Tervetuloa kouluun!

En voi nyt mitenkään olla lähtemättä tähän kirjoitukseen tosi kaukaa. Lähes seitsemän vuoden takaa.

Tämä on mulle henkilökohtaisesti tärkeä muisto. Pieni keskosvauva oli juuri syntynyt, vanhempien huoli esikoisvauvastaan ihan valtava

Samaa aikaan yritin luoda henkilökohtaista suhdetta Kätilöopiston mintunvihreään rintapumppuun. Heru, heru, heru. Kätilö oli tuonut myös lypsyohjeet. Mmmmitä? Katsoin häntä epäuskoisena – en muuten todellakaan lypsä. Minivauva oli hoidossa ihan toisella puolen taloa lastenosastolla, ja minä ja Joel kahdestaan toisella osastolla. Joel yritti hieroa olkapäitäni, jotta rentoutuisin, ja psyykata ajatuksiani johonkin onnelliseen. Ääniraidalla mintunvihreä rintapumppu pihisi tasaista säveltään. Mitä meille oikein tapahtuu, nyt meillä on keskosvauva ennenaikaisesti tässä maailmassa.

Silmät kiinni. Kuvittelin meidät pienenä perheenä vihreälle nurmikolle, aivan siihen Kätilöopiston ulkopuolelle nurmikentille. Kuvittelin kesän ja taaperon, jolla olisi sellainen tyllimäinen hörselöhame. Istuisimme viltillä. Taapero ottaisi siinä askeleitaan, ja pumpsahtelisi välillä vaippapepulleen.

Maito alkoi herua.

Myöhemmin kerroin Joelille, että mikä se herumismielikuvani oli ollut.
”Tuleeko tuo ajatus koskaan toteutumaan? Onko meillä terve lapsi, joka vielä joskus on meidän kanssa puistossa ottaa ensiaskelia?”
, minä itkin huolesta suunniltani.

”On meillä”, Joel lupasi.

Ja on meillä.

Paitsi että nyt se taapero lukee itse erästä tiettyä esitettä. I-l-m-o-i-t-t-a-u-d-u-t-a-a-n…. ilmoittaudutaan!

Ja tämä esite kertoo, että se taapero lähtee ensi syksynä kouluun.

Tuo Kätilöopiston muisto on pyörinyt mielessäni viime vuosina toistuvasti, se on sellainen oma valokuvamuistoni. Ja erityisesti se on palautunut ajatuksiini nyt taas tätä kouluajatusta sisäistäessäni.

Siitä hetkestä tähän – mikä mahtava matka!

Kouluun ilmoittautuminen alkoi (Helsingissä siis ainakin) eilen, ja heti samana päivänä ilmoitimme Silvan netin kautta omaan lähikouluun.

”Lomake on nyt tallennettu ja lähetetty.”

Apua.

Tuntuu jotenkin ihan erityisen isolta rajapyykiltä, että meillä on ensi syksynä koululainen. Seitsemän- ja viisivuotiaat lapset, ei enää mitkään taaperot! Vaikka toisaalla mun aivot vielä tiukasti väittävät, että nehän on vasta kaksi ja neljä; tai no maksimissaan ehkä kolme ja viisi.

Samalla kouluunlähtö tuntuu tärkeältä myös näin vanhempana. Jaiks, peiliin katsomisen paikka. Olenhan osannut tukea lasta oppimisen ilon rakentamisessa ja itseluottamuksessa lapsesta oppijana? (toivottavasti) Jaksanhan olla ensi syksynä henkisesti läsnä, kuunnella ja kannustaa?

Pysähtyä lapsen kanssa lapsen asioiden äärelle.

Näen mielessäni meidät puutalon keittiön pöydän ääressä. Sellainen idylli. Lapsi siinä tekemässä läksyjä, minä vieressä puuhastelemassa. Haha ja tässä kiiltokuvamielikuvassa mä teen ruokaa, varmaan essukin on edessä; siinä vaiheessa havahdun tuon mielikuvan naurettavuuteen. Todellisuudessa luultavasti seilaan kannettavalla somessa laitan somen pois ja olen läsnä.

Paljon sydämenkuvia tähän, vähän meinaa nousta tippa silmään.

62
Like
13

You Might Also Like

  • A
    8.1.2019 at 12:08

    Samoissa hommissa eilen illalla. Pikkaisen ehkä ärsyttää, että tuon ”lomake on talletettu ja lähetetty” tekstin lisäksi ei Wilmasta irronnut mitään vahvistusta ilmoittautumiselle (siis haloo, miten ois spostivahvistus näin tärkeässä asiassa tai joku muu pysyvä indikaatio, että perille meni….siis ainakaan mun it-taidoilla ei sellaista löytynyt). No, toivottavasti lapsonen on nyt onnistuneesti ilmoitettu lähikouluun.

    • krista
      8.1.2019 at 12:10

      No kuule ihan sama fiilis täällä! Lisäksi se teksti vaan käväisi siinä ja sitten palautui takaisin se lomake (jossa nappi ”lähetä”). Mä olin samalla puhunut lapsille ja jäin miettimään, että hetkinen menikö se nyt oikeasti ollenkaan… Ja sit painoin uudelleen lähetä – ja sit tapahtui sama :D Ja sitten jo aloin hätäillä, että hemmetti nyt lähetin kahdesti ja ja ja ja… Joten siis tarkennettakoon, että TOIVOTTAVASTI ilmoitettu täälläkin :D Ois kyllä tosiaan tarvinnut jonkun vahvistuksen, vaikka meiliin tai muuten loppuun ohjaus sivulle, että ”lapsesi on nyt ilmoitettu” eikä vaan siihen samaan lomakkeeseen…

  • Riika A
    8.1.2019 at 12:56

    Voi miten iso pieni tyttö! <3

    • krista
      8.1.2019 at 15:02

      Sanos muuta <3 <3 <3 Niin iso ja niin pieni yhtä aikaa <3

  • SMaaria
    8.1.2019 at 13:28

    Ääh, mulla iskee lukiessa maidonherumiskihelmöinti. On se sitkeä – vauvahan täyttää keväällä kuitenkin jo 16 :D

    • krista
      8.1.2019 at 15:04

      Aina ne on silti omien äitiensä vauvoja! <3 Pääseeköhän siitä mielikuvasta koskaan: että vielä kolmekymppistä lastakin haluaa likistää ja hokea, että "sä olit joskus näin-ja-näin-pieni äidin vauva". Mutta joo, tiedän tuon tunteen! Joskus se tulee mulle myös silloin, kun kuulee vauvan silleen "imetysynähtävän", sellainen pieni ääni ennen imetystä <3

  • Amaalia
    8.1.2019 at 13:38

    Tsemppiä! Iso muutos edessä. Vaikka koululaisen päivät on superlyhyet ja teillä vissiin vanhemmat kuitenkin kotona lähettämässä kouluun/ottamassa vastaan, on se itsenäistyminen ekana vuonna aivan valtavaa! Yhtäkkiä lapsi kulkee yksin tuolla kadulla (!!??) ihan käsittämätön ajatus, kunnes se tapahtuu. Ja osaa tulla kotiin, lähteä kouluun ja jopa avata oven avaimella ja lukita sen… huh.

    • krista
      8.1.2019 at 15:10

      Kiitos! <3 Joo, meillä on varmasti joku kotona aamulla ja iltapäivälläkin - just itse asiassa mietittiin iltapäivätoimintaan osallistumista (että joo vai ei), siitä pohdinnasta teen varmaan erillisen postauksen jossain vaiheessa!
      -
      Ja siis KYLLÄ, ihan hurja nyt ajatella, että lapsi kävelisi yksin kouluun! Ainakin alussa kyllä saatellaan, tai sitten jos löyty joku yhtä matkaa kävelijä - valitettavasti pitää mennä iso tie (ei liikennevaloja) yli, se jännittää. Mutta ehkä jos alkuun vaikka sen tien yli saattelee samalla, kun kuitenkin vie pikkusiskoa hoitoon... No, ne varmaan selviävät sitten, kun lukujärejstyskin selviää!
      -
      Tuo itsenäistyminen ja kasvaminen tässä ikävaiheessa on kyllä jotenkin ihan hurjaa <3 Toisaalta ainahan ne kasvaa :) Mutta jotenkin tässä eskari-iässä varsinkin näkyy sellainen <3

      • Linn
        8.1.2019 at 17:53

        Meillä lapsi on ollut ip-kerhossa vaikka mä olinkin vauvan kanssa kotona. Kaikki kaverit on nimittäin siellä ip:ssa, siellä hoidetaan ne sosiaaliset suhteet ja taidot. Riippuu tietysti ip:stäkin, mutta meillä hyvä ip ja lapsi viihtynyt hyvin.

        • krista
          8.1.2019 at 19:40

          Joo tätä just pohditaan sosiaalisten suhteiden kannalta – ja mäkin olin iltapäiväkerhossa itse lapsena ja se oli mulle tärkeää! Mutta tästä lisää erikseen myöhemmin! <3

  • Karina
    8.1.2019 at 15:02

    Voi että tuo on kyllä niin iso askel lapsen elämässä (ja sen lapsen aikuisten) ja ihana ja jännittävä askel onkin. Onhan se haikeaa, mutta mulle se oli myös helpotus. Oon saanut lapset kunnialla kouluikään! Ja jotenkin se vaan oli sellanen luonnollinen siirtymä – ensin oli vauva, sitten pikkulapsi, ja sitten koululainen ja sitten eletään sitä elämää :)
    Mulla oli kans tuollainen mielikuva päässä että lapsi idyllisesti tekee läksyjä keittiön pöydän ääressä ja minä puuhailen siinä ympärillä ja autan kun tarvitaan…. Ja se itse asiassa toteutui! Ainoana yllätyksenä tuli se, että niissä läksyissä ei kauheasti apua tarvita, hah. Kai se riippuu opettajasta tai lapsesta, mutta meillä ainakin läksyt tehdään viidessä minuutissa ja sitten lähdetään leikkeihin. Ainoa josta on tullut enemmän juttua, on esim. miten tavutetaan ”aie” ja keskustelu käytiin enemmänkin minun ja mieheni kesken kun mietittiin kuumeisesti ja googletettiin :D Lapsella meni mielenkiinto…
    Onneksi olkoon kouluun ilmoittautumisesta ja sitten vaan elokuuta odottelemaan! Meidän lapset ainakin kyllästyivät kesän aikana ihan täysin kyselyihin jännittämisestä (”miks kaikki kysyy jännittääks mennä kouluun”) mutta kai sekin kuuluu asiaan :D

    • krista
      8.1.2019 at 20:32

      No niin on, iso askel <3
      -
      Ai hitsi, ihana että teillä toteutui! Ehkä meilläkin - paitsi että mä en kokkaa :D Puuhailen sit jotain muuta. Mutta mun mielestä se on kyllä jotenkin ihana ajatus, että pieni siinä ahkerana läksyjensä parissa <3 <3 <3
      -
      Mä oon muuten miettinyt tuota "jännittääkö kouluun lähtö!" -kysymystä, sehän se on just sellainen, joka ihan automaationa suusta tulee, minultakin siis. Mutta lietsooko sitä sit siinä samalla sellaista, että se pitäisi jännittää... En tiedä. Mutta se on kyllä niin automaatiokysymys, että se kuullaan varmaan moneen kertaan, kyllästymiseen asti. Itse asiassa taisi tulla jo eskarin alun allakin :)

  • Mithun Heidi
    8.1.2019 at 16:54

    Ihana postaus! <3 Täällä ollaan samoissa tunnelmissa (kiitos muistuksesta!) ja tästä postauksesta innostuneena luin juuri Tervetuloa kouluun-infon ja jos nettiyhteydet toimii niin huomenna lähtee Kathmandusta ilmoittautuminen.. Miten näistä tirpoista tuli näin isoja tyttöjä?! PS. Oli ilo lukea hammasjutuista. Meilläkin lähti eka hammas jouluaattona ja nyt pikkuapuri kulkee Kathmandun katuja pienen puurasian kanssa ja esittelee kaikille tutuilleen (joita hänellä jostain syystä on paljon enemmän kuin minulla..) sen sisällä olevaa irronnutta hammasta. :D

    • krista
      8.1.2019 at 20:35

      Yksisarvinen lähtee kouluun <3 Joo, ilmoittautuminen käy onneksi suht helposti netissä, toivottavasti nettiyhteys toimii! Muistaakseni oli vielä pitkälle ensi viikkoon ilmoittautumisaikaa (ei kuitenkaan kannata luottaa mun muistiin) eli ei onneksi hoppua, vaikka ei just huomenna saattuisi toimimaankin :)
      -
      Sanos muuta, miten nämä on jo näin isoja <3 Olipa hyvä hetki teillä jouluaattona irrota eka! Tuliko hammaskeijulahjaa vai sekoittuiko joululahjoihin? <3

  • Miitu
    8.1.2019 at 17:39

    On se iso askel <3 Aivan samoin oli itsellä se punainen alle 1,5 kg mini mielessä ilmoittautumista tehdessä vuosi sitten. Ja hieman eri huolet… Koulumatka koulusta kotiin kesti tänään lähes 2,5 tuntia – aamuisin menee pikamarssilla 45 min. Oli ollut vähän juteltavaa loman jälkeen 🙈
    .
    Ehkä suurin opettelu itsellä on ollut "aikuiskontaktin" valtava väheneminen. Eskarissa kuitenkin vielä muutama sana vaihdettiin päivittäin, nyt käytännössä kaikki viestintä on sähköistä ja sekin vähäistä.

    • krista
      8.1.2019 at 20:39

      No hupsista! Joko ehti iskeä huoli, että missä koululainen on? Onneksi nykyään on kännykät sun muut jäljittimet :)(huolestuvan vanhemman apukeinot)

      Joo uskon, että tuo aikuskontaktin vähentyminen on iso juttu! Miten opettajaan nykyään sitten pidetään yhteyttä, onkohan tuolla Wilmassa tapana ollenkaan silleen ”miten meidän lapsella menee?” -tyyppisesti viestitellä? Siis muutenkin kuin silloin, jos EI mene hyvin, sen oon ymmärtänyt että sellaisia WIlma-viestejä ainakin voi saada aktiivisesti. Toivottavasti voisi vaihtaa kuulumisiakin… Ehkä liikaa toivottu? :) Mutta joo, paljon opeteltavaa aikuisellekin!

      • Tilia
        9.1.2019 at 08:42

        Viestittely riippuu opettajasta, mutta kun yhdellä on helposti se reilut parikymmentä tenavaa, niin viestittely keskittyy enemmän niihin, joilla on tuen tarvetta tai joku selvitettävä tapaus. Jotkut opettajat laittavat viikkoviestin, jossa kerrotaan, miten edellisellä viikolla on mennyt ja mitä pitäisi erityisesti muistaa seuraavalla viikolla (kokeet, luistimet, uimahallireissut, retket, lukujärjestysmuutokset). Vuosittain on meillä 2 arviokeskustelua, joissa jutellaan vain oman lapsen asioista, vähän kuin vasukeskustelut oli päiväkodissa. Tässäkin voi olla kunnittaista vaihtelua. Riippuu myös opettajasta, laittaako hän mieluummin viestiä vai soittaako, jos on jotain erityistä asiaa, esim. joku selvitettävä riita. Koulupäivän aikana loukkaantumista ja sairastumisista toki soitetaan. Yleensä viestittelyä on varmasti pikkukoululaisten kanssa enemmän ja sitten lasten kasvaessa läksyjen ja luistinten muistamista sälytetään enemmän lapsen omalle vastuulle.

        Ennen koulun alkua kannattaa opetella käymään itsenäisesti vessassa, niistämään nenä, solmimaan kengännauhat (ja kiristämään luistinten nauhat), opetella vähän kelloa ja ajan kulun seuraamista, kuorimaan peruna ja hedelmiä sekä maistamaan edes vähän vieraampiakin ruokia, kulkemaan koulumatka ja tärkemmät matkat kavereille/harrastuksiin ja ylipäänsä liikenteessä itsenäisesti muuta liikennettä eikä puhelinta tarkkaillen, käyttämään sitä kännykkää soittamiseen ja viestittelyyn (lukutaidottomatkin lähettelevät toisilleen kuvia, hyvä keskustella myös kameran käytöstä ja toisten kuvaamisesta ja pohtia oma suhde lapsen käytössä oleviin kännykkäsovelluksiin ja peleihin, kannattaa opetella myös, milloin pitää soittaa 112:een ja milloin ei), opettelemaan säännöllinen kännykän lataus (tästä tulee vanhemmille ne harmaimmat hiukset, kun se akku on aina kriittisellä hetkellä loppu) ja huolehtimaan omista vaatteistaan/tavaroistaan sekä vähän katsomaan, mitä ulkovaattetta kannattaa missäkin kelissä laittaa päälle, varsinkin jos lapsi aamuisin lähtee omin päin kouluun.

        Mutta hyvin se menee, Silva on niin taitava, että se näkyy tänne asti!

  • Jennilee
    8.1.2019 at 18:29

    Mietin että kehtaanko kysyä mutta äh, uteliaisuus vei voiton! Nukkuuko teidän lapset yhä päikkäreitä rattaissa? Jos oot kirjoittanut aiheesta viime aikoina niin täällä on mennyt ohi, mutta jotenkin hymyilyttää ajatus siitä että ootte pystyneet jatkamaan sitä perinnettä (tietääkseni?) aika pitkään. Ja siis hymyilyttää hyväntahtoisessa mielessä, toim huom! 😅

    • krista
      8.1.2019 at 19:43

      Aina saa kysyä :) Ei ole tainnut varsinaisesti olla bloggauksessa, mutta muutaman jutun keskustelussa tuli viime syksynä, kun joku muukin siis kyseli :) Päikkärit nukutaan nykyisin sängyssä eli ei sentään alettu roudaamaan enää rattaitata tänne, se ois tuntunut jo hassultakin. Mutta pidettiin siitä kyllä syksyyn asti kiinni, kun se niin täydellisenhyvin sujui… Ja ai että jännitti, että miten käy siirtymä ja tyssääkö päikkärit/vaikeutuuko/lyhentyykö uni jne jne. Mutta oho naps vaan niin ne vaan eka päivästä asti sanoi, että ”kauniita unia” ja nukahti sänkyihinsä ja nukkuposottavat pari tuntia edelleen joka ikinen päivä :)

      • Mama80
        8.1.2019 at 21:52

        Tuota päikkärihommaa mietin? Mites syksyllä yhtälö koulu+ip/kavereiden kanssa touhuaminen/harrastukset jos vieläkin päikkärit maistuu? eli jos päikkärit lohkaisevat syksylläkin pari tuntia päivästä niin jääkö aikaa muulle koulunjälkeiselle touhuilulle?
        Täällä meillä juuri ekaluokkalaisen kanssa on sopeuduttu vaikka mihin muutoksiin vuoden aikana! Etenkin tuo aikuiskontaktien ”vähäisyys” tuntui syksyllä tosi hurjalta mut nyt siihen on jo alkanut tottua :) mut on tuo kouluun siirtyminen aikamoinen elämänmuutos vanhemmallekin :)

        • krista
          8.1.2019 at 23:19

          Mulla on sellainen hassu luottamus, että kaikki järjestyy :) Eihän se olisi ihme, jos päikkärit jäisivät itsestään jo tässä ajassa pois (vaikka vielä ei näykään merkkejä siitä), toisaalta jos jatkuisi, niin voisihan ne koulupäivän jälkeenkin nukahtaa. Nykyisinkin menevät siis hoitopäivän jälkeen unille vasta, kolmen-neljän aikoihin, ei se varmaan se koulu niin pitkään kestä. Ja jos menisi iltapäiväkerhoon, niin varmaan sieltäkin haettaisiin samaan aikaan kuin sisko eli suht aikaisin kuitenkin. Mutta joo – en siis tiedä vielä, mutta luotan että loksahtaa sitten vaan ihan itsestään tuo jutu!

          Ja kyllä, mä kyllä niin uskon, että se on oikea elämänmuutos niin aikuiselle kuin lapsellekin <3 Just se kaikki itsenäisyys, mitä koululaiselta jo odotetaan - oih - ja toisaaltaha tässä eskarivuode aikana just selvästi lapsi jo kasvaa sitä kohti. Mutta se kouluunlähtö on sitten se varsinainen rajapyyki. Tuo aikuiskontaktien vähäisyys kyllä jännittää itseänikin! Kai siihen sitten tosiaan tottuu - mutta sopeutumista ja totuttelua varmasti on, ja kuuluu toki ollakin <3

  • Jenn-
    8.1.2019 at 19:53

    Sama juttu, ne haluaa mun pienen pojan syksyllä kouluun! Noin pieni vielä ja yksin se pitäisi päästää kouluun. Nyt oon kyllä yrittäny olla taivastelematta asiaa lapsen kuullen, ettei sille tule itselle sellainen olo, että olis liian pieni kouluun.

    Ja voi hyvänen aika, meillä ei ole puistoa kätevän matkan päässä koulusta, niin vaihtoehto olis ainakin seurakunnan ip. Mutta se maksaa 100 €/kk, mikä on enemmän kuin mitä me ollaan päivähoidosta ja eskarista maksettu syystä että ollaan pienituloisia. Just kun olin ajatellu, että se olis säästöä.

    • krista
      8.1.2019 at 20:42

      Miten ne jo nämä meidän pienet vauvat sinne haluaa, ei voi ymmärtää <3
      -
      Mutta tää on hyvä pointti ja itse pyrin samaan: eli ei mitään kauhisteluita vaan että koulu on jee jee jee ja ihanaa ja vähänkö oot iso ja reipas ja taitava ja kaikin puolin huippu, kun jo PÄÄSET kouluun jne :) Mutta varmasti aikuisen puhetapa vaikuttaa paljon siihen, että millaisia ajatuksia (tiedostamattomiakin) lapselle tulee koulua kohtaan - ja se on hurjan tärkeää!
      -
      Aika hintavaa tuo iltapäivätoiminta, jos ihan päivähoitoonkin vertaa (tulorajoineen), jaiks! Niissä ei ole mitään tuloporrastusta?

      • Jenn-
        9.1.2019 at 10:31

        No en ainakaan löytänyt kuin sen yhden hinnan sille ip:lle. Mutta pakko kai se on kuitenkin varata paikka sieltä, ei oo oikein muuta vaihtoehtoa.

        • krista
          9.1.2019 at 12:03

          Joo mäkin googlasin Helsingistä, ja hassusti hintaa ei ollut ilmoitettu siinä, missä iltapäivätoiminnasta puhuttiin – mutta sitten googlella löytyi word-lomakkeella tiedote viime vuoden maksuista. Se oli 100e/kk, jos haku on klo 16 ja 120e/kk, jos haku on klo 17.

          Olisi kyllä tosi hyvä, jos noissa olisi tulorajat! Esimerkiksi silloin, kun meillä oli tulot pienimmillään (ei siis enää nykyään), meillä oli ilmainen päivähoito – siihen verrattuna tosi hassua, että muutama tunti maksaisi noin paljon! Tuntuisi reilulta, jos olisi jotenkin porrastettu. Esimerkkinä taas omasta tilanteesta: nyt meillä on mahdollisuus joustaa työajoissa (etätöiden ja töiden määrän säännöstelyn myötä), jolloin meillä ip-toiminta ei ole välttämätön vaan pikemminkin sosiaalinen valinta (jos se valitaaan). Ja molemmat vanhemmat töissä. Mutta sitten taas usemmassa pienituloisen työssä tällaista työajan joustomahdollisuutta ei ole JA palkka on pieni. Yritän siis sanoa, että me itse nyt tässä elämänvaiheessa joudetaan tuosta palvelusta maksaakin :D Kun taas pienituloisessa ja ei-joustavassa työssä olevalle maksu saisi olla alempi.

          • Karina
            9.1.2019 at 15:58

            Mä muuten todellakin suosittelen sitä ip-kerhoa ihan sosiaalisesta näkökulmasta. Ekaluokkalaisen koulupäivä on tooosi lyhyt, ja suhteet kavereihin muodostuu siellä ip-kerhossa. Mulla on parikin tuttua, joissa äiti kotona, mutta valitsi kerhon just tuon takia. Ja heh, esikoinen aina haettiin kerhosta samaan aikaan kun pikkuveli tarhasta, mutta pikkuveli tuli itekseen iltsusta kotiin heti ekasta päivästä alkaen :D

          • krista
            9.1.2019 at 22:06

            Joo just näin me ollaan mietittykin :)

    • Sanjana
      11.1.2019 at 23:36

      Hei! Kannattaaa kysyä omasta seurakunnasta, saisiko ilmaiseksi tulojen pienuudesta riippuen. Usein seurakunnissa on se mahdollisuus, että saa käydä ilmaiseksi, jos ei ole varaa, pätee esim.ripareidenki kohdalla. :) Kysyvä ei tieltä eksy.
      Jos ei ole mahdollisuutta alennettuun hintaan/ilmaiseen, niin sitten on outoa, näin seurakuntapastorin näkökulmasta. Usein ihmisten hyvinvointi menee edelle rahasta näissä asioissa.

  • Siipi
    8.1.2019 at 21:24

    0nnea tulevalle koululaiselle ja vanhemmille! Iso ja hieno askel :) Meillä on nyt esikoinen ekalla ja oli kyllä jännittyneet tunnelmat syksyllä (eniten mulla, heheh), mutta kaikki on mennyt hyvin ja itsenäistyminen ja kehittyminen syksyn mittaan on ollut huikean hienoa seurattavaa. Alkuun häntä saattelimme kouluun, mutta jo ennen syyslomaa hän halusi mennä itse – ja todella sitten olikin valmis menemään. Koulusta on tullut uusia kavereita ja läksytkin sujuvat. Sen vaan huomasi, että kaikki uusi uuvutti alkuun pientä kovasti ja iltapäivisin ip-kerhon jälkeen hän yhä mieluiten haluaa ”nollata” yksin legojen parissa hiljaa omassa huoneessaan. Käpertyy sitten hetkeä myöhemmin kainaloon ja sitten häneltä saa jo kysellä päivän kuulumisista :) Oon itekin ammatiltani ope ja opettanut ekaluokkalaisia, joten oon tiennyt sen jännityksen ja täpinän jo työn puolesta, kuten myös sen, että asiat kyllä alkavat sujumaan ja suurin osa on kehitykseltään oikein sopivia ja valmiita kouluun. Sitä paitsi siellähän niitä kaikkia hommia sitten harjoitellaan. Mutta ai että, oman lapsen kohdalla sitä on kuitenkin vaan äiti, joka huolehtii ja hösöttää :D Tärkeintä on näin open näkökulmasta just se kodin tuki ja kannustus, että kyllä sä siellä pärjäät, oot jo iso ja taitava ja valmis oppimaan. Että koulun alku on hienoa. Ja sit se kodin tsemppaus väsähdyksen, harmin tai epäonnistumisen hetkellä – että niistä pääsee kyllä yli ja kannattaa vaan sitkeästi harjoitella ja yrittää uudestaan. Että kaikilla on vahvuuksia ja sitten niitä asioita, joita täytyy ahkerasti harjoitella, eri lapsilla vain eri juttuja. Ja on ne ekat niin pieniä, että kaiken koululaisena olemisen vastapainoksi kaipaavat kotona lupaa olla välillä ihan pieniä syliteltäviä. Mun pojalle on tosi tärkeä hetki aamuhalit,kun hän istuu rauhassa sylissä ennen aamun toimia :)

    • krista
      8.1.2019 at 23:37

      Voi miten ihana kommentti, kiitos kun jaoit teidän hyvät kokemukset! <3 Tästä tuli silleen hyvä ja hassusti "vahva" fiilis: silleen että joo kaikki järjestyy. Mua ehkä tuo kävelymatka kouluun näistä käytännön jutuista eniten arveluttaa (tuolla yllä sanoinkin, että on tosiaan ylitettävänä iso tie, jossa ajetaan LIIAN LUJAA ja ei ole liikennevaloja), mutta ehkäpä se sitten tosiaan käytännössä menee niin, että ensin saatellaan ja jossain vaiheessa lapsi osoittaa olevansa kypsä kulkemaan itsekin, ja sitten sen vaan huomaa <3
      -
      Mä oonkin miettinyt noita harrastuksia; että ehkä ekana kouluvuonna se voi jäädä vähemmälle ja kekskittyä vaan siihen lepoon iltaisin. Ja hengailuun perheen ja mahdollisesti ystävien kanssa. Tanssiharrastus on lapselle tärkeä, mutta sen saa kyllä sijotettua viikonloppuunkin, jos siitä ei hän itse halua pitää vuoden taukoa. Mutta joo, uskon että koulun eka vuosi ihan eri tavalla väsyttää lasta ainakin alkuun kuin mikään aktiivisinkaan päivähoito/eskaritouhu tätä ennen. Lepo ja palautuminen on niin tärkeää, aikuiselle saatikka sitten lapselle <3

      • Siipi
        9.1.2019 at 08:38

        Kyllä teillä varmasti kaikki järjestyy:) Me kans pohdittiin tota harrastushommaa ja lapsi itse halusi urheiluharrastuksen yhteen arki-iltaan. Sinne lähtö on monesti vähän työlästä, mutta harrastus on hänelle tärkeä, niin sujunut sitten kuitenkin. Ja onhan se varmasti lapsikohaista, miten paljon voi illoissa olla menoja, ja vanhemma5 on parhaat arvioimaan mitä oma lapsi jaksaa :) Meillä hän on aika herkkä ja tarvitsee selvästi paljon palautumista hulinasta ja huiskeesta.

        • krista
          9.1.2019 at 12:11

          Mä itse olin lapsena ihan harrastushirmu – tosin ehkä vasta vähän myöhemmillä luokka-asteilla, joten hyvinkin näen itsekin harrastuksien hyvät puolet. Mutta meilläkin oli jo viime vuonna havaittavissa, että iltalähdöt harrastuksiin (tanssi ja muskari) olivat oikeastaan 95-prosenttisesti hankalia. Vaikka sitten itse harrastuksessa olikin kivaa, lähes aina. Mutta tämä laittaa just miettimään, että iltaharrastuksen kanssa täytyy olla sitten kyllä herkällä korvalla kuulolla, että tulee lapsen edun mukainen päätös <3 Onneksi tosiaan tuota tanssia on tarjolla viikonloppunakin! Tai sitten yksi arki-ilta viikossa kuulostaa silleen sopivalta, meillä oli just tanssin kanssa eskarilaisella syksyllä sen verran.
          -
          Heh pakko kertoa, että toinen lapsi muuten halusi lopettaa muskarin jo tuossa reilu vuosi sitten. Vai oisko jo kaksi vuotta sitten itse asiassa. Yritin motivoida häntä menemään jonkin aikaa, että jos kyseessä olisi jokin vaihe. Kerran tuli sitten tosi iloisesti hypähdellen muskarista.
          "No hei, sähän oletkin iloinen, oliko kivaa?"
          "Eiku oon iloinen siitä, että se LOPPUI!"
          :D :D :D No, muskariharrastus sitten loppui. Myöhemmin kävi ilmi, että se lopettamisen syy olikin ollut ryhmän levottomuus/riehuminen :( Se harmitti, että silloin ei oltu sitä saatu lapsesta ulos ongittua ja kiva harrastus jäi :( Silloin siihen olisi voinut ehkä vaikuttaa esimerkiksi vaihtamalla ryhmää... Noooh, nää on näitä.

          • A
            10.1.2019 at 07:37

            Mä muuten toivon, että saisin osan harrastuksia ujutettua siihen iltapäivään. Nimittäin koululta näytti löytyvän kivoja kerhoja ja lisäksi kun iltapäiväkerhot esittäytyivät niin hyvin helposti iltiksessä pääsee liikuntaharrastuksen pariin (nämä oli urheiluseurojen iltiksiä).

            Hoh, ja meilläkin muskari loppui siihen että ryhmä oli levoton ja opettaja ei saanut pistettä laitettua riehumisille. Pitäisi kyllä musiikkiharrastus elvyttää, mutta ehkä enemminkin soittotunteja sitten…

  • Lilah
    8.1.2019 at 22:32

    Meillä on koulun aluista jo runsaat 4 ja 2 vuotta aikaa. Olin näppärästi juuri ne vuodet perhevapailla, joten eivät olleet ip:ssä. Ekan viikon saatoin km matkan bussipysäkille, sen jälkeen halusivat pääsääntöisesti mennä kavereiden kanssa, toki välillä kävin seurana tai suitsimassa isompien menoa pysäkillä. Läksyt tosiaan vei sen 5 minuuttia tavallisesti eikä niihin juuri apua haluttu. Joissain perheissä varmasti toisenlaisia kokemuksia. Meille rehtori koulun alkaessa sanoikin, että ekaluokkalaisten hajonta kehitystasossa on plus miinus 3 vuotta siihen 7 vuoden ikään. Aika hurjaa.

    Koulun viestintä on ainakin meillä valtavasti opettajasta kiinni. Tämä tuli karulla tavalla huomattua kun lapsella oli kolme eri opea ekan parin vuoden aikana. Ja toisen lapsen kaikki tutuimmat kaverit oli eri luokilla joten vanhemmilta kuulin miten rinnakkaisluokan asioista tiedotetaan (kuitenkin arki pyöri yli luokkarajojen usein tasoryhmissä eli kaikille olisi voinut laittaa samat viestit). Joku ope siis tiedotti kerran viikossa pitkästi kaikki kuulumiset, toiselta tuli vain jos oli erityistä muistettavaa tai huomautettavaa ja nämäkin usein koko luokalle vaikka olisi koskenut vain vähemmistöä oppilaista. Toki jos itse laittoi lapsikohtaista asiaa opelle niin siitä viestiteltiin mutta pääsääntöisesti ”no news is good news” -tyyli oli vallalla. Moni ystäväni huokaili helpotuksesta kun lapset oli saatu kouluikään eikä tarvinnut jatkuvasti keskustella päiväkodissa. Mä koin 1-2 lk monitulkintaisen viestinnän kaikkein raskaimmaksi. Koin myös että paljon vastuuta sälytettiin vanhemmille ja toisaalta lapselta vaadittiin hyvin vähän itsenäisyyttä – varmaankin suurten tasoerojen takia. Hyvin itseohjautuvien lasten vanhempana koin tämän kuitenkin raskaaksi ja huokaisin helpotuksesta ettei meillä tässä muutamana välivuonna ole eka-tokaluokkalaista 😅

    • krista
      8.1.2019 at 23:41

      Onpa tosi hurjan kuuloinen tuo hajonta – yhteensä siis kuuden vuoden verran voi olla eroa – mutta toisaalta ihan uskon ja ymmärrän tän. Lapset on niin erilaisia ja kehittyy omaa tahtiaan! Ja yksi voi olla huippuhyvä yhdessä jutussa, mutta sit toisessa tarvitsee vielä enemmän tukea ja niin edelleen. Joten aikamoista osaamista ja taituruutta vaaditaan opettajilta <3 Voi tulisipa joku ihana opettaja!
      -
      HIh mä kans tykkään keskustella lasten hoitajien kanssa ihan päivittäin. Mutta oon kyllä kuullut, että joillekin se on piinaa :D Että erilaisia sitten tosiaan aikuisetkin!

      • A
        9.1.2019 at 07:30

        Meidän lapsen eskariope sanoi, että lapsen nykyisessä eskariryhmässä kehityksen ”ikätaso” vaihtelee 3-8 vuoden välillä.,,,että varmasti hyvin pitää paikkansa (ja on siinä niin eskariopeilla kuin ekojen luokkien opettajilla tasapainottelemista). Yhden vuoden hajontahan taidoissa tulee jo yksinkertaisesti siitä että lapset on syntyneet eri aikaan kalenterivuotta, niin yksilölliset erot on tosi suuria vielä lisäksi.

  • Mm
    8.1.2019 at 22:38

    Nyt tuli ehkä maailman tyhmimmästä asiasta minipieni ”loukkaantuminen”. Kertoo ehkä että keskosasia on edelleen käsittelemättä, vaikka keskonen on jo 2v. Siis tuosta pieni keskosvauva kohdasta tuli joku hetkellinen paha mieli. Joo keskosvauva tai pieni vauva, mutta pienen keskosen (600g) äitinä pisti silmään sanavalinta. Mietin sanonko tätä ees ääneen koska tiedostan, että tää on ihan turhaa ja toki hän teille oli pienen pieni keskosvauva <3 Ja hyi mitkä kylmät väreet tuli kun kuvailit minttua rintapumppu ja sen ääntä.. Samoin joidenkin laitteiden piippausäänet tulee yhä uniin

    • krista
      8.1.2019 at 23:26

      Voi hitsi, mulla siis tosiaankin vaan huono sanavalinta, isot pahoittelut! <3 Tarkoitin siis tietysti ikään kuin samaa asiaa kuin "pieni vauva", "pieni koululainen" tms, en yhtään tarkoittanut viitata pikkukeskosuuteen! Silvahan oli vain vähän keskosrajan alla, ja osastollakin oli vain viikon; mutta kuitenkin toisaalta ihan oikeastikin keskoseksi kutsuttiin (vaikkakin erittäin kaukana just pienen keskosen mitoista ja ongelmsta) ja keskosuuteen liittyviä mahdollisia terveydellisiä haasteita elellään läpi osittain edelleen. Ja meille vanhemmille se oli tiukkaa tietysti, mutta ei ongelmien laatu valovuosikaukana pikkukeskosuudesta. Mutta SILTI - voi tuollainen 600 gramman pikkukeskonen <3 <3 <3 Voi mikä pieni ihme (vaikkakin kaksivuotias jo) teillä on <3 Ihan tulee kylmät väreet ja syvä kiitollisuus suomalaista terveydenhuoltoa kohtaan <3
      -
      Mulla kesti keskosasian käsittely reippaasti yli vuoden, vaikka tosiaan oli "vain vähän" keskonen - ja toisaalta se keskosuus tulee just edelleen pintaan vaikka just näin tätä kouluasiaa ajatellessa. Eli en yhtään ihmettele, että pikkukeskosuuden kanssa sitä käsittelee pitkään, ehkä lapsen aikuisuuteen asti tai koko elämän <3

  • Mm
    8.1.2019 at 22:44

    Äh ja nyt mulle tuli paha mieli siitä, että julkaisin äsken tuon kommentin. Mitähän hormonituulet nyt puhaltaa :D

    • krista
      8.1.2019 at 23:29

      Ei kuule haittaa yhtään! <3 Ethän sä edes sanonut mulle mitään loukkaavaa, kerroit vaan että sulle tuli hetkellinen paha mieli. Ja sehän on ihan tervettä sanoa ääneen ja tiedostaa, jos tulee paha mieli <3 Ja tosiaan: tuollaiset asiat varmasti koskettaa pitkään ja just sellaiset sanavalinnat, joita ei-keskosten äidit (tai ei pienten keskostsen äidit) ei välttämättä edes hoksaa. Eli ihan ok <3

  • murina
    9.1.2019 at 09:20

    Tätä lukiessa tajusin, että oon viimeset puoli vuotta valehdellu kaikille ketkä kysyny kuinka vanha toi mun kuopus on :D kun sehän täytti kesällä 6, mutta edelleen jos tulee lapsista puhe niin sanon ”meijän 5v” jostain kumman syystä esikoisen iän muistan silti oikein…

    • krista
      9.1.2019 at 12:14

      Oiskohan tää vähän se sama ilmiö kuin että mä itse olin tosi pitkään 28-vuotias. Sen jälkeen yhtäkkiä vanhenin harppauksella useammalla vuodella, ja oon ollut mielestäni sen jälkeen 36-vuotias :D

  • Karina
    9.1.2019 at 16:10

    Mä olin myös sellanen joka pk- ja eskariopettajien kanssa rupatteli niitä näitä hakutilanteessa ja myös ip-kerhon vetäjien kanssa, mutta jotenkin siihen opettajan kanssa kommunikointiin ei sitten ollutkaan tarvetta. Se meni jotenkin ihan luonnollisesti niin, että vanhempainillassa tavattiin, ja sitten Wilman välityksellä tulee sitä tietoa mitä tulee ja kerran lukukaudessa on se opettaja-oppilas-vanhempi keskustelu. Kai sitä sitten siinä vaiheessa itsekin ehdollistuu siihen koululaisen äiti-rooliin ja antaa lapsen hoitaa koulunsa (kun kaikki tuntuu menevän hyvin). Toki keskustellaan päivittäin mitä päivän aikana on tapahtunut ”Emmä muista, ei mitään, emmä tiiä, joo joo” mutta eipä siinä ihmeellisempää :D

    • krista
      9.1.2019 at 22:06

      ”Ei mitään” on kyllä just tyypillinen vastaus. Meillä yleisin on ehkä ”ihan kivaa” kun yrittää kysellä, että millaista jossain oli :D Viimeksi yhdestä jutusta sanottiin ”ihan oo koo” ja siitä arvasin, että nyt oli jotain vialla, ja niin sitten olikin ollut. Että se ”ihan kiva” on sitten itse asiassa aika paljon kertova vastaus kuitenkin loppujen lopuksi – tai sen puute kertoo jotain :)

      Joo kyllä siihen uuteen rooliin varmaan sitten jotenkin soljahtaa. Näin etukäteen se kuulostaa jännittävältä, mutta varmaan kaikki sitten menee oikein luontevasti. Toivottavasti :D