Synnytysmuistoja, päivä 1

Tätä kirjoitusta minulta on usein pyydetty. Kai sen aika on vihdoinkin tullut – nyt kun siitä on kulunut juuri tasan vuosi.

Tasan vuosi sitten se käynnistyi.

Aika on tietysti tehnyt tehtävänsä, sumentanut muistot. Saman teki muuten myös ilokaasu. Mutta katsotaan, mitä tästä kirjoitussarjasta tulee…

Varoitus: saattaa sisältää karskeina pidettyjä ruumiintoimintoja – mut hei, tää on synnytys.

*******

Sunnuntai 1.huhtikuuta 2012, aprillipäivä.
Mennään normaalisti nukkumaan. Pelleillään muistaakseni jotain hampaita pestessä. Sängystä nousen vielä kerran ylös, laittamaan pikkuhousunsuojan – hmm jotain omituista väritöntä vuotoa, mainitsen Joelillekin siitä.

Mutta hyvää yötä, pus pus.

Yhdeltä herään omituiseen tunteeseen. Pikkuhousut ovat taas kastuneet. (anteeksi liian tarkat yksityiskohdat) Menen kylpyhuoneeseen ja riisun ne, joo märät.
”Hei tuutko käymään täällä!”, huudan Joelille.
”Joo joo sulla on jotain vuotoa ja huolestuttaa”, Joel ynisee peiton alta.
”Eiku tuu nyt oikeesti!”

Joel tulee kylpyhuoneen ovelle. Katson hämmentyneenä itseäni ja Joelia peilin kautta, seison siis siinä edelleen pikkuhousut kädessä.
SWOOOSH!
Yhtä äkkiä näen peilistä, kuinka saavillinen vettä läsähtää kylpyhuoneen lattiaan.

”Onks tää nyt se?”, Joel sopertaa. Tärisemme molemmat.
”Hae puhelin!”, huudan.

Kätilöopiston päivystyksen numero on onneksi tallennettu puhelimen muistiin – olen sinne jo aikaisemmin muutamia kertoja joutunut soittamaan kipeiden supistusten takia. Puhelimeen vastannut kätilö on asiallinen ja varman oloinen. Selitän tilanteen. Kätilö toteaa, että ambulanssilla täytyy nyt lähteä: on vaara, että napanuora saattaa tipahtaa ulos – tai jotain…
”Käy makaamaan vasemmalle (?) kyljelle ja odota ambulanssia”, hän neuvoo.

Minä noudatan ohjeita. Kirjaimellisesti. Siihen siis pyllähdän kylpyhuoneen lattialle, lapsivesilammikkoon. Alasti. Joel sentään tuo pyjamahousut ennen kuin lähtee ambulanssia vastaan pihalle.

Siinä lammikossa maatessani tekstaan Joelille listan: kännykät, neuvolakortti, kamera, laturit, lompakko.

Siinäpä ne. Että jos joku kysyy, mitä oli sairaalakassiin pakattuna.

Ambulanssimiehet tulevat.
”Jaahas”, sanoo roteva kaljupää, kun astuu kylpyhuoneeseen ja näkee minut yläosattomissa lapsivesilammikossa.
”Varokaa, että kissa ei karkaa ulos”, huolehdin.

”Olisiko sulla mitään kylpytakkia ja pyyhettä?”, hän jatkaa.
Joel hakee. Otan kylpytakin kainalooni – olen kuullut, että Kättärille suositellaan otettavaksi oma kylpytakki mukaan ja kuvittelen, että pyyntö liittyy siihen.
(Päälle! Vasta myöhemmin tajuan, että mies vihjasi että laita nyt hyvä nainen jotain päälle!)

Turkoosin pyyhkeen kiedon jostain käsittämättömästä syystä oman vatsani ympärille.

Ulkona meitä odottaa satumainen näky. Illalla oltiin menty nukkumaan keväisessä Toukolassa – nyt yhtä äkkiä takatalven paksu lumivaippa on peittänyt maan. Taivaalta sataa niin suuria lumihiutaleita, että en ikinä ole sellaisia nähnyt.

Pihatielle ajaneen ambulanssin valot heittävät kirkkaita valoja valkoiseksi muuttuneeseen maailmaan.

Ambulanssissa tulee hätä. Kakkahätä.

Sitä siinä sitten analysoidaan. Selvästi huolestuneena.
”Joo-o, koko ajan kakattaa enemmän ja enemmän”, totean.
Ei kuulemma saa missään nimessä ponnistaa.

Minut kärrätään paareilla sisään Kätilöopistolle. Siinä minä makaan yläosattomissa, turkoosi pyyhe vatsan ympärillä. Lapsivesi jättää suuria lammikoita kaikkialle.

”Olisit sä voinut siellä kotona mennä sänkyynkin makaamaan”, vastaanottava kätilö hymähtää ambulanssimiesten kertomuksen kuultuaan.
”Ai?”

Kello 1:35.

Ultraan ja sisätutkimukseen. Vatsassa kaikki hyvin, kohdunsuu entisellään. Vatsa supistusherkkä. Mutta lapsivettä roiskuu edelleen kaikkialle.
Aloitetaan antibioottihoito tulehdusvaaraa vastaan ja kortisonihoito vauvan keuhkoja kypsyttämään.

”Edelleen tekee mieli ponnistaa, kakattaa”, hätäilen.
”Joskus se on vaan kakkahätä”, kätilö toteaa.

Kello 2:40.

”Et saa lähteä, et saa lähteä.”
Ripustaudun Joeliin hysteerisenä. En voi olla yksin, pelottaa. Muutamia tunteja kyhjötetään yhteisessä sairaalasängyssä. Joel nukkuu pieniä pätkiä, minä en silmäystäkään. Tuijotan isoa kelloa huoneen seinällä. Tulisi jo aamu. Pelottaa niin, että sydän hakkaa aivoissa asti.

Kello 6:45.

Joel komennetaan kotiin. Minut viedään osastolle.

En nuku.

Käyn kakalla. Oho, sehän helpotti.

 

 

Jatkuu huomenna.
Vuoden takainen Kätilöopistolla tehty bloggaus täällä.
 
Like

You Might Also Like

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.4.2013 at 15:56

    Mun pitäisi istua hiljaa ja tehdä tärkeitä juttuja, mutta pokkaa ei pidä =) , paljastuin…

  • Kristaliina
    1.4.2013 at 16:08

    Hih joo synnytysvalmennuksessa oltiin sanottu, että harvoin se käy (lapsivesien meno siis) niin kuin elokuvissa. Aha. No joskus kai sitten kuitenkin käy niin kuin jossain farssikomediassa :D

  • HelloAochi
    1.4.2013 at 16:26

    Mullekin oli lupailtu, ettei sitä lapsiveden menoa todennäköisesti huomaa… Täällä yksi kans hyvin tyylikkäästi ympäri Helsinkiä lorautellut.

  • Kristaliina
    1.4.2013 at 16:34

    Hih, jännä että sitä päätyykin aina tekemään just ne kaikki ”se nyt on aika epätodennäköistä” -jutut :D

  • VierailijaRiina (Ei varmistettu)
    1.4.2013 at 16:41

    Mä tiedän, että sitten joskus kun mä olen tossa tilanteessa, niin se on kans samanlaista :D teen aivan kirjaimellisesti kaiken ohjeistuksen, koska synnytys pelottaa niin paljon! Jolloin siitä tulee just tollasta, että menee makaamaan omaan liejuunsa vaikka :D

    Tää oli ihan mahtava :D

  • Kristaliina
    1.4.2013 at 16:52

    Hih mulla oli myös koko synnytystä kohtaan sellainen ”teen kiltisti kaiken niin kuin käskette” -asenne. Hih mulla ei siis ollut minkäänlaisia harhakuvitelmia siitä, että voisin itse tajuta mistään mitään. Tai ainakaan paremmin kuin ammattilaiset siellä. Kun kysyttiin synnytystoiveita, mä toivoin että ”neuvokaa vaan mua hyvin niin mä tottelen” :D

    Ehkä mahdollisella seuraavalla kerralla sitä osaa jo jotain toivoa (ilokaasua! ilokaasua!), mutta tää eka meni kyllä ihan sataprosenttisesti pihalla :D

  • Nannii (Ei varmistettu)
    1.4.2013 at 17:08

    Apua tipuin tuolilta! Ehkä jopa pissasin housuunkin vähän (ihan en kuitenkaan kakannu), niin hillittömän hauska tää sun juttus oli. Oot kyllä ihana!

  • Kristaliina
    1.4.2013 at 17:33

    Joo, tän tarinan tulos on tiedossa ja nauraa saa :D

    Käsittääkseni se napanuorajuttu liittyi just siihen, että ei vielä tiedetty, miten päin Silva siellä on… Sitten ultraamisen jälkeen (kun nähtiin että on jo oikein päin) sain jo kävelläkin siellä Kättärillä eikä tarvinnut enää olla makuulla :)

  • Jenni81 (Ei varmistettu)
    1.4.2013 at 17:36

    Meinasin kysyä tuota samaa eli miksi käskettiin odottelemaan makuullaan kylkiasennossa? Itselläni plätsähti myös lapsivedet komeasti olohuoneen lattialle reilu kolme viikkoa ennen laskettua aikaa. Mulle kättäriltä sanottiin vaan, että tule parin tunnin sisällä tänne. Ei siis mitään ambulansseja tai makuukäskyjä.

  • Kristaliina
    1.4.2013 at 17:51

    Joo, siihen tarjontajuttuun se tosiaan liittyi. Ja kiireinen laitokselle tulo liittyi ilmeisesti myös siihen, että ehditään tiputtaa ennen synnytystä täydet annokset kortisonia (muistaakseni 3 vrk)  keskosen keuhkoja kypsyttämään. No mutta pelkästään siihen ei ambulanssikiirettä olisi kai tarvittu, vaan se napanuoranlipsahdusriski oli tosiaan Se Juttu, minkä takia lähdettiin komeasti paareilla ja ambulanssilla :)

  • HelloAochi
    1.4.2013 at 17:59

    Napanuorajuttu liittyy nimenomaan laskeutumiseen/kiinnittymiseen. Eli jos kohdunsuu on auki, mutta lapsi vielä pyörii masussa, saattaa napanuora tai käsi tai jalka luiskahtaa kohdusta ulos. Mulla sama, vaikka Kain oli ihan ’kypsä’.

  • A-Sofia
    1.4.2013 at 18:24

    Hihhahhahhohhoh, kiitos illan piristysruiskeesta :DDDD

  • PSK
    1.4.2013 at 18:57

    :D Ethän koskaan lopeta kirjoittamista! Sun kirjoitustyyli ja juttujen aiheet ovat ihan mahtavia. Tarjoat päivän naurut ja illan itkut, kiitos nam ystävällisesti kiittää hän.

  • Elkku
    1.4.2013 at 20:00

    Totaali reps! Pakko nauraa ääneen :). Nyt näille on jo hyvä nauraa.

  • Tiina-äiti (Ei varmistettu)
    1.4.2013 at 20:00

    Sää oot ihana! :D Minä käskin esikoista odottaessa miehen naapurista hakemaan piparkakkutaikinaa varten mausteita ja yritin omista keittiön kaapeista ettiä tarvikkeita. Sitten pitikin jo soittaa mies naapurista takaisin, vedet meni siihen lattialle. Onneksi oli laattalattia :D

  • Leluteekin Emilia (Ei varmistettu)
    1.4.2013 at 20:26

    Huh, mä olisin säikähtänyt vesien menoa kyllä niin, että olisin kanssa käynyt siihen kylppärin lattialle makaamaan. Esikoista läksin synnyttämään kaikessa rauhassa bussilla ja pelkkä käsilaukku mukana – mutta enpä kyllä tiennyt sillä reissulla synnyttäväni.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.4.2013 at 21:24

    Varmasti nyt kauniita muistoja vaikka voin vain kuvitella kuinka vuosi sitten pelotti! Toivon kovasti että juttusi lukeminen on enne ja alkusysäys omalle synnytykselleni.. 40 +4 ollaan menossa ja pikkuisellamme ei tunnu olevan kiirettä. Huoh!

  • Nannannaa (Ei varmistettu)
    1.4.2013 at 21:35

    Ahihihihihihihihihiihihihihiihihii, kun nauran sun turkoosille pyyhkeelle. :’D

  • (Ei varmistettu)
    1.4.2013 at 21:52

    Lisää näitä muistoja!

    Meidän kolmonen syntyi 2.4.2012 eli päivä aprillipäivän jälkeen. Ja itse asiassa palmusunnuntaikin osui tuohon 1.4. Muistissa on kun ison mahani kanssa kävin perinteisellä virpomiskierroksella lasten kanssa.

    Ja tuo lumipyry maanantai aamuna! Isommat lapset mies vei tarhaan jo aamu seitsemältä ja kasilta oltiin matkalla Naikkarille. Meinattiin juuttua aamuruuhkaan mutta perille päästiin ja 9 pisteen tyttö syntyi klo 9.30. Ja nyt juhlitaan 1-vuotis synttäreitä!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.4.2013 at 22:46

    Tää oli niin huikeesti kirjoitettu, että oli pakko lukea miehelle ääneen. :)
    Kun mulla meni vedet ensimmäiseltä, menimme omalla autolla. Laitoin lähtiessä vaaleat housut jalkaan ja vain yhden siteen. Eihän se mitään riittänyt! Kun sitten saavuimme synnytysosastolle, vastaanottava kätilö totesi minun olevan varmasti se, joka soitti vesien menosta. Voitte kuvitella miltä vaaleat housut näyttivät päälläni. :D
    Toinen synnytys käynnistyikin sitten verenvuodolla. Hätäkeskuksesta käskettiin olla liikkumatta. Minä siis olin kylpyhuoneen lattialla verilätäkössä vain miehen reikäinen t-paita päälläni kun ambulanssimiehet tulivat. Sitä kokemusta en kyllä kenellekään soisi, niin kamala hätä siitä verestä tuli!

  • 1 2