syliin nostaminenkin on kuin olis siinä rakettilaitteessa, ja rattaat menee vuoristorataa :)

    • Kristaliina
      16.8.2013 at 21:40

      Vau. Siis vau! Tuossahan on ihan aforismi/elämänfilosofia-ainesta!

  • -S- (Ei varmistettu)
    17.8.2013 at 13:00

    Ihana teksti, tästä tuli itsellekin paljon lisää virtaa. Niinhän se on että aina pitäisi muistaa nauttia niistä ”pieneltäkin” tuntuvista asioista, kuten jäätelön syömisestä kaupan portailla hellepäivänä ;)

  • Ninan verkkareissa
    17.8.2013 at 19:13

    Mä aion ensi visiitillä katsella Ogelin ostaria huudeineen ihan uusin silmin. Kiitos, Silva!