Synnytysmuistoja, päivä 1

Tätä kirjoitusta minulta on usein pyydetty. Kai sen aika on vihdoinkin tullut – nyt kun siitä on kulunut juuri tasan vuosi.

Tasan vuosi sitten se käynnistyi.

Aika on tietysti tehnyt tehtävänsä, sumentanut muistot. Saman teki muuten myös ilokaasu. Mutta katsotaan, mitä tästä kirjoitussarjasta tulee…

Varoitus: saattaa sisältää karskeina pidettyjä ruumiintoimintoja – mut hei, tää on synnytys.

*******

Sunnuntai 1.huhtikuuta 2012, aprillipäivä.
Mennään normaalisti nukkumaan. Pelleillään muistaakseni jotain hampaita pestessä. Sängystä nousen vielä kerran ylös, laittamaan pikkuhousunsuojan – hmm jotain omituista väritöntä vuotoa, mainitsen Joelillekin siitä.

Mutta hyvää yötä, pus pus.

Yhdeltä herään omituiseen tunteeseen. Pikkuhousut ovat taas kastuneet. (anteeksi liian tarkat yksityiskohdat) Menen kylpyhuoneeseen ja riisun ne, joo märät.
”Hei tuutko käymään täällä!”, huudan Joelille.
”Joo joo sulla on jotain vuotoa ja huolestuttaa”, Joel ynisee peiton alta.
”Eiku tuu nyt oikeesti!”

Joel tulee kylpyhuoneen ovelle. Katson hämmentyneenä itseäni ja Joelia peilin kautta, seison siis siinä edelleen pikkuhousut kädessä.
SWOOOSH!
Yhtä äkkiä näen peilistä, kuinka saavillinen vettä läsähtää kylpyhuoneen lattiaan.

”Onks tää nyt se?”, Joel sopertaa. Tärisemme molemmat.
”Hae puhelin!”, huudan.

Kätilöopiston päivystyksen numero on onneksi tallennettu puhelimen muistiin – olen sinne jo aikaisemmin muutamia kertoja joutunut soittamaan kipeiden supistusten takia. Puhelimeen vastannut kätilö on asiallinen ja varman oloinen. Selitän tilanteen. Kätilö toteaa, että ambulanssilla täytyy nyt lähteä: on vaara, että napanuora saattaa tipahtaa ulos – tai jotain…
”Käy makaamaan vasemmalle (?) kyljelle ja odota ambulanssia”, hän neuvoo.

Minä noudatan ohjeita. Kirjaimellisesti. Siihen siis pyllähdän kylpyhuoneen lattialle, lapsivesilammikkoon. Alasti. Joel sentään tuo pyjamahousut ennen kuin lähtee ambulanssia vastaan pihalle.

Siinä lammikossa maatessani tekstaan Joelille listan: kännykät, neuvolakortti, kamera, laturit, lompakko.

Siinäpä ne. Että jos joku kysyy, mitä oli sairaalakassiin pakattuna.

Ambulanssimiehet tulevat.
”Jaahas”, sanoo roteva kaljupää, kun astuu kylpyhuoneeseen ja näkee minut yläosattomissa lapsivesilammikossa.
”Varokaa, että kissa ei karkaa ulos”, huolehdin.

”Olisiko sulla mitään kylpytakkia ja pyyhettä?”, hän jatkaa.
Joel hakee. Otan kylpytakin kainalooni – olen kuullut, että Kättärille suositellaan otettavaksi oma kylpytakki mukaan ja kuvittelen, että pyyntö liittyy siihen.
(Päälle! Vasta myöhemmin tajuan, että mies vihjasi että laita nyt hyvä nainen jotain päälle!)

Turkoosin pyyhkeen kiedon jostain käsittämättömästä syystä oman vatsani ympärille.

Ulkona meitä odottaa satumainen näky. Illalla oltiin menty nukkumaan keväisessä Toukolassa – nyt yhtä äkkiä takatalven paksu lumivaippa on peittänyt maan. Taivaalta sataa niin suuria lumihiutaleita, että en ikinä ole sellaisia nähnyt.

Pihatielle ajaneen ambulanssin valot heittävät kirkkaita valoja valkoiseksi muuttuneeseen maailmaan.

Ambulanssissa tulee hätä. Kakkahätä.

Sitä siinä sitten analysoidaan. Selvästi huolestuneena.
”Joo-o, koko ajan kakattaa enemmän ja enemmän”, totean.
Ei kuulemma saa missään nimessä ponnistaa.

Minut kärrätään paareilla sisään Kätilöopistolle. Siinä minä makaan yläosattomissa, turkoosi pyyhe vatsan ympärillä. Lapsivesi jättää suuria lammikoita kaikkialle.

”Olisit sä voinut siellä kotona mennä sänkyynkin makaamaan”, vastaanottava kätilö hymähtää ambulanssimiesten kertomuksen kuultuaan.
”Ai?”

Kello 1:35.

Ultraan ja sisätutkimukseen. Vatsassa kaikki hyvin, kohdunsuu entisellään. Vatsa supistusherkkä. Mutta lapsivettä roiskuu edelleen kaikkialle.
Aloitetaan antibioottihoito tulehdusvaaraa vastaan ja kortisonihoito vauvan keuhkoja kypsyttämään.

”Edelleen tekee mieli ponnistaa, kakattaa”, hätäilen.
”Joskus se on vaan kakkahätä”, kätilö toteaa.

Kello 2:40.

”Et saa lähteä, et saa lähteä.”
Ripustaudun Joeliin hysteerisenä. En voi olla yksin, pelottaa. Muutamia tunteja kyhjötetään yhteisessä sairaalasängyssä. Joel nukkuu pieniä pätkiä, minä en silmäystäkään. Tuijotan isoa kelloa huoneen seinällä. Tulisi jo aamu. Pelottaa niin, että sydän hakkaa aivoissa asti.

Kello 6:45.

Joel komennetaan kotiin. Minut viedään osastolle.

En nuku.

Käyn kakalla. Oho, sehän helpotti.

 

 

Jatkuu huomenna.
Vuoden takainen Kätilöopistolla tehty bloggaus täällä.
 
Like

You Might Also Like

  • Melina G (Ei varmistettu)
    1.4.2013 at 23:12

    Multa tuli kanssa kerralla ämpärillinen lapsivettä, poksahduksen kanssa. Kätilö kysyi puhelimessa, että olenko varma, ettei se ollut vain pissaa.

    Mut joo, brutaaliahan toi synnyttäminen on. Sitä ei todella tiedä ennen kuin sen kokee!

  • Devika Rani (Ei varmistettu)
    1.4.2013 at 23:26

    Voi apua millainen kokemus sulla on ollut. Mutta ajattele, pääsit ambulanssin kyytiin! :). Mulla tuli vedet vasta Kättärillä (ensin siis kivuliaat supistukset), mutta jos vedet olis tullut kotona, olisin varmaan ensitöikseni käskenyt miehen luuttuamaan lattian. :P Ettei kissat mene juomaan sitä…

    Itsellänikin oli just sellainen, ei mulla ole mitään erikoistoiveita, mennään teidän ehdoilla. Ai kivunlievitystä? – Joo, paljon, kiitos kaikki käy. :)

  • buttoneye
    1.4.2013 at 23:36

    Ihana kirjoitus! Tai siis, hauska. Tuntuu jotenkin helpommalta lukea tätä sun synnytysmuistojen juttua (vaikka tämä onkin ensimmäinen osa vasta) kuin monien muiden ehkä enemmän traumatisoituneiden (tai šellaisten jotka eivät kirjoita samalla tyylillä kuin sinä) äitien kirjoittamia juttuja asiasta. Odotan mielenkiinnolla seuraavaa osaa. Ainoa asia mikä pisti vähän silmään oli että sulla oli lipsahtanut tuonne vuosiluku 2102. :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    2.4.2013 at 00:53

    Mun pitäs olla hiljaa, kun tytär nukkuu tuossa, mutta tirskun ja kiherrän tyynyä vasten koko tarinalle. Ehkä kakalle kaikista eniten, koska 11kk:n takaa muistissa ehkä juuri samat sanat :D
    Sä kirjotat todella ihanasti. Jatka meidän lukijoiden viihdyttämistä vielä pitkään. :)

  • Kristaliina
    2.4.2013 at 11:23

    Kiitos kivoista kommenteista :) Ja huuups, teen tuon vuosilukumokan nii-ii-iin usein – korjaan, kiitos vinkistä buttoneye!

    Vierailija 21:52: Mahtava kuulla, että joku muukin muistaa tuon päivän samaan tapaan kuin minä – joo, sunnuntaina meilläkin oli just käynyt ne virpojat, ja sitten tosiaan se yllättävä lumimyräkkä… Ja isot isot synttärionnittelut sinne 1-vuotiaalle! Silvahan tuli maailmaan vasta 5. päivä, eli meillä oli edessä odottelua ja synnyttelyä vielä muutaman päivän ajan…

  • Liisa
    2.4.2013 at 11:25

    Hih, tirskuin eilen isän auton takapenkillä tätä lukiessa. :)

    Mulla tirahti ensimmäinen isompi satsi lapsivettä pöksyihin Kallion keilahallilla. Kävin siinä vielä Hesellä hampurilaisella ja toisen samanlaisen tirahduksen jälkeen poistuin seurueesta tekosyyn nojalla ja soitin autosta Kättärille. Kerroin, että epäilen lapsiveden vuotavan ulos. Kätilö kysyi, olenko raskaana. :/ Joo en ole, vaan inkontinenssi-itsepetoksessa.

  • Kristaliina
    2.4.2013 at 11:26

    :D

  • Emminen (Ei varmistettu)
    2.4.2013 at 13:32

    itken ja nauran samaan aikaan :D :D Krista sä oot I H A N A!! mahtanu olla ambulanssi-miehillä hauska loppuvuoro ::D

  • callette
    4.4.2013 at 22:45

    Mä luin nää vähän väärässä järjestyksestä, lopusta alkuun… Oli meinaan loppu pelottava, en tiedä uskallanko ikinä haaveilla lapsista sen jälkeen kun luin tuon sun varsinaisen synnytyskertomuksen ;D

    Tää oli kyllä loistavin, ja voi sua raukkaa :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    6.4.2013 at 14:12

    voi hyvää päiväää kun naurattaa xD

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    22.4.2013 at 21:32

    Mie nyt luen näitä tällee jälkijunassa, mutta kommentoin silti. Kun olit laittanut kysymysmerkin tuon vasemmalla kyljellä makuun perään. Niin tosiaan raskaana olevat kuljetaan lanssissa mahdollisuuksien mukaan vasemmalla kyljellä koska silloin sydän saa paremmin verta -> sikiö saa paremmin verta= molemmat voi paremmin.

    Minä itse heräsin aikanaan aamulla (39+5, lapsi syntyi samana iltana) siihen, että lapsivettä oli mennyt just sen verran, että mietin oonko pissannut vähän housuun unissani vai mitä tämä on. No, menin suihkuun ja suihkun jälkeen kun istuin sukkia pukemaan tuli vettä taas, joten totesin että ei oo pissaa, ei mulla näin surkea rakko ole :D Kyseessä ensimmäinen lapsi niin en siis tiennyt millaista se lapsivesi on. Vaikka en mie nyt tiedä tiiänkö nytkään :D

    Mutta koska olen luonteeltani aika semmonen anti-hössöttävä (ei viittaus kehenkään muuhun, vain kuvaus itsestäni), niin lähdin sitten koiran kanssa lenkille. Ja lenkiltä soitin synnärille, että ”mulla tuli vähän vettä, tuunko näytille?” Sanoivat että tule vaan, ja kysyin sit vielä että voinko syödä aamupalan ensin. Sain luvan syödä, tärkeysjärjestys hei! Sitten soitin miehelle, että meen käymää siel sairaalas, ei tarvi tulla mukaan kun ei oo vielä supistuksia tai mitään, että varmaan laittavat takas kotiin. Ja sit menin lenkiltä sisälle, söin aamupalan ja kun olin pukemassa ulkovaatteita aikeissa lähteä yksin ajamaan motaria 25 km kohti sairaalaa, tuli eka supistus. Ja voi jeesus että meinas lähteä taju! Soitin sitten miehelle, että tule sittenkin kotiin, mie en voi ajaa, minuu supistaa, tää on kamalaa!!! Onneksi en ehtinyt lähteä, jos ois ne supistukset tullut motarilla minun yksin ajaessa olisi voinut käydä vaikka kuinka pahasti, sen verran tajunnan räjäyttävästi ne heti alkoi! Mutta loppu meni aika normisti, sattu mut oli silti siistii ku tuli vauva :D

  • Anunau (Ei varmistettu)
    22.4.2013 at 21:34

    Oho, tosta ^ puuttui nimi! Mie olen siis se eilinen escape mutten tahdo olla se, niin yritän nyt keksiä jotain muuta nimeä jonka tää ihme Lily huolii!

  • 1 2