Täydellinen perjantai (K18)

(TMI-varoitus; sisältää K18-matskua)

Joskus sitä kuulee, kuinka bloggaajien elämä on blogin perusteella sellaista kateutta herättävää kiiltokuvaa. Oletan, että minun osaltani se ei (kai?) pidä paikkansa; tästä on (suurimmaksi osaksi) kiiltokuvat kaukana.

…mutta sitten tulee hetki, jolloin on sellainen ylitsepursuilevanhihkuvanonnellinen riemuolo, jolloin tekee mieli huutaa, että hei maailma, kuulkaa – just tänään mun elämä on ollut täydellistä! Että leijuu onnessa ja hyvässä olossa fyysisesti ja henkisesti, ja kaikki on vaan niin h*vetin (anteeksi) hienoa.

Tänään.

Aamupäivän olin kampaajalla. Join kahvia ja selasin sisustuslehtiä.

Pähkäilin, onko kierrätysryhmästä (3 eurolla!) ostettu unelmanpehmeä puuvillamekko ok just näin vai näytänkö olevani matkalla sunnuntaikirkkoon.

Kun tulin kotiin, vahvat kädet riisuivat minulta sen mekon ja päädyin valkoisille lakanoille harrastamaan seksiä kuuman miehen kanssa, joka muuttuu minun silmissäni vuosi vuodelta vain kuumemmaksi ja joka saa minut unohtamaan, että minulla on plus kahdeksan kiloa ja raskausarvet.

Ei h*vetti miten paljon rakastan.

Jälkeenpäin meillä oli aikaa loikoilla lakanoihin kietoutuneena ja jutella.

Päiväunien jälkeen leikin hetken lasten kanssa. Joel teki lounaaksi halloumisalaattia.

Lähdin perjantai-illan zumbaan. Tunti oli mahtava. En osannut mitään, nauratti ja tuli ihan sairas hiki.

Kun ajoin kohti kotia, aurinko paistoi ja auton mittari näytti + 21. Auton radiosta kuului Oasiksen Wonderwall. Olin niin onnellinen, että teki mieli itkeä ja ehkä vähän itkinkin.

Peseydyin.

Lapset katsoivat uutta, kirjastosta lainattua Titi-nalle-dvd:tä ja tajusin, että en ole kuullut yhtään huutoa ja kitinää koko päivänä. Alakerrassa leijui ihana tuoksu; Joel oli tehnyt minulle lautaselle valmiiksi munakoisoherkkupöperöä.

Avasin jääkaapin ja siellä oli siideriä ja mansikoita.

Kyllä, minun elämäni on juuri nyt täydellistä. Ylitsepursuilevan rinnassakipuilevantunteisen ylikuplivan onnellista. Minulla on maailman rakkaimmat lapset ja rakkain mies.

Se mekko taitaa olla ihan hyvä näin. En mennyt kirkkoon. Menin sänkyyn.

 
Like

You Might Also Like

  • Nooraaanen (Ei varmistettu)
    24.7.2015 at 20:59

    Aivan ihana, elämänmakuinen postaus! Ei hitto,oot mieletön! Ps. Mulla on sama tunne omasta elämästä :)

    • Kristaliina
      24.7.2015 at 21:10

      Kiitos, ja ihanaa, ihanaa, ihanaa! …ja nyt äkkiä puolin ja toisin leijutaan täysin voimin tässä onnentunteessa ennen kuin lapset alkaa taas kirkua :D

  • kao kao
    24.7.2015 at 21:10

    Voi sä ihana siellä. Mekkokin on musta ihan nätti, vaikka ei se ehkä ihan sua ole :)

    • Kristaliina
      24.7.2015 at 21:11

      Mä mietin, että jos sen ois värjännyt keltaiseksi…? Mutta sitten ehkä tuo helman keltainen raita häviäis, mikä ois tietty mälsää. Mutta joo värit on vähän liian hempeät mulle, muuten mekko on ihan perfect! Ihana tuntu iholla ja sillä näköjään saa :D

      • kao kao
        24.7.2015 at 21:13

        Saisko ton yläosan sinisen raidan värjättyä turkoosiksi?

        • Kristaliina
          24.7.2015 at 21:17

          Jos se yläosa ois turkoosi ja alaosa hehkeämpi keltainen (nyt se on sellainen ihonväripersikka), niin toi kyllä muuttuis niii-iiiin minuksi. Mutta liukuvärjäyksissä on tietty riskinsä; en tiedä uskallanko riskiä tän kanssa ottaa, kun tää on niin ihana muutenkin…

    • kao kao
      24.7.2015 at 21:12

      Ja oli ihan pakko kaivaa heti kuunteluun toi Wonderwall

      p.s.

  • Suvi-Anni (Ei varmistettu)
    24.7.2015 at 21:25

    Oih, ekaa kertaa ikinä luin blogiasi ja taisin jäädä koukkuun! Tää postaus on niin aidon tuntunen ja lämmin, just tollaset päivät ja fiilikset tekee elämästä elämää <3

    Kiitos perjantai-illan piristyksestä!

    • Kristaliina
      25.7.2015 at 10:36

      Oi, kiitos itsellesi, ja kiva kun löysit mukaan! Tuollaiset päivät tosiaan antavat virtaa pitkäksi aikaa! <3

  • Intsu (Ei varmistettu)
    24.7.2015 at 21:47

    Luulen, että tää oli sun paras postaus ikinä!

    • Kristaliina
      25.7.2015 at 10:30

      Oh, kiitos! Mä ensin ajattelin, että apua eihän täällaista voi julkaista (kun tuossa on tuo K18-kohta), mutta sit join yhden Happy Joen ja painoin julkaise-nappia :D

  • Hetti
    24.7.2015 at 22:07

    Loistava postaus, tuli jotenkin niin iloinen mieli itellekin, kun muistaa sun kirjoituksia lukeneena kuinka haastavaa ja väsyttävää vielä vuosi sitten teillä oli (ja varmasti toki vieläkin, mutta vauva-aika on nyt ainakin kunnialla selätetty) :) Nauti tästä, olet sen ansainnut! ;)

  • Anne kg (Ei varmistettu)
    24.7.2015 at 22:12

    Ai kauhiaa mite ihana kirjoitus. Ihan herkisty tämä muija! Oot kyllä ihana!

  • juttayy (Ei varmistettu)
    24.7.2015 at 22:19

    Ihanaa!
    Onkohan Suomessa tabu sanoa että nyt on asiat hyvin, tai peräti ihanasti, niin harvoin kuulee kenenkään sellaista sanovan.
    Itsellä oli vuosi sitten facessa päivitys, jossa hehkutin omaa ihanaa elämää, lasta ja perhettä ja mahtavaa yleisfiilistä jne. Niin siihen ei tullut yhtäkään reaktiota mihinkään suuntaan. Kun taas jokaiseen nurina-/sarkasmi-/valituspäivitykseen kerääntyy tykkäyksiä välittömästi.

  • Annaabella (Ei varmistettu)
    24.7.2015 at 22:39

    Olipa ihana elämänmakuinen kirjoitus!!
    Mulla on usein viimeaikoina ollut samanlainen olo, että olen niin helvetin onnellinen ja kaikki on just nyt tosi hyvin!! Mutta onkohan meihin jotenkin iskostettu se vanha sananlasku ”se kenel onni on se onnen kätkeköön”, kun harvemmin tosiaan tulee sitä onneaan hehkutettua vaikka facebookissa. Tuntuu että jos sitä hehkuttaa kaikille, niin jotain pahaa tapahtuu, ja onni viedään pois. Onpa muuten kummallinen ajatusmalli.
    Eli ihanaa kun kirjoitit tämän tekstin!! :) Uusi sananlasku vois olla ”se kel onni on, se onnen näyttökään”! :)

    • Kristaliina
      25.7.2015 at 10:33

      Just tuli nämä samat kaks juttua mieleen tuohon ylempään kommenttiin, kun näitä illalla luin. Toinen siis tuosta onnen kätkemisestä ja toinen just siitä, että ei uskalla iloita ettei sitä onnea viedä pois. Omituisia suomalaisia perinneajatelmia, jotka on varmaan tavalla tai toisella juurtuneet meihin itse kukaiseenkin…

      Suomalaiset sanonnat on kyllä nii-iiin… Nää ”rumat ne vaatteilla koreilee” -henkiset :)

      • Satuu (Ei varmistettu)
        25.7.2015 at 12:09

        Niin samaa mieltä näistä kamalista suomalaisista ”itku pitkästä ilosta” -sanonnoista. Olen miehellekin sanonut, että meidän tytölle ei kyllä opeteta noita kammottavia sanontoja, joiden opetus on ettei saa olla iloinen ja onnellinen ( ainakaan näkyvästi). Ilmankos me suomalaiset ollaan niin juroa ja masentuvaista kansaa.

        • Kiiski (Ei varmistettu)
          25.7.2015 at 20:23

          Alkuun sanon, että ihana postaus minustakin. Sitten noihin sanontoihin: eivät nuo sanonnat tietysti äkkiseltään oikein nykyiseen suomalaiseen yhteiskuntaan oikein sovellu. Elämän sellaiset perusedellytykset kun ovat kuitenkin aika suuren enemmistön saatavilla nyky-Suomessa: katto pään päällä, ruokaa. Mutta mä jotenkin… ymmärrän oudolla tavalla sen mielenmaiseman noiden ensiajattelemalta synkkien sanontojen (itku pitkästä ilosta, kellä onni on se onnen kätkeköön, kuka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa jne.) takana. En tiedä miten kaukaa historiasta tai miten universaaleja ne ovat, mutta voisin jotenkin kuvitella, että ne kumpuavat ajoista, jolloin monen elämä koostui hyvin vahvasti siitä, että joutui joka päivä taistelemaan ihan perusedellytysten takia, joita me nyt pidämme itsestäänselvinä (hehe valmiiksi kuorittu ananas hehe). Harvalla oli sitä onnea ja iloa sellaisena kuin me sen tunnemme. Onnea oli se, kun oli ruokaa ja lämmin ja vaikka suku, johon kuulua, eikä vaikka sodan pelkoa. Joten ehkä nuo sanonnat sellaisella kieroutuneehkolla tavalla toivat lohtua ihmisille: meillä nyt on mitä on mutta ei se voi pelkkää auvoa olla parempiosaisillakaan, että siinähän juhlivat, kun eivät tiedä mikä voi odottaa. Siis kuulostaa ihan kauhealta, mutta kateellisuus, mihin tuommoiset sanonnat myös mielestäni vahvasti liittyvät, on niin kovin inhimillistä. Saikohan tästä yhtään kiinni… Mutta joo, suoraan otettuina eivät ehkä niitä parhaita elämänohjeita :D

          • Kristaliina
            25.7.2015 at 21:06

            Joo, varmasti! Itse ajattelisin (ihan näppituntumalla), että iso osa tästä on myös meihin hyvin iskostuneella luterilaisella (työ)moraalilla ja siihen liittyvillä ankeut... ajatuksilla :)

  • Amaalia (Ei varmistettu)
    24.7.2015 at 22:55

    Ihan mahtava postaus! Elämä on just tollasta, välillä kiljuvia kakaroita ja sit taas ylitsepursuilevan onnellisia hetkiä. Oot oman elämäsi Carrie tän rohkean tekstin kans ;)

  • Nota (Ei varmistettu)
    25.7.2015 at 00:13

    Ehkäisy!!! :D ;)

    • Kristaliina
      25.7.2015 at 10:31

      Kierukka viritetty :D

  • Merenwen
    25.7.2015 at 01:34

    Ihana postaus! :) Tätähän elämä juuri on. Näitä päiviä kun on niin onnellinen kaikesta mitä itsellä on ja tulee se tunne, että tän takia täällä ollaan. Elämässä. Oh <3

  • Paiksa (Ei varmistettu)
    25.7.2015 at 21:45

    Luin postauksesi tänään päivällä ja välittömästi sen jälkeen menin ja houkuttelin oman kuuman mieheni harrastamaan seksiä kanssani, eli kiitos inspiraatiosta! :)

    • Kristaliina
      26.7.2015 at 21:03

      Jea! Seksi-insipraatiota, ihan mahtavaa! Hyvä te!

  • Mia K.
    25.7.2015 at 21:48

    Ootte ihana pari ja ihana perhe ♡ Niin lämmin kirjoitus! Kiitos kun saa lukea sun juttuja!! 

  • Papyli
    25.7.2015 at 22:40

    Tämä kirjoitus sai vaan niin hyvälle tuulelle sekä miettimään oman elämän iloja ja rakkaita, arjen keskelleä. 

    Elämä on ♥ 

  • Piuli (Ei varmistettu)
    26.7.2015 at 08:29

    Eikö nyt jonkun kuuluisi valittaa jotain? ;D Ihan sama mitä, mut jotain. Et jotenkin on epäreilua.

  • Mindeka
    26.7.2015 at 20:40

    <3 

     

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    26.7.2015 at 20:42

    No onhan toi nyt epistä! Kyllä mua ainakin kateellistuttaa vähän. Vaikka toisten onni ei ole yhtään multa pois (päin vastoin!) ja vaikka tiedän, ettei missään perheessä ole aina koko ajan kivaa.

    Luulen, että blogien ärsyttävyys tai se pinta, mistä kirjoitat, on niiden viehätyksen kääntöpuoli. Kukaan ei jaksaisi lukea blogia, jossa jatkuvasti ruikutettaisiin, miten viheliäistä arki on ja millä kekseliäillä tavoilla puolisot tänään kävivät toistensa hermoille. Toisaalta esim. tätä blogia lukiessa tulee vähän sellainen olo, ettei kirjoittajan kodissa koskaan kriiseillä, uhata erolla, paiskota kamoja, haikailla exiä, loukata toista, huutoriidellä tai olla ihan muuten vaan paskamaisia. Tästä saattaa seurata kateutta tai ”miksi meillä on niin nihkeää ja noilla noin kuumaa / romanttista / tasaveroista kumppanuutta” -keloja.

    Mutta ihan oikeesti ajattelen, että mahtavaa, miten onnelliselta vaikutat ja hienoa, että osaat(te) löytää ilon arjesta.

    • Kristaliina
      26.7.2015 at 21:02

      Kiitos :)

      Parisuhdeasioista; kyllä meilläkin tulee joskus erimielisyyksiä tai tiuskitaan. Niin kuin oon kertonutkin; mä oon enemmän tiuskija stressi/ärsytystilanteissa, Joel puolestaan hiljainen vetäytyjä. Ollaan opittu nykyään tosi pitkälle hyväksymään toistemme tavat, mutta ei se ihan itsestään ole tapahtunut. Mutta kaiken kaikkiaan meillä on ihan käsittämättömän (mun mielestä) hyvä parisuhde; ja siis oon se ihminen, joka on käynyt tätä suhdetta ennen läpi ne kaikista käsittämättömimmät ihmissuhdekatastrofit ennen kuin opin jotain :D

      Yhteistä kahdenkeskeistä aikaa on nykyään tosi-tosi vähän (ollaankohan viimeisen vuoden aikana tyyliin viisi kertaa oltu kahdestaan jossain ilman lapsia) ja väsyneitä ollaan. Perus ”pieniä lapsia perheessä” -meininkiä siis varmaan :)

      Parisuhdeasioista voisi joskus kirjoittaa enemmänkin :)

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        27.7.2015 at 00:02

        Kiva, että otit puolinillitykseni noin rakentavasti, pelkäsin vähän että onnistuisin loukkaamaan.

        Unohtui sanoa, että sinänsä ymmärrän hyvin, että niin harva blogisti näistä asioista kirjoittaa. Uskaliaimmat mainitsevat jotain sivulauseessa. Jos mulla olisi blogi, mun miehen yksityisyyden raja kulkisi ihan taatusti meidän parisuhteen yksityiskohdissa.

        Meilläkin on kaksi pientä lasta ja parisuhde alituiseen kovilla, kun yhteistä aikaa on niin harvoin. Välillä huomaan provosoituvani tai tulevani surulliseksi paitsi blogeista myös ystävien harmittomista hääpäivätreffi- tai lemmenlomapäivityksistä fb:ssa. Somen perusteella on helppoa kuvitella, että muissa huusholleissa arki on täynnä auringonlaskuja, ravintolaillallisia ja kuohariaamiaisia.